Kantarellit nousevat piiloistansa

Pitkin kesää olen kuunnellut lähimetsässä palokärjen huutoa ja sen poikasten ääntelyjä. Kuusimetsän latvojen yllä ne ovat lennelleet ja olen äänten perusteella seurannut lentojen suuntaa. On ihan mahtavaa, että pesiminen on onnistunut. Viikko sitten näinkin palokärjen yllättävän lähellä puun runkoa koputtelemassa. Veikkailen, että oli tämän kesän poikasia, sillä sillä ei ollut mitään kiirettä ja sain jonkin verran liikkuakin siinä lähellä sen häiriintymättä siitä. Metsässä oli sen verran hämärää, ettei kuva olisi onnistunut, vaikka kamera olisikin ollut mukana. Nautiskelin tikan touhujen seuraamisesta, mahtava hetki.

Sienten perässä könytessä törmää muutenkin hurmaaviin luontokokemuksiin. Kuten eilen syvissä sammalkohdissa kantarellien äärellä näin kolme hyppelevää pienen pientä sammakkoa. Kaikki tosin eri paikoista.

Luulin olevani viisaskin, kun ennustelin eilen aamulla miehelleni, että kantarelleja ei varmaan enää tänä vuonna ole tulossa kovinkaan paljon. Lähdinkin sitten enemmänkin suppilovahveroita etsimään ja siinä samalla vain hieman kantarellien perään vilkuilin. Nämä kuvat ovat muutaman päivän takaa eri metsästä. Piileskeleviä tyyppejä nämäkin ;-)

Sade oli nostattanut nähtävästi hyvin niukasti sammalen alla uinuneita kantarelleja näkyviin monessa paikassa, joissa en ollut nähnyt niistä aikaisemmin vilaustakaan.

Eilen löysin erityisen paljon kantarelleja syväsammalisista paikoista kaatuneiden puunrunkojen alta tai vierestä. Onkohan tämä vain kylmempien öiden ja kosteuden tiivistymisen tuoma ilmiö vai ihan tavallinen koko kantarellikauden? Olen vasta toista kesää kantarellijahdissa ja vielä on paljon, paljon opeteltavaa :-)

Kantarelleja kannoin kotiin sitten peräti 800 grammaa ja suppilovahveroita vain 400 grammaa. Kun kotona oli ennestään vielä 300 gremmaa siivoamatonta ja laittamatonta kantarellia, suppilovahverot (reilut 2 litraa siis) menivät edelleen sijoitettavaksi. Onneksi niillekin löytyi koti :-)

Mutta kantarelleja nähtävästi löytyy hyvin vieläkin, etenkin, jos sateita tulee edes silloin tällöin. Tulipahan sekin opittua.

Vilinää ja vilskettä :-)

Haistan syksyn tuoksun mietona, mutta varmana. Pidän siitä, mikä tuntuu melkein häpeälliseltä tunnustaa, sillä niin moni kokee syksyn ensisijaisesti luopumisen aikana. En minä talvea odota, mutta elokuun jälkimmäinen puoli ja syyskuu ovat upeata aikaa.

Kun viljat on puitu, pelloilla näkyy taas lintuja. Eilen kävin pellon reunalla taas makustelemassa. Täytyy myöntää, että hyvä keli ei haitannut lainkaan ;-)

Linnut olivat kaukana, mutta havaittavissa. Hyvään kohtaan päästyäni seisoin kauan paikallani. Linnut saapuivat vähitellen hieman lähemmäs ja seurasin kovasti kiitollisena kaikkea ympärilläni tapahtuvaa kuhinaa.

Kaukana, kaukana pellon toisella puolella oli kurkiperhe ruokailemassa. Vanhemmat ja kaksi tämän vuoden poikasta, toinen lepäilee melkein näkymättömissä.

Töyhtöhyyppiä on näkynyt jo jonkin aikaa. Nyt ne ovat oikein kunnolla näkösällä. Kaukana tosin.

Nokkosperhonen oli löytänyt erinomaisen ohdakkeen ja ruokaili sen parissa kauan :-)

Töyhtöhyypät tekivät välillä massapyrähdyksiä ja vaihtoivat paikkaa.

Västäräkkiemo, niin luulisin (taitaa vaihtaa jo talvipukuun?) lenteli pellolla poikasten kanssa.

Talvipukuinen emo?

Tämä on poikanen.

Pellolla oli myös keltavästäräkkejä. Eivät tulleet lähelle poseeraamaan ;-)

Nuoret kottaraiset ovat jotenkin niin koskettavia. Vaikka pysyivätkin kaukana ;-)

Upeaa viikonloppua!

Millä mielin sinä suhtaudut lähestyvään syksyyn?

Sienten hirmuinen kasvukyky

Nousee kuin sieniä sateella, sanotaan, mutta kyllähän ne sienet nousevat vasta jonkin aikaa sateen alkamisen jälkeen. Ehkä parin päivän tai viikon kuluttua? Enpä tiennyt ja kävin ihan hakemassa tuntumaa maanantai-iltana samoista paikoista, jotka olin todennut jo ihan tyhjiksi perjantaina ennen sateita.

Ennen kaikkea odotin, että suppilovahverot olisivat taas hieman innostuneet. Ja näin oli käynytkin. Ei mitään suurta satopyrähdystä, mutta kotiin tultuani punnitsin suppikset ja painoa oli noin 300 grammaa. Ehkäpä noin puolitoista litraa. Ihan mukavasti :-)

Mutta kantarellien kanssa ihan yllätyin. En oikeastaan odottanut juuri mitään, mutta niitä oli kuitenkin yllättävän paljon ja jonkin verran ihan kunnon kokoisia yksilöitä! Kolmessa päivässä metsässä oli tapahtunut kirjaimellisesti ihmeitä. Lautasella kantarelleja lopulta noin 450 grammaa.

Vauhdilla ovat nuo isoimmat sienet pukanneet itsensä pintaan. Olen vieläkin aika äimistynyt tästä luonnon uusiutumisvauhdista.

Viikonloppuna tehtiin muuten hienojen kantarellisaaliiden kunniaksi kantarellipekonikeittoa. Ensimmäistä kertaa ikinä. Oli vielä parempaa kuin reseptistä kuvitteli :-)

Tämän päiväinen metsäreissu tuotti lyhyydessään noin kymmenen suppilovahveroa ja paljon enemmän hirvikärpäsiä. Eri metsistä - toisesta sienet ja toisesta ötökät. Ei ollut tavallisesti niin satoisa ykkösmetsäni vielä valmis suppistuotantoon ;-)

Upeaa arkiviikon jatkoa :-)

Villasukkia - sukkatehdas ;-)

Eilen vierailin taas yhden ihanan ystäväni luona. Olen nyt aivan hieman aktivoitunut ystävieni suuntaan. Hyvät ystävät odottavat hiljaistenkin aikojen läpi :-) Nyt oma tilanne on sellainen, että jaksaa ja kiinnostuu myös suppean lähipiirin ulkopuolisista kontakteista.

Mutta onneksi on tämä suppea ihana lähipiiri <3 Ihanaa elää näiden ihmisten keskellä <3

Yllättäen olen tehnyt käsitöitä kesällä. Ei ole tapahtunut koskaan ennen tätä. Mutta nyt oli syitä käsitöihin. Ja sitten jäi vain vaihde päälle ;-)

Ensin tyttärelle säärystimet, jotta jalat pysyisivät lämpiminä :-) Sylissä kuvattuina.

Sitten siniset miesten sukat.

Värivalikoima ei ole juuri nyt ihan parasta priimaa, mutta näillä mennään.

Vihreät miesten sukat, Sukat kuvattu omissa jaloissa ja niin pituutta kuin leveyttäkin on piiloteltu jalkojen alle.

Punakirjavat naisten sukat:

Susannan sukkatehdas jatkaa. Ihanaa, kun sukille löytyy tyytyväiset käyttäjät <3

Mikä on sinun suhteesi villasukkiin?

Porvoon visiitillä

Heinäkuun puolessa välissä käytiin lomailemassa päiväreissulla Porvoossa. Porvoo on ollut lähes musta aukko sivistyksessäni, joten käytiin paikkaamassa kokemuspatteriamme.

Vanhan Porvoon puukaupunkialue poikkeaa monen muun kaupungin vanhoista puutaloalueista siten, että se sijaitsee rinteessä. Kieltämättä siitä tulee mukavan erilaiset vaikutelmat. Emme käyneet juurikaan kaupoissa. Kävimme syömässä, kävelimme kaupungilla ja käväisimme tutustumassa Linnamäkeen.

Porvoonjoen rannalla oli ihania uudehkoja punaisia taloja, jotka sointuivat rannan venevajojen tyyliin täydellisesti.

Tässä Porvoonjoen vanhempaa rakennuskantaa.

Sisäpihoillakin olisi ollut runsaasti nähtävää ja pieniä putiikkeja.

Porvoo on saanut pidettyä keskustansa elävänä ainakin kesäaikaan. Ilmaista pysäköintitilaakin oli tarjolla melko runsaasti. Meidän näkökulmastamme tärkeintä oli helppo, ei ilmainen pysäköinti. Sitäkin löytyi :-)

Lisää sisäpihoja.

Joku ajoi tästä ihan autollakin.

Samoja maisemia Linnamäeltä katsottuna.

Loppujen lopuksi palattiin takaisin Porvoonjoen rantaan.

Oletko sinä käynyt Porvoossa?

Karjaa laitumella

Tällä kertaa tarjoutui mahdollisuus kuvata pellon reunalla karjaakin, olivat kerrankin siinä lähellä. Aikuiset tanssivat rivitanssia tai ainakin tykkäsivät syödä rivissä jostain kumman syystä ;-)

Yritin opetella sanastoa, mutta en ole ihan vielä kotonani näiden kanssa. Lapsena opin, että naaras on lehmä, uros on sonni ja lapsi on vasikka. Nyt sitten luin, että nuori naaras on hieho ja nuori uros mulli tai mullikka. Eli onkohan vasikka sukupuoleton ilmaus ja yleisnimike hiehoille ja mulleille vai jokin erittäin nuoren eläimen nimike? Jos joku tietää, valistakaa aloittelijaa.

Enoni tilalla oli lehmiä. Siellä vietin ihan lapsena ja pienenä koululaisena kesäloma-aikaa. Kovin satunnaisia ovat vain muistot sieltä, mutta ihan ensimmäistä kertaa en kuitenkaan lehmiä tapaile ;-)

Tämä vasikka - tai mulli? - oli utelias, kun tiirailin ja lähestyin sitä kamerani kanssa. Se tuli minua kohti ihan yhtä paljon kuin minä kuljin sitä kohti. Hyvin toisillemme soveltuva parivaljakko oltiin siis :-)

Säälitti sen pään ympärillä parveileva kärpäsyhdyskunta, mutta ei tuo itse tuntunut häiriintyvän ollenkaan. Ihana utelias otus :-)

Vielä huomiseksi tänne meille on luvattu hellettä, sitten alkaa onneksi kuuma taittua. Lauantai-illaksi on luvattu jopa paljon kaipaamaani sadetta. Ensimmäistä kertaa 26 vuoteen, mitkä olemme täällä asuneet, yksi puutarhakasveistamme kärsii kuivuudesta ja harkitsen jopa sen kastelemista. Tonttimme pysyy mukavan kosteana kasveille helteilläkin, joten tämä on kyllä ihan ainutlaatuinen tilanne.

Työpäivän jälkeinen hermolepo: töyhtöhyyppiä ja kurkia :-)

Olen nyt parin viikon ajan käynyt melko säännöllisesti tuulettamassa itseäni ulkona jossain etäpäivien jälkeen. Useimmiten olen karannut lähimetsään sienien kuvat silmissä vilkkuen kuitenkin ilman mitään paineita. Aika kuluu kuin siivillä, kun maastossa rämpii kaatuneiden puunrunkojen yli tai lähekkäin kasvavien kuusien oksien läpi ja samalla tuijottelee sammalta silmä kovana mahdollisten sienisaaliiden varalta :-) Pari tuntia yhteen reissuun on tavallisesti kulunut kerralla. Sitten on alkanut hiki pukata näissä lämpimissä niin paljon, että koti on alkanut kutsua.

Olen nukkunut paremmin erityisesti viimeisen viikon ajan. Ensimmäinen viikko selvitteli ajatuksia, tämä toinen on vapauttanut ajatusrumbasta ja tuonut lepoa uniin. Jos olen monesti kesän aikana herännyt hyytäviin painajaisiin, niin nyt olen parinakin yönä herännyt siihen, että nauran (äänettömästi) katketakseni. Iloon herääminen keskellä yötä on ihan mukava kokemus :-)

Nyt on lähimetsä kynitty kantarelleista toistaiseksi. Ennen sateita en usko sinne enää suunnistavani. Tänään lähdin ulkoiluttamaan sekä kameraa että sieniveistä ihan kevyesti. Kameraan tarttui muutamat lentävät linnut.

Töyhtöhyypät lensivät hiiren hiljaa. Ihan sattumalta ne huomasin.

Kurjet sen sijaan ilmaisivat hyvin olemassaolonsa. Viimeisenä jonossa tämän kesän nuorukainen.

Hirvikärpäsiä olen tavannut vain vähän. Osittain syynä on se, että välttelen hirvimetsiä ihan viimeiseen syksyyn asti. Mutta olen minä pikkaisen sellaisissakin kovasti 'aseistuneena' eli hirvikärpästakkiin pukeutuneena käynyt. Vähiksi ovat silti jääneet hirvikärpästörmäilyt. Ehkä vielä ei ole niiden aika?

Kantarelleja - ihanaa :-)

Kuvausinto on joutunut antamaan tilaa kiihkeälle keräilijälle, joka minusta kuoriutuu aina syksyn tullen. Syksyn suppilovahverot ovat jo vuosia kutsuneet minua niin voimakkaasti, että olen käynyt keräämässä niitä metsistä niin omaan kotiin kuin ystäville ja työkavereillekin. Tänä vuonna aktivoiduin keräilemään jo huomattavasti aikaisemmin. Nyt tähtäimessä olivat kantarellit. Ja niitä on sitten alun etsimisen jälkeen löytynyt oikein mukavasti. Löysin jopa ihan oman ja runsaan kantarellipaikan. Muuten joudun keräilemään niitä muutama kerrallaan pitkin metsää.

Kantarellit ovat toistaiseksi menneet ihan omaan käyttöön joko samantien tai pakastimeen. Ensimmäiset suppilovahverot sain sijoitettua ystävälleni. Onneksi, muuten olisin päätynyt kuivattamaan niitä. Tänään jäi matkaan taas pieni määrä suppiksia (niitä on tulossa todella lupaavan näköisesti!). Täytyy kysellä, vieläkä ystävän perhe jaksaisi ottaa kuormaa vastaan.

Kantarelleissa parasta on maku. Toiseksi parasta on helppo tunnistettavuus. Mutta ovat ne kauniitakin. Niiden ulkonäkö vaihtelee todella paljon. Osittain iän mukaan, mutta myös kasvupaikan mukaan. Jostain löytää vain pieniä yksilöitä syksyyn asti. Jostain löytyy isoja ja muhevia. Jos sammal tai heinät ovat kasvavan kantarellin yläpuolella kovin kuivia, voi pinnalle tunkeutuminen olla vaikeaa ja monimutkaista. Siinä muotoutuu jokainen sieni eri näköiseksi.

Vanhat kantarellit ovat uljaita suppiloita, jos ovat päässeet pinnalle asti. Joskus ne joutuvat taistelemaan aluskasvillisuuden kanssa tiukkaakin taistelua eikä niitä ensin edes huomaa. Sammalen tai heinien lomasta pilkahtaa ehkä vain pieni keltainen laikku. Ja kun katsoo tarkemmin, lähellä näkyy toinen pieni laikku. Kun sammalta tai heiniä siivoaa laikun päältä ja ympäriltä. alta paljastuu keltainen otus, jonka varsi voi olla pitkäkin ja todella monella mutkalla. Vain muutaman isomman kantarellin olen tänä kesänä löytänyt selvästi maanpinnan ylle päässeenä.

Minusta kantarelli on helpointa etenkin nuoren yksilön kohdalla tunnistaa alapuolelta. Kantarellin alapuolen rakenne on melko samannäköinen kuin suppilovahveroilla. Lakin ja jalan raja hämärtyy kun sen poimut liittyvät jalkaan.

Ainoa kantarellia muistuttava, mutta makuhermoille huonompi sieni on sitä oranssimpi valevahvero. Jos muuten on vaikea erottaa nämä kaksi, niin voi tutkia sienen jalkaa: kantarellin jalka on pehmytmaltoinen ja mehevä, valevahveron ohut ja sitkeä.

Tänä kesänä meillä on juhlittu kantarellien eli keltavahveroiden saaliita. Yhden hyvän kantarellipaikan löysin ja merkitsin sen saman tien kännykän maastokarttasovellukseen. Näin osaan suunnistaa sinne myös ensi vuonna :-)

Olen löytänyt metsistä myös täysin pystyyn kuivaneita kantarelleja. Kuivuus vie ne nopeasti, jollei saada lisää sateita. Silti moneen kertaan 'tyhjäksi' koluamastani lähimetsästä jäi tänäänkin taas ihan mukavasti sieniä matkaan jopa paikoista, joissa olen käynyt keräämässä viimeksi muutama päivä sitten.

Mahtavaa lakavaa viikkoa! Lämmintä luvataan edelleen. Kyllä meitä hemmotellaan :-)

Koronalinko(?) lukiossa ja Siikanevan soiden suojelualue

Lukion opettajana toimiva ystäväni kärvistelee ison oppilasryhmänsä kanssa pienessä väistötilassa, jossa oppilaatkin valittavat hapen puutetta tunnin aikana. Hengitysmaskien käyttäminen ei onnistu vähässä hapessa millään. Oppilaat istuvat kuin sillit suolassa ja opettaja siellä joukossa. Samaan aikaan korona vahvistuu. Tuntuu aivan käsittämättömältä yhtälöltä! Löytyykö samanlaisia linkoja lukioista Hämeenlinnan seudun ulkopuolelta? Toivottavasti ei. Etäopiskelu olisi varmasti moninkertaisesti turvallisempi ratkaisu, jos riittäviä tiloja ei vain löydy. Herätkää Hämeessä!

Toivottavasti jostain löytyy riittävästi halua ja mandaattia tehdä tällä tilanteelle jotain.

Siikanevan soilla ei tarvinnut hakea etäisyyttä. Yhden ryhmän kanssa ohittelimme toinen toisiamme hyvin säällisen matkan päästä toisistamme ja tietenkin ulkoilmassa. Porottavan kuumuudenkin aikana matka oli nautinto, vaikkakin haasteellinen ;-)

Ensimmäiset pitkospuut olivat ikävän heikossa kunnossa. Paloja puuttui, osa lähti elämään omaa elämäänsä, kun niiden päälle astui. Keskittymistä vaativaa puuhaa oli alku.

Suotyyppejä oli matkalla monia ja otin tavoitteeksi perehtyä eri suotyyppeihin edes pintapuolisesti. Vähän tuo perehtyminen on jäänyt kaiken muun jalkoihin. Mutta Ylen artikkelissa tiivistetään näin: "Karkeasti jaoteltuna suot voidaan jakaa puustoisiin soihin ja puuttomiin avosoihin ja nämä edelleen rämeisiin, korpiin, nevoihin, lettoihin, luhtiin ja lähteikköihin." Luontoon.fi-sivuston mukaan Siikanevalla on keidas- ja aapasoita. Tämä on suoaloittelijalle hämmentävää, sillä noitahan ei mainittu tuolla aikaisemmassa listassa :-( Mutta uskotaan.

Reitti piipahti välillä suon saariin ja välillä oli vain perusmetsäreittiä.

Pitkospuiden levennyksillä oli helppo karsia kaikki kantamukset päältään ja venytellä paikkoja hetken aikaa. Paarmat olivat tosin haukkana tai kärppänä heti paikalla.

Näköalapaikalla oli näköalojen lisäksi myös nuotiopaikka. Tyydyin tähän varjoiseen ja hieman tuuliseen hengähdyspaikkaan.

Jokin noissa suomaisemissa vain vetoaa minuun.

Värit olivat kauniita :-)

Tälle hepokatille en ole löytänyt vielä lajia. Muhkea tyyppi, olisikohan pituus ollut ehkä 5-6 cm?

Tämä sisilisko oli taas korkeintaan 4 sentin mittainen kuonosta hännänpäähän. Aivan pikkuriikkinen siis :-)

Elokuu näyttää jatkuvan todella lämpimänä. Nautitaan upeista keleistä ja luonnosta. Mitä olet suunnitellut ensi viikonlopulle?