keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Tasa-arvoa vaatimassa :-)

Härkälintuisä tajusi vihdoin, että poikaset tarvitsevat kunnon ruokaa. Kalaa siis kannettiin niille oikein olan takaa. Toiselle ja toiselle. (Klikkaa kuvat hieman isommiksi...)




Toinen poikasista pääsi olemaan emon kyydissä, mutta toinen ei enää mahtunut kyytiin. Se otti itse uimaan joutunutta selvästi pattiin. Se yritti monesti päästä emon kyytiin siinä kuitenkaan onnistumatta.


Yhtäkkiä se ryhtyi uimaan tuplavauhti - kohti rantaa. Emo ja kyydissä oleva poikanen lähtivät perään. Ensimmäisessä kuvassa karkulaisen nokka on auki, kuin se huutaisi ja kiukuttelisi...



Sitten tapahtui jotain mielenkiintoista: emonsa kyydissä ollut poikanen kiipesi veteen ja lähti sisaruksensa perään. Vähän aikaa perässä uituaan se sai kuin saikin toisen hiljentämään vauhtiaan ja jopa kääntymään.



Sitten oltiinkin tässä asetelmassa. Se näytti ihan neuvottelulta. Poikaset toisella puolella ja emo toisella. Aikansa tätä kesti ja sitten emo näytti antavan periksi...


Pyhä punkeminen emon kyytiin alkoi ja molemmat yrittivät päästä siipien alle yhtä aikaa. Mitään pieniähän nuo poikaset eivät enää ole, mutta emo antoi niiden yrittää.


Pitkällisen punkemisprosessin jälkeen päädyttiin rauhalliseen tilaan, jonka nimi oli kompromissi. Eiväthän ne poikaset sinne kunnolla mahtuneet, mutta nyt oli rauha maassa (tai siis vedessä) ja poikaset vaikuttivat jotakuinkin tyytyväisiltä, vaikka toisen kroppa olikin puoliksi vedessä. Kaikkea kun ei voi saada :-)


12 kommenttia:

  1. Kyllä se auttaa kun aikansa kiukuttelee :) Mainio kuvasarja:)

    VastaaPoista
  2. Hienosti tulkittu tarina!
    Lintujen maailmassa tuo uhmaikä tulee melko nopeasti :)

    VastaaPoista
  3. Kiukuttelua, neuvottelua ja sovittelua. Hyvin kerrottu sanoin ja kuvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Omaa tulkintaa tosin kaikki.

      Poista
  4. Mahtava kuvasarja ja kertomus!

    VastaaPoista
  5. Linuillakin on nokkimis järjestys.;)
    Ihanaa katsottavaa.

    VastaaPoista
  6. Jotenkin tulee omat lapset mieleen silloin joskus...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos ovat noin yhtä köyttä vetäneet :-)

      Poista

Kommenttisi lämmittää aina mieltäni :-)