Makkarapastaa ja aurinkoisia koskipäiviä

Olen opetellut tekemään pastoja. Erityisesti teen niitä silloin tällöin pojallemme, joka ei juurikaan kokkaile itse. Kotiruoka painii kuitenkin aina vähän eri sarjassa kuin einekset. Pastan seurana on tähän mennessä ollut broileria ja kinkkua. Välillä mukana on ollut lihan lisäksi myös kantarellia, miniluumutomaatteja, paprikaa ja/tai ananasta. Kastike on ollut kermapohjainen. Pitäisi kokeilla tomaattipohjaista kastikettakin välillä vaihteeksi. Tartun kuitenkin aina sellaiseen reseptiin, joka herättää parhaiten mielenkiintoni. Tuunailen reseptejä aina enemmän tai vähemmän mieleni mukaan.

Tänä viikonloppuna kokeilin makkarapohjaista pastaa - neuvoteltuani asiasta ensin pojan kanssa. Reseptejä löytyi monenlaisia ja päädyin kirjoittamaan ostoslistalle "lihaisia makkaroita" joidenkin ohjeiden mukaisesti. Tein tupla-annoksen, joten pyysin makkaroitakin kahta eri laatua monipuolisuuden lisäämiseksi. Kastike oli jälleen kermapohjainen, mutta siinä oli mukana myös tomaattipyreetä. Lisäsin joukkoon jälleen myös miniluumutomaatteja. Erilliseen astiaan raastin parmesan-juustoa pastan seuralaiseksi.

Pasta on ollut kuulemma todella hyvää. Poika soitti antaakseen palautetta erityisen herkullisesta ruuasta. Mukava palaute lämmittää mieltä, mutta antaa myös aineksia jatkoon. 🥰

Lumisateisen viikonlopun aikana en ole liikkunut paljoakaan. Tämä viikonloppu oli pyhitetty lepäämiseen, löllöämiseen ja täydelliseen huolettomuuteen. Aika hyvin näissä konsepteissa tuli pysyttyä 👍.

Pari viikkoa sitten kävin Vihavuoden koskella ja sieltä on muutamat kuvat vielä fiilistelemättä. Niiden aika taitaa olla juuri nyt 💖.

Kosken yläpuolen tyyntä, aurinkoista ja kaunista maisemaa:

Kosken alajuoksua:

Ja kosken yläjuoksua:

💖

Arvonnan voittosukat ovat jo kirjekuorissa, lähtevät postiin asap. Elämä etenee 🤭.

Talvi on nyt parhaimmillaan ja kauneimmillaan (etenkin juuri sataneen lumipeitteen myötä). Kevät kolkuttelee jo. Ihania helmikuun päiviä!

Ihana aurinko ja mahtavat koskikarat - oikea kylki ei pidä nukkumisesta vieläkään

Tänään ainakin Hämettä hemmoteltiin aivan mahtavalla talvisäällä. Pakkasta oli noin kahdeksan astetta ja sehän on vain helppo pukeutumiskysymys. Useamman vuoden eri säihin pukeutumiseen perehtyneenä  nämä säät tuntuvat helpoilta kohdattavilta.

Oma pukeutuminen on sikäli helppoa, että lähden ulos luontoon ollakseni ihan itsekseni ja samalla pukeutumistarpeet tulevat vain mukavasta olemisesta. Ei yhtään tarvitse ajatella muita, se on melkoisen rentouttavaa. Tosin kun lähden ulos kaverin kanssa, vaatteet ovat aivan samat. Hyvien ystävien kanssa ei tarvitse ryhtyä hienostelemaan tyylin vuoksi, vaan kelpaan juuri sellaisena kuin parhaiten viihdyn 🥰.

Oli siis kaunista ja aurinkoista, pakkasta sopivan siedettävästi ja aikaakin oli ihan mukavasti. Jo ajomatka oli rentouttavaa. Perillä käveleminen ja ulkoilmasta nauttiminen teki todella hyvää.

Meillä on vielä ihan kivasti lunta monin paikoin. Vuodenajasta ei voi mitenkään erehtyä. Koski oli vielä sula lämpimien säiden vuoksi, mutta maata peitti matala, mutta jämäkkä lumikerros.

Koskella pörräsi ainakin neljä koskikaraa 😍.

Kylkiluun murtuma on varmasti jo parantunut, mutta sillä kyljellä nukkuminen on kuitenkin vielä hieman hankalaa ja paikoin kivuliastakin. On ihanaa päästä kääntymään pitkän tauon jälkeen sille oikealle nukkumakyljelle, mutta se ei enää tunnu samalta kuin ennen. Tätä maailman parhaan nukkuma-asennon menettämisen tuskaa ei voi kuvailla mitenkään. Huonolla nukkujalla yksi hyvä nukkumisasento on kaiken pelastus. Nyt on ihan pakko opetella pysyvästi johonkin uuteen. Enpä olisi osannut kuvitella, että tähän päädyttäisiin 😂.

Missä asennossa sinä nukut? Jommalla kummalla kyljellä (kummalla)? Selällään? Mahallaan? Vai jotenkin muuten?

Valo lisääntyy, etätyökoira ja koskikara

Päivä on pidentynyt vuodenvaihteesta jo paljon. Se näkyy ja kuuluu pihassa, kun työpäivän aikana kipaistaan koiran kanssa pikaisella pihareissulla. Koira ensin kellii lumessa selällään heti, kun vain ehtii. Vasta sen jälkeen malttaa mennä tekemään hätänsä lumikasan reunaan. Siinä vaiheessa odotellessa ehtii kuulemaan lintujen laulua. Viherpeipot olivat tänään komeasti äänessä.

Paluu pissikäynniltä sisään ei suju hyvällä säällä mutkattomasti, vaan siinä vaiheessa koira alkaa leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa ja viipottaa vinossa asennossa pitki pihaa. Pysähtyy välillä seuraamaan minua ja heti kun lähestyn sitä, se ottaa koivet alleen ja lähtee hurjaa vauhtia karkuun. Pienen hetken leikimme hippaa ja sitten koira suostuu palaamaan (kannettuna) takaisin sisään 😂.

Koira on hyvin oppinut erottamaan Teams-palavereiden rytmityksen. Kun puhe loppuu, se merkitsee myös palaverin loppua. Siinä vaiheessa tuo tulee rykimään huomion hakuisena viereeni. Otankin usein siinä vaiheessa läppärin kainaloon ja siirrymme alakertaan. Kesken hiljaisen työn se harvemmin häiritsee, mutta Teams-palavereiden lopun se ymmärtää jo vallan mainiosti. Alakertaan siirtyminen riittää sille erinomaisesti ja voin hyvin jatkaa ruokailuhuoneessa työn tekemistä ilman lisähäiriöitä.

Vaikka illalla töiden jälkeen ulkona on vielä valoisaa, valo on kuitenkin kovin niukkaa kuvaamiseen. Lintujen kuvaamisesta ei kannata silloin haaveillakaan. Siinäkin mielessä viime viikonlopun kuvausreissu Vihavuoden koskelle toi hyvää luonto- ja kuvamateriaalia työviikollekin. Koskikaran kuvien pariin palasin tänä iltana. 

Upeaa helmikuisen viikon jatkoa! Talvea riittää vielä hetki 😊.

Vihavuoden koski virkisti jälleen

Oikein hyvää ystävänpäivän ja laskiaissunnuntain iltaa sinulle! Olen tänään itsekkäästi keskittynyt hellimään itseäni ja levännyt kertyneitä univelkoja ja muita rasituksia pois. Jos huomenna osoittautuu, että valintani oli huono, niin ainakin tänään olen nauttinut kovasti olostani.

Valon määrä on lisääntynyt huikeasti. Päivä on paljon pitempi kuin talvipäivän seisauksen aikaan ja aurinko kohoaa nyt myös paljon korkeammalle kuin synkimpään aikaan vuodesta. Käytän silti työpäivien aikana kirkasvalolamppua, kun se tuossa vieressä kuitenkin on. Hyötykäyttöön samoin tein.

Vihavuoden koski on ns. pakollinen talvikäyntipaikka. Siellä näkee aina koskikaran ja vapaata vettä. Joskus myös saukon, vaikkei tällä kertaa. Kovien pakkasten jälkeen sula on suppeaa ja kara on helpompi löytää. Nyt oli 'vain' vajaat 10 astetta pakkasta, mutta jäät olivat vielä pitkän kovan pakkasjakson jälkeen paikoillaan.

Sillan alajuoksun puolelta yläjuoksulle päin.

Ja alajuoksulle päin.

Ja vielä tuota siltaa.

Aurinko pilkahteli muutaman kerran, mutta muuten ilmatieteenlaitoksen lupauksista huolimatta oli harmaata ja kovin pilvisen oloista. Ehdottoman antoisa reissu silti 🧡

Antoisaa alkavaa viikkoa!

Vihavuoden kosken koskikara

Pientä traumaa tuottaa aina uuden kokeileminen omalla epämukavuusalueella. Toki sen jälkeen kaikki mukavuusalueen jutut sujuvat entistäkin helpommin 😊

Tässä välissä olen tehnyt kuvakortteja työpaikan fasilitointitilaisuuksiin (ollut aivan upeaa!), neulonut viininpunaisia palmikkosukkia ja suunnitellut kevättalven valokuvaamisia. Tuo vimppa on vielä kesken ja vaiheessa.

Heikosti nukutut yöt rajaavat vapaa-ajan tekemisiäni. Tänään suuntasin lopulta monen miettimisen jälkeen Vihavuoden koskelle.

Aurinko piiloutui nopeasti säätiedotusten vastaisesti ja tyytyminen oli siihen valoon, mitä oli saatavilla. Rentouttava reissu huonoista yöunista huolimatta. Tai ehkä juuri siksi?

Venyttely tekee ihmeitä meille kaikille. Pitäisi vain muistaa...

Ihan parhaat ja kauneimmat hetket talvesta ovat käsillä juuri nyt. Kannattaa nauttia - vaikkapa ikkunan takaa!

Vihavuoden isokoskeloita

Jos en innostunut niin kovasti 30 asteen helteistä, niin en niin suuresti innostu myöskään näistä sateista. Huomisesta on luvattu välipäivää sateille, mutta aamulla paikat ovat vielä loputtoman märkiä perusteellisten sateiden jäljiltä. Se tarkoittaa vaatteiden kastumista :-( Minun sadevaatteeni ovat raskaat ja vanhanaikaiset, kaipaavat ehdottomasti päivittämistä tähän päivään, jotta niillä jaksaisi liikuskella enemmän.

Takaisin eiliselle Vihavuoden reissulle.

Isokoskelot nautiskelivat auringosta ja lämmöstä laiturilla. Enimmillään niitä oli viisi, tässä vain kaksi.

Toisen tukka oli huomattavasti levottomampi kuin toisella ;-)

Aurinko paistoi melkein suoraan lintujen takaa, mutta kuvat tällä kertaa tästä kuvakulmasta ;-)

Mahtavaa viikonlopun jatkoa!

Vihavuoden kosken kalalokki - väsyneen uurastajan piristäjä

Nyt on pari melkoisen tapahtumarikasta ja vaativaakin viikkoa takana. Otinkin tälle päivälle ylimääräisen vuosilomapäivän päästäkseni tasaamaan vauhtia ja lisäämään lepoa. Se tuli todellakin tarpeeseen :-)

Kuvauskaveri vinkkasi Vihavuoden koskesta kuvauskohteena ja tänään oli sen aika. Olen käynyt Vihavuoden koskella kuvaamassa ja kulkemassa monesti, mutta tähän asti aina talvella. Koskikarat ovat olleet suurin motivaationi koskella käymiseen ja siksi kirpeät pakkaskelit ovat toistaiseksi olleet parasta kuvausaikaa. Nyt olin siis paikalla ensi kertaa kesäaikaan.

Reissu teki hyvää. Mitään ennen kokematonta en nähnyt, mutta luonnon pienet ihmeet ja ilon lähteet piristivät väsynyttä mieltäni ja sitä kautta myös kroppaani. Hyvillä mielin palasin kotiin. Kannatti taas käydä :-)

En tiedä, mihin tämä paalutus liittyy. Täällä on toiminut joskus saha ja paras arvaukseni on, että paalutus liittyy siihen toimintaan. Sieltä kalalokki löysi kuitenkin itselleen sopivan patsastelupaikan :-)

Innostavaa alkavaa viikonloppua!

Vihavuoden koski ja vuoden ensimmäinen koskikara

Yöllä tuli lunta, mutta aamu on harmaa ja pilvinen. Onneksi lumi oli sentään vielä maassa. Kun hyviä kuvausmahdollisuuksia ei ollut tarjolla, päätin lähteä sinne, mikä kutsui paikkana juuri tänään eniten. Vihavuoden koski oli määränpäänä siis.

Vihavuoden koski on Hämeenlinnaa, mutta monen mutkan ja noin tunnin ajomatkan takana. Siksi käynkin siellä vain pari kertaa vuodessa. Paras keli siellä käymiseen on aurinkoinen pakkaspäivä pitemmän kunnon pakkasputken jälkeen. Vesi höyryää silloin niin kauniisti, valo vaihtaa sävyjään ja suppeaksi jäänyt virtaavan veden alue tuo alueen koskikaratkin lähelle. Nyt niillä oli vielä lääniä, mihin lehahtaa kuvaajaa piiloon.

Koski on kuitenkin koski hämärässäkin kelissä. Ei sitä parempaakaan luontoelämystä olisi saman matkan päästä tänään löytynyt.

Yläjuoksulla oli rauhallista ja jäätä löytyi vasta kaukaa.

Koskiosuudella kuohuu kylmää vettä ja kaikki vettä koskettava saa jääpeitteen.

Nuo jäätaideteokset ovat huumaavia kaikessa kauneudessaan :-)

Hätäisesti näin koskikaran kahteen otteeseen. Mutta siellä se oli. Iloinen jälleennäkeminen näin ihmisen näkökulmasta :-) Kivillä odotteli ja sukelsi veteen noustakseen pintaan saaliin kanssa tai ilman.

Erinomaisen mainio ja terapeuttinen reissu pilvistä huolimatta :-)

Puolensa ja puolensa...

Vihavuoden koskikara lauloi kauniisti. Siinä sielu lepäsi, kun sitä kuunteli :-)

Luonnossa on helppo löytää mieleensä huolettomia hetkiä, vaikkei luontoilu pelkkää positiivista sydämen tykytystä olekaan. Luonnossa on todella vähän tarkoituksellista pahaa. Ihmisten joukossa olen viime aikoina törmännyt ikäviin ilmiöihin enemmän kuin mieli sulattaa. Mielen heikkoutta, väittävät jotkut. Mutta niin vahva en haluaisi ollakaan, että ilkeily ei tuntuisi missään.

Vastapainoksi olen kokenut lujaa kannustusta työkavereilta. Hyvä työkaveri on kullan arvoinen. Arvostava ja välittävä työkaveri on vieläkin arvokkaampi.

Kiitän ihania työkavereitani mukana kulkemisesta. Samoin muita ystäviä ja tuttavia. Muskettisoturien moton mukaan: Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta <3 p="">
Arvostavaa talvisen viikon jatkoa!

Talvea parhaimmillaan :-)

Talvi tai kevät on nyt ihanassa vaiheessa. Valoa riittää ja elämä kukoistaa :-)

Kävin ensimmäistä kertaa tämän talven aikana Vihavuoden koskella Hauholla, Hämeenlinnassa. Koskikaroja oli paikalla vain yksi, mutta koski kuohui kauniisti ja äänekkäästi lumen ja jään keskellä.

Jäätä, vettä ja paikoitellen aurinkoa. Elämä osaa olla ihanaa :-)

Mutkan kautta Vihavuodelle

Suuntasin aamupäivällä Vihavuoden koskelle, mutta löysin matkalla mielenkiintoisen sinupolun, jolla viihdyinkin kaksi ja puoli tuntia. Ajan määrä johtuu osin siitä, että kävelin ensin moneen kertaan väärään suuntaan. Niin tyypillistä minua ;-)

Suuntasin seikkailuni jälkeen auton nokan kohti Vihavuotta, kun melkein vieressä jo oltiin. Muutaman kilometrin päässä keskellä tietä seisoi todella iso hirvi. Pysäyttävä kokemus siis. Onneksi noilla mutkaisilla sivuteillä tulee ajeltua kovin rauhallisesti, mitään vaaratilannetta ei päässyt syntymään. Hirvi jolkutteli lopulta tien toiselle puolen metsään ja puolisko vasan kanssa jäi tien toiselle puolelle. Onpa iso ja upea eläin! Kuvaa en tietenkään ehtinyt saamaan, sitäkin suuren elämyksen kylläkin :-)

Vihavuoden koskella koskikarat lentelivät ja lauloivat! Kannatti käydä :-)

Lumisade ja pilvet vähensivät valon määrää ja kuvia piti räpsiä urakalla toivoen, että jokin niistä onnistuisi lumisateessa ja hämärässä. Olipas elvyttävä reissu :-)

TAAS Vihavuoden koskella...

Vihavuoden koskella jo kolmantena viikonloppuna peräkkäin. Saukkoja ei näkynyt. Minkki vilisti kaukana. Koskikarojen kuvaaminen oli vaikeaa tuhdin vesihöyryn vuoksi. Mutta onneksi aurinko paistoi :-)

Aurinko tekee pakkasessa olemisesta mielekästä ;-) Kaksi ja puoli tuntia tuli taas tepasteltua ja paikallaan odoteltua reippaassa säässä. Olenpa minä vuosien aikana muuttunut ;-)

Kuvia otin taas aivan liikaa. Toisaalta päätin kokeilla yhtä sun toista ja se vain vaatii paljon kuvaamista...

Ihanaa sunnuntaita :-)

Vihavuoden koskella aurinkoisella säällä

Tänään oli ilma melkein kuin morsian. Aurinko paistoi hellästi ja pakkanenkin oli jaksanut laskea kymmenellä asteella. keli oli siis melkoisen siedettävä, oikeastaan jopa mukava :-)

Tyydyin käymään yhdessä paikassa: Vihavuoden koskella. Siellä kävi paljon muitakin kamerojen kanssa. Jo toisen kerran peräkkäin sinne tultiin myös rantaan asti isojen koirien ja kovaäänisen kommunikoinnin kanssa. Koskikarat siirtyivät muualle. Koirat haistelivat rantaa innokkaana, hetkeen ja toiseen ei ollut paljoakaan kuvattavaa. Koirien omistajilla oli kamerat mukana ja heidän heiluessaan siellä ja täällä ei kannattanut yrittää edes maisemakuvia.

Viikko sittenkin rantaan tultiin isojen koirien kanssa. Koirat ovat tietenkin vapaana ja rynnistävät aivan veden rajaan nuuhkimaan. En ymmärrä, miksi niiden kanssa rynnistetään heti ensimmäisenä rantaan muita eläimiä pelottelemaan.

Onneksi heidän pakkaskestävyytensä ei ollut yhtä hieno kuin omani, joten pääsin kuvaamaankin vielä ilman mahdottoman pitkää odottelua.

Maisemakuvia tällä kertaa. En ole mikään maisemakuvaaja, eikä minusta taida sellaista tullakaan, mutta halu opetella ja kehittyä kohottavat päätään silloin tällöin. Otan siis maisemakuvia, vaikken mestariksi tulekaan.

Kokousta ja Vihavuoden koski

Sääksisäätiön työvaliokunnan kokous on nyt kokoustettu. Onpa hienoa olla mukana niin tärkeässä työssä!

Niinkuin kaikilla, myös meillä talous on se, mikä sanelee, mitä saadaan aikaiseksi. Ajat eivät ole parhaat hyväntekeväisyyden näkökulmasta, niinkuin ei mistään muustakaan näkökulmasta. Satelliittilähettimiä kantavat sääkset ovat kuitenkin tuottaneet paljon upouutta tietoa, mitä ei koskaan aikaisemmin ole ollut saatavilla. Toivottavasti tuo uusi tieto auttaa tämän uljaan linnun suojelemisessa.

Kokouksen ja Pohtiolammen erinomaisen kalakeiton jälkeen palasi hyvin kierrellen ja kaarrellen kotiin tutkaillen syksyn etenemistä siellä, mihin matkani ei tavallisesti osu. Näin kurkia (ei kuvia) ja joutsenia (aurinko paistoi niiden takaa), käpytikkoja (vilahtelivat ohi autoillessani), sinisorsia ainakin parin sadan yksilön parvi kovan metelin kera ;-), telkän (oli tosi kaukana), nuoren joutsenen ja peuran. Kuvia hieman, elämys iso. Ei ollut ollenkaan paha päivä :-)

Kotimatkalla kävin katsastamassa Vihavuoden kosken. Ei näkynyt vielä koskikaroja, myöhemmin sitten.

Vihavuoden koskikara

Vihavuoden koskelta löytyi koskikara viimevuotiseen tapaan. Nimi Vihavuosi viittaa vihaiseen koskeen, ei kokonaiseen vuoteen vihoiteltua aikaa. Lisää Vihavuodesta täällä.

Koskikara ei heittäytynyt linssiluteeksi, vaan vaihtoi kärkkäästi paikkaa jos liikahdinkaan lähemmäs sitä. Piti siis kuvata kaukaa. Kävihän se niinkin :-)

Matkoilla oli kauniita lumisia maisemia ja minulla oli mukana kolmijalan lisäksi laajakulma. Maisemakuvaus ei silti sytyttänyt tällä kertaa. Kirkas sininen taivas olisi voinut riittää houkutukseksi, mutta tarjolla oli vain harmaata paksua pilvimassaa. Laajakulma jäi koskemattomaksi tällä kertaa. Minä syytän talvea ja säätä, vaan olisiko niin, ettei maisemakuvaus näissä maisemissa vain ole minun juttuni? Näillä maisemilla viittaan Suomeen, erityisesti eteläiseen Suomeen. Eksoottisissa paikoissa maisemakuvauskin voisi kiinnostaa ;-)