tiistai 2. helmikuuta 2021

Urpiaismuistelmia ja lonkan tervehdyttämistä

Lonkasta löytyi ainakin tulehdus, jota paikattiin kortisonipiikeillä. Parin päivän ajan kuulemma on jälkikipuja, sen jälkeen pääsee arvioimaan, miten apu on tehonnut. Tarkempi diagnoosi seuraa perässä. Kovasti olen kiitollinen, että jotain saatiin korjattua jo tänään. Jos tarvetta on enempään korjailuun, sitä tehdään sitten myöhemmin.

Pilvettömästä Hämeenlinnasta kohti Helsinkiä ajaessani näkyi selvääkin selvempi pilviraja Riihimäen, Hyvinkään paikkeilla. Tummat pilvet olivat etelässä ja pilvetön alue pohjoisessa. Takaisin ajaessa pilviraja oli hivenen pohjoisemmassa, ehkä noin Riihimäen tienoilla. Kotiin päästessä aurinko paistoi taas ihan täysillä ja pakkastakin oli viisi astetta enemmän kuin Helsingissä.

Kolmisen vuotta sitten pihassa oli kovasti urpiaisia. Niitä ei ole näkynyt tänä vuonna. Vielä. Aina ehtii 🥰


Urpiainen on pienen pieni lintu, joka näyttäytyy täällä etelässä vain joinain talvina. Aina kannattaa olla tarkkana tämän ihanuuden varalta.

Jään siis odottelemaan mahdollisia urpiaisia ja lonkan tervehtymistä. Ehkä jossain lähitulevaisuudessa on odottamassa hyviä yöunia 😍.



14 kommenttia:

  1. Urpiainen, söpöläinen.
    Ne tulevat aina parvittain. Näin kaksi viikkoa sitten kunnon parven urpiaisia mökillä, kun tulivat lintujen ruokintapaikalle. Kerran olen päässyt näkemään myös tundraurpiaisia. Olivat yhtä aikaa urpiaisten kanssa ruokinnalla, niin oli helppo tunnistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ovat nuo urpiaisparvet 😊

      Täällä 'etelässä' niitä näkee harvemmin, sitäkin iloisempi on aina jälleennäkeminen 🥰

      Poista
  2. Ihana tuimannäköinen pallero.
    Kortisoni on minulla auttanut hyvin polvikipuun. Toivottavasti pääset pian eroon kivuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän täytyy olla Angry Birdsien esikuva 😄

      Tämä päivä on jo eilistä parempi. Parin päivän kuluessa nähdään, miten hoito auttoi 😊

      Poista
  3. Just pari päivää sitten mietin, kun urpiaisia ei ole nyt näkynyt. Niillä oli jokunen vuosi takaperin jonkinlainen vaellus, iso parvi mejänkin pihalla.
    Mie ehin tiistaina käydä lenkillä ennenkuin pilvimatto valui päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä urpiaisia näkystelee vain muutaman vuoden välein. Sitten niitä pääseekin ihastelemaan oikein urakalla 😊

      Poista
  4. Ihania pikkulintuja. Hmm, missähän tuo on rengastettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ovat 😊

      Katsoin myös, että rengastettu on. En yrittänytkään tiirailla sen enempää 😉

      Poista
  5. Toivottavasti hoito auttaa! Kivut ovat kyllä kavalia. Vaikka ei edes kovasti juilisi, niin pitkittyessään latistaa kyllä kaikin tavoin ja ei sitten enää tunnu mikään muu kuin se kipu. Mulla oli selkä sökönä kymmenisen vuotta sitten ja oli se kamalaa.

    Voi mikä urpiainen! En tiennyt, että se oli Änkkäreiden malli. Onko tuo täplä otsassa punainen vain saako valaistus sen vain näyttämään siltä? Kaunis ja suloinen pikkulintu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne perusasiat ovat sitten kuitenkin niin yksinkertaisia: kun ei ole nälkä, kylmä, väsynyt eikä satu, niin elämä tuntuu aika mukavalta 😊.

      Otsan täplä on oikein väkevän punainen 🥰.

      Poista
  6. Paljon toivomuksia lonkan kuntoontulemiseksi, sellaisia pikavauhtitoivomuksia.
    Nyt siis lepoa ja paikallaanoloa... ja yhtenä kauniina aamuna huomaatkin ettei säre enää.
    Ihana pikkuinen lintu, niin pieni, mutta niin tuiman näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Orvokki!
      Täytyy tässä noudattaa tarkasti lääkärin ohjeita lonkan kuntouttamiseksi. Ei passaa jäädä laakereilleen lepäämään 😊

      Poista

Kiitos kommentistasi!