perjantai 29. toukokuuta 2020

Vuoden ensimmäinen nuolihaukka

Tänään olin aivan innoissani kaikesta maiseman täyttävästä vihreästä lähtiessäni työpäivän jälkeen kameran kanssa liikkeelle. Uskoin kuvaavani maisemia, mutta ainoat kuvani otin nuolihaukasta, joka oli ehdottomasti tämän vuoden ensimmäiseni. Tai itse asiassa niitä oli kaksi, joten saattaa olla, että minulla on kuvia kahdestakin eri haukasta, mutta hälläpä väliä.

Säätiedotuksessa luvattu puolipilvisyys kääntyi pian melkein kokopilviseksi ja suurin osa retkestä sujui ihan ilman kuvanottoyritystäkään ;-) Mutta luonnossa oleminen oli jo sinänsä rauhoittavaa. Kannatti käydä :-)

Hiiren hiljaa nämä nuolihaukat liitelivät taivaalla. Pari kertaa hieman lähempänä ja sitten huomattavasti kauempana. Taaskin kannatti ensin kuvata ja ihmetellä vasta sen jälkeen, mitä sitä oikein tuli kuvattuakaan.




Ihanaa kesäistä viikonloppua! Juhlitaanko teillä koulujen päättymistä?

10 kommenttia:

  1. Kiitos samoin sinulle. Kiitos upeista kuvista.

    VastaaPoista
  2. Hienot kuvat!
    Juhlittavaa olisi omassa "piirissä", mutta kun ei.. Siirretty! Tuntuu hullulta ja tylsältä se, mutta näillä nyt mennään. Mukavaa (ja rauhaisaa ;) ) viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Helmi!
      Hyvä kuitenkin, että juhlia on vain siirretty. Tulevat joskus sitten :-)

      Poista
  3. On se kaunis lintu, vielä ei ole näyttäytynyt meille. Meillä on nuorempi mies valmistunut ammattiin, pääsykokeet edessäpäin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!