keskiviikko 6. heinäkuuta 2022

Kommentteja joutuu taas roskapostiin, äiti kaatui ja joutui sairaalaan

Kävinpä tarkastamassa välillä mahdolliset roskapostiin menneet kommentit ja sieltähän niitä taas löytyi yllättävän monta. Ja kaikki puhtaasti asiaa. Elvyttelin ne nyt sieltä sitten ja yritin käydä vastaamassa kaikkiin. Toivottavasti löysin kaikki. Harmi vain, etten ole niitä aikaisemmin huomannut.


Viime lauantaina oli reissu- ja touhupäivä. Ensin kolmen pysähdyksen taktiikka Lahdessa ja sitten vielä Vääksyyn.

Lahdessa kävin ensin isän luona. Isä oli tavallista sekavampi ja jotenkin harvinaisen surumielinen. Mutta kyllä sieltä iloakin irtosi.

Sitten kävin äidin ja isän kotona. Äiti oli kaatunut ja joutunut sairaalaan. Hän harmitteli sitä, että jääkaappiin oli jäänyt kaksi suklaalevyä, joita hänen teki kovasti mieli. Lupasin viedä ne hänelle. Tyhjensin roskapussin ja avatun maitopurkin. Tarkistin postit. Nappasin mukaani edelliselläkin sairaalareissulla mukana olleen pupun ja äidille tekemäni kämmekkäät, äidin käsiä kuulemma paleli.

Ja sitten sairaalaan äidin luona käymään. Tässä kuvassa onkin sitten kaikki. Äiti avasi suklaalevyn välittömästi, mutta muuten hän oli hiljainen, surullinen ja hieman sekava. Minulta tiedustetiin sairaalasta jo viime viikolla, millainen kotihoito äidillä on. Hänen sairaalassa hoitamiselleen ei kuulemma ole enää lääketieteellisiä perusteita! Minä olin sitä mieltä, ettei hän ainakaan tässä kunnossa selviä yksin kotonakaan - ei minkäänlaisen kotihoidon kanssa.


Sairaalassa äitiä pidettiin jostain syystä muistisairaana, mitä hän ei ole. Hän on hyvin selkeä ja terävä normioloissa. Kerroin, minulle soittaneelle hoitajalle, ettei äiti ole tavallisesti yhtään sekava , kun hän yritti ehdottaa, että äiti on ehkä hieman sekavampi kuin normaalisti.

Ihmeellisiä olettamuksia. Painotin, että kaikki tuo sekavuus on uutta ja sitä ei ole ollut ennen kaatumista. Soittivat sitten myöhemmin takaisin ja olivat tulleet uusiin ajatuksiin. Äidille tehdään palvelutarpeen kartoitus ja ainakin jonkin aikaa hän nyt vielä pääsee toipumaan valvotusti kuntoutussairaalassa.


Iltapäivä sujui Vääksyssä huomattavasti rennommissa merkeissä mukavien ihmisten kanssa 🥰. Niin monenlaista sitä mahtuukin yhteen päivään niin iloa kuin harmitustakin.

Kaksi työpäivää enää ennen lomaa. Nyt tuntuu kyllä jo aika kevyeltä!

maanantai 4. heinäkuuta 2022

Talitiaisen kummallinen pesäpaikan valinta ja lomaa kohti 👍

Nyt, kun talitiainen ei enää pesi vahinkopöntössä, siitä voi laittaa kuvia näytillekin. Taustalla on muutaman vuoden takainen ison ja vanhan kuusen poistaminen ja sen myötä viereisen ikivanhan omenapuun poistaminen. Omenapuussa oli linnunpönttö. Se sitten lopulta päätyi vaivihkaa vanhan pihakaivonkannen päälle sinkkiämpärin seuraksi. Niin hyvin se siihen maastoutui (= minä en enää huomannut mitään, silmä tottui), että jäi niille paikoilleen talveksi jos toiseksikin. En ajatellut sen tuottavan mitään harmia. Aina oli olevinaan jotain kiireempää ja tärkeämpään kuin sen siirtäminen tai hävittäminen.

Kunnes tänä kesänä huomasin pöntöllä talitiaisen (tässä pöntön päällä). Kannattaa suurentaa kuva.

Se ei ollut tutustumassa, vaan se oli huoltamassa poikasiaan! Sinne se meni vuorotellen puolisonsa kanssa.


Sieltä ne myös tulivat milloin ilman poikasten jätepusseja ja milloin niiden kanssa. Vauhtia ja liikennettä riitti.




Pönttöön sujahdettiin silloin tällöin ihan suoraan, mutta tavallisimmin patsasteltiin ensin hetki pöntön katolla ja/tai kaivon kannella pöntön vieressä (huomaa saalis nokassa 👍).


Mikään peto ei onneksi innostunut matalalla olevasta pesästä.

Mahtava kokemus oli tämänkin seuraaminen keittiön ikkunasta ja ulkorappusilta 🥰.


Nyt on viimeinen lomaa edeltävä työviikko menossa. Ei yhtään palaveria tiedossa. En sinänsä inhoa palavereita, mutta olen lopen uupunut niihin palavereihin, joissa olen mukana vain kuuntelemassa pari tuntia jotain, jonka voisi kirjallisena tiivistää muutamaan riviin. Mutta kohta siis lomalle 🥰


Äitini joutui kaatumisen myötä sairaalaan, se on aiheuttanut pientä säätämistä suunnitelmissa ja suunnittelemattomissa asioissa. Isä oli vierailulla harvinaisen sekava ja jopa surullinen. Onneksi sitä iloakin sieltä kirposi. Itse kärvistelen olkapääkivun ja siitä seuranneen selkäkivun kanssa. Olen onnellinen siitä, että huomenna pääsen lääkäriin. Ei mitään paineita, huomisen lääkäri, mutta sinulta odotan kesälomani pelastamista! 🤭


Helteiden pitäisi helpottaa. Yritetään iloita tulevistakin säistä niin kuin nykyisistäkin. Pakkasta ei onneksi ainakaan ole luvassa 🥰🥳🍓🌸🧡💛💚💙💜🤍💞💖. Iloa 💖.

perjantai 1. heinäkuuta 2022

Menkööt vanhat, huonot ajat - eläköön edistys!

Tämä kuva on Hämeenlinnan keskussairaalan vanhan lääkärien asuinrakennuksen luota. Täällä on ollut lasten päiväkotikin lääkärien jälkeen, mutta sisäilmaongelmat ovat tyhjentäneet tilan täysin. Paikka on suloisen umpeen kasvanut. Täällä näkee, että aikaa on kulunut. Nostalgiaa.



 

Aikaa on kulunut myös siitä, kun keski-ikäiset miehet saivat työelämässä nöyryyttää nuoria naisia tahtonsa mukaan. Muistan myyntipäällikkömme, joka oli muuten ihan mukava mies, mutta hieman liikaa seksistisesti suuntautunut. Hänellä oli työpisteellään naiskalenteri (yläosattomissa) ja hänen vierastuolinsa oli tuon kalenterin alla. Siihen joutui menemään istumaan, jos hänen kanssaan halusi asioida. Onneksi tuo ei tulisi kuuloonkaan nykyään?

Silloinen esimieheni valitsi työreissullamme nuoren ja kauniin kollegani yöseurakseen ja pohti ääneen hänen ylentämistään jo pelkästään hänen sääriensä perusteella. Jopa tuntui tasa-arvoiselta ja reilulta 😧.


Luottamustehtävissä olen törmännyt vanhemman ikäluokan virkamiehiin, joilla on ollut todella ahneet käsitykset yhteistyöstä. Puolustautumisen ja diplomatian tie on ollut silloin vaikeaa ja varmasti myös tulevia 'uramahdollisuuksia' typistävää. En yhtään kaipaa takaisin noihin aikoihin. Aion silti kantaa noista ajoista kertyneet opit mukanani. Nyt olen jo niin vanha, ettei minuun voi uhkavaikuttaa.

Sen verran selvennän, että kyseessä ovat vain minun kokemukseni ahdistavista tilanteista. Ukkoset ovat varmaan olleet aivan tietämättömiä vuorovaikutuksensa kyseenalaisuudesta. Toivottavasti.


Ihailen ja ylistän niitä nuoria naisia, jotka osaavat ja uskaltavat nostaa häiritsevät tilanteet esiin. Tämä on tavallaan aivan iso vallankumous 💖


Rohkeutta ja voimaa, ei jäädä jyrän alle, eikä minkään muunkaan alle! 💖

tiistai 28. kesäkuuta 2022

Luontokokemuksia omalla pihalla ja itsemyötätunnon pohdintaa

Jo on aikoja eletty, kun illemmalla pääsi ilon huudahdus siitä, että taivaalle oli kerääntynyt pilviä ja lämpötila oli enää 'vain' 27 astetta! Päivällä oli sitten sitäkin tukalampaa. Koirallakin on ollut kuuma ja selvästi hermostus siitä, kun ei mennä ulos pallolla leikkimään. Meidän pihassa porottaa paljon kesäpäivinä.

Käytiin sitten ottamassa koiran tassuille ja vatsalle viileän haalea suihku. Olo helpottui kummasti vähäksi aikaa. Eilisen päivän koiran viilennystemppu oli lähteä lyhyelle autoajelulle. Autossa piisasi viileää ja samalla tuli taas jännittävää älyvirikettä. Suunnitelmiin kuulumattoman moottoritielenkin jälkeen tultiinkin takaisin kotiin, eikä pysähdytty muualla kuin liikennevaloissa! Jännää oli 👍


Lähiperhoskuvailut ovat jääneet vähille sen jälkeen, kun lampi ympäröitiin aidoilla ja sen jälkeen vielä viereinen niityn pätkä muutettiin hiekkakentäksi. Muutamia perhosia liihottelee välillä täällä kotipihassakin, mutta niitä ei kannata jäädä erikseen odottelemaan, voi odotus kestää välillä todella kauankin.

Sinisiipi laskeutui keijuangervolle kukkien kuvausrupeamallani. Objektiivi ei ollut mikään perhosobjektiivi, mutta paras objektiivi on aina se, mikä on ulottuvilla. Eli kevyellä laajakulmalla mentiin. Piti mennä oikein lähelle kuvaamaan.




Veikkaisin tätä siipien alapintojen perusteella joko paatsamasinisiiveksi tai vaihtoehtoisesti niittysinisiiveksi. Tämä näyttää vähän vanhalta ja kuluneelta, lisäksi siipien alapinnalla ei ole rusehtavaa väriä. Jos joku tunnistaa tarkasti, otan tiedon - tai arvauksenkin - innolla vastaan.


Muuten heikossa hapessa oleva sembramäntymme on tehnyt ihan urhoollisen määrän käpyjä. Huomasin sen vasta, kun näin oravan mussuttelemassa jotain sen oksalla. Myöhemmin patiolta löytyi kävyn jäännökset. Sembramännyn kävyt ovat oraville mitä suurinta herkkua, täytyypä yrittää jossain vähemmän kuumassa tilanteessa seurata, näkisikö oravan siellä syömäpuuhissa. Kävyt hupenevat aina melkein hetkessä.

Lisäsin myös oravien ja lintujen juottolautasille lisää vettä. Toinen olikin jo ihan tyhjä, toinen puolillaan. Linnut pääsevät helposti lammellekin juomaan. Oraville jokainen tien ylitys on riskin paikka. Siksi yritän pitää ne hyvissä vesissä täällä omalla pihalla.


Vielä yksi luontohavainto: Meillä on lauluetäisyydellä yksi erittäin sitkeä ja laulunhaluinen mustarastas. Se laulaa lurittelee sitkeästi päivä toisensa jälkeen. En tiedä, milloin mustarastaat tavallisesti lopettelevat isot laulunsa, mutta tämä on ainakin täällä ainoa mustarastassolisti. Jospa sillä on jäänyt levy päälle?


Ja vielä kerta kiellon päälle: Pihakuuset ja -tuijatkin ovat aivan täynnänsä pikkuvarpusia ja varpusia. Muutama talitiainenkin siellä käy noukkimassa ruokaa seisovasta kuusesta, mutta ne palaavat aina jonnekin muualle. Pikkuvarpuset ovat kansoittaneet kuuset niin ärhäkästi, että jopa orava kääntyi pois. Säksätys oli voimallista.


Ja vielä pari sanaa itsemyötätunnosta. Minulla on nuorempana ollut oma täytyy tehdä -listani. Ei kirjoitettuna, mutta 'tatuoituna' aivojen perukoihin. Mitä pitää tehdä ennen joulua ja jouluna. Miten lasten syntymäpäiviä juhlitaan. Mikä kodissa pitää olla siistiä ja kaunista, kun tulee vieraita. Millainen pitää olla, jos aikoo olla ns. hyvä ihminen. Ja niin edelleen. En onneksi enää tunnista sääntölistojani. Mutta silloin aikoinaan rehkin kovasti täyttääkseni omat ja 'yhteiskunnan' odotukset hyvästä ihmisyydestä, äitiydestä ja ammattilaisuudesta. Onneksi tuijottelin niin paljon omaa napaani, että keskityin enemmän omien kuin muiden odotusten täyttämiseen. Selvisin omasta arvioinnistani niukasti vuosi vuodelta.

Vähitellen havahduin siihen, että muilla oli minuakin 'tiukempia' vaatimuksia hyvän elämän suorittamiseen. Naapurin rouva siivosi kotinsa kolmesti päivässä ollessaan esikoisensa kanssa vauvalomalla. Ettei vauva vain saa mitään pöpöjä. Tiesin heti, ettei minusta olisi mihinkään sinnepäinkään. Olin huono jo valmiiksi, mutten kertonut siitä kenellekään. Hän myös silitti kaikki vauvansa vaatteet - alushousuja ja sukkia myöten - ettei tunnu karhealle. Alushousut laitettiin vaippojen päälle, sukat usein potkupuvun päälle. Tunsin syvää voimattomuutta odotellessani siinä samalla omaa esikoistani. En edes halunnut yltää noihin suorituksiin.

Myöhemmin kuulin rouvasta, joka joka joulusiivouksen yhteydessä pesi kaikki kotinsa sisäkatot. Pitääkö niitä pestä? Pitääkö jotain muutakin pestä?!!!

Kahden lähekkäin syntyneen vauvan jälkeen palauduin hoikaksi, mutta vatsanahka oli venynyt vähemmän joustavaksi. Oli yllättävää, kun kumartuessa iho poimuilikin isosti housun vyötärön yli. Siitä alkoi uusi sopeutumisprosessi. Osastosihteerimme muistutteli minua monesti, että hänen hyvä ystävänsä on synnytyksen jälkeen täydellisen timmissä kunnossa, ei venynyttä ihoa. Olisiko sellaiseenkin pitänyt pystyä? Ihan tosiko????


Nyt kun katselen kuvia nuoresta itsestäni, en ole enää ankara itselleni. Olen sitä mieltä, että olen selvinnyt erinomaisesti ja ollut oikein hyvä tyyppi, vaikka paljon mokiakin mahtui matkalle. Ja mokien kautta jatketaan edelleen. Se on inhimillistä, eikä hyvää tyyppiä määritelläkään niin, että hän on tai näyttää virheettömältä. Hyvä ihminen välittää muista, arvostaa muita, tekee pieniä hyviä asioita tilaisuuden tullen, osaa antaa anteeksi ja kuunnella. Ja ihan kruununa tulee oman itsensä arvostaminen ja hyvin kohteleminen. Se ei enää kuulu perussettiin, mutta on se juttu, jota kannattaa tavoitella.

Suvaitsevaisuus muita kohtaan on aina hieman keinotekoisen kuuloista, jos sitä suvaitsevaisuutta ei ole omaa itseä kohtaan. Oman itsen kanssa tulee vietettyä elämän jokainen hetki. Siinä tulee helposti aika kriittiseksi ja sarkastiseksikin. Hyvää ihmisyyttä on kuitenkin ihan mahdottoman hyvä harjoitella itsensä kanssa. Kaikkeen ei tarvitse olla tyytyväinen, vain riittävän tyytyväinen.


Kuinka paljon ja mistä sinä pidät itsestäsi?


Siedettäviä kesäkuun loppupäiviä! 💖

sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Juhannus oli meillä tärkeää perheaikaa 💖

Juhannus on vietetty. Keli oli kuuma, mutta siitäkin selvittiin. Asia erikseen on, että helteiden ennustetaan vielä jatkuvan. Meidän perheestämme vain tytär nauttii helteistä. Minä, mies, poika ja koira arvostamme hieman pienempää lämpötilaa. Kiva, että joku kuitenkin tykkää näistäkin olosuhteista 👍

Meidän juhannuksemme paras asia oli ehdottomasti koko perheen yhdessäolo. Se on aina niin ainutlaatuista ja korvaamatonta. Seuraavaksi paras juttu oli varmaankin miehen valmistelemat hampurilaiset, joiden pihvit hän grillasi omalla reseptillään ja kaikki olivat iloisia 💖

Me olemme miehen kanssa siinä mielessä aika tylsiä ihmisiä, ettemme kaipaa juhla-aikoina isoihin ihmisjoukkoihin. Meille perheen kanssa vietetty aika on parasta. Itse olen erityisen kiitollinen siitä, että meillä on aikuisten lasten kanssa näin vilpittömät välit. Arvostan sitä ihan tähtiin asti 💝


Juhannusaattona hain tyttären Helsingistä meille, pysähdyttiin matkalla kuvaamaan nostalgiseen Mäkelänkadun paikkaan ja sitten jatkettiin kohti Hämeenlinnaa.



Päivystettiin kuvausten ohessa ahkerasti lähestyviä raitiovaunuja ja siirryttiin sivuun ihan ajoissa. Väliin jäi aina muutaman minuutin tauko kuvailuja varten.


Nora kävi Ahvenistonjärvellä uimassa pariinkin otteeseen - vesi oli viileää jopa hänen mittarinsa mukaan vielä nyt. Ehkäpä parin viikon kuluttua on jo huomattavasti lämpöisempää. Minä en ole vielä edes harkinnut kastautumista. Katsoo nyt, mihin ne järvien lämpötilat kohoavat.


Meidän pihassamme on juuri nyt aivan hurjasti pikkulintuja. Niitä lentelee edes- ja takaisin tämän tästä. Näyttää uhkaavasti siltä, että pikkuvarpuset aikovat tehdä vielä kolmannetkin pesueet. Kohta nuo törmäilevät toisiinsa meidän ilmatilassamme 🙄


Olen kovasti kiitollinen juhannuksen vietosta ja perheestä. Vaikkeivät kaikki asiat suju hienosti ja mallikkaasti, en usko siihen, että niiden suremiseen kannattaisi käyttää kovinkaan paljon aikaa. Ikävät asiat ja menetykset vierailevat elämässämme useammin kuin toivoisimme. Niihin ei kannata puuroutua. Hyviä juttuja jaetaan meille harkinnalla ja harvakseen. Sellaisen kohdalla kannattaa pysähtyä hetkiseksi ja antaa aikaa arvostukselle. Elämä on juuri tässä ja nyt.


Kiitos perheelle ihanasta juhannuksesta ja yhdessä olemisesta! Olette tärkeitä 💖

perjantai 24. kesäkuuta 2022

Vaaleanpunaista ja ihanaa juhannusta!

Juhannusaatto. Kävin hakemassa tyttären Helsingistä lapsuuden kotiinsa pyhiä viettämään. Poika soitteli huomisen aikatauluista ja ohjelmasta. Helsinkiin päin ei ollut minkäänlaista ruuhkaa, muutamia muita autoilijoita kohtasin. Pohjoiseen päin oli enemmän liikennettä.

Päivästä luvattiin aurinkoista, mutta aamu valkeni harmaana ja pilvisenä eikä ollenkaan helteisenä. Aamupäivän aikana pilvet kaikkosivat ja lämpö lisääntyi. Oli ihan kuumaa.

Nyt on juhannus siis korkattu 💖


Eilen kuvailin pihaa pitkästä aikaa. Olen pitänyt pihasta niin huonosti huolta, ettei se ole tuntunut kiehtovalta kuvauskohteelta. Tänä vuonna olen hieman ryhdistäytynyt puutarhan kanssa, mutta tulokset näkyvät vasta, jos jaksan tätä samaa useamman vuoden. Olkapää vinkuu ahdistustaan jo melkein asennossa kuin asennossa. Puutarhatyöt eivät auta asiaa. Täytyy kehitellä kompromisseja. Toisaalta helteillä en jaksa tuolla ulkona äheltääkään.


Jos kesäkuun alku oli omenapuiden kukintojen myötä valkoinen, ollaan nyt siirrytty vaaleanpunaiseen. Kuvailin omaksi ilokseni maistiaisia juhannusta odottavasta pihastamme.


Torniolaakson ruusu tai mökinruusu. En erota niitä toisistaan, enkä muista, kumpi on istutettu juuri tähän. Pienet, kolikon kokoiset röpelökukat jaksavat ilahduttaa.


Suviruusu aloittaa kukintansa aina hieman ennen juhannusruusua. Juhannusruusussa on vasta pari kukkaa, suviruusussa on kukkia jo ihan mukavasti.



Uudet nuput ovat aina niin herkkiä 🥰


Kiinanlaikkuköynnös on siirtynyt vihreä-valkoisesta vihreä-valkoinen-vaaleanpunaiseen väritykseen. Jokainen lehti on uniikki oma itsensä.



Kukat vahvistavat väririntamaa ja pörriäiset ovat aivan tohkeissaan 🐝


Konnantatar on mainio maanpeitekasvi ihanalla vihreällä kasvustollaan. Tähän aikaan vuodesta se kiittää hempeän vaaleanpunaisilla kukkapötkylöillään. Konnantattaren ryhti heikkenee kukinnan jälkeen ja olenkin suunnitellut loppukesästä kukkivien kasvien istuttamista niiden lomaan. Aloitan kokeilun pienimuotoisesti tänä kesänä.




Tämä ruusu on muistaakseni Therese Bugnet. Takuuvarma luottoruusupensas.





Vaativiin paikkoihin perennapenkkeihin olen istuttanut perennojen sijaan pensasangervoja. Ne pärjäävät vuosikymmeniä pihaa hallinneita rikkaruohoja vastaan ilman jatkuvaa taistelutykitystä. Tässä on joko koivu- tai keijuangervo. Kiitollisia piha-asukkeja molemmat 💖



Pionit ovat meillä vasta nupuillaan.


Tämä ruusu on jokin vanhempi perinneruusu, jonka lajin olen vuosittain kaivanut jostain esiin enkä koskaan kirjannut mihinkään. Juuri nyt en siis muista tämän ruusun nimeä. Yritän muistaa etsiä taas kerran tuon lajin nimen kesän aikana 👍


Alppiruusuista vain yksi laji kukkii enää isolla teholla, kaksi muuta ovat jo lopettelemassa kukintaansa. Eipä tullut aikaisemmin kuvattua.



Vaaleanpunainen on meillä juuri nyt puutarhan hallitseva väri. Syreeni kukkii valkoisena ja juhannusruusu aloittaa kukintansa ihan näinä päivinä, joten kohti valkoista mennään nähtävästi taas. Värit eivät ole minkään suunnittelun tuloksia, vaan näihin on vain vuosikymmenten ja tontin perinnön mukaan ajauduttu.


Tässä on varmasti juhannuskukkasia ihan riittävästi. Ihanaa juhannuksen aikaa sinulle ja läheisillesi! 💖

keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Juhannuksen tuntumassa, perhe ja suku sekä elämän kummallinen ulkonäkeskeisyys

Enää on hetki juhannukseen. En ole tunnetusti mitään juhlijatyyppiä, mutta ylimääräinen vapaapäivä ja koko perheen yhdessä oleminen merkitsevät minulle todella paljon. Totta kai myös hyvä ruoka!

Perhe on sitäkin tärkeämpi, kun suhde sukuihin on ollut jo kauan kaukainen. Mieheni vanhemmat ovat molemmat kuolleet ja mieheni oli ainoa lapsi. Minun isäni elää hoivakodissa, äiti kotonansa. Tapaan heitä paljon enemmän kuin kymmeniin vuosiin. Isä ei muista tapaamisia, mutta selvästi muistaa minut (jotenkin). Äidin kanssa on kyse ennen kaikkea avusta ja tuesta, sitä tarvitaan nyt. Veljeni asuu Unkarissa ja mekin olemme niin ikäeron kuin muidenkin syiden vuoksi paitsi erilaisia, myös etäisiä.

Pari ihanaa serkkua olen bongannut uudestaan sitten lapsuuden (jotain hyötyä facebookistakin!) ja yhteys heihin merkitsee minulle paljon.

Oma perhe on se ydin minulle ja yhteinen aika on aina upeaa. Lisäksi olen kovasti ylpeä jälkikasvustamme, mahtavan hienoja tyyppejä heistä on kasvanut!


Luonto näyttää nyt parhaita puoliaan (hyttysiä lukuun ottamatta). Työrintamallakin rauhoittuu niin hyvin, ettei kyse ole enää minuuttiaikatauluista. Palavereja ei seuraaville viikoille ole näillä näkymin varattuna yhtään. Vain flow-tilaa ja asia kerrallaan. Se on luksusta.


Asiasta kukkaruukkuun. Olen taas päivitellyt ja huokaillut kovasti vallalla olevaa elämän pinnallisuuteen ja ulkonäkökeskeisyyteen keskittyvää elämän tyyliä. Onhan sitä varmastikin ollut jonkin verran minun dinosaurusaikojen nuoruudessakin, mutta minä putosin kilpailusarjoista jo kättelyssä pois, eikä minuun kohdistunut ulkonäköpaineita. Parantaminenkaan ei olisi riittänyt. Toki sekin toi traumoja pitkälle aikuisikään, mutta lopulta pääsin sen yli. 'Ulkonäöttömyys' ei jossain vaiheessa enää määritellyt identiteettiäni. Isona apuna oli varmasti mieheni, jonka kanssa olin samoilla aaltopituuksilla heti alusta lähtien 💖.

Meidän pitkän suhteemme ja avioliittomme perusta ei missään vaiheessa ole ollut ulkonäkö. Se ei tarkoita sitä, että olisimme perin pölhön näköisiä kummajaisia ja olisimme olleet onnellisia löytäessämme 'edes' jonkun. Meillä pohjana oli jo nuoresta lähtien sama perusta, mitä hyvän ja pitkäaikaisen parisuhteen menestystekijöiksi nykyäänkin määritellään.


Olen saanut aktiivista (pyytämätöntä) palautetta ulkonäöstäni varhaisteinistä jonnekin varhaiseen keski-ikään asti. Palaute on harvoin ollut positiivista tai kannustavaa. Näin jälkikäteen mietittynä se on ollut paitsi julmaa, myös aivan käsittämätöntä. Mitähän ihmettä ovat ajatelleet kaikki ne ihmiset, jotka ovat kokeneet oikeudekseen ja jopa velvollisuudekseen kommentoida ulkonäköäni?

Toki, kun taustalla on tavallisesta poikkeava lapsuus, eivät sosiaaliset taitonikaan olleet kehittyneet ihan priimaksi. Mutta siitäkään huolimatta toisen hyljeksiminen ja ikävän palautteen antaminen eivät ole oikein. Lapsena ollessa sitä ei ehkä vielä ymmärrä. Teini-iässä pitäisi olla jo jotain ymmärrystä siitä, miten loukkaavasti ei saa toiselle puhua. Jollain on itsellään myös haastava lapsuus, joku toinen ei vain välitä. Mutta aikuisena pitäisi ymmärtää oma roolinsa niin yksilönä kuin mahdollisesti lapsen vanhempanakin. Ja muuna läheisenä.


Mitä, jos joku ei ole kaunis, vaan on ihan mahdottoman ruma? Miten se vaikuttaa hänen ihmisarvoonsa? Miksi sitä pitää päästä kommentoimaan?

Entä jos joku on kovastikin kaunis. Voisiko sitäkin kommentoida vähän himmeämmin. Ja erityisesti voisi jättää 'kannustavat' kehittämiskommentit ihan omaan poskeen. Kaikkea, mitä ajattelee, ei tarvitse sanoa ääneen.

Jos joku ei ole älyllisesti se penaalin terävin kynä? Miten se vähentää tuon ihmisen ihmisarvoa? Ei tietenkään mitenkään. Jokainen ihminen on arvokas jo itsessään. Hyvän ihmisen laatukriteerit ovat todella vähissä.

Entä jos joku tekee jotain todella, todella väärin? Silloin hän teki jotain todella, todella väärin. Jokainen tekee virheitä ja melkein jokainen kehittyy. Meille ollaan armollisia meidän virheittemme kanssa, ollaan armollisia myös muille. Monesti oppiminen tapahtuu vasta virheiden kautta.

Samat sanat pätevät siihen, jos joku on sairas, epävakaa, sulkeutunut, peloissaan, tuntee itsensä ulkopuoliseksi tai muuta vastaavaa. Mikään noista ei oikeuta kommentoimaan ikävästi. Mikään noista ei oikeuta arvottamaan ihmistä huonoksi. Vaikka olisin kovasti vainoharhainen kaikki raajani menettänyt sokea, ruhjoutunut ja älyllisesti rajoittunut, se ei vähentäisi ihmisarvoani yhtään pätkää. Eikä sinunkaan.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Talitiaisen poikasten ruokinta, vanhuksen vaipat ja kiitollisuuden aiheet

Eilisen sääennusteen mukaan tänään piti sataa. Aamuisen ennusteen mukaan sade oli peruttu. Illemmalla luvattiin illaksi sadetta. Parempi päivä oli kuin eilinen sadepäivä 👍

Pikkuvarpusilla on ainakin jo toiset poikaset syöttövuorossa. Vanhemmilla on kiirettä. Talitiaisellakin on todennäköisesti kakkospesue meneillään. Poikaset ovat jo toukkavaiheessa (ruokavalion suhteen siis).


Mahdottoman mielenkiintoista ja opettavaa on noiden luonnon otusten seuraaminen. Valoakin oli kuvaamiseen tänään paikoin jopa riitteliäästi.


Isän perjantain vierailusta palautui tänään mieleen keskustelu hoitajan kanssa. Kesäapuna ollut nuori ei ollut ymmärtänyt isän tarvetta päästä vessaan, koska  "hänellähän on vaipat". Hoitaja oli tässä yhteydessä keskustellut nuorison edustajien kanssa siitä, miten vaipat eivät ole syy vessakäynnin väliin jättämiselle. Hienoa, että puututtiin.

Toisen asemaan asettuminen on vaikeaa, etenkin jos toinen on kovin erilainen kuin itse on. Nuoren on monesti vaikea sisäistää vanhuutta, sillä siitä on kovin niukasti kokemuksia. Mutta jos unohdettaisiinkin ikä. Heittäydyttäisiin vain siihen rooliin, että (itsensä ikäisenä) menettäisi monen ruumiintoiminnon hallinnan ainakin osittain. Syöminen ja käveleminen itsekseen olisi vaikeaa ja näkö- kuin kuuloaistikin olisivat osin menetetyt. Miltä tuntuisi silloin joutua vaippoihin ja muiden armoille vessassa käynnin suhteen? Eihän se ihmisarvon tunne häviä vuosien saatossa mihinkään, ennemminkin vain voimistuu.

Erilaisuuden ymmärtämisen ja kuuntelemisen suhteen on vielä paljon kehitettävää. Kai sen pitäisi lähteä lapsena jo kotoa, päiväkodista ja koulusta. Kaikilla ei ole mahdollisuutta saada tukea tällaiseen toimintaan kotoa, joten vahva vastuu jää yhteiskunnalle ja naapurin tädeille ja sedille. Loppu jää meille kaikille. Naapureina, sukulaisina, ystävinä, harrastuskavereina, lasten luokkakaverien vanhempina jne. Sinne ne seuraukset päätyvät.


Lopuksi vielä itselle ajankohtainen muistutus siitä, että jos jokin elämässäsi on sellaista, josta et mitenkään haluaisi luopua, osoita kiitollisuuttasi siitä. Ei upota pitämään elämän parhaita asioita itsestään selvyyksinä 👍

perjantai 17. kesäkuuta 2022

Isällä oli kävelypäivä - ilman rollaattoria (vaikka olisi pitänyt käyttää)

Tänään olin vuosilomapäivällä - ohjelmassa oli Lahti ja vanhempien tapaamiset. Aamuyhdeksältä lähdin kotoani ja vähän ennen neljää olin taas takaisin kotona.

En ole tavannut isän omahoitajaa aikoihin, eikä lupailtua hoitoneuvottelua ole ollut. Viimeisien tietojen mukaan isä saa kuitenkin sellaista lääkitystä, joka tekee hänen olonsa hieman sekavaksi erityisesti puolen päivän jälkeen. Nyt hän oli vähän muissa maailmoissa jo aamupäivästä. Mutta se ei varsinaisesti hidastanut vauhtia.

Juttua riitti kovasti. Hoitajien kanssa juteltiin, jolloin yksi heistä totesi isäni olevan hänen lempparinsa. Aina huumorintajuinen ja sanavalmis. Ja reipas. Jos ryhmän ladyt olohuoneessa innostuvat olemaan liian määräileviä, isä kuulemma kajauttaa reippaasti kurin ja hiljaisuuden takaisin. Ovat miettineet, millainen perhe isällä on, kun on niin voimakas (?) luonne. Tuossa tuli yllin kyllin kuvailuja, jotka eivät sopineet ennen alzheimeria tuntemaani isään. Olipas hauska kuulla! Toki paljon näistä olen ehtinyt itsekin jo havainnoimaan vajaan vuoden aikana, kun olen vieraillut hänen luonaan ihan vain itsekseni. Äitiä olen samalla käyttänyt vierailemassa isän luona myös.


Puolen päivän jälkeen käytiin isän luona äidin kanssa. Silloin isän menomono vipatti eikä istumassa viivytty kauan. Kävelemiseen ei käynyt rollaattori edes useamman yrityksen jälkeenkään. Levotonta, mutta silti rauhallista 💖


Hoitajien mielestä luonteen muuttuminen sairastumisen myötä on ihan tavallista. He olivat kuitenkin hieman ihmeissään, kun kerroin isän olleen kotona enemmänkin taustalla ja äidin olevan se voimakas hahmo lapsuuden perheessäni. Tavallaan mahdottoman upeaa päästä näkemään ja kokemaan tämä isän jämäkämpi puoli. Ja samalla hellempi puoli. Ei meillä kotona juuri halailtu pussaamisesta puhumattakaan.


Minun näkökulmastani kyse näissä vierailuissa on ennen kaikkea isästä. Hän on keskiössä. En odota tai tahdo mitään. Toki aina käy niin, että minulle itsellenikin jää jotain ainutlaatuista kotiin viemistä.

Isällä on omalla tavallaan ihan hyvää elämää nyt. Sairaus ja menneet tapahtumat ovat jättäneet omat rajoitteensa. Mutta häntä kuunnellaan, arvostetaan ja hellitään melkoisesti. Hyvän ja huonon elämän raja on juurikin se veteen piirretty viiva.


Äidin kanssa asiat ovat aina kovin käytännönläheisiä. Hyvä niin. Kaikkeen en ehdi enkä riitä, mutta jotain saadaan kuntoon jokaisella kerralla.


Mahtavaa (sateista) viikonloppua sinulle! Ja jos olet onnekas ja selviät ilman sadetta, onnittelut sinulle 💖


keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Ankkalampi vaahtoaa vihreänä - aidan takana

Lampi on suljettu 😠. Se on sairaalan aluetta ja heillä on kaikki oikeudet sulkea se, mutta mitään informaatiota en ole vieläkään löytänyt. Eikä siellä edes tapahdu oikein mitään. Tässä kännyräpsy aidan takaa.


Kaupunki rakentaa katua leveämmäksi uuden sairaalan liittymän luona. Mylläys on kovaa, mutta mistään julkisista näkyvillä olevista suunnitelmista en löydä mitään tietoa, että töiden vaikutukset ulottuisivat tänne meille asti.


Lampeen ilmestyi toisaalta tänä keväänä ensimmäisen kerran meidän aikanamme jonkinlaista vihreää klimppivispipuuroa. Urbaanit tarinat kertovat, että mäen päältä sairaalalta jätevesiä pääsee suoraan lampeen. En ole tähän mennessä uskonut niitä pätkääkään. Nyt tämän mössön edessä kaikki vaihtoehdot alkavat vaikuttaa melkeinpä yhtä todennäköisiltä.





Tunnistatko, mistä voisi olla kyse? Toivottavasti lampea ei ole suljettu tämän vuoksi. Mutta jälleen kerran - missään ei tapahdu juuri mitään. Parin sadan metrin päästä on kaadettu muutama mänty, niiden juurakot on kaivettu pois ja maa tasoitettu. Siinä kaikki.


Tietyömaan kohdalla aidassa on alueelle siirtymisen kieltomerkkejä. Täällä lammen päässä ei ole mitään. Paitsi aitaa. Vanha papparainen tänään päivällä ihmetteli taas aidan vieressä ja päätyi sitten köpöttelemään eteenpäin. Pelkkää aitaa tai jyrkkiä ylämäkirappusia sielläkin vain edessä 😞. Voi pappaa.


Paikallisessa sanomalehdessä on ehkä kerrottu asiasta jotain joskus? Olen selannut nettilehden otsikot pitkältä ajalta, mutten löydä mitään. Kuinka iso vaiva voisi olla laittaa aitaan jokin tiedote - vaikkapa edes aikataulua?

maanantai 13. kesäkuuta 2022

Sotaa ja etätöitä

Kesä tuntuu epäuskoiselta kuvitelmalta. Yöt olivat juuri äsken vielä kylmiä ja kevätkin loppui juuri. Tämä on keskipitkän elämäni tähän mennessä kummallisin kevät ja kesän alku (sikäli mikäli muistan oikein).

Sillä mennään, mitä on annettu. Kaikki tämäkin on lahjaksi saatu. Mieluummin Suomen myöhäisessä kesässä kuin Espanjan nelikymppisissä helteissä. Toki moni on varmaan juuri päinvastaista mieltä. Onneksi lentoliikenne kulkee ja etelään pääsee ihoansa kuumentamaan 👍.


Nyt eletään todella isojen muutosten aikaa. Ensin pandemia ja ennen kuin siitä on päästy, ollaankin jo melkein sodan naapurissa. Ensin ennustettu jopa parin kuukauden sota-aika kuulosti kestämättömältä. Nyt arviot ovat muuttuneet yhä pessimistisempään suuntaan. Elämä näyttää nyt kurjuuttaan.


Muutostilanteissa ihmisen kannattaa (kuulemma) keskittyä niihin asioihin, joihin hän voi vaikuttaa. Sotaa en saa loppumaan. En myöskään voi pysäyttää pandemiaa. Ikävä kyllä. Huonoihin vaikuttamismahdollisuuksiin ei kannata jäädä rypemään, jos niistä mitenkään voi päästä irti. Jotain voi aina tehdä. Niin itsensä, läheistensä kuin ukrainalaistenkin eteen.


Pixie-koira seuraa minua etätyöpäivien aikana tiukasti ja lähellä. Tänään olin etelän komennuksella ja isäntä otti onneksi yksinäisen koiran vieraaksi omalle kotitoimistolleen. Pixie näytti viihtyvän, ensimmäistä kertaa taisi päästä ihan työpöydälle asti 👍. Video on puolisoni aikaansaannosta.




Pohdin sitä, miten onnellisuuden kokemuksia voisi jakaa muillekin - ihan tuntemattomillekin. Olen vasta alussa - anna vinkkejäsi!


lauantai 11. kesäkuuta 2022

Keväinen meriharakka - lomalla ON väliä!

Tähän viikonloppuun kuuluu hieman formulakisoja, puutarhan hoitoa, lepoa, perhettä ja toivottavasti myös valokuvaamista. Työelämä on tähän aikaan vuodesta aina hektistä. Asioiden tärkeysjärjestykseen pitää keskittyä todella kovasti.

Kaikki töissä eivät ymmärrä, miten toukokuun alussa vietetty lomani elvytti minua pitkälle kesään. Ja nyt edessä on vain kuukausi seuraavaan lomaan. Lomien sirottelu toimii, kun sen tekee vakaasti harkiten. Mutta lomailussakaan ei ole mitään oikeaa tai väärää. Jokainen ihminen ja jokainen elämäntilanne vaatii erilaiset ratkaisut, Niiden edessä kannattaa olla nöyränä.


Kevätretkellä tapasin meriharakan, jos toisenkin. Niitä näkee sisämaassa ikävän harvoin. Kiitos, rannikko!




💖


torstai 9. kesäkuuta 2022

Aika kulkee nopeasti tai hitaasti, pihassa riittää vierailijoita 👍

Omenapuun kukinnot ovat jo huomattavasti heikommassa kunnossa kuin pari päivää sitten. Vesisateet nopeuttivat prosessia. Kuvasin juuri kimalaisia omenapuussa ja ihan useammankin kerran kimalaiselle kävi hieman höplästi, kun etappina ollut kukan terälehti irtosikin samoin tein kukasta ja kimalainen sen mukana. Äkkinäinen suunnitelmien muutos tuli kimalaiselle 👍.

Tästä päästään aasinsillalla (Aasinsilta (lat. pons asinorum) on a) kirjallinen siirtymätekniikka, jossa tekstiin lisätään irrallinen tai kömpelö viittaus siihen, mitä aiotaan käsitellä seuraavaksi, b) vaikea tai ongelmallinen tehtävä sekä c) tehtävän suorittamisen tai muistamisen apukeino. Ilmauksen merkitys vaihtelee kielestä toiseen: suomessa (ja myös suomenruotsissa) merkitykset ovat lähellä toisiaan, ja niissä aasinsilta tarkoittaa useimmiten kirjallista siirtymätekniikkaa ja joskus myös muistamisen apukeinoa. - wikipedia) siihen, miten aika kuluu (muka) nopeasti. Tässä yhteydessä voisi huokailla sitä, miten aika kuluu nopeasti: Äskenhän ei ollut vielä edes nuppuja ja nyt kukinta on jo lopuillaan!

Olen tavallaan aikavaurioinen ihminen. Minun aikana kuluu nopeasti vain hetkittäin työn imussa tai flow-tilassa. Muuten minun aikani kulkee aika hitaasti. Monet vakuuttelevat sitä, että aika kuluu nopeasti, kun on kivaa ja päinvastoin. Minulla on mielestäni oikein kivaa suurimman osan ajasta, enkä suostu luokittelemaan omaa ajankäsitystäni kurjuuden aiheuttamaksi.

Voiko olla niin, että ajan kulumisen tuntemukseen voi vaikuttaa monikin eri tekijä. Yksi tekijä voisi olla se, kuinka läheltä ja intensiivisesti seuraamme jotain tapahtumaa. Tämä ei selitä sitä, että monien äitien mielestä aika kuluu nopeasti ja lapsi kasvaa hetkessä. Mutta se selittäisi sen, miksi puolituttujen lapset kasvavat aikuisiksi hetkessä, kun lähipiirin lasten aikuistuminen tuntuu kestävän paljon pidemmän aikaa. Ei vuosissa, vaan näppituntumassa.

Uppoutuminen johonkin saa myös aikaan sen tunteen, että aika on kulunut nopeasti. Ajattelen sen johtuvan siitä, että kaikki ajattelu ja energia kohdistuu yhteen asiaan ja ajan (ja muun elämän) tarkkailu pysähtyy siksi ajaksi kokonaan. Siksi minullakin on ollut kännykkäherätyksiä, jotta ehdin oikeaan junaan. Monen myöhästymisen jälkeen (erityisesti, kun junia kulkee vain kerran tunnissa) olen oppinut varautumaan flow-tiloihin.


Omenapuun kukintoihin palatakseni avoimelta seisovalta ruokapöydältä (puusta) löysivät eineensä myös linnut.

Talitiainen oli noukkimassa kukissa vierailevia hyönteisiä ravinnoksi jälkeläisilleen.



Kirjosieppokoiras jonotteli pokerina pääsyä omenapuussa olevalle pesäpöntölle.

Ja kimalaisia riitti ihan ruuhkaksi asti. Pölytykset on nyt hoidettu 👍.



Kesä on vasta päässyt vauhtiin! Mitkä ovat suunnitelmasi kesälle ja tulevalle viikonlopulle?


tiistai 7. kesäkuuta 2022

Kukkia ja kimalaisia, se on kesä nyt

Kesä on täällä, samoin kimalaiset. Kaksi omenapuutamme kukkivat runsaasti ja puut ovat yhtä kukkaa ja surinaa täynnä. Kimalaisia riittää nyt aivan mahdottoman paljon. Mahtavaa, että niitä löytyy vielä tuollaisia määriä!

Suomen luonnon mukaan kotimaassamme pörrää peräti 37 eri kimalaislajia! Ötökkätiedossa on lisää infoa kimalaisista. Mantu- ja kontukimalaiset ovat minulle aivan hebreaa, en osaa yhtään erottaa luonnossa vielä, kummasta on kyse. Toivottavasti aika ja harrastaminen opettavat.

Kukkaloisto on meillä omppupuissa parhaimmillaan.


Kontu vai mantu? Mantulla pitäisi olla sitruunan keltainen kauluri. Tämän kauluri ei näytä sitruunan keltaiselta, vai näyttääkö?. Mantukimalaiset luokitellaan puutarhassa hyödyllisiksi, kontukimalaiset tarkkailemisen kohteiksi.




Tämä tyyppi alla on sen sijaan kartanokimalainen. Luokittelun mukaan tämäkin on puutarhassa hyödyllinen heppu.


Lisäksi kukissa pörräsi ampiaisia, kukkakärpäsiä ja varmasti paljon ihan pienempiäkin hyönteisiä. Ja lisäksi siinä lähellä yksi vähän heilahtanut nainen kameran kanssa 🙄.


Kävin viikonloppuna kuvausreissuni yhteydessä isäni luona. Isä oli iloinen tapaamisesta, mutta aika lailla muissa maailmoissa. Hän näki ympärillään paljon paikkoja, joita minun silmäni eivät tavoittaneet. Hän kertoili tapahtumista (kuka tuli rappusia alas, missä on nukuttu kenenkin kanssa jne.) ja hänellä tuntui olevan ihan hyvä olla. Hän oli kovasti onnellinen nähdessään eläviä ihmisiä (minut) 💖.


Tänään olin pihalla töiden jälkeen shortseissa! Oli niin lämmintä, että kitkin muutamat rikkaruohot (niitä olisi riittänyt kyllä paljon enemmänkin) kevyissä kesähepenissä. Kesä on nyt siltäkin osalta korkattu 👍.



sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Voimaantumista ja käynti lapsuuden muistoissa

Elämä on palannut elämääni 💖. En julista uutta aikaa alkaneeksi, mutta olen kiitollinen jaksamisesta ja tekemisen ilosta. Vaikka vieläkin tunnen oloni usein väsyneeksi ja tunnen tarvitsevani lepoa, jaksan myös innostua arjen tekemisestä. Olo on melkein kuin supernaisella!

Kevät ja vihreys vaikuttavat paljon jaksamiseeni. Vielä enemmän jaksamiseeni vaikuttaa ajan ottaminen itselle ja itselleni tärkeille asioille. Sieluttoman pelinappulan tuntemus on kadonnut ihan vähitellen. Jaksaminen lisääntyy, minulla on merkitystä. Itselleni. Ainakin.


Tänään kävin seikkailemassa lapsuuden muistojeni maisemissa. Matka oli pitkä, mutta muistojen palauttaminen nykyaikaan tekee hyvää. Pienen ihmisen mittakaavan mukaan kaikki oli silloin todella isoa. Nyt kaikki näytti pieneltä. Ympäriltä harvennettu metsä muutti maiseman ja kulkureitin aivan täysin. Lapsuuden dramaattisromanttiset muistot saivat aivan uuden sävyn. Hyvä niin, siltä tuntuu juuri nyt.


Kävin tänään ottamassa muutaman kuva paikasta, joka oli minulle lapsena kovin tärkeä. Matka oli hulvattoman pitkä ja perille saapuminen herätti epäuskoa moneen kertaan. Paikalle vievä metsätie oli jäänyt metsäkoneiden reitin alle eikä sitä ollut löytää. Autolla sinne ei olisi mitenkään uskaltanut lähteä. Lapsuuden muistojen kohtaaminen teki vastoinkäymisistä huolimatta hyvää.

Lapsuuden paikkani on sellainen, johon liittyy niin positiivisia kuin ikäviäkin muistoja. Niiden kohtaaminen paikan päällä ilman 'ylimääräisiä' ihmisiä oli voimaannuttavaa.


Mökki oli pieni. Jos oikein muistan, yövyimme teltassa. Voi myös olla, että pienen ihmisen muistoista on jäänyt aivan väärä kuva.



Tätä rakennusta en muista ollenkaan. Siinä ei varmaan ollut mitään tarttumapintaa muistille.


Tässä pikkumökki vielä kauempaa.


Paljon lapsuuden pohdiskeluja lähti taas liikkeelle tämän kohtaamisen jälkeen. Muistoja lapsuudesta ilman muiden sanoituksia 👍.