Takatalvea toisensa jälkeen ja vihdoin kevät kutsuu

Lunta on tullut lisää ja lisää, mutta tänään vihdoin näyttää ja tuntuu pitkästä aikaa oikein keväiseltä 🥰. Punarinnat ja peipot ovat palanneet meidän pihaamme talven jälkeen. Sairaalan luona lentää lokkeja ja laulujoutsenet ovat hoilotuksistaan päätelleen tehneet tänäänkin aika monta ylilentoa tässä työhuoneeni yllä. Ja lumikin on sulanut oikein urakalla. Ihanaa.

Viime viikolla keli pääsi vielä yllättämään. Ei niin, että olisin jo vaihtanut kesärenkaat alle, vaan lunta tuli huomattavasti enemmän kuin pelkäsin odottaa. Huhtikuun puolella oltiin jo, mutta keli vaihteli kehnosta todella surkeaan matkan varrella. Tässä kohtaa ollaan kehä kolmosen sisäpuolella ja liikenne seisoo. Oli turvallista pysäyttää tuulilasin pyyhkijät ja ottaa kuva tuossa odottaessa.

Erityisesti äitini kanssa kulkemani matkan myötä olen kovasti ja monesti miettinyt sitä, miten ihmisen pitäisi kohdella toista ihmistä. Millä perusteella ja kenen vuoksi?

Lähtökohtaisesti olen aina ajatellut kohtelevani muita ihmisiä neutraalisti, mutta eihän se tietenkään ole niin. Omat käsitykseni, ennakkoluuloni ja tunteeni ovat varmasti aina vaikuttaneet vuorovaikutukseeni paljon enemmän kuin olen arvannutkaan.

Ystävälliselle ihmiselle on kovin helppo vastata ystävällisesti. Haastavalla ja ikävällä tavalla turisevalle tyypille on sen sijaan paljon vaikeampaa löytää ystävällinen vastausasenne. Ja niin helppoa kärjistyä luokittelemaan ihminen hänen käyttäytymisensä mukaan ja vastata tuntemuksensa mukaisesti.

Tähän olen muutaman vuoden aikana panostanut paljon. Olen päässyt epävirallisen Susanna-asteikon mukaan jo aloittelija+-luokkaan. Muistan jo monesti, ettei kanssakaverin kehno asenne tai viestintätyyli oikeuta minua rähisemään. Olen opetellut tavoittelemaan sitä, että käyttäytyisin niin kuin itse haluan, enkä niin kuin joku provosoi minut käyttäytymään. Aika usein jo onnistun edes hieman. Olen oikeasti todella ylpeä itsestäni, sillä olen opetellut tämän ihan itse. Lapsuuden kodista tai opinnoista ei ole koskaan tullut tähän mitään apuja.

Yllättävän usein käy niin, että ärisevä tai provosoiva keskustelukumppanini tasaa kierroksensa aika nopeastikin neutraalin tai jopa arvostavan vastaanoton jälkeen. Hän palaa tunnetilasta omaan normaaliinsa ja sitten onkin paljon helpompi jatkaa keskustelua.

Ja kenellä ei olisi koskaan huonoa päivää tai hetkeä? 

Myönnän, että toisilla huonoja hetkiä on enemmän kuin toisilla, mutta me olemme erilaisia. Hyvä kohtelu palauttaa meitä parhaimmillaan hyville kotipesille. Tai ihan uusille urille. Äitini ihmetteli positiivisesti kotihoivan ystävällistä asennetta. Se tuntui kuulemma hyvältä. Niin minustakin. 💖 Kenestä ei tuntuisi?

Linnut ovat käyneet ahkerasti ruokinnalla tähän päivään asti. Toivottavasti kevät sulattaa vihdoin lumet ja avaa ruokintakanavia ihan luonnolliseen suuntaan.

Lämpimiä kevätpäiviä 💖

Olipas pelottavan huono keli 😳

Tänään oli työkalenterissa lähipäivä ja säätiedotuksessa huono keli. Olen ajanut ihan kohtuullisen paljon erilaisissa olosuhteissa elämäni aikana ja arvelin työmatkan sujuvan kaikesta huolimatta ihan hyvin. Arvelin väärin.

Heräsin aamulla kuudelta (mikä on minulle TODELLA aikaista) laittautuakseni kohtaamiskuntoon ja lähteäkseni ajoissa töihin. Aamu sujui mainiosti ja kymmenen minuuttia etuajassa pääsin lähtemään matkaan. Keli ei ilahduttanut, mutta 'velvollisuudet' kutsuivat.

Keli oli kamala ja paheni vain matkan hitaasti edetessä. Oli pimeää eikä moottoritiellä tietenkään ole valaistusta. Aura ei ollut käynyt, vaikka moottoritien hyvään ajokuntoon on tavallisesti voinut hienosti luottaa. Oma kaista näkyi vain paikoin, sillä liikennettä oli vähän. Ohituskaista oli lumen peittämä ja jokainen ohittava auto aiheutti täyden lumisokeuden joksikin aikaa.

Hyvät välimatkat, kohtuullinen nopeus ja jatkuva valppaus toimivat tavallisesti ihan hyvin huonoissakin keliolosuhteissa. Nyt omaa kaistaa oli välillä vaikea nähdä tuiskuavan ja pöllyävän lumen keskeltä. Lisäksi ohi paahtavat autot sekoittivat tilanteet aivan täysin.

Muutaman ohittavan auton lumipöllyt onnistuin selvittämään ihan keskittymällä, näkymä eteen päin aukeni melko pian. Sitten tuli ensimmäinen auto, joka pöllytti lunta näköesteeksi ihan urakalla. Näkyvyys ei selvinnyt pian eikä edes kohta. Löysin itseni kuitenkin onneksi vielä omalta kaistaltani, kun näkyvyys selkeni. Mutta kyllä jaksoi ahdistaa.

Seuraavaksi ohi kevyen lumen paksulti peittämää kaistaa pitkin huristikin rekka. Olisi pitänyt jarruttaa heti (näin jälkiviisaasti). Lumipölly olisi kadonnut näkyvyyttä peittämästä nopeammin. Nyt vain hiljensin vauhtia. Ja lumipölly esti näkyvyyden ihan ikuisuuden ajan. Oli lopulta pakko jarruttaa, kun en yhtään tiennyt, missä olin menossa.

Olin kaistalla, mutta vasemmalla puolellani oli kaide. Suuntavaistoni oli (niin kuin aina) ihan täydellisen sekaisin, enkä hahmottanut paikkaani. Sitten tajusin ajavani ohituskaistalla. Takanani ajava auto yritti ohittaa minua oikealta. Laitoin vilkun oikealle ja takana ajava auto päästi minut takaisin oikealle kaistalle. Pelotti, olin ihan hukassa, pienessä paniikissa.

Siirryin seuraavan huoltoaseman pysäköintialueelle vetämään henkeä ja rauhoittumaan. Päätin jatkaa matkaa vasta, kun keli helpottaisi: joko sade vähenisi tai valo lisääntyisi. Siinä odotellessa tuli moneen otteeseen kylmä (ulkona oli kymmenen pakkasastetta). Käynnistin välillä auton ja lämmittelin ja sammutin sen jälleen. Muutaman kerran jälkeen auton sisällä näytti tältä.

Lumi peitti nopeasti auton ikkunat ja reilun puolen tunnin odottamisen jälkeen auton katolta pääsi puhdistamaan melkein kymmenen sentin lumikerroksen. Pienen hämärän saavuttua päätin vihdoin lähteä urheasti uudelleen matkaan.

Ajaminen oli hämärässä huomattavasti helpompaa kuin pimeässä. Ohittavat autot aiheuttivat edelleenkin samanlaisen suuntasekaannuksen kuin aikaisemminkin. Nyt ajauduin oikean puolen pientareelle. Vieläkin pysyin tien puolella. Silti olo oli melkoisen ahdistunut.

Olin jo aikaisemmin päättänyt, että käännyn heti seuraavasta liittymästä takaisin kohti kotia, sillä en jaksanut mitenkään uskoa selviäväni turvallisesti toimistolle Helsinkiin. Matkasta tuli silti pitkä. Matkasin kaikkiaan melkein 2,5 tuntia. Pysähdyin useasti ja koin ihan liian monta läheltä piti -tilannetta.

Heräsin siis aikaisin pukeutuakseni, meikatakseni ja heiluttaakseni hiuksiani. Matkustin 2,5 tuntia ja pääsin aloittamaan työt kotitoimistolla lopulta ihan turhan myöhään. Olin väsynyt, stressaantunut ja puhki. Tästä reissusta pitää ehdottomasti oppia parhaat opit talteen. Tätä ei saa tapahtua uudestaan!

Omat läheltä piti -tilanteeni olivat semivaarattomia. Olisin päätynyt syvään hankeen pimeässä ymmärtämättä yhtään missä, mutta vahingot olisivat jääneet pieniksi. Jos olisin kaikesta huolimatta päätynyt urheilemaan Helsinkiin asti, tuloksena olisi voinut olla jotain paljon pahempaakin. Jo kaikki kokemani stressi vähensi huomattavasti terävyyttäni ja tarkkuuttani ajajana.

Näillä kelivaroituksilla ei mitenkään pitäisi lähteä ajamaan töihin eikä muuallekaan. Junalla en usko menestyneeni yhtään paremmin, ehkä päinvastoin. Junat pettävät aina, kun keli vaihtuu johonkin suuntaan (myönnän, että tämä on oma subjektiivinen ja pessimistinen mielipiteeni).

Arvostetaan itseämme ja pidetään itsemme turvassa huonoilla keleillä tai muuten huonoissa olosuhteissa 💖🥰💖.