Työelämän kärrynpyöräni ja Haapsalun lintuja 🥰

Superhektinen työviikko on ohi. Onneksi. Asiantuntijatyön huonoja puolia tällaisissa työn vaiheissa on muun muassa se, ettei oma tekeminen kokonaisuudessaan näy oikeastaan kenellekään. Kukaan ei näe sitä kaikkea, mihin pistän tarmoni ja energiani. Kukaan ei näe sitä taiteilua, kun yritän saada tekemiset tärkeysjärjestykseen, jotta saan rajattua tämän ja ensi viikon tekemiset toisistaan. Kukaan ei näe eikä tunne sitä tekemisen ja suunnittelemisen ajatusverkostoa, jota säädän päässäni ja yritän muistaa ja tehdä kaiken.

Juuri kukaan ei voi ymmärtää sitä, miten kiire ja tekemisen tulva valloittaa uneni katkoen sitä. Eikä sitä, miten paljon pinnistelyä kaiken muistaminen (muistiinpanojen avullakin) vaatii ja kuinka vaikeaa on pitää kaikkia lankoja riittävän hallitusti käsissä. Vaikka olenkin mielestäni tavallisesti aivan mahdottoman hyvä juuri siinä.

Varmasti on joku ja vielä joku toinenkin, joka harmittelee sitä, etten tehnytkään jotain sovittua. Minulle on todella tärkeää pitää sovituista asioista kiinni, mutta tällä viikolla paletti on vähän hajonnut ja varmasti asia ja ehkäpä toinenkin on unohtunut. Pyydän sitä jo nyt anteeksi. Tämän enempään en tällä kertaa riittänyt.

Samaan aikaan en jaksa iltaisin muuta kuin yrittää palautua. Se siitä henkilökohtaisesta elämästä. Vain minä ymmärrän, miksi olen näin mahdottoman väsynyt ja uupunut. Eikä se helpota oloa yhtään.

Samaan aikaan tiedän hyvin, ettei tämä vaihe työssä kestä enää kauan. Työstä toiseen vaihtamisen sekamelska on samalla työnantajalla pysyessä jonkin verran kaaoottisempaa kuin työnantajalta toiselle vaihtaessa. Silloin vanhat työt eivät raahaudu mukana samaan aikaan, kun pitää siirtyä jo uusiin tehtäviin. Silti en vaihtaisi mitään tästä pois. Tämä kaaos on välttämätön välivaihe, jotta voin siirtyä eteenpäin ja päästä uusiutumaan ammatillisella rintamalla. ja siitä mahdollisuudesta olen pohjattoman kiitollinen 💖.

Vaihdoin siis työtehtäviä ja organisaation osaa nykyisen työnantajani leivissä maaliskuun alusta. Nyt on meneillään hektinen ylimenovaihe. Kiirettä pitää, mutta lomat ja ihanat työkaverit säilyvät. Lisäksi luvassa on upeita uusia ammatillisia haasteita 🥰. Voiton puolella ollaan ja isosti 👍.

Palauttaakseni itseäni pieneen menneeseen lomaani, irtiottooni tästä kaikesta arjesta, syöksyn suoraan Haapsalun lintutunnelmiin. Harvoin tuollaista lintuiloittelua pääsee seuraamaan melkein kotiportailta.

Merihanhet tepastelivat jäällä.

Harmaahaikarat viettivät omaa sulkeutunutta elämäänsä.

Ja paluu merihanhien luokse.

Hyhmissään kyyköttävät harmaahaikarat ovat saaneet seurakseen lokkeja ja koirastelkän.

Ja nyt jäällä on ruuhkaa. Merimetsot ovat saapuneet paikalle. Niiden edessä purjehtii naarastelkkä, takana näkyy valkoisia koirasuiveloita ja lennossa sekä koiras- että naarasuiveloita. Lisäksi paikalta löytyy lokkien lisäksi myös ainakin koirastelkkä.

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä kirjoitus. Nyt vain nautitaan kauniista viikonlopusta, aprillipäivästä, huhtikuun alkamisesta ja pääsiäisen vapaiden odotuksesta. Juuri nyt meitä hellitään oikein mukavasti 🥰.

Vierailu isän luona ja lisää Viron kuvia

Käytiin viikonloppuna tyttären kanssa Lahdessa vierailemassa isän ja papan luona. Isä oli lepäilemässä ja vallan leppoisalla ja hyvällä tuulella. Muistikin pelasi paremmin kuin moneen kertaan. Nyt oli moni asia hänen mielessään ainakin jollain tasolla. Keskusteltiin hiihtämisestä ja käytiin läpi perheen jäsenten hiihtotaitoja. Vierailusta jäi hyvä mieli.

Toki minä en pahoita mieltäni siitä, ettei isä aina muista minua. Vuorovaikutus voi hänen kanssaan olla oikein hyvää heikosta muistamisesta huolimatta. Silloin mennään vain siinä hetkessä ja jutellaan asioista, joissa ei ole paljon muistamista. Itse koen tärkeänä sen, ettei muistamattomuudesta tehdä mitään numeroa. Isä itse hämmentyy, kun ei muista, mistä oli puhumassa. Mutta pyrimme sujuvasti jatkamaan seuraavaksi mielessä tai käsillä olevasta aiheesta. Nautitaan niistä keskustelun paloista, mitä meillä on.

Tytär otti kuvan minusta ja isästä. Tämä on huomattavasti kauniimpi kuva kuin ne selfie-suherrukset, joita itse yritän välillä ottaa. Kiitos, kultaseni kuvasta 💖.

Ja sitten lisää niitä Viron kuvia. Vuorossa on Haapsalun katunäkymiä. Jokin tuossa kaupungissa viehättää silmiäni aivan mahdottoman paljon.

Ensimmäinen kuvasarja on tuloillalta. Kävelin kameran kanssa pienen lenkin ihan majoituspaikan lähellä.

Tässä talot ovat selvästikin remontissa. Mitään sen enempää rakentamisesta ja korjaamisesta ymmärtämättä tässä näyttää minusta siltä, että talojen ulkovuoraus on purettu ja näkyvissä on hirsirakenne. Mielenkiintoista olisi palata parin vuoden päästä katsomaan, millaisiksi talot ovat muuntuneet.

Jos oikein olen tulkinnut, tämä alla oikealla oleva rakennus on Wiedemanni Spordihoone, joka on urheilukeskus.

Oikealla Läänemaa Gymnasium.

Oikealla näkyy piispanlinnan muuria. Piispanlinnasta kuvia myöhemmin.

Tässä toista kuvasarjaa kaupungista Saarenmaan retkipäivän jälkeisenä päivänä. Piispanlinnan torni näkyy taas taustalla.

Ihana lapasaita. Aidan toisella puolella oli todennäköisesti joko koulu tai päiväkoti.

Jokin näissä katunäkymissä vain jaksaa viehättää minua.

Tässä on Ferdinand Johan Wiedemannin (kielitieteilijä) syntymätalo. Hänestä lisää täällä Wikipedian artikkelissa.

Ihania nämä välipilkahdukset talojen välistä. Milloin näkyy meri, milloin piispanlinna.

Tässä ollaan meren rannalla Haapsalu Promenaadilla.

Ja näitä ihania sivukujia.

Tekipä hyvää irrottautua arkiviikon tiukasta suoritusrytmistä takaisin lomatunnelmiin. Maaliskuukin lähestyy loppuaan. Toivon, että myös talvikelit löytävät loppunsa mahdollisimman pian. Minun mieleni huutaa kevättä ja vihreää. Toistaiseksi pitää iloita auringon pilkahduksista ja ostaa kotiin lisää vihreää. Kimppu tulppaanejakin voisi tehdä hyvää 🥰.

Sula meri sytyttää minut maaliskuussa 💖

Saarenmaan reissu oli pikainen, täytyy palata sinne uudelleen ajan kanssa ja sulan maan aikaan. Meren rannat kutsuvat minua kovasti. Liejukeleillä sinne ei arvaa lähteä kokeilemaan. Kuten kotimaassakin on monta paikkaa, jotka eivät ole parhaita matkakohteita juuri nyt. Kotimaassa tosin hinauspalvelun kutsuminen on olevinaan huomattavasti helpompaa kuin vieraalla maalla.

Saaremetsan jälkeen suuntasin Kuressaareen, Saarenmaan 'pääkaupunkiin'. Ajattelin käydä kaupoissa ja syömässä. Kaupat valmistautuivat suurelta osin kesäkauteen - ainakin minun kokeilemissani kohteissa. Ruokapaikkojenkin suhteen kävi nolosti kiireen vuoksi. Mutta kaupunkielämä ei nyt muutenkaan ole ykkösjuttuni, joten ei haitannut.

Suuntasin takaisin Muhuun päin länsirannikon kautta. Navigaattori sai osoitteekseen rannan Asukassa. Löysin kuin löysinkin sieltä a) pysäköintipaikan autolle ja b) sulan, jäättömän meren rannan 🥰.

Ensimmäinen näkymä piti kuvata jo autosta, vaikkei pysäköintipaikkaa ollutkaan.

Pari kertaa ajoin reitin ristiin rastiin ja yritin olla välittämättä ja stressaamatta lautan aikataulusta. Pysäköintipaikka löytyi ja pääsin sulan veden ääreen. Se tuntui talven jälkeen niin mahdottoman hyvältä!

Pientä lumen kinkaretta jossain oli, muttei välitetä siitä.

Kauniin värisiä kiviä. Eikä muodoissakaan ollut valittamista 🥰.

Vaikka lauttamatkalla Viron mantereelta Muhulle tuuli mahaa kääntävästi, länsirannikolla oli leppoisaa, oikeastaan tyyntä.

On ihanaa palata työkiireiden keskellä näihin rauhoittaviin tunnelmiin. Näihin minä pysähdyn ja samalla hengittelen rauhallisesti.

Työhulluudestani huolimatta nämä reissut tulevat ensin. Näissä minä synnyn uudelleen, lataudun ja kasvan paremmaksi versioksi itsestäni. Tavallisesti maisemat ja reitit ovat fyysisesti raskaampia ja monin tavoin brutaalimpia. Silti sytyn niissä aina arvaamattoman paljon entistä isompaan liekkiin. 

Eikä tämä ainoa liekittävä aihe ole. Perhe ja lähimmät ystävät kantavat paljon 🥰.

Mistä sinä sytyt ja saat voimaasi?

Viron Saaremaalla poutapäivänä - aina niin ihanaa

Saarenmaa kutsui muuttuneen säätiedotuksen mukaan äkkilähdöllä. Tavoitteena oli tehdä lyhyt tervehdysvisiitti minulle tärkeään paikkaan. Samalla halusin käydä itselleni uusissa kohteissa. Melkoinen tavoite päiväreissulle, erityisesti kun meno- ja paluumatkalla on paljolti autolautan osuvuuden armoilla.

Virtsun satamaan saavuin ihan hieman edellisestä lautasta myöhästyneenä. odotellessani kävin vilkuilemassa pienen sataman kevätelämää.

Harmaahaikara lensi lähellä, niitä oli varmastikin enemmänkin noilla hoodeilla.

Merimetso laskeutui kivelle telkän, isokoskelon ja lokin vierelle.

Harmaahaikaroiden ryhmä löytyi samoilla silmillä 👍.

Suunnistin puolisatunnaisesti kartastani ja netistä etsimieni kiinnekohtien mukaan. Kevään kelit eivät suosi päällystämättömiä teitä, joten jätin ne väliin aina kun pystyin. Syksyllä hiekkateillä vaeltaminen on ainakin tuhat kertaa helpompaa.

Saaremetsan puolella törmäsin yhteen perusikoniseen puolihylättyyn rakennuskompleksiin. Päätin pysähtyä kuvaamaan niitä maisemia. Rakennukset näyttivät perihylätyiltä, mutta kaikissa oli perin vahvat uudet lukot tilojen suojana.