Kiitollisuutta

Kevät on keikkuvasta tulostaan mahdottoman kiitollista aikaa. Tänään pihallamme hyöri melkoisen pienellä alueella peräti viisi oravaa ja jopa ihan hyvässä sovussa ja yhteistyössä! Niiden seuraksi saapui vielä koiraspuolinen punatulkku ja siinäpä sitä riittikin katseltavaa ja ihmeteltävää.

Joutsenet ovat tehneet lammella välillä pitempiä ja nyttemmin lyhyempiä pyrähdyksiä. Eilen olin aivan täpinöissäni, kun miehen työhuoneelle mennessäni kuulin joutsenten huudon. Pian huomasin huudon kuuluvan ylhäältä ja valkoinen hahmo näkyikin pian kuusen oksien välistä. Niitä oli peräti kaksi eli lammella koko aamun yksin huudellut joutsen ei ollutkaan vakioparin jäsen, vaan ihan joku muu huutelija. Vakioparin saavuttua se lähti nopeasti lentoon.

Lampeen laskeutunut pari myötäili toisiaan kiihkeästi ja nyökytykset olivat syviä ja isoja. Aivan kuin ne eivät olisi nähneet toisiaan pitkään aikaan, vaikka juuri rinnatusten laskeutuivat veteen matkattuaan sinne yhdessä. Se oli herkkää ja tuntui ihan koko kropassa. Kiitollista oli nähdä tuollaista kiintymystä!

Olen kovasti kiitollinen myös selätettyäni selkävaivani, vaikka jumppia pitää jatkaakin, ettei vaiva uusiudu. Yritän vastedes muistaa olla kiitollinen kivuttomasta selästäni useammin. Sekään eiole itsestäänselvyys.

Lonkka huuteli kipua yöllä - on tullut käveltyä taas vähän enemmän ja jälkihuolto on jäänyt leväperäisen huonoksi. Ihan oma vika siis. Täytyy muistaa jatkossa myös lonkan venyttely ja jumppaaminen.

Metsäkävelyillä olen kuunnellut erityisen paljon lintuja. Olen pysähdellyt katsomaan ja tarkkailemaan ja ollut korva herkkänä. Vihreänä tursuva sammal hellii silmää, mustarastaat vetävät sooloa ja töyhtötiaisiakin olen ollut kuulevinani. Puiden ja pensaiden silmut pullistelevat ja jotkut jo aukeilevatkin. Elämä on voimakasta!

Mahtavaa on myös, että minulla on nyt muutama lomapäivä. Eväät on syöty jatkuvasti kasvaneen työkuorman kanssa ihan loppuun asti, joten loma tulee täydelliseen vaiheeseen! Tänään lopetin työpäivän ajoissa ja nukuin lomapäikkäreitä isoon tarpeeseen. Nyt on jo parempi olla 🧡.

Meillä vapun juhliminen keskittyy hyvään ruokaan, juomaan ja ennen kaikkea lepoon. Tylsää jollekin, aivan taivaallista minulle!

Ihanaa alkavaa toukokuuta ja riemuisaa vappua!

Kuva tyttärestä parin viikon takaa. Vanajavesi oli silloin vielä monin paikoin jäässä, mutta keli oli lämmin 💖.

Joka vanhoja muistaa, sitä *#% päähän?

Toisinaan (säännöllisesti) pohdin puolivakavissani jonkinlaisen elämänkerran kirjoittamista. Siis ihan omasta elämästäni. Koska kirjoittaminen on ollut aina minun juttuni, ajattelen jotenkin pääseväni omista haamuistani eroon kirjoittamalla ne auki. Mutta sitten päädyn siihen, ettei niitä kukaan kuitenkaan lukisi. Ei niitä kovin moni haluaisi kuunnellakaan ja yritänkin myös muistaa sen 😂.

Tuo lukemani Häpeän hoito -kirja avasi taas mennyttä ja nykyistä elämääni auki. Ei mitenkään erityisen kipeästi, mutta tulipahan taas käytyä paljon läpi. Tuli käytyä läpi myös niitä asioita, mitä olen oppinut, missä olen parantanut ja mistä minun ei kannattaisi enää välittää.

Olen päättänyt armahtaa itseni lapsena ja nuorena tekemieni virheiden ja hölmöyksien häpeästä. Yritän muistaa tämän joka kerta, kun päädyn häpeämään menneitä tekemisiäni. Olen päättänyt ymmärtää sen, että niissä olosuhteissa, niillä valmiuksilla, en ole pystynyt parempaan.

Vaikeampi itsensä armahtamisen kohde on omat aikuisajan tekemiset. Puolirikkinäisen ihmisen paras toiminta ei ole riittänyt eheiden ikätoverien standardien lähellekään aika ajoin. Jotain toimintaani häpeän jälkikäteen itse. Lähelleni on löytynyt kuitenkin myös niitä julkihäpeän levittäjiä. Minun on annettu ymmärtää, että olen toiminut todella, todella väärin. Se on ollut hyvä syy melkein mihin vain syrjimiseen. Se satutti vuosia ja vasta muutaman vuoden ajan olen löytänyt armollisuutta itselleni. Kukaan ei ansaitse sellaista kohtelua, enkä aio sellaista myöskään jatkossa ottaa vastaan.

Minun isoin kompastuskiveni on ollut erilaisuus ja se, etten ole edes halunnut olla samanlainen kuin kaikki muut. Ei niin, etten arvostaisi muita, vaan niin, etten kestä muottiin sovittamista. En ole koskaan muotteihin sopinut ja sopeudun mieluummin siihen kuin siihen häpeään, etten edelleenkään onnistu yhdessäkään muottiin sovittamisessa.

Mutta ehkä tässä on taas riittävästi tähän tilanteeseen. Kiitos kun käyt lukemassa tai katsomassa valokuviani. Säästelen seuraavaa menneisyysvuodatusta taas joksikin aikaa eteenpäin. Nyt oli vain ihan sormen ja näppäimistön välissä paljon tunteita.

Vanha muisto kesämökkireissulta Konnevedeltä vuodelta 2015. Elämään mahtuu onneksi niin paljon hyvää, että kiitollisuus ja ilo ovat keskimäärin niitä päällimmäisiä tunteita omassa elämässä. Kiitos 🥰.

Itsetutkiskelua ja pesää suunnitteleva naakka

Hitaasti ja hieman passiivisestikin etenevän kirjalistani ytimessä on juuri nyt ollut Katja Myllyviidan Häpeän hoito. Kiila-kuntoutuksen rautainen psykologi Elisa suositteli tätä kirjaa minulle ja se on ollut aivan täysosuma. 

En olisi osannut arvatakaan kuinka ytimeen ja syvälle tuo kirja osuisi. Löysin sieltä itseni ja menneisyyteni moneen kertaan. Sen myötä löysin myös paljon ajattelemisen aihetta, ihan ratkaisumallejakin. Erinomainen kirja minulle juuri tähän elämänvaiheeseen.

Joskus sitä kuvittelee jo käsitelleensä vanhat ongelmansa ihan loppuun asti ja sitten ne nostavatkin päätään uhmakkaina kuin mitkäkin. Tuollainen ylläri-pylläri sotkee pasmat ihan kunnolla. Itsensä kyseenalaistaminen on silloin ihan primitiivireaktio.

Itsemyötätunto on isona teemana tuossa kirjassa. Sitä olen opetellut jo kauan, mutta kirjassa on paljon muutakin. Paljon työstettävää minulle, vaikka olen paljon kirjallisuutta kahlannut.

Asiasta kolmanteen:

Joutsenet kävivät taas ruokailemassa lammella parin päivän ajan. Paikalle kerääntyneet kännykkäkuvaajat ajautuivat liian usein liian lähelle niitä ja niinpä joutsenet päättivät poistua jonnekin muualle. Olen luontokuvausaikojeni alkuvaiheissa ollut aikamoinen hätähousu. Lähelle on (omasta mielestä) pitänyt mennä eikä minulla ole ollut käsitystä noiden eläinten sietokyvystä. Myöhemmin vasta tajusin kömpelyyteni. 

Kännykkäkameroiden heikko zoomauskyky houkuttaa lähestymään kovasti, mutta se ei ole kenenkään kannalta kestävä ratkaisu. Läheltä voit kuvata, jos olet paikalla jo ennen eläimiä ja ne saapuvat sinne sinun jälkeesi. Silloin hienovaraisesti ja hiljaa voit kuvata niitä lähempääkin. Jälkikäteen lähestyminen kannattaa jättää suotuisaan välimatkaan.

Luontohavainnoistani jaan tällä kertaa pesää rakentelevan naakan. Savupiipun kupeessa se tiiraili tilannetta sopivan pesärisun kanssa 😊.

Ihanaa alkavaa huhtikuun viimeistä viikkoa!

Korona on kaikille erilainen ja laulujoutsen jumppaa

Rokote on saatu. Illalla käsivarsi kipeytyi puolikepeästi pistoskohdan luota ja se sitten vaikeutti osaltaan nukkumista, kyljellään nukkuja kun olen. Aamulla oli pääkipua, ja se voimistui päivän aikana. Lämpökin alkoi nousta. Väsymys oli melkoinen, mutta paljon kevyempi, kuin kunnon perusflunssassa. Illalla olo on ollut taas parempi. Ei siis mitään ikävää, tämän kestää leväten ihan tuosta vain.

Nyt kun ensimmäinen koronarokote on alla, suhtaudun jo paljon positiivisemmin niihin puheisiin, joissa kaivataan yhdessä olemista ja fyysistä läheisyyttä. Nyt kun se on turvallisempaa, niin se sopii minulle hyvin.

Turvallisuushakuisuus ei ole ollut mikään menestystekijä näinä aikoina. Ns. influensserit himoitsevat lähiseuraa, fyysistä lähellä oloa ja kaikkea sitä vanhaa. Jos haluaa jotain muuta, se tulkitaan helposti introvertiksi vastarannan kiisken perusmuutosvastarinnaksi. Huoh...

Kuvittelin, että tällaisten aikojen esiin nostamat erityisvahvuudet muuttaisivat työelämää. Että jotenkin yhdistettäisiin vanhasta ja uudesta työelämästä parhaat palat ja niillä mentäisiin eteenpäin. Olen onneksi myös kuullut, että joissakin organisaatioissa toimitaan näin. Onnittelut sinne!

Tällä välin suosittelen joutsenjumppaa. Esimerkkiä tässä 😊.

Rokote saatu, silkkiuikut soidintavat ja kylmänkukkia on tuloillaan

Rokote on saatu pari tuntia sitten ja elämä on vielä mainiosti raiteillaan 😊. Rokotteen jälkeen ei tarvitse olla varovainen - ei vältellä saunaa, liikuntaa tms. Eloansa voi jatkaa ihan normaalisti. Muutenkin kaikki oli organisoitu todella hienosti. Nyt Hämeenlinnassa hoidettiin tämä homma todella mainiosti!

Meillä on ruohikkopalovaara. Sateet tulevat todella tarpeeseen. Samaan aikaan katupölyä on paljon ja sade helpottaa siinäkin mielessä. Lupaan olla rutisematta sateista. Hyvää ne tekevät tiettyyn rajaan asti.

Silkkiuikut ovat palanneet muutolta, kuten totesinkin edellisellä kerralla. Tässä muutama soidinkuva touhukkaista vehtaajista 🤭.

Tähän voi mukaan hakea vaikkapa Luontoportista silkkiuikkujen huuteluääniä ja tunnelma on aika lähellä todellista 👍.

Kävimme koiran kanssa eilen katsastamassa kylmänkukkatilannetta. Nousemassa ovat. Mutta mäet olivat muutamassa paikassa vielä paksun jääpeitteen peittämät, vaikka muuten lunta ei enää näe missään. Onneksi metsän puolella oli sulaa, rämmimme koiran kanssa liukkaimmat kohdat sitä kautta.

Upeaa huhtikuun viimeistä viikonloppua!

Koronarokote ja mahdollinen sinkkukurki

Huomenna saan koronarokotteen. Olo on helpottunut ja toiveikas. Tulevaisuus näyttää jotenkin valoisammalta, vaikken ole kokenut tuntevani mitään erityisen isoa korona-ahdistusta. Monista tilanteista selviää kumman hyvin haastamalla itsensä sopeutumaan. Niin on tälläkin kerralla käynyt. Olen keskittynyt niin paljon mahdollisuuksiin ja hyviin hetkiin, etten ole suuremmin tiedostanut omaa kaipuutani vapaampaan elämään. Nyt, kun rokoteaika on varattu, tunnen kuitenkin melkoista helpotusta.

Samaan aikaan mietiskelen kuitenkin sitä, että mitä sitten, jos me molemmat, mies ja minä, saamme vaikkapa kovan kuumeen jälkiäisinä. Miten pitäisi varautua? Jonkinlainen varasuunnitelma on viritteillä pojan kanssa vähintäänkin koiran hoidosta, jos tilanne äityisi hankalaksi. Lisäksi tulehduskipulääkkeitä pitää varata riittävästi ja muutenkin hoitaa talous siihen kuntoon, ettei muutamaan päivään tarvitse välttämättä käydä ostoksilla. Minua ei pelota, mutta hallitsen mielelläni niitä riskejä, joihin pystyn vaikuttamaan.

Asiasta kukkaruukkuun: Maaliskuun 27. päivä Sääksmäen sillan luona vesi oli jäässä ja jää täynnänsä pilkkijöitä. Tänään jäästä ei ollut näkyvissä jälkeäkään. Silkkiuikut valmistelivat jo pesiänsä, harjoittivat soidinmenojansa ja riitelivät naapuriensa kanssa oikein urakalla.

Kotimatkalla näin yksinäisen kurjen. Jäin miettimään, oliko se oikeasti yksinäinen ja todellakin yksinäinen. Yksinäinen se oli siinä mielessä, että se oli ainoa näkyvissä oleva kurki tuolla pellolla. En tiedä, onko se pariutunut ja pari jossain muualla. Eli onko se parisuhteessa vai sinkku.

Jos se oli sinkku, edelleenkään en tiedä, kokiko se itsensä ja olonsa yksinäiseksi vai oliko sillä ehkä sankarimainen retkeilijäfiilis, kuten minulla yksin luonnossa liikkuessani. Huomaan luotoretkilläni joskus saavani ihmetteleviä katseita. Yksin luonnossa liikkuva ihminen herättää kysymyksiä. Yksin luonnossa liikkuva nainen näyttää herättävän monesti säälin tuntemuksia. Ihan suotta. Oikein hyvin me voimme 💖.

Miten sinä suhtaudut koronarokotteeseen? Ja miten heihin, jotka ottavat rokotteen ja toisaalta heihin, jotka jättävät rokotteen ottamisen väliin?

Mahtavaa kevään jatkoa!

Lomien sumplimista ja aamujoutsenia

Varaan nykyään aina osan vuosilomapäivistäni keväälle. Mitään isoa lomaahan ei  keskelle työruuhkia pysty varaamaan, mutta päivän, parin, maksimissaan viikon loman saa varattua, kun sen kalenteroi ja suunnittelee riittävän ajoissa. 

Noudatan omia, hyväksi havaitsemiani lomakokemuksia ja tietysti sen lisäksi tutkittua tietoa. Varmistelen, ettei loman onnistuminen ole ainakaan taustatiedoista kiinni. Monet omat hyvät havainnot löytyvät yllättäen myös viisaampien kirjoituksista. Hyvä niin 👍.

Tässä muutamia vinkkejä lähteineen:

Lomaile kerrallaan vähintään 2-3 viikkoa: Tutkimusten mukaan työntekijän hyvinvointi paranee keskimäärin kahdeksan päivän ajan loman alettua. Tämän jälkeen jaksaa olla aktiivinen ja tehdä itselle mieluisia ja työlle vastakkaisia mieltä virkistäviä asioita, joita palautuminen levon lisäksi edellyttää. Koska loman hyvinvointivaikutukset haihtuvat melko nopeasti, kannattaa lomapäiviä jättää myös talveksi.

Palaa töihin keskellä viikkoa: Pyri ajoittamaan lomalta paluusi keskelle viikkoa, mikäli se on mahdollista. Tällöin saat kevyemmän alun, kun ensimmäinen viikko ei tunnu liian pitkältä ja raskaalta.

Lähde: https://www.ttl.fi/avaimet-onnistuneeseen-kesalomaan/

Loma rentouttaa ja palauttaa paremmin, kun suunnittelet sitä edeltävän ja sen jälkeisen ajanjakson. Suunnittele lomalle jääntisi niin, että pystyt keventämään töitä ennen lomaa. Priorisoi ja keskity niihin pakollisiin tehtäviin, jotka on saatava valmiiksi ennen vapaajaksoa. Pyydä tarvittaessa apua esimieheltä ja työkavereilta.

Lähde: https://www.pihlajalinna.fi/terveydeksi/tyoterveyslaakari-neuvoo-tallainen-on-hyva-loma

Onnistunut palautuminen edistää ihmisen hyvinvointia ja toimintakykyä. Palautumisen onnistuminen edellyttää irrottautumista työstä ja työssä kuluneiden voimavarojen täydentämistä. Lyhyestäkin lomasta on hyötyä. Fyysinen aktiivisuus ja itseä miellyttävien asioiden tekeminen edistävät loman hyvinvointivaikutuksia. Mitä kuormittuneempi työntekijä on, sitä pidempi irrottautuminen työstä on tarpeen. Koska loman hyvinvointia lisäävät vaikutukset haihtuvat nopeasti, on hyvä sijoitella lomia pitkin vuotta ja huolehtia palautumisesta myös arkena.

Kuinka pitkä loman pitäisi olla? Psyykkisen hyvinvoinnin on todettu paranevan jo noin viikon mittaisen talviloman sekä lyhyen, keskimäärin nelipäiväisen loman aikana (de Bloom ym. 2010). Lyhyestäkin lomasta on siis hyötyä hyvinvoinnille. Fyysiseen palautumiseen tarvittavan irtautumisen kesto riippuu työntekijän kuormittumisen määrästä. Mitä kuormittuneempi työntekijä on, sitä pidempi irtautuminen työstä on tarpeen palautumisen onnistumiseksi (Kinnunen ja Mauno 2009).

Lähde:  https://www.duodecimlehti.fi/duo10363

Lomien hajauttaminen on noiden suositusten lisäksi minulle tärkeää myös siksi, että haluan lomailla (siis valokuvata - ja nukkuakin) kaikkina vuodenaikoina. Minun leipätyössäni ei tarvitse onneksi laittaa kaikkia lomamunia yhteen koriin, vaan ne voi hajauttaa sopivasti sekä itsensä että työnsä hyödyksi.

Käytännössä olen huomannut myös sen, että parempi lomien hallinta on tuottanut minulle parempaa ja terveempää elämän laatua. Ei yhtään huono juttu eräänlaisena onnistumisen mittarina 👍.

Huhtikuun lomapäivät ovat oikeastaan maaliskuulta siirrettyjä lomapäiviä, mutta tämä on käytännössä ehdottomasti parempi näin päin. Huhtikuu on ollut todella hohdokasta kevään etenemistä. Ihania säitäkin on riittänyt ja seuraavat sateet tulevatkin luonnolle varmasti oikein tarpeeseen. 

Kamera on kulkenut mukana ja minä olen liikkunut enemmän kuin taas pitkiin aikoihin. Kuvattavaa löytyy ja maisema uusiutuu nopealla syklillä. Vajaa viikko sitten en löytänyt yhtään sinivuokkoa, nyt kaikki nurkat tuntuvat notkuvan niistä. Ihan mahtavaa muutoksen tahtia!

Lonkka- ja selkäkipujen myötä nukkuminen vaikeutui ja nyt kipujen helpottaessa unirytmi oikuttelee edelleen. Yö yöltä nukkuminen sujuu paremmin, mutta vielä viime viikonloppuna heräsin erinomaisen ajoissa kuvaamaan lammella vieraillutta laulujoutsenpariskuntaa. Valo oli vähissä etenkin, kun aurinko nousee harjun toiselta puolelta, mutta valon sävy oli kaunis. Aamutorkkuna minulle ei kovin helposti synny näitä aamukuvauksen mahdollisuuksia. Unesta kun täytyy pitää huoli seuraavaa työviikkoakin ajatellen.

Mutta kevät on kaunista, tarkastelee sitä minä kellonaikana tai missä säätilassa tahansa. Keskitytään, uppoudutaan, nautitaan ja opitaan 💖.

Hömötiainen ja perheviikonloppua

Olen ihan täpinöissäni kevään edessä. En edes ehdi kaikkialle, minne haluaisin. Pitäisi olla monta persoonaa samassa ajassa, jotta pääsisi tarkastamaan kaikkien kiinnostavien paikkojen kevään etenemisen päivittäin. Niin paljon tapahtuu ja yhdessä paikassa vietetty aika on pois muilta paikoilta. Toisaalta hätäily ja paikasta toiseen lennähtely vähentää elämysten syvyyttä. Syvyys tulee siitä, kun pääsee tarkkailemaan samaa paikkaa, eläintä tai tapahtumaa pidemmän aikaa ja havaitsee eri vaiheita ja vivahteita. Kiireessä eteen osuu mitä sattuu ja pysähtymisen elämys jää kokematta.

Tytär oli viikonloppuvieraana perjantaista sunnuntaihin ja meidän italialaistyylinen perhe ensin -mentaliteettimme pääsi taas nautiskelemaan olemassaolostaan. Olen kiitollinen tästä(kin) viikonlopusta, arjen harmit jaksaa hyvän lähipiirin kanssa aina vahvempana.

Luontoelämyksiäkin kertyi etenkin perjantaisen vuosilomapäivän myötä oikein runsaasti. Ihana elämys oli löytää hömötiainen äänen perusteella (jota en siis tunnistanut). Utelias mieli etsi hömötiaisen kuusen oksilta. On se hassua, miten mieli jaksaa ilahtua tällaisista kohtaamisista 🥰.

Luonto on mahtavan hyvä hiljentymispaikka ja terapeuttikin tarvittaessa. Tämä hömppä löytyi ihan pellon vieressä kasvavasta kuusesta. Samalla tavalla pellon reunalla kuunnellen löysin laulurastaan ja keltasirkut. Hanhet huomasin jo ennen ääniäkin. Kurjet huutelivat, niitä en nähnyt. Kiurut tunnistin ensin laulusta, sitten näin ne myös lennossa.

Ihanaa kevättä!

Telkkäkoiras esittää

Telkät, etenkin telkkäkoiraat, ovat aivan mahdottoman viihdyttäviä olentoja tähän aikaan vuodesta. Työpäivän jälkeen ehtii hyvässä valossa tiiraamaan paikallisia telkkiä ihan rauhassa.Ilmeitä ja eleitä ehtii havainnoimaan lyhyessäkin ajassa laidasta laitaan. 

Koirastelkän pää on ihanan vihreä, vaikkei sitä kaukaa aina huomaakaan. Valkoiset poskitäplät ovat komeat ja koiraan keltaisista silmistä tulee telkän englanninkielinen nimi: Goldeneye. Naaraan silmät ovat vaaleanharmaat.

Nyt on mahtavaa aikaa katsella ja tutkia luontoa. Ihan olohuoneen ikkunasta ulos kurkistaessani huomasin räkättirastaiden etsivät ruokaa nurmikon uumenista. Yksi löysikin ison madon, jota se veteli tarmokkaasti omaan massuunsa. Sen jälkeen se seisoskeli paikallaan muutaman tovin ja sulatteli varmaankin ruokaansa, ennen kuin ryhtyi taas ruoan metsästykseen. Mikäpäs olisikaan sen keväisempää katseltavaa 😊.

Huumorin kukka on se vaikein kukka

Nauraminen, etenkin yhdessä muiden kanssa nauraminen, tekee ihmiselle hyvää ja se todella tuntuu hyvältä. Ehdottomasti jokainen ansaitsisi oman naurukaverinsa ja oman nauruporukkansa. Yhdessä nauraminen liittää ihmisiä yhteen tämän Iltalehden ihan ansiokkaan artikkelin mukaan. Kuten kuitenkin tiedämme, huumori on vaikea laji eikä nauraminenkaan ole sinänsä mikään maailman helpoin juttu. 

Kun olin lapsi, minulle sanottiin, että nauruni on niin ruma, että olisi parempi, jos en nauraisi ääneen. Siitä alkoi se oman naurun pidättely silloin kun nyt sattui naurattamaan. Tai ainakin muutaman muistutuksen jälkeen opin nauramaan äänettömästi. Teen sitä vieläkin välillä ihan vanhasta muistista.

Sain kuulla myös jo lapsena, ettei minulla ole huumorintajua. Eikä sitä sitten pitkään aikaan kehittynytkään. Vähän koettelevampien polkujen jälkeen pienet hellät kaskut eivät osuneet naurusuoneen ollenkaan (etenkään, kun se nauru oli ollut jo kauan kiellettyjen asioiden listalla). Mieheni pääsi nuoruudessamme usein selittämään vitsejä minulle eivätkä ne tupanneet naurattamaan selittämisen jälkeenkään.

Kun huumorintajuni vihdoin heräsi henkiin, se heräsi tummana, lähes mustana. Oli vaikea löytää yleistä kaikupohjaa mustalle huumorilleni. Kesti ikävän kauan, ennen kuin ymmärsin sen. Opin huomaamaan rajan paheksuvien katseiden, silmien pyörittelyn ja kovaäänisten huokausten myötä. Taas ikävän hitaasti.

Huumorin kukka on se kaunein kukka, kuulemma, mutta kuka määrittää sen kauneuden täsmällisesti? Jo vuosia sitten pari 'kaveria' aloittivat lentävän lauseen "Susannan huonosta huumorista". Se tuntui ikävältä, tietenkin. Diplomaatti olisi kutsunut huumoriani erilaiseksi, omintakeiseksi tai vaikkapa kummalliseksi. Mutta edelleen nuo samat ihmiset tulkkaavat minun huumoriani ymmärtämättömille ihmisille juttujani "Susannan huonoksi huumoriksi". Eikä huumorini ole enää ainakaan julkisesti enää niin kovin mustaa. Omintakeista ehkä. Ja vieläkin tuo lause tuntuu pahalta.

Onneksi minulla on perhe ja ne lähimmät ystävät, jotka eivät välttämättä aina jaa kaikkea huumorin oivalluksiani, mutta sen ilon kuitenkin, mikä kulloinkin kolahtaa yhteiseen laariin. Minäkin saan nauraa - ihan ääneen - muiden kanssa. Nauraminen voi liittää ihmisiä yhteen, mutta se voi myös näyttää ne isot kuilut. Tärkeintä on mielestäni arvostaa erilaistakin ihmistä ja arvostaa sitäkin läheistä, jolla on ruma nauru ja kummallinen huumorintaju.

Hauskaa huhtikuuta! Huvitellaan kevään iloisilla ilmiöillä ja nautitaan elämästä.

Lomapäivä ja nokkosperhosten kuumaa aikaa

Maaliskuulle suunnittelemani vuosilomapäivät siirtyivät huhtikuulle. Koska kevät on hieman myöhässä, tämä oli loppujen lopuksi ihan hyvä ratkaisu. Kotimme vieressä oleva lampi on nyt puoliksi sula, aamulla se oli vielä lähes kokonaan jäässä. Paikalla vieraillut sorsapari sai nyt uida, sukeltaa ja syödä ihan halujensa mukaisesti 😊.

Nukuin aamulla pitkään. Univelat ovat vaatineet viimeisen viikon aikana lisäpanostusta nukkumiseen. Ja se nukkuminen tuntuu tässä olotilassa niin taivaallisen ihanalta! Kun on nukkunut (ja syönyt) riittävästi, elämä näyttää heti paljon upeammalta ja täynnä mahdollisuuksia 👍.

Eilen tuli käveltyä paljon haastavassa ympäristössä (siitä enemmän myöhemmin), joten tänään oli helpon ja miellyttävän löllöttelylenkin vuoro. Perhosten perässä tuli kuljettua. Sitruunaperhoset, nokkosperhoset ja koivutyttöperhoset lehahtelivat melkein mihin tahansa silmänsä suuntasikaan. Perhe onkin saanut tänään enemmän kuin oman osansa nokkosperhosten parittelupuheista 🦋😔.

Lukemani mukaan nokkosperhosten varsinainen parittelu kestää kauan (tunteja) ja tapahtuu salaisissa, vaikeasti saavutettavissa paikoissa, siksi harva on päässyt niitä todistamaan. Todistin kuitenkin tänään nokkosperhosten esihehkuttelua. Ensin huomasin vain yhden nokkosperhosen ja vasta sitten huomasin toisen, siivet supussa olevan parin. Siihen jäin sitten seuraamaan ja kuvaamaan tapahtumia.

Mahtavaa huhtikuun jatkoa! Nyt on kevät aika lailla parhaimmillaan 🥰.

Kevään joutsenia ja mahtava kävelykokous

Joutsenia ja hanhia riittää nyt silmän iloksi vähän kaikkialla. Tämän parin tapasin viime viikonloppuna pienellä kevätretkelläni.

Pysähdyin autolla tien reunaan nämä nähdessäni. Avasin ikkunaa ja kuvasin siitä vaivihkaa. Olisivat muuten pelästyneet ja lähteneet pois. Samasta syystä en kuvannut kovin kauaa, en halunnut häiritä yhtään kauempaa kuin kuvien ottaminen vei aikaa. Jäivät onneksi oikein rauhallisina laiduntamaan pellolle lähtöni jälkeenkin.

Olemme aiemmissa työyhteisöissäni kokeilleet käveleviä kokouksia silloin tällöin jo 2000-luvun alusta alkaen. Nyt kollegani Marjaana otti kokeiluun liikkuvan kokouksen Teamsin avulla. Lähdin luonnollisesti kokeiluun innokkaasti mukaan etenkin, kun keli oli mitä mainioin.

Ajattelemattomuuksissani suuntasin matkani Ahveniston metsään, jossa on joitakin todella erämaisia vyöhykkeitä ilman kunnollista kenttää (tai kenttää ollenkaan). Havahduin pian kuuluvuusongelmiin, jotka eivät juuri häirinneet itseäni kuuntelussa, mutta varmuuden vuoksi pysähdyin oman puheenvuoroni ajaksi paikalleni mahdollisimman aakeaan paikkaan. Pieniä kuuluvuusongelmia taisi olla, joten ensi kerralla muistan suunnitella kulkuni sivistyksen pariin 🤭.

Perinteisessä kävelukokouksessa tulee helposti se ongelma, että ryhmän eri laidoilla olevat ihmiset eivät kuule toisiaan riittävästi. Teamsin avulla osallistuminen oli tasaveroista ja vaivatonta. Ihastuin tähän kokeiluun aivan täysillä!

Kokouksen jälkeen olin virkistynyt ja uudistunut. Omat asiani olin kuvannut kännykän kameralla itselleni muistiksi, joten mitään ei jäänyt unohduksiin 👍.

Kiitos, Marjaana!

Vahvuus piilee erilaisuudessa ja telkät ovat vauhdissa

Erilaisuuden arvostaminen on joskus todella vaikeaa. Itse pidän uusista haasteista ja uusista olosuhteista, mutta matkaan (mielestäni) aina tavoite edellä. Teen töitä myös sellaisten ihmisten kanssa, jotka innostuvat nopeasti ja herkästi uusista asioista, uudesta teknologiasta ja ylipäätänsä kaikesta uudesta. Heillä työkalujen ja menetelmien uutuus, hienous ja säihkyvyys menee ihan vaivihkaa kokonaistavoitteen edelle, koska se on vain niin upeaa, hienoa ja säihkyvää! Siinä kohtaa meille tulee sellainen haastava kohtaamispiste.

Meitä molempia tarvitaan, jotta kehitys kehittyisi eteenpäin yhä paremmalla voimalla. Siksi meidän tulee pystyä arvostamaan toisiamme ja tulemaan toistemme kanssa toimeen. Ja sitä kovasti yritän. Samalla opin paljon, vaikkei se kuulukaan alkuperäisiin tavoitteisiini.

Erilaisuus tuottaa paljon hyvää, vaikka se ensin vähän kirpaiseekin. Kannattaa silti sukeltaa syvään päätyyn samoin tein ja ottaa yhteisen tekemisen haate vastaan, vaikka se ensin tekeekin hieman kipeää 👍.

Jos ei vielä tunnu tutulta, ota välittömästi yhteyttä johonkin organisaatiosi osaajaan, joka näkee asiat ihan eri tavoin kuin sinä. Pistäkää pystyyn jokin pieni projekti ja tehkää jotain ihan uutta 🥰.

Keväiset telkkäparit ovat sydämelle ja mielelle sulaa vahaa. Koirastelkän notkeat soidinelkeet ovat liikuttavia, samoin naarastelkän näennäinen viileys. Ihanaa kevätaikaa, välitetään vähät väliaikaisista lumista🧡.

Pääsiäistä, kevättä ja kohtaaminen kaupan kassajonossa

Olimme pääsiäisenä koolla parhaimmalla hetkellä koko perhe. Pixie-koira oli innoissaan ja hieman onnellisesti sekaisin kaikista rakkaista ihmisistä siinä ympärillä. Sen tuottamat äänet olivat todella monipuolisia tavalliseen äänen tuotantoon verrattuna 😊.

Pääsiäisen tärkeimmät jutut minun kannaltani ovat rauhoittuminen, pysähtyminen, hyvä seura, ruoka ja juoma. Vuosien varrella on ollut paljon niitä pääsiäisiä, jolloin emme ole pääseet olemaan koossa koko porukalla. Etäisyydet ovat olleet pitkiä ja etäyhteydet, kuten puhelin ovat toimineet yllättävän hyvin päivittäisen yhteydenpidon välineenä. Meille on ollut siis pitkään selvää, ettei kaikkien tarvitse olla läsnä tai edes samassa hetkessä. Aikavyöhykkeet kannattaa hyväksyä kunnioituksella, jottei yhteydenpidosta tule taakkaa.

Käytiin tyttären kanssa ostoksilla, Aulangon joutsenlammilla ja Verkatehtaan ympäristössä. Tämä kuva on Aulangolta.

Tänään aamupäivällä tyttären palatessa omaan kotiinsa minä suuntasin kameran kanssa maastoon tutkailemaan kevään etenemistä. Keli oli mitä kaunein, vaikka tuulta riittikin. Tutulle pellolle oli kerääntynyt toista tuhatta (jos ei enemmänkin) hanhea. Äänimaailma oli sen mukainen - rehevä ja muheva 😍.

Pellon läpi kulkevan joen lisäksi pellolla oli sulan veden muodostama kosteikko, joka keräsi lintuja puoleensa magneetin lailla. Hanhet olivat pääosin metsä- ja tundrahanhia. Joukossa oli jokunen kanadanhanhikin ja yksi laulujoutsen.

Tundra- ja metsähanhia saapui välillä lisää. Ja toisinaan ne vain vaihtoivat paikkaa.

Monesti ne vaihtoivat paikkaa joelle ja laskeutuivat (lopulta) sinne ruuhkaan.

Kuvausreissun välissä nälkä yllättää aina. Tällä kertaa en muistanut syödä välipalaa ennen lähtöä enkä edes ottaa evästä mukaan, joten jouduin turvautumaan kaupassa käymiseen. Se osoittautui masentavaksi kokemukseksi.

Kassajonossa ihan tiiviisti perääni ahtautui nuori pari, jonka ulkonäön perusteella luokittelin aikuiksiksi. Heillä ei ollut maskeja ja he liimautuivat siitä huolimatta kiusallisen lähelle. En tykkää huomautella, mutta nyt toivoin heidän olevan fiksuja ihmisiä ja pyysin heitä pitämään vähintään metrin turvavälin ja siirtymään taaksepäin, etenkin, kun heillä ei ollut maskeja ollenkaan.

Kiiltokuvamaisen nätti ponihäntäpoika vastasi minulle: "Tai sitten siirryt itse eteenpäin - ämmä!" Hymyili väkevästi tuohon perään. Olin aivan häkeltynyt. Vastaus kuulosti esiteini-ikäisen 11-vuotiaan vastaukselta, mutta ponnarityyppi näytti aikuiselta. Kokemus oli hämmentävän ristiriitainen. Hämmentyneen kelaamisen jälkeen tokaisin, että olipas lapsellista. Hymypoika vastasi minulle: " Niin olit itsekin". Se oli siinä. Tästä tilanteesta ei keskustellen päästäisi parempaan lopputulokseen ainakaan minun keskustelutaidoillani.

Ensimmäisiä primitiivireaktioitani oli syvä sääli pojan vanhempia kohtaan. Enpä haluaisi olla heidän housuissaan. Enkä myöskään hänen työ- tai opiskelukaveriensa asemassa. Olen onnekas, ettei minun elämäni kohtaa hänen kanssaan toistuvasti.

Sääliksi käy niitä fiksuja, upeasti käyttäytyviä nuoria miehiä, jotka jäävät tuollaisten yli-itsevarmojen kiiltokuvapoikien varjoon. Pitkällä tähtäimellä huonosti käyttäytyvät kiiltokuvapojat eivät ole toimivaa parisuhdeainesta. Ja sitten taas kävikin sääliksi tuo tyttöystävä ja häntä seuraavat tyttöystävät. 

Kaikille tytöille ja pojille (noita kiiltokuvatörppöjä on tytöissäkin) haluaisin muistuttaa, ettei tuollainen käytös ole hyväksyttävää koskaan. Ei edes silloin, kun kohtaa ärsyttävän keski-ikäisen naisen kaupan kassalla. Jos jollain ei ole ongelmaa tylyttää tuntematonta ihmistä julkisella paikalla, hänellä ei varmasti ole sitäkään vähää estoja tylyttää parisuhdekandidaattiaan yksityisesti muiden näkymättömissä. Ja sekään ei ole ok.

Kukaan ei voi töpätä parisuhteessa niin pahasti (jatkuvia ääritilanteista lukuunottamatta), että he voisivat ansaita tylyttävää kohtelua. Näin keski-ikäisen silmin aivan liian moni nuori ja keski-ikäinen (miksei vanhempikin) kärsii parisuhteessa huonoa kohtelua, koska kuvittelee muka ansainneensa sen. Jokainen ansaitsee arvostavaa ja hyvää kohtelua. Ja jokaiselle löytyy hyvä, arvostava kumppani, jos vain muistaa ensin arvostaa itseään ja miettiä omat arvovalinnat kohdalleen. Kumpi onkaan tärkeämpää: vimpan päälle hoidettu upea ulkonäkö vai välittäminen ja hyvä käytös? Mieti 10 vuotta eteenpäin - mikä merkitsee päivittäisessä arjessa eniten?

Päätin kaiken pohdiskelun jälkeen, etten mene tuon kylän kauppoihin enää uudelleen. Poitsu on todennäköisesti paikallisia, joten vältän mielelläni tällaiset kohtaamiset. Kiitos teille kaikille fiksuille nuorille ja nuorille aikuisille, joita kohtaan tavallisesti! Uskokaa itseenne, teillä on paljon hyvää odottamassa edessänne!