Kantarelliruokia ja huono-onninen naurulokki

Tänään tuli sade ja ensimmäiset ukkosen jyrinät tänä vuonna minun korviini. Koira ei tykännyt, mutta eipä niitä jyrinöitä tarvinnut kauaa kuunnella. Toisaalta ilo pilkahti minun mielessäni, sillä ukonilma merkitsee taas pientä muutosta ja siirtymistä eteenpäin. Ukkonenkaan ei ole jokapäiväistä herkkua.

Viikonloppuna kävimme pakastettujen kantarellien kimppuun. Kantarelleja tuli etsittyä ja kerättyä viime kesänä ja syksynä ihan täysillä. Kantarellien kerääminen on minulle kovin tuore harrastus ja valmiita keräyspaikkoja oli tiedossani vain pari, eivätkä nekään mitään runsauden sarvia. Uusia paikkoja etsiskelin pitkin kesää ja syksyä. Kaikki kantarellit, mitä ei kokattu samoin tein, pyöräytin pannulla ja pakastin. En yhtään tarjoillut muille, kuten suppiksia tarjoilen. Halusin varmistaa oman perheen herkkutarpeet ensin.

Nyt toukokuun puolivälissä tuli todettua, että aika paljon niitä tuolla pakastimessa vielä on, vaikka niitä on pitkin talvea mussuteltukin. Ensimmäinen toimenpide oli ryhtyä miettimään viikonlopulle jotain mukavaa kantarelliruokaa. Toinen toimenpide oli tarjota pakasteita hyvälle ystävälle, joka niitä sitten suostui myös ottamaan.

Olemme talven aikana kantarellikastikkeen lisäksi kokeilleet muun muassa kantarellipekonikeittoa, kantarellirisottoa ja kantarellipekonipastaa. Kantarelli ja pekoni täydentävät toisiaan makuina upeasti, kunhan ovat oikeassa suhteessa. Pekoni hallitsee helposti, jos sille antaa tilaisuuden.

Viime viikonloppuna teimme parannetun version löytämästämme kantarellipekonikeitosta. Modasimme sitä edellisen kerran kokemusten mukaan. Alunperinkin käytimme tavallisen pekonin sijaan kalkkunapekonia. Nyt korvasimme sulatejuuston tuorejuustolla (vieläpä kantarellin makuisena) ja lisäsimme hieman valkopippuria ja valkosipulijauhetta. Ja kantarelleja käytimme melkein tuplasti reseptin alkuperäiseen tulkintaamme. Lopputuloksena oli herkullinen keitto, jonka viimeiset annit nautiskelin tänään lounaalla. Voihan lurps! Kantarelli tuli makuna oikeuksiinsa, kun sitä oli riittävän paljon ja tuorejuusto teki keitosta huomattavasti raikkaampaa. Tätä tehdään vielä uudelleen 👍.

Pakastimeen kerätyt ja purkkeihin kuivatut sieniaarteet (suppilovahverot) ovat kannustaneet meitä pitkin vuotta etsimään uusia reseptejä ja kokeilemaan uusia ruokia. Nyt olemme jo hienosti kakkoskierroksella modaamassa resepteistä oman makuisiamme 🥰.

Lammella ahkeroiva naurulokki tekee isoja eleitä, mutta sen saalistustaidot ovat mahdottoman paljon heikommat kuin lammella saalistavalla kalatiiralla. Ja lammessa ruutanoita riittää kuitenkin aivan taivaallisen paljon.

Ehkä tuo välillä onnistuukin?

Ei yhtään kalaa tällä(kään) kertaa.

Parempaa kevätkesän viikkoa sinulle!