Armollisuutta pimeän ja kylmän keskelle 💖

Miten voisi joulun jälkeisen viikonlopun viettää? Kipeänä? Niinpä siinä kävi, että lähes koko vuoden sairastumisilta välttyneenä sain puolikorpeavan flunssan heti joulun ajan vuosiloman jälkeen. Nyt tuntuu jo siltä, että huominen työpäivä voisi onnistua. Katsotaan, mikä on tilanne aamulla.

Ensin (kun vielä ainakin jaksan) haluan jakaa kanssasi kuvan Pixiestä. Otin sisällä kuvia tyttärestä salaman avulla ja samaan syssyyn otin muutaman kuvan koirastakin 💖

Pixie vartioi tässä pihaa sohvan selkänojalta. Olo on valpas.

Pixien kanssa ennakkoluulot näkyvät selvääkin selkeimpinä. Ohikulkijat ovat uhkia. Piste. Koira ei ymmärrä kaikkia vivahteita eikä etenkään kuuntele järkiperusteita.

Ihminen on kapasiteetiltaan monipuolisempi ja parempi. Niinhän sen kuuluukin olla. Moni pärjää paljon koiraa paremmin, mutta joillakin elämän tuska jää tunteisiin oikein kovasti. Siitä alkaa ikävä kierre.

Miten voisin auttaa kaveria tunteiden käsittelyssä? Miten voisin itse toimia fiksuna esimerkkinä?  Jos mietit tällaisia kysymyksiä, olet jo pitkällä.

Kenenkään ei tarvitse jäädä tunteidensa uhriksi. Eikä sen enempää muidenkaan tunteiden uhriksi. Kiehuminen vie turhaa energiaa. Miten kiehumisen voisi välttää?

Minä ja Pixie hengittelemme täällä syvään ja rauhallisesti. Pixie palaa melkein varmasti taas sohvan selkänojalle haukkumaan ohikulkijoita. Minä ehkä osaan sammutella ennakkoluulojani ja ihmetellä uteliaasti uusia asioita 💖

Ihanaa lähestyvää uutta vuotta 💖🎆🥰

Joulun aikaa - rentoutuminen on vain askelen päässä 💖

Joulu on tapanissa. Veljeni toinen nimi on Tapani. Minun toinen nimeni on Susanna. Veljen kutsumanimi on silti hänen ensimmäinen nimensä.

Ennen joulua kävimme tyttären kanssa laulamassa Vanajan kirkossa kauneimpia joululauluja. Yksi vuoden parhaista hetkistä 💖🌲🌿

Jouluahdistukseni oli pienin ehkä koskaan. Tein ja elin leppoisasti, enkä vertaillut omia tekemisiäni mihinkään tai kehenkään.

Ainahan joku tekee itse kaikki lipeäkalasta ja sekahedelmäkeitosta alkaen. Kaiken voi tehdä itse ja se on ihanaa.

Kaiken voi myös jättää tekemättä itse ja sekin on ihanaa. Lanttulaatikko ei ole pakollinen juttu, jos kukaan perheestä ei kaipaa sitä. Lanttulaatikosta saa myös nauttia, vaikka olisikin suvunsa omituisuus. Ja kuka ei muka haluaisi olla sukunsa omituisuus?

Meillä on ollut perheen täyttämä joulu. Vaikka vieraina ovat olleet 'vain' omat lapset, elämä on ollut intensiivistä. Kaikki ovat olleet läsnä isosti, vaikka omiin oloihin vetäytyminenkin on ollut erittäin sallittua.

Parikymmenvuotinen keinojoulukuusi ei oikein kestänyt uuden joulutähden painoa. Asetelma oli kaunis ja hassu samaan aikaan. (Kuva on miehen ottama)

Pienen korjailun jälkeen päästiin hieman tasapainoisempaan lopputulokseen.

Kauneimpiin joululauluihin palaan sen verran, että mobiililahjoittaminen kolehdin käteisrahan rinnalla on upea uudistus! Siitä kiitän!

Jouluaattoillan jälkeen kävimme tyttären kanssa toisella läheisistä hautausmaistamme. Veimme kynttilät muistolehtoon kaikkien isovanhempien muistolle.

Muistolehto hehkui kauniina 💖

Muistolehdolle pysähtyminen voi olla hyvä juttu, jos sen malttaa tehdä asenteella ja keskittyneesti.

Oma isäni ei ollut aikoinaan henkisesti läsnä, mutta kuoren ja muurin takana hän rakasti omalla tavallaan.

Äiti olisi kovasti halunnut rakastaa, mutta eväät eivät riittäneet siihen. Ehkä hän rakasti isää kovasti omilla ehdoillaan, mutta se ei voinut olla helppoa.

Jokainen sukupolvi osaa rakastaa enemmän ja hellemmin kuin aikaisemmat. Muuten me häviäisimme olemasta. Mutta aina ei onnista.

Olen tutustunut vähitellen lapsuuden perheeseeni. Kokemus on ollut kovasti ristiriitainen

Omien kokemuksieni siivittämänä varoittelen sukulaisuussuhteiden haasteellisuudesta (mitään hyvää ei saa ilmaiseksi). Sinun oikeasi voi olla aidosti sen toisen väärä ja pahis. Ja päinvastoin 👍

Mietitkö kynttilämeren äärellä läheistäsi vai itseäsi? Kumpikin on siis sallittua. 

Ihanaa joulun ajan jatkoa 💖💖💖💖💖💖

Lumi tuli - Hämeenlinnan auraus oli: puli, puli

Lunta tulee välillä. Talvella keskimäärin enemmän kuin kesällä. Nyt sitä tuli ainakin meille ihan erikoiskattaus. Se ei ole vielä järin harvinaista. Harvinaista on se, miten loukkuun jäimme lumen kanssa ihan taajama-alueella.

Jotenkin ymmärrän sen, että kaikkia paikkoja ei voida aurata kerralla. etenkään viikonloppuna. Meidän auraamattoman ja lumentäytteisen lähitiemme kohtalon nielen karvain mielin ja vastentahtoisesti. Mutta se, että lähitien pääty isommalle tielle oli aurattu umpeen lähes puolen metrin korkuisella aurausvallilla oli aivan erityisen kohtuutuonta, sillä sitä ei korjattu koko päivän aikana.

Useampikin auto suuntasi isommalle tielle lähitietä pitkin, mutta päätyi peruuttamaan ja urheilemaan U-käännöksiä syvässä kyntölumessa. Jos ei auraukseen haluttu ryhtyä, varoituskyltit olisivat totisesti olleet tarpeen.

Kuvat eivät anna ihan oikeaa käsitystä lumivallien korkeudesta. Tämä valli oli lähemmäs puoli metriä korkea - nopeusrajoitusmerkki oli tässä ihan liioittelua.

Tässä vielä vanha ämpäri antamassa mittasuhdetta auratun vallin korkeudelle.

Jossain vaiheessa jokin korkeapohjainen auto oli ajanut lumivallin yli. Puoli seitsemän jälkeen ulkoa kuului jumiin jääneen auton sutimisääniä. Sinne oli penkkaan jäänyt auto kiinni yrittäessään päästä lähitielle. Suihkunraikkaana vedin toppatakin yöpuvun päälle ja varrelliset talvisaappaat jalkaan. Meidän vahtivuorollamme ei kukaan jää lähistölle pulaan.

Otin lumilapion mukaani ja kunnon talvirukkaset käteeni. Sitten vain pelastustehtäviin. Mies seurasi mukana ja ohi kulkeneen auton pariskunta osallistui toimiin aktiivisesti. Lapioimme ensin isoimmat lumet pois auton alta ja edestä. Sitten työnsimme auton takaisin autotielle. Miehet neuvoivat auton kuljettajalle vaihtoehtoisen reitin samaan suuntaan.

Ihan kovasti vain ärsyttää se, että kaupunki omilla lumenluontisuunnitelmillaan motittaa pienen kaupunginosan muun maailman ulottumattomiin. Ei niinkään ne tekemättömät lumityöt, mutta ne teiden eteen kasatut ylitsepääsemättömät lumivallit. Tämä ei ollut ainoa umpitie tässä mielessä meidän asuinalueellamme. Teitä oli aurattu umpeen useassakin paikassa.

Jos meille olisi tilattu ambulanssi, se tuskin olisi päässyt lumivallin läpi. Kuka olisi silloin ollut vastuussa?

EDIT ma 16.12.2024: 

Klo 9:14 maanantaiaamuna risteys käytiin avaamassa ajokuntoon. Onneksi on etäpäivä eikä ambulanssiakaan tarvittu 👍.

Kuulluksi tulemisen haaste ja joulukortit matkaan ajoissa ensimmäistä kertaa 30 vuoteen!

Hyvä tahto ja muiden huomioiminen ovat ihan päteviä aiheita kristillisen joulun odotuksen yhteyteen. Tartun siis niihin.

Kuulluksi tulemisen puutteen tunne taitaa olla melkoisen globaali (maailmanlaajuinen, yleismaailmallinen, kansainvälinen, yleistasoinen) ilmiö. Kuka EI kokisi sitä tunnetta, että ei tule kuulluksi?

Helpoin vastaus yleismaailmalliseen tuskaan on ohittaa se tai vähätellä sitä. Kuka ikinä uskaltaisikaan katsoa itseään peiliin ja tunnustaa, ettei ihan oikeasti malta tai ehdi pysähtyä kuuntelemaan muita? Tuntisikohan siinä itsensä tyhmäksi, jos myöntäisi, ettei ihan tiedä, missä ongelmat makaavat? Vai onko kyse vain maailman ja ongelmien yksinkertaistamisesta ja uskomista siihen, että muka tietää jo, mistä kiikastaa.

Niin tai näin. Ongelmat pysyvät ja kasvavat. Luottamus vähenee ja epäusko lisääntyy. Kaikki osapuolet ihmettelevät syvästi, miksei missään vaiheessa tapahdu mitään.

Mitään ei tapahdu, jos kukaan ei päätä ottaa vastuuta tilanteen korjaamisesta ja muiden kuuntelemisesta tilanteen korjaamiseksi. Vai onko joskus käynyt jotenkin toisin?

Mietin tässä enimmäkseen työelämän ja yhteiskunnan haasteita, en kenenkään henkilökohtaisia asioita. Toki samoja aiheita voi aina peilata myös omaan henkilökohtaiseen elämäänkin. Olenko läsnä? Kunnioitanko muiden seuraa näkyvästi ja tuntuvasti? Kuuntelenko ihan aidosti?

Kuinka usein kuuntelet työkavereitasi oikein pieteetillä? Kuinka usein teet jotain yhteisten keskustelujen tuloksena? Ja kuinka usein muistat kertoa tarinan jatkon myös muille?

Kuinka usein maltat kuunnella (työ)kaverisi pitkän puheenvuoron loppuun asti keskeyttämättä sitä? (Tämä on minulle vielä vähän vaikeaa.)  Uskallatko tuoda esiin poikkeavan mielipiteesi silloinkin, kun se poikkeaa äänekkään puhe-enemmistön kannasta? Raivaatko kalenteriisi aikaa yhteisille tärkeille asioille? Jaksatko kiteyttää yhteisiä keskusteluja ja esittää niiden perusteella toimenpide-ehdotuksia?

Jaksatko kannattaa työkaverisi arkaa ehdotusta? Muistatko varmistaa, että tärkeiden asioiden eteneminen ei tyssää ja pysähdy sinuun ja umpitäyteläisen varattuun aikatauluusi? Jaksatko priorisoida niitä asioita, jotka ovat muiden kannalta tärkeitä ja joissa sinun helpohko panoksesi voisi pitää tavoitteet raiteillaan?

Ethän ole organisaation ja kehittämisen pullonkaula? 

Täysi kalenteri (tai työlista) on sinun pullonkaulasi muiden työlistoilla.

Ohitetut viestit tyssäävät kollegojesi työrytmin happamalla tavalla.

Epävarma vasteaikasi saa koko projektin horjumaan.

Sinun kalenterisi ei ole vain sinun kalenterisi.

Sinun aikataulusi on muidenkin aikataulu.

Sinun prioriteettisi ovat leikkureita ja suppiloita muidenkin työlistojen kohdalla.

Töissä mikään ei ole vain omaa. Hyvässä työyhteisössä on mukavan paljon myös sitä omaa.

Ja kaikkeen tähän liittymättömänä seikkana olen iloinen, että ensimmäistä kertaa ainakin sataan vuoteen iso osa meidän perheemme joulukorteista lähti matkaan KERRANKIN ajoissa. Aivan käsittämättömän historiallinen tapahtuma tämä!

Huomenna on vielä Helsinki-päivä töissä. Matkustan vaihtelun vuoksi junalla. Siihen toki saa varata taas reippaasti ylimääräistä aikaa. Vaan perjantaina ei tarvitse enää matkustaa. Ihana niin 💖.

Närhet ruokailulla ja uuden äärelle siirtymistä

Poika tuli seuraksemme pariksi vuorokaudeksi. Olipas mukavaa vaihtelua arkeen niin meidän kuin koirankin mielestä. Koira oli itse asiassa aivan mahdottoman täpinöissään 💖

Yläkerran vierashuone on matkalla valmistumiseen (tyttären entinen huone). Sinne on kuitenkin kärrätty kaikki normaalin elämän ylimääräinen tavara. Kuten kuolinpesien tavarat. Nyt huoneessa on enää jonkin verran vanhaa tavaraa ja siellä voi myös yöpyä piharakennuksen ohella. Vuodesohva on paikoillaan, samoin vanha lipasto on löytänyt tiensä huoneeseen. Kyllä tämä tästä 👍

Sukkatehdas puksuttaa sukkia, kuin mitään muuta ei voisi muka tehdä. Sukkien neulominen on minulle kuitenkin äärettömän terapeuttista puuhaa. Sukat löytävät kotinsa aina kuitenkin jostain 👍

Kaivelin vuosien takaisia valokuvia ja löysin ihania närhien kuvia. Elämä on vain ihanaa, kun jaksaa katsella huomista pitemmälle 💖

Tässä vanhoja kuvia pihan närhivieraista. Vanha koivupölli viehätti vierailijoita. Nyt se on tikkojen jäljiltä niin huonossa kunnossa, ettei se ole enää edes pystyssä.

Nyt närhet vierailevat ruokailuautomaateilla ja maassa ruokailupisteiden alla.

Koira ei enää kuule kaikkea. Minä yritän muistaa olla kiitollinen kaikesta siitä, mitä muistan. Kuulon menettäminen voi olla iso ja hankala juttu, tai sen kanssa voi vielä tulla toimeen. Minä etsin yhteistyön mahdollisuutta.

Sukkia puikoilla ja joulukuun makustelua

Sukka-arpajaisten sukat lähtivät eilen vihdoin postiin. Toivottavasti saapuvat pian ja nätisti voittajilleen.

Näillä keleillä sukkatehtailu on minun kohdallani mitä rentouttavinta ja positiivisinta puuhaa. Tehtailua ei ole sukkien valmistumisen vauhti, vaan niiden tekemisen jatkuvuus. Kun yksi pari on saatu valmiiksi, seuraavan silmukat sujahtelevat jo puikoille.

Vasemmalla yhdet isokokoiset (miesten?) sukat. Muut ovat omiin jalkoihini sopivia sukkia.

Jotta kuvattavaa olisi vähemmän, kuvasin kerralla kahdet sukat. Tänä vuonna olen siirtynyt vähitellen pelkästä valepalmikosta valepalmikon ja jakoavainpalmikon yhdistelmään. Jakoavainpalmikko näyttää näin tiiviisti tehtynä ehkä enemmänkin jopa jonkinlaiselta sydänpalmikolta (edestä katsottuna) ja se sopii minusta oikein hyvin naisten sukkiin. Miesten sukkiin saatan tehdä samaa palmikkoa löyhemmällä välillä ja ehkä toiseen suuntaan aukeavana.

Valotukset menevät ja tulevat. Alla oleva karvamatto on sama kaikissa kuvissa. Ensimmäisessä kuvassa näytillä ovat keskiharmaa ja luonnonvalkoinen sukka.

Toisessa kuvassa karpalonpunainen ja vaaleanharmaa sukka.

Sitten vielä ohuemmasta langasta tehdyt varrettomat 'toimistosukat' keskiharmaasta langasta.

Töissä on ollut vilkasta menoa ja kalenteri on täyttynyt ihan omia aikojaan. Onneksi ohjelmassa on ollut vaihtelua, pähkäilyä ja ihmisten kohtaamisia. Ja niinhän se on, että jos se kalenteri ei täyttyisi itsestään, minähän sitä ryhtyisin kuitenkin heti täyttämään. Tekeminen kun ei maailmasta tekemällä lopu, vaan aina löytyy jotain.

Työmatkat tuntuvat nyt pimeillä keleillä tuplasti aiempaa pitemmiltä ja raskaammilta. Olenkin mahdottoman tyytyväinen työpaikkani toimivaan tasapainoon lähi- ja etätyön kanssa. Uskon, että tuolla tasapainolla on myös osuutensa siihen, että olen viimeisen parin vuoden aikana sairastellut vähemmän kuin koskaan. Nyt perjantaina iski jokin miniflunssa, joka riipi päivän aikana, mutta asettui pian levolla ja särkylääkkeellä siedettäväksi. Ei tarvinnut edes sairauslomalle jäädä 🥰.

Olen päässyt vetämään taas dialogeja työpaikallani. Niissä on jotain vetovoimaista. Niissä pääsee tekemään kaiken voitavansa sen eteen, että kaikki pääsisivät osallistumaan yhteiseen keskusteluun mahdollisimman tasa-arvoisesti ja arvostetusti. Lisää tietoa dialogeista löydät esimerkiksi täältä  ja täältä.

En ole tehnyt joulun eteen vielä muuta, kuin avannut tyttären tekemästä joulukalenterista ensimmäisen luukun. Olen silti ollut mentaalisesti joulukuussa jo pitkän aikaa. Jopa niin paljon, että menneellä viikolla ostin jo joulukortit ja suunnittelen jopa niiden lähettämistä kerrankin ihan ajoissa. Voi olla, että aikainen lähetys jää vain ajatukseksi, mutta tämä on ensimmäinen kerta lasten syntymän jälkeen, kun edes suunnittelen lähettäväni joulukortit matkaan ennen joulukuun puolta väliä.

Miten sinun joulukuusi käynnistyy?

Sukka-arvonta on suoritettu!

Sukka-arvonta suoritettiin tällä kertaa vähemmän taiteellisesti numeroidun taulukon avulla. Mies toimi jälleen onnen kantamoisena. Taulukossa oli erilaisten osallistujamäärien vuoksi myös tyhjiä rivejä, joiden vuoksi jouduttiin välillä ottamaan vuoroon vielä uusi numero.

Puolueettoman ja luotettavan onnen kantamoisen arvonnan tuloksena sukat päätyivät uusille haltijoille (tässä vaiheessa vielä virtuaalisesti).

1. Marjapuuronpunaiset (vaaleanpunaiset) valepalmikkosukat voitti  Salli M.
2. Pienemmän raitasukat voitti Suvi ja
3. Kirjoneulesukat päätyivät Stanstalle.

Lämpimät onnittelut!

Nimi- ja osoitetietosi voit lähettää osoitteeseen: luonnonluomaa@outlook.com.

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille 💖

Perheviikonloppu aikuisten lasten kanssa

Olen miettinyt lasten ja vanhempien välisiä suhteita monesti ja toistuvasti, koska oma suhteeni vanhempiini oli hankala. Erityisesti aikuisten lasten ja heidän vanhempiensa suhde on alkanut herättää kysymyksiä ja kiinnostusta mielessäni.

Minulla on työkavereita, joiden vanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä heistä. Vanhempien luokse mennään silloin suunnitellusti ja matkaan kuluvan ajan vuoksi myös pitemmäksi aikaa. Omien vanhempien ja appivanhempien luokse oli alle sata kilometriä, ja yli yön viipyminen ei lasten kanssa tullut mieleenkään. Toki ennen lasten syntymää saatoimme hyvinkin yöpyä heillä ja olla oikein yökylässä.

Ennen lasten syntymää (ja hieman sen jälkeenkin) miehen suvun päähenkilö ja matriarkka oli mieheni isän äiti, mamma. Mamma piti huolta siitä, että suku tapasi ja piti yhtä. mamma piti huolta myös siitä, että meillä oli oikeanlaisia viherkasveja ja joitakin astioitakin. Hän muisti veitsen terävästi kaikki lahjoittamansa kasvit ja esineet ja tarkasti tilanteen aina vieraillessaan. Se oli joskus hieman stressaavaa, mutta näin myöhemmin ajateltuna myös hyvin kultaista.

Minun suvussani ei ollut ketään yhdistävää päähenkilöä. Isän ja äidin suvut pysyivät hyvin erillään eikä ainakaan meidän perheemme vastannut mihinkään mahdollisiin kutsuihin mistään suunnasta. Olimme erillinen saareke, hieman tekemisissä muiden kanssa olosuhteiden mukaan.

Nyt omat lapsemme ovat aikuisia. Tässä vaiheessa he molemmat asuvat 'kaukana' (korkeintaan 100 kilometrin päässä). Tytär on jo aikaisemminkin tullut vierailemaan useammaksi päiväksi kerrallaan. Nyt kun poikakin asuu kauempana, tilanne on muuttunut jälleen.

Tänä viikonloppuna molemmat lapset olivat meillä yökylässä. Varsinainen vierashuone on vielä vaiheessa, joten majoituksen suhteen mentiin niillä resursseilla, mitä oli. Miehen työhuone toimii yhtenä vierashuoneena, mutta toinen vierashuone on tosiaan vielä työn alla. Puutteista huolimatta viikonloppu oli uskomattoman antoisa ja positiivinen.

Millaisia kokemuksia sinulla on perheen kohtaamisista, kun lapset ovat jo aikuisia? Miten menee? Mikä on hyvää? Ja mikä ei toimi? Mitä olet oppinut? Mitä suosittelet?

Meillä lautapeli nousi nostavaan rooliin, vaikkemme perinteisesti olekaan olleet mitään lautapelien pelaajia. Vapaus tehdä myös omia asioita näytti toimivan. Muiden huomioiminen positiivisesti ja vieraanvaraisuus nousivat myös arvoon arvaamattomaan.

Yhteinen ruokailu on tietenkin aina kaiken A ja O. Me käymme ainakin kerran syömässä ulkona, jolloin monimuotoinen perheemme jäsenet voivat kaikki saada mieluistaan ruokaa. Ilman mitään tuskaa ja hikeä.

Tämä viikonloppu oli aivan mahtava ja tuotti minulle mahtavan paljon hyvää mieltä. Kiitos, rakas perheeni 💖

Kenen kanssa keskustelet - kenen kanssa pidät yhtä?

Tehtiin eilen miehen kanssa lumen alta paljastuneita tekemättömiä syystöitä. Rajattiin tekemiset tuntiin ja aloitettiin tärkeimmistä. Patiolla kesän ruukuissa kasvaneet viimeiset tuijat pääsivät maahan pihan reunoille. Huoh! Olisi harmittanut, jos olisivat jääneet istuttamatta.

Omenanraadot on kerätty pois jyrsijöitä kutsumasta, isoimpia lehtikertymiä haravoitiin hieman pensaiden juurille. Piha ei ole siisti eikä nuhteeton, mutta valmis ottamaan talven ja lumet vastaan. Olen kovasti kiitollinen tästä lumisateen jälkeisestä syksyn jatkoajasta.

Työpäivän jälkeen on pimeää. Vielä reilun kuukauden ajan päivä lyhenee, kunnes päästään aallon pohjalle. Sieltä sitten hitaaseen valaistumiseen. Polttelen jo tuoksukynttilöitä. Hämäryys väsyttää, muuten voin miellyttävän hyvin.

Pori - Yyteri

Valokuvilla ei voi mässäillä liikaa. Keväästä syksyyn on helppo ottaa huomattavasti enemmän valokuvia kuin ehtii katselemaan. Nyt pimeydessä ja hämärässä kamera ei räpsy tiheään ja valoisan ajan kuvat ovat oivallista läpikäytävää. Melkeinpä terapiaa.

Minua kalvaa ihmisten yksinäisyys. On aivan kamalaa, että ihmisen täytyy tuntea yksinäisyyttä tahtomattaan kaikkien muiden ihmisten ja kaiken uuden teknologian keskellä! Yksin oleminenhan ei tarkoita sinällään välttämättä ollenkaan yksinäisyyttä. Yksinäisyys on tunne ja kokemus.

En ole tavannut ihan mahdottoman montaa yksinäistä ihmistä, mutta minun tapaamani yksinäiset ihmiset ovat olleet mielenkiintoisia ihmisiä. Toki eivät pintahohdokkaita liitäjiä, mutta omalla aidolla tavallaan pintakiillon ulottumattomissa ja ihania. 

Kaiken kaikkiaan en ymmärrä nykyajan taipumusta arvioida muita pintapuolisesti, olla laiska ja jättää rapsuttelemasta pinnan alle ja samaan aikaan tehdä hylkypäätöksiä ihmissuhteissa nopeasti ja melkein harkitsematta. Tämä koskee niin tuttavuuksia, ystävyyksiä kuin seurustelusuhteitakin. Yksinäisiksi päätyy niin taviksia kuin 'upeinakin' itseään pitäviä ihmisiä. Aikamoista mahtavien ihmisten tuhlausta.

Tavalliselta tai vähän kummalliseltakin vaikuttavan ulkokuoren alta paljastuu aina lopulta aito ihminen. Vaikka kukaan ihminen ei ole täydellinen, hän saattaa olla mielenkiintoinen, huumorintajuinen, yllätyksellinen, rohkea, jalo, sydämellinen, kätevä käsistään, älykäs, herkkä, hauska, hyvä kuuntelemaan, hyvä ymmärtämään tai jotain muuta sellaista. Elämäni parhaat ihmiset (lapsiani lukuun ottamatta) eivät ole räjäyttäneet tajuntaani ensimmäisillä tapaamisilla. He ovat olleet mielenkiintoisia ja miellyttäviä ihmisiä, mutta jossain määrin tavallisia. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että olen päätynyt jatkamaan suhdettani heidän kanssaan. Pinnan alta on paljastunut ajan myötä puhdasta kultaa.

Pori - Siikaranta

Kranttuja ihmisiä on vaikeaa muuttaa. Mutta teitä muita kannustaisin katsomaan ympärillenne vielä hieman avarammalla mielellä. Se ei velvoita vielä mihinkään, mutta voi avata ovia johonkin uuteen hyvään 💖

Sukka-arvonta marraskuu 2024

Meille tuli viime viikonloppuna talvi. Lumiaurakin on käynyt jo ja puiden oksia on katkeillut lumen painon ja kovan tuulen seurauksena. Toivottavasti lumi sulaa vielä hetkeksi pois, minulla jäi vielä syksy hieman kesken.

Käsityökärpänen on puraissut myöhään ja heikosti, mutta nyt on vihdoin syksyn ensimmäinen sukkapari valmiina. Sen 'kunniaksi' pistän pystyyn taas villasukka-arvonnan. Arvottavana ovat kahdet keväällä valmistuneet ripelankasukat ja yhdet valepalmikkosukat.

Kaikki sukat ovat Novitan 7 veljestä -lankaa. kestävät hyvin hellän konepesun.

Vasemmalta ensin marjapuuronpunaiset valepalmikkosukat, joiden ko'oksi arvelen  noin 40. Sukat näyttävät kivoilta myös varret käännettyinä. Sukat näyttävät kuvassa kovin kapoisilta, mutta valepalmikko 'aukeaa' vähänkin venytettynä isommaksi ja mielestäni myös kauniimmaksi.

Keskellä noin kokoa 36 olevat raidalliset ripelankasukat. Ja oikealla kirjoneuleiset ripelankasukat noin kokoa 39.

Ripelankojen hävittäminen sukkiin oli toivottoman hidasta, joten käynnistin yksiväristen isoäidinneliöiden tehtailun. Ripelankahaaste on nyt selätetty vähäksi aikaa 🤭.

Arvonta alkaa nyt ja kestää sunnuntaihin 17.11. klo 23:59 asti.

Lukijaksi kirjautuneet voivat osallistua kolmella arvalla per sukkapari ja muut yhdellä arvalla sukkaparia kohti. Kaikkien sukkaparien arvontaan voi siis osallistua ja arpoja on tuo 1-3 lukijastatuksestasi riippuen.

Kun arvonta on suoritettu, tiedustelen täällä ja mahdollisesti omassa blogissasi osoitetietojasi, jotta voin postittaa sukat sinulle. Ilmoitan sinulle sähköpostiosoitteen, johon voit ilmoittaa omat tietosi.

Olikohan tässä vielä jotain muuta? Aina jotain jää mainitsematta. Kysy, jos on jotain epäselvää. Vastaan mielelläni.

Ja niin: EN pahastu siitä, jos et osallistu arvontaan. tiedän, ettei kaikilla todellakaan ole sukkien tarvetta 💖.

EDIT 1: Lisäyksenä: Muistathan kertoa, minkä sukkaparien arvontaan osallistut. Jos et mainitse mitään, oletan sinun osallistuvan kaikkien parien arvontaan. Kukin osallistuja voi kuitenkin voittaa vain yhden sukkaparin.

EDIT 2: Lukijaksi voit kirjautua myös nyt ja saat enemmän arpoja 🥰

Minä palaan nyt toisen sukkaparini kimppuun, se on mainio keino selättää marraskuun asettamia haasteita. Miten sinä nautit marraskuusta?

Arvoristiriita - ok - mutta miksi pitää ärhennellä?

Pakenin aikoinaan melkein kokonaan facebookista ikävän ja ahdistavan keskustelukulttuurin vuoksi. Kavensin muutaman vuoden aikana 'ystävälistaani' melkoisesti ja pyrin pääsemään haitallisen puheen ja kirjoituksen ulottumattomiin.

Sama aggressiivinen ja vastakkain asetteleva viestintätyyli tulee silti vastaan monessa muussakin foorumissa. Kun hyökkäävä keskustelu- ja kommentointityyli on kerran omaksuttu, sitä käytetään ikävän usein myös arkisissa läsnäkohtaamisissa.

Jos olet välttynyt verbaaliselta pomotukselta, voit hymyillä hieman nykyistä enemmän. Tilanne vaikuttaa hyvältä 👍

Mielensä pahoittamisen kulttuuri on päässyt kasvamaan ihan vaivihkaa. Kaverisi voi pahoittaa mielensä siitä, että kerroit tuntevasi olosi epämukavaksi. Tai siitä, ettet ollut hänen kanssaan samaa mieltä.

Sinä itse voit pahoittaa mielesi vaikkapa siitä, ettet voi olla kohtaamisissa oma itsesi tai koet painostusta siirtyä epämukavuusalueellesi.

LinkedIn:ssä näkee keskusteluja, joissa esimerkiksi etä- ja läsnätyön kommentointi hipoo tunteellisuudessaan sopivuuden rajoja. Tunteellisuutta korostetaan harvoin (?) myönteisesti. Minun haarukkaani jääneet kommentit ovat pahimmillaan äärikontrolloivia, hieman halveksivia ja luokittelevia. 

Äärimmäisetkin mielipiteet on aina mahdollista esittää rakentavasti, yhteistä keskustelua edistäen. Nykyinen trendi näyttää painuvan voimakkaiden kannanottojen puoleen. Ja sehän ei suosi meitä taviksia.

Voisitko tehdä palveluksen?

Seuraavan kerran, kun törmäät tuhnuluokan kommenttiin, jaksaisit vastata rakkaudella ja perspektiivillä. Hyvät teot eivät mene hukkaan. Niistä viriää melkein aina jotain näkymätöntä, joka joko puhkeaa kukkaan tai jää vain valmistelemaan maaperää seuraavaa kukintakautta varten 💖🌼💖

Ihanaa syksyn jatkoa! 💖🍄🌼🌲

Siirryttiin talviaikaan, etätöistä vääntäminen jatkuu ja syyskuisen käpytikan kuvia

Se on talviaikaa nyt. Kellon vääntely rassaa samoin kuin oman (ja perheen) elämänrytmin muuntelu. Vaan valittaminen ei nyt auta, joten täytyy vain sopeutua itselleen sopivalla tavalla.

Ihastelen sitä, että aamulla on muutaman päivän ajan lisää nukkumisaikaa (kunnes totun tähänkin). Yritän muistaa, että koiran iltaruoka pitää antaakin kolmelta neljän sijaan. Senkin ajan saa hivutettua kohdalleen parissa viikossa. Mutta vaikka selviydyn, en tykkää tästä kellonaikojen rassaamisesta. Onkohan kukaan koskaan löytänyt mitään hyötyä tästä kaikesta? Tutkitusti?

Yllättävän monen yrityksen johto näyttää ajavan työntekijöitä etätöistä läsnätöihin yhä voimakkaammin. Tämä etä- ja läsnätöitä koskeva keskusteludebatti ei näytä johtavan minnekään. kaikkein vähiten toisten ymmärtämiseen.

Läsnäoloon ei pakoteta, vaan houkutellaan. Kuulemma. Tavoitteena on melkoisen suuri läsnätyön määrä. Houkuttelun keinoja avaavat vain harvat. Pakolliset läsnäpalaverit luetaan usein houkuttelukeinojen piiriin.

Jos kyse on muusta kuin epäluottamuksesta ja epävarmuudesta, se olisi hyödyllistä viestiä ihan avoimesti. Nykyinen 'houkuttelu' ei kasvata luottamusta eikä työnantajan pitovoimaa - vetovoimasta puhumattakaan.

Kehitys tapahtui jo. Sitä ei voi peruuttaa, sitä voi vain yrittää suunnata edelleen, jos suunta ei tyydytä. Suuri osa palavereista on jo etäkokouksia. Niiden suorittaminen läsnätöissä avotyötilassa on haastavaa ja rajoittavaa. Ennemmin tai myöhemmin johdon täytyy päättää, haluaako se työntekijät mahdollisimman lähelle vain työtehon ja -laadun korkealle.

Meidän työpaikallamme pyritään tekemään töitä siten, että työt sujuvat mahdollisimman hyvin. Toki aina itse kukin joutuu tekemään kompromisseja. Ilman yleviä periaatteita kompromissit olisivat kuitenkin kyntämistä. Periaatteilla on merkitystä!

Taas palaan Poriin syyslomalle Siikarantaan, Reposaareen. Nyt pääosassa on käpytikka, joka nakutteli kovin raa'an näköisiä vihreitä männyn käpyjä. Käpypuu oli jo kelottunut vanha puu, jossa tikalla oli selvästikin oma käpykolonsa 🐦.

Se on jotenkin minun mielestäni hassua, että jotkut välttelevät erilaisia ihmisiä työelämässäkin. Ja kuitenkin erilaisuudesta on hyötyä ja siitä opimme. Yksi kertoo, millainen sohva on kaunis ja hyvä istua. Toinen kertoo sen, miten se rakennetaan kestävästi. Miksi pitäisi valita jompi kumpi?

Ihanaa talviajan alkua! Kyllä me taas selätämme tämänkin talven! Jotkut meistä osaavat jopa nauttia siitä 💖🥰😍.

Kesän vesimyyrä muistuttamassa muusta elämästä kaiken kiireen keskellä

Kesäkuussa tapasin ihanan vesimyyräni pohjan ja pinnan rajamailla. Onneksi sain kuvan. Taas on yksi kokemus lisää plakkarissa 👍

Siellä hän kurkisteli - pohjan ja pinnan välissä 💖

Käsityöt odottavat tekijäänsä. Kahdet ripelankasukat jonottavat arvontaan pääsyä. Tästä edetään hetki kerrallaan ⛅

Yritän nollata oloani työpäivien jälkeen. Osa duuneista on todella koukuttavia, onneksi nykyinen elämäntilanne kestää niiden tuomat haasteet 💖

Silti elämä on paljon muutakin kuin työtä. Perhe jaksaa pitää minut tietoisena siitäkin 💖

Minä kuivaan suppilovahverot huoneenlämmössä

Vielä ei ollut lunta maassa. Oli oikein oivallinen hetki mennä metsään vielä suppilovahveroiden perään. Pakkanen on purrut täällä ainakin kahdesti, kantarelleja ei kannata enää yrittää kerätä.

Suppilovahverot ovat ensisijaisesti tyttärelle, jolle niitä kuivattelen. Viime syksynä lumi ja pakkanen pyrähtivät paikalle yllättäen ja sienien keruu loppui kuin seinään. Tänä vuonna olen käynyt jättämässä sienimetsille hyvästejä jo kahdesti. Olen kyllä ihan valmis vielä kolmanteenkin kertaan 🤭🍄😍.

Kuusimetsissä on usein aika hämärää. Tummanruskean suppilovahveron erottaminen tummanvihreästä sammalesta vaatii kohtuullista hämäränäköä. Heti hämärään metsään saapuessa minun hämäränäköni on vielä hukassa ja silmätkin vetistävät. Aika tekee kuitenkin tehtävänsä ja sienet on helpompi erottaa alkutotuttelun jälkeen.

Kun suppiksia löytyy muutama, on niitä lähistöllä usein enemmänkin. Taitavasti piiloutuneina useimmiten.

Sienisaalis täyttyi nopeasti ja jäi jotenkin sellainen tunne, että metsään voisi vielä mennä vähän kurkistamaan. Kävin katsomassa vanhan paikan, joka ennen kuhisi hirvikärpäsiä, mutta jossa on sittemmin tehty metsätöitä. Hirvikärpäsiä ei löytynyt, suppilovahveroita ihan riemastuttavasti! Kaikkea ei voinut kerätä, nehän pitää vielä jaksaa käsitelläkin keräämisen jälkeen 😞.

Toisen keruupaikan jälkeen lähetin jo viestin ystävälle, josko hänen äidillään voisi olla käyttöä suppilovahveroille. Sain vihreää valoa, mikä helpotti oloani, sillä olin kerännyt sieniä selvästi yli omien tarpeiden.

Suppilovahveroita kertyi reilut 4,2 kiloa. Aikaisemman mittaukseni mukaan litra suppiksia painaa noin 200 grammaa (sateen jälkeen ovat painavampia kuin kuivan kauden jälkeen). Tämän mukaan sieniä kertyi reilut 20 litraa. Ei paha 🍄.

Ylimääräisiä (mutta priimoja) kantarelleja olen myynyt jonkin verran muille, mutta suppilovahveroiden hinta on niin alhainen, ettei myynnin vaatimiin toimiin kannata mielestäni ryhtyä. Onneksi osan sienistä sain läheisille ja loput pyrin kuivattamaan.

Suppilovahverot on oikein helppo kuivattaa huoneenlämmössäkin, jos kuivatustasoja löytyy vain riittävästi.

Sienet pitää pilkkoa/riipiä riittävän pieniin osiin, jotta kuivuminen tapahtuu nopeasti.

Levittelen sieniviipaleet leivinpaperien päälle pöydille ja muille tasoille kuivumaan. Vuorokauden jälkeen sienet ovat tavallisesti kuivuneet riittävän paljon kahden leivinpaperillisen sienien yhdistämiseksi yhdelle paperille. Ja niin vapautuu lisää tilaa uusien sienien kuivattamiseen.

Alle viikossa sienet ovat niin kuivia, kuin niistä mitenkään voi tulla. Silloin siirrän kuivuneet viipaleet purkkeihin ruokakaapin perälle. Päälle laitan tiedot säilönnän ajankohdasta ja sisällöstä.

Suppilovahveroiden tilavuus ja koko pienenee ilahduttavan paljon kuivaamisen aikana. Lisäksi säilöntä ei vaadi erityisiä lämpöolosuhteita. Kuljetuskin on helppoa ja riskitöntä.

Suppilovahverot (kuten kantarellitkin) säilyvät sopivissa kylmäolosuhteissa hyvässä kunnossa useammankin päivän, joten ei mitään hätää, vaikka koko saalista ei saisi käsiteltyä heti samana päivänä. Minäkin jatkan sunnuntain sienisaaliin kanssa työskentelyä huomenna ja ylihuomenna.

Vierashuoneeseen kantamista odottava vitriini pääsee odottaessaan toimimaan sienikuivaamisen lisätasona 👍.

Tärkein viestini lienee se, että suppilovahveroiden kuivaaminen onnistuu todella mainiosti myös huoneen lämmössä, mikäli kuivaustilaa vain riittää. Ei kannata pelätä, vaan kannattaa kokeilla. Säilytyspurkkeihin sienet kannattaa siirtää vasta, kun on varma niiden kuivuudesta. Yleensä varmuus (tai se toinen tuomio) tulee selväksi viikon aikana.

Minun suppilovahverometsissäni sienet ovat melkoisen kookkaita, joskus jopa kämmenen kokoisia. Kookkaiden suppilovahveroiden kuivaaminen vaatii aivan erityisesti pieneksi pilkkomista. Vain aivan pienimmät sienet jätän pilkkomatta ja ne myös säilön aivan erikseen. Joskus niillä on erityinen visuaalinen merkitys.

Ihanaa lokakuun jatkoa! Vielä varmaan ehtii näkemään pyrstötähden?

Merimetso uimassa - syysloman kertausta

Sanna Marinista on julkaistu kirja. Jos sitä ei halua tai jaksa lukea, poimintoja kirjasta löytyy viljalti pitkin netin reunaa. Nostanpa tähän yhden esimerkin. Kulissien taakse on kieltämättä mielenkiintoista kurkistaa.

Tulevalla viikolla eteläisessä Suomessa on koulujen syyslomaviikko. Minun kannaltani se tarkoittaa minimaalista palaverimäärää ja joustavuutta aikatauluihini. Kiitos koululaisille rauhoitetusta työajasta!

Syyslomalla näin ensimmäisen kerran koskaan merimetson uimassa. Merimetsot eivät juurikaan (joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta) sulostuta Kanta-Hämeen maisemia. Syysloma länsirannikolla tarjosi taas ihan uusia tuulia kaikissa suhteissa.

Aloin kuvata paikalta pakenevaa merikotkaa ja päädyin merimetsojen pariin.

Tietenkin noidenkin pitää uida saadakseen saalista. En vain ollut ajatellut asiaa niin pitkälle - ei ollut prioriteettilistan kärkipäässä.

Vaan tämäkin oli elämys ja ihan uusi kokemus 💖

Antoisaa lokakuun jatkoa!

Elämä näyttää aina ihan erilaiselta, kun sitä katsoo suoraan silmiin

Palaan hieman edelliseen kirjoitukseeni. Suurin kimmoke siihen taisi tulla nuoren suomalaisnaisen kirjoituksesta, jossa hän kertoo kaipuustaan perinteiseen naisen asemaan parisuhteessa. Lisäksi hän kaipaa rinnalleen alfa-urosta, joka määrää ja tietää. Muuten seksihalut katoaisivat. Hän myös haluaa täysin luottaa puolisonsa päätöksiin hänen ja koko perheen asioista, ne ovat oikeita, eikä muiden tarvitse niihin puuttua. Lapsia hän ei ehkä kuitenkaan halua.

Yritän ymmärtää erilaisia näkemyksiä, mutta joidenkin nuorten naisten halu luopua naisten tasaveroisista oikeuksista ja jäädä vain miestensä kannateltaviksi tuntuu minusta vähemmän turvalliselta tavoitteelta. Sitä on kuitenkin eletty ja koettu maailman sivun ajan eikä sitä ole isossa kuvassa koettu toimivaksi. Tasa-arvoisuudesta puhumattakaan.

Monet noista nuorista naisista ovat somevaikuttajia. Ja heillä on paljon myötämielisiä seuraajia. Suhtaudun niin ristiriitaisin tuntein näihin julistuksiin. Komea alfauros, joka tekee takuuvarmasti parhaita päätöksiä puolisonsa ja koko perheen puolesta. Niitä on näkynyt vähemmän minun elinpiirissäni. Onkohan tilanne uusien sukupolvien kohdalla erilainen?

Ja kun valtuuttaa miehensä tekemään päätökset ja ansaitsemaan perheen kaikki rahat - miten käy mahdollisessa erotilanteessa? Sitä kuitenkin tapahtuu.

Lisää näkökulmia tähän Ylen sivuilla.

Tänään kävin katsastamassa pari mahdollista sienimetsää. Eivät ole sellaisia. Tähän aikaan vuodesta saattaa kuitenkin löytää paikkoja, joissa koko kesän ajan kasvaneet kantarellit nuokkuvat väsyneinä ja koskemattomina. Niihin paikkoihin kannattaa palata seuraavana kesänä - siellä ei taida käydä ketään muita.

Syksyn viimeiset kantarellit tuli varmaankin poimittua tänään. Yksi kevyt pakkasyö pehmensi jo monet sienet, mutta sen jälkeen monta uutta on punkenut itsensä näkyviin sammalpeitteiden alta. Terveitä ja hyväkuntoisia kantarelleja löytyi vielä - vaikkakin huomattavasti vähemmän kuin vaikkapa kuukausi sitten.

Tämän viikonlopun metsäreissut olivatkin tavallaan jäähyväiset syksyn kantarellireissuille. Parina aikaisempana vuotena lumi ja pakkanen ovat hyrähtäneet puskista paikalle ja jäähyväiset jäivät jättämättä. Nyt on rauha syksyisen metsäelämän kanssa.

Viimeinen syyslomamme leirintäalueemme oli Kristiinankaupungissa. Kaunis, pieni historiallinen kaupunki, josta pidimme todella paljon. Vanhan kaupungin puutalokadut ovat sykähdyttäviä. Tähän liitän muutaman kuvan Suomen kapeimmalta kaksisuuntaiselta moottoriajoneuvoille sallitulta kadulta: Kissanpiiskaajankujalta. Kujan leveys on noin kolme metriä.

Kiireen kesytys taitaa olla tällä hetkellä tärkein tehtäväni ja haasteeni. Otan muiden aikataulupaineet ihan liian voimakkaina ja välillä unohdan, mihin kaikkeen voin riittää. Tehtävät tulee tehtyä, mutta niiden jälkeinen tyhjyys ja voimattomuus vaativat huikeaa työtä palautumisen eteen.

Huomaan kaipaavani ihmiskontakteja (muutenkin kuin vain kiiretyön tauoilla toimistolla) ja aikaansaamisen iloa. Tykkään työstäni, mutten selvästikään ole onnellinen. Huomaan sen tässä samalla, kun kirjoitan tätä. Jonkun mielestä työn tekemisen ei tarvitse tehdä onnelliseksi. Mutta niin väittää ihminen, jolla on resursseja onnellisuuden aikaansaamiseen työajan jälkeen. Tai ihminen, joka ei piittaa onnellisuudesta, sehän ei välttämättä kuulu työelämään.

Pidän työstäni, mutta koen kovaa riittämättömyyden tunnetta enkä ole onnellinen. Minun täytyy kovasti miettiä, miten jatkan runsailla ikävuosilla raskautettua elämääni tästä eteenpäin.

Ongelmani ovat onneksi pieniä isossa mittakaavassa. Pärjään kyllä. Tämä blogiin kirjoittelu on minulle myös itseni kohtaamista ja itseni kanssa keskustelua. Teidän kommenttinne merkitsevät myös todella paljon. Älä hämmenny tästä terapiakeskustelustani. Olen varmasti paljon onnellisempi kuin luulenkaan.

Ihanaa lokakuuta! Minä ostin itselleni kunnon talvitakin. Nyt vain odottelen kylmiä kelejä 💖

Outous on vain katsojan silmissä - ja vielä syysloman näkymiä 💖

Kuka muka ei olisi yhtään erikoinen? No, onhan heitä varmaan paljonkin ja se on ihan ok. Siinä, missä yksi näkee erikoisuuden outoutena (ja vikana), toinen näkee sen voittavana ominaisuutena (ja rikkautena). Toivottavasti emme sokeudu erilaisuuden rikkaudelle ja suunnista pelkästään samankaltaisuuden perään. Se olisi monesti houkuttavaa, vaan ei niin tuottoisaa.

Somen kautta leviää paljon erilaisia trendejä, jotka kannustavat seuraamaan, eivät olemaan ihan itsejämme. Somen trendien seuraamisessa oman järjen äänen kuuntelu on aivan kultaa. Se, mikä kuulostaa ja vaikuttaa pelkältä karkilta, on sitä myös todella usein. Kaikkiin unelmiin ei kannata liittyä mukaan.

Kuinka usein olemme varmoja siitä, että osaamme tehdä itsemme kannalta niitä kaikkein parhaimpia päätöksiä? Jotkut uskaltavat luottaa jopa siihen, että joku muu (= puoliso ) osaa tehdä kaikkien kannalta ne oikeat ja parhaat päätökset. Mahtavaa, jos moisia superhenkilöitä (oikein päättäjiä) löytyy tähän maailmaan riittävästi 🙄.

Sillä välin keski-ikäiseen realismiin;

Nämä kuvat ovat Pyhärannasta Uudenkaupungin ja Rauman väliltä. Meren rannalle pääsimme täälläkin. Yöllä satoi, joten kumisaappaat tulivat kerrankin tarpeeseen 👍

Tähän mökkiin voisin majoittua itsekin. Suora näkymä merelle: sisustus moderni ja sytyttävä!

Lokakuuhun on siirrytty. Vielä riittää valoa monin paikoin. Muuten tilannetta kannattaa korjata kynttilöin ja kausivalojen avulla. Nyt on tunnelmoinnin aika 💖🥰💖

Muuttoa ja lomamuisteluja

Arki hyppää silmille aina, kun siihen on tilaisuus. Olet valmis tai et, sieltä se tulee.

Meillä ihana arjen uutinen oli se, että poika sai työtarjouksen Tampereelta. Siellä töitä näyttää riittävän, täällä meillä ei niinkään. Uuden työn myötä tuli pikamuutto työn perässä lähemmäs työpaikkaa. Kuinka nopeasti kaikki voikaan tapahtua!

Muutto tehtiin kuluneena viikonloppuna talkootöinä. Pojan työt alkavat maanantaina, joten sikäli muuttoaikataulu oli passeli. Pakkaamisen kanssa ei ihan pysytty kireässä aikataulussa ja sen puolesta teki tiukkaa.

Tänään ollaan huokailtu tiukan projektin jälkeistä taukoa ja mietitty kaikkea sitä, mikä jäikin ottamatta muutossa mukaan. Marginaalisen pieni osa tavaroista jäi vanhaan asuntoon, sillä isoa kiirettä ei ollut. Asunto pitää pintaremontoida ennen myyntiin laittamista.

Pojan aiempi asunto oli anopin entinen koti. Sinne anoppi muutti jonkin aikaa puolisonsa (apen) kuoleman jälkeen. Kun anoppi joutui siirtymään terveysongelmien myötä hoivakotiin, poika siirtyi hänen asuntoonsa 'talonmieheksi'. Anopin kuoltua poika jäi vuokralle samaan asuntoon.

Olemme olleet mieheni kanssa onnekkaassa asemassa, kun olemme päässeet tukemaan lastemme elämää. Omassa lapsuudenkodissani olisin maksanut vuokraa vanhemmilleni, jos olisin joutunut jäämään sinne asumaan vielä lukion jälkeen. Vuokralla olisin saanut paikan veljeni huoneesta vuodesohvalta. Oli aika selvää, että haluan jotain muuta elämältäni. Mieheni vanhemmat ovat tukeneet meitä aina parisuhteemme aikana. Heiltä olen oppinut paljon. 💖

Syyskuun lomalla näin paljon vihervarpusia leppien urpujen kimpussa. En arvannutkaan että niiden siemenet olisivat ihan näin herkullisia!

Jälleen näyttää siltä, että töissä helpottaa hieman parin hektisen viikon jälkeen. Kalenteri tuppaa tavallisesti kiristymään enemmän kuin vapautumaan. Mutta jäädään odottamaan optimistisesti hieman rennompia aikoja. Kertaakaan vielä ei ole mennyt ihan hönöilyksi työajan kanssa julkisella sektorilla. Se on äärettömän painavaa asiaa 🥰.

Remonttijannet kuriin ja hieman lomafiiliksiä

Viimeisen viikon aikana olen saanut kaksi puhelinsoittoa remonttimyyjiltä. Ennen tätä en kai koskaan?

Ensimmäinen myyntihemmo oli ihan kohtelias, tyrkky tosin. Ihmettelin hieman, miksi hän lähestyi viemäriremontin (muistaakseni?) merkeissä juuri minua? Meidän perheessämme työnjako on sellainen, että mies hoitaa pääsääntöisesti remontit, päätökset ja suunnittelun teemme yhdessä. Mutta remonttireiskan kanssa viemäriremontista neuvotteleminen ei todellakaan kuulu minun 'tontilleni', eteenkään kun en tiedä meillä olevan minkäänlaista tarvetta sellaiseen.

Keskipituisen keskustelun jälkeen hän uskoi minua, etten aio ottaa aiheeseen minkäänlaista kantaa. Hän sitten yllättäen kertoi, että hänelläpä on siinä vieressään myös mieheni yhteystiedot ja totesi olevansa yhteydessä häneen. Noin viiden sekunnin kuluttua miehen puhelin soikin ihan näissä samoissa merkeissä.

Muutama päivä myöhemmin (viikonloppuna!) sain matkalla sienimetsään puhelun toiselta remonttijannelta. Hän ei antanut minulle koko lyhyen puhelumme aikana minulle sanan sijaa. Hän kysyi kyllä, olenko minä minä, mutta jatkoi samalla selittäen, että laatusyistä puhelu nauhoitetaan. Vasta sitten hän kertoi, mitä asia koski. Yritin heti aluksi kertoa, että hän keskustelee nyt asian kannalta aivan väärän henkilön kanssa. Janne luurin toisessa päässä ei vaivautunut katkaisemaan puhetulvaansa hetkeksikään, vaan puhui voimakkaalla äänellä päälleni. Yritin toisenkin kerran heti tuohon perään kertoa, että nyt menee aika ja puhelu hukkaan, mutta hän ei todennäköisesti kuunnellut ollenkaan. Ei ainakaan lopettanut omaa puheenvuoroaan. Erittäin huono tekniikka, jos aikoo tehdä kauppaa, väitän minä. Päätin julmasti sulkea puhelun. Hän kuulemma lähestyi sitten perään miestäni puhelimella samoissa merkeissä.

Käytiin miehen kanssa myöhemmin keskustelua tästä aiheesta. Ihmettelin kovasti sitä, miksi juuri minut (nainen) oli valittu kontaktiksi. Eihän kukaan ole noissa merkeissä ollut kiinnostunut minusta ainakaan sataan vuoteen. Miksi nyt yhtäkkiä?

Erityisen ärtynyt olin tämän myyntijannen jyräävästä ja piittaamattomasta asenteesta. Mitä ihmettä hän kuvitteli tekevänsä? Ikäviä laadunseurantanauhotteita itselleen ainakin.

Mieheni totesi, että olemme kai jo sen ikäisiä, että vanhuksia väijyvät remonttihuijarit ovat jo perässämme. Se oli vavahduttavaa. Ensinnäkin tietenkin siitä syystä, että kuka ihme voi ajatella, että meidän ikäisemme ihmiset olisivat jo jotain omaan ajatteluun kykenemättömiä myötäileviä helppohuijattavia? Hävytöntä! Mutta sitten toiseksi myös siitä syystä, että on aivan hirveää, jos tämä tulee jatkossakin olemaan tätä - remonttihyeenat vaanimassa puhelimen päässä sitä heikkoa hetkeä, kun et enää olekaan kaikkein skarpeimmassa kunnossa. Aivan mahdottoman hävytöntä!

Olen nyt päättänyt sen, että jatkossa nämä huijaushannut eivät enää vedätä eivätkä kiusaa minua. Aion pohtia jotain hankalaa ja harmittavaa heidän laadunvalvontatallenteilleen. En tiedä vielä mitä - onko sinulla ideoita tai omia kokemuksia?

Olinkin miettinyt uuden harrastuksen aloittamista. Ehkä tässä on jotain käytännönläheistä pureskeltavaa. Aion tehdä valituksia huonoista kokemuksista noihin tyrkkyfirmoihin jatkossa. Tietenkin vain aiheesta. Mielestäni se, etten saa parista yrityksestä huolimatta minkäänlaista puheenvuoroa riittää syyksi oikein mainiosti. Jos vain maltan, saatan ottaa myös puheluihin erityisen terapeuttisen otteen. Kuuntelen, odotan ja sanon kannustavia, mutta mitään kertomattomia lauseita väliin ja annan keskustelun jatkua vaikkapa kaiuttimella. Kaiuttimella kuuntelu on mainio tapa ottaa etäisyyttä ns. keskustelukumppaniin.

Jos se minusta yhtään riippuu, puhelinmyyntiahdistelijoiden hyökkäykset ikäihmisiä (ja muitakin) kohtaan eivät saa armoa.

No niin, sainpa sen pois mielestäni. Nyt täytyy siirtyä toteutukseen. Tuskin maltan odottaa seuraavaa huijaria 😠.

Lomakuvat on vielä lähes koskemattomina kovalevyllä (sinne ne olen sentään jo saanut siirrettyä). Melkein viikon mittaisen sienestystauon jälkeen kotiin saavuttua matkailuauton tyhjennyksen ja puhdistamisen jälkeen mieli paloi jo katsastamaan tuttuja sienipaikkoja.

Kuten edellisessä julkaisussa, tässäkin kuvat ovat käsittelemättömiä kännykkäkameralla otettuja kuvia, ne ovat nopeasti käytössä.

Uusia kauniita kantarelleja nousee yhä. Paljon löytyy myös vanhoja elämänsä ehtoossa olevia kantiksia. Huonokuntoiset sienet kannattaa tietenkin jättää noukkimatta. Uudet kantarellit eivät ole erityisen isoja eivätkä aina edes isoina ryppäinä. Kärsivällisyys palkitaan niiden kanssa.

Suppilovahveroita löytyy myös jo ihan mukavasti. Joistakin metsistä löytyy vain pieniä suppilovahveroita (tai kosteikkovahveroita) ja joistakin löytyy oikein muhevan isoja, joiden kanssa kori täyttyy huomattavasti nopeammin.

Matkalta muutamia kuvia kännykästä tyhjennettynä.

Kävin Yyterissä rentoutumassa hiekkaranta- ja dyynikävelyllä ennen Siikarantaan menoa. Syyskuinen Yyterin ranta on ihanan puhutteleva ja kuunteleva. Mahdottomasti askelia pehmeällä hiekalla ja vieläkin enemmän kaikkea hyvää ja hellivää oman mielen rakennusaineiksi. Kuvat dyynien puolelta.

Porin Siikarantaa - keli suosi ja helli. Viivyimme täällä kaksi yötä.

Yhtenä iltana oli pilvistä ja seuraavana yönä satoi monen päivän edestä. Ja päivällä oli taas kaunista.

Jossain vaiheessa loppumatkaa törmäsimme paikallisiin sumuvyöhykkeisiin. Aurinkoinen sinitaivas vaihtui hernerokkasumuun hetkessä - ja pian taas toisinpäin.

Kristiinankaupunki oli vierailukohteenamme ensimmäistä kertaa. Kuvat kaupungin kauniista vanhasta keskustasta ovat vielä koneella, mutta tässä kännykkäkuva Pukinsaaren leirintäalueelta ihan matkailuautomme vierestä. Kaikkialla pääsimme yöpymään meren ääreen 💖.

Loma tuli tarpeeseen - toisaalta ajankohta oli valittu ja varattu jo kauan sitten. Syyskuu on aivan mahtavaa aikaa Suomessa 🥰.

Yritän kovasti pitää kiinni parhaista loman oivalluksista tulevissa työruuhkissakin. Jokaisen pienenkin  loman jälkeen on aineksia oman elämän parantamiseen. Yritän olla palaamatta vanhaan, vaan mieluummin otan askeleen jos toisenkin eteenpäin - korjattuun uuteen suuntaan.

Ihana syyskuu jatkuu. Iloa, valoa, uudistumisen oivalluksia, energiaa, lepoa ja uteliaita ajatuksia sinulle 💝.