perjantai 7. toukokuuta 2021

Keväinen loma ja Seinävuoren rotkolaakso

Keväinen lomaviikko on melkein takana. Olo on loman jäljiltä elpynyt ja uusiutunut. Nyt jaksaa taas heittäytyä turpean työmäärän kimppuun, tosin vasta maanantaina. Siihen asti vielä lomaillaan.

Lomasaivartelua

Lomailijoita on vähintäänkin kahta eri tyyppiä ainakin sen mukaan, miten loma-aikaa lasketaan tai ajatellaan. Minun mielestäni viikon loma alkaa perjantaina viimeistään klo 16, mahdollisesti saldon käytöllä hieman aikaisemminkin. Ja loma loppuu sitten vasta reilun viikon päästä sunnuntaina klo 23:59. Minusta loma on mukavampaa, kun sitä on enemmän 👍.

Tarkemmat lomailijat viettävät ennen viikon lomaansa tavallisen viikonlopun, jonka jälkeen maanantaina loma alkaa päättyäkseen perjantaina. Sitten vietetään taas tavallinen arkiviikonloppu. Noinhan se menee virallisesti, mutta omassa mielessä ero on suuri. Minun viikon lomani kestää 9 päivää ja säntillisempi joutuu tyytymään 5 päivän lomaan. Miten sinä määrittelet lomasi keston?

Loma keväällä

Kesä on parhaimmillaan ihanaa aikaa ja kurjimmillaankin vuoden lämpöisintä ja vihreintä aikaa. Keksin paljon perusteita sille, miksi en saa kesällä lomailusta kaikkea irti: huonoja kokemuksia (tapaturmia, liian kuumaa tai liian sateista, luonto elää aika hiljaista elämää = tylsää jne.). Voi olla, ettei mikään noista syistä ole mikään juurisyy, ehkei kesä vain ole minun juttuni tai ehkä kesä ei riitä minulle. Joka tapauksessa lomaileminen myös kesäkauden ulkopuolella on toiminut minun kohdallani aivan mahdottoman hyvin.

Keväällä lomailemisessa on monen monta upeaa puolta. Luonto muuttuu jatkuvasti, pöhinä on kiihkeimmillään. Ihan ilman kameraakin luonnossa liikkuminen on kertakaikkisen säväyttävää! Kamera on tietenkin hyvissä kuvauskeleissä mitä mainioin lisä, sillä kuvien kautta hyvän retken fiilistelyyn pääsee palaamaan aina uudelleen ja uudelleen.

Keväällä arkipäivinä näkee monia paikkoja todella arkiasussaan. Ne näyttävät ja kuuluvat tyhjillään tai hiljaisina niin erilaisilta kuin ruuhka-aikana muiden ulkoilijoiden ja/tai turistien kansoittamana.

Seinävuoren rotkolaakso

Seinävuoren rotkolaakso sijaitsee Tuusniemellä. Tuusniemi puolestaan sijaitsee Kuopion ja Joensuun välissä. Rotko ei ole jääkauden tekosia, ainoastaan sen muovaama. Rotko on saanut alkunsa melkein 2000 miljoonaa vuotta sitten!



Rotkolaakson ympäri kulkee lyhyt 2,5 kilometrin mittainen polku, joka ei ole helppoa tallustelua - etenkään, kun matkalla oli myös lunta!



Rotkolaakson kierros

Lumen määrä yllätti. Ei ole tullut aikaisemmin käytyä näillä korkeuksilla toukokuussa.



Kamerat mukaan ja talsimaan!

Reitti lähti Pienen seinälammen rannasta, jossa oli jotakuinkin kaikki retkeilyyn tarvittavat fasiliteetit.


Maasto vaihteli jo alusta lähtien pitkospuista kallioiseen metsäpolkuun ja takaisin pitkospuille. Reitti oli merkitty todella selvästi punaisella.


Tässä olen päässyt jo Seinälammen toiselle puolelle ja katselen jään peittämää lampea korkealta kalliolta.


Näköalapaikalla oli myös laavu ja nuotiopaikka. Lisäksi laavun takana oli siisti puucee-rakennus.



Kaukana edessä näkyy lähtöpaikan laituri ja vielä enemmän taustalla häämöttää paikan pysäköintialue.


Tässä vaiheessa lampi on jo kierretty toiseen päähän asti, mutta polku jatkuu vielä lampeen johtavan puron ympäröivän rotkolaakson reunoilla.





Syvyyseroja on vaikea saada näkymään kuvissa riittävän alkuperäisen näköisenä, joten tässä on useampikin kuva kuvaamaan korkeuseroja.


Lähtöpaikan lähellä oleva näköalatasanne näkyy tässä toiselta puolelta rotkoa kuvattuna.




Tämä pieni puro solisi äänekkäästi ja kulki lumen ja jään alla rotkon pohjalla Pieneen seinälampeen. Vastavalossa ei tullut parasta kuvaa, mutta saat kyllä tästä jonkinlaisen käsityksen pikku purosesta.


Tässä tuo näköalatasanne lähempää kuvattuna. Tästä on enää 300 metriä takaisin lähtöpisteeseen ja pysäköintipaikalle.



Kalliolla kuljettiin välillä jyrkästi ylös ja sitten taas reippaasti alas. Vaelluskengät ovat matkalla ehdottomat myös ei-lumiseen aikaan. Pohjan pito on todella tärkeää. Muutenkin reitti tuntuu paljon pituuttansa raskaammalta. Siihen kannattaa suhtautua kunnioituksella.

Miten ja milloin sinä vietät lomasi? Ja mitä odotat siltä?

14 kommenttia:

  1. Huh huh, vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta kohteelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti käymisen arvoinen kohde!
      Tuon lyhyen lenkin lisäksi tarjolla oli pitempiäkin reittejä 👍.

      Poista
  2. Kun potkivat kortistosta eläkkeelle niin..mikään ei ole muuttunut! Aikaa oli, aikaa on, kunhan köllin;D olen onnistunut putoamaan siihen kuuluisaan väliin aika monessa asiassa, työt yksi. Suomella oli 90-luvun laman jäljiltä jättää yksi sukupolvi pitkäaikaistyöttömiksi, minun luonteelle sopii paremmin kuin hyvin, tiedän monta joille ei. Lomaa aina, tai voi sen nähdä niinkin ettei koskaan.
    Nuo valtion ylläpitämät kiintolaavut on kyllä hyvä järjestelmä, olen tässä ollut menossa metsään monta vuotta vaan en tunnu saavan aikaiseksia, jospa ensi kesänä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene metsään pian vain! Ennen kesän hyttysiä metsästä ei oikein löydä mitään huonoa puolta 😊.

      Poista
  3. Hienoja kuvia mielenkiintoisesta kohteesta, jossa ei ole tullut koskaan itse käytyä. Kiitos siis vinkistä!
    Kyllä loma on minunkin laskuissani aina perjantaista sunnuntai-iltaan/maanantaiaamuun asti eli paljon pitempi kuin noilla "säntillisillä" lomailijoilla. Itse tykkäisin myös lomailla joskus toukokuussa tai syyskuussa, mutta koulujen loma-ajat ovat ne tunnetut, ja toisaalta myös hyvät.
    Mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hitunen!

      Sinulla on onneksi sen verran pitkä kesäloma, että luonnossa tapahtuu sinä aikana paljon. Ei tarvitse tyytyä vain muutamaan heinäkuun hiljaiseen viikkoon 😊.

      Poista
  4. Onpa hieno paikka ja niin kauniita kuvia. En ole tuolla koskaan käynyt, mutta varmasti kannattaisi käydä. Hyvää loman jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Hienon näköisiä maisemia. Upea paikka.

    VastaaPoista
  6. Oo! Minusta siun lomalaskutapasi on ihana, innostava ja positiivinen!

    - Lisäisin vaan loman loppuun vielä sen yhden minuutin! 💗💗💗

    Siellä on vielä lunta?
    Täällä Eestissä ei enää oo... Ainakaan mökkisaarella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Una!

      Lisäminuutti tulee todella oikeaan kohtaan! Erinomainen lisä 🥰.

      Lunta ei ole täällä Hämeessa kuin aurattujen lumikasojen jäänteissä.
      Kuopiossa ja siitä etelään lunta löytyi yllättävän paljon.

      Ihanaa kevättä Eestiin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!