perjantai 3. huhtikuuta 2020

Etätyökäytäntöjä meikäläisittäin

Meillä on miehen kanssa täällä kotona maailman parhaimmat etätyömahdollisuudet :-) Lasten vanhat huoneet ovat meillä nyt työhuonekäytössä. Minun huoneeni on rempattu uuteen kuntoon. Miehen työhuone on piharakennuksessa ja sekin ihan kohtuullisessa kunnossa. Siellä on vielä ihan liikaa ylimääräistä tavaraa, mutta vähitellen sinnekin järjestyy tilaa yhä lisää. Miehellä on siellä iso työpöytä, oma vessa ja pieni keittiökin.

Koira on minun kanssani päärakennuksessa ja sen pitää tietenkin päästä välillä haukkumaan uhkaavan näköisiä ohikulkijoita. Tarkennan tähän, että sen mielestä kaikki ohikulkijat ovat uhkaavan näköisiä ;-) Haukku ei ota loppuakseen itsekseen, joten jos en ole huomannut ottaa koiraa mukaani yläkertaan aloittaessani etäpalaverin, minun täytyy pitää ihan pieni tauko palaverista ja käydä hakemassa kiihtynyt koira kanssani samaan kerrokseen ;-)

Pyrimme mieheni kanssa ajoittamaan lounastaukomme yhteen, jotta näemme (ihan ketä tahansa) ihmiskontakteja päivän aikana. Muuten tulisi todennäköisesti syötyä ruokakin työn teon ohessa.

Vaihdan työn tekemisen paikkaa päivän aikana sitä useammin mitä vähemmän minulla on palavereja. Koira yrittää pysyä ajantasalla siitä, missä milloinkin työskennellään. Aamulla aloitetaan tavallisesti ruokailuhuoneessa ja sitten siirrytään työhuoneeseen. Toisinaan saatan tehdä pätkän töitä myös olohuoneessa.

Koira on sopeutunut jo hyvin paikkojen vaihdoksiin ja jopa etäpalavereihin. Aluksi siitä oli kummallista ja epäilyttävää, kun puhuin yksinäni kauan ;-) Nykyään ainoa epäluuloisuutta herättävä tilanne on se, kun teen töitä seisten. Sen suhteen meillä on vielä kommunikointivaikeuksia. Koira olettaa sen (seisomisen) olevan valmistautumista leikkimiseen tai ulos lähtemiseen, vaikka minä yritän vain oikoa ruotoani :-(

Meidän koiramme on aika hyvä kellonaikojen kanssa. Jos minulla ei ole meneillään palaveria, se on kärkkäänä lähtemässä pihalle noin klo 14 aikoihin. Silloin se käy pissalla ja jos minä vain maltan, pelaamme hetken palloa :-)


Söimme mieheni kanssa tänään illalla erikoisherkullisesti ihan viikonlopun alkamisen kunniaksi. Viikonloppu ei ole nykyään erottua mitenkään arjesta, jollei sitä huomaa itse korostaa aivan erityisesti. Tänään herkuttelimme yhdessä. Jo tuntui viikon loppumiselta :-)

Miten sinä tuot särmää, juhlaa ja vaihtelua elämään tämän kaiken koronan keskellä?

6 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa. Ja varsinkin jos itse kokee tuon tavan hyväksi ja oikeaksi.
    Itse koetan pukeutua ja laittaa tukan (versus tukka pystyssä yöpaidassa haahuilu) koska sitä tulee jotenkin parempi olo. Ekat päivät yökkärihaahuilu oli kivaa, mutta pidempään jatkuessaan on vähän lätistynyt ja 'tahmainen' olo...
    Koetan myös painua ulos heti aamupäivällä, piristää.
    Jotenkin sitä koettaa pitää itsensä skarppina ja toiminnassa, helposti voisi valua ihan täyteen löllöilyyn.
    Negatiivisena huomiona itseni kohdalla olen huomannut ennennäkemättömän viihtymisen verkkokaupoissa. (Tämän on loputtava heti!! )
    Ilahdutuskorttikampanjani on saanut kiitosta, itsellekin tulee hyvä mieli.
    Kummallista tämä kaikki on, täytyy vaan tehdä parhaansa ja koettaa pysyä 'ruodussa'.
    Mukavaa viikonloppua, näyttäisi hyvältä ulkoilu- ja valokuvaussäältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etätyön tekemisen tyyli on yhtä henkilökohtainen asia kuin moni muukin kodin suljettujen ovien sisällä tapahtuva asia. Meitä on moneksi ja tärkeintä on, että jokainen löytää itseään ja omaa työtyyliään parhaiten tukevan tekemisen tavan :-)

      Tuo sinun ilahdutuskorttikampanjasi on aivan mielettömän upea keksintö ja ponnistus! Ei ihme, että siitä on tullut kiitosta :-)

      Tänään ulkoilin hieman liikaakin, jos sitä mittaa fyysisesti. Henkisesti määrä oli täydellinen :-) Alun ensi kilometrien jälkeen työasiat tippuivat mielestä pois ja pääsin hyvään henkisen rentoutumisen ja myöhemmin fyysisen ylilyönnin tilaan ;-)

      Ihanaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  2. Kukilla, herkuilla.. :) Meillä viikonloput vielä kuitenkin erottuu silläkin, kun koululaisilla ei ole kouluhommia, ja mieskin on kotona (kun muuten nytkin arkisin töissä normaalisti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaan ja työajan erotteleminen on etätyössä erityisen tärkeää, huomaan nyt, kun teen pelkästään etätöitä. Tänä aamunakin intoilin pitkää työajatusten parissa. Olen ylpeä itsestäni, että maltoin lähteä luontoilemaan innostavien työjuttujen eteenpäin työstämisen sijaan ;-)

      Meilläkin on nyt kukkia :-)

      Poista
  3. No mun elämä on aina tätä kotona nyhjäämistä, oon ihan tyytyväinen :)
    Meilläkin toinen koira tuntee kellon, se alkaa esimerkiksi illalla ysin maissa hakea huomiota ja tuijottaa minua, että nyt nukkumaan. Jos en välitä niin menee hetkeksi muualle mutta tulee taas kohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat osaavat palauttaa arkeen, ainakin nämä rutiinitietoiset tyypit ;-)

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)