Isokoskeloita helmikuussa

Jos elämä ei olisi välillä vaativaa, sen ihania miellyttäviä vivahteita ei välttämättä osaisi arvostaa niiden ansaitsemilla tavoilla. Onnellisuus ei siis tule siitä, että elämä on vain sulavaa, ilman vastoinkäymisiä ja vaivatonta. Onnellisuus tulee siitä, että kaikesta elämän vaativuudesta huolimatta on olemassa jotain kurjuutta suurempaa, joka saa sydämen sykkimään ilosta.

Juuri nyt on takana vaativa viikko. En ole romuna enkä tuhkana, mutta kapasiteetti on melkoisen käytetty sen kaikissa ulottuvuuksissaan. Väsymys on iso, mutta se helpottuu onneksi lepäämällä. Perjantaina on onneksi sallittua olla melkein tappiin asti kuormitettu.

Elämä on innostusta, hapuilua, uurastamista, väsymistä ja palautumista. Eikä välttämättä mitenkään tuossa järjestyksessä. Eikä passaa unohtaa haaveilemista, suunnittelua, karsimista tai jonkinlaista henkistä uudelleensyntymistä.

Tänään aamulla olin hipomassa tylsyyttä työni kanssa, kunnes päätin katsoa isoa kuvaa ja tehdä jotain erilaista. Erilaista itseni kannalta, mutta erilaista myös tavallisen työrytmini kannalta. Käytännössä asioiden kuvaileminen ei kuulostaisi ollenkaan yhtä inspiroivalta, sillä upeus on subjektiitivinen käsite. Sinulle pieni asia voi olla minulle isokin juttu - ja päinvastoin.

Uudistamalla työtäni uudistin itseäni ja varmasti myös paljon muutakin. Onnistuneen uudistamisen jälkeen minulle tuli onnistumisen ilo ja se synnytti tietenkin taas monen monta uutta työideaa :-)

Olen onnellinen siinäkin suhteessa, että pääsen kehittämään omaa työtäni omasta ja sitä kautta koko työyhteisön näkökulmasta melkoisen itsenäisesti.

Ja sitten vielä nopea paluu viime viikonloppuun. Laulujoutsenien ja valkohäntäkauriiden lisäksi näin silloin isokoskeloita. Aivan mahdottoman ihanaa tähän vuodenaikaan :-)