torstai 2. huhtikuuta 2020

Etätöitä enemmän ja eri tavalla kuin koskaan

Työmatkani on reilut sata kilometriä suuntaansa, joten on helppo ymmärtää, että tavallisissakin olosuhteissa teen mielelläni etätöitä ihan runsaasti. Junalla matka kotiovelta toimistolle (ja päin vastoin) kestää olosuhteista riippuen noin kaksi tuntia. Etätyöpäivänä säästän siis noin neljä matkatuntia. Se tuo elämään laatua aivan tavattoman paljon :-)

Käytännössä minulla on viikossa keskimäärin kaksi toimistopäivää, jotka ovat enemmän ja vähemmän täynnä kokouksia. Kolmen etäpäivän aikana on hieman vähemmän etäkokouksia Teamsilla ja sitten aikaa keskittyneeseen ja uppoutuvaan työn tekemiseen. Minun työni ei ole pelkää kokoustamista, päin vastoin, suurin osa työstä on asiantuntijatyötä kokousten lisäksi. Yhtälö toimii tällä tavalla hyvin.

Normiarjessa etäkokouksissa ei tarvitse näyttää oikeaa naamaansa. Näytöltä jaetaan kaikille tarvittavat dokumentit ja keskustelu käy niiden ympärillä. Siksi olen tavallisesti rennosti käynyt aamupäivän kokoukset yöpuvussa ilman meikkiä (mikä poikkeaa huomattavasti toimistoarjen näystä, jossa pyrin meikillä piilottelemaan rupsahtamisen vaikutuksia näkymättömiin). Lounaalle olen sitten pukeutunut oloasuun, mutta meikkeihin en ole koskenutkaan, hiuksetkin ovat saaneet vain harjan selventävän kosketuksen.

Nyt kun kollegatapaamiset ovat vain etäyhteyden välityksen varassa, kasvottomat kokoukset ovat tuntuneet etäännyttäviltä. En edellytä muilta mitään erityistoimia, mutta nyt olen jokaiseen etäpalaveriin pukeutunut siisteihin päivävaatteisiin ja meikilläkin olen hieman paikkaillut pelottavimpia kohtia kasvoissani. Hiukset ovat päätyneet ponnarille, se on nopein tapa siistiä niiden ulkoasua. Ja kasvottomien kokousosallistumisten sijaan olen räväyttänyt kokouskameran päälle.

Joskus pidän live-kameran päällä koko kokouksen ajan, joskus vain kokouksen alun ajan. Olen päättänyt, että elämä jatkuu melkein live-kohtaamisina minun kokouksissani koronasta huolimatta. Parhaimmillaan koko kokousporukka on vapauttanut kameransa kokouskäyttöön ja olemme oikeasti nähneet toistemme ilmeet ja elämän. Ne ovat olleet aivan mahdottoman upeita kokouksia, joissa vuorovaikutus on kivunnut ihan eri tasolle kuin noissa kasvottomissa kokouksissa.

Ilman kameraa oleminen kokouksessa on ihan ok, kun väliin mahtuu päiviä, jolloin työkavereita näkee oikeasti ja aidosti kasvokkain. Näinä aikoina videokuvakin kollegasta on upeaa luksusta tähän kasvottomaan ja osin aika yksinäiseen työelämään. Siksi käytän kameraa jatkossakin, vaikken mikään silmän sulostus olekaan. Ainakin minä näyn aitona ja minuun oleellisesti kuuluvat käsien käyttäminen (huitominen) näkyy luonnollisesti sellaisenaan :-)

Etäkokoukset ovat tiiviitä ja intensiivisiä. Tänään vedin ensimmäisen etätyöpajani. Sen valmistelu oli kunnon rupeama ja itse työpajakin oli taas todella keskittynyttä menoa. Täytyisi ryhtyä opettelemaan taukojen pitämistä näiden intensiivisten päivien keskellä.

Minun työni määrä on melkein kaksinkertaistunut tämän uuden tilanteen myötä. Kampaajani jäi sen sijaan tauolle, sillä hänen asiakkaansa peruuttivat aikojaan kalenterin tyhjäksi. Kenenkään työ tai elämä muutenkaan ei varmaankaan ole jäänyt ennalleen. Muutokset sen sijaan ovat olleet aivan mahdottoman erilaisia. Toivon sinulle ja läheisillesi voimia ja sitkeyttä tästä tilanteesta selviytymiseen. Autetaan toinen toisiamme niillä keinoilla, mitä meillä on käytettävissä.

Muutama kuva tähän loppuun meidän satunnaisverailevista joutsenistamme. Upeaa loppuviikkoa!






13 kommenttia:

  1. Tulivatko joutsenet taas takaisin?

    Luin eilen juuri juttua, jossa kehotettiin erottamaan arkipäivä ja viikonloppu näin eristyksissäkin. On varmasti hyvä idea, että etäpalavereihinkin valmistautuu ja näyttää ammattimaiselta. Siinähän sitä tulee sitten vastakohtaa viikonloppuun.

    Mulla nyt menee päivät samanlaisella mallilla. Kun töitä ei ole, niin ei ole. Olen sen sijaan tutustunut osakemarkkinoihin (teen pientä kauppaa sekä täällä että Suomessa) ja se ainakin erottaa arjen viikonlopuista. Aamuyöllä kun alkaa katsella futuureja ja missä Suomi menee, niin joskus ei aamullakaan sitten nukuta niin pitkää. Tämä on ihan nappikauppaa, mutta onpahan jotain mikä rikkoo rutiineja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka päivä ovat tulleet jossain vaiheessa takaisin.
      Aamula aikaisin olivat vielä olleet paikalla, mutta minun herättyäni ennen kahdeksaa olivat jo lähteneet.

      Huomaan, että pitäisi pystyä erottamaan arkipäivän aikana työaika ja vapaa-aika paremmin toisistaan. Liian helposti innostuu illallakin väsäämään jotain työjuttua eteenpäin. Ja viikonloppujen erottaminen arkiviikosta vasta tärkeää onkin. Tänään päätettiin syödä illalla paremmin viikonlopun alkamisen kunniaksi. Se teki hyvää. Pitänee ottaa tavaksi :-)

      Yritä saada nukuttuakin ;-)

      Poista
    2. Ovatpa veikeitä. Mihinköhän se pysyvä koti joutsenille tulee.

      Poista
  2. Juteltiin tänään siitä, kuinka etätyö saattaa tämän rupeaman jälkeen vallata suuremman suosion. Monet tottuvat siihen, että aiemmin kulkemiseen käytetyn ajan voi hyödyntää sekä työhän että vapaa-aikaan. Parin tähänkin saakka runsaasti etätyötä tehneen ihmisen kokemus on se, että kotona töitä tulee tehtyä intensiivisemmin ja jopa enemmän, kuin työpaikalla, jossa työ keskeytyy usein ja monista syistä. Ehkä jatkossa myös työnantajat luottavat alaisiinsa enemmän ja monet tähän saakka kontrollia kaivanneet höllentävät otettaan. Ihmissuhteiden ja konkreettisten kohtaamisten puute on etätyön merkittävä puute. Sitä tuskin videotiimitkään korvaavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nyt vihdoin ymmärretään, että ihmisten kulkeminen pitkin poikin palaveeraamaan toistensa kanssa eri puolille Suomea ja jopa maailmaa ei ole melkein koskaan järkevää, niin jotain hyvää syntyy tästäkin. Matkustamiseen käytetty aika on ajan ja voimavarojen tuhlaamista ja sen hiilijalanjälki on hävettävän suuri.

      Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö suurin osa asiantuntijoiden työstä suju tehokkaammin ja tuottavammin, silti työhyvinvointia paremmin vaalien kuin toimistosulkeisissa. Pieni osa työstä toki hyötyy ehdottomasti läsnäolosta ja fyysisestä kohtaamisesta, spontaamista ja rajattomasta vuorovaikutuksesta. Molempi siis parempi, ehdottomasti.

      Etäpalaverit ovat kiusallista kyllä huomattavasti läsnäpalavereita paremmin suunniteltuja, pysyvät huomattavasti paremmin ja intensiivisemmin itse asian ytimessä ja ovat keskimäärin paljon hyödyllisempiä osallistujilleen kuin rutiinilla kiireessä vedettävät läsnäpalaverit. Jos osallistujat malttavat vielä avata kamerayhteyden edes kokouksen alun ajaksi, vuorovaikutuksenkin osalta teho paranee melkein lähipalaverin tasolle.

      Poista
  3. Ei varmaan tunnu kivalta kun työmatkaan menee noin paljon aikaa. Tuossa kohtaa sinulla olisi ihanteellista asua täällä Ahvenanmaalla.Täällä mihinkään ei ole pitkä matka!
    Oma työni oli niin toisenlaista kuin sinun työsi etten osaa sanoa etätöiden tekoon oikein mitään kun minulla sellaisesta ei ole kokemusta. Siinä varmaan on niin hyvää kuin huonoja puoliakin.
    Toivottavasti työtaakkasi hiukan helpottaa että ehdit nauttia keväästäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tunnu pitkät työmatkat kivalta, olet siinä oikeassa. Mutta olen melkein koko työelämäni ajan tehnyt enemmän ja vähemmän pitkää työmatkaa.

      Olen tehnyt myös todella lyhyttä työmatkaa. Silloin en tuonut töitä kotiin, vaan painuin tarvittaessa illalla ja viikonloppunakin toimistolle töitä tekemään. Nykyisin houkutus vapaa-ajan jatkuvaan pirstomiseen työn hyväksi on kieltämättä pienempi ja sen tuntuu tässä iässä ja elämänvaiheessa kieltämättä paremmalta. Ja toisaalta nykyisin suunnittelen työn tekemistäni enemmän ja paremmin kuin silloin nuorempana.

      Mutta jos vain löydämme mieheni kanssa työpaikat Ahvenanmaalta, aivan mielellämme tulisimme sinne. Toistaiseksi (kuten tähän mennessä koko työelämän ajan) mennään kuitenkin isosti töiden ehdoilla. Onneksi on matkarasituksia tasaava etätyö :-)

      Poista
  4. Me otettiin digiloikka toisella etätyöviikolla kun saatiin ohjelmat! Niitä oli jo melkein vuosi pyydetty. Läppärissä kameran kuvakulma on jotenkin outo. Pään ja ylävartalon suhde kummallinen! Pää pieni ja hartiat leveät! En hirveästi innostu! Pakko mikä pakko Minäkin huidon käsillä puhuessani, mutta videopalaverissa se on jotenkin liian kiihkeää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kamerakuvani on niin laaja, että kädet löytävät tiensä kuvakulmaan väistämättä ennemmin tai myöhemmin. Toisaalta kouluttaessani väitän saavani viestini paremmin perille luonnollisella kehon kielelläni. Kauneudesta silloin viis ;-)

      Poista
  5. Tytär käy etäkoulua ja on iloinen siitä, ettei ole sitä luokan hälinää, joka vaikeuttaa opettajan kuulemista. Nyt sensijaan kyllä alkoi open mikrofoni säristä, joka on tosi ärsyttävää, mut se ei kai voi sille mitään. Sensijaan ulosannin heikot kohdat kyllä korostuu, kun on pelkkä ääni käytössä. Kaikki ne "mmm, ööö, tuota" -jutut ottaa korvaan. Niin siis miehän mielelläni myös kuuntelen luentoa tuotantoeläinten hoidosta :) ihan ilmaista oppia!

    Elämyksellisiä kevätkuvausretkiä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset ulosannin heikot kohdat potuttavat ihan mainiosti tavallisissa lähikokouksissakin. Kun jollain on vaikeaa puhumisen kanssa, hänellä on vaikeaa siinä usein, melkein aina. Tuohon liittyy usein myös vaikeus olla katsekontaktissa ja kuunnella aidosti ja avoimin korvin. Muutaman kokouksen jälkeen vain sitkeimmät jaksavat keskittyä. Sinä onnekas et joudu kuuntelemaan hänen opettajiaan vuodesta toiseen ;-)

      Poista
  6. On hienoa, että jo ennen tätä kriisiä on ollut olemassa erilaisia tapoja tehdä töitä etänä. Entä jos vasta nyt olisi opittava ja opeteltava etätyöskentelyyn. Vaikka asia ei enää minulle kuulu, niin ihan mielenkiinnosta tutustuin Teamsiin katsomalla opetusohjelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa ollaan varmaankin oltu samaan aikaan edelläkävijöitä digi- ja etätekniikan kanssa kuin sitten vastaavasti myös pahasti perässä hiihtäjinä. Kansainväliset firmat ovat joutuneet miettimään aikaeroja ja kustannuksia ja niiden pakottamina ovat löytäneet uudet työn tekemisen muodot.

      Kotimaisissa organisaatioissa etenkin julkisella sektorilla on voitu hautautua kaikkien omaa asemaa pönkittävien mantrojen taakse. Vuorovaikutus on tärkeää silloin, kun haluaa alaisen olevan saavutettavissa jokaisella sekunnilla. Paljon vähemmän tärkeää se on ollut sillä hetkellä, kun esimiehen olisi pitänyt kommunikoida alaistensa kanssa. Silloin usein (lyhyt) sähköpostikin on ollut vallan riittävä.

      Välineiden opettelu on yksi haastava asia. Toinen vieläkin haastavampi seikka on uudet toimintatavat ja -mallit. Pitää suunnitella. Olla avoin. Nähdä vaivaa. Pitää lupaukset. Tehdä niinkuin saarnaa. Ja niin edelleen.

      Meillä tällaisia moderneja työtapoja on harjoiteltu jo vuosia. Viimeiset vuodet oikein ahkerastikin. Silti tällaisen tilanteen tullen on monen monta uutta asiaa opeteltavana. Mutta: niin kuin sanoit, onneksi emme aloittaneet vasta nyt :-)

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)