Ihana, aurinkoinen ja värikäs syyspäivä

Syyskuu on ollut kaunis ja ihana. Värit tuntuvat olevan nyt kauneimmillaan, mutta Wikipedian mukaan ruskan värihuippu on vasta lokakuun alussa. Vielä lisää tätä kauneutta sopii hyvin minulle.

Pihan pergolassa köynnökset säteilevät väreillään. Villiviinin lisäksi väreillään säväyttää myös kiinanlaikkuköynnös. Villiviini on innoissaan kiivennyt vieressä olevaan tuijaan ihan latvaan asti noin 10 metrin korkeuteen. Vihreän tuijan lomasta pilkahtelee tumman punaisia viiniköynnöksen lehtiä kirkkaan punaisesta burgundin punaiseen. Myönnän, että se on päässyt villiintymään hieman liikaakin ;-)

Kuvat ovat aurinkoisen päivän järvimaisemista Valkeakoskelta.

Kaunista syyskuun viikonlopun jatkoa!

Aurinkoa ja kukkia syyspäivään :-)

Tänään meillä oli peräti 18 astetta läämintä, kun lopettelin neljän jälkeen työpäiväni ja lähdin metsälenkille. Puut ovat osin jo kovin värikkäitä ja aurinko korostaa värejä entisestään.

Uusia kantarelleja kohoaa etenkin paksujen sammalpeitteiden alta, ovat jopa isoja ja hyväkuntoisia. Luulin ihan niiden ajan olleen jo ohi. Vähänpä taaskaan mistään tiesin ;-)

Auringonkukkapellot ovat jääneet ihan näkemättä, kunnes viikonloppuna kiertelin katsomassa syksyä. Paljonhan niitä löytyi :-)

Auringonkukat ovat tähän aikaan vuodesta niin iloinen näky, huolet piiloutuvat ja iloinen, utelias ja leikkisä minä pääsee hetkeksi vauhtiin.

Kukissa oli paljon vieraita. Yritin ensin hätistellä niitä hellästi pois, mutta ne osoittautuivat todella nälkäisiksi ja jäivät niille sijoilleen. Nälkä on isompi juttu kuin valokuva, joten saivat sitten jäädä noille sijoilleen :-)

Ihanaa syysviikon jatkoa sinulle :-) Nautitaan ihanista syyssäistä.

Metsäreissuja työtä tasapainottamassa

Innolla odotan lomaani mieheni (ja koiramme) kanssa, vaikka sen suunnittelu onkin jäänyt poikkeuksellisen vähille. Loman odotus tuo kuitenkin toivoa hektiseen työtilanteeseen ja ristiriitaisiin työfiiliksiin. Tässä iässä tietää jo todella hyvin sen, että elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista, mutta joskus elämä tarjoilee 'sparraavia' haasteitaan ihan turhan paljon. Vähemmälläkin oltaisiin varmasti kehitytty. Juuri nyt elämän eri suunnista tulevien haasteiden määrä hipoo kaikkia rajoja.

Joillekin elämän haasteille ei voi mitään muuta kuin vetää henkeä sisään, kaivaa positiivisuuskukkaro esiin ja koittaa pärjätä. Joillekin haasteille joku voisi tehdä jotain, Onneksi usein se joku olen juuri minä itse. Mutta joskus kaikki tai ainakin melkein kaikki on jonkun muun käsissä. Se onkin jo paljon hankalampaa.

Juuri tällaisia tilanteita varten metsä- ja sieniretket ovat aivan taivaallisen hyviä mielen rauhoittajia. Mäkisessä maastossa löytyy aina jokin aikaraja, jonka aikana murheet katoavat mielestä ainakin toistaiseksi. Sen jälkeen pitää jaksaa vielä taivaltaa kotiin ;-) Kun metsäretkeen yhdistää vielä sienien keräämisen, meditatiivinen vaikutus lisääntyy ja aikaakaan ei tarvita ihan yhtä paljon. Suosittelen kokeilemaan.

Tähän muutama kännyräpsy perjantai-illan sienireissulta.

Suppilovahverokausi on nyt satavarmasti käynnistynyt ainakin Hämeessä. Tällä kertaa suppiksia kertyi mukaan melkein puolitoista kiloa. Kuivattuna se onkin sitten säälittävän vähän :-( Sieniä oli kuitenkin niin paljon, että ihan itsekkäästi vaivojeni säästämiseksi etsin osalle sienistä toisen kodin. Muuten menee koko vapaa-aika pelkäksi sienien kuivattamiseksi :-(

Aikaa itselle, kävelyä luonnossa, parisuhdeaikaa, päiväporinoita aikuisten lasten kanssa, yhteydenpitoa ystäviin ja loman suunnittelua. Ja sitten niitä töitä. Siinäpä ne tulevan viikon suunnitelmat. Millaisia suunnitelmia sinulla on alkavalle viikolle?

Urapohdiskelua ja syksyn kurkia

Jos perheemme sairaalajäsen voikin jo paremmin, työpaikalta sataa ristiriitaista palautetta. Päätän uskoa enemmistön ja samalla lähemmistön palautteeseen. Uskon, että haluni ja panostukseni muiden auttamiseen ja tukemiseen oikeasti merkitsee. Jos sitä ei kukaan arvostaisi, leikkaisin sen heti työlistaltani. Minäkin haluan priorisoida. Tässä on ollut pureskeltavaa.

Tarvitsen metsälenkin jokaisen uuvuttavan päivän jälkeen. Ja sitten palaudun. Hyvä, että Suomi on näin monien metsien maa :-)

Tämän iltapäivän jälkeen keskityn taas omiin tavoitteisiini, omiin kykyihini (vaikkeivät kaikki niihin uskoisikaan) ja omaan hyvään olooni. Jos joku ei tykkää, niin se ei haittaa, kun todella tärkeät henkiöt tykkäävät. Yritän auttaa ja auttaa muita vaikuttamaan. Jos siinä vähänkin onnistun (vaikkei se sinänsä työnkuvaani kuulukaan), olen tyytyväinen.

Kurkiperhe lounastamassa puidulla pellolla kannustakoon meitä näkemään elämän kohokohdat - erityisesti luonnossa.

Tämän päivän turhautumisten jälkeen mietin tarkoin, mitä voisin lopulla työelämälläni tehdä. Jotain hyödyllistä, innostavaa tai jopa pysyvää? 

Mietintäjakso alkakoon. Ihanaa viikonloppua!

Häiveystävyys ei ole vain somemaailman ilmiö

Olen muutamaankin kertaan kokenut elämänmuutosten yhteydessä ystävärakenteen muutoksen. Se on aina ollut ikävä. Hyviksi ystäviksi olettamiani henkilöitä on osoittautunut pelkiksi hyvän päivän kavereiksi. Osa on jopa haihtunut savuna ilmaan ihan hetkessä. Nämä tilanteet ovat olleet musertavia siitä huolimatta, etten ole ollut mikään unelmoija tai helposti höynäytettävä sinisilmäinen hattaraunelmoija, Tai ehkä juuri siksi.

Erityisesti some saa aikaan ilmiön, missä tykätään toisista ja ollaan niin mahdottoman hyviä ystäviä. Tiukan tilanteen tullen (ja jo paljon pienemmästäkin syystä) ystävyydet haihtuvat jonnekin ja jäljelle jäävä todellisuus on aika karmivan oloinen.

Tiukoissa elämäntilanteissa, joissa kaipaisi lähipiirin tukea ja rakkautta, on karmivaa herätä huomaamaan omien luottohenkilöiden lähes täydellinen katoaminen. Jollakin on varmastikin jotain omia kriisejä meneillään samaan aikaan, mutta että melkein kaikilla?

On ollut kipeää opetella huomaamaan, kuka ei olekaan oikea ystävä, vaan hengailee mukana vain suosiollisissa tuulissa. Kun noita henkilöitä on monta, kipu kertautuu vastaavasti.

Toisaalta silloin myös kirkastuu se, kuka on oikea ystävä, kuka jaksaa kannatella heikoissakin tuulissa. Se, jos mikä, on kullan kallista tietoa. Noista ihmisistä kannattaa pitää jatkossakin kiinni ja heidän ystävyyttään kannattaa vaalia. Energian ja ajan siihen voi ottaa pois vaikkapa noilta muka-ystäviltä.

Some-elämä tarjoaa paljon häiveilmiöitä. En tiedä, onko niistä mikään positiivinen juttu. Häiveystävyyden tunnistaminen on taitoa, joka kannattaa opetella ajoissa. Muuten päätyy siihen, mihin minä olen viimeisimpänä keinona päätynyt: skeptisyyteen ja isoon varovaisuuteen. Sekin on tietenkin parempi, kuin juosta suden suuhun kerta toisensa jälkeen.

Positiivisena loppukaneettina täytyy todeta, että minulla on kaikesta skeptisyydestäni huolimatta kourallinen hyviä ystäviä. Toivon ja uskon, että nykyisistä ystävyys- ja kaveruussuhteista poikisi vielä muutama lisää.

Häiveystävien määrä merkitsee hyvin vähän. Onnellisuuteen tarvitaan vain muutama, ehkäpä vain yksi tosiystävä. Kuka on ollut kiinnostunut hyvinvoinnistasi viimeisen puolen vuoden aikana?

Syksyn odotusta, kevään kurki

 Odotan innokkaasti syksyn värejä ja tuoksuja. Tätä tasaista vihreää on kestänyt jo aika kauan. Kirpeät aamutkin tulisivat tarpeeseen, pääsisi metsään vähän rauhallisempaan hirvikärpässumaan :-)

Samaan aikaan elämä on täynnä ruuhkaa. Sielu kaipaa metsään rauhoittumaan, mutta aina se ei onnistu. Luulin, että ruuhkavuodet liittyvät siihen, kun lapset ovat pieniä ja nuoria, mutta kyllä se ruuhka jatkuu edelleen vain. Lisää ruuhkaa tulee elämään jokainen vuosi.

Toisaalta: kun ei ehdi metsään, täytyy tyytyä vanhoihin luontokuviin ja hakemaan hyvää fiilistä sieltä. Vastaan tulee aina jotain, mitä silmä ei ole tallentanut tai muisti napannut. Luontoelämysten ylivuoto pääsee oikeuksiinsa kiireessä ja heikossa kelissä :-)

Lääkäri määräsi minulle lisää suppiskävelyjä metsään ;-) Nyt sitten on ihan pakko mennä aina, kun tilanne vain sallii :-)

Toukokuinen luontoelämys Turun saaristosta - kurki kynnetyllä pellolla. Makusteli rauhassa ja minä sain kuvata ihan yhtä rauhassa. Tuntuu hyvältä vieläkin :-)

Julmalta näyttää kurjen katse tässä, mutta ihan hyvillä mielin se oli matkassa :-)

Upeaa, kaunista ja mahtavaa syyskuun jatkoa!

Vuorovaikutustarpeita töissä ja elokuun tuulihaukka

Enemmän vuorovaikutusta, vaatii työelämä. Tai ainakin ne esimiehet, joiden kontrollintarve toteutuu vain lähikontaktissa. Käytännössä vuorovaikutuksen lisäämistä halutaan tällöin läsnäololla, katse-etäisyydellä ja samassa tilassa oleskelulla. Mikään noistahan ei suoranaisesti vielä lisää vuorovaikutusta. Mutta niin voi aina uskotella.

Vaikka virtuaaliset etäpalaverit ovat huonoimmillaan todella etäisiä, tyypilliset läsnäpalaverit eivät ole yhtään parempia. Bisnes-elämän puolella ehkä hallitaan myös lähipalaverit, mutta julkisella sektorilla lähipalaverit voivat olla ikävimmillään ajan hukkaa, vallan (väärin)käyttöä ja piinaavaa tasapainoilua. Se siitä vuorovaikutuksesta.

Miten on kaksi tuntia kuunnellen hidasta ja valmistautumatonta monologia tai parin ihmisen improvisoivaa keskustelua aiheista, jotka eivät liity omaan työhösi mitenkään? Missä löydät niissä vuorovaikutuksen suhteessa omaan itseesi?

Parhaissa etäkokouksissa ja -koulutuksissa olen löytänyt parempaa ja monipuolisempaa vuorovaikutusta kuin perinteisissä läsnäpalavereissa ties koska. Kun katsekontaktilla ei voi varmistua muiden hereilläolosta ja innostuksen tasosta, fiksu vetäjä avaa keskustelun säännöllisin väliajoin. Pitkin palaveria tai koulutusta kukin saa lisäksi osallistua kommentteineen ja kysymyksineen chatin kautta. Vihdoinkin osallistujatkin pääsevät aktiiviseen rooliin ja säilyttävät innostuksensa!

En tarkoita, että kaikki kokoukset ja koulutukset pitäisi siirtää nettiin, mutta väitän, että olemme oppineet hyviä vuorovaikutuksen tapoja, joista kannattaa pitää kiinni myös terveystilanteen tasaantuessa. Ei luovuta hyvistä opeista :-)

Elokuun tuulihaukka pääsee kuviin nyt sienihurahduksen aikaan. Toivottavasti sienisato kuihtuu pian ja pääsen taas kuvaamaan ;-) Parikiloisen kameran (objektiiveineen) raahaaminen sieniretkillä kohottaa kuntoa, muttei ole mielekästä. Kun keskittyy sieniin, kamera unohtuu täydellisesti.

Tämä on siis tuulihaukan poikanen. Tuulihaukan pesiminen onnistui hyvin ja hetken aikaa poikaset viihtyivät pesän jätettyään ihan lähimailla.

Syksyn viileys on saapunut. Metsässä ei tarvitse enää hikoilla pitkähihaisen kanssa. Se on aika vapauttavaa. Hirvikärpäset ovat riesa paikka paikoin. Se rajoittaa minun liikkumisiani jonkin verran. Entä sinun?

Villasukkia ja syksyn puuhailuja

Kävin viikonloppuna pellon laidalla, mutta siellä olikin ruuhkaa ihan usealla reunalla. Syksy saa muuttolintujen ohella liikkeelle myös lintuharrastajat. Parveilu on paikoin samanlaista kuin linnuillakin, paitsi että mukana liikkuvat kiikarit, kaukoputket, kamerat ja tietenkin paikalla on melkein yhtä monta autoa kuin lintujen seuraajaakin. Tuo viimeinen on tietenkin näin korona-aikana ihan fiksuakin.

Minä olin hakemassa hiljaisuutta ja rauhaa. Päädyin nopeasti päätelmään, että olin aivan väärässä paikassa. Päädyin kuvaamisen sijaan jälleen kerran metsään. Ei niin, että se olisi ollut mikään rangaistus tai lohdutuspalkinto. Alunperinkin olin päättänyt tehdä molempia: kuvata ja metsääntyä. Nyt tuo ensimmäinen jäi vain aika vähille.

Koska lintutarkkailijoiden määrä ei jatkossa tule vähään aikaan vähenemään, minun tuleekin kehittää vaihtoehtoisia strategioita luonnonrauhan ja kuvausmahdollisuuksien saavuttamiseen.

Kantarelleja on pakastimessa jo ihan mukavasti ainakin talveen asti, vaikka olemme tuoreillakin antimilla herkutelleet säännöllisesti. Vain 'ylimääräiset' on pakastettu. Tuoreen sadon maukkautta ja runsautta ei korvaa mikään enää sitten myöhemmin. Siitä pitää päästä nauttimaan juuri nyt :-)

Kantarellit näyttävät luonnosta vähenevän - ja se on nyt vain tämän hetken käsitys asioiden haaroista ;-) Varmaan jo ylihuomenna osoittautuu, että olen jälleen kerran sieniasioissa aivan väärässä. Suppilovahveroita tulee kuitenkin kerättyä ihan mukavia pikkuannoksia milloin itselle, milloin muille annettavaksi. Aika näyttää, millainen sato niistä sitten kehkeytyy :-)

Iltaisin ja penkkiurheiluhetkinä puikot kilisevät villasukkaoperaatioiden kanssa. Kokeilen uusia juttuja ja erilaisia lankayhdistelmiä. Vaikkei kaikista sukkapareista tule aarteita, jokaisen myötä kuitenkin oppii tai oivaltaa jotain uutta :-) Luovaa hulluttelua.

Kahdet uudet sukat ovat pompsahtaneet puikoilta valmiiksi. Molemmat ovat kahden langan yhdistelmiä. Novita on vihdoin ryhtynyt tekemään yhteensopivia lankoja, tai nyt minä vihdoin sitten havaitsen sen. Mutta niistä sitten irtoaa ihan uusia juttuja.

Näissä jämälangoista tehdyissä sukissa punainen hupeni toivottua nopeammin ja kärjen punainen osuus jäi aika tyngäksi. Kyllä ne silti kehtaa jalkoihinsa laittaa. Samasta syystä sukat ovat kokoa 36-37 eivätkä yhtään isommat.

Nämä eivät ole jämälangoista, joten varren pääsi tekemään pitemmäksi ja silti ylhäältä leveäksi. Lankasuunnitelma näytti ensin hyvältä, sitten alun jälkeen alkoi hirvittämään, mutta ihan kivat niistä sitten kuitenkin tuli :-)

Nyt puikoilla on miesten sukat pojalle. Edelliset naisten sukat menevät sukkapankkiin, mistä löytyy aina annettavaa sopivaan tilanteeseen :-)

Tänään oli pitkästä aikaa ns. tavallinen työpäivä. Ehti miettimään huomista ja ensi viikkoakin ja silti sai aikaiseksikin ihan mukavasti sitä, mitä pitikin. Tällaisia päiviä pitäisi sisältyä jokaiseen viikkoon. Näissä sielu lepää ja mieli innostuu.

Mahtavaa viikon jatkoa!

Rentoutumista moneen malliin :-)

Korona-aika on opettanut kaikille niille, joilla on ollut mahdollisuus toimia muilta osin tavallisissa olosuhteissa paljon omasta itsestä. Koska elämän vaihtelu ei todennäköisesti jatkossa rauhoitu entiseen elämään asti, kannattaa kokemuksista ja opitusta asioista tunnistaa omia vahvuuksia ja kehittämiskohteita tulevaa varten.

Niinkuin tiedämme, erilaisuus tuo vahvuutta ja siksi ei ole yhtä ainoaa menestymisen kaavaa. Omat vahvuudet ja kehittämiskohteet ovat yksi osa tarinaa. Oma valmius tehdä yhteistyötä niiden ihmisten kanssa, jotka täydentävät osaamistamme on toinen pala tarinaa. Yhdessä tekeminen ja osaaminen on yhä tärkeämpää. Soolona tekeminen on ihan ok, kunhan muistaa sen heikkoudet - kukaan ei ole avittamassa eikä kompensoimassa siellä, missä itse ei ole vahvimmillaan.

Tämä on tuo pakollinen osa työstä pursuavia ajatuksia, joka pitää saada tässä pois alta ;-) Suosittelen tutustumaan parviälyn aiheeseen, josta tietoa esimerkiksi täällä (klik).

Aamupäivän kantarellisiivouksen ja tyttären kanssa ostoksille lähtemisen väliin jäi kuvankäsittelyn kokoinen aukko. Hyppäsin peräti heinäkuisiin kuviin, jotka olivat jääneet ilman huomiota. Muutama hyönteinen:

Jokin tytönkorento, noita tikkusudenkorentoja :-)

Tämän perhosen uskoisin olevan idänniittyperhonen.

Ja taas tytönkorento :-)

Vanhojenkin luontokuvien selaileminen rauhoittaa stressiä ja rentouttaa mukavasti. Hyvä, että jossain vaiheessa kuvia on otettu mukavasti liikaa :-)

Palauttavia metsäreissuja :-)

Ilman työpäivän jälkeisiä metsäreissuja en olisi selvinnyt tästä työviikosta - ainakaan kunnossa. Nytkin on viikon jäljiltä todella kaikkensa antanut olo, vaikka olen satsannut työpäivien jälkeiseen palautumiseen oikein tosissani.

Kun illat pitenevät, täytyy keksiä jotain muuta ajallisesti pitkien metsävierailujen tilalle. Tai sitten pitää hankkia todella tehokas otsalamppu. Mutta sekään ei auta ikuisesti ;-) Ehkä kestävä ratkaisu on purkaa työkuormaa siedettävämmäksi, jotta vähempikin palautumisaika riittää ;-)

Kantarellien ilmestymistahti jaksaa ihmetyttää minua. Tänään kävin jotakuinkin samalla metsälenkillä kuin eilenkin. Ja silti matkalta löytyi taas uusia yksilöitä. Ei nyt mitenkään ruuhkaksi asti, mutta löytyi kuitenkin :-) Voiko piristävämpää näkyä hämyisessä metsässä ollakaan?

Palauttavaa viikonloppua :-)

Elokuun pikkulepinkäinen ja poikanen

Elokuisen päivän kuvat pikkulepinkäisestä ja sen poikasesta ovat jääneet roikkumaan ilman minkäänlaista huomiota. Välillä käy niin, että tulee kuvaruuhkaa. Mutta onneksi kaikki kuvat pääsevät päivänvaloon ennemmin tai myöhemmin ;-)

Tämä on yksi ainoista kuvistani tähän mennessä koiraspikkulepinkäisestä poikasensa kanssa. Poikasten ääni kuului usein, mutta tämä on kesän ainoita näköhavaintoja.

Poikanen pakeni pian paikalta, isä jäi päivystämään.

Koiras lentää välillä näyttävästi pois ja kaartaa sitten takaisin vahtivuorolle ihan alkuperäisen päivystyspaikan lähelle.

Töissä on tällä hetkellä todella hektistä - osittain oma vika, kun olen haalinut innostavia työtehtäviä korin pullolleen. Sieni-/metsäreissut ovat olleet työpäivän jälkeen hyvää tasapainottavaa meditatiivista puuhaa kuormitustilan purkamiseen. Vielä pärjäillään - ja kuun vaihteessa on kalenterissa syysloma :-)

Mitä sinä teet edistääksesi jaksamistasi?