Ripelankasukka-arvonta

Ripelankoja riittää edelleen, vaikka näiden ripelankasukkien lisäksi olen väsännyt isälle torkkupeitonkin. Tällä kertaa arvontaan päätyy kolme sukkaparia: yhdet miesten sukat ja kahdet naisten sukat.

Ensin nämä juuri valmistuneet naisten punavalkokirjavat sukat kokoa 37-38.

Toinen arvonta on näille jo aikaisemminkin esittelyssä olleille naisten vaaleanpuna-harmaaraitaisille sukille kokoa 39-40.

Kolmas arvonta on miesten sukille kokoa noin 45. Nämäkin ovat olleet täällä näytillä jo aikaisemminkin.

Kolme arvontaa, kaikki sukat tehty 7 veljestä -langoista. Sukat kestävät kevyttä konepesua, niissä on villaa 75%.

Kirjautuneille lukijoille 3 arpaa per arvonta, vierailijoille 1 arpa arvontaa kohti. Kaikkiin kolmeen arvontaan saa osallistua. Ilmoita kommenttikentässä, mihin arvontoihin osallistut ja kuinka monella arvalla. Jätä myös jokin vinkki, jolla saan sinuun yhteyden (esim. sähköpostiosoite), jos satut voittamaan jotkut sukista.

Kukin arvontaan osallistuja voi voittaa vain yhdet sukat, joten jos osallistut useampaan arvontaan, ilmoita myös varmuudeksi, mitkä sukat haluaisit eniten yms.

Arvonta-aika jatkuu perjantaihin 8.5. klo 24 asti. Pyrin suorittamaan arvonnan onnettaren avustuksella vielä samana viikonloppuna.

Mukavaa vapun jatkoa! Toukokuu alkaa jo huomenna!!!

Kevät: tulvia, leskenlehtiä, sinivuokkoja ja perhosia 🥰

Täällä Hämeessä en juurikaan ole törmännyt tulviin, vain pieniin tulvan poikasiin notkelmissa. Mutta tämä kevät on ollut aivan erityinen. Törmäsin pienen tulvan alle jääneeseen tiehen. Kun tulvan syvyyttä ei osannut arvioida, en arvannut lähteä myöskään vesiurheilemaan. Täytyi suunnitella uusi reitti.

Kyllähän se tie tuolla sitten lopulta jatkuu, mutta pelto ja ojat ovat tulvineet tielle ihan kyseenalaisesti. Yhden kerran olin jo kääntynyt tälle tielle, kun huomasin nuo nestehidasteet. Toisella kerralla ajoin ohi ja pysähdyin vain kuvaamaan. Toki ensimmäiselläkin kerralla piti tallentaa paikasta kännyräpsy.

Jos kosteikkoja on aikaisempina keväinä ollut niukasti, niin nyt niitä ja kokonaisia uusia järviä on melkein jokaisella pellolla! Muuttolinnuilla on nyt, mistä valita.

Näin kevään ensimmäiset leskenlehdet. Ensin muutaman.

Sitten vähän myöhemmin niitä näkyi aivan mahdottoman paljon.

Lähimetsän sinivuokot olivat myös aktivoituneet.

Perhosista sitruunaperhonen on tähän aikaan vuodesta hieman liian vikkelä kuvattavaksi, mutta neitoperhoset lepäilivät tiellä ja tien vieressä tämän tästä. On se vaan NIIN kevät! 💖

Oletko huomannut, miten lehtipuiden ja -pensaiden oksien väritys on muuttunut? Jo ennen silmujen turpoamista oksiin nouseva neste tuo värin takaisin. Maisema ei ole enää pelkästään havua ja harmaata. Lehtipuutkin löytävät värejänsä 💖

Talitiaiset kisailevat meillä yhtä innokkaana kuin sinitiaiset muutama viikko sitten. Pikkuvarpuset kuskaavat pesäaineksia pesälleen ja Putin-fasaanillakin on jo kolme kanaa (= naarasta). Matti on häipynyt maisemiin, ruokaa löytyy nyt onneksi muualtakin kuin lintujen ruokintapaikoilta.

Meidän pihamme lumipläntit vähenevät ja pienenevät. Koira on tottunut talven aikana pissimään vain lumelle, nyt pissapaikat ovat kortilla.

Aurinko paistaa vielä nytkin. Matalalta, lämpimällä valolla ja hellästi. Ihanaa kevätviikon jatkoa! 💖

Tämä lomapäivä tuli tarpeeseen

Tänään nukuin pitkään, konmaritin koiran kanssa puoli tuntia, otin kamerat mukaan ja lähdin auton kanssa hieman kotia kauemmas katselemaan, kuuntelemaan ja haistelemaan kevättä ja luontoa. Näin kevään ensimmäiset sinivuokot ja leskenlehdet, sitruunaperhosen, neitoperhosen ja pikkukoivuperhosen 🦋. Näin lokkeja, joutsenia, kurkia, telkkiä ja peippoja. Kävelin hiekkateillä kamera kaulassani ja seurasin kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Tuli lämmin ja otin takin pois. Se oli erinomainen reissu! Niin rauhallista ja kiireetöntä, silti elämyksiä riitti, kun käytti aikaa ja piti kaikki aistit valppaina. Nyt tuli palauduttua 👍.

Telkät kiersivät toisiaan. Tai koiras kiersi naarasta, joka odotti matalaksi painautuneena juuri veden pinnan yläpuolella. Se ilmoitti olevansa valmis.

Siitä sitten lemmen leikkeihin - ihan hetkeksi. Ja sitten se olikin jo ohi.

Oikein antoisaa alkanutta viikkoa!

Isä sai torkkupeittonsa ja paluumatkalla näkyi kurkia

Tämän päivän velvollisuudet on suoritettu. Lisäksi päikkärit, F1-kisoja ja päivän yhteinen tv-hetki miehen kanssa. Seuraamme tällä hetkellä sarjaa nimeltä Wisting. En yhtään muista, miltä alustalta sitä katsomme, mutta kyseessä on norjalainen poliisitrillerisarja. 

Kävin siis Lahdessa. Ensin kävin isän luona hakemassa hänen postinsa = laskunsa ja vierailemassa kahden kesken. Vein isälle uuden torkkupeiton. Hän suhtautui siihen ensin neutraalisti ja kerrottuani, että olen tehnyt sen ihan itse häntä varten, hän oli kovasti tyytyväinen. Kukat eivät tulleet keskusteluun millään tavalla 👍.

Isä tervehtii minua iloisena, kun saavun paikalle, mutta hän ei tavallisesti heti muista, kuka olen. Esittelyiden jälkeen päästään eteenpäin 💖. Tässä huomaa sen, kuinka voimakas on ihmisen tunnemuisti. Isä selvästi muistaa tuttuuden, turvallisuuden ja ilon, muttei saa mieleensä minun henkilöllisyyttäni. Mutta se ei haittaa, positiivinen 'esitunnistaminen' avaa ovet kaikelle jatkokeskustelulle. Hän ei selvästikään tervehdi kaikkia 'tuntemattomia' yhtä suurella sydämellä ja ilman varauksia. Kohtaaminen on siis jotakuinkin aina oikein mukavaa.

Isä väsyi nopeasti ja kävi sängylle lepäämään. Levittelin uuden torkkupeiton hänen suojakseen. Hän ei näyttänyt rennolta, mutta oli kovasti tyytyväinen.

Äiti halusi myös vierailla isän luona, joten laskujen hoitamisen jälkeen lähdimme hoivakotiin. Äidillä tuntui kaikessa kuluvan tavallista enemmän aikaa. Lähtö sujui hitaasti.

Käynti oli lyhyt, isä oli levoton, eikä malttanut olla kauaa paikallaan. "Olikos tämä nyt tässä?" hän kysyi useammankin kerran. Hoivakodissa omaisten pitää tällä hetkellä pysyä asukkaan omassa huoneessa, joten liikkeelle lähteminen tarkoittaa käytännössä vierailun loppumista. Vierailun henki oli kuitenkin hyvä.

Näiden vierailujen aikana pitää aina olla herkkänä ja keskittyä. Sivutuotteena pääsee kelaamaan omaa historiaansa niiltä osin kuin haluaisi kaiken vain unohtaa. Nämä ovat raskaita reissuja minulle. Stressaan etukäteen ja palautuminen vie aikaa. Toki palauduttuani olen aina astetta vahvempi ja viisaampi. Kunhan sille palautumiselle on riittävästi aikaa.

Se on upeaa, että oma perheeni ymmärtää, millainen urakka tämä minulle on. Saan upeasti tukea ja osaan nykyään varata itselleni ylimääräistä omaa aikaa näiden tapaamisien yhteyteen.

Paluumatkalla ajoin osittain sivuteillä. Lintujen muutto käy kuumana ja lintuparvia näkee pellolla jos toisellakin. Ajatuksena oli, että sivutiellä voisi olla parempi mahdollisuus pysähtymiseen.

Kurkia. Ruokailua ja parisuhteen vahvistamista 💖.

Osa näyttää melkein valkoisilta. Edellisen vuoden poikasia? Kaulalaikkukin on harmaa, ei musta. 

Ihanaa viikonlopun jatkoa! Minulla viikonloppu tavallaan vasta alkaa. Lomailen myös maanantain 💖.

Kesä kohtaa talven, lauantaina Lahteen

Kyllä on mahtavaa: kello on yli kahdeksan illalla ja aurinko vain jaksaa paistaa! Mieli ihan hyrisee 🥰.

Eilen kävin työpäivän jälkeen hyvän kelin kunniaksi ulkoiluttamassa kameraa. Kohokohtia osaltaan olivat lukuisat nokkosperhoset, jotka kisailivat isolla vimmalla etenevän kevään myötä. Tämä yksi laskeutui välillä maahan lämmittelemään auringossa itseään.

Tässä kesä kohtasi kirjaimellisesti talven. Nokkosperhonen lämmittelemässä itseään lumihangella oli minulle ihan uusi nähtävyys.

Olen jostain syystä todella väsynyt, vaikka kulunut työviikko oli vain nelipäiväinen. Toivon, että kyseessä on vain parin vuoden kertymät haastavista elämäntilanteista. Silloin se menee ohi ajan myötä lepäämällä ja liikkumalla.

Vaikuttaa jotenkin siltä, että aika moni on väsynyt koronan ja Ukrainan sodan sekä omien normaalien vastoinkäymisten myötä eikä vastaanottopintaa vaikeuksien kuuntelemiseen ole juuri missään. Huomaan itse kuluvani kovasti, jos joku valittaa omaa pahoinvointiaan jatkuvasti. Näinä aikoina pitää olla varovainen muiden kuormittamisen kanssa. Samaan aikaan pitäisi pitää huolta itsestään ja olla jättämättä pahoja ajatuksia vain oman mielensä sisään. Siinäpä haastetta.

Olen itse ollut työpaikalla harvinaisen avoin (omaan mittakaavaani suhteutettuna) omista haasteistani viime vuosina. Isot, räjäyttävät haasteet näkyvät väistämättä töissä ja niistä olen ajatellut tiedotella hyvissä ajoin. Se on osoittautunut sekä hyväksi että huonoksi taktiikaksi. Osa tykkää uskoutumisesta, joillekin avautuminen on sitten kuulemma aiheuttanut työhyvinvoinnin vähenemistä. Täytyy todella tarkoin miettiä jatkossa, miten viestiä omasta elämästään. En todellakaan halua häiritä kenenkään hyvinvointia, mutten myöskään voi kaunistella tilannetta. Meillä on yksikkökokousten alussa osio: Mitä sinulle kuuluu (työn ulkopuolella). Se on fantastisen upea idea, mutta todella vaikea, jos ikävistä asioista ei saakaan kertoa. 

Kerro minulle neuvosi: mitä tuossa vaiheessa pitäisi sanoa, kun ei suostu valehtelemaan eikä puhumaan lämpöisiä vain muiden miellyttämiseksi? Minun sosiaaliset taitoni loppuvat tuohon. Neuvoja kaivataan!

Huomenna, lauantaina, on Lahti-päivä. Isä saa torkkupeiton ja äidin kanssa käyn hoitamassa laskut ajan tasalle. Lähetän saapuneet laskut edunvalvontaan ja jätän äidille kirjekuoria edunvalvonnan osoitteilla ja postimerkeillä varustettuna, jotta hän voi lähettää saamansa laskut eteenpäin. Ehkä tämä helpottaa hänen huoliaan.

Toivotan sinulle ihanaa ja aurinkoista keväistä viikonloppua! Meillä lumipeite on sulanut hirmuista vauhtia. Nyt näyttää jo ihan keväältä 🥰.

Uuden äärellä - torkkupeitto on valmis!

Nyt tuntuu Hämeessäkin keväältä! Pihalla on sulaa jo ehkä kymmeniä neliömetrejä - muutosta tapahtuu mahdottomasti joka päivä. Paksuimman hangen korkeus on madaltunut todella paljon. Nyt tuntuu ihan oikeasti keväältä!

Perhoset, linnut, maljakkoon tuodut omenapuun oksien puhkeilevat silmut korostavat kaikki kevään äkkitulemista. Patio on vielä enimmäkseen lumen peittämä, mutta näyttää siltä, että parin päivän aikana (jos keli jatkuu tällaisena) päästään valloittamaan puoli patiota jo ihan omaan käyttöön!

Isälle värkkäämäni torkkupeitto on vihdoin valmis. Sen mitat ovat 84 cm x 124 cm. Painoa 1,1 kg. Yhtään isompaa en jaksanut tehdä. Toisaalta isä on hieman aiempaa heikommassa kunnossa, joten tärkeämpää on saada hänelle torkkupeitto pian kuin täydellisenä liian myöhään. Mutta kyllähän tuonkin alla päiväunet torkuttelee.

Tämä oli siis ripelankaprojekti useamman vuoden ajalta. Kukalliset tilkut ovat muutaman vuoden takaa. Yksinkertaisemmat isoäidinneliöt ovat varta vasten tätä peittoa varten ripelangoista tehdyt. Vain reunuslanka on ostettu erikseen. Sillä sain yhtenäisyyttä ja raamia tilkkumelskaan.

Tässä se on. Jatkossa nähdään, miten isä suhtautuu siihen. Entisessä elämässä isä hyväksyi melkein kaiken. Nyt hänellä on vähemmän estoja ja mielipiteet ovat raikkaita ja voimakkaita. Mielenkiinnolla odotan tulevaa 👍.

Sininen reunus raamittaa kivasti peiton. Palojen erikokoisuus näkyy myös reunan epätasaisuutena, vaikka yritin sitä epätasaisuutta kompensoidakin. Näillä nyt kuitenkin mennään.

Tänään ei tehdä enää käsitöitä. Yksi ripelankasukkaprojekti on käynnissä, mutta se saa odottaa kutsuvaa hetkeä. Sillä aikaa nautin yhden projektin loppuun saattamisesta. En tiennyt, mihin ryhdyin, enkä sitä, mitä saisin aikaan. En ajatellut tähän kuluvaa aikaa, koska tällä ei ollut päivän päälle kiirettä aikataulupainetta.

En olisi koskaan uskonut, että käsistäni irtoaisi mitään näin miellyttävää. Ihanaa olla tyytyväinen lopputulokseen, sillä matka oli pitkä!

Kevään kurkia ja isän torkkupeitto edistyy

Tänään ja eilen oli jo ihan oikeasti lämmintä! Lumipeite on sulanut kiitettävästi ja sulaa maatakin on ilmestynyt näkyviin päivä päivältä enemmän. Tänään jo innostuin koiran kanssa lenkillä ajatuksesta, että siirtäisimme patiolle jo pari puutarhatuolia ja viettäisimme siellä kevään avaushetken valkoviinitipallisen kera. Sitten iski tajuntaan todellisuus. Patiohan on vielä ihan lumen peittämä! Ei menty siis patiolle kevätfiilistelemään ja tuolitkin ovat vielä edelleen tiukasti varaston suojissa.

Eilisen aikana näin kurkia kauempaa ja lähempää. Tämä kurkipari ruokaili kohtuullisen lähellä pikkutietä ja niistä sain napsittua säällisiä kuvia. Muut kurkikuvat olivat epätoivoisen ylioptimistisena otettu todella kaukaa. Niitä ei nyt sitten onneksi tarvittu 👍.

Nokat kävivät syvällä lumesta sulaneessa pellossa ja ruokaakin näytti löytyvän.

Isän torkkupeitto edistyy. En onneksi osannut aavistaakaan, millainen työ sen toteuttaminen olisi. Ei tähän kukaan tervejärkinen ihminen ryhtyisi minun mielestäni 😰. Mutta nyt ei voi jättää keskenkään.

Tilkut on nyt yhdistetty riveiksi ja rivit yhteen kokonaiseksi peitoksi. Lankojen päättelemisiä on ollut ihan liian paljon. Jos joskus teen tämän uudelleen, suunnittelen niin, ettei lankojen ylimääräisiä päättelemisiä juurikaan tule. Virkkaan peitolle vielä reunuksen ja sitten höyrytän peiton sileäksi. Nyt se on vielä ruutujensa summa. Ja kun ruudutkin ovat kahdella eri mallilla kahdelta eri aikakaudelta, yhteensovittaminen ei ole ollut mutkatonta.

Kuvittelin torkkupeitosta tulevan kevyen, mutta kyllähän se mokoma painaa. Ehkä tuollainen painavampi torkkupeitto saattaisi myös rauhoittaa hieman enemmän? Isällä on ollut nyt paljon levottomuutta ja vaikeuksia jaksaa pysyä paikoillaan.

Iloa pääsiäisen jälkeiseen elämään! Toivotaan, että kevät avautuu nopeasti ja miellyttävästi!

Häntä korkealle, kevään ensimmäiset räkättirastaat

Kevät etenee ja lumi vähenee, mutta ihan mahdottoman hitaasti näin minun näkökulmastani. Yritän kuitenkin sulkea mielestäni ja silmistäni lumen pois ja keskittyä kevääseen. Ja sen etenemiseen.

Pyrin muutenkin keskittymään hyvään, sillä sitä onneksi riittää.

Tänään tapasin kevään ensimmäiset räkättirastaani. Räkättirastaita tulee arvostettua ihan liian vähän. Ensihavainnot keväällä ovat ihania juttuja. Matojen saalistaminen nurmikolta ja poikasten ruokkiminen myöskin noita kohokohtia. Mutta muulloin löytyy aina muka joku kauniimpi, paremmin laulava ja harvinaisempi lintu, joka ohittaa räkättirastaan huomioarvossa mennen tullen. Tavallaan aika sääli juttu.

Mutta tässä se kevään ensimmäiseni 🥰

Tänään ihailin kaunista kevätsäätä kävelymatkan etäisyydellä kodista. Kuvattavaa oli vähän, mutta elämyksiä ihan mahdottomasti herättämään piilossa kytevä keväinen elinvoimani. 

Törmäsin myös kahteen kärpäseen kävelyreissullani. Ihan kirjaimellisesti. Toinen poksahti otsaan, toinen poskeen. Ensireaktio oli ällötys. Sitten sulin taas tällekin kevään merkille 💖.

Voiko ihminen muuttua? Ja käpytikka.

Olen itse pyrkinyt näyttämään sen, että ihminen voi muuttua ja kehittyä - jopa pitkin elämän kaarta. En ole halunnut uskoa, ettei elämän laadun parantaminen tai omien heikkojen toimintatapojen kehittäminen ole mahdollista. Eihän se itsestään ole sujunut eikä pelkään kevyesti rallatellen, mutta olen saanut joitakin elämäni suurimpia tunnelukkoja avatuksi. Samoin olen saanut joitakin haitallisiakin toimintatapojani kehitettyä paremmiksi. Ihminen voi muuttua ja kehittyä.

Melkein samaan hengenvetoon täytyy todeta, että on paljon ihmisiä, jotka eivät muutu mihinkään suuntaan. He saattavat vaikuttaa hetken erilaisilta, mutta paluu vanhaan tulee vastaan aina paljon aikaisemmin kuin haluaisi.

Olen pyrkinyt olemaan omille lapsilleni mahdollisimman hyvä ja rakastava äiti. Todennäköisesti olen epäonnistunut todella monessa kohtaa, mutta yrittäminen näkyy myös onnistumisen kokemuksina. Olen toivottavasti katkaissut tai ainakin murtanut sukupolvelta toiselle helposti siirtyvää kokemusta. Koen lasteni kanssa sellaista läheisyyttä ja luottamusta, mitä en itse ole koskaan lapsena tai vanhempanakaan kokenut. Toki viimeaikaiset kokemukset isän kanssa ovat ihan mainitsemisen arvoisia.

Nykyään on muodikasta puhua resilienssistä. Termi tulee englannin kielestä ja tarkoittaa suomeksi muutosvalmiutta, muutosjoustavuutta tai vaikkapa muutosketteryyttä. Resilienssi kertoo siitä, kuinka hyvin toivut ja palaudut isoistakin muutoksista takaisin. Talvimyrsky katkaisee puun helpohkosti, sillä puu on jäinen eikä jousta. Kesämyrskyä on vetreän ja notkean puun helpompi kestää. Jotakuinkin siitä on kysymys.

Olen perehtynyt aiheeseen alun perin 90-luvulla muutosjohtamisen konsulttina. Sama aihe on kulkenut mukana pitkin työuraa. Katselin ja kuuntelin juuri webinaarin, jossa kerrottiin, että resilienssi voi olla joissakin tapauksissa myös luopumista. Luopumista haastavista ihmissuhteista tai työyhteisöistä. Sopeutuminen ja paikalleen jääminen ei ole aina viisainta. Pitkällä tähtäimellä selviytyminen voi vaatia kykyä luopua vääränlaisista ihmissuhteista ja sitoumuksista. Tämä oli minulle uusi näkökulma.

Olen vuosia, vuosia syyllistänyt itseäni siitä, etten vain pysty vuorovaikutukseen ja kohtaamiseen joidenkin (läheistenkin) ihmisten kanssa. Lääkäri on suositellut etäisyyttä, mutta yhteiskunnan tahaton painostus on julma ja terävä. Asiaan perehtymättömien vankka kanta on se, että ongelma olen minä.

Joihinkin ihmisiin hyvä puree melkoisen heikosti. Hyvät teot saavat niukasti vastakaikua, sen sijaan niitä ryhdytään vaatimaan yhä enemmän. Sellainen ei ole reilua. Tiedän sen. Nyt olen kerännyt apinan raivoa pystyttääkseni omat rajani entistä tiukemmin.

Tärkeää on myöskin saada nuo oikuttelevat ihmiset pois oman päänsä sisältä. Minä kelaan yhä uudelleen eilisillan raskasta ja syyttelevää puhelinkeskustelua, vaikkei siinä pitäisi olla mitään uutta. Tyhmää minulta yrittää puhua järkeä ja odottavan sen menevän perille. Jotkut ihmiset eivät todellakaan muutu.

Jospa näin saisin ikävät patoutumat pois mielestäni ja pääsisin siirtymään eteenpäin. Jos en voi helpottaa hänen oloaan, voin ainakin lopettaa oman elämäni vaikeuttamisen.

Käpytikka oli korkealla ja tohkeissaan. Näiden hetkien seuraaminen on niin voimaannuttavaa ja keskittyvää. Murheet jäävät ihan taustalle. Kiitos ihanille lapsilleni, jotka ovat aivan mahdottoman upeita aikuisia! Ja tietenkin kiitokset myös aina minua tukevalle miehelleni 💖.

Ja kiitos sinulle, kun käyt ja luet!

Hyvä päivä ja metsäkauriit

Uusi rytmitys vanhempien kanssa lisää selvästikin voimavarojani. Siinä on eroa, elääkö koomaväsymyksessä joka toisen vai joka kolmannen viikonlopun. Lisäksi aion jatkossa varata Lahti-viikonloppuihin yhden loma- tai vapaapäivän. Silloin pääsen myös itse viettämään viikonloppua. Tiedän, että kaikki sukulaiset eivät tästä harventuneesta tahdistani ole riemuissaan, mutta minun on tyydyttävä siihen, mihin pystyn ja jaksan.

Äidin edunvalvoja soitti minulle ennen kuin minä ehdin soittaa hänelle. Se oli helpottava puhelu! Sain useammankin käytännön asian selvitettyä samassa puhelussa. Ehkä tämä tästä 👍.

Tämän päivän työrupeama jäi positiivisen puolelle ihan kunnolla. Pääsin jopa lopettelemaan työpäivän ihan ajoissa ja jaksoin sen jälkeen lähteä ulos ulkoiluttamaan kameraa.

Päivä oli upea aamusta iltaan. Oli ilo päästä kävelemään kevääseen. Kamera oli mukana varmuuden vuoksi. Aina, kun lähtee matkaan ilman kameraa, harmittaa niin vietävästi. Kuvattavaa on olevinaan silloin vaikka kuinka paljon.

Tänään näin ihan päivän valossa metsäkauriita 💖. Näin ensin jonkin ruskean liikkuvan matalana. Epäilin rusakkoa (joka sekin olisi ollut ihan mukava kuvattava), mutta urospuolinen metsäkauris kaikkine sarvineen sieltä lähestyi. Myöhemmin perään lähti myös naaras.

Ja sitten naaras.

Tähän päivään mahtui monta mukavaa kokemusta. Näin myös käpytikat, mustarastaan ja punarinnan. Kyllä se kevät on vain täällä, vaikka vähän myöhässäkin 💖.

Levollista ja lempeää pääsiäistä!

Kevään näköinen päivä ja tilkkupeitto edistyy

Torkkupeitto etenee. Palojen lankojen päät on päätelty, olen mallaillut paloja tuohon ruokailupöydän päälle ja seitsemän riviä 13:sta olen ommellut yhteen pötkylöiksi. Päädyin ompelemaan, sillä tilkut ovat hieman eri kokoisia, osa niistä on vanhempia ja tehty eri mallilla. Myöhemmin sitten täytyy nuo 13 pötkyläriviä yhdistää toisiinsa. ja virkata reunus.

Piti tehdä ensin sellainen ihan plain, yksinkertainen ja tylsä malli. Vaan niiden tilkkujen väsääminen oli hidasta. Päätin, että isä saa luvan tykätä juuri sellaisesta tilkkupeitosta, jonka hänelle teen ja otin itsekkäästi mukaan myös noita vanhempia tilkkuja. Kukkia. Ei sinänsä isän lempparijuttuja 🤭. Mutta sinne peittoon ne nyt menevät. Eivät kaikki, mutta paljon kuitenkin.

Tältä näyttää palojen sommitteluvaihe. Muutama pala on tuolla vielä vaihtanut paikkaansa.

Kaikki on tehty ripelangoista. Kauniimpi olisi tullut, kun olisi ostanut pari kerää yhtenäistävää lankaa palojen reunoille ja lopulta koko peiton ympäri raameiksi. Tilkut olisi voinut kaikki yhdistää yhdellä ja samalla värillä eikä yrittää löytää vielä jommankumman yhdistettävän palan värinen langan pätkä.

Ruokailuhuone on nyt sitten varattu tälle työlle joksikin aikaa, joten ruokailu tapahtuu puolestaan joko keittiön tasoilla tai olohuoneessa.

Huomenna on toimistopäivä Helsingissä. Kannettava työtietokone oikuttelee sen verran pahasti, ettei se tokene etäkorjauksella. Toivottavasti huomiselle varattu lähihoiva auttaa sitä virkoamaan. Ihan kokonaan se ei ole rikki, mutta ei se ihan kokonaan kyllä toimikaan.

Kävin työpäivän jälkeen lyhyellä kävelylenkillä. Eniten liikennöidyt ja auratut reitit ovat jo lumettomia. Oikaiseminen oli tyhmää, sillä märkää sohjoa ja vettä riitti. Linnut huusivat kuin viimeistä päivää, aurinko hymyili. Niin minäkin, hymyilin siis 😊.

Uima-allas ja ripelankasukat

Jos eilen tuli taivaalta lunta ja räntää, tänään on satanut vettä. Kun lumi sulaa ja taivaalta tulee lisää vettä, on toivottavaa, että vedellä olisi jokin luonteva reitti pois pihalta. Ei ollut. Ulkorappusten edessä olevat laatat olivat aiemmin sulaneet näkyviin ja siten siinä oli kuin olikin pergolan lisäksi pihan matalin tai syvin paikka.

Aikaisemmin pergola oli uima-altaana, nyt uima-alue levittäytyi kotiportaiden juureen. Huomasin sen viedessäni koiran päivällä asioilleen. Sain kuin sainkin tampattua pieneen lumireunukseen kapean polun, jonka kautta uima-altaan ja tulva-alueen pääsi ohittamaan kuivin jaloin. Kovasti pikkuinen kleinspitz-koiramme oli vauhdilla jo menossa ja laskeutuikin napaansa myöten veteen. Hyppäsi tosin vedestä pois aika nopeasti.

Olkapään limapussintulehdukseni jälkihoidon vuoksi en saa urheilla petkeleen kanssa. "Petkele eli jäärauta on paras työkalu, kun portailta tai pihapolulta on poistettava liukastumisvaaraa lisäävä jääpeite. Petkele on puu- tai teräsvartinen jäätyökalu, jossa on leveä, ohut ja terävä teräskärki. Petkele on kuin suurikokoinen taltta, jota voidaan jäänpoiston lisäksi käyttää myös puun kuoren poistossa. Myös avannon teko jääraudalla onnistuu jään ollessa ohuimmillaan tai pehmeimmillään." Näin kertoo K-Raudan nettisivu. Tuossa kannattaa huomata, että kirjoitusasu on peTkele, eikä mitään muuta sinne päin.

Perinteinen kevätpurojen luominen petkeleen kanssa riehuen ei tullut siis kyseeseen, joten käyttöön piti ottaa muita keinoja. Melkein jo alan ammattilaiselta pojaltani sain hyviä pikaneuvoja tilanteeseen. Ilman petkelettä purot jäivät kuitenkin liian mataliksi eikä vesi lähtenyt virtaamaan portaiden edestä yhtään mihinkään. Ei edes siihen toivottuun suuntaan.

Tällainen ongelmanratkaisukeskeinen intoilijahan ei voi jättää hommaa ihan kesken. Otin käyttöön jokaisen naisen salaisen aseen: vedenkeittimen. Litra kerrallaan kuumensin vettä ja kävin lorottelemassa sillä uoman alkua syvemmäksi. Kuuma vesi tehoaa jäähän nopeasti ja hellästi. Loppujen lopuksi sain noron siihen kuntoon, että vesi alkoi virrata hissukseen portille päin. Kyllä oli voittajaolo!

Ripelankasukat Nalle-langasta. Olen joskus ihan tarkoituksella ostanut tuota vaaleanpunaista lankaa. Äidin keeppiin ostin vahingossa harmaata Nallea Seiskaveikan sijaan. Sitä jäi sitten hieman (=paljon) yli. Harmaa ja vaaleanpunainen sopivat usein ihan kivasti yhteen, mutta tämä yhdistelmä oli kyllä laimeuden huippu! Onneksi ripelankasukkien ei tarvitse olla unelmien täyttymyksiä. Ikävä kyllä kumpaakin lankaa jäi vielä runsaasti jäljelle.

Nyt minulla on harvinaisesti kaksi käsityötä käynnissä yhtä aikaa. Isän torkkupeitto on palojen päättelyvaiheessa. Televisio- ja videohetkiä varten minulla on menossa sukkaprojekti, jossa ei tarvitse kovin paljon silmiään lepuutella tv-hetken lomassa.

Huonosti nukutun yön jälkeen olen saanut itseni taas nauttimaan tästä hetkestä eilisen tuskailun jälkeen. Tiedän, että ensi viikko ei tule olemaan yhtään helpompi, mutta ehkä nyt osaan latautua siihen eri tavalla. Valmistautua.

Upeaa viikonloppua kaikista säistä huolimatta! Huono sää tarjoaa aina huikean mahdollisuuden tehdä sisällä kaikkea, mikä muuten tuottaisi huonoa omaatuntoa. Enkä puhu nyt siivoamisesta.

Raskas viikko ajaa määrittelemään elämän tarkoituksen uudestaan

Tämä viikko on haastanut minua. Työaikasaldosta katosi yllättäen yhden työpäivän verran tunteja. Nyt olen päässyt käyttämään melkoisen määrän aikaa tilanteen selvittämiseen. Tilanne on vieläkin kesken.

Keskiviikkoaamuna en päässyt työkoneella nettiin. Minulla alkoi koulutus klo 9 ja minun tehtäväni oli kouluttaa siinä. Tunnin verran kannettavan tietokoneen uudelleen käynnistämistä ja maallikkodiagnosointia, erilaisia kokeiluja ja hela-hoidon siirtäminen kotikoneelle ja sen näytölle kameroineen ja mikrofonineen. Kaiken sain toimimaan paria minuuttia ennen määräaikaa. Koulutukseen kytketyt Forms-kyselyt eivät toimineet, sillä ne näyttivät asustavan minun työkoneellani. Mutta muuten sain melkein kaiken loihdittua kuntoon. Pääsin jopa itse mukaan koulutukseen nappaamani linkin avulla 👍. Ja olin tallentanut PowerPointin onneksi työkoneen kovalevylle. Sieltä sitten tikulle ja toiselle koneelle. Oli mahtavan stressaava aamu, etenkin, kun koulutus oli ensimmäinen laatuaan ja ilmassa oli muutenkin ensimmäisen kerran extra-jännitystä.

Saara-kollegan mukaan koulutusta edeltävä kaaos ei näkynyt koulutuksen kulussa, se oli ihanaa kuulla 👍.

Viikkoon on mahtunut myös rikkoutuneen puhelimen syndroomaa, jolloin kiireettömästä ei-tarpeellisesta työstä onkin loihtiutunut parin yön aikana äärikiireellinen suoritusoperaatio. Minun informaationi oli siis se, ettei asia ollut tärkeä eikä etenkään kiireellinen, ehkä jopa tarpeeton. Toinen osapuoli oli herännyt polttavaan kiireeseen ja (muka)myöhästyneisiin aikatauluihin. Viestintäketju ei ollut kannustava.

Syliini on tupsahtanut myös melkoinen määrä odotuksia ja ehdotuksia, mitä minun pitäisi pystyä tekemään. Toiveet ovat suurimmaksi osaksi ihan ok, mutta enhän minäkään kaikkeen repeä.

Onneksi mentiin tänään pojan syntymäpäivän kunniaksi ulos syömään tällä Hämeenlinnan porukalla. Helsingissä asuva tytär ei päässyt matkaan mukaan. Hyvä seura ja ruoka madalsi minunkin stressitasoani enemmän kuin mukavasti. Silti vieläkin käyn ylikierroksilla. Koen aika pohjatonta riittämättömyyttä kaikkien toivomusten ja vaatimusten äärellä. On niin helppoa toivoa ja ehdottaa kaikkea, minkä vaatimista resursseista ei ole hajuakaan. Ihan kuin oltaisiin joulupukin pajalla - toivoa saa ihan mitä vaan. Ainoa ero on se, etten minä ole joulupukki, vaan ihan vain yksi tavallinen ihminen. Ilman apulaisia. Ilman Petteri Punakuonoa.

Saara on ollut tämän viikon kannustava työkaverini. On ihanaa, että aina löytyy joku, joka empatiseeraa. Ei tarvitse ymmärtää. Riittää, että kunnioittaa minun tuntemuksiani. Minäkin yritän puolestani kunnioittaa muiden tuntemuksia. Kiitos, Saara!

Pyhän Mikaelin kirkko Pälkäneellä vaatii pysähtymään. Otin useammankin kuva, mutta tähän tilanteeseen tämä yksi. Toivon pilkahdus. Valoa tunnelin päässä.

Olen määrittelemässä itselleni merkityksellisen elämän sisältöä uudestaan. Olen kovasti työkeskeinen. Nyt täytyy pystyä katsomaan arkisia työtehtäviä kauemmas, jotta löytää sen merkityksen. Työhönkin saa merkityksen, kun unohtaa vanhan ja luo siihen ihan uuden kehikon. Ehkei se olekaan se tulos. Ehkä se voisikin olla kokemus. Eikä vain minun kokemukseni vaan myös muiden.

Ehkä työn tuloksiakin enemmän osaaminen, sen hyödyntäminen ja kasvattaminen ovat iso osa elämäni tarkoitusta. Sillä tavalla selviän kaikista työmyllerryksistä. Keskityn siihen, mihin voin vaikuttaa. Sitä ei kukaan voi ottaa minulta pois. Toivottavasti 🤭.

Miehen sivistyneet sukat ja lehtimyyjiä

Olen minä tehnyt käsitöitäkin välipuhdeaikoina. Isän torkkupeittoon olen virkannut isoäidin neliöitä. Kohta edessä on lukemattomien langanpäiden päättelyt. Eikä siitä peitosta mikään iso tule, mutta pieni lämmike päikkäreille.

Miehelleni tein sivistyneet villasukat mahdollista kodin ulkoista sukan käyttötarvetta varten. Raitalanka näytti kerällä niin tyylikkäältä ja helpolta, mutta erilaiset kärjethän noihin sukkiin kuitenkin tuli. Ei voi mitään, näillä mennään.

Tein sukan varsien taakse pienen twistin, jakoavainpalmikon - liian pitkällä kerrosvälillä (mikä ei siis ollut tarkoitus). Laimeaksi jäi, mutta kuitenkin erottuvat perussukista jotenkin. Seuraavalla kerralla tiedän taas paremmin.

Jakoavainpalmikko jäi aika kesyksi liian pitkällä kerrosvälillä. Mutta siellä se nyt roikkuu.

Sukan varsi takaa lähikuvassa.

Räikeiden jämälangoista yösukiksi valmistuneiden sukkien rinnalla nämä ovat jo ihan edustussukat 👍. Ehkä nuo raitalangat eivät sittenkään ole ihan minun juttuni 🤔.

Puhelinmyyjistä, tai siis lehtimyyjistä sain tänään lopulta viimeisen kärsimyksen pisaran. Jo aikaisemmin tilasin puhelimitse lehtimyyjältä lehden, jonka toivoin olevan minulle sopiva. Ei ollut. 14 päivää ensimmäisen lehden saapumisen jälkeen lehden tilauksen voi peruuttaa ilman mitään maksuja. Minä peruutin. Netissä. Nyt sain tietää, ettei näitä perumisia voi tehdä netin kautta, vain sähköpostilla, kirjeitse tai puhelimitse. Lasku pitää siis maksaa. Missään vaiheessa lehden sivuilla ei kerrottu, ettei peruutus koske tuota maksutonta peruutusaikaa. Muutenhan olisin soittanut ihan periaatteessa vaikka kuinka kauan ja perunut tilauksen. Tunnen itseni perinpohjaisesti huijatuksi. En tilaa puhelimitse enää yhtään ainoata lehteä.

Niinpä iltapäivällä tuli taas soitto minulle tuntemattomasta numerosta. Se voisi koskea isän tai äidin tärkeitä asioita. Oli parasta vastata. Vaan sielläpä oli lehtimyyjä. Ilmoitin heti puhelun alkuun, etten aio ostaa enkä tilata mitään ja pahoittelen sitä. Myyjä pyysi mahdollisuutta esitellä siitä huolimatta tarjouksensa lyhyesti ja tiiviisti. hellyin ja suostuin. Ei se ollut lyhyesti. Kuunneltiin välillä kaiuttimen kautta miehen kanssa sitä yhdessäkin, sillä se oli synkkää yksinpuhelua.

Kun olin lupaukseni mukaan kuunnellut myyjän monologin kärsivällisesti loppuun, ilmoitin, että en edelleenkään aio ostaa mitään. Siihen hän alkoi vänkäämään, että ainahan nyt kannattaisi edes kokeilla... Kiitin häntä puhelusta ja toivottelin hyvää päivän jatkoa. Kyllä ärsytti!

Puhutaan paljon siitä, että näitä puhelinmyyjiäkin pitäisi arvostaa, että he tekevät vain työtänsä. Minä yritän. Mutta miten on minun arvostamiseni kanssa? He soittavat minulle kesken työpäivääni, eivät kuuntele minua ja jos joskus on pakko kuunnella, he eivät välitä vastauksistani. Työaikani valuu hukkaan. Jos vanhukset eivät olisi hoivakunnossa, en vastaisi tuntemattomiin numeroihin ollenkaan, mutta nyt on vain pakko.

Pari kertaa olen törmännyt ystävälliseen, kuuntelevaa ja arvostavaan lehtimyyjään. Heiltä olen tilannut lehdet. Toisen tilauksen peruin saman tien.

Tästä eteenpäin en osta lehtiä puhelimitse. En myöskään jaksa olla niin kärsivällinen kuin tähän asti. Niin harvoin sille saa mitään vastakaikua. Päätin, ettei minun tarvitse kuunnella myyntipuheita vain jonkun tuntemattoman myynti-ihmisen vuoksi. Minä voin valita sen, ettei minun tarvitse käyttää aikaani myyntipuheiden kuuntelemiseen. Olen pahoillani, mutta en vain jaksa. En tarkoita olla epäkohtelias, mutta minun on kuunneltava myös itseäni.

Miten sinä vastaat puhelinmyyjälle?

Lahti-päivä kesti, mutta näytti tuottavan tulosta 👍

Eiliseen Lahti-päivään lähdin kotoa yhdeksän aikoihin aamulla ja palasin takaisin puoli viiden aikoihin. Onneksi takana oli vain nelipäiväinen työviikko.

Olisin ostanut isälle suussa hetkessä sulavaa nougat-tryffeliä, mutta matkan varrella olevan kaupan valikoimaan oli tyytyminen. Ostin pussin kettukarkkeja ja suklaapatukan. Isä niin tykkää makeasta, vaikkei sitä paljon halua syödäkään. Mutta makeaa viemistä piti siis olla.

Isän hoivakodin ala-aulassa on fläppitaulu, johon on kiinnitetty aina ajankohtaisia tiedotteita. Tällä kertaa kolme kerrosta viidestä oli voimakkaiden vierailurajoitusten piirissä. Isän kerros ei onneksi tällä kertaa kuulunut mukaan noihin.

Isä oli reippaana, hoitaja tuli nopeasti paikalle, kun oli arkipäivä ja kertoi, että isä tarvitsisi lisää käteistä rahaa. Minullahan ei ole koskaan käteistä rahaa, joten lupasin tuoda rahaa iltapäivällä. Jutusteltiin ja siliteltiin isän kanssa aikamme ja sitten hain isän postit ja suuntasin lounastauolle. Lounastauolla erottelin maksamista vaativat laskut muusta postista. Kävin kaupassa ja ostin äidille tulppaaneja.

Ilmoitin äidille edellisenä päivänä, että olen tulossa puolen päivän aikaan perjantaina ja lupasin soitella lähempänä. Soitin äidille muutamaan kertaan, kello oli niukin naukin yli 12. Äiti ei vastannut. Soittelin alaovella äidin asunnon summeria muutamaankin kertaan, mutten saanut vastausta. Menin rappukäytävään omalla avaimellani ja soittelin äidin ovikelloa. Ei vastausta. Soittelin ovikelloa uudestaan ja koputtelin myös oveen. Sisältä kuului melkoisen voimakas television ääni, ehkei hän vain kuullut minua. Menin sisään sovitun mukaisesti omilla avaimillani.

Kukaan ei vastannut huuteluihini. Kävin läpi asunnon kaikki huoneet, mutta kotona ei ollut ketään. laitoin television hiljemmalle ja ripustin ulkotakkini naulakkoon. Katselin odotellessani, josko löytäisin äidille tulleet postit, mutten löytänyt niitä. Päätin soittaa äidille uudestaan ihan tarkistaakseni, onko hänen puhelimensa hänellä mukana vai jäänyt kotiin. Katsoin ikkunasta ja sieltä äitini näköinen hahmo käveli kaupan suunnasta kotiin päin ja kaivoi korvalleen puhelimensa. Äitihän se siellä. Oli sitten päättänyt käydä kaupassa.

Laitettiin sitten tulppaanit maljakkoon ja kävin postipinon kimppuun. Erittelin sieltäkin maksamista vaativat laskut erikseen ja löysinpä myös äidin edunvalvontaa koskevat dokumentit. Hoidettiin laskut, äidin kotihoiva tuli hoitamaan äidin lääkkeet ja ruoan ja sen jälkeen lähdimmekin isän luo. Äidin oma sairaalareissu ja isän hoivakodin vierailukaranteenit olivat tehneet pitkän loven isän ja äidin tapaamiseen. Jo oli siis aikakin.

Isä oli lounaan jälkeisellä levolla ja selvästi heräsi unilta, kun koputtelin hänen oveensa. Hän ei ainakaan nykyään ole parhaimmillaan heti herättyään. Hän on äreä ja sekoittaa unen ja valveen täydellisesti. Hän kertoo untaan (minun mielestäni) ihan totena ja siihen mukaan heittäytyminen vaatii pienen tovin.

Äiti halusi kuvaan isän kanssa, mutta isä oli vielä aivan liian kärttyinen sellaiseen. Tässä kuva:

Hetken kuluttua oli kahvihetki ja isä saikin kahvit omaan huoneeseensa. Sekään ei ollut mitenkään innostavaa hänen mielestään. Jonkin aikaa siinä rupateltiin, ennen kuin hän suostui juomaan kahviansa. Ja sitten mehuansa. Ja maistamaan vähän välipalavanukasta (?).

Muutaman tovin päästä isän olo alkoi 'normalisoitua'. Eipä kestänyt kauaakaan, kun otettiin uusia kuvia ja isä päättikin asettua sängylle pötköttämään poikittain ja äitikin meni siihen viereen. Asento näytti epämukavalta, mutta otin kuvia, kun rauhan lippu liehui niin komeasti ja kaikilla oli kaikki hyvin.

Pelkkä kaide isän pään alla näytti niin ikävältä, että päädyin jossain vaiheessa tunkemaan tyynyn sinne väliin.

Kovasti vaikutti siltä, että sekä äiti että isä olivat kovin tyytyväisiä.

Kun lähdin viemään äitiä kotiinsa, isä lähti tarmokkaalle rollaattorikävelylleen. Saatoin äidin kotiin ja lähdin kotia kohti. Matkalla pysähdyin vielä välipalalle ja kotona auton lähes tyhjä tankki vaati jo huomiota. Kotiin päästyäni tarvitsin päiväunet, vaikka kello olikin jo paljon. Mutta päivä oli hyvin voimien kuluttamisen väärtti. Nyt tankkaamaan voimia itsellekin 💖