keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Kantarelleja ja perhosia

Kesän ensimmäinen sieniretki tuotti kovin pienen saaliin: Kaksi kantarellia. Aikaa kului kolmatta tuntia, sen aikana kolusin kolmea metsää ja kärsin niin kuumuudesta kuin hyttysistäkin.


Ei näistä ihan kantarellikastikkeeseen ole ;-) Mutta tulipas turkaisen kuuma, kun hyttyskarkote loppui kesken ja jouduin paikkaamaan sen puutetta paksulla hupparilla. Jo tuli hiki.

Kaksi viimeistä metsää olivat tällä kertaa täydellisen äänettömiä. Mikään ihmisen tuottama ääni ei yltänyt sinne asti. Jos hyttyset eivät olisi olleet häiriönä, tunnelma olisi ollut täydellinen. Upea se oli silti nytkin :-)

Ensimmäisen metsän reunalla kohtasin kesän ensimmäisen häiveperhoseni. Aina yhtä vaikuttava näky, iso ja komea perhonen. Luulin sitä taas ensin haapaperhoseksi ja vasta tarkistus Luontoportista muistutti, että olin taas hätiköinyt.

Etusiivissä näkyvä sininen sävy paljastaa perhosen koiraaksi.



Nokkosperhonenkin osaa olla niin kaunis kaikesta tavallisuudestaan huolimatta :-)


Huomenna taas uusi lomapäivä. Sääennuste lupaa mitä miellyttävintä keliä. Kyllä meitä hellitään :-)

13 kommenttia:

  1. Kauniit perhoset. Täälläkinpörrää ja liihottaa jos jonkinlaista lentelijää. Niitä on kiva seurata. Tänään laskin pihan laventelissa kolmisenkymmentä mehiläistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että teillä riittää lentoruuhkaa ja -elämää :-)

      Poista
  2. Haapaperhosia ollaan nähty mutta häiveperhonen on vielä näkemättä. Upeat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sami!

      Haapaperhonen on minulta vielä sitten näkemättä.

      Poista
  3. Ei linnutkaan enää juuri laula. Paitsi aamuyöllä sepelkyyhkyt piti konserttia, kun kävin pihalla. Ja punakylkirastas on laulanut. Kyllä niin syksyisen kuuloista on, kun vaan tiaiset piipahtelee.
    Ei täälläkään ollut kummoisesti sieniä, vaikka luulin, kun oli satanut reippaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiltaltti huutelee siellä ja täällä. Lisäksi lintujen poikaset pitävät vielä jonkinlaista elämää etenkin metsissä. Mutta muuten on ihan keskikesän hiljaista.

      Poista
  4. Häiveperhonen on niin ihana, mutta ei ole tänä kesänä vielä minun eteeni sattunut. Kanttarelleja on löydetty jo yhden aterian verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole tavannut kuin kaksi häiveperhosta ja ne molemmat samasta paikasta, samaan aikaan.

      Kantarelleja odottelen (ja etsin ihan kuumeisesti) ;-)

      Poista
  5. Häiveperhoskuvasi saivat minut haukkomaan henkeä. Upea perhonen, jonka olen nähnyt vain kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Milja!

      Tuo sininen väri ei näkynyt silmällä samalla tavalla. Kamera vangitsee paljon sellaista, mihin silmä ei ehdi.

      Poista
  6. Thank you, Agnieszka!

    Our cold weather limits the number of butterflies living here. Happily there are some quite awesome butterflies around here too :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!