perjantai 20. kesäkuuta 2014

Ruusuista juhannusta!

Pimpinella-suvun ruusuja kutsutaan välillä yleisestikin (ainakin myyntikuvastoissa) juhannusruusuiksi, vaikka meidän perinteinen juhannusruusumme onkin vain yksi suvun ruusuista: Pimpinella plena. Monet noista ruusuista kukkivat kuitenkin juhannuksen aikoihin, joten nimitys ei mene ihan hukkaan. Vaikka juhannuksen ruusuja olisi vaikka kuinka, laitan kuvatervehdyksen nyt vain kolmesta pimpinella-suvun piharuusustamme. (olen siis ollut aikoinani varsinainen ruusuhörhö, enkä enää itsekään muista kaikkien pihan ruusujen nimiä...)

Lumoavin kaikista on mielestäni suviruusu eli Pimpinella Poppius. Se aloittaa kukintansa noin viikkoa ennen varsinaista juhannusruusua ja on ainakin meidän pihassamme yltynyt kaikkein isommaksi ja rehevimmäksi juhannuskukkijaksi. Ja minä pidän niin kovasti vaaleanpunaisesta...


Toiseksi innokkain kukkija on varsinainen juhannusruusu. Ihana sekin :-)


Papulanruusu ei ole vielä kasvanut lähellekään edellisten ruusujen mittoihin, mutta se on myöskin näistä kolmesta minulle kaikkein uusin tuttavuus. Siinä kiehtoo sen kukkien klassinen malli ja upean hauras rosa väri. Se on kuin tuulahdus jostain kaukaa...


Ihanaa juhannusta kaikille! Ruusuisia ajatuksia ja unelmia... :-)

10 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!