Flunssaa, metsää ja Pulkkilanharjua

Syysflunssa koetteli minua ja pari päivää pötköttelin jotakuinkin aamusta iltaan sängyssä unten mailla. Koira päivysti jatkuvasti lähellä ja tuli välillä viereen nukkumaan, välillä siirtyi lattialle ja toisinaan päätyi seikkailumatkalle eri huoneisiin tai vaatehuoneeseen. Pixie on arka, vaikkakin herkästi haukkuva koira. Uudet paikat eivät kuulu sen lempilistalle, mutta toisinaan seikkailutuulen yllättäessä se uskaltautuu kuonollaan avaamaan vaatehuoneen oven ja jopa siirtymään sinne tutkimaan maailmaa.

Jostain se huomaa, milloin olen oikein kipeä. Silloin se päivystää ja antaa minun levätä rauhassa. Jos olen vain väsynyt, mutta kunnossa, sitä ei aina jaksa kiinnostaa ja se voi heittäytyä kovasti vaativallekin asenteelle. Terveenä ollessa pallon heittelyn väliin jättämiselle ei ole mitään syytä!

Flunssa oli jo syksyn toinen. Tänä syksynä olen liikkunut aikaisempaa enemmän ihmisten ilmoilla vanhempien tilanteen muututtua. Oma maski suojaa ennen kaikkea muita, joten itse ei voi tuudittautua sen antaman suojan varaan. Flunssa tuntuu nyt kuitenkin jotakuinkin taltutetulta. Elelen vielä rauhallisesti muutaman päivän, jotten kerää mitään uusia pöpöjä toipuvaan kroppaani.

Kesän ja syksyn ajan olen paneutunut tietoisen läsnäolon (mindfulness) ja tunteiden tunnistamisen/hallinnan taitoihin. Olen perehtynyt niihin aikaisemminkin, mutten ole löytänyt niistä sitä juttua, jolla saisin kammettua oman elämäni laatua parempaan suuntaan. Nyt oli hetki melkoisen otollinen. Vaikka elämäni ei ole kurjaa, päinvastoin, jotain menneisyydestäni on jäänyt roikkumaan taakaksi. Törmään siihen aina uudelleen. 

Uusien taitojen harjoittelemisen lisäksi tarvittiin oikea ajoitus ja paljon sattumaakin. Koen kuitenkin päässeeni keventämään muutaman repullisen verran menneisyyden taakkaa harteiltani. Sellaista taakkaa, joka on vain mielessäni ja muistoissani. Osin myös sellaista taakkaa, mikä on kadonnut ajan myötä. Nyt kuitenkin huomaan tilanteen muuttuneen.

Lyhyesti: Ajatukset ovat vain ajatuksia, ne eivät ole aina totta. Tunteet ovat tunteita, eivät totta. Ne eivät ole aina miellyttäviä, mutta niitä ei tarvitse hävetä. Havainnoi ajatuksiasi ja tunteitasi. Ja muista, että ne eivät ole sinä.

Metsä on kutsunut taas monena päivänä työpäivän jälkeen ja viikonloppuina on ollut mahdollisuus tutustua uusiinkin metsiin. Sienet ovat eittämättä upea lisä metsäreissuissa, mutta vieraileminen sellaisessa metsässä, jossa ei ole operoitu vähään aikaan, on todella rentouttavaa! Niitä ei ikävä kyllä löydy jokaisen nurkan takaa. Avohakkuiden lisäksi löytyy nuoria taimikkoja, joihin on ihan turha itseänsä tunkea. Sitten löytyy äskettäin (viiden vuoden sisällä?) harvennettuja metsiä, joissa kaadetut taimet on jätetty metsään ja siellä kulkeminen on melkoisen mahdotonta. Liittyyköhän tämä jotenkin metsästykseen?

Sienet palaavat myllättyyn metsään vasta noin 20 vuoden jälkeen. Kokemukseni mukaan suppilovahvero jaksaa kasvaa niitetyssäkin metsässä vielä vuosia. Kantarelleja on sieltä turhempi etsiä.

Vielä muistelen kiitollisena vuosilomapäivääni Pulkkilanharjulla. Karisalmen sillan luona kuvailin kaunista suomalaista harju- ja järvimaisemaa.

Metsät ovat täynnä mitä ihanampia sieniaarteita. Täytyy opetella lisää sienistä, nyt aarteita saattaa jäädä makoilemaan ihan käden ulottuville. Suppilovahveroita näyttää ainakin Hämeessä riittävän aivan yllin kyllin! Tänään tehtiin Burgundinpata suppilovahveroilla 🥰.

Ihanaa viikonlopun jatkoa!