Olisi kiva joskus lukea tai kuulla sellaisen muka-keskivertoihmisen elämänkaaren tarina. Kuinka asiat ovat sujuneet, mikä on tehnyt onnelliseksi, mikä surulliseksi? Millaisia ovat olleet elämän kääntökohdat? Mitä omasta elämästään on oppinut? Mitä ei vaihtaisi pois, minkä vaihtaisi moneen kertaankin?
Julkisuuteen tulevat vain julkisuuteen nousseiden ihmisten erityitarinat. Muuten omaan tietoon tulee läheisten ystävien elämänkaaret, nekin aina rajatuin osin. Joku tietää paljon omasta suvustaan, toinen ei sitten mitään. Miten oma elämä, sen onnellisuuden aiheet ja ikävät koettelemukset suhtautuvat tavallisuuteen?
Itse olen kokenut aina olevani erilainen kuin ikätoverini. Etenkään nuorempana en ole osannut osoittaa sormella sitä, millä tavalla ja mistä syystä olisin erilainen. Tunne oli vain vahva. Toki käsitys on sittemmin myös laajentunut, mutta erilaisuuden kokemus oli vahva jo nuoresta alkaen.
Törmään usein myös ihmisiin, joiden puhetyyliin kuuluu yhtenäistäminen. "Me kaikkihan olemme jo kyllästyneitä tähän jatkuvaan etätyöhön." "Tätähän me olemme kaikki jo kovasti odottaneet (hellekelejä)." "Eikö olisikin niin ihanaa taas kokoontua yhdessä ilman turvavälejä?" "Kyllä se aika kuluu aina niin nopeasti!"
Vuosia vastailin aina automaattisesti tämän tyylisiin väittämiin eriävillä mielipiteillä. Sen sijaan, että olisin herättänyt innostunutta ajattelua ihmisten erilaisuudesta, olen aina saanut osakseni vain erilaisia mulkaisuja. Kesti silti tolkuttoman monta vuotta ennen kuin opin edes silloin tällöin pitämään mölyt mahassani 😂.
Toki edelleenkin olen aikalailla sitä mieltä, ettei elämäni ole mikään keskivertoelämä - mutta mitä, jos muilla onkin samankaltaisia vaiheita, mutta vain erilaisia? Kuinka erilaisia me sitten olemmekaan?
No niin, se siitä pyörittelystä 👍.
Kylmänkukkia olen käynyt kameran kanssa tervehtimässä jo muutaman kerran, mutta vasta eilen olivat nuput auenneena. Vain yksi kukka kummassakin rykelmässä! Oli surullista, että aikaisemmin tuuheammin kukkineet suojelut kasvit olivat näin heikossa hapessa.
Pari kuvaa kuitenkin toisesta:
Upeaa kevätviikonlopun jatkoa sinulle! Nautitaan vihreydestä, oli keli mikä tahansa!
Kylmänkukka on minusta hyvin valokuvauksellinen, oikeastaan ihan kaikissa vaiheissaan. Nätti se on yksinäisenäkin, mutta toki toivon kylmänkukkasi taas runsastuvan.
VastaaPoistaMielenkiintoista pohdintaa erilaisuudesta. Mitä erilaisuus ylipäätään on? Onko se omasta sisimmästä kumpuava tunne vai jonkun toisen sanelema määritelmä, jonka on joskus omakseen sisäistänyt? Monissa asioissa koen itseni erilaiseksi, olen aina kokenut. Tiedän siihen olevan sekä luonteestani nousevia syitä että lapsuudenkodin vaikutusta. Vanhemmillani on valtava määrä asenteita ja estoja, joiden mukaan oli koko perheen elettävä. Ne ovat luutuneet hyvin syvälle omaan selkäpiihin ja niistä pois oppiminen on vienyt runsaasti aikaa. Ja vie edelleen. Varsinkin nuorena on hirvittävän vaikea olla erilainen, koska tarve tulla hyväksytyksi ja otetuksi mukaan joukkoon on niin suuri. Siinä oppii nopeasti nielemään omat mielipiteensä, ettei tule leimatuksi - ja hylätyksi. Usein huvittaa kuunnella tämän päivän nuorien ja nuorten aikuisten kommentteja, kuinka jokainen on mielestään ainutlaatuinen, itsenäinen, erilainen. Kuitenkin pukeudutaan tismalleen samoihin trendivaatteisiin päästä varpaisiin, syödään samoja hampurilaisia ja juodaan samoja energiajuomia, käydään samalla kuntosalilla, sisustetaan koti, kuten kaikki muutkin ja hankitaan suosittu rotukoira. Ainakin mainosmaailma on saanut sanomansa perille. Kaipa sitä itse oli aikanaan samanlainen.
Minun elämässäni erilaisuus on ollut sekä sisältä kumpuavaa että muiden antamaa määritelmää. Mutta ne ovat olleet kaksi aika eri asiaa.
PoistaLapsuudenkodista ja lapsuudesta minunkin erilaisuuteni suurelta osin kumpuaa. Ennen netin aikakautta kotoa omaksutut normit, arvot ja tavat määrittelivät omaa toimintaa ja omia valintoja aika paljon. Niin hyvässä kuin pahassakin. Mutta on minussa varmasti myös jotain syntyperäistä "outoutta". Olen kipuillut oman lapsuuteni ja nuoruuteni kanssa, mutta olen myös hiihdellyt omia latujani ja uskaltanut aika ajoin pyytää ja jopa vaatiakin jotain. Joskus onnistuin, joskus en.
Nuorten erilaisuuden käsitys on sitä, mitä sillä kokemuksella voi olla. Se on tavallaan aika ihanaa nuoruuden suojaharhaa. Voi käsitellä sen kokoisia asioita, mihin on valmis - jos siis hyvin käy.
Kuuntelen toisinaan viikonloppuina Yle Puheesta Vammaiskulttia ( https://areena.yle.fi/audio/1-50299021) ja se avartaa aina mieltäni siitä, kuinka kapeasti minäkin omaa erilaisuuttani hahmotan. Sen kuunteleminen kasvattaa ja sivistää. En toki ala vähätellä omia vaikeuksiani siksi, että jollain toisella on vaikeampaa. Mutta tuosta ohjelmasta pursuvasta hyvästä itsetunnosta minulla on opittavaa 💖.
Upea kukka.
VastaaPoistaIhana, harvinaisuus. Kunpa sen maltettaisiin antaa jäädä koskematta 💖.
PoistaMe näemme itsemme erillaisempina kuin olemmekaan oikeasti. Niitä yhdistäviä tekijöitä on paljon enemmän ja oli esim tauti tai tilanne mikä tahansa niin joku muu on ollut jo vastaavassa tilanteessa, varsinkin jos tilanteita yleistetään esim trauma kuin trauma löytyy lähes jokaiselta jne. Oman erilaisuuteni osaan eritellä sillä olen ollut aina pellempi, extrovertimpi ja hivenen hullumpi kuin muut, ja samalla ku on kasvanut älytän itsetunto niin olen ollut monasti se joka tekee jotain kun muut ei kehtaa, uskalla jne.
VastaaPoistaEli ollaan erilaisia samanlaisuudessamme, makuasiat erottaa enemmän kuin oikeat erot.
Mahtavaa pohdintaa!
PoistaSanoisin, että toisen kunnioittaminen ja yhteiset arvot yhdistävät enemmän kuin monetkaan eroavaisuudet. Eli (mielestäni) sama päätelmä toisesta suunnasta.
Se on totta, että jos on kokenut trauman, osaa keskimäärin paremmin samastua toisen trauman kokeneen asemaan. Toki kuitenkin niin, että kaksi avioeroa eivät ole keskenään samanlaisia eivätkä kaksi kuolemaakaan ole samiksia keskenään. Kyse ei ole ehkä kokemuksen sisäistämisestä, vaan suuruusluokan ymmärtämisestä ja toisen tuskan kunnioittamisesta.
Minä olen aina uskaltanut tehdä rohkeitakin tekoja - samaan aikaan olen ollut kauhistunut, jos saankin tekoni jälkeen toruja ja moitteita. Kuten alakoulussa liikuntatunnilla, kun lähdettiin hiihtämään. Oli kylmä, joten me muutamat hiihdimme hieman kovempaa pysyäksemme lämpiminä. Jäimme odottamaan välillä muita, mutta kylmyys oli liikaa, joten päätimme painella reippaasti reitin loppuun koululle. Siellä jäimme odottamaan opettajaa, ettei hän olisi huolissaan. Saimme jälki-istuntoa, sillä noin ei kuulemma olisi saanut tehdä. Kukaan meistä ei muistanut, että tällaisia sääntöjä olisi koskaan meille kerrottu. Kyllä kotona kuumotti, kun joutui kertomaan jälki-istunnosta. Siinä ei hyvä heilunut 😔.
Itsetuntoni ei koskaan oikein kasvanut, sitä ei ollut. Tai välillä tuntui, että minua ei ollut. Kirjojen pariin uppoutuminen pelasti minut monelta.
Yksi oppilas sanoi minulle muutama viikko sitten, että oletpa sinä eloisa! Erilainen kun muut! Otin kommentin kohteliaisuutena, vaikka voisihan sen muutenkin ottaa! Ennen ihan vähän häpesin sitä, että kun innostun puhuessani, alan huitomaan käsillä! Muistan sisareni ilkeät sanat tästä jutusta. Kaverini taas sanoi, että mun peffa heiluu aivan julmasti kun kävelen! Yritin jähmettää sen liikkumattomaksi, tuskin onnistuin! 30 vuotta mies moitti sitä, että olen ylipainoinen! Minusta en ollut. Vaikea on muiden mieleinen olla. Kummallista on, että mielestäni minulla on silti hyvä itsetunto. Mä oon ihan hyvä tällaisena kun olen! :)
VastaaPoistaSulla on selvästi oikein terve itsetunto, kun se ei muiden sanomisista heilahtele, korkeintaan ottaa öljyä positiivisiin rattaisiin. Noinhan se kuuluisikin mennä.
PoistaMäkin olen mielestäni ihan hyvä tällaisenaan. Mutta mua harmittaa se, että on niitä muita, joiden mielestä en ole hyvä tällaisenaan. Sen kanssa kipuilen ja se on erona meidän tilanteidemme välillä. Mutta pyrin eteenpäin!
Kuinkakohan monessa työpaikan kahvihuoneessa ollaan kinattu siitä mikä säätila on paras 😂 ja varmaan olen itse sortunut siihen kinailuun myös. Aivan kuin ei tosiaan voisi olla eriäviä mielipiteitä 😊. Kai se on osa jotain kahvihuonekulttuuria..
VastaaPoistaOlisi joskus hauskaa (jos voittaisi lotossa [jos lottoaisi] tms..) antaa tuntemattomalle elämäkertakirjurille kaikki omat päiväkirjat, sähköpostit, valokuvat, kirjeenvaihdon ym dokumentit ja pyytää, että hän tekisi niiden pohjalta elämäkerran (1 kpl painos). Olisi hauska katsoa, löytääkö tuntematon sen saman Ninnun joka luulen olevani :).
Tuo elämänkertaidea on aivan mahtava! Olen kipuillut kaikkien itsearviointijuttujen kanssa, en vain osaa tehdä sellaisia testejä. Vertaan itseäni aina aikaisempaan itseeni ja se ei todennäköisesti vastaa testien lähtökohtia. Tavoitteenani on tehdä muutama itsearviointitesti jonkun luottohenkilön kanssa, jotta pääsisin katsomaan itseäni ulkopuolisen silmin.
PoistaUpeita kuvia.
VastaaPoistaKiitos, Anu!
Poista