Pysähtyminen palkitsee, kurjet kokoontuvat jo

Pysähtyminen on jäänyt viime aikoina minulla aika vähiin. Sienimetsään meneminen on rauhoittavaa, muttei pysähtymistä. Siinä olen jatkuvassa valppaustilassa ja jos etsimiäni sieniä löytyy, innostun valtavan paljon. Joka reissulta saan mukaani valtavasti hyvää mieltä ja olen aina vähän parempi ihminen, kun palaan metsästä kotiin. Nyt huomaan kuitenkin, että tarvitsen myös selkeitä pysähtymisen hetkiä. Ilman innostusta, pettymystä, ahdistusta tai pohdintaa. Täytyy ottaa tästä taas opikseen. Niin hyvää se pysähtyminenkin minulle tekee. Ehkei niinkään paljon juuri sillä pysähtymisen hetkellä, vaan enemmänkin myöhemmin, kun huomaan alitajuntani tuoneen minulle uusia, hyvää tekeviä asioita mieleeni.

Toki silläkin on merkitystä, miten ja millä viritän itseäni, miten ruokin ajatuksiani ja mihin käytän aikani. Mutta alitajunta tarvitsee ennen kaikkea aikaa tukeakseen kaikkea muuta. Tänään vuosilomapäivälläni taas havaitsin sen. Ilman kummoisia tavoitteita (onneksi) ulkoilutin kameraa ja sieniveistä (ensin kameraa, sitten veistä). Maiseman kuvaaminen ei ole aina niin tuottavaa, parannettavaa on vielä paljon, mutta en kiirehdi sen kanssa. Maisemaa kuvatessani katson ympärilleni eri tavalla. Meno- ja paluumatkalla näkee asiat aivan eri suunnasta ja eri valossa. Tavallaan hyvin simppeliä, mutta aina sitä jaksaa yllättyä. Muutama metri taaksepäin tai eteenpäin merkitsee paljon. Joudun kokeilemaan paljon löytääkseni mielestäni parhaan kuvakulman. Ja samalla ihailen maiseman muuttumista ja eri yksityiskohtien korostumista. Samaa yritän toistaa omassa elämässänikin.

Ikävän oloiset jutut rajaan julmasti kuvien ulkopuolelle. Sitä samaa yritän hieman opetella omassa elämässänikin. Sen sijaan, että mieli hakeutuisi aina niihin muutamaan ikävään asiaan tai ihmiseen, pyrin rajaamaan ne mielestäni pois tilaa viemästä. Yritän zoomata voimavaroihin, hyviin asioihin ja läheisiin ihmisiin.

Sunnuntaiaamuna kävin kameran kanssa aamuajelulla. Yhdellä pellolla oli ainakin toista sataa kurkea, tässä muutama niistä. Ne valmistautuvat lähtöön. Löysin ne puhtaasti kuuntelemalla metelin suuntaa 😂. Viestintä on vauhdissa ja kovaäänistä.

Tunkkaisessa arjessakin voi liihotella pienen perhosen lailla 🥰

Kokeilin kesällä ensimmäistä kertaa äänikirjaa. Kokemus oli ihan ok. Kirja oli keskivertohyvä ja lukijakin ihan - ok. Hieman puolipehmeän kirjan lukija luki kirjaa vähän liian hitaasti minun makuuni. Pitäisiköhän noita nopeuksia olla erilaisia useampaankin makuun? Pikakelaus olisi ollut tässä mainio toiminto. Ylirauhallisen lukemisen jälkeen en nyt toistaiseksi halua kuulla lukijan ääntä yhtään ainakaan vähään aikaan. Ihan ok veto, mutta ehkä tämä oli tässä muutaman tovin ajaksi 👍.

Nyt käsillä on ihan paperinen kirja, jonka kanssa olen loppuvaiheissa. Lukuhetkiä ei siunaannu jatkuvasti, mutta juuri siksi valitsen kirjoja, joiden lukemista pitempikään tauko ei häiritse.

Molemmat kirjat ovat ns. tietokirjallisuutta. Tällä hetkellä fakta uppoaa minuun kirjoissa paremmin kuin fiktio. Aika aikaansa kutakin 🥰.

Etsin itselleni uutta ammatillista identiteettiä töissä ja vastaavasti uutta ajatuksellista roolia lapsuuden perheessä. Molemmat ovat isoja juttuja, jotka eivät vie akuutisti aikaani kerrallaan paljon, mutta pyörivät sitäkin enemmän mielessäni aamusta aamuun.

Lapsuuden perheeni on se, mihin monet nykyiset haasteeni juontavat. Lapsuuden perheeseen liittyy onneksi myös hyviä kokemuksia. Pitkän henkisen eron jälkeen asiat ovat jälleen tässä ihan sylissäni, korkoineen kaikkineen. Se ei ole helppoa. Jo menneisyyden kohtaaminen on vaikeaa, mutta jokaisen ajatukset ovat kasvaneet johonkin suuntaan vuosien myötä. Siinä on taakkaa.

Onneksi monilla elämä ei koskaan äidy näin monimutkaisen haastavaksi. Ikävä kyllä aivan liian monella elämä osoittautuu vielä mahdottoman paljon haastavammaksi. Toivottavasti mahdollisimman monilla on riittävät tukijoukot 💖.

Töissä olen päätynyt neuvottelemaan työnkuvastani ja työtehtävistäni. Isoja muutoksia ei ole tulossa lähiaikoina, mutta edelleen on paljon asioita, joihin en voi ryhtyä ilman esihenkilöni suostumusta. Siinä on opettelemista uuteen. Aikaisemman esihenkilön kanssa monet asiat sai ratkaista ihan itse. Mutta asiat muuttuvat. Nyt täytyy vain opetella ja totutella uuteen malliin.

Samaan aikaan mietiskelen kovasti, mitä muuta voisin tehdä. Olen innokas oppimaan uutta ja kaikkea uutta päin pitää siis myös rynnistää. Nyt pitää virittää esiin ne osaamiset, mitä tässä työssä en ole päässyt käyttämään. Ja sitten pitää katsoa, mihin asti se kantaa. Ja mitä tarvitaan seuraavaksi. Ajopuuksi ei tarvitse jäädä 👍.

Ihanaa lämmintä elokuun viikonloppua! Nautiskellaan 💖.

Kantarelleja ja kantarelli-pekonikeittomme resepti

Syyskesä ja syksy taitavat olla lempivuodenaikojani. Luonnossa tapahtuu vähän pysähtyneen kesän jälkeen kaikenlaista, värejä putkahtelee näkyviin. Vähän niin kuin toinen kevät, vain toisessa järjestyksessä. Nyt aloitetaan vihreästä ja lämpimästä.

Hirvikärpäsiä on liikkeellä jo nyt. Niistä en tykkää yhtään. Jospa joku keksisi, miten punkit ja hirvikärpäset saataisiin pois maailman kartalta. Luulen, ettei ekotasapaino häiriintyisi siitä mihinkään.

Metsään voi viileämpien kelien myötä pitkähihaista päälle ilman paahtumisriskiä. Heti helpottaa hyttysten kanssa seurustelu.

Juuri nyt metsässä on aivan upeaa! Sienet poksahtelevat ilmoille monen värisinä 🥰. Punainen kärpässieni jaksaa ilahduttaa silmään laajoina massoina. Kuin maa kukkisi. Keltasarvikka iloittelee oranssinkeltaisen värinsä kanssa. 

Ja tietenkin kantarelli eli keltavahvero 😍. Lehdistä välillä luen ja katselen kuvia keltaisenaan hehkuvista kantarelliapajista, joissa keltaisia kultasieniä näkyy silmin kantamattomiin. Minä en ole koskaan törmännyt sellaisiin paikkoihin. Parhaimmillaankin apajani näyttävät tältä. Tässä kolme kantarellia: kaksi edessä ja yksi takana. Tämä kuva on otettu melko läheltä.

Kohtuullisen tyypillinen kantarellilöytöni on tällainen. Sammaleisen kuusimetsän pohjalla näkyy hiven keltaista. Muutamien koivujen kuumuuden koettelemat keltaiseksi kuivuneet lehdet ovat värjänneet metsän pohjan keltaisen täplikkääksi. Aina ei ole helppoa erottaa kauempaa, mistä keltaisesta oikein on kyse. Tämäkin kuva on otettu melkoisen läheltä.

Yllä siis kuva kantarellilöydöstäni. Jotta sen saa maasta edes muutamana kappaleena ylös, sen päältä ja sivulta täytyy raivata risuja, sammalta ja heinää pois. Alta sitten paljastuu joskus isompi, joskus pienempi yksilö. Joskus sieni löytyy kavereiden kera, tällä kertaa löytyi vain tämä yksi.

Mutta metsäreissullani tavoitteena ei ole suuri sienisaalis. Jokainen kerätty sieni on puhtaasti plussaa. Käsittelen ja pakastan pienetkin määrät, jollei niillä ole käyttöä saman tien. Loppusyksystä ja talvella yhdistelen ruokaan sopivan määrän pakastettuja kantarelleja reseptin mukaan.

Tässä mieheni kanssa jatkokehittelemä kantarelli-pekonikeiton resepti. Olemme kehitelleet alun perin löytämäämme reseptiä pariinkin kertaan. Tärkein muutos liittyy kantarellien määrään - niitä on lisätty huomattavasti pekonimäärään verrattuna. Meidän mielestämme keitossa pitää olla kunnolla kantarelleja. Toinen tärkeä muutos on se, että resepti on pakastetuille kantarelleille. Tuoreita kantarelleja käytetään tuplasti tuon verran, niissä kun on vielä huomattavasti nestettä mukana. Kolmas muutos on pekonin vaihtaminen kalkkunapekoniin. Ja neljäs muutos on sulatejuuston vaihtaminen tuorejuustoon. Loput muutokset ovat ihan pieniä viilauksia. Me pidämme tästä ihan mahdottoman paljon. Toivottavasti maistuu sinullekin! Huomaa, että resepti on kuudelle.

Kantarelli-pekonikeitto (6 annosta)

Aineet:

250-300g pakastettuja kantarelleja

1 pkt kalkkunapekonia

1 sipuli

2 rkl öljyä

2 rkl vehnäjauhoja

8 dl vettä

2 dl ruokakermaa

100 g kantarellin makuista tuorejuustoa

4 tl lihaliemijauhetta

ripaus suolaa, valkopippuria, valkosipulijauhetta maun mukaan

Ohjeet:

1.     Paista pilkottu pekoni paistinpannussa. Lisää sulatettu kantarelli ja silputtu sipuli joukkoon. Haihduta neste pannulla.

2.     Siirrä sienet, pekoni ja sipuli pannulta kattilaan. Lisää öljy joukkoon. Kuumenne ja ripottele vehnäjauhot sienien päälle ja sekoita.

3.     Lisää vesi kattilaan ja lihaliemijauhe. Sekoita ja anna kiehua n. 15 min. hiljaisella lämmöllä.

4.     Lisää kerma ja tuorejuusto. Kiehauta ja lisää mausteita ja maistele. Ole varovainen suolan kanssa, ettei tule liian suolaista.

Kummalliset ja ns. tavalliset perheet

Keskusteltiin tänään perheistä ja ns. tavallisista perheistä. Eri ikäpolvilla on erilaisia näkemyksiä hyvästä perusperheestä. Ja jopa samalla sukupolvella näkemys vaihtelee. Millainen sellainen 'tavallinen' perusperhe on sinun mielestäsi?

Lapsena ollessani kuvittelin sellaisen tavallisen perheen muodostuvan äidistä, isästä, tyttärestä ja pojasta, kuten ystävänikin tänään kuvaili. Tällaisen perusperheen haamu on vainonnut pitkään. 1990-luvun alkupuoliskolla, jolloin minun ystäväpiirini muodosti perheitä, yksi ystäväni sai perheeseen toisen tytön. Anoppini (ihana, mutta vanhakantainen) oli huolissaan siitä, että pitääkö perheen hankkia vielä kolmas lapsi, jotta saavat pojankin.

Meidän esikoisemme on poika ja se oli pieni harmitus kovasti tyttöä odottaneelle poikavaltaisen suvun ikävaltiaille. Etukäteen hankittu mekkokangas meni ihan hukkaan. Toinen lapsi oli tyttö ja siitäpä se riemu sitten syttyi 🤭.

Minun lapsuuden perheeni oli juuri tuo äiti, isä, tytär ja poika. Siihen se tavallisuus sitten jäikin. Erilaisuudessakaan ei välttämättä ole mitään vikaa, mutta kaikesta koetusta jää jälkensä. Hyvässä tai pahassa.

Isä on nyt hoivakodissa ja tapaan häntä ensimmäistä kertaa kai koskaan ihan kahden kesken. Hänellä on muistisairaus, mutta onneksi näyttää muistavan minut 💖.

Paahtava helle oli tehdä isälle tepposet, mutta siitä selviydyttyään hän on kohentanut niin fyysistä kuin psyykkistäkin kuntoaan. Emme ole ennen tätä kesää nähneet isän kanssa pitkään aikaan, muutaman kerran olemme jutelleet puhelimessa. Kahdenkeskiset tapaamiset ovat tuoneet hänestä upeita puolia esiin. Ja minustakin.

Ihmiset ovat niin erilaisia kahden kesken kuin porukassa. Kahdenkeskisiin tapaamisiin kannattaa panostaa. Olen todella kiitollinen päästyäni oppimaan tuntemaan omaa isääni paremmin. Koskaan ei näytä olevan liian myöhäistä. (Ei kannata antaa kuvan hämätä, tuolta irtoaa huumoria ja tilanneherkkyyttä yllin kyllin 🥰). (Isä siis oikealla ja minä vasemmalla 👍)

Omien lasteni suhteen olen joidenkin mielestä liiankin läheinen. Arvostelijoita riittää. En ole kokenut 'normaalia' lapsuuden perhettä, joten en voi sitä myöskään monistaa eteenpäin. Teen vain parhaani. Onneksi perhe tykkää 💖.

En ihan jaksa ymmärtää sitä, että jotkut ihmiset ovat 'päteviä' arvioimaan perheesi tai oman toimintasi normaaliutta tai hyvyyttä. Eikös hyvä ole sitä, mitä itse kukin tarvitsee?

Millaisena sinä näet tavallisen perusperheen? Millaisessa olet itse kasvanut ja mitä olet vuosien varrella oppinut?

Kuntoutusta ja sateen tuomia voimavaroja

Neljä päivää (ti-pe) ammatillisessa kuntoutuksessa ja yhtä monta matkapäivää sekä lounasistuntoa. Tuloksena flunssa, onneksi vain flunssa. Maanantaina alkaneen nuhakuumeen jäljiltä pääsin koronatestiin tiistaina ja juuri hetki sitten sain tuloksen negatiivisesta koronatestistä. Ei siis enää karanteenia - hienoa!

Kasvomaski suojaa enemmän muita kuin itseä. Sikäli voin olla ylpeä itsestäni, että muita tuli suojattua ihan täysillä. Eikä omakaan sairastuminen ollut omasta huolimattomuudesta kiinni. Kaikki voitava tuli tehtyä.

Nuhakuume on vienyt kaikki voimavarat alkuviikolta, huomenna toivon pääseväni jo hyvin remmiin mukaan. Sadetta on riittänyt, joten sää on suosinut sairastajaa 😏. Pari kuvaa sateen yllättäneeltä kuvauskeikalta. Pisarat iskeytyivät (ennen sairastumista) linssiin sateenvarjosta huolimatta. Ihan oikeita tunnelmakuvia 🥰.

Upeaa elokuun jatkoa! Vielä on monta hyvää kesä- ja syyskohdetta käymättä. Mitä suosittelisit?

Kuntoutuksessa ja siitä selvinneenä 😊

Neljä päivää ammatillisessa kuntoutuksessa. Olisin voinut omakustanteista hotelliyöpymistä lukuun ottamatta jättää tuon väliin. Ja tietenkin monen ihanan ja yhden aivan erityisen ihanan kuntoutuskaverin seuraa lukuun ottamatta (kiitos teille!). Mahalasku, mutta näin se elämä vie.

Onneksi elämässä on paljon kiitollisuuden aiheita, mikä vähentää ikävien asioiden painopistettä, kun ne (ikävät asiat) on päässyt murehtimaan pois päiväjärjestyksestä 💖.

Kiitos sinulle, Sylvi! Elämä tarjoilee ihania uusia ystävyyksiä 💖.

Kiitos, Tuija! Näemme pian, kun asiat selvenevät!

Kiitos perhe! Hitsi, että minulla onkin mahtavat taustajoukot!

Ja kiitos kaikki te ystävät, joita en nyt nimeä tähän erikseen. Olette rakkaita! 🥰

Huonosti voiva ihminen ei ole huono. Hän vain voi huonosti.

Ikävästi tunteva ihminen ei ole ikävä. Hän voi tuntua ikävältä, mutta hän voi oikeasti huonosti. Häntä on usein myös kohdeltu huonosti. Ethän kehota häntä ryhdistäytymään?

Kaltoinkohdelluksi itsensä kokeva ihminen kaipaa empatiaa ja sympatiaa. Ei kehotusta ymmärtää kiusaajaansa positiivisesti. Myötätunto - herätys!

Surullinen tai ahdistunut ihminen ei kaipaa nokitusta tai ripitystä. Hänelle pitäisi antaa tilaa ja kuuntelua.

Vuorovaikutus on kaksisuuntaista - aivan niin. Jos tykität ikävää, mitä oletat saavasi takaisin?

Neljä päivää kuntoutuksessa jätti paljon hampaan koloon. Ehkä kuntoutukseen haetaan erilaisia ihmisiä kuin minä? Miksi palautetta kysyttiin ensimmäisen kerran vasta kolmannella jaksolla? Vielä nyt en voi suositella yhtään. Ehkä tilanne muuttuu vielä viimeiselle lähijaksolle.

Kuntoutuksen kahden viimeisen päivän ajaksi jäin yöpymään Pasilan Triplan Sokos-hotelliin. Sain huoneen 17. kerroksesta ja näin helposti ihan merelle asti. Tuijotin näkymää koko illan ja samalla puhuin puhelimessa tai katsoin televisiota. Television katseleminenkin on aika harvinaista herkkua minulle 🥰.

Itsekriittisyys vie pöpelikköön ja muutama neidonkorentokoiras

Kuvattuani viikonloppuna ihmisiä ja käytyäni nyt noin puolet kuvista läpi päädyin taas pohtimaan ihmisenä olemisen ihmeellisyyttä ja nimenomaan hyvässä mielessä. Ihaninta kuvien läpikäymisessä tähän asti on ollut nähdä ihmisten tunteita monine vivahteineen, läsnä olemista, yhteyttä ja ainutlaatuisuutta. Kuvia katsellessa jään ihastelemaan aitoja, läsnä olevia ihmisiä. En niinkään virheettömän kauniita ihmisiä (joita nyt maallikon onneksi on olemassa aika vähän).

On sääli, etteivät ihmiset näe useinkaan kuvissa itsessään sitä samaa lumoavaa vetovoimaa ja loistokkuutta, mitä minä heissä noissa kuvissa näen. Monet tunnistelevat kuvista vain omia heikkoja kohtiaan ja mahdollisia virheitään. Ehkä jokaiseen kuvaan pitäisi lisätä kuvaseloste, miksi kuva ja henkilö siinä on minun mielestäni aivan erityisen upea. Jonkun pitäisi kai kertoa - moneenkin kertaan.

Eikä nyt ole kyse näistä juuri kuvaamistani ihmisistä, hehän eivät ole vielä nähneet kuviaan. Kyse on kaikesta kokemuksestani henkilökuvaamisesta eikä se rajoitu mitenkään ulkonäön, poseeraamistaidon tai muunkaan erityisen tekijän mukaan. Monet kuvattavani haluaisivat saada kuvan itsestään ilman erityispiirteitään, jotka tekevät heistä juuri heidät. He eivät näe itse parhaita puoliaan eivätkä erityisyyttään. Jonkun pitäisi kertoa heille - moneenkin kertaan.

Tässä voisi olla itselle hyvä projekti lähiajalle. Kertoa ystäville ja työkavereille niistä asioista, joita heissä erityisesti arvostan. Ja ihailen. Jonkun pitäisi kertoa - se voisin olla ihan alkuun vaikkapa minä.

Jos he näkisivät samankaltaisia kuvia omista lähimmistään, he ihastuisivat läsnä olemiseen, rehellisyyteen, hymyyn, tunteisiin ja aitouteen. Miksi näitä on niin vaikea nähdä omassa itsessä?

Heinäkuun alusta on jäänyt neitokorennon kuvia odottelemaan kohtaloaan. Näissä kuvissa patsastelee vain koiraita. Naaraita oli näkyvissä vain muutama. Kuvat niistä toivottavasti myöhemmin 👍.

Ihanaa elokuun jatkoa! 🥰

Elämän opetuksia plus sitruunaperhonen ja kimalainen

Jos elämä jotain opettaa, se on suhteellisuudentaju. Mitä syvemmissä vesissä on joutunut selviytymään, sitä helpommilta seuraavat haasteet tuntuvat. Elämän haasteet eivät jakaudu tasaisesti ihmisten kesken, eikä niitä voi mitenkään vertailla. Tuskan määrä ei ole siis koskaan suorassa suhteessa tuskan aiheuttajan suuruuteen tai määrään. 

Henkilökohtaisesti minua nyppii se, kun joku joko olettaa tietävänsä jonkin yleisen tunnetilan, joka liittyy joihinkin tapahtumiin tai uskottelee itselleen ymmärtävänsä, miltä minusta tuntuu. Yksi haluaa selittää jonkin tilanteen aiheuttamaa tunnetilaa, kuin se muka olisi kaikille sama. Voihan se ollakin niin, mutta minä koen eri tavoin, enkä voi yhtyä yleistykseen. 

Olen ollut kovin avoin elämäni vaiheiden kanssa, mutta ikäväkseni olen huomannut sen olevan perin haitallista itseni kannalta. Aina joku jaksaa nostaa esiin pienet huomioni, joista hän tekee sen jälkeen suurta draamaa. Aika masentavaa? Yllätyksekseni netissä ei ole tullut vastaiskuja, ne ovat tulleet ihan tosielämässä. Puskista on helppo huudella? 

Oliko lomani virvoittava? Kyllä ja ei. Melkein kuukauden mittaiseen lomajaksoon sisältyi kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ihania huippuhetkiä ja toisaalta elämän nurjia puolia. Sitähän se elämä on.

Onnellisuus ei ole mielestäni sitä, että huolia ei ole ollenkaan. Onnellisuus on hyviä perustekijöitä ja upeita hetkiä. Jokainen voi itse päättää, miten arvottaa hyvää ja huonoa elämässään. Jos elää riittävän vanhaksi, kaikki elämän perushaasteet ja -kultahetket tulevat tutuiksi. Jos elää lyhyemmän elämän, kaikkea ei tarvitse kohdata.

Kymmensormijärjestelmä ja loppukesän korentoja

Tänään kävin näyttämässä toista rannettani työterveyslääkärillä. Se on ollut hieman turvonnut ja ihan reippaasti kipeä kesäkuun lopusta asti. Olen hoitanut sitä monin keinoin, mutta nyt työt alkoivat eikä ranne ole vieläkään kunnossa. Lääkärille siis.

Kävi ilmi, ettei ranne ole siitä kohtaa turvonnut, mistä luulin. Siinä kohtaa olen vain epäsymmetrinen (ihan kunnolla). Mietinkin, että kumma kohta olla turvoksissa, kun ei ole pehmeä eikä kipeä, tuntuu vain luulta 🙄.

Pientä turvotusta löytyi sitten sieltä kipualueelta, jokin tulehdus siellä piilee. Sain hyvät hoito-ohjeet. Pitäisi käyttää myös kylmähoitoa. Kävin ostamassa apteekista elämäni ensimmäisen kylmäpakkauksen. Olen jääräpäisesti vähätellyt kylmähoitoa kivun hoidossa, sillä minulle kylmä aiheuttaa melkein aina kipua. Nyt täytyy vihdoin joustaa periaatteissaan ja kokeilla, josko tuo sittenkin auttaisi.

Katselin joutessani lääkärin näppäilyä tietokoneensa kanssa. Reipas kolmisormitekniikka oli käytössä (kaksi etusormea ja vasemman käden peukalo). Lääkäri oli minua nuorempi, mutta ei niin nuori, että olisi koulussa oppinut kymmensormijärjestelmää. Vai opetetaanko sitä siellä? Sen pitäisi minun mielestäni olla kyllä ihan ala-asteen perusjuttuja, sillä näppäimistöllähän töissä melkein kaikki kirjoitetaan.

Mietiskelin sitä, kuinka paljon ylimääräistä aikaa tuolla lääkärillä kuluu päivittäin tuon kolmisormitekniikan kanssa. Vuodessa varmasti kuitenkin melkoinen määrä ylimääräistä aikaa. Ja miten se vaikuttaakaan ergonomiaan? Ei ainakaan positiivisesti.

Minä joudun (pääsen) kirjoittamaan työssäni paljon. Olen omalla ajallani poikani kannustamana  opetellut tehokkaampaa ja taloudellisempaa kirjoitustekniikkaa (hän myös katseli kirjoitustekniikkaani pieni sääli silmissään). Nopeasti selvisi, että netistä löytyy kymmensormiharjoitteita vaikka kuinka paljon. Niitä sitten mussuttelin ja näpsyttelin aikani. Muutaman viikon tauon jälkeen palasin niihin uudestaan. Kymmensormitekniikka ei ole vieläkään todellakaan hallussani, mutta nykyään käytän aktiivisesti jo 6-7 sormea näpytellessäni. Samalla kykyni paikantaa kirjaimet näppäimistöltä on parantunut huomattavasti ja pystyn kirjoittamaan pieniä pätkiä jopa katsomatta näppäimistöä. Kirjoitusnopeuteni on moninkertaistunut, työni helpottunut ja ergonomiani parantunut.

Tässä pari linkkiä hyviin harjoitteisiin:

https://www.typingstudy.com/fi/

https://sense-lang.org/typing/tutor/keyboardingFI.php.

Kummastakin löytyy ohjeistus myös suomen kielellä.

Loppukesän korentolöytöjä tässä:

Tummasyyskorennon naaras on mielestäni huomattavasti kauniimman näköinen kuin koiras. tavallisestihan koiraalle jaetaan ne parhaat värit ja naaras saa tyytyä siihen tylsään, mitä sattuu jäämään jäljelle. Nyt koiras sai mustan, eikä se kelpaa vertailussa naaraalle mitenkään.

Ukonkorennot ovat upeita niin kokonsa kuin väriensäkin puolesta. Ruskoukonkorennon naaras on iso, muttei niin kovin värikäs. Ensimmäisen kerran tänä kesänä näin sen lammella. Kuvaamaan pääsin sitä vasta, kun se asettui vihdoin munimaan.

Kaikki korennot lepäävät välillä. Ukonkorennot lentävät minun kokemukseni mukaan usein puun rungolle suhteellisen korkealle tai puun oksistoon. Niitä on vaikea löytää sieltä sellaisenaan, mutta kun jää paikoilleen seuraamaan korennon lentoa, näkee sen tai sen kaverin ennemmin tai myöhemmin laskeutuvan lepäämään jonnekin. Usein ne saapuvat sinne lepäämään toisenkin kerran. odottaminen ja paikallaan seuraaminen siis kannattaa.

Tämä ruskoukonkorentonaaras asettui lepäämään tämän puun runkoon jo toisen kerran.

Samaan puunrunkoon saapui hieman myöhemmin myös siniukonkorennon naaras. Ovat ne komeita 💖!

Mikä on lempikorentosi? Vai ovatko ne kaikki inhokkeja?

Lintujen ääniä ja oranssi perhoskollaasi

Tämänkertainen lomajakso lähestyy loppuaan. Huomisen vietän vielä lomalla ja keskiviikkona alkaa ensimmäinen, lyhennetty työviikko. Työn aloittaminen keskellä viikkoa sopii minulle, olen pitänyt käytännöstä kiinni jo muutaman vuoden.

Käväisin tänään eilisen sadepäivän jälkeen katsomassa metsän kuulumisia. Oikeastaan eilen satoi lopulta vain muutaman tunnin, mutta vettä tuli ihan mukavasti. Uusia kantarelleja oli noussut esiin, jotkut tosin pitkän kuivan kauden jälkeen aika surkean näköisiä. Muitakin sieniä oli tupsahtanut jo esiin, toivottavasti loppukesä on normaalimpaa kesää, ei vain kuumaa ja kuivaa tai rankkaa sadetta.

En ole paljon kesän aikana piipahdellut metsässä, mutta tänään kuulin melkoista lintujen iloittelua. Poikasten äänet eroavat usein tähän aikaan vuodesta vielä todella paljon aikuisten äänistä, joten yhtään en ole varma kaikista huutelijoista. Kaksi korppia keskusteli ainakin kovasti ja pitkään keskenään. Voi olla, että niitä oli useampikin, en nähnyt niitä, kuulin vain. Palokärki huuteli muutaman kerran - luulen, että kovaääniset poikaset olivat sen. Peukaloinen on pesueensa kanssa ihan vieressä. Näin emon ja ääntelyä kuului monesta paikasta siitä läheltä. Tiaiset olivat vauhdissa ja punarinnoiksi luulin tunnistavinani yhdet viestittelijät. Käpytikankin äänen kuulin. Siinä niitä kaikkia lintuja kuunnellessa mieli rentoutui 🥰.

Perhoskuvista päätin tehdä kollaasin. Teen muuten kyllä vielä toisenkin. Ajatuksena oli kerätä yhteen kuvaan useampi perhonen. Niitä perhoskuvia olikin sitten aika montakin ja niistä monet olivat oransseja. Ensin se tuntui tylsältä, mutta päätin sitten tehdä kollaasin oransseista perhosista. Mukaan jäi yksi hiekalla poseeraava perhonen muiden vihreällä taustalla esiintyvien siivekkäiden sekaan. Kauempaa katsottuna se töksähti silmään. Sehän piti korjata ja toisessa versiossa on vain vihreitä taustoja. Tässä ensimmäinen tekele, aion tehtailla näitä vielä lisää (en tiedä miksi) 👍.

Kuvissa: nokkosperhonen, neitoperhonen, ohdakeperhonen, pikkukultasiipi, keisarinviitta, karttaperhonen, ketohopeatäplä, herukkaperhonen, lauhahiipijä, metsänokiperhonen, auroraperhonen ja keltaniittyperhonen 🦋.

Mahtavaa elokuun alkua! 🥰