Kävin muistitutkimuksessa. Kumpikin vanhempani sairasti muistisairautta, siksi muistisairauden varjo väijyy aina jotenkin kulisseissa.
Olen aikaisemminkin kärsinyt muisti- ja keskittymisvaikeuksista pitkien työkuormitusaikojen jälkeen. Tällä kertaa muistivaikeudet olivat aiempia hankalampia, halusin varmistaa sen, että kyse on vain työkuormituksesta eikä mistään vakavammasta.
Muistitutkimus oli huomattavasti vaikeampi kuin presidentti Trumpille tehdyt tutkimukset. Näin ainakin lääkärin mukaan. Eikä minun pitänytkään tunnistaa eläimiä tutkimuksessa millään tavoin. Läpäisin testin silti 🥰. Pitäisiköhän seuraavaksi pyrkiä presidentiksi?
Koko tapaaminen testeineen ja alkuhaastatteluineen kesti vartin yli kaksi tuntia. Muistini on selvästi parempi kuin ikäluokallani keskimäärin, mutta työmuisti takkuili. Se johtuu kuulemma pitkästä kuormittuneisuudesta. Oli hämmentävää huomata, miten nuo muutamat tehtävät eivät sujuneetkaan yhtään kunnialla. Miten kauan palautumiseen tarvitaankaan? Milloin olen taas entinen oma itseni?
Muistisairaudesta ei kuitenkaan ole mitään merkkejä, se oli aivan suunnaton helpotus. Siitä olen myös kovasti kiitollinen ❤️
Tämä oli myös herätys siihen, että työkuormittuneisuudesta johtuva muistin ja keskittymiskyvyn pätkiminen ei ole ihan ok, vaikka muistisairaudesta ei olekaan kyse. Työmuisti ei palaa välttämättä parin viikon levolla, vaan voi viedä todella paljon aikaa. Kuinka paljon aikaa elämästä voi antaa kuormituksen aiheuttamaan muistin heikkouteen, jotta se on vielä ok? Olen kieltämättä hieman kauhistunut siitä, miten pahasti aivoni takkuavat vielä jollain osa-alueilla. Vaikka omassa työssäni pärjään varmasti aika pienelläkin tuon muistin osa-alueella, en silti haluaisi luopua mistään, mikä minulle pitäisi tavallaan kuulua vielä tässä vaiheessa elämää.
Rauman Poroholmassa törmäsin tukkakoskelopariskuntaan, jolla oli koirasväijyjä ihan siinä vieressä väijymässä omaa tilaisuuttaan. Pari oli luonnollisesti melko stressaantunut.
Upeaa kesäkuuta ❤️🥰



Upeaa kesäkuuta myös sinulle. Kyllä nuo tukkakoskelo kuvat iskivät minuun. Upeita.
VastaaPoistaKiitos, Sami!
PoistaTukkakoskelot ovat Rauman Poroholmasta, uimarannalla kävelyreitin varrella värjöttelivät.
Ihana kuulla vaikean testin jälkeen, että sinulla ei ole muistisairautta, olet ilman muuta tosi helpottunut.
VastaaPoistaTyöstressi syö sinua niin kuin valitettavasti tuhansia muitakin. Joka puolella minäkin kuulen samaa, kiire kiire kiire. Liikaa kaikkea.
Valokuvausta rakastat, sehän on yksi tapa irrota työajatuksista. Upeita kuvia tukkakoskeloista, kiitos niistä.
Mahdollisimman hyvää loppuviikkoa ja sitten rentouttavaa viikonvaihdetta!
Kiitos, Sirpa!
PoistaMuistitutkimuksesta oli se hyvä puoli, etten enää ole isosti huolissani, kun huomaan päätyneeni valmistamaan kahvia itselleni koiranruokapurkki kädessäni. Toki se pikkaisen ahdistaa, että palautuminen onkin niin paljon hitaampaa kuin olisin toivonut.
Your photos are beautiful. I wish you good health and happiness. Warm greetings from Montreal, Canada. ❤️
VastaaPoistaThank you very much, Linda!
PoistaWarm greetings to Montreal ❤️
Työn kuormitus on nyt kyllä liian suuri, jos muistiin vaikuttaa. Ihanaa, ettei mitään vakavaa ilmennyt.
VastaaPoistaMinulla kun oli stressi työstä, niin kaikki löytyi aina jääkaapista. Jotenkin pää käski sinne laittaa jopa kaupan kuitit ja avaimet😂. Samalla koneella kirjoittaessa minulta katosi a-kirjain. Ajattelematta mitään lähes jokainen a-kirjain puuttui valmiista tekstistä. Tässä vaiheessa hain sairausloman. Sinunkin kannattaa hidastaa työtahtia.
Upeita kuvia tukkakoskelousta 🥰🥰🥰
Kiitos, Enkuli ❤️
PoistaTämähän o ihan hassua (=kamalaa), että ihminen pistetään töissä sillä tavalla äärirajoilleen, ettei hän enää toimi. Taloudellisesti ja käytännöllisesti siinä ei ole mitään järkeä 😟
Hyvä, että selvisi, ettei ole muistisairautta. Itselläni oli myös viimeisinä työvuosinani jonkin sortin ongelmia muistin kanssa, mutta eläkkeelle päästyäni ei mitään ongelmaa. Olisiko sinulla mitenkään mahdollista vähentää kuormittavia asioita.
VastaaPoistaTukkakoskelokuvat mahtavia!
Kiitos, Kirlah!
PoistaLääkärin kanssa juteltiin juuri siitä, miten multitaskaamisessa on ainakin kaksi kerrosta. Ensimmäinen kerros on se, jossa yrität itse hallita työmäärääsi multitaskaamalla. Siitä olen itse luopunut jo todella kauan sitten. Toinen kerros on se, että toimeksiantoja ja viestejä uusista työtehtävistä valuu eetteriin jatkuvasti ja niiden täydellinen ohittaminen on mahdotonta. Osittainenkin huomioiminen aiheuttaa taustalla stressikohinaa (oma ilmaisu) ja siitä aiheutuu multitaskaamista.
Kuormituksen tietoinen vähentäminen taitaa usein johtaa tuohon toissijaiseen multitaskaamiseen, jos muutosta ei ole suunniteltu riittävän perusteellisesti etukäteen 😖
Hyvää juhannusviikkoa sinulle ❤️
VastaaPoistaKiitos, Suvi!
PoistaOlisiko mahdollista työpaikallasi vähentää työtehtäviä? Melko kova tuo työmuistin ylikuormitus. Hyvä ettei vaikuta säilömuistiin. Iloista juhannusta sinulle!
VastaaPoistaKiitos, Marja!
PoistaTyötehtävien järjestelystä (vähentämisestä) olemme keskustelleet kauan. Järkeistäminenkin auttaisi. Toivon, että nyt olemme vihdoin muutosten äärellä ❤️