tiistai 17. marraskuuta 2020

Heikkoa nukkumista ja närhiä

Olen nukkunut huonosti viime öinä. En keksi muuta selitystä kuin hektinen työvaihe. Tämänkin vuoksi kiire töissä ei voi olla ikuista. Työ tarvitsee tekijäänsä ja jatkuva kiire puolestaan syö jokaista tekijää.

Pihalla vierailee muiden muassa kaksi närheä. Eivät ole varsinaisia seuralintuja ja jää kuvattavaksi, mutta niiden seuraaminen ikkunankin läpi on jo riemua. Ulkosalla seuraamisen lisäilona on niiden terhakkaan äänen kuuleminen. Tosin näköhavainnot ovat ulkona taas tuon varovaisen linnun kanssa harvemmassa.

Harmaassa ulkoilmassa voi harmitella sitä, mitä ei pääse kuvaamaan ja tekemään. Tai sitten päinvastoin voi iloita niistä mahdollisuuksista, mitä on käytössä. Osittain tämä ajattelun valinta on luontainen, mutta siihen voi myös vaikuttaa ajattelun harjoittamisen kautta. Kummalla tavalla sinä haluaisit ajatella?





Linnun kupu täyttyi nopeasti ja pähkinänpalasia hävisi kupuun melkoista vauhtia. Pian se lensi jonnekin piilottamaan saalistaan ;-)

Mahtavaa viikon jatkoa!

12 kommenttia:

  1. Ooo...närhi! Kaunis ja veikeä tapaus! Kaunis kuvasarja! Harmitti kun viikonloppuna närhi lähestyi jo ruokintaa, vaan päätti sitten kuitenkin olla tulematta! No, joku toinen kerta! Määrällisesti nukun ihan ok., mutta ei se oikein virkistä! Aina väsyttää, eikä viikonloppuna sitten kuitenkaan täysi tunnu, että elpyisi! Onneksi on joulu ja loma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tillariina!

      Närhi tekee nopeasti oharit ;-)

      Minä luulen tarvitsevani enemmän unta talvella kuin valoisaan vuodenaikaan. Pienet talviunet voisivat olla poikaa ;-)

      Poista
  2. Onpa positiivisesti kuvailtu närhen ääni :) Tuosta asennoitumisesta: eilen istuin ikkunan ääressä 8-16 odottamassa kotiinkuljetusta, ja se meni ihan kivasti kun otin sen silleen että tämän päivän saan vain istua tässä ja räplätä konetta. Ei oikeestaan harmittanu juurikaan. Vettäkin satoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole enää muutamaan vuoteen pelästynyt metsässä närhen rääkäistessä ;-) Olen alkanut viehtyä sen ääneen. Tosin en ole kuullut sen koko äänivalikoimaa.

      Ai kun mahtava asenne :-) Sama tilanne ja monta vaihtoehtoista tunnetilaa.

      Poista
  3. Hieno kuvasarja närhestä. Minusta se on kauniin värikäs lintu ja kuten sanoit, vaikea kuvattava.
    Elämän murheet ja työpäivän hektisyys vaikuttavat helposti yöuniin. Harmillisinta on herätä aamuyöstä, jolloin on ehtinyt nukkua syvimmät unet. Kun ajatukset alkavat pyörimään päässä, nukahtaminen on tosi vaikeaa. Yritän sellaisissa tilanteissa harjoittaa mindfullnesissa opittuja kikkoja.
    Negatiivinen ajattelu lähtee käyntiin usein ihan automaattisesti. Pitää näköjään kouluttaa itseään muuttamaan ajatusmalleja. Tänä vuonna en syystä tai toisesta jaksa voivotella harmaita ilmoja ja iltojen pimeyttä. Harmaana päivänä metsän sammal on upean vihreää ja sateen sattuessa tulee kodin rästihommat hoidettua ilman ulkoilupaineita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Parhaat mahdollisuudet vaikuttaa yön nukkumiseen ovat päivällä ja illalla. Yöllä joutuu herätessään käyttämään sitä työkalupakkia, mikä on hallussa. Joskus sekään ei riitä :-(

      Minäkään en jaksa tänä syksynä murehtia säätä tai valottomuutta. Olen kai vihdoin ja viimein sisäistämässä sen ajatuksen, että keskityn niihin asioihin jotka a) ovat hyviä tai b) joihin voin vaikuttaa. Säähän en voi vaikuttaa, omaan ajankäyttööni voin :-)

      Poista
    2. Samaa mieltä. Sää on meille suomalaisille tutun turvallinen puheenaihe. Säähän ei kuitenkaan voi vaikuttaa, joten ihan turha käyttää energiaa vuodenajalle tyypillisten ilmiöiden surkutteluun.
      Eipä mindfullnesinkaan keinot aina auta. Jos uni ei kaikista yrityksistä huolimatta tule, laitan valot ja alan lukemaan. Päätän nukkua sitten seuraavana yönä, mikä usein onnistuukin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!