Kiitollisuus tulee, jos on tullakseen

Kiitollisuus ei ole perisuomalainen elämänasenne eikä kiitollisuuden osoittaminen ole suomalaisten vahvuuksia. Siksi oma tekeminen kannattaa perustaa jonkin muun varaan kuin sille, että joku arvostaisi minun tekemisiäni.

Nuorena toivoin (ja kuvittelinkin) saavani tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Tavallisimmin niin ei käynyt. Paitsi että uurastamistani ei huomioitu, sain ajalle tyypilliseen tapaan haastetta siitä, että enkö oikeasti pystynyt yhtään parempaan. Ei ihan noilla sanoilla, mutta mutkikkaammin, sulavammin ja  muka-vitsikkäämmin. Silloin se tuntui pahalta. Menin vielä halpaan ja yritin vieläkin enemmän, mutta eihän se mitään muuttanut.

Vuodet vierivät ja kokemukset kovenivat. Opin vähitellen kovan kalloni kanssa olemaan nojautumatta ulkoiseen palautteeseen tai tunnustukseen ja olemaan toivomatta kiitollisuuden osoituksia. Opettelin tekemään asioita oman ammattiylpeyteni vuoksi ja se on toiminut huomattavasti palkitsevammin.

Viime syyskuun lopusta asti olen tehnyt ja vääntänyt töitä enemmän kuin olisi ollut terveellistä. En ole tehnyt sitä muiden vuoksi, vain itseni. Oman ammattiylpeyteni vuoksi. Olen kehunut itseäni silloin, kun olen tehnyt jotain isompaa. Ne kehut ovat tulleet tarpeeseen :-) Olen kannustanut itseäni ja puhunut itselleni innostavia. Parasta johtamista koskaan ;-)

Projektit ja tavoitteet vaihtuivat, vauhti vain kasvoi. Kukaan ei huomannut eikä ajatellut, kuinka paljon aikaa ja voimavaroja ponnisteluni vaativat. Se ei sinänsä haitannut, sillä olin asennoitunut kannustamaan itse itseäni.

Joulun aikaan vietin pari kesältä jäänyttä lomapäivää, muuten keskityin rästitöiden tekemiseen nautinnollisesti ja ajan kanssa. Sitten alkoivat taas kiireet ja yllärityöt, joita jokaisella tulee töissä vastaan aina säännöllisesti. Venytin mielestäni työpäiviä ja säädin kalenteria hienosti niin, että kaikilla osapuolilla olisi mahdollisimman hyvä olla.

Huomenna vihdoin pidän mielstäni ihan ansaitusti saldovapaapäivän. Eli nukun ja tasaan runsasta työmäärääni sekä levottomasti nukuttuja öitäni. Onneksi en tarvitse siihen muiden siunausta, sillä aina on joku, jonka mielestä tämäkään ei ole riittävästi. Ja sehän aina myös selvästi osoitetaan.

"Kiittämättömyys on maailman palkka"
"Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo"
"Kissa kiitoksella elää"
Osa näistä sanonnoista on hyvinkin totta, osa voi olla totta jossain tilanteessa.

Huomenna lepään, sanokoon muu maailma mitä tahansa siitä.

Samaan aikaan mietin kevättä, joka on ihan kohta täällä :-)

Muuttolinnut palaavat. Hanhet, tässä tapauksessa metsähanhet :-)

Eletään hyvää omaa elämää, vaikka joku haluaisikin huomautella siitä.
Ollaan vahvoja ja nautitaan kaikesta huolimatta.
Jökötetään juuri tässä hetkessä, vaikka jonkun muun mielestä olisi oikein hyvä hetki päivystää jossain ihan muualla ja joskus muulloin.

Elämä edistyy, vaikkemme olisikaan mukana.
Miksi kannattaisi jäädä ulkopuolelle?

Ihanaa helmikuun jatkoa :-)