Loma on ohi - paitsi rusakolla

Nyt on kesäsiirtymät omassa työelämässä ohi ja vauhti on ollut melkoinen jo jonkin aikaa. Hetken kestää, ennen kuin pääsee itse luontaisesti samaan rytmiin. Hämäläisen ajattelun ja toiminnan kiihdytysnopeus ei ole valoa nopeampaa, mutta paljon silti huhuja ja mainettaan ripeämpää.

Kun kyse ei ole paniikista eikä kaaoksesta, vaan tiukasta rupeamasta, niin sehän sopii minulle oikein hyvin. En yritäkään analysoida sitä, mikä on ulkoisen pakkokiireen ja yhteisen tavoitteen tuoman tiukan työrytmin välinen iso ero. Mutta iso se ero on. Vaativa haaste on upea kokemus, kohtuuton vaatimus on jotain ihan muuta.

Tehtävälista on pitkä ja tiukka niin työ- kuin henkilökohtaisellakin rintamalla. Toistaiseksi kaikki on kuitenkin ihan ok. Ehkäpä muutaman viikon kuluttua kirjoittamisellekin on taas enemmän aikaa. Kirjoittaminen on ehdottomasti pitkäaikaisimpia harrastuksiani (ja osin työtehtäviänikin). Toinen vieläkin vahvempi painopiste harrastus-/työelämätaidoissa on kouluttaminen ja esiintyminen yleensäkin. Koulutan mielelläni, jotta esiintymistaito ja -kokemus pysyy rukkasessa. Jos aika ja muut olosuhteet sen sallivat, kehittäisin mielelläni myös osaamistani tuolla alueella lisää.

Kouluttaminen, fasilitointi ja muu esiintymistouhu ovat monen inhokkilistoilla. Jostain syystä tunnen nuo (miten ollakaan) kotikentäkseni. Ja kun jostain tykkää, siinä yleensä haluaa myös kehittyä.

Katsaus vihdoin uuden vuoden lupausten seurantaan. Konkreettisin ja pitkäaikaisin seurantakohde on ehkäpä tämä: 

"Tyhjennän huushollistamme vuoden aikana vähintään 24 roskapussillista 'käyttökelpoista' tavaraa (jota ei kuitenkaan lopulta tarvita). Kierrätän kaiken mahdollisen, roskapussi on nyt vain käytännöllinen tilavuusmittari. Tähän ei lasketa äidin ja isän kotoa kierrätykseen lähteviä tavaroita, vain oma koti on tässä mukana. 24 pussillista tarkoittaa keskimäärin kahta pussillista kuukaudessa."

Huhtikuussa kokonaissaldo oli vuoden alusta asti mitattuna yhteensä 15 pussillista. Toukokuussa kertyi vaivaiset puoli pussillista. Samoin kesäkuussa. Heinäkuussa loman alettua surutyönä piti touhuta ja saldo oli ainakin tuon kirjaamani 10 pussia. Vuoden alusta heinäkuun loppuun olin tyhjentänyt kotoamme vähintään 26 pussillista. Tavoite on siis kokonaisuudessaan saavutettu, mutta pyrin pitämään loppuvuoden tavoitteena edelleen vähintään tuon kaksi pussillista kuukaudessa, jotten laiskistu aloilleni.

Ja pari kuvaa naapurin hurmurista: Rusakko nautiskeli työmaan alle joutuneesta pysäköintialue-kaistaleesta ja rapsutteli rennosti itseään. Kuka ei rapsuttelisi?

Tänään Hämeenlinnassa satoi. Helsinki pysyi kuivana, mutta kotona sade helli sieniä ja muutakin luontoa. Tykkään, kun yöt pimenevät. Tulee ihan keski-eurooppalainen olo ja meininki. Tosin aamulla töihin lähtiessäni laitoin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ratin- ja penkinlämmittimet päälle. Nyt odottelemaan kaikkea sitä ihanaa, mitä syksy tuo tullessaan 💖🥰🌻.

Rusakkojen taistelu ja suremisen vaikea taito

Valokuvaaminen ja luonnossa kulkeminen tekevät hyvää minulle. Nyt on ollut vaikea löytää kiinnostusta niihinkään. Tietoisena niiden hyvästä vaikutuksesta hieman pakotin itseni sunnuntaiaamuna liikkeelle, etenkin kun heräsin ennen aikojani ajatuksia ja pohdintoja pursuavaan aamuun. 

Hyvä, että lähdin. Aamulla luonnossa näkee enemmän. Huonona nukkujana joudun tavallisesti kuitenkin vaalimaan untani ja jaksamistani, eikä aikaisen aamuherätyksen tavoittelu kuulu siihen kuvioon. Mutta koska nyt heräys tuli kuitenkin ja päivällä oli mahdollisuus tasata unta päiväunilla, lähdin matkaan.

Tapasin muun muassa rusakkokolmikon, joka näytti tulevan hyvin toimeen - kunnes sitten eivät enää tulleetkaan. Olen nähnyt ja kuullut rusakoiden kevättappeluista, mutta kesäkuun nahistelu (mistään verisestä taistelusta ei ollut kyse) oli minulle uutta. Ehkä juuri siksi, etten ole tavallisesti liikkeellä aamusella?

Yhden rusakon korvasta oli puraistu pala pois. Onkohan se ollut usein tappeluissa vai kerran oikein pahassa sellaisessa?

Ja paljolti juostiin peräkkäin toinen karkuun, toinen perään.

Välirauha.

Kunnes sitten taas 😳

Luontoreissu teki hyvää. Näitä pitää taas jatkaa vaikkapa edes jonkinlaisella perusrutiinilla.

Poden jonkin verran huonoa omaatuntoa siitä, etten osaa surra oikein. Olen tavallisessa elämässä kova itkijänainen, mutta isojen surujen kanssa itken vain paloittain. Olen surussani monesti myös ihan hyväntuulinen, sillä en usko ikävimmän tunnetilan ääreen ripustautumisen voimaan. Tämä johtuu varmasti myös siitä, etten ole lopulta menettänyt ketään kaikkein lähimmistäni. Läheltä on käynyt ja siinä on oppinut kovasti suhteellisuuden tajua.

Vanhempien kuoleman tuoman ikävän lisäksi elämässäni on ihan mahdottoman paljon hyvää: rakas perheeni ja monta muuta ihanaa ihmistä. Olen opetellut koettelemustenkin keskellä pysymään läsnä myös kaikkien rakkaiden ihmisteni arjessa (sillä tasolla kuin kulloinkin pystyn). Suru ei sulje iloa pois eikä päinvastoin. Surua jaksaa paremmin, kun pistäytyy välillä elävien ja iloitsevien ihmisten maailmassa.

En pukeudu mustaan. Nyt kuumana kesäaikana se on kuuma. Eikä minulla edes ole mustia kesävaatteita.

Polveilen välimaastossa: surullista, että menetin isäni - ihanaa, että minulla oli isäni. Painotan tuota ihanaa, mutta se ei tarkoita, ettenkö olisi surullinen ja itkuvalmis. Hyvien ajatusten vaaliminen tuntuu vain paljon mukavammalta.

Joten anteeksi maailma: en osaa (enkä tahdokaan) surra oikein ja perinteisesti. Teen sen itselleni rehellisesti ja yritän kovasti olla välittämättä muiden mielipiteistä. Tämä on minun suruni.

Vuosilomaa ja rusakko ikkunan takaa

Keli ei ole suosinut täällä, mutta ei se ole tainnut suosia monessa muussakaan paikassa. En siis valita. Siirsin talvivaatteita varastoon ja ulkoiluvaatteita pesuun. Etsin netistä kantarellireseptejä ja nukuin päiväunet. Olen ollut siis vuosilomalla tämän päivän 🤭.

Keskustelimme tyttären kanssa puhelimitse henkevästi ja tosissaan arvoista. Keskustelu tuli kovasti ja ajankohtaisesti oikeaan hetkeen meille molemmille. Arvojen miettiminen ja pohtiminen ei ole koskaan niin yksinkertaista kuin sitä kuvittelisi. Ja elämä niinkuin tilannekin muuttuu jatkuvasti.

Puhelun jälkeen törmäsin virtuaalisesti villiyrtteihin ja niistäpä piti ottaa taas kerran selvää. Nyt on mitä ajankohtaisin hetki villiyrttien keräämiselle ja hyödyntämiselle. Meidän lähiyrtteihimme kuuluvat niin nokkoset kuin vuohenputketkin. Molemmat ovat terveellisiä myös kuivattuina. Jos kostea keli jatkuu, heittäydyn nokkosten ja vuohenputkien kimppuun. Näin päätin 👍.

Sillä välin edessä on pakastinten hyötytyhjentämistä. Kantarelleja riittää edelleenkin. Otettiin viikonlopun ruokalistalle pekoni-kantarellirisotto. Tavallisen pekonin sijaan käytämme jälleen kerran kalkkunapekonia.

Rusakoita on näkynyt kevätkesän myötä paljon. Tämä möllykkä oli tien toisella puolella, kun olin lähdössä kuvausreissulle. Kuvat on otettu viimeksi syksyllä pestyjen ikkunalasien läpi. Pupu ei pelästynyt. Pihalle päästyäni rusakkokin loikki jo tiehensä. Parhaat kuvat ovat aina ne otetut kuvat 👍.

Mahtavaa alkanutta viikonloppua! Suunnitelmia?

Kohtasin rusakon poikasen - aika hieno fiilis :-)

Sade ja viileys ovat kiusanneet, mutta tänään työpäivän jälkeen aurinko pilkahteli silloin ja tällöin. Se tuntui todella mukavalta :-)

Kaiken elävän näkeminen luonnossa kohottaa mielialaa heti korkeuksiin. Ulos pitäisi siis lähteä myös kurjemmassa kelissä.

Tänään lyhyen lähikävelyni tuloksena löysin rusakon poikasen. Ei mikään pienen nyrkin kokoinen enää, mutta paljon aikuista pienempi kuitenkin.

Malttoi rentoutua lopulta :-) Tuli fiilis, että on tullut pysyteltyä juuri sopivan kaukana otuksen kannalta.

Armollista, intensiivistä viikon jatkoa Sinulle :-)

Sadunomainen luontohetki töiden jälkeen :-)

Illalla kävin tiiviin työpäivän jälkeen hengittelemässä pellon reunassa. Tänään lähelleni jäi seurailemaan kuvaaja, joka oli joko omalla agendallaan tai kuvitteli minun kuvaavan jotain erikoista. Mutta minulle kelpaa toistaiseksi vallan mainiosti kaikki tavallinen ja normaali kuvaamisen kohteeksi :-)

Valkohäntäkauriit saapuivat pellolle minun saapumiseni jälkeen ja selkäni taakse. Pois lähtiessäni ne vain olivat siellä. Kuvia ottaessa selvisi, että paikalla oli monta muutakin metsän eläintä :-)

Ihan sadunomainen näkymä :-) Harmi, että olivat noin kaukana. Ja tuonne pitää palata uudelleen :-)

Mikä on sinua viimeksi sykähdyttänyt luontonäkymä?

Kaksi rusakkoa...

Koira johdatti iltapäivälenkillä uuteen suuntaan kovin määrätietoisesti. Pian huomasin rusakot koiran vasemmalla puolella. Rusakot olivat varuillaan, mutta koira oli vain iloinen hyvistä hajuista :-)

Pian näin rusakot puiden siimeksessä. Palasin koiran ulkoiluttamisen jälkeen suurin toivein takaisin kameran kanssa. ja siellähän nuo olivat. Kaksi komeaa rusakkoa :-)

Yritin olla hiljaa ja paikoillani. Rusakot malttoivat odottaa hiljaa yllättävän kauan, kunnes sitten päättivät loikkia kauemmas. Tämä oli HYVÄ luontohetki :-)

Ihanaa vikkonloppua!!!

Kiitos, rusakot!

Rusakkoja oli ensin neljä, sitten määrä väheni kolmeen. Veikkaisinpa, että yksi naaras ja kolme urosta. Naaras näytti olevan kantavassa kunnossa...

Ihanaa, että luonto tulee lähelle silloin, kun ei itse pääse kauemmas :-)

Tätä haaleasilmäistä veikkaan urokseksi...

Ja tätä ruskeasilmäistä naaraaksi - joissakin kuvissa massun pulleus näkyy vielä paremminkin.

Uros hääti muita uroksia välillä kauemmas. Yksi luovutti aika helposti. Toinen jäi kärkkymään lähelle toistuvasta hätistelystä huolimatta. Yksi uros ja tuo naaras pysyivät kuitenkin hätistelylenkkejä lukuunottamatta lähekkäin.

Tämä ruskeasilmä on toinen kilpakosijoista.