Metsän makein sinitintti

Lähdin työpäivän jälkeen iltasella kävelylenkille lumiseen maisemaan ja kuuntelin samalla Yle Areenasta luonto-ohjelmia. Illalla pimeässä luonto ei ääntele, joten luonnon kuuntelemisen sijaan voi ihan yhtä hyvin kuunnella sellaisia ohjelmia, joille ei muuten löytyisi aikaa. Välillä mieli karkaa omiinkin asioihin, alitajunta järjestelee pään ajatuksia uusiin asentoihin ja löytää uusia yhteyksiä. Sitten taas ajatus palaa kuuntelun alla olevan ohjelman pariin. Tänään kuuntelin muun muassa juttua majavista.

Yksi keskeytys ohjelman seuraamiseen tuli, kun ohitin luistelukentän, jossa luisteli joitakin aikuisia ja aivan mahdottoman paljon iloisia pieniä ihmisiä. Pörinä ja pöhinä oli jopa kovempaa kuin viikonlopun kansoittamilla hiihtoladuilla. Mahtavaa, että kelit riemastuttavat niin monia 😊. Aurinko pilkahteli tosin päivälläkin muutamaan kertaan, piti ihan säätää sälekaihtimia, kun häikäisi. Silloin minuakin riemastutti.

Jossain vaiheessa havahduin sellaiseen ajatukseen, että tänä vuonna minä aion oppia viime vuodesta. Viime vuosi oli todella raskas monella tapaa. Tänä vuonna on ihan pakko reflektoida, tuijotella itseään peiliin siinä mielessä, että mitäs siitä kaikesta tuli oikein opittua. Mitä opin itsestäni? Mitä muista ihmisistä? Millaisia päätöksiä haluan tehdä? Ja miten aion niitä päätöksiä toteuttaa? Jos en nyt ala kasaamaan oppejani, niin se jää tekemättä. Jos aion kääntää raskaan vuoden kivien alta jotain iloja, oppeja ja hyötyjä, sen aika on nyt ja pitkin tätä vuotta.

Yksi ensimmäisistä mieleen tulevista oivalluksistani on se, että vaikken ole se metsän kaunein, suurin, kaunisäänisin tai eksoottisin lintu, minä olen erinomaisen hyvä minä juuri näin ja tällaisena. Minun arvoani ei vähennä se, miten muut minua arvottavat. Ennen kaikkea itseni mittaaminen ja oman toimintani suuntaaminen muiden miellyttämisen suuntaan on äärettömän typerää. Olen tehnyt sitä paljon ja kauan. Enemmän kuin riittävästi. Nyt saa siis riittää.

Tietenkin olen jatkossakin perso kiitokselle ja positiiviselle palautteelle. Mutta niiden kalastelu ei enää saa olla valintojeni perusta. Viime vuosi on opettanut kovin raskaalla kädellä, mitä arvostan, kuinka paljon jaksan ja millaisia valintoja viime kädessä haluan tehdä. Enkä halua jättää noita arvovalintoja enää viime käden tilanteisiin. Olen kiitollinen arvostuksen osoituksista kuten myös hyvin käyttäytyvistä ihmisistä. Sitäkin kiitollisempi olen niistä ihmisistä, joiden mielestä olen ehdottomasti metsän makein sinitintti - juuri tällaisena 😊