Syksyn auringonkukkapeltoa ja hyvän sienikorin etsintää

Valokuvaus on jäänyt vähiin. Suurin syy on sieni- ja metsähulluus. Sinne (metsään) pitää päästä tiukkojen työpäivien jälkeen ja niitä (tiukkoja työpäiviä) on riittänyt. Olen aika hullaantunut uusista työtehtävistäni, mutta uuteen sopeutuminen vie aikaa ja energiaa. Väsymys on ollut melkoinen.

Tyttären kanssa käytiin kuukausi sitten keräämässä Hauhon pelloilta auringonkukkia. Ihanaa, että niitä on lupa kerätä aika monessa paikassa 🥰.

Auringonkukka näyttää toki kauniilta auringolta itsekin, mutta vieläkin ihmeellisempää on se, että auringonkukat kääntyvät vuorokauden aikana aina auringon suuntaan. Tässäkin kaikki tyttären keräämiä kukkia lukuun ottamatta tuijottelevat yhteen ja samaan suuntaan. Täysin auennut kukka kääntyy osoittamaan kuulemma itään. Siinäpä mietittävää kasvien elämästä ja ymmärryksestä.

Hyvää sienikoria olen etsinyt jo jonkin aikaa. Muovipussissa iso sienimäärä näyttää kärsivän aina enemmän tai vähemmän. Millainen sieniastia sinulla on? Mistä olet sen hankkinut ja mitä ovat sen hyvät ja huonot puolet?

Ihanaa, pehmeää syyskuun jatkoa 💖🥰

Eri-ikäisten yhteistyö, auringonkukkapellot ja terapeutti Ville

Herttaisen lapsuuden jälkeen, jolloin ihminen kuvittelee olevansa jotakuinkin kaikkivoipainen ja tulevansa toimeen ilman muiden tukea (vaikka niin ei tietenkään ole), kasvetaan nuoreen aikuisuuteen. En tiedä, missä vaiheessa elämää nöyryys muita erisukupolvisia kohtaan herää, mutta onneksi se herää joskus.

Tässä minun vaiheessani elämää ei ole enää mikään ongelma myöntää, että sekä minua nuoremmat että vanhemmat voivat tietää ja osata monesta asiasta paljon minua enemmän. Samaan aikaan kuitenkin tiedän, että tiedän ja osaan monesta asiasta paljon enemmän kuin he. Tai monet ikäiseni.

Jos nyt näenkin eri-ikäisten ihmisten keskustelun ja neuvottelun tasa-arvoisena ja monimuotoisena, on vaikeaa löytää nuorta keskustelukumppania, joka kokisi tilanteen samalla tavoin. Kyse ei voi olla vain minusta ja minun tyylistäni. Kyseessä on mielestäni aivan varmasti myös sukupolvien välinen kuilu.

Omien aikuisten lasten kanssa hiottiin aikoinaan yhteistyötä pitkä tovi, ennen kuin saatiin aikaiseksi jotakuinkin tasa-arvoisen keskustelun ilmapiiri. Se vaati kaikilta luopumista vanhoista asetelmista ja ihan uuden luottamuksen rakentamista. Arvostuksen ilmapiirin kehittämistä. Se vaati paljon meiltä vanhemmilta ja yhtälailla myös meidän jälkeläisiltämme.

Samaa yritän saada aikaan myös työkaverieni kanssa. Siis heidän nuorempien, jotka helposti kokevat vanhemman kollegan olevan kontrolloiva, ohjaava ja mielestään pätevämpi. Siinä riittää työtä 🤭. Kaikkien kanssa tasaveroinen yhteistyö ja sparrailu ei onnistu koskaan. Se on ihan ok. Mutta aina välillä löytyy niitä upeuksia, joiden kanssa yhteistyössä syntyy timantteja ja superinnovaatioita. Yrittäminen siis kannattaa 🥰.

Kaiken kaikkiaan työn parhaita juttuja minulle on yhdistää erilaisten tekijöiden erilaiset osaamiset ja voimavarat ja saada epämukavuusalueella käymisen kautta aikaiseksi jotain ihan erilaista!

Sieniretket (virallisesti metsäretket - jotka sitten muuttuvat sieniretkiksi) tarjoilevat sienien lisäksi muutakin kivaa. Tämänkin auringonkukkapellon reunalla oli kyltti, jossa annettiin lupa ottaa kukkia mukaan. Kotiinpäin mennessä pysähdyin tähän ja leikkasin viisi komeaa kukkaa mukaani. Yksi niistä jätti terälehtensä matkalle, joten maljakkoon virvoittavien vetten ääreen päätyi neljä kukkaa. Kiitos kukkien lahjoittajille Hauholle!

Kännykällä otetut kuvat ovat pikaotoksia, ei välitetä heikosta laadusta, eihän?

Kotiin päätyi viisi kukkaa, joista neljä terälehtensä säilyttäneinä pääsi ihan maljakkoonkin asti.

Sitten haluan vielä esitellä Terapeutti Villen. Vaikka Ville suuntaa voimavaransa nuoriin, ei hänen julkaisuissaan ole mitään, mistä joku vanhempikin ei voisi hyötyä. Terapeutti Ville vaikuttaa ennen kaikkea TikTokissa, siinä ehkä hyvä syy keski-ikäiselläkin ladata TikTok omaan kännykkään?

Mahtavaa elokuun loppua! Itse odotan hikikelien loppumista. Mitä sinä toivot alkavalta viikolta?

Aurinkoa ja kukkia syyspäivään :-)

Tänään meillä oli peräti 18 astetta läämintä, kun lopettelin neljän jälkeen työpäiväni ja lähdin metsälenkille. Puut ovat osin jo kovin värikkäitä ja aurinko korostaa värejä entisestään.

Uusia kantarelleja kohoaa etenkin paksujen sammalpeitteiden alta, ovat jopa isoja ja hyväkuntoisia. Luulin ihan niiden ajan olleen jo ohi. Vähänpä taaskaan mistään tiesin ;-)

Auringonkukkapellot ovat jääneet ihan näkemättä, kunnes viikonloppuna kiertelin katsomassa syksyä. Paljonhan niitä löytyi :-)

Auringonkukat ovat tähän aikaan vuodesta niin iloinen näky, huolet piiloutuvat ja iloinen, utelias ja leikkisä minä pääsee hetkeksi vauhtiin.

Kukissa oli paljon vieraita. Yritin ensin hätistellä niitä hellästi pois, mutta ne osoittautuivat todella nälkäisiksi ja jäivät niille sijoilleen. Nälkä on isompi juttu kuin valokuva, joten saivat sitten jäädä noille sijoilleen :-)

Ihanaa syysviikon jatkoa sinulle :-) Nautitaan ihanista syyssäistä.

Auringonkukkia ja niiden kavereita :-)

Harvoin on näin 'kiirettä' jo tähän aikaan vuodesta. Tällä kertaa yksityiselämä 'työllistää' jo heti kesälomien jälkeen. Ei siis mitään vapaa-ajan ongelmia ;-)

Erilaisista elämänvaiheista voi päättää nauttia, oppia ja kehittyä. Tai sitten voi tyytyä rasittumaan, uhrautumaan ja/tai kärsimään. Tykkään enemmän noista ensimmäisistä vaihtoehdoista ja pyrin toimimaan niiden mukaisesti :-)

Lauantain luontoreissu kohdentui ensisijaisesti perinteisille suppismetsille. Vaikka arvasin, ettei sieltä löydy mitään, lähdin matkaan positiivisen tunnelatauksen perässä. Ja fiilis tuli. Kera muutaman hirvikärpäsen, joihin reagoin liioitellunkin tunteikkaasti. Kuten tavallista ;-)

Paluumatkalla ohitin pellon, jonka reunoilla kasvoi auringonkukkia. Pysähdyttyäni kuvaamaan niitä, huomasin pian, kuinka erilaisia kaikki yksilöt olivat. Ja kuinka paljon erilaisia öttiäisiä niissä viihtyikään! Hurmaava joukkio :-) Olipa hyvin käytetty lauantaiaamupäivä. Ihanaa elokuun loppua!