perjantai 5. syyskuuta 2014

Uuden alussa?

Viikon kuvasaalis on syksyinen - siis pieni. Työpäivän jälkeen jäävä aika on lyhyt eikä lintutornillakaan kuhisen enää kesäiseen malliin. Nyt täytyy selvästi tyytyä siihen rytmiin, että kuvaukset tapahtuvat viikonloppuina ja jos kuvia tulee riittävästi, niiden käsittelyä voi jatkaa sitten viikolla.

Muuten olen parin viime viikon aikana aukoillut uusia polun päitä omassa elämässäni. Uusiin juttuihin siirtyminen on vähän jännittävää, mutta toisaalta kaikki on vasta alussa, eikä mitään ole vielä konkretisoitunut. Ei siis sinänsä mitään muuta mainittavaa kuin se, että olen uskaltanut tehdä päätöksiä vähän puskan takaakin tulleissa asioissa. En siis ole vielä ihan jumissa ;-)

Muutama sääksen kuva tähän vielä kuvaamaan rohkeutta, voimaa ja itsenäisyyttä. Sitä rahtunen meille kaikille :-)




15 kommenttia:

  1. Hiljaista oli eilen lintutornilla. Menen sen ohi joka arkipäivä työmatkalla. Joku reipas siellä on melkein joka aamu kun auto on parkissa. Mitähän uusia kuvioita oletkaan kehitellyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet jutut ovat kuin ituja - jotkut isompia, jotkut pienempiä. Ei kuitenkaan yhdessäkään koko elämää mullistavia...

      Poista
  2. Kyllä kaikkia noita sääksen ominaisuuksia olisi ihan hyvä omata hieman enemmän...

    Hienot kuvat jälleen!

    VastaaPoista
  3. On se komea lintu, ulkonäöltään ja luonteeltaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se. Eilen näytti kärsivällisyyttänsä - hienoa sekin.

      Poista
  4. Kolmoskuva on tosi upea. Hieno, komea lintu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisen etumuksensa takia on myös hieman haastava kuvattava. Vaalea palaa helposti puhki pienessäkin auringon vilauksessa...

      Poista
  5. Mainiot kuvat taas! Onnea ja tsemppiä uusille jutuillesi, sellaiset voimaannuttavat kummasti....=)

    VastaaPoista
  6. Huikea bongaus, täydellinen ajoitus ja upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)
      Itse huomaa kuvissa kaiken sen, mikä olisi voinut mennä paremmin. Vaan hyvä näinkin :-)

      Poista
  7. Miksi vain rahtunen - reilusti vaan!

    VastaaPoista
  8. Mahtavat sääksikuvat, ovatko nämäkin "sieltä"????

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!