Eilen sateet rummuttivat melkein koko päivän, mutta tänään on tullut vain kuuroja. Onhan se vain ihanaa, että kesä koittaa, tuli siitä nyt millainen tahansa. Kesä on kuitenkin pakkasen ja pimeän vastakohta.
Olen pohtinut nyt kovasti omaa suhdettani työhön. Olen todella työsuuntautunut ja se on iso osa minuuttani. Työtehtävien jatkuvassa muutoksessa asenteeni on kahtiajakautunut. Ensiksikin olen innostunut melkein kaikesta uuden oppimisesta ja uuteen heittäytymisestä. Joitain inhokkialueita on, joihin en vain tunne vetovoimaa. Ainoa upeus silloin on uuden oppiminen.
Tässä vaiheessa työikää haluaisin kovasti pitää kiinni siitä, että olen todella hyvä ainakin muutamassa asiassa. Tässä iässä osaavasta ammattilaisesta täydelliseksi noviisiksi heittäytyminen vaatisi aika ison motiivin, jotta vanhan osaamisensa ja siihen liittyvän omanarvontunnon pystyisi hylkäämään tuosta vain. Työnkuvaani halutaan siis muuttaa suuntaan, josta en löydä mitään ammatillista motivaatiota 😔.
On kuitenkin monen monta uutta ja kiehtovaa juttua, joiden vuoksi voisin hylätä kaiken vanhan melkein tuosta vain. Uudet mahdollisuudet ovat aina kiehtovia, mutta yhtälöön tarvitaan myös menestymisen mahdollisuus - siis yksilön mittakaavassa. Uusissakin haasteissa pitäisi pystyä kehittymään itsestään ylpeäksi ammattilaiseksi ja ihan kohtuullisessa ajassa.
Näitä olen pyöritellyt tahtomattani päässäni muutaman päivän ajan. Ehkä tuosta työsuuntautuneisuudesta voisi päästä eroonkin? Ehkä jotain suurempaa ehtisi tehdä työpäivän jälkeenkin? Toisaalta työpäivän jälkeen jäävä vapaa aika on kuitenkin aika rajallista 🤔.
Ihan vielä en uskalla heittäytyä tyhjän päälle. Töissä on oltava, vaikka siitä muodostuisikin tervan juontia.
Kaikki vinkit ja neuvot ovat tervetulleita! Huomaan eläväni taas yhdessä murrosvaiheessa, jossa on tehtävä ehkä kipeitäkin päätöksiä. Yritän olla murehtimatta (vaikka se on p***n vaikeaa). Yritän keskittyä kovasti myös työelämän ulkopuolisiin asioihin, vaikka työasiat puskevat jatkuvasti läpi.
Aion silti jaksaa. Tavalla tai toisella. Tänään on ollut taas jo toivon kipinöitä 👍.
Lammella 'kalastavat' naurulokit jäähdyttelevät välillä katulamppujen päällä. Hauskoja tyyppejä nekin 🤭.
On todella hyvä että olet alkanut ajattelemaan tuollaisia. jos on kovin työorientoitunut niin eläkkeelle siirtymistä pitää alkaa suunnittelemaan oikeasti hyvissä ajoin. pitää alkaa psyykkaamaan itseään siihen että se mikä on jmuodostanut identiteetin tulee poistumaan kokonaan joten vatii kyllä suunnittelua ja totuttelua. Itse luultavasti kelaat lähinnä työtehtävien muttumisen kannalta, minä taas heitän sun aatokset samantien eläkeikään. Jokin aikaavievä ja henkistä tyydytystä antava harrastus kannattaa löytää. Itse aloin kirjoittamaan kun tuuppasivat tk-eläkkeelle 42 vuotiaana. Vähän aikaa olin pallo hukassa ja sitten totesin että tämähän on hiton hienoa, varsinkin kun on tottunut tulamaan toimeen vähänllä rahalla ja se tk-eläke on tosi pieni. Vaan vapaus olla ja istua vaikka Muumien tapaan viikko tuijottamassa kuuta on ja siitä nautin.
VastaaPoistaTuota eläkkeelle siirtymistä olen kyllä pohtinut jo jonkin aikaa, vaikka tuo eläkeikä näyttää olevan minulla aika kaukana. Isoimpana haasteena sen suhteen olen nähnyt kyllä sen väistämättömän tosiasian, että meidän on silloin muutettava pienempään ja ylläpitokustannuksiltaan edullisempaan asuntoon. Ensimmäinen iso haaste on vuosikymmenten myötä tänne kertynyt tavaramäärä, jossa riittää ja riittää perattavaa. Toinen iso haaste on löytää uusi paikkakunta ja miettiä sopiva asumismuoto. Onneksi tässä on vielä aikaa.
PoistaEläkkeellä minulle riittää luonto, kamerani ja kävelykelpoinen kroppa. Ja tietenkin tuo aviomieheni 🤭. Näin uskon tällä hetkellä.
Jos vähennän painopistettä työn tärkeydestä, myös työn määrän ja sen henkisen kuluttavuuden määrä pitäisi vähentyä, jotta tilaa jäisi muullekin kuin palautumiselle. Viimeksi kulunut vuosi on tarjonnut harmittavan vähän aikaa palautumiseen.
Mutta olet oikeassa. Olen ajatellut, että kun työhön käyttää paljon aikaa ja energiaa, siitä pitäisi myös tykätä sen edestä. Ehkä olen mennyt tämän yhtälön toteuttamisessa liian pitkälle. Kiireessä on niin helppoa jäädä putkinäköiseksi.
Kiitos ajattelemista ruokkivasta kommentista!
Moikka. Yksi hyvä vaihtoehto on vuorotteluvapaa jos vain on työpaikalla mahdollisuus pitää.
VastaaPoistaTämä on hyvä vaihtoehto. Vuorotteluvapaa on käynyt mielessäni, mutta sitäkin pääsee nykyään pitämään vain puoli vuotta. Muutaman kerran olen sitä ihan tosissani suunnitellut. Elämä on kuitenkin ollut toista mieltä ja suunnitelma on muodostunut mahdottomaksi.
PoistaOpintovapaatakin olen miettinyt. Jos vuoden tai kaksi opiskelisi jotain, jonka avulla voisi muuttaa elämänsä suuntaa 🤔.
Mahtavat valokuvat!
VastaaPoistaKiitos, Anne!
PoistaItse jouduin selkäsairauden vuoksi jäämään pois työelämästä myös aika nuorena, eli 47v.
VastaaPoistaEli mulla on ollut sitä omaa aikaa tarpeeksi ja olen ehtinyt tekemään paljon sellasia asioita, joita en olisi työelämässä ehtinyt tekemään.
Mutta siltikin olisin halunnut jatkaa vielä työelämässä, mutta sairaus ei sitten kuitenkaan antanut siihen lupaa.
Mutta sulla taitaa olla nyt myös vaan se kiire siinä työelämässä se kurjin asia, et ehdi tekemään kaikkia töitä, mitä haluaisit tehdä ja kotonakan et ehdi olla tarpeeksi.
Minä myös annan neuvon sulle, että ota se vuorotteluvapaa, jos muuten vaan saat sen sopimaan elämääsi, se on hyvä valinta.
Toivon sulle kaikkea hyvää ja hyviä valintoja...
ja kiitos ihanista lintukuvista, ihankuin olisin saanut viettää lokin kanssa siinä kahdestaan aikaa ja jutella hänelle, meinaan oli niin tarkat ja hienot kuvat, että voi taivas sentään!KIITOS!
Kiitos mahtavista sanoista ja kannustuksesta, Harakka!
PoistaIlmeikäs lintu tämä naurulokki, upeat kuvat!
VastaaPoistaKiitos, Iines!
PoistaNaurulokit ovat ihastuttavia kuvissasi kuin muutenkin.
VastaaPoistaMinulla ei ole mitään maailmaa mullistavaa vinkkiä mielessä. Opintovapaa?
Kiitos, Ninnu!
PoistaKaikki ehdotukset avaavat mieltäni eteenpäin ja ovat siksi oikein hyviä ja tervetulleita!