perjantai 28. helmikuuta 2020

Isokoskeloita helmikuussa

Jos elämä ei olisi välillä vaativaa, sen ihania miellyttäviä vivahteita ei välttämättä osaisi arvostaa niiden ansaitsemilla tavoilla. Onnellisuus ei siis tule siitä, että elämä on vain sulavaa, ilman vastoinkäymisiä ja vaivatonta. Onnellisuus tulee siitä, että kaikesta elämän vaativuudesta huolimatta on olemassa jotain kurjuutta suurempaa, joka saa sydämen sykkimään ilosta.

Juuri nyt on takana vaativa viikko. En ole romuna enkä tuhkana, mutta kapasiteetti on melkoisen käytetty sen kaikissa ulottuvuuksissaan. Väsymys on iso, mutta se helpottuu onneksi lepäämällä. Perjantaina on onneksi sallittua olla melkein tappiin asti kuormitettu.

Elämä on innostusta, hapuilua, uurastamista, väsymistä ja palautumista. Eikä välttämättä mitenkään tuossa järjestyksessä. Eikä passaa unohtaa haaveilemista, suunnittelua, karsimista tai jonkinlaista henkistä uudelleensyntymistä.

Tänään aamulla olin hipomassa tylsyyttä työni kanssa, kunnes päätin katsoa isoa kuvaa ja tehdä jotain erilaista. Erilaista itseni kannalta, mutta erilaista myös tavallisen työrytmini kannalta. Käytännössä asioiden kuvaileminen ei kuulostaisi ollenkaan yhtä inspiroivalta, sillä upeus on subjektiitivinen käsite. Sinulle pieni asia voi olla minulle isokin juttu - ja päinvastoin.

Uudistamalla työtäni uudistin itseäni ja varmasti myös paljon muutakin. Onnistuneen uudistamisen jälkeen minulle tuli onnistumisen ilo ja se synnytti tietenkin taas monen monta uutta työideaa :-)

Olen onnellinen siinäkin suhteessa, että pääsen kehittämään omaa työtäni omasta ja sitä kautta koko työyhteisön näkökulmasta melkoisen itsenäisesti.

Ja sitten vielä nopea paluu viime viikonloppuun. Laulujoutsenien ja valkohäntäkauriiden lisäksi näin silloin isokoskeloita. Aivan mahdottoman ihanaa tähän vuodenaikaan :-)


17 kommenttia:

  1. No niin tässä sitä taas ollaan. Korvasieniä on putkahtanut pintaan kirkkonummella. Tämän päivän iltalehdestä poimittu tämä juttu.

    VastaaPoista
  2. Hei ,luin vain otsikkosi, en pysty lukemaan kirjoitustasi, mutta aikoinaan mieheni kanssa veneillessä, olimme saaressa, jossa oli vanha ulkorakennus, kuljimme talolle päin niin sieltä ulkorakennuksen alta kömpi isokoskelo ja taapersi meitä vastaan polulla...olin yllättynyt äkillisestä näystä, mutta lintu jatkoi matkaansa rantaan,me töllistelimme sen perään:)

    VastaaPoista
  3. Onnistumisen ilo ♥ antaa voimaa ja keveyttäkin. Koskelot ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä onnistumisen iloa kun saisi säännöllisesti, vaikka edes pieninä annoksina.
      Niin ettei mene usko ja luotto päivittäiseen arkeen :-)

      Poista
  4. Hienoa että saa työssä kokea onnistumisen iloa, se jos mikä saa kyllä hymyn huulille! Mukavaa viikonloppua ja leppoisaa karkauspäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun on kokenut välillä oikein pitkiäkin ajanjaksoja ilman tyydyttäviä työkokemuksia, positiiviset kokemukset työssä saavat herkistymään todella positiivisesti. Toki paljon positiivisuudessa on kyse myös omasta asenteesta. Jos odottaa vain jotain ylhäältä annettua ja tupsahtavaa positiivisuutta, saa todennäköisesti odottaa todella kauan.

      Poista
  5. Välillä tuntuu, että kevät on jo ihan kohta! Valo, tuoksut ja äänet! Maltan tuskin odottaa!! Tosin eilen kun olin Hattiksen ruokinnalla, muutama lintu piti sellaista ääntä kun vedetään kuivalla kumilastalla lasia...en tiedä mitä lintuja, mutta olin helpottunut kun ne lopulta hiljenivät! Tällä hetkellä ajoittain tunnen suurta synkkyyttä. Mieliala vaihtelee päivän aikana moneen kertaan. Suurimpana ongelmana ovat vaihdevuodet, sitten omaan tylsään/tyhjään elämäntilanteeseen liittyvät asiat ja kolmanneksi tyytymättömyys yleisesti epätasa-arvoon. Hitunen enempi voisi elämässä oikeudenmukaisuutta! Miksi pahat porskuttaa aina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahijen porskuttamiselle ei kannata suoda yhtään ylimääräistä ajatusta. Siitä ei seuraa mitään hyvää.

      Mutta kevät on varmaan täällä ihan näillä näppäimillä. Palokärki huuteli tänään soidinhuutoaan. Tunnistin sen varmuudella vasta, kun lintu päätti vaihtaa paikkaa ja lensi näkyvästi ylitseni komean tikkamaisesti.

      Vaihdevuosien kanssa kannattaa käväistä lääkärillä, jos oireet haittaavat. Apu saattaa olla todellakin lääkärikäynnin arvoista, jos enemmänkin :-)

      Poista
  6. Rentouttavaa ja voimaannuttavaa viikonvaihdetta Sinulle, Susanna! <3

    VastaaPoista
  7. Isokoskelot ovat kyllä jotenkin sympaattisia lintuja.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Kokemukseni työstä on samansuuntainen: jos itse pääsee vaikuttamaan edes vähän työpäivän kulkuun, tapaan toimia jne. on työ paljon mielekkäämpää. Kiva työyhteisö sitten vielä siihen kaupantekijäisiksi, niin johan kelpaa.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lähellä ollaan tässä varmankin hyvän työn ja hyvän työyhteisön reseptiä :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!