Pienoiskivääri palautettu, ihmettelyä koronan jälkeisen aivosumun kanssa

Meille tuli talvi. Ja sitten on tainnut tulla kaikille muillekin ❄. Tämä näkymä on työhuoneen ikkunasta maanantaina noin klo 10. Pakkasta oli 18 astetta, mikä muutti valon väriä kauniin pehmeäksi 🥰.

Kuvassa näkyy muutamat jalanjäljet, parit koiran jäljet ja sitten lisäksi muiden eläinten jälkiä. Orava ja rusakko ovat ainakin jäljistä päätellen vierailleet. Riistakamera on hankittu, nyt se kannattaisi vihdoin asentaa jonnekin paikoilleen.

Jännitystä herätellyt aseen vienti poliisilaitokselle on nyt tehty. Minua ei pidätetty, vaikka meninkin ensin väärästä ovesta aseen kanssa. Käynti oli suhteellisen miellyttävä. Palveleva poliisi oli oikein mukava ja pätevä, mutta oma jännitys koko ajalta ennen aseen luovutusta oli vähemmän miellyttävä.

Tässä se on ihan itse jätesäkkiin pakkaamanani.

Ja tässä ennen pakkaamista.

Lapset kertoivat, että isäni oli ammuskellut tällä mökillä heidän lapsena ollessaan hiiriä.

Ase meni romutettavaksi. Perukirjasta pitäisi muistaa vain vielä lähettää pari sivua poliisille. Kunhan tämän korona-aivohäröilyn kanssa tuon vielä muistaisi.

Vähän ihmettelen, etteivät työterveydessä ole ottaneet mitään näkyvää roolia koronan sairastaneiden töihin paluun tukemisessa. Kaikillahan se ei ole ihan helppoa. Tuki toisi säästettyjen eurojen lisäksi säästöjä inhimillisten kärsimysten minimoimisen kautta. Ihan hassua ajatella, että monen moni muukin koronan sairastanut ihmettelee ihan itsekseen, miten ajatukset saisi luistamaan ja työt rullamaan edes puolella teholla. Ihanko totta, ettei kukaan ole auttamassa tämän kanssa? Vuoden kuluttua on taas uusi korona-aalto 🥺.

Sukkasatoa vihdoinkin 🥰

Turhautumiseni jatkuvaan koronan jälkeiseen väsymykseen, uupumukseen ja muistihäröilyyn sai tänään kaivattua vastapainoa auringon pilkistellessä taivaalta kauniisti hellien. Aurinko paistoi matalalta ja häiki. Mutten valittanut. Näkyi selvästi, että ikkunoiden pesijä on unohtanut meidät viime reissullaan. Hällä niin väliä, nyt tilanteelle ei voi kuitenkaan mitään.

Pistin isän talvitakin pesuun, jotta voin viedä sen kierrätykseen. Se näyttää kovin lämpimältä ja hyväkuntoiselta. Joku saa siitä hyvän takin.

Pakkasin vihdoin pesusta tulleet kesävaatteet talvisäilöön. Kyllä tämä tästä.

Menin villasukkakasan kanssa ulos valoon niitä kuvaamaan. Näitä syksyn sukkia en olekaan vielä kuvannut. Kuvasin peräti ihan oikealla kameralla, joka oli iloinen päästessään käyttöön.

Tuli sellainen olo, että olen tehnyt jotain. Tänään ja syksyn aikana. Enemmän aamuöisin pyörivät mielessä keskeneräiset tai kokonaan tekemättömät asiat. Niitä on vain niin paljon ja energiaa puolestaan huomattavasti vähemmän.

Taputtelin itseäni olalle sillä tavalla huomaamattomasti omissa oloissani ja päätin olla tyytyväinen itseeni. Eilisen päivän täydellinen ärtymys on jo keventynyt piileviin ja paukkuviin hermostuksiin. Pinnani on kireällä, mutta tuonne väliin mahtuu oikein hyviäkin hetkiä. Uskon, että huomenna tilanne on taas jo vieläkin parempi (jos se nyt enää on mahdollista 🤭😂).

Kaiken riittämättömyyden tunteen keskellä olen hakenut harmoniaa lähipiirini lisäksi muun muassa käsitöistä.

Tässä niitä on.

Mallina valepalmikkoa, varsi hieman viime vuoden pitkävartisia sukkia lyhyempi, sukan kärkiosa hieman aiempaa kapeampi.

Sinne uudelle lumelle saivat pötkähtää kuvattavaksi. Alin sukkapari on tumma metsänvihreä.

Naisten sukkia nämä kaikki lähtökohtaisesti. Kahta kokoa. Olen vihdoin ymmärtänyt, että meillä on erikokoisia jalkoja 🤭🥰.

Työkaverini kysyi, mitä teen kaikilla tekemilläni sukilla. Kysymys tuli jotenkin puskista. Aloitin terävällä puolustuslinjalla, että kaikki sukat ovat aina löytäneet kotinsa. Toivottavasti osasin sitten himmentää ja pehmentää lähestymistapaani 😞

Ihanaa talven alkua. Jaksamista ja energiaa 💖

Mistä sinä ammennat jaksamista ja iloa tähän aikaan vuodesta?

Pienoiskivääri, kännyköitä ja muita kuolinpesän järjestelyitä

Äidin 'perintömökiltä' löytyi kesällä ilmakivääri. Toiselta mökiltä löytyi pienoiskivääri. Siihen tarvitaan lupa. Päätimme ottaa aseen talteen (se ei ollut lukitussa ja varmassa paikassa) ja tiedustella poliisilta, miten sen kanssa pitäisi menetellä. Kuvassa ymmärtääkseni ilmakivääri.

Mieheni soitti aseen poistamisesta käytöstä poliisille muutamankin kerran. Ketään asioista tietävää tai vastaavaa ei saatu luurin päähän, joten mies jätti soittopyynnöt. Niihin ei koskaan vastattu.

Parisen viikkoa sitten posti toimitti meille asiakirjan, jossa kerrottiin, että meillä on reilu kuukausi aikaa tehdä aseelle tarvittavat toimenpiteet ilman sanktioita.

Ajan aseen palautukselle hävitettäväksi sain parin viikon päähän. Keskelle työpäivää (tietenkin).

Toki tuota varten pitää täyttää lomake, jossa on aseesta tietämättömälle hieman hankalia kysymyksiä, vaikka aseluvan tiedot olikin mainittu samassa dokumentissa ritirimpsussa. Lomakkeessa kysytään asetyyppiä, toimintatapaa, kaliiperia, merkkiä/mallia ja numeroa. Muut kohdat arvailin puolivillisti dokumentin tietojen mukaan. Toimintatapa (selasin nettiä ja se liittyy jotenkin siihen, laukeaako ase kerran vain sarjana tms.) oli ihan hähmyistä. Oletan, ettei tuo mikään sarjatuliase ole, mutta en nyt osannut siihen mitään arvailujakaan kirjata. Vaihtoehtoja ei ollut näkyvissä.

Oletin, että numero voisi olla aseluvan numero. Jos ei ole sitä, niin tuo kohta on ihan väärin täytetty. Varmuuden varoiksi poliisin nettisivuilta en löytänyt yhtään mitään tätä auttavaa tietoa. Joten näillä mennään.

Olen miettinyt sitä, miten tuonne poliisiasemalle sitten sen pienoiskiväärin kanssa marssin. Siihen ei löydy mitään ohjeita. Oletan, että jos nyt ihan ase kainalossa tai sylissä marssin poliisin luo, siitä voi seurata jonkin vähemmän itseäni viihdyttävä tapahtumaketju. Niin en varmaankaan sitten toimi.

Jos aseen sitten yrittää toimittaa vähemmän huomiota herättävästi, voi silti toimia ihan pieleen. Mustassa muovisäkissä? Makuupussissa? Mattoihin käärittynä? Miten ihmeessä?

Turun Sanomissa kerrotaan aiheesta näin: 

"Aseen luovutus tapahtuu helpoiten varaamalla aika poliisin verkkosivuilta. Lounais-Suomessa aikoja on varattavissa viikoittain kuudella poliisiasemalla ja kerran kuukaudessa vielä lisäksi Kemiönsaaressa.

Ensisijaisesti luvallisen aseen luovuttaa henkilö, jolla on lupa kyseiseen aseeseen. Jos tämä ei ole mahdollista, sovitaan asiasta etukäteen poliisin kanssa. Poliisi arvioi jokaisen tällaisen tapauksen erikseen ja antaa asiakkaalle yksilölliset toimintaohjeet.

– Luvattoman aseen voi luovuttaa aseen hallussapitäjä tai kuolinpesän aseiden osalta kuolinpesän edustaja suoraan ajanvarauksella ilman erillistä yhteydenottoa, Hyrkäs kertoo."

Vanhempien asunnon tyhjennyksen yhteydessä tulee varmasti vastaan vielä monta yllätystä. Ennen sitä pyrin kohtaamaan jo nyt esiin tulleet haasteet. Yksi haasteista on asunnosta löytynyt matkapuhelinpaljous. Nämä voi kuulemma toimittaa ser-kierrätyspisteeseen. Keräsin puhelimet yhteen kasaan ja nyt mies on toimittanut ne lopulliseen sijoituspaikkaansa.

Silmälasit kannattaa kuulemma antaa hyväntekeväisyyteen liittyviin silmälasikeräyksiin, jos sellaisia on käsillä. Silmäasema, Specsavers ja Synsam ainakin keräävät vanhoja silmälaseja. Sinne voisi meiltä viedä useammankin kuolinpesän ajalta kovasti säästettyjä silmälaseja 👍. Jos keräyksiä ei ole, silmälasit kuuluvat oletusarvoisesti sekajätteeseen.

Isän kännykkäliittymä pitää irtisanoa. Se on ollut vuosikausia äidin käytössä ja siitä maksut tulevat edelleen säännöllisesti. Jospa nyt olisi riittävästi voimavaroja laskujen oikaisuun.

Toisen mökin sähkölaskut ovat ruhtinaalliset, sillä siinä perusmaksut ovat jo melkoiset, vaikkei sähköä kulu ollenkaan. Siihenkin pitää puuttua nyt, kun vihdoin pystyn puhumaan ilman kaiken keskeyttäviä yskänpuuskia. Saman mökin jätelaskutkin ovat katkaisulistalla.

Muutamat laskut kulkevat yhä edunvalvontaan, jolloin ne tulevat minulle melkoisesti myöhässä. Toiveikkaana oletin, että edunvalvonta kaikkien isojen maksujen jälkeen olisi ohjannut laskut uuteen osoitteeseen, mutta näin ei käynyt 😡. Edunvalvonta ei ole siis missään nimessä edes maksullinen kumppani, vaan vain pakollinen viranomaisvelvoite. Se ei näytä hakemuksesta huolimatta tekevän töitä kanssasi, vaan sinusta huolimatta 😠. Laskujen osoitteet pitää siis vaihtaa yksi kerrallaan.

Nyt suunnittelen vanhempien asunnon myyntiä, autokin pitäisi saada myytyä. Tekemistä riittää paljon yli yhden ihmisen jaksamisen rajojen. Tai siis ainakaan minun jaksamiseni ei riitä toivomaani tavoiteaikatauluun. Se turhauttaa ja haittaa nukkumista, mutta parempiakaan vaihtoehtoja tähän tilanteeseen en osaa nähdä.

Iloa ja valon pilkahduksia sinun marraskuuhusi! Tämä marraskuu ei ole ollut ainakaan meillä täydellisen valoton 🥰

Elämäni tärkeimmät isät

Tänä vuonna isänpäivä pohditutti minua tavallista enemmän. Koronan jälkeinen viheliäinen väsymys rajoittaa tekemisiäni kuitenkin ärsyttävän paljon eikä ajatusten kääntäminen blogikirjoitukseksi käänny niin helposti kuin terveenä.

Kaivelin vanhoja perhevalokuvia uusin silmin. Pikkulapsiajalta löytyi jonkin verran kuvia minusta isän kanssa. Äidin kanssakin pari. Isompana yhteiskuvat ovat jääneet juhlien aikaisiin yhteispönötyksiin. Ehkä se kuului tuohon aikaan.

Isälläni oli läheiset välit omiin vanhempiinsa ja se näkyi mielestäni myös hänen suhteessaan omaan perheeseensä. Tätä omaa isäsuhdettani olen tässä isänpäivän ympärillä taas pyöritellyt. Etenkin läheiset välit isän viimeisinä alzheimerin taudin sävyttäminä aikoina tuntuvat nyt erityisen tärkeiltä.

Eniten isänä ihailen kuitenkin omaa puolisoani, joka on tehnyt melkoisen sukupolviloikan oman isänsä isäajoista uuteen isäaikaan. Mieheni isä oli monellakin mittakaavalla oikein hyvä isä, mutta kuului silti minun vanhempieni kanssa siihen ikäluokkaan, johon sodat ja sotien jälkeinen elämä jätti väistämättä ison leimansa.

Lasten ollessa pieniä elimme vanhan rintamamiestalon remontin keskellä. Se oli yksi elämänvaihe muiden joukossa. Siinä kasvatettiin silloin samalla meidän perheemme resilienssiä ja yhteenkuuluvuutta.

Poika kuljettaa tässä isän perässä omilla minikottikärryillään tiilen murikkaa. Tytär seisoo kaikkien ohjeiden vastaisesti rattaissaan hieman vaarallisesti. Tytär on tässä alle kaksivuotias ja poika sitten varmaankin kolmen vuoden kieppeillä. Ikäeroa heillä on aika täsmälleen puolitoista vuotta. Mieheni tekee siinä ihan oikeita remonttitöitä eikä ole vain poseeraamassa 🤭.

Kiitos teille molemmille. Jo edesmenneelle omalle isälleni ja omien lapsieni rakkaalle isälle, jonka ansiosta lapsilla on kahden melkoisen tasapainoisen aikuisen ihmisen mallit ja turva omalla matkallaan 💖

Syksy huokaisee ja elämäkin virnistää

Ikirouta (=jää ja lumet) suli suloisen harmaan syyssään myötä. En sitä harmautta niinkään kaivannut, mutta sula maa ja kaikki vihreä sen pinnalla ilahduttaa silmiäni. Taidan kaivata valoakin enemmän näitä värejä. Vihreä ja harmaakin on parempi yhdistelmä minulle kuin mustavalkoinen.

Mahtavaa löytää tämäkin mieltymykseni. Värejähän on huomattavasti helpompi lisätä vuoden pimeään kauteen kuin valoa (ainakaan riittävästi). Tavallaan olen tiennyt tämän itsestäni, mutten tunnistanut tai hoksannut. Nyt tiedän, mitä kokeilla talven taittamiseen seuraavaksi 👍.

Hyviä uutisia riittää tällä kertaa ihan iloksi asti 🤭. Koronan selkä on taittunut ja vaikka väännän vielä kättä hitaasti haipuvan yskän kanssa, elämä on kuitenkin jo ihan oikeaa elämää. Nyt voin olla muiden seurassa ketään kauhistuttamatta ja omaa tartuttamistani isommin miettimättä.

Perunkirjoituksenkin sain vihdoin sunnuntaina selätettyä. Maanantaina lähetin perukirjoituksen liitteineen verottajalle ja molempien vanhempien pankkeihin. Iso taakka on haihtunut harteiltani. Nyt hengähdän hetkisen ja sitten täytyy pistää toimeksi vanhempien asunnon myymiseksi. Autostakin pitäisi hankkiutua eroon. Siis heidän, ei omastani.

Tässä samalla fiilistelen kauniin kantarellin kanssa. Niin kantarellien kuin suppilovahveroidenkin muotokieli puhuttelee minua aina paljon. Luonto kehittelee paljon ja monipuolisesti ihan omiaan.

Koronan jälkeinen väsymys painaa vielä kovasti ja rytmittelen päiviäni sen mukaisesti. Joskus ei ehdi lepäämään, joskus siihen saa varattua tilaisuuden. Umpiväsyneenä ei jaksa mitään eikä laatua työhön tule sitten millään. Lepääminen on sekä työn että oman vointini kannalta selvästikin menestyksen avain. Ja ainoa oikea mahdollisuus.

Illat ovat pimentyneet tuplasti, kun syksyyn lisättiin vielä talviaikaan siirtyminen. Toisaalta yhtenä vaihtoehtona (kesäajassa pysyminen) talviaamut olisivat pimeitä pitkälle aamupäivään. En näe sitäkään kovin houkuttelevana vaihtoehtona.

Voimia syksyyn ja lähestyvään talveen sinulle, jolle ne tekevät tiukkaa. Itse ajattelin sulkeutua tavallista enemmän omaan kotoisaan kuplaani talven ajaksi. Ehkei kaikkien tarvitsekaan olla talvesta äärimmäisyyteen asti ilahtuneita ekstra-ulkoilijoita. Ajattelen, että mikä tahansa tapa talvesta selviämiseen, mikä ei vahingoita muita, on oikein hyvä tapa.

Älä usko ketään, joka yrittää syyllistää sinua syksy- tai talvisuhteestasi. Arvosta häntä, joka tarjoa sinulle helpottavia ratkaisuehdotuksia. Ja isosti iloitsen sinun puolestasi, joka innostut lumesta, jäästä, kylmästä, kehnoista sääolosuhteista ja viimasta poskillasi. Ihanaa, että näet talven toisin kuin minä 💖.

Talvea (tai jo kevättä) odotellessa nautitaan olostamme, tehdään mitä halutaan ja viis veisataan muiden arvosteluista. Tehdään hetkistämme tärkeitä ja merkityksellisiä. Suunnataan mahdollinen energiamme meille (tai muille) suotuisiin kohteisiin. Levätään niin paljon kuin sielu ja kroppa tarvitsevat tai kaipaavat. Tehdään jotain odottamatonta ja tasapainotellaan sopivasti rohkeuden ja mukavuuden välimailla 💖

Ihanaa ja armollista marraskuuta!

P.S. Kirjoitan otsikon tavallisesti ihan viimeiseksi, kun huomaan, mitä muuta olen kirjoittanut. 'Virnistää' on sana, jonka nappasin aktiivikäyttöön lapsena kirjasta Koko kaupungin Vinski (Aapeli). Päättelin, että virnistys on positiivinen sana, mutta äiti otti kirjaa lukematta asiaan kannan, että kyse on kiroilusta tai ainakin jostain siihen verrattavasta kielestä. Näin jälkeen päin ajateltuna asetelma taisi olla aika lailla periaatteellinen. Kyseenalaistin oman tulkintani kuitenkin vahvasti ja termi jäi kokonaan pois sanavarastostani. Silloin ei ollut Wikipedioita tai internettiä. Nyttemmin tunnen vahvuutta, kun vihdoin arvaan käyttää termiä osana omia kirjoituksiani. Myöhäistä, muttei kuitenkaan liian myöhäistä omien hartioiden kohottelua 💪.

Sukat on nyt arvottu - onnea voittajille!

Sukat on nyt arvottu - onnea voittajille! Kiitos kaikille osallistujille, kiva, että kaikkien sukkien arvontoihin löytyi osallistujia 💖.

Sukkaparin A

voitti Päivienilot! Lämpimät onnittelut!

Sukkaparin B

voitti Tarja K/Ruusu-unelmia ja villasukkia! Lämpimät onnittelut!

Ja sukkaparin C

voitti minttu47! Lämpimät onnittelut!

Ilmoitathan osoitetietosi, oikean nimesi ja mihin nimimerkkiin nämä liittyvät sähköpostiini: luonnonluomaa@outlook.com, niin pääsen lähettämään sukat sinulle!

Säkenöivää sunnuntai-iltaa!

Sukka-arvontaan voi osallistua vielä puoleen yöhön asti

Muista sukka-arvonta! Arvontaan voi osallistua vielä puoleen yöhön asti. Huomenna arvotaan 🧦:

https://luonnonluomaa.blogspot.com/2023/10/sukka-arvonta-pitkasta-aikaa.html

Yskän tuska ja näkökulmia elämän hankaliin kulmiin

Koska olen kellinyt koronan 'hellässä' hoivassa jo pari viikkoa, valokuvaamiset, ulkoilut ja liikkumiset ovat jääneet väliin. Älykelloni valittaa liian vähäisten liikkumisteni vuoksi samoin kuin heikon unen laatuni vuoksi. Se ei ymmärrä, että olen ollut kipeä.

Yskiminen kärjistyi viime sunnuntaihin, jolloin olo koitui jo aivan liian kivuliaaksi kotona kärsittäväksi. Yskimisen määrä ja laatu sinänsä olisi jo tehnyt elämästä kurjaakin kurjempaa, mutta yltyneet lihaskrampit ennätyskipuineen katkaisivat kamelin selän ja minä päädyin odottamaan vuoroani sairaalan päivystykseen.

Sain vanhojen lääkkeiden päälle vielä vähän uusia lääkkeitä ja vähitellen olen saanut yskäni aisoihin. Toki olen nukkunut kuin vanha lemmikkieläin konsanaan. Väsymys on ollut hirmuista ja unen on katkaissut lähinnä uusi yskänpuuska, jonka hillintään on tarvittu pystyasentoon nousemista, täsmätarkkaa lääkintää, rauhallista oloa ja mahdollisimman vähän puhumista.

Lääkäri vähän kauhisteli sitä, että olen ollut jo töissä tuossa kunnossa, mutta rauhoittelin olleeni vain etätöissä enkä toimistolla tartuttamassa ketään. Toki minun on tarvinnut levätä paljon ylimääräistä, siltä ei ole voinut välttyä. 

Nyt olen selvinnyt jo melkein ilman isoja yskänpuuskia ja lihaskramppeja. Tuntuu siltä, että lepo yskimisestä ruokkii paranemista. Huomenna menen toimistolle ja otan sinne mukaan kaikki mahdolliset lääkkeet, jotka auttavat minua pysymään kohtuullisen yskättömässä tilassa.

Koska uusia valokuvia ei ole ja maisema on muuttunut hetkessä lumiseksi, kaivoin esiin kuvan viime vuoden jouluaaton aatolta. Tyttären kanssa oltiin silloin(kin) kameran kanssa liikenteessä. Keli oli mitä valkoisin.

Keli oli silloin itse asiassa aika kehno, märkää räntää satoi harmaalta taivaalta. Lähdimme silti. Isoista räntähiutaleista saa sopivalla suljinajalla muhevan näköisiä talvikuvia. Tästäkään märkyys ei mitenkään hyppää silmille.

Valokuvaamisessa hyvä keli on eri asia kuin ns. normielämässä. Upea ja kaunis auringonpaiste ei tallennu kuviin koskaan niin kauniina kuin se on 'livenä'. Hieman hämärä keli on monen objektiivin mielestä jo aivan liian hämärää. 

Toisaalta melkein jokaisessa kelissä on löydettävissä jotain erityistä. Tyyni hämärä sopii hienosti pitkän suljinajan kuviin. Komea kesäpäivä auringonpaisteineen tuo esiin värikkäitä heijastuksia ja upeita taivaan sinisiä värejä. 

Sama pätee tietenkin elämään yleensäkin. Olosuhteita emme voi valita, mutta siihen voimme vaikuttaa aina jotenkin, miten suhtaudumme olosuhteisiin ja mistä päätämme niissä nauttia. Harmaa ja sateinen päivä tarjoaa mitä parhaat olosuhteet kuunnella maailman parasta siivousmusiikkia ja siivota rytmikkäästi juuri sen verran kuin huvittaa. Tai viimeistellä sitä perunkirjoitusta, joka ei sinänsä mitenkään kutsu luokseen.

Kokemani ahdistavan herkästi syttyvä kivulias yskä pakotti nestemäiseen ruokailuun (sillä kaikki muu herätti yskänärsytyksen). Mikä mahdollisuus tutustua erilaisiin keittoruokiin, erityisesti sosemaisiin keittoruokiin! Osa kokeiluista jää käyttöön jatkossakin 🥰

Yskän aiheuttamat rajoitukset nukkumisessa (vain oikealla kyljellä voi nukkua ihan oikeasti) toivat kuin toivatkin jotain kokeiluja, joiden jälkeen olkapääkivut ovat pienentyneet murto-osaan entisestään.

Iloa, toivoa ja luottamusta elämään. Aina ei voi eikä jaksa nautiskella. Mutta silloin kun voi, miksi ei tekisi niin? 

Iloa ja voimaa marraskuuhusi 🌼