sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Viileän päivän aurinkoinen alku

Tänään on ulkoilut vielä ulkoilematta. Olen touhunnut rästihommien parissa sisällä, nauttinut auringon kajosta ja vilkuillut lämpömittaria kulmieni takaa. Päivä on edelleen viileä eikä minulla ole kahden päivän palelureissujen jälkeen mikään kiire tuonne ulos, ennen kuin aurinko on tehnyt lämmölle sen, minkä tänään pystyy.

Ostin mansikantaimia ajatuksena tunkea niitä jotenkin tyttären ruukkupuutarhaan. Sen pitemmälle en ole vielä pohdinnassani päässyt. Pariin isoon ulkoruukkuun olen jo istutellut yrttejä - on kovasti aikaansaanut olo ;-)

Tyttärellä on oma pieni piha ja suunnittelin toteuttavani viime kesän lupaukseni jo nyt: pientä ruukkupuutarhaa sinne silmien ja suun iloksi :-) Kaikki ideat ovat tervetulleita. Illemmalla ajattelin )tuosta perjantaisesta kurkikuumeesta nyt jo toivuttuani ;-)) käväistä tutkimassa puutarhaihmisten blogeja, josko saisin niistä hyviä ideoita. Omassa isossa pihassani olen aina vältellyt ruukkuja ja istuttanut kaikki maahan kasvamaan ilman tarvetta isommalle hoidolle. Pienellä pihalla systeemi voisi ollakin aivan toisenlainen...

Nyt voisi uskaltaa lähteä ulos - hyvin pukeutuneena. Kameran otan tietenkin mukaan :-)


4 kommenttia:

  1. Täälläkin oli hieman viileää, viime yö oli kesän kylmin. Iltapäivällä lähdin ulos ja pukeuduin oikein kunnolla, mutta ulkona paistoi aurinko ja olikin yllättävän lämmintä. Suomen kesä on vaihteleva sään suhteen...=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkasin kuin pakkasinkin päälleni aivan liikaa. Yksi pusero jäi jo kättelyssä autoon. Takki pääsi siirtymään päältä lanteille ja takaisin auringon läsnäolon ja tuulen mukaan... Kaikkia kelejä riitti ;-)

      Poista
  2. Oi joi... miten ihana kuva ♥ Täällä onneksi sateisen ja kylmän perjantain jälkeen aurinko paistanut... no, ei asteita ihan hirveesti oo ollut... mutta just on tarjentunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marru :-)

      Kuivaa täälläkin on ollut ja paikka paikoin lämmintäkin. Mutta takkikin on ollut tarpeen tämän tästä - etenkin, kun valokuvatessa ei tavallisesti tule harrastettua hikiliikuntaa...

      Poista

Kiitos kommentistasi!