tiistai 26. joulukuuta 2017

Hiljaiselosta takaisin elävien kirjoihin ;-)

Olo on vieläkin puolikuollut, mutta koska tämä päivä on sujunut jo selvästi eilistä paremmin, oletan olevani huomenna työn tekemisen terässä.


Tytär sairastui ensin ja minä siinä perässä. Ihan rehellistä suomalaista talviflunssaa vain, mutta vaikeuskerroin riitti mainiosti tekemään joulusta melkoisen heikkokuntoisen. Minä selvisin tytärtä helpommalla, mutta juhlimaan en päässyt minäkään.

Tämän Jepen kuva tarttui kameraan Rovaniemen reissulla. Rovakadulla tuo paistatteli pimeässä iloisena, vaikkakin hieman riutuneena. Itse en vielä pääse ihan vielä samaan iloisuuden asteeseen ;-) Ehkäpä muutaman toipumispäivän jälkeen :-)

Upeaa joulun jälkeistä aikaa!

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Terveisiä Rovaniemeltä :-)

Kävin parin päivän noukintamatkalla Rovaniemellä. Hain tyttären kotiin Hämeenlinnaan joulun viettoon. Kaikkein parasta on, kun saa perheen kasaan jouluksi :-)

Rollon reissu täyttyi keskusteluista, yhteisestä ajasta ja työlistalla olleista asioista. Olen niin onnellinen tästä perheestä, mikä minulle on suotu.

Ehdin näkemään todella ison tilhiparven, mutta kamera oli tuolloin visusti repussa. Taviokuurnista sain muutaman kuvan, vaikka objektiivi ei ollutkaan paras mahdollinen lintukuvaukseen. Täytyypä tutkailla, onko mikään kuvista julkaisukelpoinen,,,

Tyttärestä sain kuitenkin otettua kuvan <3 ihanaa="" joulun="" odotusta="" p="">

tiistai 12. joulukuuta 2017

Muutoksen tarpeessa (kuten ennenkin...)

Tämä ei ole ollut paras syksyni/syystalveni kautta aikojen. Täytyisi varmaankin mietiskellä hieman isommalla vakavuudella vuorotteluvapaan mahdollisuutta. Tarvitsen selvästikin jotain sellaista uusiutumista, mitä en osaa tässä arjen 'kiireessä' pistää vireille.

Tämä voi olla kaamosväsymystä. Tai sitten mukana on muutakin. Huomaan iloni läikehtelevän, kun pääsen uusien haasteiden kimppuun. Aikani ei vain riitä tasapainoon. Vuorokauden tunnit eivät riitä kaikkeen siihen uuteen, mitä tarvitsisin tasapainon saavuttamiseen. Jotain täytyisi siis tehdä edelleenkin.

Olen ollut muutoksen tarpeessa jo kauan. Olen viritellyt uusia verkkoja veteen ja löytänytkin uusia apajia vanhojen tueksi. Jotenkin olen onnistunut pitämään tässä muutoksen virrassa nenäni veden pinnan yläpuolella, mutta ilman suurta nautintoa uuden löytämisestä.

Yksi tarvitsee elämäänsä ensisijaisesti vakautta ja ennustettavuutta. Toinen janoaa seikkailuja ja ennalta arvaamattomia käänteitä. Suurin osa meitä löytää oman uomansa jostain tuolta välistä. Oman tasapainon löytäminen ei ole itsestään selvää. Joku osaa suunnistaa heti omalle polulleen ja joku toinen eksyy tämän tästä ja löytää itsensä usein aivan väärästä paikasta.

Talven kiire, pimeys ja väsymys eivät ole parhaita kimmokkeita valokuvaukselle. Kun olosuhteisiin lisätään jalkaani osunut tapaturma, ei liikkeelle lähtemiseen ole ollut juurikaan edellytyksiä. Valokuvaamisen tuoma ilo ei siis ole ollut ainakaan varteenotettava vaihtoehto.

Jos nyt kuitenkin taklaisin tuon kovasti lähestyvän joulun ensin ja nauttisin siitä ja perheeni seurasta tähän seuraavaksi. Ja sitten voisin suunnitella syöksymistä siihen talveen, joka meille tänä vuonna annetaan. Mukanani tietenkin kamera ja tuhottoman paljon lämmintä vaatetta. Jos vielä vähän aikaa neulon (=kudon) sukkia ja puran sitä tarvettani... Koristelen joulua ja teen ostoslistaa joulupöytää varten. Keskityn hetkeen enkä pode huonoa omaatuntoa kevyeksi jääneen kuvauskauden vuoksi. Tammikuussa ehtii. Vai?

Viime helmikuun hömötiainen

lauantai 9. joulukuuta 2017

Toiminnan parantamisen vaikea yhtälö

Töiden kiihtyvässä hektisyydessä kohti vuodenvaihdetta ei ole mitään järkeä. Ei niin mitään. Kaikki on vain itselleen selittelyä siitä, kuinka asiat ovat (muka) edenneet suunnitellusti. Mittareita voi aina sovitella niin, että kaikki tehty vaikuttaa painavalta ja vaikuttavalta. Todellisuutta voi tarkastella erikseen, jos niin haluaa.

Tämä päätelmäni perustuu kaikkiin elinkaareni työsuhteisiini sekä kollegoilta kuultuihin vertailutietoihin yhtä paljon kuin kaikkiin asiakassuhteisiini kautta aikojen. Kyse ei ole mistään hätiköidystä johtopäätöksestä.

Sitä saa, mitä mittaa. Tuo oli vanha viisaus edelliseltä vuosituhannelta ja on edelleen niin ongelman ytimessä. Jos mittarina olisi sen arvioiminen, mitä sellaisia ongelmia on ratkaistu, joita ei tarvitse ratkaista enää uudelleen vuoden kuluessa, tulos olisi masentava. Mutta sitähän ei mitata.

Kun ongelmani on se, että työhuoneeni ikkunasta vetää ja minua paleltaa, tavallisin mittari muutokselle on se, että ikkunan tiivistykset on uusittu. Ihan kiva, mutta ei välttämättä ratkaise ongelmaani. Veto voi olla edelleenkin vähintäänkin yhtä kova.

Jos mittarina olisi se, että lämpötila näppäimistöni kohdalla olisi vähintään kolme astetta nykyistä suurempi, lopputulos olisi huomattavasti parempi. Ehkä jopa edullisempi. Ja keinot voisivat olla ihan jotain ennalta odottamatonta.

Mitä sinä odotat? Mitä mittaat? Mitä mittaisit kuukauden kuluttua?




maanantai 4. joulukuuta 2017

Kiltti koira poseeraa, vaikkei niin tykkäisikään ;-)

Olin ihan varma, että nämä ikuisuus sitten otetut kuvat olisin esitellyt täällä blogissa moneen kertaan. En nyt kuitenkaan löytänyt niitä (hyvin laiskan etsinnän jälkeen) täältä, joten tässä ne tulevat - ehkäpä jo toista kertaa ;-)

Olen koiraparkaa kiusannut vuosien varrella monenmoisilla kuvauslavasteilla, tässä poseerattiin tonttuhatun kanssa. Koira oli iloinen vasta, kun sai itse päättää, miten tonttulakkia pidetään ;-) Lakki sai siis kyytiä :-)



Itse asiassa nuo kuvathan löytyivät sitten kuitenkin - tuolta aikaisemmasta blogistani. Tässä linkki tuohon postaukseen: http://maailmaalinssinlapi.blogspot.fi/2013/12/2-luukku.html.

Tässä linkkejä niihin vähemmän iloisiin, mutta nöyriin poseerauksiin:

http://maailmaalinssinlapi.blogspot.fi/2013/11/jouluposeerausta.html

http://maailmaalinssinlapi.blogspot.fi/2013/03/koira-kolme-vee.html (yksi poseeraus, monta ilon hetkeä siihen lisäksi)

http://maailmaalinssinlapi.blogspot.fi/2013/02/722013.html (poseeraus tuolla keskellä)

http://maailmaalinssinlapi.blogspot.fi/2011/11/siivet-wings.html

http://maailmaalinssinlapi.blogspot.fi/2011/09/joulua-odotellessa-waiting-for.html

http://maailmaalinssinlapi.blogspot.fi/2011/07/tyylia-style.html


http://maailmaalinssinlapi.blogspot.fi/2010/11/joulukoira-christmas-puppy.html


Ihanaa viikon jatkoa!

perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulukuun alun pöhinää

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä... Lumi tulee ja menee, mutta joulukuu ei siitä juurikaan välitä. Tässä ollaan :-)

Varailin junalippuja työmatkoille (kotoa töihin ja takaisin) tammikuun puolelle asti. Aikaa vievää puuhaa, kun siihen paneutuu, mutta samalla pääsee maistelemaan esimaistiaisia tulevista matkoistaan. Pientä seikkailun makua siis jo nyt. Puhumattakaan siitä, että ajoissa matkan varaamalla säästää silkkaa rahaa :-)

Vr ei siis TODELLAKAAN sponsoroi minua mitenkään, mutta pihinä ihmisenä innostuin siitä, miten suunnittelemalla elämääni hyvissä ajoin eteenpäin voin säästää oikeasti ihan euroja. Jos siis tiedät matkustavasi junalla tammi- tai helmikuussa johonkin, kannustan sinua ostamaan matkat jo nyt. Sama matka, mutta halvempi hinta. Yhtään enempää en tässä Vr:n puolesta mainostele, etsi itse lisää tietoa, jos aihe kiinnostaa.

Etätyö on tuonut ylpeyttä ja rohkeutta työhöni. Tänään etätyöpäivä oli kiireinen ja yllättävän palaveritäyteinen, mutta kotona töiden tekeminen melkein tuplaa intoni ja jaksamiseni. Olen tehnyt etätöitä yksityisellä sektorilla jo 20 vuotta sitten ja 'trendin' rantautuminen julkiselle sektorille on antanut minulle virtaa työn tekemiseen ja intoa työssä menestymiseen :-)

Nyt on se aika, kun pitää miettiä joululahjatoiveitaan. Vaihdamme virallista ja epävirallista lahjatoiveinfoa perheen sisällä ja yritämme kaiken kiireen keskellä miettiä, mitä oikeasti haluaisimme joululahjaksi. Lapsena toivelista oli pitkä, lähes loputon. Kun ikää karttuu, toiveita onkin paljon vaikeampaa löytää ja eritellä.

Joko sinä tiedät, mitä haluaisit joululahjaksi?

Kuvitukseksi taas pari aikaisemmin julkaisematonta kuvaa.




sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Ihan hyvä vuodenaika suunnittelemiseen ja uuden opetteluun :-)

Kun sää ja valo eivät suosi kuvaamista, päätin kaivautua vanhoihin, aikaisemmin odotusmoodille jääneisiin kuviin. Löysinpä muutamia kuvapankkeihin kelpoisia kuvia ja kävin niiden kimppuun. Kuvien siistiminen ja terävöittäminen sekä niiden rajaus ovat vuorossa ennen avainsanalistan tekemistä. Olen suunnitellut prosessin sujuvaksi ja laitan kuvat samantien 2-4 eri kuvapankkiin. Joihinkin lähtee useampi kuva, joihinkin ehkä vain yksi tai kaksi.

Jos aikaisemmin olen potenut huonoa omaatuntoa kuvien jäätyä roikkumaan, nyt sain hyvän mielen, kun löysin ne käsittelyyn. Tämä on juuri tähän vuodenaikaan sopivaa toimintaa :-)

Tämä on hyvää vuodenaikaa myös kaiken uuden suunnitteluun ja opiskelemiseen. Ehkä vuotta voisi osittain jakaakin suunnittelu- ja toteutuskausiin, oli kyse sitten kuvaamisesta, matkailusta, puutarhan hoitamisesta tai mistä muusta tahansa. Hektiseen aikaan ei ehdi opettelemaan uusia asioita ja taitoja eikä perehtymään uusiin trendeihin. Nyt aikaa löytyy kummasti niihinkin :-) Vaan siinä se aika sitten onkin, jollei ole aivan valmis luopumaan kaikesta muusta.

Tässä joitakin kuvapankkeihin lähteneitä kuvia...







torstai 23. marraskuuta 2017

Tintti tontun luona

Harmaata riittää - ulkona lähinnä, sisällä valaistus auttaa asiaa. Työskentelypisteessäni pidän valaistusta päällä keskellä päivääkin. Tekee hyvää niin silmille kuin mielialallekin.

Yrtin koristella linnuille kuvauksellisempaa ruokintapaikkaa. Kuvauspäivänä ei valo riittänyt, joten täytyi tyytyä sellaiseen räpsyyn, minkä onnistui saamaan. Jonkin ajan odottelun jälkeen tintti uskaltautui tontun luo maistamaan tontun tarjoiluja.



Pari päivää myöhemmin harakat olivat syösseet tontun pois lautaselta ja lautanen oli muutenkin tyhjennetty rasva-pähkinä-siemenseoksesta.

Tänään satoi lunta ihan reippaasti. Taidan ihan suotta odotella viikonlopuksi valoisempia kuvauskelejä. Vaan niillä mennään, mitä annetaan. Viikonloppu on varmasti ihana ja kaivattu joka tapauksessa :-)

tiistai 21. marraskuuta 2017

Muotitunnelmissa... (vai muotitunnelissa?)

Etsin taas nettikaupoista vaatteita. Kaunis ja mukava neule oli tällä kertaa tähtäimessä. Rikkinäisten farkkujen seuraan on saapunut kauppoihin rikkinäisiä neuleita. Ei ihan iske minun makuuni - olen tosi vanhanaikainen näissä(kin) asioissa. Ostaisitko sinä?






lauantai 18. marraskuuta 2017

Suorittamattomuuden sietämätön keveys ;-)

Huomiselle on luvattu sääennusteissa erinomaista sisälläolemisen säätä. Ei mitään uutta vuodenaikaan nähden siis ;-)

Nukun ihan sovinnolla paljon. Univelkaa kertyy huomaamatta ja nukun sitä kiinni aina, kun siihen on mahdollisuus.

Tänään olen onnistunut yhdistämään tekemisen ja kohtuullisen matalat kierrokset. Vaikka olen tänään lähinnä tehnyt työlistallani olleita töitä, olo on melkoisen rentoutunut ja rauhallinen. Olen malttanut olla kiiruhtamatta. En ole murehtinut ajan kulumista enkä vapaa-ajan rajallisuutta. Moni asia on loksahtanut tänään erinomaisen kauniisti uomilleen.

Olen malttanut luopua suorittamisesta joiltain osin. Se on selvästi vapauttanut energiaa omaan käyttööni. Olen myös huomannut, että suorittamisen ja aikaansaamisen määrä/laatu eivät mitenkään automaattisesti korreloi keskenään. Hukkasuorittaminen on helppoa ja se luo vain lisää painetta.

Viikon vanhat lintukuvat uudelta ruokintapaikalta pääsivät vihdoin käsittelyyn, näin aluksi muutaman kuvan voimin. Näinä rospuuttopäivinä on aikaa palata niihin asioihin, jotka ovat aikaisemmin jääneet kiireiden jalkoihin :-)

Upeaa viikonloppua!





keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Lintuja ja marraskuuta

Viikonloppuna kyyhöttelin ulkona kuvaamassa lintuja niiden ruokintapaikalla.Valo ei suosinut, mutten välittänyt. Uusi kranssi houkutteli paikalle tiaisia ja käpytikan. Peippo kävi maasta noukkimassa rapisseita rippeitä. Muilla ruokintapaikoilla kävi tiaisten lisäksi varpusia, fasaaneja, orava ja muutama uhkarohkea harakka.

Meillä on tällä hetkellä maa nippa nappa lumisena. Ruokatarjoilut ovat selvästi paikallaan. Osa ruokailijoista oli vielä paljon nälkäisempiä kuin toiset.

Huomenna on töiden osalta toimistopäivä. Etäpäivien jälkeen toimistolle matkustaminen on ihan kivaa vaihtelua. Edes aikainen aamuherätys ei kavahduta ;-)

Muuten pohdin sitä, miten paljon tärkeitä tavoitteita strategiaan pitää oikein sisällyttää? Ei kai sinne kaikkea tarvitse mahdututtaa? Olen opettelemassa pilkun käyttöä kahden päälauseen välissä, kun lauseilla ei ole yhteistä tekijää. Ihan uusi juttu, ei sillä tavalla ennen vanhaan tehty (on erikseen, tarkistin vielä varmuuden vuoksi).

Olen suunnitellut mielessäni alkavani tehdä listaa niistä asioista, joita haluan tehdä ennen kuin täytän 80 vuotta. Juuri äsken aloitin listan tekemisen kännykkääni. Peräti kaksi asiaa pääsi listalle heti samoin tein. Molemmat ovat matkustuskohteita :-)

Upeaa marraskuun jatkoa kaikille! Eihän tämä niin mahdottoman kamalaa tällä kerralla olekaan :-) Ja ollaan jo puolessa välissä!


perjantai 10. marraskuuta 2017

Joulu lähestyy - kiire vähemmän ;-)

Vähenevä valo tyrmää elinvoimaani ikävästi. Onneksi työpaikalla saa tehdä etätöitä ja minimissään kolmen tunnin työmatkat voi korvata enemmän ja vähemmän unella ja levolla. Lepo makuuasennossa  (sängyssä) voittaa mennen tullen junan puoli-istuvan asennon ja läheisyydessä henkivät kanssamatkustajat. Anteeksi vaan, ihanat matkustuskaverit - teissä ei ole mitään vikaa, mutta nukun mieluummin pienemmässä seurassa ;-)

Etätyö antaa myös aivoille vapaampaa aikaa. Pääsen suunnittelemaan töitäni ja elämääni pitemmällä tähtäimellä, kun häiriöt eivät keskeytä ajatuksiani lyhyin väliajoin. Miten vapauttavaa :-)

Etätöiden jälkeen on myös mahdottoman ihanaa päästä takaisin työpaikalle työkavereiden luo. Palaverikiirekään ei häiritse läsnäolopäivillä. Kyllä sen silloin jaksaa :-)

Sopeutuminen luo sopeutumista. Kun arki ei enää suju vanhoin nuotein, nuotteja tulee viriteltyä arkeen entistä enemmän. Ja työpäivän jälkeenkin löytyy yhä useammin aikaa haistella muuta elämää. Mikäs sen parempaa :-)






perjantai 3. marraskuuta 2017

Syksyn ja talven rajalla

Muistan jotenkin sen ajan nuorempana, kun ei ollut muka mitään tekemistä. Huoh... Nykyään tekemistä (aivan mahdottoman kiinnostavaakin tekemistä) riittäisi paljon enemmän kuin vuorokauteen mahtuu tunteja. Ja kun ihmisen pitää vielä nukkuakin, paljon mielenkiintoisia asioita jää vain toivelistalle.

Jonkin lisääminen elämässä tarkoittaa väistämättä jostain muusta luopumista. Valintoja, priorisointia ja hylkäämistä. Vastapainona elämässä on täyteläisyyttä, ihanuutta ja kasvupolkuja.

Kävin tervehtimässä suppiksia vielä kerran. Nyt kameran kanssa ja ilman mitään haalimisen ahneutta. Lumi oli peittänyt alleen paljon, enkä yrittänytkään kaivella pintaa syvemmälle. Tyydyin siihen, mikä oli jo valmiiksi nähtävissä. Oli ennen kaikkea liikuttamassa selkääni ja hakemassa mielelle metsän armollista rauhaa. Muu oli toisssijaista.

Löytyihän niitä suppiksia muutamia. Eivät ole enää kasvaneet ensimmäisten pakkasten jälkeen. Napsahtivat kauniisti varresta poikki - muutama piti tietenkin vielä kerätä mukaan ;-)

Aurinko paistoi, vaikkeivät sen säteet juuri metsän syövereihin asti ulottuneetkaan. Sulan ja lumen vaihtelu toi esiin syksyn parhaat puolet. Linnut lentelivät ja lauloivat. Lumessa näkyi pieniä sorkkajalkojen jälkiä.


torstai 26. lokakuuta 2017

Varsinaista asiakaspalvelua :-(

Vaatekaappini sisältö kestää niukin naukin päivän valon. Jos haluan kantaa itseäni ylpeänä muiden nähden, muutama parannus vaatevalikoimani sisältöön olisi paikallaan. Nettikaupoista löytää tuotteita pienen kaupungin vaatekauppojen valokoimaa enemmän. Päädyin lopulta Sokoksen nettikaupan sivuille.

Etsin ensisijaisesti kivaa neuletta tai neuletakkia. Laitoinkin nettikaupan hakurajauksiin: neule, löytyy nettikaupasta (kun meillä ei oikeaa Sokosta ole) ja hinnan mukaan lajiteltuna, edullisin ensin. Ei mikään vaikea rajaus siis.

Sain tulokseksi tällaisen alun (näytönkaappaus esiintulevan näkymän alusta):


Ensinnäkin: Tuo mekko (toisena) ei vaikuttanut minusta neuleelta.
Toiseksi: Mikään noista ensimmäisestä kahdeksasta ehdotuksesta EI ollut saatavissa verkkokaupasta.
Kolmanneksi: Tämä ei ollut ainakaan mitenkään hinnan mukaan nousevassa järjestyksessä lajiteltu!

Tällaisten hakujen perusteella en varmasti koskaan löytäisi mitään, sillä oikeanlaisen tuotteen löytäminen on toimivallakin haulla vaikeaa. Olin aika ärsyyntynyt. Päätin lähettää asiakaspalautetta.

18.10. laitoin asiakaspalautetta siihen tarkoitetun lomakkeen avulla. Siihen ei saanut liitettyä tuota ylläolevaa kuvaa mukaan, joten yritin kuvailla asioiden kulkua sanallisesti mahdollisimman hyvin. Sain vastaanottokuittauksen sähköpostiini ensin valmisviesteillä. Sitten sähköpostiin kilahti aidonkin oloinen vastaus:

"Hei,

Kiitos yhteydenotostasi ja mielenkiinnostasi Sokos verkkokauppaa kohtaan.

Ikävä kuulla, ettei verkkokauppamme käyttäminen ole ollut sujuvaa. Välitän palautteesi eteenpäin kehityspäälliköllemme, jotta voisimme kehittää hakuehtojen toimintaa parempaan suuntaan.

Otathan yhteyttä, mikäli kysyttävää ilmenee. Mukavaa viikonjatkoa!"


Minä valitin siitä, että ostosten tekeminen oli liian vaikeaa ja että ostokset jäivät tekemättä. Vastaus oli, että kiitos mielenkiinnostasi verkkokauppaamme kohtaan... Välitän palautteesi eteenpäin, jotta voisimme kehittää toimintaamme parempaan suuntaan...

Lähetin tähän sähköpostiin vielä vastausviestin ylläolevan kuvan kanssa. Vastaus oli jälleen jotakuinkin samanlainen.

KUKAAN ei ollut kiinnostunut siitä, että ostokseni jäivät tekemättä. Eikä siitä, että käytin aikaani turhaan. KUKAAN ei kysynyt, voisiko auttaa minua saattamaan ostokseni päätökseen. Tähän päivään mennessä en ole saanut mitään tuon kummempaa vastausta heiltä. Siksi tyytymättömänä asiakkaana kerron tässä kokemukseni muillekin.

Meillä töissä panostetaan asiakaspalvelun kehittämiseen oikein tosissaan. Voihan olla, että Sokoksellakin tehdään niin. Luulisi kuitenkin, että liiketoimintaa tekevä yhtiö olisi asiakaspalvelussaan kuntayhtiötä edellä. Mutta ei näytä olevan, jollei haluttomuus palveluun johdukin siitä, etten kuulu riittävän kutsuvaan asiakassegmenttiin.

Vaikkei tämä kokemus liittynyt luontoon yhtään mitenkään (paitsi että minunn luontooni tämä otti ja pahasti...), tämä soti minun periaatteitani vastaan. Aion jatkossakin raportoida kohtaamastani heikosta asiakaspalvelusta. Tästähän saattaa kehkeytyä mielenkiintoinen tutkimuksen aihe ;-)

torstai 19. lokakuuta 2017

Syksyn ja säilömisen ilo

Syksy alkaa siirtyä siihen vaiheeseen, jossa on aika vaikea enää suorittaa mitään. Se sopii minulle, joka suoritan intohimoisesti omia innostuksen kohteitani. Nyt on lupa ja hieman pakkokin tarkastella elämää toiselta kantilta. (Vaikkei tämä syksyn pysähdys ole aikaisemminkaan pysäyttänyt suorittamiskierrettäni mihinkään...)

Töihin asti sadan kilometrin päähän olen jo kärrännyt suppilovahveroitani, kun niitä on tullut kerättyä innolla ja ahneudella hieman yli oman käsittelykyvyn. Onneksi töistä on löytynyt vastaanottajia kallisarvoisille sienilleni :-)


Ostin kuivatuille sienille kolmen desin säilytyspurkkeja - lähinnä tuota lahjontaa ajatellen. Omat suppikset olen säilönyt pusseihin, jota olen sijoittanut purkkeihin kaappiin.


Kuivatessa suppikset kuihtuvät lähes näkymättömiin. Mitä isommiksi paloiksi sienet jättää, sitä enemmän tarvitaan lämpöä ja puhallusta niiden kuivattamiseen. Tässäkin on useampi uunipellillinen suppilovahveroita kuivuneessa olotilassaan.


Näillä kuivatuilla sienillä on käyttöä silloinkin, kun sähköä ei ole käytettävissä. Oikeaa selviytyjän ruokaa :-)


Viis purkkia tuli täyteen ja vielä jäi vähän yli. Seuraavat pääsevät arkisempiin pakastusrasioihin, vaikkeivät pakkaseen menekään.

Tällä tavalla syksystä irtoaa yllättävän paljon iloa :-) Puikoillakin on menossa jo kolmas sukkapari. Ehkä se syksyn ydin onkin tässä :-)

Ihanaa loppuviikkoa!

maanantai 16. lokakuuta 2017

Kuivaamista ja säilömistä

Suppilovahverot ja sammaleiset kuusimetsät ovat vieneet huomioni täysin tänä syksynä. Olen rentoutunut ja uudistunut metsissä. Ja kerännyt ennätyssadon sieniä :-)

Tänään työpäivän jälkeen kuvasin kuivattamiani suppiksia, mutta tähän nyt vain yksi kuva. Päivä on ollut täyteläinen ja aika on loppunut aivan kesken, kuten aina ;-)

Ostin lasisia säilytyspurkkeja, joihin voin kerätä kuivattuja suppiksia ja antaa lahjoiksi niitä arvostaville ihmisille. Meidän perheemme kuivattujen suppiksien varasto taitaa olla jo täynnä.


Ihanaa lokakuun jatkoa!

perjantai 13. lokakuuta 2017

Syksyinen poutapäivä

Tänään vietin vuosilomaa seesteisen poutaisessa syyssäässä. Ja menin tietenkin metsään :-) Metsässä oleilu tekee minulle selvästikin hyvää, joten siellä kannattaa käydä jatkossakin säännöllisesti.

Useiden tuntien metsäharhailun tuloksena kannoin autolle suppilovahveroita henkeä salpaavan verran. Soitin ystävälleni kysyäkseni, kelpaisiko heille osa sienistä, sillä suppiksia oli AIVAN liian paljon. En vain malttanut jättää niitä metsäänkään :-) Ystävä suostui ihan suostuttelematta ottamaan osan suppilovahveroistani - näin me molemmat voitimme jotain :-)

Hirvikärpäsiä löysin itsestäni muutaman. Kotiin saavuttuani en ole löytänyt itsestäni yhtään salamatkustajaa. Jospa ensi yön matala lämpötila karsisi nuo ötökät metsissä minimiin. Toivoa sopii aina :-)

Vuosilomapäivien säästäminen syksylle on ollut yksi parhaista ideoistani ikinä. Ilman lomapäiviä syksyn kaikki kauneus hurahtaisi ohitseni tuossa tuokiossa, kuten on käynyt aikaisempina syksyinä. Tosin kymmenisen vuotta sitten en olisi voinut arvostaa syyspäiviä pätkääkään. Onneksi olen vihdoin löytänyt syksynkin ilot :-)


Lomapäivät antavat myös mahdollisuuden univelkojen peittoamiseen. Uneni on kulkenut ikävän epätasaista rataa syksyn ajan. Ehkä olen heittäytynyt liikaa kiireeseen. Niinkuin se toisi ihmiselle mitään hyvää :-(

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Matka suppilovahveroon

Syksyinen sienikuume riivaa minua jo kolmatta vuotta peräkkäin. Sienien, lähinnä suppilovahveroiden, etsiminen ja löytäminen koukuttavat niin, ettei kamera ehdi mukaan. Kyse on paljon siitä löytämisen ilosta: Kun löytää yhden suppiksen, löytää niitä monta. Joskus aivan mahdottoman monta :-)

Mutta kyse on paljon myös vihreän metsän rauhoittavasta vaikutuksesta, sammalmättäiden paksusta jatkumosta ja parhaimmillaan vain luonnon omista äänistä. Löydän ehkä joskus tulevaisuudessa samanlaisen rauhan jostain muustakin luontoympäristöstä, mutta juuri tällä hetkellä juuri tämä on yksi parhaista hyvän olon resepteistäni.

Eräs työkaverini ihmetteli sitä, miten olen voinut muuttua niin paljon aikuisiällä: metsää kaihtavasta ja kauniita luontonäkymiä arvostamattomasta yksilöstä luontokeskeiseksi, jopa luontoa ylistäväksi luonnon vaalijaksi. Mutta kyse ei ole niinkään paljon muutoksesta kuin uuden löytämisestä. Jos et tiedä jonkin olemassaolosta, todennäköisesti et osaa kaivata sitä. Ja silloin vain priorisoit elämäsi sen mukaan.

Mutta kun löydät jotain kiinnostavaa, ehkä jopa mukaansa tempaavaa, tilanne ja mittasuhteet muuttuvat. Valinnan voi aina tehdä vain tiedossa olevien vaihtoehtojen kesken.

En ole ollut myöskään visuaalinen henkilö. Lapsena saatu perusteellinen palaute kasvatti minut käsitykseen, ettei mikään visuaalinen ole minun alaani. Päinvastoin: minun pitäisi pitää sormeni poissa tuolta alueelta. Asia oli ymmärretty kovin nopeasti. Mitäs lapsi siinä kyselisi - aikuisethan tietävät.

Olen rikkonut rajojani ja löytänyt elämään uusia kauniita sävyjä. En tiedä, missä järjestyksessä, mutta olen kuitenkin ylittänyt esteitäni, järisyttänyt ennakkoluulojani (ennen kaikkea itsestäni) ja tehnyt kokeiluja, yhä isompia ja rohkeampia (omassa mittakaavassani tietenkin).

Juuri nyt olen sekoitus vanhaa ja uutta. Ajattelen enimmäkseen uudella tavalla. Kriisitilanteet laukaisevat vanhat toimintamallit, eivätkä ne ole kovin hyviä. Kannattanee siis vältellä kriisejä ;-) Käyttäydyn ulkoisesti vanhalla tutulla tavalla - ihan harkitsematta ja miettimättä. Sieltä se tulee selkärangasta. Herätän selvästikin ristiriitaisia tunteita, mistä en yhtään, ollenkaan pidä.

Sen syvempiin syövereihin menemättä jaan kanssasi muutaman kuvan - suppilovahveroista tietenkin :-) Suppilovahvero edustaa minun silmissäni luonnon upeinta muotokieltä. Jokainen yksilö on silminnähden erilainen. Ja edustavat silti samaa lajia. Niinkuin me ihmisetkin.





lauantai 7. lokakuuta 2017

Voihan hirvikärpänen!

Jos ennen olin absoluuttisen (ehdottoman) kriittinen hirvikärpästen suhteen, nykyään olen avarakatseisempi. Siedän rajallisen määrän hirvikärpäsiä, jos maisemat ovat sen arvoiset.

Hirvikärpäset poksahtelevat ilman varoitusta iholle kesken metsälenkin. Muutaman jaksaa ihan sienisaaliin toivossa. Isoja määriä hirvikärpäsiä ei kroppa ja mieli kestä mitenkään.Vähän on vähän. Ja enemmän on sitten enemmän.

Kun hirvikärpänen poksahtelee iholle ja vaatteille, elämys voi olla positiivinen, mikäli tunnistus osuus oikeaan heti alusta.

Jos motivaatio on suurempi kuin kammotus, motivaatio voittaa. Kannattaa kokeilla :-)

- Ai niin, ne kuvat... -




tiistai 3. lokakuuta 2017

Ihana syksy metsässä!

Harva on käynyt Keijunmetsässä. Minä kävin :-) Se metsä oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Googletin netistä vanhoja metsiä ja tämä tuli yhtenä tuloksena vastaan tästä lähiseudulta.

Vanhoissa metsissä (etenkin kuusimetsissä) on tunnelmaa, joka virittää minut rentoutuneeseen ja hyvään fiilikseen. Sellaisella on aina käyttöä :-)


Metsässä on monenlaisia polkuja. Kapeat polut ovat usein eläinten tekemiä omia polkuja. Tämä oli selvästikin muurahaisten polku ;-)



Sammalmättäät ovat minun mielestäni NIIIIIN rauhoittavia. Näitä mättäitä voisi katsella kauan. Paitsi että suppilovahverokuume herää tällaisessa ympäristössä ja jalka alkaa vipattamaan eteenpäin ;-)


Kosteus ja hämähäkin seitit luovat upeita näkymiä. Niin ylhäältä päin...



Kuin alhaaltakin päin.

Ihanaa syksyn jatkoa!

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Hyypiökalliolla

Kävinpä ihan kuvausressullakin. Tammelassa, Liesjärven kansallispuistossa. Kuvat ovat Hyypiökalliolta. Ja paljon oli erilaisia hyypiöitä paikalla ;-)

Maisemakuvauksessa maisema muuttuu hyvin vähän lyhyen ajan sisällä, on aikaa etsiä uusia kuvakulmia ja erilaisia asetuksia. Kuvaaminen on parhaillaan varsinaista kokeilukulttuuria ;-) Kotona näytöltä sitten näkee, mikä toimii loppujen lopuksi parhaiten.

Oikeaa kuvakulmaa etsiessä ei tule mietittyä maailman murheita. Ei edes omiaan. Keskittyminen johonkin jotakuinkin täydellisesti vapauttaa kiireestä, kurjuudesta ja velvoitteista. Ainakin siksi aikaa. Vapautuminen muusta tekee tilaa ja avaruutta omaan mieleen. Sen jälkeen on helpompaa ja hauskempaa hypätä taas johonkin aivan uuteen.

Tulihan minun suppiksia kerättyä tuoltakin reissulta, kun silmille hyppivät. Onneksi näin nuoren sienestäjämiehen, jolle keräämäni suppikset kelpasivat. Toivottavasti ilo oli molemminpuolinen.






torstai 21. syyskuuta 2017

Metsä mielen rauhoittajana

Olen heittäytynyt mukaan kiireeseen taas aivan liian isosti. Kiirehän ei lopu koskaan itsestään. Pahimmillaan se ahdistaa, parhaimmillaan viekoittelee imullaan ja onnistumisen mahdollisuuksillaan.

Onnistumisen fiilikseen tottuu kurjan helposti. Nautinnon raja karkaa niin kuin missä tahansa addiktiossa. Hyvään oloon tarvitaan aina isompi ja isompi annos. Edessä on ennemmin tai myöhemmin vääjäämätön pettymys.

Olen suorittaja. Olen ollut sitä kauan. Suoritan muunmuassa onnistumisia ja hyvää oloa. Se (suorittaminen) toimii vain harvoin. Mutta se ei ole minullekaan mitään uutta.

Jos menen metsään sienet mielessäni, matka päätyy suorittamiseksi. Jos saan venytettyä matkani tarkoituksen nautinnolliseen kiireettömyyteen, olen jo paljon paremmissa asemissa.

Siis metsään, jossa on kaunista, paljon sammalta. Ja niitä suppilovaveroita :-)