Lintujen ääniä ja oranssi perhoskollaasi

Tämänkertainen lomajakso lähestyy loppuaan. Huomisen vietän vielä lomalla ja keskiviikkona alkaa ensimmäinen, lyhennetty työviikko. Työn aloittaminen keskellä viikkoa sopii minulle, olen pitänyt käytännöstä kiinni jo muutaman vuoden.

Käväisin tänään eilisen sadepäivän jälkeen katsomassa metsän kuulumisia. Oikeastaan eilen satoi lopulta vain muutaman tunnin, mutta vettä tuli ihan mukavasti. Uusia kantarelleja oli noussut esiin, jotkut tosin pitkän kuivan kauden jälkeen aika surkean näköisiä. Muitakin sieniä oli tupsahtanut jo esiin, toivottavasti loppukesä on normaalimpaa kesää, ei vain kuumaa ja kuivaa tai rankkaa sadetta.

En ole paljon kesän aikana piipahdellut metsässä, mutta tänään kuulin melkoista lintujen iloittelua. Poikasten äänet eroavat usein tähän aikaan vuodesta vielä todella paljon aikuisten äänistä, joten yhtään en ole varma kaikista huutelijoista. Kaksi korppia keskusteli ainakin kovasti ja pitkään keskenään. Voi olla, että niitä oli useampikin, en nähnyt niitä, kuulin vain. Palokärki huuteli muutaman kerran - luulen, että kovaääniset poikaset olivat sen. Peukaloinen on pesueensa kanssa ihan vieressä. Näin emon ja ääntelyä kuului monesta paikasta siitä läheltä. Tiaiset olivat vauhdissa ja punarinnoiksi luulin tunnistavinani yhdet viestittelijät. Käpytikankin äänen kuulin. Siinä niitä kaikkia lintuja kuunnellessa mieli rentoutui 🥰.

Perhoskuvista päätin tehdä kollaasin. Teen muuten kyllä vielä toisenkin. Ajatuksena oli kerätä yhteen kuvaan useampi perhonen. Niitä perhoskuvia olikin sitten aika montakin ja niistä monet olivat oransseja. Ensin se tuntui tylsältä, mutta päätin sitten tehdä kollaasin oransseista perhosista. Mukaan jäi yksi hiekalla poseeraava perhonen muiden vihreällä taustalla esiintyvien siivekkäiden sekaan. Kauempaa katsottuna se töksähti silmään. Sehän piti korjata ja toisessa versiossa on vain vihreitä taustoja. Tässä ensimmäinen tekele, aion tehtailla näitä vielä lisää (en tiedä miksi) 👍.

Kuvissa: nokkosperhonen, neitoperhonen, ohdakeperhonen, pikkukultasiipi, keisarinviitta, karttaperhonen, ketohopeatäplä, herukkaperhonen, lauhahiipijä, metsänokiperhonen, auroraperhonen ja keltaniittyperhonen 🦋.

Mahtavaa elokuun alkua! 🥰

Rokotteesta toipumista ja julkaisemattomia perhoskuvia

Toinen koronarokote on takana ja aika vähillä oireilla olen selvinnyt. Ensimmäisenä rokotteen jälkeisenä päivänä piti ottaa pitkät päikkärit ylimääräisen väsymyksen tasaamiseksi. Tänään toisena päivänä tuli päivällä väsymys, mutta siitä selvittiin ilman päikkyjä. Pientä särkylääkkeellä taintunutta päänsärkyä on ollut käsivarren kivun lisäksi. Nyt voinee jo liputtaa arkeen selviytymisen puolesta 👍.

Linnut laulavat vähemmän. Kaupunki niitti kukkakedot matalaksi (se niistä perhosista). Kuuma ilma rajoittaa ulkoilmaharrasteita. Sisällä ollaan selvitty hyvien tuuletussysteemien ansiosta.

Sään kommentointi tuntuu olevan trolliherkkää puuhaa. Sanot niin tai näin, niin heti on parvi trolleja lyttäämässä sinut sinne ihan pimeimpään paikkaan. Sama porukka toteuttaa lyttäysmetodiaan todennäköisesti ihan mihin tahansa muuhunkin mielipiteen osoittamiseen. En siis jatka sään käsittelemistä tämän enempää 🤭.

Löysin toukokuun lopun kuvista julkaisemattomia perhoskuvia. Laitanpa ne näytille nyt saman tien.

Alkukesän karttaperhonen(pieni-keskikokoinen, 28-40 mm) näyttää tältä. Toisen sukupolven karttaperhosella loppukesästä värit vaihtuvat jotakuinkin päikseen.

Lanttuperhonen (keskikokoinen, 35-47 mm) himmeillä värityksillä.

Kangasperhonen, toiselta nimeltään vihernopsasiipi on pieni (20-26 mm) perhonen. Aikaisen kevään ja kesän perhonen.

Auroraperhonen (pieni-keskikokoinen 31-50 mm) on vilkas kuin mikä. Sitä on tavallista vaikeampaa saada kuvattua. Näissä kuvissa oranssikärkinen koiras.

Tästä eteenpäin keskikesän perhosia.

Metsänokiperhonen on nyt todella aktiivinen ja vilkas.

Sitruunaperhoset ovat nyt helpommin kuvattavia kuin aikaisin keväällä.

Tämä on tulkintani mukaan ketohopeatäplä.

Amiraali kävi jo hämärässä perhosbaarissa, mutta kuvat ovat suhruja. Sinisiipienkin kuvaaminen on vasta alussa.

Ihanaa perhosaikaa!

Toimintatapaerimielisyyksiä koiran kanssa ja ihania, upeita perhosia!

Lämmin keli on oikein sopiva syy sille, että jotkut asiat ottavat pattiin aikaisempaa enemmän. Mitä muutakaan syytä voisi olla???

Pienoisen Pixie-koiran kanssa päädyin tänään iltapäivällä erimielisyyteen. Erimielisyys ei ole soviteltavissa, sillä Pixie ei ymmärrä koko touhusta mitään. Kaikki on siis annettu anteeksi ja hellästi jatketaan yhteiseloa 😍.

Kaikki alkoi siitä, kun nokkosperhonen pujahti sisään jostain avonaisesta ikkunasta ja alkoi etsiä tietään ulos. Ensin Pixie huomasi sen. Pixie on todella eläinystävällinen koira sopivan kokoisille eläimille. Itseään suuremmat se haukkuu kauhuissaan pystyyn. Pelko ja vahtikoiran vaisto tuottavat äänekkään räyhän. Ihan pienet siivekkäät (=hyönteiset) innostavat sen saalistamaan. Niitä pitää jahdata ja yrittää haukkaamalla saada kiinni ja sitten myös pois päiviltä.

Siis ensin Pixie lähti innoissaan hyppimään ja louskuttamaan leukojaan perhosen perään. Minä sanoin koiralle, että ei ole mitään hätää, pelastetaan vain perhonen. Pixie käyttäytyi, kuin ei olisi ymmärtänyt sanaakaan (ei varmasti ymmärtänytkään) ja alkoi täyden rähinän. Se on ollut kuumilla keleillä hyvin herkästi taisteluasemissa kaikkea kodin ulkopuolista vastaan ja on aina valmis yhteiseen taisteluun. Toki ei se ihan neutraalisti ole normaalistikaan 😞.

Ensin komensin hieman vähemmän hillityllä äänellä koiran hiljaiseksi. Sitten käskin sen istua. Ja se istui. Kunnes käänsin selkäni ja se päätti komennon rauenneen ja taistelukentän vapautuneen. Hurja haukkuminen alkoi taas. Minulla oli hiki ja yritin töiden välissä saada perhosta kiinni siirtääkseni sen ulos. En ollut siis mitenkään neuvotteluherkällä tuulella.

Tuota istumiskomentoa (ja paria muutakin) pitää selvästi harjoitella jatkossa lisää. Pixie tottelee kyllä ihan kohtuullisesti, mutta sen käsitys käskyn voimassaoloajasta poikkeaa kovasti minun käsityksestäni - väärään suuntaan.

Sitten käytiin vielä se taistelu/neuvottelu, että perhosia ei syödä! Perhoset ovat hyviksiä, kuten pikkulinnut ja siilit, joita Pixie löytää ja hoivaa parhaansa mukaan aina. En usko, että se oppi mitään. Perhonen kuin kärpänen tai toisinpäin. Ei se ainakaan vielä ymmärrä eroa.

Nokkosperhonen löysi onneksi vihdoin tiensä ulos yhdestä avoimesta ikkunasta (niin luulen) ja rauha täytti tämän huushollin.

Mutta tästä päästään kuin aasinsillalla varsinaiseen luontoaiheeseen: Perhoset.

Ihania värikkäitä nokkosperhosia riittää melkein jokaiselle silmänräpäykselle ja muitakin kauniita perhosia ihan kiitettävästi. Se on ehkä yksi niistä jutuista, joiden kanssa kannattaa pitää silmät auki juuri nyt!

Tämän julkaisun perhoset on kuvattu heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Kapea otos ja silti niin innostava 😊.

Ketohopeatäpläksi veikkaan tätä hopeatäplää. Toki muitakin vaihtoehtoja on, nämä ovat ainakin minulle aika vaikeita

Tämä puna-apila oli niin houkutteleva, että sille oli oikein ruuhkaa. Tässä vain kaksi nokkosperhosta samaan aikaan.

Ja niitä ihania nokkosperhosia riitti runsaasti 💗.

Oletettu ketohopeatäplä taas.

Ja oletettu lanttuperhonen...

Ja ketohopeatäplä.

Lauhahiipijästä vain yksi kuva, se katosi aina johonkin kasvillisuuden sekaan.

Vielä nyt luonnossa riittää aivan mahtavasti kuhinaa ja havainnoitavaa ennen kuin touhu rauhoittuu. Odotan myös sateita ja kantarelleja 😊. Ja lomaa tämän viikon jälkeen. Entä sinä?

Sääntörajoituksia ja ketohopeatäplä kesäloman piristäjänä

Jokainen päivä, jokainen tunti ja jokainen sekunti on uusi mahdollisuus. Aina on mahdollista heittäytyä hetkeksi rohkeaksi ja rikkoa rajoja, rikkoa sääntöjä. Jos säännöt ovat meille epämieluisia, löydämme nopeasti ja helposti keinot kiertää niitä. Sitten on niitä sääntöjä, jotka ovat ylitsepääsemättömiä syystä tai toisesta. ne voivat olla tyhmiä, turhia tai jopa haitallisia, mutta ne tuntuvat perin sitovilta. Niiden kiertäminen olisi kaikkien etu, mutta jostain syystä emme pysty siihen, kynnys on liian suuri.

Minulle kaikki säännöt ovat todella sitovia. Punaisia liikennevaloja päin käveleminen aamuyön hiljaisina tunteina, jolloin Hämeenlinnassa ei liiku juuri kukaan, vaatii rohkeutta ja pokkaa. Saatan hiljaisuudesta huolimatta odotella pitkään, ennen kuin arvaan astella tien yli punaisilla valoilla, vaikka ketään ei ole lähimaillakaan.

Virallisia ja epävirallisia sääntöjä riittää loputtomiin. Punaisten liikennevalojen lisäksi entinen työkaveri liputti vahvasti Yle Suomen kuuntelun puolesta. Musiikki oli kuulemma hyvää, mutta minä en tykännyt. Piti olla hiljaa yleisen yhteistyösovun nimissä.

On bändejä, joista pitäisi tykätä. Minä en tykkää. Ja kirjoja, joista pitäisi nauttia, mutta joita en halua edes aloittaa lukemaan.

Ja on niitä asioita, joita ei pitäisi tykätä. Kuten yksin oleminen, yksin matkustaminen, syksy, päiväunet, yksinäiset luontoretket, hiljaisuus, rennot, ei niin tyylikkäät vaatteet ja niin edelleen. Poteako huonoa omaatuntoa vain ei?

Bottom line: Voin olla oma itseni, kaikkine hassuine piirteineni, vaikka kukaan ei siitä tykkäisi. Ehkä aitona omana itsenään oleminen erottaa ystävistä jyvät akanoista. Kaikkien kanssa ei vain tarvitse synkata. Kiitos sinulle, joka jaksat vielä matkassani <3 p="">
Sitten kuvia siitä ketohopeatäplästä :-)

Elämä jättää merkkejään, eikä siinä ole mitään noloa

Luontosivuilla ja -kirjoissa on paljon opastuksia, kuinka tunnistaa mikin eläin. Niiden avulla sitä tulee pinnisteltyä ja mietittyä, minkä otuksen kanssa milloinkin on oikeastaan tekemisissä.

Tänään olen taas monen kymmenen vuoden traumojen kera päätynyt murjomaan itsetuntoani oman ulkomuotoni perusteella. Ihan tyhmää. En ole koskaan ollut hyvännäköinen. Silti ulkonäkökeskeinen maailma ohjaa ajattelemaan sitä samaa, mistä koko elämän on tullut kirpakkaa palautetta: ulkonäköä.

Toki kirpakkaa palautetta on tullut myös luonteesta ja käyttäytymisestä, mutta palataan siihen ehkä myöhemmin ;-)

Täytän kaikki ihmiselle asetetut perustuntomerkit: kaksi kättä, kaksi jalkaa, yksi pää ja niin edelleen. Mitä sitten, jos jokin olisikin hullusti? Jos jalkoja olisikin kolme tai vain yksi? Miten arvoni muka muuttuisi siinä?

Ihmisen fyysisen ja psyykkisen olemuksen torppaajia riittää aina. Torppaaminen sattuu, eikä siitä hyödy kukaan.

Tällä ketohopeatäplällä on siipivarustus vielä kuosissaan. Sillä matka on vasta alussa. Matkan ja koettelemusten myötä siipiin jää jälkiä. Ne kertovat selviytymisestä. Ne ovat kiitollisuuden aiheita, eivät häpeäpilkkuja...

Urheaa ja ylpeää kesäistä loppuviikkoa!

Tunnistusapuja kaivataan: Helmihopeatäplä (?)

Vaikken minä henkilökohtaisesti kuumista keleistä niin piittaisikaan, perhoset ja korennot näyttävät kelpuuttavan nämä kelit oikein mielellään. Perhosten kanssa kuvaaminen menee minulla niin, että otan paikan päällä kuvia kykyni mukaan ja kotona alkaa tunnistusleikki usein nimenomaan Luontoportin avulla.

Tällä kertaa tiedän kuvanneeni jonkin hopeatäplän. Se on rähjääntynyt reissussa kovasti, eivätkä siivet loista enää parhaimmillaan. Yritin ensin tunnistaa tätä siipien päällispuolelta, mutta sitten (kokemuksista viisastuneena ;-)) huomasin, että selvemmät tunnistusavut taitavat tässäkin tapauksessa löytyä siipien alapinnoilta.

Helmihopeatäplä on paras veikkaukseni, mutta kaikki tunnistusapu olisi mahdottoman tervetullutta!
EDIT 25.7.2018 Ketohopeatäpläksi osoittautui tämä yksilö. Kiitos Sami tunnistamisesta!

Ihanaa viikon jatkoa!