Influenssa ja uuden vuoden lupauksia

Jotta elämä ei olisi yksitoikkoista ja ihminen voisi kehittyä jatkuvasti, tarvitaan haasteita. Minun kehittymistäni pedataan todella huolella tässä universumissa, sillä heti joulun pyhien jälkeen minulle annettiin uusi haaste: influenssa.

Uudet koronatestimme sisältävät myös influenssatestin. Tämän mukaan minulla on A-tyypin influenssa.

OLISI pitänyt käydä ottamassa influenssarokote. Oli kovasti suunnitelmissa. Mutta elämä järjesti syksyyni niin paljon kaikkea muuta, että rokote ei muistunut koskaan mieleen sellaiseen aikaan, kun se olisi ollut mahdollista varata. Oma vika siis. Elämää ei oikein voi syytellä.

Keskiviikkona olin jo kipeä, mutta pärjäsin etätöissä, kun vaihdoin vaativammat tehtävät rutiininomaisiin, nekin kun pitää joskus tehdä. Illalla olinkin sitten lopen uupunut. Yö sujui kipeästi ja huonosti. Aamulla oli selvää, että lämpö oli noussut ja työkykyni kadonnut sen ja kipujen myötä ihan ulottumattomiin. Eilen tein myös tämän testin ja se näytti tällaista tulosta.

Miehen tauti on pahempaa laatua. Ja ikäväkseni tytär on myös sairastunut meillä ollessaan. Hänkin on minua kipeämpi.

Tänään piti olla vuosilomapäivä ja minä olin suunnitellut käyväni Lahdessa hoivakodissa. Lomapäivä meni peruutukseen, samoin Lahden vierailu. 

Uuden vuoden lupauksia olen nyt suunnitellut jotakuinkin seuraavasti (vielä on siis yksi päivä aikaa muuttaa suunnitelmia):

1. Käyn ottamassa influenssarokotteen (vasta syksyllä siis)
2. Tyhjennän huushollistamme vuoden aikana vähintään 24 roskapussillista 'käyttökelpoista' tavaraa (jota ei kuitenkaan lopulta tarvita). Kierrätän kaiken mahdollisen, roskapussi on nyt vain käytännöllinen tilavuusmittari. Tähän ei lasketa äidin ja isän kotoa kierrätykseen lähteviä tavaroita, vain oma koti on tässä mukana. 24 pussillista tarkoittaa keskimäärin kahta pussillista kuukaudessa. En ole tasainen toimija, joten vuositavoite on minulle toimivampi tavoite kuin kuukausi- tai viikkotavoite.
3. Varaan itselleni viikoittain aikaa työelämäni parantamisen pohtimiselle, suunnittelemiselle ja toteuttamiselle. Tavoitteena on päästä olotilaan, jossa töihin meneminen on mukavaa, töiden tekeminen kiinnostavaa ja yöllä ei valvoskella töiden vuoksi. Minun täytyy arvostaa itseäni ihmisenä niin paljon, että teen työrimpuilulleni jotain, edessä on vielä paljon työvuosia. Olisipa muuten mahtavaa löytää sellainen työnkuva, että työn tekeminen olisi kutsuvaa vielä eläkerajan jälkeenkin! (Tähän lisäkommenttina se, että on minulla monia mahtavia hetkiä työssäni nykyäänkin ja työkaverini ovat ihan huippuja. Jokin painaa kuitenkin yleisarvosanan vähemmän tyydyttävälle tasolle, joten tähän tilanteeseen ei voi enää jäädä odottelemaan!)

Terveellisiä vuoden vaihteen päiviä sinulle ja läheisillesi!

Puuttukoot yskä, nuha, päänsärky, lihassäryt, kylkikivut ja voimattomuus lähiviikoistasi 🤧.

Pidetään lemmikeistä huolta huomenna, kun vuoden vaihteen poksuttelut pääsevät valloilleen.

P.S. Huomenna, lauantaina alkaa Tour de Ski (maastohiihdon maailman cuppia siis) 👍

Joululoma teki terää, nyt voi arki käynnistyä taas (ja niin se käynnistyikin)

Tytär lähti eilen kotiinsa. Hössötin jo edellisestä illasta lähtien sitä, että hän varmasti saa kaiken tarpeellisen ja hyödyllisen mukaansa. Ymmärrän kyllä, ettei hänenkään kotiinsa kaikki mahdollinen mahdu, mutta aina täytyy varmistaa. Ja vähän vielä varmistaa siihen päälle.

Tämän aineellisen huolehtimisen taidon ja halun olen oppinut appivanhemmiltani, erityisesti anopilta. Heiltä ei juuri päässyt lähtemään tyhjin käsin kotiin. Huolenpito oli kunnioittavaa, mutta semipontevaa. Anteliaisuus oli ihan tapissaan. Huomaan jatkavani samankaltaiseen tyyliin omien lasteni kanssa. Tai siis huomaan sen vasta, kun lapset alkavat toppuuttelemaan, että heille ei nyt kassiin enempää mahdu. Tosin kauniisti ja hellästi ovat oppineet turhia höyryjäni torjumaan 💖.

Äitini hautajaisvalmistelut ovat vihdoin käynnissä. Niitä varten pitää löytää hiukan aikaa toimistoaikoina ja ennen joulua heräsin omiin ei-työtehtäviini vasta työpäivien jälkeen. Tänään laitoin kännykkään hälytyksen hautaustoimistoasiointia varten. Muistin kuin muistinkin, kun kännykkä huuteli siitä viestin kera. Aikaa ei kulunut puheluun paljoakaan. Muutamat sähköpostit siihen päälle ja nyt ollaan minun näkövinkkelistäni jo pitkällä. Vähänpä tiedän siitä, mitä kaikkea edessä vielä odottaa. Mutta ammattitaitoisten ja palveluhenkisten ihmisten kanssa asiointi on ollut helppoa ja mutkatonta. Taidan jättää melkein kaiken mahdollisen heidän käsiinsä. Jälki on varmastikin upeaa.

Olo on nyt helpottunut, kun asiat rullaavat taas jollain luonnonvoimalla eteenpäin.

Työtkin käynnistyivät lyhyen joululoman jälkeen tänään. Ajattelin aloittaa rauhallisesti, mutta päivä oli melkein normaalitahtinen. Osittain se johtui siitä, että joitakin sähköposteja sai kaivella muutaman tovin joulunalus-spämmäysten jäljiltä. Siinä samalla siivosin sähköpostiani joulukuun osalta, vaikka se veikin aikaa. Joskus sekin on vain tehtävä. Enää on jäljellä joulukuuta edeltävät kuukaudet 😔.

Mutta tänään ei syntynyt uutta viestiruuhkaa. Aika monet näyttävät olevan lomilla. Siksi nyt onkin aivan herttaisen rauhallista paneutua niihin tehtäviin, jotka kaipaavat keskeytyksetöntä työaikaa.

Työpäivän jälkeen olin poikkeuksellisen tarmokkaalla tuulella ja purin itselleni poikkeuksellisesti jouluvalot ja melkein kaikki joulukoristeet pois. Siirsin ne jopa omille paikoilleen. Tätä ei ole koskaan koettu meidän perheessä aikaisemmin heti joulun jälkeen. Tavallisesti ennemminkin ehkä helmi-maalis-huhtikuussa 🙄. En tiedä, mikä minuun nyt meni. Pitäisiköhän tästä olla huolissaan? 🤔

Tuunasin valepalmikkosukkien ohjettani (jota ei siis ole kirjoitettu mihinkään) hieman ja tein uudella ohjeella vaalean harmaat pitkävartiset sukat. Muutoksena entiseen pieni resori sukan varteen (2o kiertäen, 2n ) ja aiempaa kapeampi sukan teräosa.

Jossain vaiheessa aiemmin tein nämä miehen sukatkin - tylsät kuin mitkäkin taas, mutta lämmittävät jalkoja kuitenkin.

Mies tuli kipeäksi. On ihan kuumeessa, mitä ei viimeisen kymmenen vuoden aikana olla koettukaan. Tehtiin koronatesti varmuuden vuoksi, vaikka korona sairastettiin juuri. Testin tuloksena oli: ei koronaa. Ja nyt tulkittiin ohjeita uutisten mukaisesti oikein (päin vastoin kuin edellisellä kerralla).

Olen ajatellut tekeväni kerrankin uuden vuoden lupauksen tai jopa kaksikin. Ihan itselleni vain. Homma on kovasti mietinnän alla ja aion taas kerran suunnata elämää hieman uusille urille pienen loman jälkeen. Vähän kerrallaan.

Miten sinä? Onko sinulla aikeita elämän isoihin tai pieniin muutoksiin?

Kauniita ja rauhallisen energisiä joulun välipäiviä sinulle!

Joulun ytimessä, ihanaa joulun ajan jatkoa!

Tämäkin joulu oli hyvä joulu. Olen kiitollinen siitä, että vietimme sitä koko perheen kanssa yhdessä. On ollut vuosia, jolloin yhteinen joulu ei ole ollut mahdollista ja sekin on ollut ihan hyvä juttu. Yhteys ei kuitenkaan kadonnut, vaikka ollaankin välillä oltu eri puolilla maapalloa.

Tänä jouluaattona olimme yhdessä koko perhe, joulupäivän seuranamme oli tyttäremme. Pojan koti on ihan lähellä ja hän pääsee nauttimaan hämäläisistä maisemista ja rauhasta sielläkin. Tyttären elo Helsingin ytimessä poikkeaa sen sijaan aika lailla meidän olosuhteistamme. Hän on nautiskellut täällä  luonnosta, rauhasta ja lapsuusmuistoista.

Kelit suosivat meitä. Joulu oli todellakin valkoinen. Aaton aattona satoi ensin vettä, sitten räntää ja lopulta lunta. Yötä kohti keli pakastui. Aatto valkeni kylmänä ja vähäpilvisenä. Taivaanranta oli aamusella kauniin pinkki, pilviä oli niukasti.

Koiralle joulu oli aattoillan loppuun asti yhtä jännitysnäytelmää. Kaikki ruokaan liittyvä innosti sitä olemaan valppaana. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin jotain herkkua tipahtaa lattialle tai tarjoutuu muuten syötäväksi. Ja sitten oli vielä lahjojen jakaminen, joka oli tällä kerralla koirulin kannalta jotenkin erityisen hyperaktivoivaa puuhaa. Oman lahjan saaminen ei helpottanut tilannetta yhtään, kuten aikaisempina vuosina. Stressitaso taisi olla jo ihan liian korkealla.

Lahjojen jakamista edelsi uusi sopimus siitä, ettei jokaisen lahjan avaamisen jälkeen käydä halailemassa ja kiittämässä lahjan antajaa, vaan hoidetaan halailut ja kiittelyt sitten lopussa. Ihan hyvä sopimus. Meidän perheessämme halaillaan paljon ja lahjojen jakamisen jälkeen olemme aina avanneet lahjat yksi kerrallaan. Yksi avaa ja muut seuraavat. Sen jälkeen aika spontaanisti on seurannut kiittäminen halausten kera, mikä tarkoittaa paikoiltaan nousemista ja liikkumista edes ja takaisin. Se on vaatinut tilaa ja aikaa. Nyt päätettiin pojan toivomuksesta hieman sujuvoittaa prosessia.

Kelit olivat kauniit, kuvattiin muutamat valokuvatkin tyttären kanssa. Saatiin tunnelmia talteen. Tässä ollaan Hämeen linnan vieressä.

Raskaan syyskauden jälkeen joulukorttien lähettäminen jäi meiltä täysin väliin. Asia vilahti välillä mielessä, mutta tärkeämpiäkin asioita jäi hoitamatta ja sitten useampia tuollaisia semitärkeitä asioita. Aattoiltana lähetin joulutervehdyksiä kuulumisten kera joillekin tärkeimmiksi katsomilleni ihmisille kännykällä. Varmaan kaikkia en muistanut, mutta näillä mennään nyt näissä olosuhteissa. Yhtä lukuun ottamatta sain kaikilta vastauksen. Ihania, mieltä lämmittäviä viestejä ja lupauksia tulevista kohtaamisista 💖.

Viimeisen parin vuoden aikana olen tutustunut moneen uuteen upeaan ihmiseen. Lisäksi olen lähentynyt monen aikaisemmin tuntemani henkilön kanssa. Ja täällä blogin puolella olen löytänyt myös monen monia sielun kumppaneita. Elämä osaa kohdella myös hyvin, vaikka se tarjoilee myös haasteita ja hankaluuksia.

Haasteille ja hankaluuksille en voi tehdä muuta kuin kohdata ne. Elämän tarjoamista hyvistä puolista voin ja jaksan olla kiitollinen.

Oikein hyvää ja rauhallista joulun jatkoa 💖

Siivoilua ja joulukukkia

Aloitin joulun valmistelut ihan liian myöhään. Mutta yhtään aikaisemmin en jaksanut. Siksi nyt on siis juuri oikea aika.

Eilinen työpäivä Helsingissä venyi pitkään, mutta tänään on lomapäivä, samoin huomenna. Siivoilin aamulla mukavalla tahdilla enkä asettanut muita tavoitteita kuin että iltapäivällä halusin siirtyä kaupoille. Muutamat joululahjat ja joulukukat löysin. Pari rullaa paketointipaperia. Huomenna pitää katsoa tarkemmin, mitä vielä puuttuu.

En ole tällaista kauppamaratonia tehnyt aikoihin ja illalla olikin todella urheillut olo. Väsynyt ja sankarillinen 😂.

Kuva on Iittalan naivisteilta vuodelta 2021. Tämä oli esillä Iittala-kompleksin rakennuksen seinällä ja kutsui minua luokseen.

Tämän talven Iittalan käynti odottaa vielä sopivaa hetkeä. Matka ei ole pitkä, mutta sen vuoro ei vain ole ollut vielä.

Valitsin jo sopivan hautaustoimiston ja minun piti soittaa sinne eilen. Työpäivä oli ihmeellisen tukkoinen enkä muistanut koko asiaa. Tänään minun sitten piti soittaa sinne. Alettuani siivoamaan päädyin johonkin henkiseen jouluputkeen. Enkä sitten muistanut. Laitan itselleni huomiselle kännykkään herätyksen, jotta muistan hoitaa asian.

Aamun siivousrupeamaan sisältyi keittiön tiskipöydän puhdistaminen. Altaisiin ja tasolle oli jäänyt joitakin tummia pinttymiä, jotka eivät lähteneet tavallisella puhdistamisella tälläkään kertaa. Tein omakohtaisen historiallisen teon ja kaivoin esiin ruokasoodaa. Nyt tiskipöytä ja lavuaari ovat kauttaaltaan sen väriset kuin niiden pitäisikin olla! Siivoaminen ei siis ole ollenkaan minun juttuni, näin taustatietoina kerrottakoon. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen kuitenkin alkanut siivoilemaan hieman entistä useammin ja myötämielisemmin. Todelliseksi martaksi asti minun kehityskäyräni ei tule riittämään, mutta kaikki kehitys on komeaa 👍.

Joulukukiksi ostin perinteisesti itselleni niin mieluisia amarylliksiä. Tyttäreni muistutteli minua vuoden takaisesta keskustelustamme lempijoulukukista ja siitä, että miehelläni oli hieman erilainen mieltymys joulukukkien suhteen. Hyvä, että muistutteli! En ollut koskaan osannut ajatellakaan, että hänellä voisi olla jokin joulukukkamieltymys. Tarkistinpa nyt ennen ostoksille lähtöä, millaisista joulukukista hän pitäisi. Ja niinpä selvisi (tänäkin vuonna), että hän pitää joulutähdistä!

Jälkikäteen ajateltuna olen ollut todella kapeakatseinen ja itsekeskeinen, kun en ole ajatellut asiaa tämän monipuolisemmin. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt meillä on ystävän ostaman amarylliksen lisäksi kaksi muuta amaryllistä ja kaksi joulutähteä. Kaikille on nyt jotakin. Tai siis ainakin meille molemmille.

Millainen suhde sinulla on joulukukkiin?

Käsityöt ovat minulle terapiaa, vaikka enimmäkseen vain villasukkia

Käsityöt ovat minulle erityisesti nyt erinomaista puuhaa ja mielen rauhaa. Jo tekeminen sinänsä rauhoittaa. Sukan kutominen tai neulominen tuntuu kuitenkin selvästi kiitollisemmalta puuhalta kuin puhtaiden lakanoiden viikkaaminen. Toki minä ne lakanatkin viikkaan yhdessä ja avun kanssa, mutta ehken minä puolta tuntia kauempaa jaksaisi sitä puuhaa.

Käsitöiden kanssa sujuu illalla pitkiäkin aikoja. Välillä multitaskaan ja katso samalla tv-sarjaa tai luen jotain. Lukeminen käsitöiden ohella on huomattavasti helpompaa tietokoneelta kuin paperisen kirjan kanssa. Olen joskus yrittänyt viritellä jonkinlaista kirjatelinettä itselleni, jotta kirja pysyisi oikeasta kohdasta auki luettavassa asennossa samalla, kun kädet puuhaavat käsitöiden kanssa. Aika heikkoja ovat olleet viritelmäni. Tietokoneelta saa lukea tovin, ennen kuin pitää vapauttaa toinen käsi siirtämään tekstiä eteenpäin.

Neulomisessa tai kutomisessa (niinkuin minä olen termin lapsena oppinut) on monta rentouttavaa ja rauhoittavaa puolta. Aikaan saaminen ja sen seuraaminen on palkitsevaa. Käsityön tekstuurin tunteminen rauhoittaa jo sinällään. Ja jotain kauneuden kaipuutakin siinä saa tyydytettyä samalla.

Kun on oikein uupunut ja väsynyt olo, jaksaa jopa keskittyä vain siihen käsityöhön. Ihan vain tekemiseen silmukka kerrallaan ilman ajatuksia, ilman mitään. 

Kutominen tai neulominen on myös käsityön muotona viehättävän sisäsiistiä puuhaa. Veneen veistäminen ei onnistuisi olohuoneessa tai työhuoneessa, jossa oleilen paljon illallakin. Minun puikoillani on melkein aina sukkia. Ne ovat sopivan kompakteja projekteja niin kokonsa kuin aikataulunsakin puolesta minun tarpeisiini. Poikkeuksena sukkasadosta viimeisen reilun vuoden aikana olen tehnyt isälle tilkkutorkkupeiton, äidille kämmekkäät (jotka hukkuivat sairaalassa) ja keepin, joka tuli nyt takaisin hänen tavaroittensa myötä. 

Tässä vaiheessa elämääni sukat sopivat keskittymiskykyyni oikein täydellisesti. Niitä siis kuljettelen puikoilla. Jotain on taas valmistunutkin kaiken muun ohella.

Kahdet naisten pitkävartiset valepalmikkosukat ja yhdet miesten perussukat. Yritän mahdollisuuksien mukaan pitää varastossa aina valmiina vähintään yhdet miesten sukat äkillisiä tarpeita varten. Naisten sukkien kanssa saa näpertää kaikkea luovaa ja ne ovat siksi miellyttäviä projekteja. Miesten sukkiin en ole keksinyt vielä sopivaa luovaa tulokulmaa ja siksi niistä tulee perussukat, joiden tekeminen on vähän tylsää.

Miesten sukkiin käytin raidoiksi valkoisista sukista jäljelle jäänyttä ripelankaa. Keväällä tein paljon ripelankasukkia, nyt sitä ripelankaa alkaa taas kertyä.

Minulla on jäljellä kaksi työpäivää ennen joululomieni alkamista. Huomenna selviän etäpäivällä, keskiviikkona pitää aamutapaamisen jälkeen lähteä Helsinkiin. Plussapuolena on, että sinne saapuvat myös työkaverini - ihana nähdä heitä vielä ennen joulua 💖.

Olen lomilla pari päivää ennen jouluviikonloppua, mutta sen jälkeen menen mielelläni taas töihin. Joulun vietämme meillä kotona. Tytär tulee muutamaksi päiväksi ja tuo jouluruokia tullessaan (ainoa meistä, joka tekee jouluruokia itse) ja poika tulee ainakin jouluaattona luoksemme.

Miltä sinun joulusi ja joulun odotuksesi näyttää?

On ollut raskasta - tänään lepopäivä

Tänään on ollut lepopäivä, ihan kaikessa mielessä. Kulunut viikko on ollut äärimmäisen raskas, se on tuntunut ikuisuudelta. Nukuin viime yön kehnosti (näin painajaisia) ja heräsin aamulla ennen aikojani. Näin tässä vain mennään.

Kävimme syömässä ulkona (ihanaa!) ja sen jälkeen nukuin kunnon päiväunet. Toki aamulla ennen syömään lähtöä olimme jo siivoilleet vähän. Robotti-imurimme sai toheltaa pitkin alakerran lattioita vähentämässä koiran karvojen ja sisään tulleen hiekan määrää. Imuri löysi kuin löysikin yhden talvikenkäni kengännauhan ja nappasi sen myötä kengän mukaansa siivousretkelle.

Olen pessyt äidin niitä takaisin tulleita vaatteita, joita ajattelin siirtää eteenpäin kierrätykseen. Viikannut puhtaita kuivia petivaatteita miehen kanssa takaisin hyllyihin. Ja ollut tekemättä mitään muuta äitiin tai isään liittyvää. Tänään on ollut kaikesta niistäkin lepopäivä.

En ole käynyt joulutoreilla. Enkä edes valokuvaamassa. Olen levännyt ja pakannut muutaman helposti paketoitavan joululahjan. Arvostan kovasti sitä, että joululahjoja pyritään perheessämme tänä vuonna jakamaan vähemmän. Läsnäolo, rauhoittuminen ja yhteinen ruokailu ovat minulle tärkeintä.

Näen ja koen nykyisen tilanteeni taas yhtenä solmukohtana tässä omalla matkallani. Tilanteita tulee - väistämättä - ja ne kuuluvat matkaan. Vaikka ne ovatkin välillä surullisia, ne kannattaa kohdata hyvin ja sen jälkeen niiden ohi pitää vain kulkea. Eteenpäin ei pääse, jos haluaa pysyä paikoillaan. Ohi kulkeminen ei ole vähättelyä. Ehkä enemmänkin se on olla vähättelemättä sitä muuta, mitä elämä tarjoilee samaan aikaan.

Elämä on minulle kerroksia. Paljon asioita ja tunteita tapahtuu yhtä aikaa. Jos uppoutuu yhteen asiaan tai tunteeseen, muut jäävät paitsioon. Toki jotkin asiat ovat tärkeämpiä kuin muut, mutta yhteen tunteeseen tai tilanteeseen muurautuminen ei tee kenellekään hyvää. Elämä tapahtuu ja kulkee ohi samaan aikaan. Paljon hyvääkin on olemassa melkein aina.

Seuraavaa hyvää hetkeä ei pääse kohtaamaan, jos ei kulje eteenpäin. Ja jos juuttuu tämän hetken nykyisyyteen, tarrautuu samalla tulevaisuudessa menneisyyteen. Jos ei liiku, ei pääse seuraavaan paikkaan. Eikä muiden mukaan.

Eteenpäin jatkaminen ei ole mielestäni kuolleen vähättelyä. Minä muistelen monia kuolleita läheisiäni - jos en päivittäin, niin monta kertaa vuodessa kuitenkin. He kulkevat mukanani.

Ja silti: hautajaiset täytyy järjestää. Huomenna palaan näiden käytännön asioiden pariin. Siihen asti aion hengähtää.

P:S. Samaan aikaan myönnän, että suru voi olla joskus niin suurta, ettei siitä pääse irti. Minun kohdallani tilanne ei ole niin raju. Ikääntyneen vanhemman kuolema on kuitenkin helpommin hyväksyttävää kuin esimerkiksi oman lapsen kuolema.

Äidin asunnon tyhjennys, isän luona leppoisa vierailu ja kaunis kotimatka

Tänään tein puolikkaan päivän töitä ja iltapäivällä saldovapaan vapauttamana kävin Lahdessa hoitamassa asioita. Äidin tavarat olikin jo valmiiksi pakattu ja sain avustajan viemään niitä kanssani autolleni. Siellä sattui sitten pieni kämmi, kun auton takakonttiin säkkejä laittaessani en huomannut ottaa huomioon sitä, että pakkasen vuoksi takaluukku aukeaa hitaammin, jähmeämmin ja rajoitetummin kuin tavallisesti. Toista säkkiä hamutessani iskin pääni takaluukun reunaan ja se teki kipeää. Ei mitään isoa, ei verta eikä isoa draamaa, mutta kuhmu tuli 😞.

Henkilökunta oli jälleen kerran aivan mahdottoman ystävällistä ja myötätuntoista.

Pitkään pakkausurakkaan valmistautuneena olin ensin vähän ihmeissäni, mutta heti perään mahdottomasti iloissani työn helpottumisesta.

Kävin samalla tervehtimässä isää. Hän oli lepäämässä rennosti ja leppoisasti.

Hänen silmissään katossa tapahtui paljon ja mielenkiintoista. Keskustelimme välillä niistä ja välillä minulle helpommin ymmärrettävistä asioista. Isä oli erinomaisen hyvällä tuulella. En ottanut äidin kuolemaa puheeksi. Se ei mielestäni ollut juuri nyt tarpeellista. Oletan hänen kokevan surun musertavana, mutta unohtavan asian kokonaan todella pian. Sama musertava suru olisi siis edessä seuraavallakin kerralla. Ehkä hän ei menetä mitään, jos suru-uutisen kertoo hänelle vasta joulun jälkeen. Ja tätä hyvää fiilistä en todellakaan halunnut ryhtyä rikkomaan 💖.

Isä vaihtoi välillä asentoa suoremmaksi, mutta jalat eivät mahtuneet sängyn puolelle. Laitoin jalkojen alle tyynyn ja kaikki oli oikein hyvin.

Isän hyvinvointi nostaa mielialaani. Näinhän se aina on. Samaan aikaan elämässä risteilevät hyvät ja huonot jutut. Hyvässä tasapainossa voi itse painottaa, mihin oman energiansa suuntaa. Joskus on niin paljon huonoa, ettei hyville jutuille jää muuta virkaa kuin auttaa hengittämään välillä kaiken välissä. Nyt kuitenkin tilanne ei ole niin paha.

Kun katson näitä kuvia, isä näyttää välillä jopa rehvakkaalta. Synonyymisanakirja kertoo rehvakkaan synonyymeiksi pöyhkeän ja pollean. Isästä on tullut tuollainen rehvakkaan oloinen tyyppi vasta hoivakotiin päästessään ja kuntoutuessaan. Hän on koko minun muistini ajan ollut joustaja, alistuvakin. Siksi isän rehvakkuus ei ole keneltäkään pois. Hän on vihdoin tilansa ansainnut. Lisäksi hänen huumorintajunsa on päässyt valloilleen, samoin kuin hänen myötätuntonsa ja hellyytensä. Ei ole siis tässä(kään) koiraa karvoihin katsominen 👍

Paluumatkalla näin mahtavia maisemia. Tietenkin, kun kamera ei ollut mukana 😖. Pysähdyin linja-autopysäkille kuvaamaan kännykällä ihanaa näkymää auringon laskiessa. Kännykkäkuvaus ei ole vahvuuksiani ja värejä oli vaikea saada toistumaan kuvissa edes sinne päin.

Olen saanut ihanilta lähiystäviltä muistamisia: Kiitos Tuija, Maria ja Saara! Miten mahtavaa onkaan, että elämään löytyy ihania ihmisiä. Olen ollut aina kovin huono ystävyyksien hoitamisessa ja pyrin olemaan siinä parempi jatkossa. Tuijan kanssa ollaan oltu ystäviä opiskeluajoista lähtien ja se tekee jo yli 30 vuotta! Olemme saaneet lapsemme melkoisen samoihin aikoihin ja Tuija on myös poikani kummitäti. 

P.S. Äidin tavaroista (lähinnä vaatteista) löytyi kassillisen verran hänelle kuulumattomia fleece-peittoja, puseroja yms. Mietin, kuinka paljon jonkun asukkaan omaiset niitä kaipaavat. olenko yhteydessä hoivakotiin? Vai palautanko ylimääräiset jutut vain vaivihkaa seuraavan vierailun yhteydessä? Vai laitanko ne vain jätteen keräykseen?

Mitä sinä tekisit?

Mustarastaita - ja prosessi etenee

Kaiken muun hässäkän keskellä olen pistänyt merkille (!), että lunta on tulla tuprutellut aivan tolkuttomasti. Minä en kipuilevan kylkeni kanssa osallistu tällä hetkellä lumitöihin ja mies on kyllä yksinään ihan mahdottoman tehtävän edessä. Kaikkea taivaalta satavaa ei vain voi nyt yrittääkään siirrellä sivuun.

Koira puolestaan menee aina lumesta ihanasti sekaisin. Se kellii ja touhuaa lumessa ihan yksinäänkin, mutta jos kävellessä vahingossa potkaisee pienenkin lumimurusen ilmaan, se on heti kärkkymässä lumileikkiä. Pissit se tekee polun tai kävelyväylän ulkopuolelle. Jos pihaa ei ole ehditty aurata kokonaan, se valitsee sattuman varaisesti jonkin auraamattoman paikan pissupaikakseen. Alta aikayksikön. Sen pitemmälle sen aivoitukset eivät veny. Mutta rakas mussukkahan tuo on 💖.

Lintujen ruokintapaikat ovat kovassa käytössä. Pikkulintujen lisäksi meillä vierailee ahkerasti kolmen närhen joukkio sekä muutama mustarastas. Rusakkokin kävi pihan perällä, samoin metsäkauris käy välillä visiitillä taaimmaisen omenapuun luona maasta noukkimatta jääneitä omenia syömässä.

Naaraspuolisia mustarastaita taitaa olla täällä vain yksi.

Koiraita on sen sijaan useampia.

Huomenna aamukokouksen jälkeen suuntaan matkani Lahteen hoitamaan äidin hoivakotiasunnon tyhjentämistä ja muita siihen liittyviä velvoitteita. Samalla käyn tervehtimässä isää ja vien hänelle joululahjan.

Äidin huoneen tyhjennyksessä piti erityisesti huomioida kaksi heidän kotoaan juuri vähän aikaa sitten sinne tuotua nojatuolia. Nyt ne pitää viedä pois. Palvelukodilla on onneksi jokin yhteistyötaho, joka vie huonekaluja pois - tietenkin maksua vastaan. Vaan ilmaista ei olisi sekään, jos minun lisäkseni myös mieheni joutuisi ottamaan vapaata töistä reissua varten, vuokraamaan peräkärryn ja viemään noutamisen jälkeen nojatuolit jätteiden käsittelykeskukseen. Nyt selviän reissusta ihan itsekseni ja omilla vapaillani. Minähän en peräkärryä vedä - edes autolla. 

Mieltäni on kovasti paljon lämmittänyt teidän ja työkaverieni myötätunto tässä tilanteessa. Surevaa ei kuulemma pitäisi koskaan jättää yksin. Minä en ole jäänyt. Kiitos teille ja juuri sinulle 🤍.

Viimeinen kahden vierailun sunnuntai

Torstain visiitillä äidin luona en ehtinyt (enkä jaksanut) käydä myös isän luona. Päätin palata kyläilemään viikonloppuna uudelleen, nyt myös isän luokse. Perjantaina alkanut lumisade jatkui lauantaina ja aura-autot olivat auttamattomasti myöhässä. Olinkin tyytyväinen, että olin säätietojen valossa ajoittanut käyntini sunnuntaille. Keli oli silloin huomattavasti parempi ja tiet paremmassa kunnossa.

Hyvästelin äidin oikein kunnolla jo torstaina, joten hänen tapaamisensa uudelleen sunnuntaina oli aivan ekstraa. Surullisen hyvästelyn sijaan tämä oli mukava jälleen näkeminen. Tosin äiti ei ollut yhtään paremmassa kunnossa. Ehdottoman hyvää oli se, että kipuäännähtelyjä ei kuulunut nyt ollenkaan. Oli lohdullista, että hänen olonsa oli nyt kivuton ja kipulääkitys oli löytynyt kohdilleen.

Jatkoin edellisen kerran silittelylinjalla. Juttelin myös pitkää ja puuduttavaa monologia (itseäkin alkoi haukottamaan). En uskonut hänen rekisteröivän enää mitään sanoja, mutta aina kannattaa yrittää. Äänen hän saattaisi kuulla ja ehkä tunnistaa. Tai sitten ei. Mutta aina kannattaa yrittää 👍.

Jätin edellisellä kerralla äidille oman tekemäni neulehuivin. Se oli nyt levitetty kauniisti pitkin pituuttaan äidin päälle.

Äiti ei näytä enää yhtään omalta itseltään.

Kerroin äidille, että olen ilmoittanut hänen tilanteestaan hänen kahdelle siskolleen, jotta he ymmärtävät, miksi äiti ei vastaa puhelimeen. Sanoin myös, että on helpottavaa, ettei hänellä ole enää niin paljon kipuja. Kannustin häntä lepäämään ja nukkumaan edelleenkin, jos hän vain malttaisi ja pystyisi. Olo pysyisi kaikkein parhaimpana juuri niin. Ja silittelin häntä aina hengitystahdin muutosten myötä.

Selailin samalla rauhallisina hetkinä netistä kuoleman etenemistä. Väsymys, ruokahaluttomuus, ruumiin lämpötilan kohoaminen. Toki muitakin merkkejä oli. Äidin kroppa oli todella kuuma, mutta se johtunee lämmönsäätelyjärjestelmän vaikeuksista. Näitä linkkejä ei kannata tutkia, jos vähänkään arveluttaa aiheen kohtaaminen. Mutta kuoleman merkeistä luin täältä. Kuolemasta ja saattohoidosta mm. täältä. Sain myös ymmärrystä siitä, miksi saattohoitovaiheessa potilasta ei enää nesteytetä.

Sunnuntaina äiti oli ollut käytännössä jo reilun viikon syömättä ja juomatta. Suuta kostuteltiin. Ihmettelin, miten pitkään hän jaksaa sinnitellä.

Kolme kerrosta ylöspäin samassa palvelukodissa isän luokse. Isä istui reippaana päivähuoneessa pyörätuolissa, mutta istuma-asennossa kuitenkin. Hän oli reipas ja hyväntuulinen, hyvin paikalla tässä hetkessä. Sanoisin jopa melkoisen 'normaaliksi' ollakseen alzheimer-potilas. Oman tunnelman muuttaminen isän ilon reippaisiin hetkiin oli melkoinen hyppäys.

Isä jaksoi naureskella. Erehtyi välillä luulemaan minua Annikiksi (vaimokseen), mutta enimmäkseen sopeutui oikein hyvin siihen, että olen hänen tyttärensä. Edellisellä kerralla tavatessamme hän oli hieman melankolinen eikä muistanut olevansa naimisissa. Isä liikuskeli pyörätuolilla näppärästi jalkojensa avulla ja menomono oli todellakin kohdallaan.

Tuntui hyvältä kohdata hänen hyväntuulisuutensa. Tätä vastapainoa minä tarvitsin.

Ajelin kotiin Hämeenlinnaan ja hieman aikaa kotona vietettyäni puhelin soi. Hoitaja hoivakodista kertoi äidin kuolleen hetki sitten. Sillä hetkellä tuntui hyvältä, että olin ehtinyt vielä kerran käymään hänelle juttelemassa ja häntä silittelemässä.

Tänään onkin sitten ollut vähän tyhjä olo. Töiden lisäksi jonossa on ollut äidin sisaruksille asiasta ilmoittelua, hoivakodin kanssa äidin asunnon tyhjentämisestä sopimista ja niin edelleen.

Veljen kanssa tekstaillaan jatkosta. Olemme niin eri kartoilla ja planeetoilla, että tässä kannattaa aina välillä hengitellä syvään ja hakea uusia suuntimia. 

Jouluun on enää puolitoista viikkoa. Ehkäpä sitäkin pitäisi tässä kaiken lomassa ajatella? Hyvältä ajatukselta se ainakin näin nopeasti mietittynä tuntuu.

Rauhaisaa joulukuun jatkoa 🤍

Vielä ehdin vierailemaan äidin luona

Hoivakodista tuli keskiviikkoiltana vielä uusi yhteydenotto. Äidin vointi oli taas heikentynyt entisestään. Siinä illalla pimeässä matkaan lähtemisessä ei ollut enää mitään järkeä, joten päätin lähteä matkaan torstaina heti, kun saisin työt mallilleen.

Torstaina yhdeksän aikaan aamulla sain hankalan projektini siihen vaiheeseen, että sen saattoi lähettää eteenpäin. Soitin vielä hoivakotiin, vielä kannatti lähteä matkaan. Pakkasin tavarani ja lähdin ajamaan huonosti aurattuun aamuun.

Äiti oli vielä elävien kirjoissa, kun saavuin. Tajunnan taso vaihteli. Minusta tuntui silti, että välillä hän ymmärsi läsnäoloni, silittelyni ja puheeni ainakin osittain.

Vein äidille uudet villasukat ja vaihdoin ne varovasti hänen jalkoihinsa. Yritin olla mahdollisimman hellä ja kivuton. Äiti arvostaa kaikkea kaunista ja siksi uudet tummanpunaiset palmikkosukat päätyivät hänen jalkoihinsa, vaikkei hän itse niitä varmasti näekään. Sukat jäivät vähän sykkyrälle, mutten ottanut kivun aiheuttamisen riskiä. Lämpimät ovat kuitenkin 🤍.

Voitelin äidin kädet hyväntuoksuisella voiteella. Jos sivelystä ei jää mitään mielikuvaa, tuoksu viipyy hieman kauemmin. Toivottavasti tuo mieleen jotain miellyttävää 🤍.

Otin kuvia äidin kasvoistakin (samoin kuin myös videokuvaa) mutta ne tuntuvat liian yksityisiltä jaettavaksi. Viimeisen kaatumisen jälkeen äiti on mennyt todella huonoon kuntoon. Ihmisen matka on niin arvaamaton ja raadollinenkin.

Viivyin äidin luona kolmatta tuntia, sitten piti lähteä ajamaan heikossa kelissä kotiin, jotta ehtii ennen pimeää. Käynti oli surullinen - surullisempi kuin osasin odottaa. Mutta samalla myös rauhoittava ja levollinen. Äiti reagoi muutaman kerran ihan kunnolla rauhoittuvasti silittelyyni ja puheeseeni, kun hänen olonsa oli kaikkein levottomimmillaan. 

Illalla kotiin tultua olo oli todella väsynyt. Kuin myös tänään koko työpäivän ajan. Työtehtävät imaisevat onneksi aina joksikin aikaa huomion itseensä ja siinä samalla pääsee ikään kuin johonkin työkuplaan lepäämään kaikelta henkilökohtaiselta rasitukselta.

Soitin tänään hoivakotiin, äidin vointi on taas hivenen huonontunut. Ikäviä uutisia ei kuitenkaan ole vielä tullut.

Kiitos teille, että voin kirjoittaa näistä tuntemuksistani tänne. Tunteiden ja kokemusten jakaminen tuntuu nyt todella tärkeältä 🤍.

Viestiä hoivakodista

Hoivakodista soitettiin - äidistä on tehty saattohoitopäätös. Jäljellä oleva aika on siis lyhyt. Sovimme hoitajan kanssa, että he soittavat, kun tilanne huononee, sinne ei tarvitse lähteä vielä päivystämään. Eikä äiti hereillä olekaan. Ei ole ollut hereillä juurikaan viimeisillä kerroilla, kun olen hänen luonaan käynyt, mutta nyt on kuulemma entistäkin väsyneempi. Viime viikon lopulla hän oli kaatunut ja sen jälkeen tilanne oli huonontunut ratkaisevasti.

Hoitaja epäili, ettei pariin päivään ainakaan mitään vielä tapahdu. Päädyin järjestelemään kalenteriani niin, että pääsen perjantaina tilanteen tullen lähtemään Lahteen lyhyelläkin varoitusajalla.

Käsittelen monia asioita tiedon avulla ja tekemällä. Nytkin googlettaminen auttoi alkuun. Selvittelin sitä, mitä saattohoitopäätös tarkoittaa. Valviran sivuilla todetaan, että "Saattohoitopäätös on lääkärin tekemä tärkeä hoitopäätös, josta on keskusteltava potilaan kanssa tai jos hän ei pysty päättämään hoidostaan itse, läheisten kanssa." Tässä tilanteessa kai tämä keskustelu katsottiin läheisen kanssa keskusteluksi. Tosin mitään en olisi päättänyt toisin, vaikka minun kanssani olisi keskusteltu jo päätöksen tekemisen yhteydessä. En usko, että mitään parempaa vaihtoehtoa tässä tilanteessa olisi.

Käypä hoito -sivustolla kerrotaan, että sen suosituksissa saattohoidolla tarkoitetaan kuoleman läheisyydessä tapahtuvaa hoitoa (elämän viimeiset viikot tai päivät).

Hoivakodin hoitaja hoiti keskustelun erinomaisesti ja sain mielestäni oikein riittävästi tietoa ja pääsin helposti kysymäänkin minua askarruttavista asioista. Iso kiitos sinne.

Äiti on puhunut hoivakodissa ollessaan toistuvasti kahdesta sisarestaan. Päätin olla heihin yhteydessä. Ensimmäisen sisaren kanssa puhelinnumeron etsiminen oli helppoa, sillä samalla nimellä löytyi numerotiedustelusta vain yksi henkilö. Soitin vähän sokkona, mutta kyseessä oli oikea henkilö. Hänen kanssaan tilanteesta keskusteltuani sain tietooni toisen sisaren asuinpaikkakunnan. Sekin helpottaa jo paljon.

Toisella sisarella oli samankaltaisia muistiongelmia kuin äidillänikin oli. keskustelu oli monipolvinen, hapuileva ja poukkoileva. Luulen kuitenkin, että saimme asian selvitettyä.

Kummankaan näiden äidin sisarten kanssa en ole ollut tekemisissä yli 40 vuoteen. Nyt heidän puhelinnumeronsa ovat tallennettuina puhelimeeni. Lupasin ilmoittaa, kun tilanne muuttuu.

Äidillä on ollut kaiken kaikkiaan kymmenen sisarusta. Kaikki eivät ole enää elossa, kenenkään elossa olevien yhteystietoja minulla ei ole. Täytyy perehtyä äidin osoitekirjaan - vasta nyt se tuli mieleen. Se tosin on siellä Lahdessa.

Huomenna aamulla soitan hoivakotiin ja tiedustelen äidin tilannetta. Tarvittaessa lähden matkaan jo huomenna. Jos ei ole jo liian myöhäistä.

Jaksamista meille kaikille 🤍.

Syksyn synkeää ja lintuja ruokintapaikalla

Tähän aikaan vuodesta sopii rypeä syvissä vesissä. Ainakin se sopii tunnelmaan. Harmauteen ja - harmauteen.

Olen kertonutkin, että töissä puristaa tiukasti yhden projektin kanssa. Samaan aikaan on toisaalta upeaa tehdä jotain melkein mahdotonta, ja toisaalta kamalaa ymmärtää se, ettei tässä aikataulussa ja näillä resursseilla ole mitään mahdollisuutta tehdä yhtään ketään tyytyväiseksi. Öiden nukkuminen hyvin ei kuulu tähän diiliin.

Kaikki on tehty ja laitettu projektin osalta peliin, mutta vapaapäivänäkin pitää olla valppaana, sillä mattimyöhäiset heräävät eloon aina silloin. Niin kävi nytkin.

Samaan aikaan tytär on kaukana (Helsingissä) kotonansa yksin koronassa, kuulen serkkuni kuolleen ja hoivakodista tulee viesti äidin tilanteen huonontumisesta. Huoli- ja empatiamittarit pärähtävät kattoon.

Asiat tuppaavat kasaantumaan, kertoo kokemus.

Kävin hengittelemässä pihalla kameran kanssa. Närhet häipyivät kuvauskammoisina paikalta, niin mukavaa, kuin niitä olisi ollutkin kuvata. Mutta jäin paikalle pienen ja matalan auringon valon rohkaisemana seuraamaan, mitä ruokintapaikalla oikein tapahtuisi.

Kiitos ylimääräisestä valosta, joulukuu. Nyt maltoin jahdata muutamaa keskitalven valokuvaa.

Sinitiainen maisteli vielä puun viimeisiä omenoita. Talitiainen oli tiukasti tarkkailemassa herkkää tilannetta. Auringon matala valo näkyy tässä kauniina punaisena sävynä 💖.

Kun omena oli maisteltu, sinitiainen siirtyi lähioksalle puhdistamaan nokkaansa.

Olethan yhteydessä johonkin ystävääsi tai kaveriisi, johon et ole ollut yhteydessä vähään aikaan. Ei jätetä läheisiä yksin vain jatkuvan kiireen vuoksi 🤍. Kiire ei kuitenkaan näytä loppuvan koskaan 🤍.

Kiitos, kun kävit lukemassa 🤍.

Loppuvuoden työrutistusta ja pelastavat sukkatehtailut 💖

Tytär on tehnyt minulle (kuten isälleen ja veljelleenkin) mahtavan joulukalenterin. En ihan ymmärrä, missä kiireisen työelämänsä kiireiden keskellä hän on löytänyt aikaa ja intoa näiden tekemiseen, mutta olen tietenkin mahdottoman otettu 💖.

Oma joulukalenteri on hauskaa luksusta, sitä ei tulisi itse hankittua. Ja kun se on jonkun toisen minulle rakkaudella ja isolla sydämellä tekemä, olen kiitollisistakin kiitollisin.

Marraskuu onkin kulunut jopa poikkeuksellisen työn täyteisissä merkeissä. Nyt ei ole ollut kyse vain siitä työn määrästä, mikä syntyy, kun 'maailma tehdään valmiiksi' ennen joulua. Isoon uuteen haasteeseen uppoaminen on vaatinut valppautta, pohdintaa, vauhtia ja luovuutta. Rentoutuminen moisen virittäytymisen jälkeen on aina oma haasteensa ja minä olen paljon taitavampi virittäytymään kuin rentoutumaan. Onneksi kyseessä on projekti, joka toivottavasti loppuu jossain vaiheessa. Niinhän projekteille pitäisi käydä. Jotain pitäisi saada valmiiksi. Ja jonkin muun ehkä alkaa siitä vastaavasti.

Kun kävelemään lähteminen on helposti hersyvän yskän ja tuon rikkoutuneen kylkiluun vuoksi vielä pois laskuista rentoutumiskeinona, käsityöt ovat olleet minun helpotukseni työpäivien jälkeen. Ei niin, että olisin ehtinyt saada jotain erityistä aikaan, mutta niin, että olen nauttinut kaikesta tekemisestä enemmän kuin tavallisesti.

Ehkä se on ollut minun mindfulnessiani - hetkeen pysähtymistä ja siitä nauttimista. Langan kulkua sormella ja silmukoiden syntymistä yksi toisensa jälkeen.

Nuo päällimmäiset okran väriset sukat tupsahtivat viimeksi puikoilta valmiiksi. Värit näkyvät mielestäni jotenkin paremmin, kun mukana on muitakin värejä. On jotain, mihin verrata. Siksi nuo muut sukat ovat mukana tuossa kuvassa. Novitan langoista ovat tehty kaikki nuo sukat.

Tilasin netistä uusia lankoja. Halpaa ennalta ehkäisevää terapiaa käsitöiden tekeminen on, jos sitä siltä kantilta ajattelee. Eikä se harrastuksenakaan mistään hintavimmasta päästä ole. Lankakerien rippeet pyrin hyödyntämään ripelankasukissa. Mutta sen ekologisemmaksi minun käsitöiden tekemiseni ei vielä tällä hetkellä ulotu.

Hurmaantuneena katselin yhden kansanedustajan kierrätysmateriaaleista tehtyä juhla-asua, joka oli mielestäni mahdottoman kaunis. Jospa johonkin yhtä oivaltavaan pystyisi itsekin jossain vaiheessa omissa neulomuksissa 💖.

Kauniin harmaata (väistämättä) joulukuun alkua! Viime aikoina olen alkanut viehättyä lehdettömistä ja paljaista lehtipuista. Ehkä siinä on jotain uutta kaunista talven maisemakattaukseen?