keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Tyhypäivä virtuaalisesti ja vanhojen kuvien tukkasotkat

Meillä oli töissä tänään tyhypäivä - virtuaalisesti. Ensin kahviteltiin, sitten oli asiantuntijaluento palautumisesta ja sen jälkeen työstettiin hieman omia palautumistyökalupakkejamme parempaan kuntoon. Lounaan jälkeen kävimme käsiksi etukäteistehtävänä olleen leikkimielisen valokuvahaasteen purkamiseen ja ihailimme toistemme tulkintoja sopivan epämääräisistä ja tulkintoja jättäneistä toimeksiannoista ;-) Ulkoilulle oli varattu aluksi puolitoista tuntia. Sitten oli yhteinen kahvitauko, jonka pystyi viettämään maastosta käsinkin puhelimeen asennetun Teams-sovelluksen avulla. Jutella turistiin mukavia ja käytiin läpi ulkoilun antia. Kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä päivän antiin :-) Kahvitauon jälkeen ulkoilua olisi saanut vielä jatkaa, mutta harmaassa kelissä vajaa parituntinen riitti hyvin kaikille.

Muuten tämä harmaa keli sopii vallan mainiosti moneen muuhunkin puuhaan, kuten esimerkiksi

  • kesällä otetun valokuvameren läpikahlaamiseen
  • tulevien lomien ja päiväreissujen suunnittelemiseen
  • oman hyvinvoinnin elvyttämisen / jatkamisen suunnittelemiseen
  • mindfulness-harjoitteisiin
  • turhan tavaran karsimiseen
  • pieneen siivoamiseen
  • paperisten valokuvien digitoimiseen
  • Yle Areenasta luonto-ohjelmien kuuntelemiseen / katselemiseen
  • käsitöihin
  • joulukoristeluun
  • uusien vaelluskenkien hankkimiseen uuvahtaneiden tilalle (näin karanteenissa vain netin kautta).
Valokuvameren (hitaan ja kiireettömän) läpikäynnin tuloksena löytyi pari kuvaa tukkasotkapariskunnasta Kotkan Mussalosta viime kesäkuulta:-)




Mitä puuhaa sinä suosittelet harmaiden päivien iloksi ja piristeeksi?


13 kommenttia:

  1. Mikään ei oikein nyt piristä, mutta jään seuraamaan muiden ajatuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piristys vaatii joskus kontrastia - oma olo piristyi juuri 😄

      Poista
  2. Huh, oletpa tehnyt pitkän listan hommista. Harmaana päivänä voi tosiaan tehdä vaikka mitä. Toivotan kuitenkin koronalta säästymistä ja aurinkoisia päiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Milja!

      Onneksi kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla, vaan listalta voi valita jotain itselle sopivaa :-)

      Poista
  3. olet tehnyt paljon yhden päivän aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi!

      En kuitenkaan ole tehnyt kaikkea lueteltua, ne ovat vain hyvää tsekkilistaa harmaan päivän varalle. Sieltä voi noukkia itslleeen sopivaa tekemistä :-)

      Poista
  4. Tämä harmaa päivä on mennyt siivotessa;-) Kohta saunaan,-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailen tarmoasi! Minä olen työpäivän jälkeen ihan loppuunkulutettu tällä kertaa. Olipa rupeama! (Ihana rupeama :-))

      Poista
  5. Listassa todella hyvii vaihto-ehtoja. Ainoa mitä itse en tekisi on vaelluskenkien ostaminen netistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Todella uniikki vastaus ja luulen jopa ymmärtäväni tätä.
      Kenkien, erityisesti vaelluskenkien valinnassa sopivuus ja sovittaminen ovat tärkeitä. Mutta jos siihen ei ole oikeaa mahdollisuutta, tutun merkin kautta tilaaminen netissä ei ole paha vaihtoehto. Ja onneksi niissä on palautusoikeus.

      Tilasin siis jälleen kerran uudet vaelluskengät netin kautta ;-) Kerron sitten, miten homma onnistui :-)

      Poista
  6. Melko lailla täydellinen lista, josta poimin monta hoidettavaa asiaa jotka vain ovat odottaneet aloittamista. Paperisten valokuvien digitointi mm. on odottanut jo pari vuotta. Jokohan pian saisi aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota :-)

      Kyllähän tuolle listalle löytyy todella helposti lisätäytettä ;-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!