Sukkia, tunteita ja kuolinpesää

Valepalmikkosukkia on valmistunut sukkatehtaasta rauhallisesti, mutta vielä kevät ei ole ajanut tuotantoa alas. Sukkien varret ovat heikosta asettelusta huolimatta samanpituiset. Tässä niitä on kahta kokoa: 38-39 ja 40-41. Niin kuin suunnilleen.

Sukkien taustalla on Novitan islantilaisesta villasta neulomani huivi tai shaali toimiston tiukkaa ilmastointia tasoittamaan. Sukat ovat Novitan seiskaveikkaa. Tumman harmaat sukat olen ominut jo omaan käyttööni. Ovat aivan mainiot toimistosukat mustien vaatteiden kanssa.

Silloin tällöin toimistolla joku aina ihmettelee villasukilla hipsutteluani (vaikka meillä on aika monta muutakin villasukkailijaa). Kerron oitis kysyjille varpaiden nivelrikostani ja siitä, kuinka kengät tuntuvat rasittavilta jaloissa, mutta villasukat ovat puhdasta hemmottelua. Kaikki ovat tähän mennessä kertoneet ymmärtävänsä minun perustelujani 👍.

Eilen sain ikäväsävyisen viestin henkilöltä, joka on ollut usein aikaisemminkin ikävä minulle. Hän on selvästikin kovin turhautunut minuun tai vihainen minulle. Negatiivisuus purskahtelee ilmoille aika ajoin kuin painekattilasta. Joudumme toistaiseksi olemaan tekemisissä toistemme kanssa.

Sitä jäin vain ihmettelemään, että minkä ihmeen takia minulle tulee niin paha mieli ja minua harmittaa niin paljon, kun toinen ihminen on minulle ilkeä? Hän ei ole tyytyväinen minuun, mutta en olisi voinut omaa elämääni paremminkaan elää. En siis tavallaan voi tilanteelle mitään. Kyse on hänen tunteistaan ja hänen tavastaan ilmaista itseään juuri tuossa tunnetilassa. Se ei ole minun vikani, vaikka olenkin kohde. Tiedän sen, mutta miksi ihmeessä se tuntuu niin pahalta?

Maltan mieltäni jo sen verran, etten enää yritä perustella hänelle tekemisiäni (tai tekemisten jättämisiä). Se on johtanut aikaisemmin umpikujiin. Ja silti minua harmittaa - ihan yölläkin herätessäni.

En usko, että mikään tekoni muuttaisi mitään mihinkään (parempaan) suuntaan. Silti olen puolustusasemissa.

Suku on pahin tässä tapauksessa.

Koirallamme on aivan mahdottoman tasapainoton kausi. Pixie ei pysy pystyssä ulkona kovinkaan pitkää matkaa, kun jo makaa maassa sätkytellen. Lumen pinta tuo jotain mahtavaa tukipintaa ihon/karvojen kutitukseen. Tänään Pixiellä oli päällään sadeviitta ja selällään kiemurtelu ei helpottanut ollenkaan yhtä paljon kutinaa kuin aikaisemmin, joten selällään kiemurtelua piti tehdä senkin edestä. Lumipenkat olivat vetisiä, joten sadeviitta oli täsmälleen paikoillaan suojaamassa turkkia kastumiselta ja likaantumiselta 👍

Huomenna lähden Lahteen viemään asunnon avainta siivoustoimistolle. Samalla käyn tyhjentämässä lisää kaappeja. Siivouksen jälkeen kiinteistövälitys pääsee kuvaamaan asunnon ja myynti saa lisävauhtia.

Arvioni mukaan olemme säästäneet muutaman tuhat euroa sillä, että olemme tehneet asunnon tyhjentämisen itse. Ja vaikka olisimme ulkoistaneetkin tyhjennyksen alusta asti, olisin silti halunnut käydä kodin läpi ihan oman itseni vuoksi. Aikaa olisi kulunut joka tapauksessa. Aikaa on siis kulunut, mutta tavalla ja toisellakin kaikki (?) ovat tässä prosessissa voittaneet.

Tai ehkä meidän perheemme on tehnyt aika hirmuisesti työtä asunnon tyhjentämiseksi ja tavaroiden lajittelemiseksi. Voi olla, että meidän kohdallamme tilanne on plus-miinus-nollan tienoilla. Ihan järjetön määrä työtä ja vaivaa tässä ollaan tehty ja nähty. Ollaan kuitenkin saatu talteen vanhempien tärkeimpänä pitämät asiat ja tavarat. Heitä kunnioittaen olemme asunnon tyhjennystä tehneet.

On mahdottoman suuri helpotus, että olemme päässeet jo näinkin pitkälle asunnon tyhjentämisessä ja myynnissä. Tasapainoilu työn, oman henkilökohtaisen elämän ja kuolinpesän velvollisuuksien kanssa on ollut jokseenkin puristavaa. Meitä on yksi tekemässä kaikkea tarvittavaa. Ja toinen vaatimassa jotain omasta näkökulmastaan. Perhe ei ole aina se paras.

Ihanaa kevään alkua sinulle näistä höyryistäni huolimatta. Elämä on kaiken tuhrun alla upeaa ja hyvää. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme 💖🌼💖

Tyhjennettiin asuntoa

Tänä viikonloppuna tyhjensimme vanhempieni asuntoa. Perjantaina tyhjensin asuntoa yksinäni. Lauantaina tyhjennyspartiossa olivat mukana mieheni ja poikani. Siirsimme muuhun kierrätykseen kelpaamattomat isot huonekalut isoon vuokra-autoon. Miehet veivät isot huonekalut, minä jeesasin pienempien tavaroiden kanssa.

Autoon olisi mahtunut enemmän kuin jaksoimme kohtuudella sinne kantaa. Osa huonekaluista piti purkaa osiin ennen kantamista. Kantomatka kulki hissittömän kerrostalon kolmannesta kerroksesta kapeaa ja jyrkkää portaikkoa pitkin pihalle. Priorisoimme tehtäväämme niin, että nyt vietiin ainakin kaikki se, mikä vaati kuljetukseen isompaa autoa. Peräkärryyn mahtuvaa tavaraa pystyy kuljettamaan myöhemminkin.

Poika oli kova ja tehokas tiimin jäsen. Ei oltaisi ilman häntä pärjätty mitenkään.

Tässä taitaa olla menossa keittiön pöydän ositus kannettaviin osiin.

Kaikkien kierrätyspyrkimystenkin jälkeen jätelajitteluasemalle päätyi minun arvioni mukaan oikein käyttökelpoistakin tavaraa. Hyväntekeväisyyskirpputori ei ottanut vastaan hyväkuntoisia vanhempia sohvia. Kovasti oltiin siellä nihkeitä muitakin vanhempia huonekaluja kohtaan. Ymmärrän toki, jos kukaan ei sellaisia halua ostaa.

Kävin läpi facebookin kierrätys- ja luovutusryhmiä. Sielläkään kukaan ei kaivannut sen kaltaisia huonekaluja, mitä meiltä oli vapautumassa. Energia on rajallista ainakin omassa elämässäni enkä enää jaksanut lähteä etsimään tavaroille mahdollista uutta kotia.

Ehkei hyväkuntoisilla, mutta vanhemmilla huonekaluilla sitten olekaan käyttöä kenelläkään? Ajat ovat niin muuttuneet sitten oman nuoruuden. Silloin omassa nuoruudessa pienillä rahoilla eläessä oli oltava kiitollinen siitä, kun sai joltain jotain käyttökelpoista käyttötavaraa ihan ilmaiseksi. Tyylistä ei ollut varaa silloin kipuilla 🤭.

En ole ollut koskaan kouluikäisenä yhdenkään historian opettajan ihanneoppilas. En löytänyt koskaan historian opintojen vuosilukujen, sotien ja muuttuvien valtiorajojen takaa mitään helppoa ja lähestyttävää kosketuspintaa. 

Sittemmin olen oppinut ymmärtämään historiaa tarinoina ihmiskunnan kehittymisestä ja kansakuntien matkoista. Miksei kukaan koulussa kertonut, miksi (ja miten) näistä asioista on hyvä kiinnostua?

Olen töissä huomannut sen, miten paljon työyhteisöjen ja työpaikkojen historian tuntemisesta voi olla hyötyä. On ällistyttävän hyödyllistä ja käytännöllistä ymmärtää sitä, miten ja miksi tähän tilanteeseen on päädytty. Se auttaa löytämään tapoja ja keinoja tulla toimeen niiden ihmisten kanssa, joiden toiminta muuten tuntuisi jotenkin oudolta. Se auttaa perustelemaan asiat paremmin ja tehokkaammin ja ymmärtämään ihmisten kipupisteitä huomattavan paljon paremmin.

Sama pätee melkein kaikessa muussakin elämässä. Erilaisuuden ymmärtäminen on vaikeaa ja oman toiminnan sopeuttaminen siihen vieläkin vaikeampaa. Menneen ymmärtäminen auttaa pääsemään sille polulle, jota moni on kulkenut ja jokunen jäljestä seurannut. Aikaisemmin tapahtuneisiin asioihin perehtyminen on viisauden juuri. Jotta voi ymmärtää, mikä voi toimia nyt, pitää olla käsitys siitä, mitä on aikaisemmin tapahtunut.

Talvi jatkuu, onneksi pakkasasteet ovat ainakin meillä pudonneet siedettäviin lukuihin. Tänään taisi olla peräti lauhaa, plussan puolella kävi lämpömittari.

Tässä talvikuvassa tyttärellä on päässä minun tekemäni pipo - toinen niistä. (Tavallaan tyhmä huomautus - kaikki näkevät, ettei kuvassa ole kahta pipoa 🤭)

Yritän töissä tasapainotella kiireen ja kaipaamani kiireettömyyden välillä. Pienet kiireettömät hetket päivän mittaan eivät tuhoa tuottavuutta. Päin vastoin 💖

Pienoiskivääri, kännyköitä ja muita kuolinpesän järjestelyitä

Äidin 'perintömökiltä' löytyi kesällä ilmakivääri. Toiselta mökiltä löytyi pienoiskivääri. Siihen tarvitaan lupa. Päätimme ottaa aseen talteen (se ei ollut lukitussa ja varmassa paikassa) ja tiedustella poliisilta, miten sen kanssa pitäisi menetellä. Kuvassa ymmärtääkseni ilmakivääri.

Mieheni soitti aseen poistamisesta käytöstä poliisille muutamankin kerran. Ketään asioista tietävää tai vastaavaa ei saatu luurin päähän, joten mies jätti soittopyynnöt. Niihin ei koskaan vastattu.

Parisen viikkoa sitten posti toimitti meille asiakirjan, jossa kerrottiin, että meillä on reilu kuukausi aikaa tehdä aseelle tarvittavat toimenpiteet ilman sanktioita.

Ajan aseen palautukselle hävitettäväksi sain parin viikon päähän. Keskelle työpäivää (tietenkin).

Toki tuota varten pitää täyttää lomake, jossa on aseesta tietämättömälle hieman hankalia kysymyksiä, vaikka aseluvan tiedot olikin mainittu samassa dokumentissa ritirimpsussa. Lomakkeessa kysytään asetyyppiä, toimintatapaa, kaliiperia, merkkiä/mallia ja numeroa. Muut kohdat arvailin puolivillisti dokumentin tietojen mukaan. Toimintatapa (selasin nettiä ja se liittyy jotenkin siihen, laukeaako ase kerran vain sarjana tms.) oli ihan hähmyistä. Oletan, ettei tuo mikään sarjatuliase ole, mutta en nyt osannut siihen mitään arvailujakaan kirjata. Vaihtoehtoja ei ollut näkyvissä.

Oletin, että numero voisi olla aseluvan numero. Jos ei ole sitä, niin tuo kohta on ihan väärin täytetty. Varmuuden varoiksi poliisin nettisivuilta en löytänyt yhtään mitään tätä auttavaa tietoa. Joten näillä mennään.

Olen miettinyt sitä, miten tuonne poliisiasemalle sitten sen pienoiskiväärin kanssa marssin. Siihen ei löydy mitään ohjeita. Oletan, että jos nyt ihan ase kainalossa tai sylissä marssin poliisin luo, siitä voi seurata jonkin vähemmän itseäni viihdyttävä tapahtumaketju. Niin en varmaankaan sitten toimi.

Jos aseen sitten yrittää toimittaa vähemmän huomiota herättävästi, voi silti toimia ihan pieleen. Mustassa muovisäkissä? Makuupussissa? Mattoihin käärittynä? Miten ihmeessä?

Turun Sanomissa kerrotaan aiheesta näin: 

"Aseen luovutus tapahtuu helpoiten varaamalla aika poliisin verkkosivuilta. Lounais-Suomessa aikoja on varattavissa viikoittain kuudella poliisiasemalla ja kerran kuukaudessa vielä lisäksi Kemiönsaaressa.

Ensisijaisesti luvallisen aseen luovuttaa henkilö, jolla on lupa kyseiseen aseeseen. Jos tämä ei ole mahdollista, sovitaan asiasta etukäteen poliisin kanssa. Poliisi arvioi jokaisen tällaisen tapauksen erikseen ja antaa asiakkaalle yksilölliset toimintaohjeet.

– Luvattoman aseen voi luovuttaa aseen hallussapitäjä tai kuolinpesän aseiden osalta kuolinpesän edustaja suoraan ajanvarauksella ilman erillistä yhteydenottoa, Hyrkäs kertoo."

Vanhempien asunnon tyhjennyksen yhteydessä tulee varmasti vastaan vielä monta yllätystä. Ennen sitä pyrin kohtaamaan jo nyt esiin tulleet haasteet. Yksi haasteista on asunnosta löytynyt matkapuhelinpaljous. Nämä voi kuulemma toimittaa ser-kierrätyspisteeseen. Keräsin puhelimet yhteen kasaan ja nyt mies on toimittanut ne lopulliseen sijoituspaikkaansa.

Silmälasit kannattaa kuulemma antaa hyväntekeväisyyteen liittyviin silmälasikeräyksiin, jos sellaisia on käsillä. Silmäasema, Specsavers ja Synsam ainakin keräävät vanhoja silmälaseja. Sinne voisi meiltä viedä useammankin kuolinpesän ajalta kovasti säästettyjä silmälaseja 👍. Jos keräyksiä ei ole, silmälasit kuuluvat oletusarvoisesti sekajätteeseen.

Isän kännykkäliittymä pitää irtisanoa. Se on ollut vuosikausia äidin käytössä ja siitä maksut tulevat edelleen säännöllisesti. Jospa nyt olisi riittävästi voimavaroja laskujen oikaisuun.

Toisen mökin sähkölaskut ovat ruhtinaalliset, sillä siinä perusmaksut ovat jo melkoiset, vaikkei sähköä kulu ollenkaan. Siihenkin pitää puuttua nyt, kun vihdoin pystyn puhumaan ilman kaiken keskeyttäviä yskänpuuskia. Saman mökin jätelaskutkin ovat katkaisulistalla.

Muutamat laskut kulkevat yhä edunvalvontaan, jolloin ne tulevat minulle melkoisesti myöhässä. Toiveikkaana oletin, että edunvalvonta kaikkien isojen maksujen jälkeen olisi ohjannut laskut uuteen osoitteeseen, mutta näin ei käynyt 😡. Edunvalvonta ei ole siis missään nimessä edes maksullinen kumppani, vaan vain pakollinen viranomaisvelvoite. Se ei näytä hakemuksesta huolimatta tekevän töitä kanssasi, vaan sinusta huolimatta 😠. Laskujen osoitteet pitää siis vaihtaa yksi kerrallaan.

Nyt suunnittelen vanhempien asunnon myyntiä, autokin pitäisi saada myytyä. Tekemistä riittää paljon yli yhden ihmisen jaksamisen rajojen. Tai siis ainakaan minun jaksamiseni ei riitä toivomaani tavoiteaikatauluun. Se turhauttaa ja haittaa nukkumista, mutta parempiakaan vaihtoehtoja tähän tilanteeseen en osaa nähdä.

Iloa ja valon pilkahduksia sinun marraskuuhusi! Tämä marraskuu ei ole ollut ainakaan meillä täydellisen valoton 🥰