Joulukoirakuvia ynnä tytär

Meidän joulukoristeemme saavat vielä jatkaa eloaan. En ole ihan varma, mihin asti, mutta ainakin toistaiseksi 🤭

Joidenkin mielestä joulu on ohi heti tapaninpäivän jälkeen ja silloin koti palautetaan arkiasemiin. Jotkut muut sen sijaan ovat sitä mieltä, että joulu jatkuu uuteen vuoteen asti ja siinä on arjen ja juhlan välinen raja.

Joidenkin mielestä joulu jatkuu loppiaiseen tai jopa Nuutinpäivään asti. Tässä ei ole oikeaa tai väärää ratkaisua, kuten ei monessa muussakaan elämää suuremmassa kysymyksessä.

Pixie-koira sen sijaan addiktoitui kokemaan elämänsä oikean ratkaisun joulukuusikuvauksissa. Näin ei olisi pitänyt tehdä herkkuorientoituneen koiran kanssa 😲.

Piilotin herkun keinokuusen oksaan. Sitä sitten seurattiin 😂

Ette ikinä arvaa, mihin raksu oli piilotettu 🤣

Vaikkei Pixie olekaan mikään vainukoira, tämän herkun hänkin vainusi 😍

Tyttären kanssa koira onneksi unohti kaikki piilotetut herkut 😊

Saatiin hyvät kuvat tästä yhteisestä joulusta.

Oikein hyvää joulun jälkeistä aikaa! Milloin teidän joulunne koristeet poistetaan?

Valotuskuvia koirasta ja kuusiallergisen tuhinaa

Ihanaa tapaninpäivän iltaa 🎄. Meillä joulukoristeet eivät poistu kuvioista vielä nyt, jatkamme joulun ja sen positiivisen hengen mutustelua vielä jonkin aikaa. Kynttilät saavat palaa ja joulusuklaat ovat herkullisen houkuttavasti esillä.

Yritin opettaa koiraa kiinnostumaan joulukuusesta tyttären ja koiran yhteiskuvaa varten. Piilottelin (teko)kuuseen koiran herkkunappuloita, joiden avulla toivoin sen kiinnostuvan kuusesta. No hieman se kiinnostuikin. Ei paljon, mutta toivoin sen auttavan yhteiskuvassa.

Yhteiskuvaus sujui hyvin, mutta sen jälkeen koira olikin ihan mahdottoman innostunut joulukuusesta ja sieltä mahdollisesti popsahtelevista koiran nappuloista! Voi sitä vinkumista ja vahtimista. Enpä yhtään tiennyt, mitä tekemisistäni seuraisikaan 🙄.

Tekokuusi vie mieleni aina ikuiseen erilaisuuden ymmärtämisen vaikeuteen. Varaudun keskusteluihin aina jo hyvissä ajoin selvittämällä, että meillä on tekokuusi, koska olen allerginen kuuselle. Se ei ole kertaakaan vielä riittänyt perusteluksi. Keskustelua on aina jatkettu tästä eteenpäin: "Mutta jos hankkisitte ihan pienen kuusen?" "Jos kuusi olisi sisällä vain vuorokauden?" "Entä kävisikö kuusen oksat?"

Parin vuosikymmenen aikana on tullut erittäin selväksi, etten selviä hyvässä kunnossa montaa tuntia elävän kuusen kanssa samassa tilassa. Pieni kuusi ei auta asiaa, eivätkä kuusen oksatkaan. Ihmettelen joskus itsekseni, miksi kuusi perinteenä tuntuu olevan niin paljon painavampi asia kuin minun terveyteni ja hyvinvointini. Miksi minun pitäisi kärsiä hamaan tappiin asti kuusta vain suodakseni tämän kuusi-ilon muille? Oma perhe ei sitä koskaan ole vaatinut eikä ehdottanutkaan. Elävän kuusen pakko tulee aina jostain perheen ulkopuolelta.

Vuoden verran kerrallaan jaksan näitä keskusteluja käydä kunkin kanssa, mutta mahdollisen toisen vuoden kohdalla meidän prioriteettieromme näyttävät jo melko selviltä.

Vielä pari valotuksen hakukuvaa Pixie-koirasta, myöhemmin seuraavassa julkaisussa sitten pari kuvaa tyttärestä ja koirasta. Niissä koira on ihan harjattunakin 😄

Upeaa joulun ajan jatkoa, ihania joulun välipäiviä ja rentouttavaa hyvän tahdon aikaa sinulle!

Päivä pitenee, koiran elämää ja matka Matkamessuille alkaa :-)

Ei ole lunta vieläkään muualla kuin noissa kaupungin ajamissa lumikasoissa, jotka saivat aikaiseksi muutaman talven ainoan lumisadepäivän aikana. Eivät ole lämpö ja sateet niitä sulattaneet, tiivistivät vain.

Työpäivän jälkeen, neljän aikoihin, vein koiran pikku lenkille. Ja silloin sen havaitsin, ettei silloin ollutkaan enää pimeää! Vain kauniisti hämärää :-) Tarkistin faktat netistä ja niin se vain on, että päivän pituus on nyt ainakin täällä Hämeessa jo TUNNIN pitempi kuin talvipäivänseisauksen aikaan! Tämä oli iso iloinen yllätys :-)

Tavallisesti teen töitä noin puoli viiteen asti ja silloin on jo pimeää. Puolesta tunnista on ollut kiinni tuo melkein valoisan näkeminen työpäivän jälkeen :-)

Olenko muuten koskaan kertonut, että meidän koiramme tykkää banaanista ihan mahdottoman paljon. Minulla on sen kanssa aamuisin yhteinen banaanihetki heti heräämisen jälkeen. Minä haen banaanin ja koira pyörii lattialla innoissaan piruettia. Se yrittää arpoa, mihin menemme banaanin syömään ja ryntäilee sohvalle, nojatuolin rahille ja takaisin :-)

Sitten asetumme jonnekin, mihin mahdumme hyvin vastakkain, koira istuu mahdollisimman lähelle minua. Minä kuorin banaanin, jolloin koira alkaa jo malttamattomasti inistä. Koira tuijottaa minua keskittyneesti, pää kurottuu eteenpäin yhä lähemmäs. Haukkaan banaanista palan ja annan puolet siitä koiralle. Ensimmäinen pala hotkaistaan hirvittävällä intensiviteetillä ja sitten koira taas tuijottaa tiiviisti vuoroin minua, vuoroin banaania. Haukkaan toisen palasen ja koira saa siitä taas osansa. Toinen hotkaisu ei ole enää ihan yhtä ahne. Tämä jatkuu herpaantumattomalla keskittymisellä banaanin loppuun asti. Kun paketoin banaanin kuoret kasaan, näytän tyhjää kättä ja sanon: "Kiitos, kiitos", koira siirtyy hieman kauemmas, naama jo hieman toiseen suuntaan ja antaa armollisesti minun rapsuttaa kylkeään ja vatsaansa, nostaa hieman etutassua rapsuttamista helpottaakseen ;-)

Millaisia ovat sinun aamurutiinisi?

Huomenna on edessä Matkamessuvisiitti. Menen vielä sunnuntainakin, että varmasti saan irti kaiken haluamani :-) Kylläpäs näitä hymiöitä nyt riittääkin. Ihanaa viikonloppua!

Valkoinen joulupäivä

Yön aikana maahan oli satanut valkoinen lumipeite. Ei ihan ehtinyt tulla valkoista jouluaattoa, mutta valkoinen joulupäivä kylläkin. Tosin märkäähän tuo oli. Kävimme yhden jälkeen koiran kanssa leikkimässä lumileikkejä ja paljon oli silloin jo lumen alla vettä.

Lunta on kertynyt myös puiden oksille, mutta suojasäässä se putoilee ja sulaa sieltä nopeasti pois. Iltapäivällä ilma alkoi olla pilvisen lisäksi myös sumuista. Valkoinen lumipeite ilahdutti kuitenkin silmää ja koiran leikkimisviettiä :-)

Ensin pönötettiin ja otettiin kuvia hitaammalla suljinajalla.

Pönötyskuvia tuli paljon, mutta niissä koira näyttää usein vähän surulliselta, vaikka onkin vain tylsistynyt ;-) Tämä on ainoita ei-tylsistyneitä pönötyshetkiä.

Päädyimme sitten melkein tyhjälle pysäköintipaikalle heittelemään lunta, suojalumi aivan provosoi tähän. Koira juoksi innoissaan jokaikisen lumipallon ja -kökkäreen perään ;-) Meillä molemmilla oli oikein hauskaa.

Leppoisaa joulupäivän jatkoa :-)

Asiakaspalvelu ja sen syvä olemattomuus

Asiakas on minulle työssäni kaiken a ja o. Olen aina tehnyt asiakastyötä. Useimmiten olen tehnyt työtä ulkoisten asiakkaiden kanssa, mutta usein myös organisaation sisäisten asiakkaiden kanssa. Osittain siksikin olen itse vaativa ja haastava asiakas. Tiedän tarkoin, mitä asiakas saa ja voi vaatia.

Viimeisen vuoden aikana olen yrittänyt kehittää asiakassuhdettani paikallisten vaatemyymälöiden kanssa. Jälleen kerran myönnän, etten ole asiakkaana sen enempää helppo kuin kutsuvakaan tapaus. Karmani on ollut kuitenkin häkellyttävän huono ja minulle NIIN vastenmieliset vaateostokset ovat joutuneet kovalle koetukselle.

Toki olen oppinut näistä huonoista ja joistakin oikein hyvistäkin kohtaamisista ihan oivallisia asioita. Siitä olen kovasti iloinen.

Nuorempana ahdistuin kovasti superinnokkaista asiakaskohtaajista. Olisin halunnut hieman katsella ympärilleni ennen syvää myyjän kohtaamista ja päättää mielessäni edes jotain. Lähimmän asiakaspalvelijan suora ryntäys iholle oli ihan liikaa. Erityisesti todella pienellä budjetilla ostoksia tekevälle omien latujen hiihtäjälle tällainen oli todella liikaa.

Nyt, monta sataa vuotta myöhemmin, kaipaan jo palvelua. Edelleenkään en halua innokasta iholle tunkeutumista, mutta jotain hienovaraisempaa. Tervehdystä. Positiivista huomioimista. Kontaktin hakemista. Jotta saan viestin siitä, että minut on huomattu, että läsnäoloani arvostetaan ja että minua palvellaan - ihan pian.

Viimeaikaisten kokemusten saldo on se, että yli puolessa tapauksista en ole saanut tervehdystä enkä mitään muutakaan huomionosoitusta parin minuutin aikana myymälään saavuttuani. Kun kyseessä on liike, jossa myyjä on jatkuvasti katse-etäisyyden päässä ja vaatteiden hinnat eivät ole enää mitenkään edullisia, koen maksavani vaatteiden laadun lisäksi ennen kaikkea palvelusta. Ja jos palvelua (tai edes minun olemassaoloni tunnustamista) ei edes ole - miksi maksaisin?

Joko minulla on ollut pahuksen huono tuuri tai sitten otsassani lukee jotain, mitä itse en näe. Petyin tänään kuitenkin ihan mahdottomasti keskustasta tavoittelemieni liikkeiden palveluun. Sitä ei ollut tarjolla. Tällä kertaa jaksoin käydä kahdessa liikkeessä. Toisessa minua tervehdittiin, mutta valikoimassa ei ollut mitään minua kiinnostavaa. Ensimmäisessä kiertelin ja odottelin yli viisi minuuttia ilman tervehdystä, ilman katsekontaktia, ilman mitään muuta kuin kevyttä seurantaa, etten varmasti vie mitään mukanani. Vaikka olen kerran aikaisemmin (pitkän odottelun jälkeen silloinkin) saanut tuosta samasta myymälästä palvelua ja jopa ostanut sieltä vaatteita itselleni, en aio nöyrtyä tuohon läpinäkyvyvän asiakkaan rooliin enää kertaakaan. Tuntui ikävältä.

Siirryin ketjuliikkeiden myymälöihin ja ostin minua hyvin palvelevista liikkeistä ilolla itselleni peräti kaksi uutta vaatekappaletta. Minun mittakaavallani se on paljon. Molemmissa paikoissa sain erinomaista palvelua, mikä vaikutti kovasti ostopäätökseeni. Toinen ostoksistani oli edullinen ja tavallinen. Ostopäätökseen vaikutti tuotteen hinta-laatusuhteen lisäksi myyjän ystävällisyys ja välittömyys.

Toinen ostokseni oli hintavampi. Senkin ostopäätökseen vaikutti tuotteen laadun lisäksi ennen kaikkea myyjän ystävällisyys, välittömyys ja palvelualttius.

Päätin, etten ikinä, ikinä enää käytä rahaa huonolaatuisiin tuotteisiin ja/tai palveluihin. Ostan vain sieltä, missä minuakin arvostetaan.

Millaisia asiakaskokemuksia sinulta löytyy? Mitä haluaisit parannettavan?

Sähköperämoottorin kanssa tutustumassa lähi-Saimaaseen

Koska Saimaa on aika iso järvi (Suomen suurin ja Euroopan neljänneksi suurin makeavetinen luonnonjärvi), soutamalla ei keski-ikäinen pariskunta pääse juurikaan tutustumaan järviympäristöön. Siksi meillä olikin ensimmäistä kertaa mukana ja käytössä sähköperämoottori. Mies hoiti perämoottorin valitsemisen, ostamisen ja akun hankkimisen. Toki niistä yhdessäkin juteltiin ensin, mutta minulla ei ole juuri osaamista antaa noihin keskusteluihin.

Sähköperämoottori osoittautui koeajojen jälkeen ihan hyväksi peliksi. Piti ensin vain koeajaa se, jotta saimme vähän tuntumaa siihen, kuinka kauan moottori jaksaa venettä viedä, jottei joudu kovin kaukaa soutamaan takaisin ;-) Meno oli soutamista nopeampaa jo puolella teholla ja todella hiljaista. Suurin ääni tuli veneen pohjan ja veden kosketuksesta. Sekään ei ollut suuri, sillä menimme ihan rauhallista, nautinnollista vauhtia.

Moottorin avulla pääsimme katsastamaan lähiympäristöä paljon kauemmas kuin mitä soutaen olisi arvannut lähteä kokeilemaan.

Lyhyehkön reissun tuloksena oli monta niemen nenää ja saarta. Saimaalla on lähes 14 000 saarta! Saimaan pinta-ala on 4 400 neliökilometriä ja rantaviivaa on peräti 14 850 kilometriä. Tuonne on varmasti helppo eksyä. Aina on kuitenkin jotain rantaa näkyvissä, joten siinä mielessä tilanne ei ole niin paha kuin miltä se voisi kuulostaa :-)

Koirakin nautti Saimaasta koko pienen mielensä ja kroppansa voimin :-)

Ihana keli - koirankin mielestä :-)

Päivän pituus on jo reippaasti yli 10 tuntia. Vauhdikkaan etäpäivän jälkeen ehdin koiran kanssa minilenkille ja keli oli mitä parhain! Aurinko paistoi täydeltä terältä ja tintit laulelivat tarmokkaina puissa. Ei ollut mitään epäselvää sen suhteen, mihin suuntaan vuosi on menossa ;-)

Koira täyttää pian yhdeksän vuotta ja sen kuonokarvat ovat jo tyylikkäästi harmaantuneet. Jäätyneessä lumessa piehtaroiminen ei sen sijaan ollut ollenkaan tyylikästä. Otin siitäkin pari kuvaa, mutta ei niistä selvinnyt ollenkaan, miten päin se koira niissä oli. Tyylikästä tai ei, nautinnollista tuo piehtarointi näytti kuitenkin olevan :-) 

Viikonlopuksi en ole tehnyt ainakaan vielä yhtään mitään suunnitelmia. Vielä ehtii :-) Miten sinä ajattelit viettää viikonloppusi?

Kylmää ja jonottelua

Kahdenkymmenen asteen pakkaspäivänä oli huomattavasti mukavampaa jäädä kotiin etätöihin kuin lähteä koettelemaan junaliikenteen toimivuutta.

Kävin katsastamassa tilanteen Vr:n sivuilta eikä tuo kaukoliikenteen ajantasaisuus ihan mieltä lämmittänyt. Tokikaan tuosta ei selviä, kuinka pitkiä viivästykset ovat olleet. Tänään oli hyvä päivä olla kotona ja kaukana junista :-)



Verotoimistossa olen viimeksi käynyt noin ikuisuus sitten. Hoidan kaiken mahdollisen netin kautta ja juuri silloin kun se minulle sopii. Mutta nyt tarvitsin verotuspäätöksen, joka on lähetetty kotiin paperisena, mutta jota ei tähän hätään löytynyt. En koskaan aikaisemmin ajatellut, että sitä voisi tarvita vielä yli puolen vuoden päästä sen saamisesta. Verotuspäätöstä ei voi saada tiedostomuodossa, vain paperisena. Vaihtoehtoina olivat nouto verotoimistosta (tai meillä toimipisteestä) tai lähetys postitse (ja sehän kestäisi).

Kuvittelin käyttäväni lounastaukoni verotoimistoreissuun, mutta kun katselin netistä toimipisteen ruuhkatilannetta, päädyin säätämään suunnitelmaa. Yhdessä vaiheessa tilanne näytti tältä:

Jonossa oli siis 16 asiakasta ja jonotusaika per asiakas peräti 74 minuuttia! Hui kauheaa.

Jono johtui varmasti osin siitä, että eletään alkuvuotta. Aika paljonkin siitä, että oli maanantai - etenkin kun meidän verotoimipisteemme on auki vain maanantaista keskiviikkoon. Sekin minulle selvisi vasta viime torstaina. Samalla huomasin, kuinka niukaksi verotoimistojen verkosto on kutistunut. Veroasioiden kanssa kannattaa siis ehdottomasti olla ennakoiva. Paikalla oli vain kaksi virkailijaa auttamassa henkilöverotuksen asiakkaita. Melkoista stressinhallintakykyä vaatii tuollainen asiakastyö :-(

Eilen oli vähemmän pakkasta kuin tänään ja sunnuntaipäivän kunniaksi kävimme koiran kanssa riehumassa pihalla oikein täysin rinnoin. Riehuminen kutistui aiottua lyhyemmäksi, sillä koiraparan tassuihin kerääntyi lumipaakkuja ja aika alkoi kulua tassujen sulattelussa. Tänään leikkasin tassuista kaikki turhat lunta keräävät karvat pois - toivottavasti seuraavalla kerralla on helpompi keskittyä pelkästään leikkimiseen :-)

Upeaa lumisen tammikuun loppua!

Upeaa, rauhallista ja elämyksellistä joulun aikaa!

Tänään oli viimeinen työpäiväni ennen joulua. Työpäivän jälkeen suuntasin Kauneimmat joululaulut -tilaisuuteen Vanajan kirkkoon. Rakastan laulamista, vaikka se on jäänytkin kovasti paitsioon viime vuosina. Joululaulut ovat tietysti aivan erityisen ihania. Koska olen vielä aikoinaan laulanut Vanajan kamarikuorossa, ympäristö oli mitä ihanteellisin. Kuoroissa muutenkin nuoruuteni laulaneena joululaulut ovat sitä kermaa :-) Tosin uusiakin joululauluja pääsee opettelemaan säännöllisesti.

Kirkko oli todella täynnä. Tilaisuus alkoi klo 19, minä olin kokemukseni ohjaamana paikalla jo klo 18:20. Sain valita istumapaikkani. Kirkon käytäville kannettiin jatkuvasti lisää varatuoleja. Alttarin ympärillä oli myös ylimääräisiä istuimia ja pienimmät istuivat alttarilla. Silti seisomaan joutui  jäämään paljon ihmisiä. Oli herkkää seurata, miten ihmiset kekseliäästi löysivät toisilleen aina lisää tilaa. Joulun henki oli vahvasti läsnä.

Päivällä aurinko pilkisti. Lähdimme etäpäivällä koiran kanssa lounastauolla ylimääräiselle pikkulenkille lammen ympäri. Koira nautti kaikesta, minä valosta ja koiran kuvaamisesta. Melkein kaikissa kuvissa koira joko juoksi päättömän näköisenä vaikeasti tarkennettavana jonnekin tai vahti katse tarkkana kameran vastaiseen suuntaan. Silti muutama hauskakin kuva tarttui muistikortille :-)

Oikein upeaa, rauhallista ja elämyksellistä joulun aikaa teille kaikille!

Kesää ja hetken iloja

Silloin on hyvä palata menneisiin, kun siellä on hyviä muistoja. Ikäviin muistoihin kannattaa palata vain terapiamielessä - tämä tosin on vain minun mielipiteeni.

Vuonna 2016 mökkeilimme Heinävedellä. Ranta sopi koiralle mainiosti, minulla taisi silloinkin olla jokin koipi paketissa.

Koira oli onnellinen, kun pääsi pulahtamaan veteen silloin kun halusi. Niitä kertojahan sitten riitti :-)

Samalla tavalla kun osaisi nauttia hetkestä... :-)

Harmaata ja lumista - mutta ei haittaa :-)

Käytiin koiran kanssa vähän peuhaamassa :-) Se jaksaa ja jaksaa innostua, vaikka onkin jo melkein kahdeksan vuotta.

Kaikkein kivointa sen mielestä olisi, jos jaksaisin potkiskella sille lunta jatkuvalla syötöllä. Se on hauskaa ja siihen kuuluu haukahdukset ja murinat - ihan innostuksen vuoksi.

Taivas tiputteli lumihiutaleita tasaisen tappavaan tahtiin. Käytännössä se tiesi sitä, että pilvet olivat paksuja ja himmensivät valoa tehokkaasti. Kävin lumettamassa kameraa hetken lähimaisemissa, mutta vailla sen kummempaa tulosta.

Koirasta otin kännyräpsyn, kun käytiin leikkimässä. Se ihmettelee kovasti, miksi pitää pysyä paikallaan ja milloin oikein jatketaan leikkimistä ;-)

Talvista alkavaa viikkoa!