sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Vielä pari silkkiuikkukuvaa

Viheliäisen lonkkakivun vuoksi herään yhä useammin yhä aikaisemmin. Olen usein väsynyt, mutta makuuasento ei vain onnistu. Olen etsinyt tilanteesta hyötyjä työhön ja kuvaamiseen. Toki yhä useammin tarvitsen myös työpäivän jälkeen tai kuvausreissun jälkeen pienet (tai vähän isommatkin) päiväunet. Liukuva työaika helpottaa onneksi huomattavasti neuvottelutilannetta ikäväksi käyneen lonkkakivun kanssa.

Aikaisempi lähteminen kuvausreissulle avaa kieltämättä melkoisesti uusia mahdollisuuksia. On mainiota päästä kuvaamaan jo ennen kuin luonto lähtee siestalle ;-)

Luonnon touhut jaksavat kiehtoa minua vuodesta toiseen. Aina oppii uutta ja mitä enemmän tietää, sitä isommaksi innostus kasvaa. Sama lainalaisuus pätee melkein kaikkeen ;-)

Pari kuvaa vielä eilisistä silkkiuikuista ja niiden poikasista. Tämäkin vaihe menee ohi niin pian.

Tässä jollain oli kovasti asiaa ;-)


Ja isän tuomat herkut menevät kuin kuumille kiville!


Huomenna onkin kesäkuun ensimmäinen päivä. Kesä alkaa ihan virallisesti, vaikka meidän perheessämme kesä on julistettu käynnistyneeksi jo muutama päivä sitten. Siitä on se hyöty, että meidän kesämme on siten muutaman päivän pitempi kuin muilla ;-)

Upeaa alkavaa viikkoa!

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Toinen kävi välillä polskuttelemassa vedessäkin ja maisteli ihmeissään iskän tuomaa ylisuurta kalaa ;-)

      Poista
  2. Ihanat kuvat ja kiva postaus. Hyvää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat. Kesä on täällä huomenna oikein virallisestikin, vaikka jotenkin tuntuu kuin oltaisi eletty kesää jo kauankin. Mutta kuten toteat, niin näinhän kesä saakin hiukan lisäpituutta.

    VastaaPoista
  4. Ihania uikkukuvia! Siellä on jo poikaset kuoriutuneet. Täällä olen seurannut parin viikon ajan hautovaa uikkua, ei vielä ole tullut valmista, mutta jospa lähipäivinä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli!

      Suurin osa noistakin oli vielä kovasti haudontavaiheessa.

      Poista
  5. "Saisikos sitä ruokaa. Ah, vihdoinkin". Mahtavat kuvat.

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia! Kyllä on mukava lintuperheen eloa seurata! Leppoisaa ja aurinkoista alkanutta kesäkuuta ♥ ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päde!

      Toisaalta seuraamiseen mahtuu mukaan myös jännitystä ja vaarallisia tilanteita - lokit ja varikset ovat huomanneet mehevät apajat.

      Poista

Kiitos kommentistasi!