torstai 3. joulukuuta 2020

Ei koronaa!

Juuri niinkuin aavistelinkin, kyse ei ollut koronasta. Mutta testit pitää käydä läpi silloin, kun niin suositellaan. Nyt on NIIN vapautunut olo, kun ei tarvitse pestä käsiä muutaman minuutin välein ja käyttää tämän tästä kasvomaskia. Harvoin tätä normaalia tulee arvostettua näin paljon!

Flunssa riivaa kaikesta huolimatta ja olo on väsynyt täyden työpäivän jälkeen. Huomenna nähdään, mihin tämä olo riittää :-)


Nyt meidän perheessä voi aivastella spontaanisti. Kulkea kerroksesta toiseen maskiin varautumatta. Nukkua yön yli murehtimatta mahdollisesti tulevia ongelmia. Ei tarvitse miettiä, mihin koskettaa ja mihin koskettaa sen jälkeen.

Ollaan varovaisia ja pidetään jonkin aikaa kovaa koronakuuria. Päästään selvemmille vesille ja elämä maistuu taas paremmalle :-)

Sen sijaan, että haikailisimme sitä, mitä emme voi saada, voimme tehdä parhaamme nykyisen tilanteen parantamiseksi. Siitä voi seurata jotain hyvää - ja pysyvää.

13 kommenttia:

  1. olen puolestasi iloinen ettet sairastunut koronaan, korona ei varmaan koskaan häviä maanpäältä, mutta jos sen saa tehottomaksi rokotteen avulla, olen epäileväinen rokotteesta, tai sen sivuvaikutuksista, en olisi ensimmäisenä ottamassa sitä.Toivottavasti se on tehokas, ihmiskunta ei jaksa loputtomiin sen viruksen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirjo!

      Onneksi tavikset eivät ole etulinjassa koronarokotteen kanssa. Saa ensin ihan rauhassa seurata rokotteen vaikutuksia.

      Poista
  2. Iloinen uutinen. Varmaan negatiivisen koronatuloksen jälkeen tavallinen flunssakin tuntuu helpommalta sairastaa. Parane siitäkin pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Positiivinen energiapiikki oli huikea uutisen jälkeen. Kaikki tuntui heti paljon kevyemmältä :-)

      Poista
  3. Hienoa! Pikaista paranemista myös flunssasta!

    VastaaPoista
  4. Onneksi se ei ollut koronaa! Paranemisia!

    VastaaPoista
  5. Hieno homma. Varmaan hieman pelästytti kuitenkin. Upea kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Oman terveyden menettämisen vielä kestäisi, mutta ei sitä, että aiheuttaisi jonkun läheisen terveyden menettämisen.

      Poista
  6. Olipa hyvä ja helpottava uutinen! Voi kun hyvä. Ja tietysti toivon, että flunssa ei käy kovin pahaksi.

    Kyllähän välillä käy mielessä, että milloin tästä käsien hillittömästä pesemisestä ja maskeista pääsee eroon. Mutta mieluummin ne kuitenkin. Meillä on tilanne käymässä tosi pahaksi ja joulusta veikataan aika kamalaa aikaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!