tiistai 30. heinäkuuta 2019

Saimaalla vuokramökillä härkälintujen kanssa

Tämän kesän vuokramökki löytyi saaresta Saimaalta. Mökki oli loppujen lopuksi kompromissi. Tai ainahan ne ovat, enemmän tai vähemmän, mutta miinuksina oli nyt alunperinkin jo puuttuva laituri ja korkeahko hinta. Mutta parhaan kompromissin yritimme valita.

Ranta oli ihan ok lopulta oleskelun kannalta. Uimaan läheminen ei ollut houkuttavaa, sillä pohja oli kivinen (rannassa vain pienehköjä, sileitä kiviä, mutta ikäviä astua) ja matala. Kun rannasta pääsi hieman syvemmälle pienet sileät kivet muuttuivat isoiksi ja rosoisiksi ja osin ulottuivat melkein pintaan asti. Veneen kanssa sai olla tarkkana.

Rannassa kivien päällä oli laiturin pätkä, jonka päällä olisi voinut olla kiva viettää aikaa, mutta se oli osin lahonnut ja sitä oli paikattu vain sijoittamalla isoja lautoja siihen päälle. Reitti mökiltä rantaan oli katettu lautapolulla, joka ei ollut ihan tasalaatuista ja rannan tuntumassa oli enää pelkkiä irtonaisia lautoja.

Vene oli ok. Löysimme pitkän etsiskelyn jälkeen siihen airotkin, mökin omistaja ei huomannut mainita siitä, etteivät ne ole veneessä.

Sitten oli lisäksi monta muutakin pientä ja keskisuurta seikkaa, jotka eivät olleet ja menneet ihan niinkuin piti. Niistä ajattelimme jättää palautetta, sillä mökin hinta ei kuitenkaan ollut sieltä edullisimmasta päästä. Yhtenä esimerkkinä oli televisio, joka löytyi talosta juuri niinkuin oli luvattukin, mutta josta näkyi vain venäläisiä kanavia :-(

No, kokonaisuutena mökki - tai oikeastaan huvila - oli hieno. Se oli tilava ja nykyaikainen melkein kaikilla herkuilla.

Oli mahtavaa päästä viettämään aikaa veden äärellä kuumaan helleaikaan. Koira tassutteli rannassa tämän tästä ja yritti saalistaa (harvojen) veneiden aikaan saamia ranta-aaltoja. Hölmön näköistä touhua ja minä sain nauraa sille moneen otteeseen :-)

Mökkirannan lintumaailma oli ihanan runsas. Jotkin linnut ohittivat meidät kaukaa, jotkin tulivat ihan lähelle. Melkein kaikkia tuli kuvattua :-)

Härkälintuja uiskenteli lähellä useita. Välillä onnistuin näkemään ja kuulemaan kaksikin kerrallaan, joten varmuudella voin väittää, että lintuja vieraili ranta-alueella ainakin kolme eri yksilöä. Kaksi aikuista ja yksi nuori viirunaama.




Rannalla oli välillä täydellisen tyyntä, kuten yllä olevista kuvista näkyy. Ja kun tuuli heräsi, se tuli saaren takaa rauhallisena eikä juurikaan viilentänyt oloa.



Näitä mökkiturinoita kuvineen tulee varmasti nyt ainakin muutaman postauksen verran. Kuvia tuli otettua sen verran paljon, että osan käsittely jää sinne syksyn pimeisiin ja sateisiin päiviin. Silloin niistä jaksaa taas nauttia.

Viime yönä meillä oli makuuhuoneen pieni ikkuna auki. Aamulla heräsin osittain siihen, että minua paleli. Enpähän ole pitkään aikaan ilahtunut palelemisesta näin paljon! Ulkona oli 11 astetta ja se on huomattava muutos muutamaan edelliseen päivään. Huomiseksi on tosin luvattu jo taas sellaista tavallista 20 asteen kesäsäätä. Sekin sopii minulle oikein mainiosti.

Loma loppuu reilun viikon kuluttua. Nyt jo tuntuu, että lomaa on ollut ihan mahdottoman kauan :-) Ehkä tuon viikon vielä tässä jaksaa :-)

Ensi kesän mökki haluttaisiin löytää muuten Länsi-Suomesta. Meren ranta ei olisi paha. Lomarenkaalla näyttää olevan aika vähän mökkejä siellä päin. Oletko sinä etsinyt ja/tai löytänyt vuokramökkiä Länsi-Suomesta? Onko sinulla vinkkejä mökin etsimiseen sieltä päin?

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Emovästäräkki kasvatustehtävissä

Pääsimme viettämään helteen tulisinta aikaa Saimaan rannalle. Toivoimme enemmän tuulta ja viilennystä, mutta aika kesyihin tuuliin oli tyytyminen. Kotona olisi silti ollut merkittävästi kuumempaa aikaa. Hyvä näin.

Vuokramökin rannassa kävi vierailemassa monenlaisia vieraita. Västäräkki jälkeläisineen olivat vakiovieraita.


Västäräkkiemo koulutti jälkeläisiään lentämään nopeasti paikasta toiseen ja erityisesti ruuan perässä. Poikaset oppivat vähitellen :-)




Emovästäräkki äänteli ja komenteli verbaalisesti paljon. Ison härnäyksen tuloksena poikasetkin aktivoituivat hieman. 

Näissä kuvissa aikuinen emovästäräkki.


perjantai 26. heinäkuuta 2019

Kyllä kuumista keleistä saa valittaa

Olen viimeistä hiustupsuani myöten nyppiintynyt siihen hokemaan, ettei helteistä saa valittaa, koska Suomessa on kuitenkin niin harvoin lämmintä. Eihän niistä helteistä tarvitse valittaa, mutta jos keli tuntuu ihan liian kuumalta, niin kyllä sen saa ilmaista - muutenkin kuin positiivisesti korusanaillen.

Kuumat kelit ovat osalle väestöstä terveydellinen riskitekijä. Kuumien kelien myötä tapahtuu vuosittan paljon ennenaikaisia kuolemia. Esimerkiksi vuoden 2018 helleaalto aiheutti lähes 400 ennenaikaista kuolemaa. Ikääntyneiden, pitkäaikaissairaiden ja pienten lasten lisäksi kova helle koettelee myös monia ns. perusterveitä ihmisiä.

Kun jokin koettelee ja heikentää omaa terveydentilaa, siitä on oikeus pitää ääntä. Ilman näkyväksi tehtyjä ongelmia ei ilmesty myöskään ratkaisuja noihin ongelmiin. Ikävien ja haastavien tilanteiden vaikeneminen äänettömäksi ei ole tuottanut minuun tietämykseni mukaan koskaan aikaan mitään hyvää.

Minä olen herkkä kuumuudelle. Ennen kesähattuani sain useammankin kerran auringonpistoksen. Opin pian, että pääni on kuumuudessa heikoin paikkani ja alistuin käyttämään sitä hattua, mikä milloinkin oli helpoiten saatavissa.

Tämänhetkinen kesähattuni on vaaleista luonnon väreistä kuvioitu lippalakki. Ei valkoinen, sillä se ei toimi luontokuvaamisessa. Eikä tumma, sillä se kuumentaa päätä. Lippalakki antaa varjoa silmille, otsalle ja poskipäille. Kuvatessa ei ehdi pelaamaan aurinkolasien kanssa. Otsa ja poskipäät ruskettuvat kesän aikana ihan liian tummiksi, jos niillä ei ole aurinkosuojan lisäksi lipan tuomaa suojaa.

Lisäksi lippalakki toimii mitä parhaimpana paarmojen ja hyttysten hätistäjänä.  Takaosan tarrakiinnityksen avulla lakin pystyy kiinnittämään kuvausreppuun tai vyölenkkiin, kun sitä ei tarvitse päässä. Se ei ole komea, mutta muut hyödyt päihittävät tuon haitan mennen tullen.

Minä voin etsiä varjoa ja tuulta. Voin käydä viileässä suihkussa aina kun haluan ja liotella jalkojani viileässä vedessä vaikkapa koko päivän. Makuuhuoneessamme on nykyään ilmastointi, joten talossa on ainakin yksi viileä huone aina tarvittaessa. Jos muistan tarkkailla vointiani ja tehdä kuuman päivän aikana kaikki tarvittavat korjausliikkeet, pärjään kyllä ilman lämpöuupumusta - joka voi johtaa vaaralliseen lämpöhalvaukseen. Vanhoissa taloissa ja asunnoissa asuvat ikäihmiset eivät ole aina yhtä hyvässä asemassa. Heidän hyvinvointinsa ja terveytensä säilyttämiseksi pitäisi helteiden aiheuttama haitta ottaa tosissaan ja kehittää paljon uusia ratkaisuja helteen selättämiseen sisätiloissa.

Tukalaa hellettä on luvattu vielä muutamaksi päiväksi. Yöpyisikö ulkona teltassa - auttaisiko se? Tai meidän tapauksessamme - oleskelisiko koko jakson ilmastoidussa makuuhuoneessa pieniä poistumisia lukuunottamatta? Lomalla helteet on helpompi sulattaa, sillä nukkumista voi jakaa sinne sun tänne. Töissä olevan täytyy nukkua silloin, kun työ sitä vaatii ja unet voivatkin jäädä ikävän lyhyiksi. Onneksi tätä on näillä näkymin jäljellä enää muutama päivä :-)

Tämän kuvan voi julkaista nyt, kun nämä tuulihaukan poikaset ovat jo varmasti poistuneet pesästään.



Tänä kesänä olen seurannut eläinemoja ja eläinten poikasia enemmän kuin koskaan. Meno on kovaa ja ravintoketju näkyy voimakkaan proteiinin tarpeen lisääntymisen myötä huikeasti.

Upeita heinäkuun lopun päiviä (ja öitä)! Jaksetaan helteitä kukin omilla tavoillamme. Jos joku nauttii näistä helteistä, niin oikein hyvä niin :-) Hyvä, että meitä on niin moneen junaan.



maanantai 22. heinäkuuta 2019

Sielunmaisemaa kuvaamassa

Lisää suomalaista maalaismaisemaa :-)

Maalaismaisema muuttuu niin nopeasti, että haluan tallentaa jotain omaa mieltäni koskettavaa ennen kuin on liian myöhäistä. Minun mielessäni maalaismaisema liittyy lapsuuden kesälomiin, matkoihin mummolaan ja enon luokse. Etenkin tällaisiin mutkaisiin maalaisteihin ja peltomaisemiin liittyy nimenomaan positiivisia muistoja.


Olen yrittänyt katsella ympärilleni sillä silmällä, millaisia maisemia minä arvostan ja mitkä herättävät minussa itsessäni positiivisia tunteita. Hieman yllätyin itsekin lopputulosta. Tyytyväinen olen toki maisemavalintoihini, mutta hieman eri asiat puhuttivat minua kuin mitä olisin osannut etukäteen kuvitella.


Ladot alkavat olla enemmän ja vähemmän huonossa kunnossa kaikkialla. Nämä olivat ehkä sieltä parhaasta päästä.



Hiekkatie kuuluu ilman muuta maalaismaisemaan. Ja ikävä kyllä nykyään myös matalaksi hakattu metsä :-(


Maanteiden värikäs kukkailoittelu on juuri nyt ihan parhaimmillaan! Tässä ei ole mukana yhtään haitallisia vieraskasveja :-)


Tässä on sitten hiekkatie sieltä vähemmän käytetystä päästä. Vieressä kukoistaa rypsipelto. Tämä on jotain niin suomalaista!


Sama rypsipelto asvalttitien puolelta horsman reunustamana. Tämä on niin värikästä aikaa :-)

Millainen on sinun sielunmaisemasi? Minulla on niitä monta, tässä esimerkkinä peltoista maaseutua.

torstai 18. heinäkuuta 2019

Liikennemerkkien lukuvaikeuksia ja läheltä piti -oravan kuulumisia

Meillä on tehty tietöitä ja tehdään edelleen. Tie on ollut ja on vieläkin poikki ihan kirjaimellisesti. Siitä on informoitu viereisellä päätiellä ajavia ihan kohtuullisen hyvin.



Minusta viesti on autojen suhteen erittäin selvä - ei mitään asiaa tänne (jalankulkijoille voisi olla jokin merkintä, että kulku sallittu, mutta läpi pääseminen käytännössä mahdotonta). Paitsi että monella on ollut kovasti asiaa juuri tänne. Noita u-käännöksen tekijöitä on ollut monen monta. En ole kehdannut käydä kysymässä, onko heillä vaikeuksia lukemisen vai sääntäjen noudattamisen kanssa. Heidän asemassaan minua olisi nolottanut ihan riittävän paljon jo muutenkin. Muutaman kerran olen ollut ihan tuossa vieressä todistamassa u-käännöksiä.

Tässä vaiheessa kuvan ottamista meidän tonttimme on ollut enää ainoa, johon tietä pitkin päässyt. Eivät ole tulleet kuitenkaan kylään ;-)

Tie saa syksyllä asvalttipinnan. Se helpottaa kevätsulien aikaa. Se vähentää hiekkatiellä kiihdyttävien autoilijoiden himoja ruovitteluun (toivottavasti). Mutta se lisää ehkä kuitenkin tien pätkän keskinopeuksia. Aika näyttää.

Tienpidosta oravaan

Laitettuani sähköpostia paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle jäin odottamaan vastausta. Vuorokauden sisällä sain puhelun pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistyksestä. He ovat erikoistuneet luonnonvaraisiin eläimiin. Puhelun lopputulema oli se, että orava lienee ihan hyvässä tilanteessa tällä hetkellä ja sen tärkein tehtävä juuri nyt on hoitaa tuoretta poikuettaan.

Valokuvien ja keskustelujemme perusteella he olivat sitä mieltä, että tilannetta kannattaa seurata, vaan ei hätäillä. Sillä ei kuulemma näytä olevan poskessa mitään ulkoista esinettä (piikkiä tai koukkua - huoh!), viiksikarvoihin on tainnut tarttua jotain huonosti pois lähtevää. Oli äärettömän ystävällistä palvelua :-)



Jäämme siis seuraamaan oravaperheen elämää. Emolle on annettu tarjolle ylimääräisiä auringonkukan siemeniä ja patiolla on iso vesisaavi apukivien kanssa juomista ja muuta toikkarointia varten :-)

Upeaa heinäkuun jatkoa!



tiistai 16. heinäkuuta 2019

Läheltä piti -orava touhuaa

Olen ollut huolissani tuosta kovia kokeneesta pihaoravastamme. Netistä kaivelin tietoa siitä, mihin pitäisi olla yhteydessä tällaisissa tapauksissa. Kunnaneläinlääkäri oli se, jota piti konsultoida. Muka. Kaupungin nettisivut eivät tuottaneet tuolla haulla mitään tuloksia, mutta löysin sivuilta paikallisen virkaeläinlääkärin yhteystiedot. Otin siis sähköpostilla yhteyttä häneen, selitin tilanteen ja laitoin liitteeksi kuvia oravasta.

Parin tunnin kuluttua hän ystävällisesti soitti takaisin ja kävimme oravan tilannetta yhdessä läpi. Hän suositteli ottamaan yhteyttä paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen rajallisten resurssiensa vuoksi. Ymmärrän hänen tilanteensa ja olen kovasti tyytyväinen käymäämme keskusteluun.

Pian puhelun jälkeen orava alkoi touhuta pihassamme. Hain kamerani saadakseni varmistuksen sille, oliko kyseessä tuo haverin kärsinyt orava vai joku toinen. Tarmokkaasti orava ravasi kahden havupuun välillä kantaen kantamuksia puusta toiseen.


Kuvaustilaa oli rajallisesti, mutta tässä näkyy, ettei kyse tälläkään kerralla ollut käpyjen rahtaamisesta, vaan poikasten kuskaamisesta. Nämä poikaset ovat todella pieniä, äärettömän lyhytkarvaisia. Ainakin viisi poikasta se kuskasi uuteen pesään.

Sama suttuorava tässäkin on kyseessä. Mutta koska se ei ole saanut karistettua noita 'likojansa', ajattelin, että se on voinut päätyä läheisen asvalttityömaan kanssa ikävään kohtaamiseen.

Sen leukojen ote oli tarmokas, poikaset pysyivät hyvässä otteessa juoksusta huolimatta. Turkkikin näyttää hyvältä toistaiseksi. Oravan kiinni ottaminen sen hoitamiseksi ei olekaan enää senkään vertaa yksinkertainen vaihtoehto, kuin miksi sitä puhelinkeskustelussa ajateltiin. Nyt täytyy ottaa huomioon myös noiden pienten poikasten kohtalo.

Toisaalta nyt heidän elonsa näyttää vielä oikein hyvältä :-)

Laitoin sähköpostiviestin paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle aikaisemman eläinlääkäriviestin (kuvineen) ja tämän uuden poikaskuvan kera. He sitten arvioivat, mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä ja mitä jättää tekemättä.

Elinvoimaista heinäkuun jatkoa!

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Maisemia metsästämässä - Akaalla

Kesäloma on nyt virallisesti korkattu :-) Uhrasin tänään kaksi tuntia vaateostoksille - tuloksena oli yksi deodorantti. Tuli juuri tarpeeseen, kun edellinen tuli kuitattua loppuun. Mieluisia ja tarpeellisia vaatteita ei löytynyt. Pitäisi löytyä sellaisia vaatteita, jotka tulevat tarpeeseen, tuntuvat ihanilta päällä ja saavat minut näyttämään upealta. Vaikea yhtälö, johon tänäänkään en löytänyt ratkaisua. En lähde sen enempää analysoimaan, mikä kriteereistäni osoittautuu vaikeimmaksi saavuttaa ;-)

Vuosiohjelmaan kuuluneen mammografiaseulonnan jälkeen keräsin kamerani ja lähdin katselemaan maisemia. Tuntui todella lomalta :-) Ei paineita, keli oli mitä miellyttävin ja oma olo oli positiivisen rento.

Viime vuosina olen tykästynyt suomalaiseen maalaismaisemaan. Lapsuudessa se tarkoitti hyttysiä ja muita hankalia 'kavereita'. Nyt on älliä ja keinoja hyttysten ja muiden kiusalaisten välttämiseen. Maisemat saavat ilman vanhoja, ikäviä mielleyhtymiä ihan uusia vireitä.

Tällä kertaa kävin Akaalla Pirkanmaalla, ihan tuossa lähellä.



Sää oli puolipilvinen, mikä voi käytännössä tarkoittaa melkein mitä vain. Nyt siinä oli mukana myös valoa, mikä helpotti kuvaamista kummasti :-)

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Läheltä piti oravalla

Pihasta löytyi sotkuisen näköinen orava. Se seisoi ensin jähmettyneenä omenapuun alla ja kipaisi sitten puuhun. Pari kuvaa otettuani kiersin kauemmas, sillä orava naksutti hermostuneen oloisena. Annoin sille tilaa ja rauhaa, kiertelin hieman kauemmas ja tulin tovin jälkeen näköetäisyydelle, mutta jäin nyt hieman kauemmas. Vaikka kurre näytti rähjäiseltä, se oli kovasti tarmokas. Muutamien lisäräpsyjen jälkeen jätin sen terijoensalavan oksalle peseytymään suurella antaumuksella.

Ensin ihan jähmettyneenä


ja hetkessä sen jälkeen puun oksalla ihmettelemässä. Tätä kuvaa katsoessani huomasin, ettei kyseessä ollut pelkästään sotkuinen orava, vaan tämä olikin käynyt aika läheltä piti -tilanteessa.  Sen kuonon vasemmalta puolelta ylähuulen yltä puuttuivat karvat kokonaan.


Näytti siltä, että ihoakin oli lähtenyt, mutta selvästi aika oli parantanut hyvin tapahtunutta.


Eivätkä vauriot rajoittuneet vasempaan ylähuuleen, vastaavat jäljet olivat myös kuonon alaosassa.


Itse asiassa vaurioita oli oikeallakin puolella kuonoa.


Tässä kuvassa tilanne näkyy hyvin. Jonkin pedon se on saanut jossain vaiheessa kimppuunsa, mutta sitkeästi kuitenkin selvinnyt tilanteesta. Kuvista päätellen tämä on äippäorava.


Rankkaa tämä luonto välillä. Kaikilla on omat nälkäiset poikaset ruokittavanaan, siinä käy väistämättä joillekin aina huonosti. Kovasti olen silti iloinen tämän yksilön selviämisestä.

torstai 11. heinäkuuta 2019

Hääpäivä ja valkohäntäkauriita kovin kaukaa

Tänään juhlistamme mieheni kanssa 32. hääpäiväämme :-) Yhteistä taivalta on kertynyt yhteensä 38 vuotta, mikä on sinänsä käsittämätöntä, sillä enhän minä ole vielä edes noin vanha! Vai olenko?

Työpäivän jälkeen kävimme ravintolassa syömässä hyvin ja käytiin ostamassa kotiin ravintolassa uudeksi tuttavaksi tullutta punaviiniä. Mahtava mies minulla, täytyy myöntää. Ja upeaa on ollut meidän yhteinen matkamme :-)

Se siitä romanttisesta pläjäyksestä ;-)

Eilen kävin työpäivän jälkeen päivystämässä pellon laidalla. Keli oli niin komea, että eläimet eivät tulleet tykö. Allergialääkkeenikään eivät ihan riittäneet moiseen siitepölyhuumaan, lyhyempi päivystäminen olisi ollut parempi ;-)

Valkohäntäkauriit pysyivät kaukana, mutta saapuivat kuitenkin paikalle. Usein huomaan niiden vain ilmestyneen jostain, mutta silloin, kun olen päässyt todistamaan niiden pellolle saapumista, meno on aina yhtä hosumista. Ihan kuin olisivat juosseet ja pomppineet täysillä eteenpäin ja vasta 50 metrin päässä pellon puolella huomanneet, että HUPS, nyt ollaankin tällaisessa paikassa. Vähän kuin teatterinäyttämön kulisseista joku tönästäisiin yhtäkkiä lavalle parrasvaloihin - OHO!

Tuota laitumelle saapumista en ole koskaan päässyt kuvaamaan - se tulee kirjaimellisesti niin puskista. Tässä tilanteessa heinää on jo maisteltu ja päätetty siirtyä vielä vähän eteenpäin.


Välillä toinen näytti kadonneen täysin, mutta olikin vain matalana huilimassa. Näin kävi useampaankin kertaan.


Huilihetket olivat lyhyitä ja sitten taas syötiin sen verran, mitä paarmojen ja muiden kiusankappaleiden häirinnässä pystyi. Hännät viuhuivat tiheään ötököiden karkoittamiseksi.



Lehmiä oli laitumella tuossa aivan vieressä. Ne piti ohittaa, jos aikoi päästä pellolla eteenpäin.



Aikansa loikittuaan kaurispari jähmettyi hetkeksi täysin. Taakseni (kauas) oli ilmestynyt kolmas valkohäntäkauris, jota nuo kaksi jäivät tuijottelemaan. Kaksikko päätti sitten tovin jälkeen jatkaa matkaansa toiseen suuntaan.


Upeita eläimiä - kaukaakin :-)

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Valkohäntäkauriin hyppyä ja pikkulepinkäinen

Valkohäntäkauriiden hyppelyä pääsee ikävän usein todistamaan vain takaa päin. Hauskan näköistähän sekin on, mutta sivulta sama on vieläkin komeampaa.


Koska kauriit eivät tässä pakene minua, onnistuin näkemään tuota kaunista menoa sivusta, mutta todella kaukaa. Lisäsin kuvaan vielä romantiikkaa poistamalla taustalta yhden erittäin merkittävästi kuvan fiilistä häirinneen auton ;-) Nyt kaikki huomio keskittyy vain kauriin kaukaiseen hyppelyyn.

Olen pellon reunalla tahattomasti häirinnyt aina pikkulintua, joka päivystää kahdella eri oksalla. Unohdan aina olla varuillaan ja lehahtaa ilmaan ennen kuin ehdin kaivaa kameraa esiin. Usein tunnistaminen onnistuu kameran näytöltä paremin, kun kuvan saa hieman suuremmaksi. Tällä kertaa muistin kerrankin olla varovainen ja niin pikkulepinkäisnaaras tallentui kuin tallentuikin kuviin :-)






Tämä naaras vastaa täysin lintukirjan kuvausta. Päälaki on ruskea, takaa harmaampi. Silmäjuova on selvästi ruskea. Tämän minäkin osasin tunnistaa. Se edellinen pikkulepinkäiskohtaaminen oli todennäköisesti vanhemman naarasyksilön kanssa. Hieman sen otsassa näkyi vielä ruskeaa harmaan lisäksi.

Keli kannustaa ottamaan rauhallisesti ja pysymään välillä sisälläkin ;-) Tänään on ollut viileää ja pilvistä. Vuodenaika on eläimille kuitenkin niin kiireinen, ettei huono kelikään hillitse niiden menoa mitenkään silmin nähtävästi. Eilenkin näin kuvausetäisyyden ulkopuolella tuulihaukan, ruskosuohaukan, valkohäntäkauriin, vilahduksen jostain jyrsijästä, kottaraisia, kuovin ja rusakon. Pikkulepinkäisestä ja nuorista töyhtöhyypistä sain ihan selviä kuviakin :-) Elämyslista oli innostava ja monipuolinen ollakseen khden sateen välistä aikaa.

Elämyksellistä heinäkuun jatkoa!

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Tuulihaukka esitteli pyrstöään - niin kuin kettukin

Päivä ei ollut pelkää sadetta. Välillä oli sateetonta ja valoakin pilkahteli välillä pilvien välistä. Matkasin kameran kanssa pellon laitaan nauttimaan kesämaisemasta. Sateen tauottua lähdin kävelemään ja huomasin ilmassa lekuttelevan haukan. Otin siitä useita kuvia, mutta vasta kotona näytön ääressä huomasin, että lintu lekutteli aina pyrstö minuun päin :-( No minkäs tuolle voi.

Laitoin kuvia taas fb:n linturyhmään tunnistettavaksi ja oma tulkintani tuulihaukasta osui oikeaan.

Toiseksi ylin kuva, mikä ei suinkaan ole mikään priima, osoittautui loppujen lopuksi kaikken parhaaksi tunnistuskuvaksi. Siinä näkyy linnun viiksijuova ja keltaiset jalat.






Olipa taas hienoja hetkiä :-) Pian alkoi sataa ja siirryin autoon odottelemaan.

Autossa odotellessani paikalle saapui myös kettu. Auton sateisten lasien läpi kuvaaminen ei olisi onnistunut, joten yritin nousta autosta mahdollisimman huomaamattomasti. En onnistunut. Kettu pötki tiehensä ja sekin jätti kuvaan muistoksi vain peräosansa.


Mahdottoman hyvä retki, en olisi ikinä osannut kuvitella näin upeaa ja silti rauhoittavaa luontoretkeä tälle kelille. Lopun iltaa vettä on sitten tullutkin yli kaikkien odotusten :-) Tiistaille ja keskiviikolle luvataan tänne meille näillä näkymin sateetonta. Kuulosta hyvältä :-)

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Yllättävän lämmin päivä Tammelan luonnonsuojelualueella

Tänään oli meillä hyvä kesäsää. Sen innoittamana suuntasin auton Tammelaan Saaren kansanpuiston viereiselle luonnonsuojelualueelle. Siellä on pitänyt monesti käydä, mutta aina on jotain muuta tullut eteen.

Kaukolanharjun näkötorni (jonne on pääsymaksu, pankkikortti kelpaa) oli retken pääetappi. Korkean tornin laelta on upeat näköalat ympäristöön.



Tuuli kävi välillä kylmästi ja sadealuekin ohitti tornin melkoisen läheltä. Järvimaisemat olivat pienen hytisemisen arvoiset :-)

Hyttysiä riitti metsässä runsain mitoin heti, kun polku kapeni riittävästi. Matkalla näin tämän kesän ensimmäiset kantarellit. Mustikoita oli paljon, ne olivat sinisiä, mutta vielä aika mauttomia.

Haukan äänen kuulin, mutta se ei lentänyt kuvattavaksi asti.

Päivä oli yllättävän lämmin. Asteet jäivät alle 20, mutta olo oli kuuma.

Pienen suopätkän aikana pääsi huomaamaan, että lakat / hillat ovat kypsymässä hyvää vauhtia :-)


Reissussa rähjääntynyt amiraaliperhonen oli löytänyt ohdakkeen suloisen maun :-)


Leppoisaa ja nautinnollista heinäkuun jatkoa :-)