Näytetään tekstit, joissa on tunniste Svedjehamn. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Svedjehamn. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. syyskuuta 2026

Lomaa ja maiseman vaihtoa Länsi-Suomeen

Lähdettiin sitten lomalle - niin kuin joka syyskuussa aika monen vuoden ajan. Muistiongelmien ja töihin paluun jälkeen tämä oli mitä parhainta tasoitusta elämään, vaikka olikin ihan normaalin vuosisuunnitelman pohjassa mukana.

Olemme liikkuneet matkailuautolla Hämeenlinnasta Seinäjoen kautta Vaasaan ja edelleen Mustasaaren Raippaluodon Svedjehamniin. Sieltä edelleen Porin Reposaaren Siikarantaan ja muutaman pikkupysähdyksen kautta Sastamalaan, jonka jälkeen suuntana on koti. Siikarannassa vietimme kaksi yötä, muissa paikoissa yhden yön. Seinäjoki ja Sastamala toimivat hyvinä pysähdyspaikkoina pääkohteiden Svedjehamnin ja Siikarannan reunoilla.


Matkalla oli aurinkoa, pilvistä ja reipasta sadettakin. Maisema oli kovasti syysväreissä. Alla kuva matkan päältä jostain reissun alkuvaiheilta.


Pixie-koira on jo tottunut ja rutinoitunut matkustaja. Vaikka hänellä on ikää jo 16,5 vuotta, matkan rasitus ei painanut aiempaa enempää.


Kaunista oli pilviselläkin kelillä. Tämäkin matkanäkymä jostain reissun alkuvaiheilta.


Svedjehamnin sataman tunnelma punaisine venevajoineen oli kutsuva myös sateiden väliin osuneella kävelyllä. Huonossa valossa kännykkä ottaa kuvia kyllä todella kauniisti ihan ilman editointeja. Järjestelmäkamera hieman yskähteli huonon valon kanssa ja niin kohinaa kuin valoakin joudun säätämään niihin kuviin kuvankäsittelyllä.


Siikarannan ihana aamumaisema kovasti sateisen illan jälkeen. Täällä matkailuauton saa ihan rantaan ja maisemia voi ihailla säällä kuin säällä. Ihan suosikkipaikkojani. Kuten jonkun muunkin 🥰


Jossain matkalla taas. Pitkä rivi syksyn värisiä puita.


Viimeinen pysähdyspaikka Sastamalassa. Leirintäalue on ihan keskustan tuntumassa. Luontoa ei ole muuten viljalti, mutta maisema kruunaa kaiken.

Puhelimen kamera on usein aika mahtava vastavaloon kuvatessa. Tässä (toisessa kuvassa) en edes yrittänyt kuvata järkkärillä, sillä kännykällä tuli tunnelma ja näkymä oikein mainiosti talteen 🙏




Muisti? Mikä muisti? Hah-hah-haa 🤭. Muisti reistaa yhä ihan liian usein. Toisaalta aika moni asia sujuu jo ihanan paljon paremmin. Kutsuisin tätä edistykseksi. Nopeaksi tätä edistystä ei voi kehua. Vaan kaikkea ei voi saada.

Ehkä yritän yhä enemmän keskittyä siihen, mikä toimii paremmin ja olla välittämättä siitä, mikä ontuu vieläkin. Loma teki ainakin hyvää oikein isosti ❤️ Suomen luonto palkitsee syksyllä aivan erityisesti.


perjantai 19. toukokuuta 2023

Merenkurkun maailmanperintöalueella 🥰

Raippaluodon sillan jälkeen avautuu yksi lempimaisemistani. Ollaan matkalla Svedjehamnin satamaan Mustasaaren Björköbyhyn. Puhun aina Vaasasta, sillä sehän on ihan siinä iholla. Ja se on tavallaan tuttu paikka minulle. Mutta Mustasaari ei ole Vaasaa.

Valuttelimme matkaamme Mustasaareen ja Svedjehamnin kauniiseen satamaan.


Saltkaretin torni on vaikuttava.




Ollaan maailmanperintöalueella, ihan ainutlaatuisen äärellä.




Merihanhia ohikulkumatkalla.



torstai 8. lokakuuta 2020

Merenkurkun maailmanperintökohde ja De Geer

Svedjehamnin sataman kyljessä on Saltkaretin näkötorni, josta on näkymä suoraan Unescon maailmanperintöalueelle Merenkurkkuun. Se oli varsinainen syy, miksi ajoimme juuri tänne.


Näkötorniin oli helppo kiivetä. Sinne ei kiipeilty mitään tikapuiden tapaisia rakennelmia pitkin, vaan ihan kunnon portaita, joiden askelkorkeuskin oli oikein miellyttävä. Lukemani mukaan torni on 20 metriä korkea.

Tähän Unescon maailmanperintökohteeseen kuuluu Merenkurkun alueen lisäksi Ruotsin Korkea rannikko, jotka yhdessä muodostavat maailmanperintökohteen High Coast – Kvarken archipelago (Korkea rannikko – Merenkurkun saaristo). Merenkurkun alue hyväksyttiin Suomen ensimmäiseksi maailmanperintökohteeksi vuonna 2006.

Alueesta tekee erityisen sen geologiset De Geer -moreenimuodostelmat, joista tiivistelmä tällä lyhyellä videolla. Olemme tänä kesänä taklanneet näitä suomalaisia maailmanperintökohteita  huomaamattamme muutenkin (Vanha Rauma ja Sammalahdenmäen hautaröykkiöalue) ja jo aikaisemmin vierailulistalla on ollut Petäjäveden vanha kirkko. Seitsemästä suomalaisesta maailmanperintäkohteesta meillä oli nyt käsillä neljäs.

Nyt kuvia näkötornista otettuna. De Geer -moreenit näkyvät sieltä paremmin kuin satamasta käsin. Pari kuvaa mukana myös koko satama-alueesta. Maa kohoaa tällä alueella noin metrin sadassa vuodessa, joten maisema muuttuu jatkuvasti.









Nyt ei haittaa, vaikka välillä sataakin. Näissä muistoissa on vielä paljon kerrattavaa :-)

Upeaa alkavaa syysviikonloppua!



tiistai 6. lokakuuta 2020

Svedjehamnin satamassa

Raippaluodolla suunnistettiin merelle asti. Kohteena oli Svedjehamn Björköbyssä. Venesatama oli kaunis, erityisesti kohteena ollut Saltkaretin näkötorni oli ihan siinä vieressä. Sen näköaloista seuraavassa julkaisussa.

Svedjehamnissa matkailuauton astinlauta jäi jumiin ja aiheutti jatkuvan huutavan hälyytyksen. Tilanteeseen oli siis pakko reagoida. Mies keksi kuin keksikin ratkaisun, jolla astinlauta ei ollut käytettävissä, mutta jonka myötä meidän ei tarvinnut kuunnella ylimääräisiä hälyytyksiä. Helpotus oli suuri. Samaan aikaan oli iso huoli siitä, kuinka kestävä tuo väliaikaisratkaisu olisi ja joutuisimmeko jopa keskeyttämään matkamme sen korjaamiseksi.

Tämän kohteen jälkeen suuntasimme Poriin suunniteltua aikaisemmin ihan varmuuden vuoksi. Mutta muutokset suunnitelmiin ovat matkailun arkea, niitä ei kannata pelästyä tai arastella.

Kuvia Svedjehamnista: