Kenen kanssa keskustelet - kenen kanssa pidät yhtä?

Tehtiin eilen miehen kanssa lumen alta paljastuneita tekemättömiä syystöitä. Rajattiin tekemiset tuntiin ja aloitettiin tärkeimmistä. Patiolla kesän ruukuissa kasvaneet viimeiset tuijat pääsivät maahan pihan reunoille. Huoh! Olisi harmittanut, jos olisivat jääneet istuttamatta.

Omenanraadot on kerätty pois jyrsijöitä kutsumasta, isoimpia lehtikertymiä haravoitiin hieman pensaiden juurille. Piha ei ole siisti eikä nuhteeton, mutta valmis ottamaan talven ja lumet vastaan. Olen kovasti kiitollinen tästä lumisateen jälkeisestä syksyn jatkoajasta.

Työpäivän jälkeen on pimeää. Vielä reilun kuukauden ajan päivä lyhenee, kunnes päästään aallon pohjalle. Sieltä sitten hitaaseen valaistumiseen. Polttelen jo tuoksukynttilöitä. Hämäryys väsyttää, muuten voin miellyttävän hyvin.

Pori - Yyteri

Valokuvilla ei voi mässäillä liikaa. Keväästä syksyyn on helppo ottaa huomattavasti enemmän valokuvia kuin ehtii katselemaan. Nyt pimeydessä ja hämärässä kamera ei räpsy tiheään ja valoisan ajan kuvat ovat oivallista läpikäytävää. Melkeinpä terapiaa.

Minua kalvaa ihmisten yksinäisyys. On aivan kamalaa, että ihmisen täytyy tuntea yksinäisyyttä tahtomattaan kaikkien muiden ihmisten ja kaiken uuden teknologian keskellä! Yksin oleminenhan ei tarkoita sinällään välttämättä ollenkaan yksinäisyyttä. Yksinäisyys on tunne ja kokemus.

En ole tavannut ihan mahdottoman montaa yksinäistä ihmistä, mutta minun tapaamani yksinäiset ihmiset ovat olleet mielenkiintoisia ihmisiä. Toki eivät pintahohdokkaita liitäjiä, mutta omalla aidolla tavallaan pintakiillon ulottumattomissa ja ihania. 

Kaiken kaikkiaan en ymmärrä nykyajan taipumusta arvioida muita pintapuolisesti, olla laiska ja jättää rapsuttelemasta pinnan alle ja samaan aikaan tehdä hylkypäätöksiä ihmissuhteissa nopeasti ja melkein harkitsematta. Tämä koskee niin tuttavuuksia, ystävyyksiä kuin seurustelusuhteitakin. Yksinäisiksi päätyy niin taviksia kuin 'upeinakin' itseään pitäviä ihmisiä. Aikamoista mahtavien ihmisten tuhlausta.

Tavalliselta tai vähän kummalliseltakin vaikuttavan ulkokuoren alta paljastuu aina lopulta aito ihminen. Vaikka kukaan ihminen ei ole täydellinen, hän saattaa olla mielenkiintoinen, huumorintajuinen, yllätyksellinen, rohkea, jalo, sydämellinen, kätevä käsistään, älykäs, herkkä, hauska, hyvä kuuntelemaan, hyvä ymmärtämään tai jotain muuta sellaista. Elämäni parhaat ihmiset (lapsiani lukuun ottamatta) eivät ole räjäyttäneet tajuntaani ensimmäisillä tapaamisilla. He ovat olleet mielenkiintoisia ja miellyttäviä ihmisiä, mutta jossain määrin tavallisia. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että olen päätynyt jatkamaan suhdettani heidän kanssaan. Pinnan alta on paljastunut ajan myötä puhdasta kultaa.

Pori - Siikaranta

Kranttuja ihmisiä on vaikeaa muuttaa. Mutta teitä muita kannustaisin katsomaan ympärillenne vielä hieman avarammalla mielellä. Se ei velvoita vielä mihinkään, mutta voi avata ovia johonkin uuteen hyvään 💖

Miten pieni ihminen voisi auttaa torjumaan ei-toivottua yksinäisyyttä?

Samaan aikaan kun poliitikot ovat huolissaan suomalaisten ikärakenteesta ja vauvojen puutteesta, minä olen huolissani yksinäisistä ja jopa syrjäytyvistä ihmisistä. En ole huolissani siitä, että ihmiset päättävät elää sinkkuina. Tunnen pahaa mieltä siitä, että kumppania kaipaavat ihmiset eivät löydä juuri edes ystäviä kumppanista puhumattakaan. Ei se ole ihme, että näissä oloissa vauvoja ei putkahtele Suomeen ennätysvauhtia eikä ikärakennekaan muutu paremmaksi.

Minun nuoruudessani iltaisin nuoret kerääntyivät torille. Lahden tori kuhisi nuorisoa niinä harvoina iltoina, kun siellä itsekin kävin. Ja autoralli torin ympäri kävi kuumana. En koskaan kysynyt, miten muut saapuivat tuonne toisiaan kohtaamaan. Sovittiinko tapaamiset torille vai saavuttiinko sinne itsekseen katsomaan, kehen siellä törmäisi. Oli miten oli, tällaisia avoimia ja yleisiä kohtaamispaikkoja ei enää ole ollut aikoihin.

Eivätkä yksinäiset ihmiset ole vain teinejä, päinvastoin. Ikä lisää yksinäistymisen mahdollisuutta. Tahaton ja ei-toivottu yksinäisyys koskettaa minua kovasti, sillä ilman onnekasta kohtaamista olisin todennäköisesti päätynyt ei-toivottuun yksinäisyyteen jo nuorena.

Haluaisin parantaa maailmaa tässäkin suhteessa, mutta tunnen itseni aika kädettömäksi ja avuttomaksi. En tiedä mitä tehdä. Haluaisin tehdä pienen oman osani ensin kerran ja sitten ehkä vielä uudelleenkin. Maailman parantamisen vetovastuuseen en juuri nyt löydä itsessäni kapasiteettia ;-) Tuleeko sinulle mitään ehdotuksia mieleen?

Ihanaa joulukuun alkua!

Keski-Suomen hiekkateitä ja nuorten parisuhdemietintää

Jos deittailu on ollut omaa tiedettänsä minun nuoruudessani, on se sitä vieläkin enemmän nykyään. Ennen ihmiset tavattiin kasvotusten ja jo ensikohtaamisella pystyi toisesta päättelemään paljon. Yhteydenpito jatkui mahdollisten lisätreffien myötä ja silloin seuralaisesta paljastui taas lisää niitä todellisia piirteitä.

Mutta nykyään yhteydenpito alkaa usein netin välityksellä. Tämä tarjoaa loputtomia mahdollisuuksia kirjallisen ilmaisun taitajille. Lyhyen viestittelyajan verran melkein kaikki kirjoitustaidon osaavat jaksavat esittää unelmien kumppania. Ja monet pystyvät samaan vielä ensimmäisten tapaamistenkin ajan. Kun todella positiivinen mielikuva on jo valmis ennen ensimmäistä tapaamista, myötätuuli puhaltaa suotuisasti myös ensimmäisillä tapaamisilla.

Vastaavasti luin juuri nuoresta miehestä, joka ei löydä kumppania millään. Eikä ole varmasti ainoa. Miksi hyvät tyypit jäävät yksin ja verbaalisesti lahjakkaat seikkailijat syrjäyttävät heidät?

Tässäkin suhteessa haluaisin muuttaa maailmaa, mutta enhän minä siihen pysty.

Kaikki on kuin keskisuomalaista maisemaa: ylä- ja alamäkiä, kurveja ja lyhyttä hiekkasuoraa ;-) Terveisiä siis keskisen Suomen mäkisistä ja järvisistä maisemista :-)

Iso huoli yksinäisyydestä

Yksinäisyys on noussut taas paljon otsikoihin. Yksin oleminen ja yksinäisyyshän eivät ole sama asia. Itse voin hyvin viettää aikaa yksinäni tuntematta itseäni pätkääkään yksinäiseksi. Toisaalta olen tuntenut itseni joskus aivan viheliäisen yksinäiseksi porukassakin. Useinkin.

Kaipaan omaa aikaa ja rauhaa, mutta tarvitsen myös seuraa ja ryhmään kuulumisen tunnetta. Luulen, että suurin osa ihmisistä tarvitsee samalla tavalla jossain määrin omaa rauhaa ja silti myös sosiaalisuutta.

Kukaan ei voi määritellä toisen puolesta, mikä määrä milloinkin täyttää hyvän elämän raamit. Mutta voisimme kaikki yrittää ottaa huomioon myös muut, myös ne helposti yksin jäävät.

Vetäytymisen taustalla on usein kyvyttömyys toimia sosiaalisesti yhteensopivalla tavalla tai kova luottamuksen menetys muihin ihmisiin - tähän on usein tarvittu paljon rankkoja pettymyksiä ihmisssuhteissa.

Kiusaaminen on luvattoman mieto termi väkivaltaiselle ja raa'alle kaltoinkohtelulle, jota esiintyy kouluissa, työyhteisöissä, harrastuksissa, järjestötoiminnassa yms. Kova kiusaaminen jättää ihmiseen syvät arvet, jotka voivat parantua vain pitkäkestoisella hyvien kokemusten sarjalla. Koska 'kiusaamisessa' on mukana aina varsinaisten aktiivisten kiusaajien lisäksi myös ne hiljaisesti tapahtumat hyväksyvät sivusta katsojat, parantumiseen ei riitä henkisen väkivallan loppuminen. Siihen tarvitaan aktiivisia hyvän kohtelun kokemuksia.

Jokainen ele, jolla otat epävarman ihmisen mukaan kanssakäymiseen, auttaa asiaa. Ei haittaa, vaikka olisit 'myöhässä'. Itse asiassa myöhään on parempi kuin ei silloinkaan. Aina kannattaa kutsua ihmisiä positiiviseen kanssakäymiseen. Koskaan ei tule uskoa, että yksi tai kaksi tekoa riittäisi. Tarvitaan enemmän. Mutta yksi tai kaksikin tekoa ovat askelia eteenpäin. Ne kannattaa ottaa.

Muistatko koulussa kaltoin kohdellun kaverin? Tai työpaikalla muita panikoineen kollegan, johon on ollut vaikea saada kontaktia? Ota askel ja luo luottamusta. Ole rehellisesti avoin ja positiivinen. Yksinäisiä ihmisiä on aivan liian paljon. Tilanteesta ahdistuneita yksinäisiä ihmisiä on suhteessa vielä paljon enemmän.

Ollaan reiluja - autetaan toisiamme mukaan yhteiseen tekemiseen <3 p="">