Laulujoutsenia ja hanhia :-)

Valtatie 2:n varrella pellolla, kaukana mutta silti näkyvissä näkyi valkoisia pikkupalleroita ihan mahdottoman paljon. Laulujoutsenia perheineen, mukana myös kanadanhanhia ja tulkintani mukaan metsä- ja merihanhia. Joutsenia oli karkeasti arvioiden ainakin pari sataa. Tiiran lukemien mukaan jopa yli kolmesataa.

Oli ihanan pysähdyttävä kokemus tähän vaiheeseen syksyä. Kuvat ovat etäisyyden vuoksi heikkoja, mutta tunnelataus on sitäkin vahvempi :-)

Kuvat kannattaa klikata isommiksi.

Olipa tunnelmallinen retkipäivän avaus :-)

Päivävierailu Yyterin alueella

Saldovapaa: joustava työaika kiittää kiireajan panostuksista. Se ei ole julkisella sektorilla ihan yleistä, meillä kuitenkin joustotyöajan rajoissa tehdyt työt antavat mahdollisuuden vapaan pitämiseen myöhemmin. Nyt tuo mahdollisuus tuli todella tarpeeseen, sillä edellisen viikonlopun vietto ei ollut teknisesti ihan lepäämistä ja rentoutumista.

Kävin siis Porissa :-) Syyslomalta jäi hieman hampaankoloon kysymyksiä ja niihin lähdin etsimään vastauksia. Sain juuri ladattua kuvat koneelle, joten huomenna päässen käymään niitä läpi ja raportoimaan hieman.

Itsenäinen luonto- ja seikkailupäivä on NIIN upeaa ja merkityksellistä, että niitä pitää jatkaa. Suosittelen :-)

Terveisiä Yyterin lietteiltä :-)

Närhi tuli taas vakiovieraaksi :-)

Talven lähestyminen on tuonut meidän pihaamme sellaisia vieraita, joita siellä ei kesällä näe. Osin ehkä senkin vuoksi, että kaikissa puissa ja pensaissa ovat kaikki lehdet tallella ja näkyvyys on heikko. Mutta osin myös ihan vain vuodenajan ansiosta.

Tänään ehdin seurailemaan (odotellessani hetken seuraavan palaverin alkamista) pihassa hääräävää oravaa. Se kävi ihan kuumana pihan lintujen ruokintalaitteiden kanssa. Keräsi suuhunsa lastin auringonkukansiemeniä ja kiiruhti sitten johonkin päin pihaa piilottelemaan ja jemmaamaan niitä. Palasi oitis takaisin ahmimaan lisää siemeniä ja syöksyi samantien taas piilottelemaan niitä.

Jossain vaiheessa se syöksyi selvästikin jonkin pikkulinnun perässä ensin ruokintalaitteille ja sitten siitä eteenpäin omenapuun oksille. Ottikohan tintti sen jemmaaman siemenen? Orava palasi kohta takaisin ruokintalaitteille toistamaan maneereitaan.

Pian huomasin toisenkin oravan. Ne eivät tulleet toimeen keskenään, eivät edes yrittäneet. Toinen jahtasi toista vimmalla ja apinan raivolla (en tiedä, mistä tuo sanonta tulee). Aggressiivisuus oli ilmassa paksuna ja tukevana, melkein käsin kosketeltavana huuruna.

Viime sunnuntaina kävin ulkoiluttamassa kameraa hetken verran ja pihan sinitinttien lisäksi kuvattavaksi suostui alueen närhi. Metsässä olen kuunnellut niitä kesästä asti (keväällä metsä jäi vähemmälle) ja viime viikkoina nekin (kaksi kappaletta) ovat löytäneet tiensä kotipihallemme. Siellä en saanut niistä kuvia, mutta naapurustokävely tuotti tilaisuuden. Ovat ne vain niin upeita lintuja :-)

Sembramännyn oksan päässä oli jotain kutsuvaa. Siihen piti ihan paneutua :-)

Närhi lensi mahdollisimman piiloisiin paikkoihin. Jostain kulmasta kuvan saattoi päästä ottamaan niin, että närhikin mahtui kuvaan :-)

Työpäivän jälkeen on jo aika hämärää etenkin pilvisellä kelillä. Sieniretket työpäivän jälkeen eivät tule enää kyseeseen, tiivis kuusimetsä on sitäkin pimeämpi. Täytyy tyytyä talsimaan ihmiselle rakennettuja reittejä. Hieman tylsää, mutta onneksi on olemassa viikonloput :-)

Sinitiainen ruokinnalla

Aikaisesta heräämisestä ei ollut lupaustakaan, sillä unta riitti viikonlopun tapahtumien jälkeen. Olin tosin jo illalla päätynyt siihen, että aikaisen kuvausretken sijaan nukun pitkään ja kuvaan pihan ruokinnalle saapuneita lintuja. Niitä onneksi riittää :-)

Sinitiaiset vierailivat ruokinnalla ahkerasti. Ihana nähdä niitä, kesällä ja alkusyksystä ne pysyvät vielä niin näkymättömissä metsän suojissa.

Aurinko paisteli jonkin verran, valoa riitti välillä hyvin, välillä vähemmän. Valokuvauksen näkökulmasta riittävän valon raja on ihan erilainen kuin silmin katsottuna. Riippuu tietenkin myös kamerasta ja objektiivista.

Jaksamista ja energiaa alkavaan viikkoon! Illat ovat nyt pimeämpiä, mutta aamut valoistuivat. Nautitaan kaikista hyvistä puolista :-)

Elämä yllättää - myös ikävästi

Joskus kaikki kasaantuu. Tavallisimmin kasaantuvat koettelemukset ja ikävät asiat, ikävä kyllä harvemmin onni ja ilon hetket. Niin tälläkin kertaa. Oman lapsen sairastuminen vakavasti on äärettömän raskas paikka. Silloinkin, kun kyseessä ei ole ensimmäinen kerta. Tämän vuoden olemme kulkeneet tyttären sairastumisen myötä erilaisia polkuja kuin osasimme ajatella. Niin se maailma vain yllättää.

Lopulta lähes kolmen kuukauden sairaalajakson jälkeen tuntui siltä, että asiat ovat menossa parempaan suuntaan. Enää pitäisi keräillä voimansa tämän vuoden koettelemusten jäljiltä. Päivä päivältä näytti paremmalta.

Samaan aikaan töissä on ollut kiireistä ja työn täyteistä. Ylimääräisiä voimavaroja ei ole tullut käyttöön sitä kautta, ennemminkin päinvastoin.

Perjantaina aamupäivällä tytär soitti ja kertoi olevansa sairaalassa. Hän oli menettänyt kävelylenkillään tajuntansa, satuttanut päänsä ja joutuneensa ambulanssikyydillä sairaalaan. Olo oli kuhmuinen, mustelmainen, haavainen ja kipeä. Tätä emme kukaan osanneet odottaa. Loput työpäivästä kului varautuen äkkilähtöön Helsinkiin palavereita peruen ja kollegoja informoiden. 

Lopulta päädyin hakemaan tyttären sairaalasta illalla. Jäin hänen luokseen yöksi, sillä aivotärähdys vaati lähiseurantaa myös yöllä. Kävimme tapahtumia läpi illalla, pelasimme lautapelejä ja söimme perjantaipitsaa.

Muutos suunnitelmiin tai olettamuksiin voi tulla nopeasti ja aika lailla varoittamatta. Meidän perheessämme tällaisia äkkitilanteita on vuosien varrella ollut useamminkin, joten oma valmius nopeaan päätöksentekoon tiukassa tilanteessa on kasvanut hyväksi. Tuska ja huoli eivät sen sijaan helpota, vaikka kuinka harjoittelisi. Ja aina täytyy muistaa, että se, joka kärsi tässä eniten, en ollut minä, vaan tytär.

Olen kiitollinen taas ihan pienistä asioista. En painosta itseäni siitä, etten ole jaksanut valokuvata niin paljon kuin olisin halunnut. Elämä on tällaista ja tässä -  juuri nyt.

Nautitaan elämän pienistä ja isoista hetkistä sekä kaikista läheisistämme ❤

Hirviemo ja vasat Ähtärin eläinpuistossa syyskuun lopussa.

Mikään ei muutu ja kaikki muuttuu ;-)

 Lumi on viipyillyt pihalla jo muutamana päivänä sulaakseen tietenkin iltaan mennessä pois. Lämmin syksy vaihtui hetkessä kylmään hytinään ja lämpimämpään pukeutumiseen ;-)

Tässä maanantain pikainen kännykkäkuva työhuoneeni ikkunasta. Työnhuuruisen päivän keskellä ei pystynyt eikä ehtinyt parempaan.

Sienikuume ei helpota juurikaan. Tämän tästä palaan kotiin melkoisen sienisaaliin kanssa, vaikka kuinka yritän hillitä itseäni :-(  (Taas kännyräpsy) Nämä eivät ole ihan pieniä suppilovahveroita, vaikka siltä helposti näyttää. Tässä sitä riittää taas kuivateltavaa...

Minä siis säilön suppilovahverot kuivattamalla luettuani, että se säilyttää sienen maun ja rakenteen parhaiten. Isoin syy kuivaamiseen lienee kuitenkin se, että kuivattuna sieni säilyy syömäkelpoisena kauan ja on helppo kuljettaa pitkiäkin matkoja. Tytär asui opintojen vuoksi vuosia Rovaniemellä ja sinne ei voinut pakasteita lähettää.

Työkiireet eivät ole helpottamassa, mutta hyppy tuntemattomaan -tyyppiset projektit alkavat olla voiton puolella. Niiden jälkeen voi levätä hetken, ennen kuin alkaa haalia uusia tutkimusretkiä työlistalleen ;-)

Olen vasta aikuisella iällä (=keski-iässä) tunnistanut tuon uutta hamuavan piirteen itsessäni. Tai sitten se on syntynyt vasta silloin. Uusien asioiden valloittamisen ihanuus ei liity vain työhön, vaan ihan kaikkeen. Toki sopivassa suhteessa. Tiedän tarvitsevani palautumisaikoja kaiken välillä nauttiakseni eniten.

Uuden valloittamisen ja uuden oppimisen lisäksi pakettiin kuuluu pakollisena omien oppimiskokemusten jakaminen, joiden hyödyllisyydestä en aio kysyä keneltäkään. Minä vain jaan. Muiden ei tarvitse lukea tai tulla demoon, jos eivät halua, mutta minä haluan jakaa parhaat oivallukseni muillekin. Onneksi löytyy aina niitä, joiden mielestä se on hyvä idea :-)

Runsaat sateet rajoittivat työpäivän jälkeistä liikkumistani eilen ja niin myös tänään. Täytyypä ryhtyä etsimään ulkoiluvaatteita, jotka kestävät myös loikottavan sateen. Onko sinulla suosikkeja ja/tai suosituksia?

Yrittänyttä laitetaan :-(

Sain viimeksi tänään palaverissa palautetta: "Susanna, tuo ei ole hauskaa". Ymmärrän tuon tavallaan, sillä oma huumorini on mustaa ja hetkessä elävää. En tarkoita kenellekään mitään pahaa ja vuosien saatossa voisi kuvitella työkavereiden ja yhteistyöverkostojen jo oppineen tavoilleni. Olen pyrkinyt kehittämään sosiaalisia taitojani muita miellyttäviksi, mutta nähtävästi olen joidenkin mielestä vielä liian kaukana tavoitteestani.

Kirvoittelen kahden äärimmäisen vaihtoehdon välisellä maastolla. Joko alistun siihen, ettei persoonani sovi työyhteisöihin ja siirryn takavasemmalle tai ruokin katkeruuttani ja muutun epämiellyttäväksi myös itselleni.

On tavallaan hassua, että joidenkin silmissä kaikki tekemäni palvelukset ja auttamiset lakoavat tyystin 'erilaisuuteni' alla. Se, mitä aktiivisesti teen muiden eteen ei siis paina mitään lapsuudesta perittyjen taakkojen rinnalla. Ja niinkuin ne eniten kärsivät olisivat muka noita muita :-(

On puhuttu paljon sisäisestä asiakkuudesta, jonka tunnistan mielestäni enemmän kuin hyvin. Olen mielestäni hyvä muiden palvelija. Jos panostusta sisäiseen asiakkuuteen ei arvosteta, on motivaatio heikoilla. Etenkin, kun siihen liittää tuon erilaisuuden kummastelun.

Jos jotain tästä voi oppia, niin sen, että tee asioita ennen kaikkea itsesi vuoksi. Muiden arvostuksesta ei ole mitään takeita. Toisaalta isot asiat edellyttävät yhteisöllisyyttä ja yhteistä panostusta. Miten niihin päästään?

Erilaisuus voisi olla rikkautta. Luottamus rohkaisisi uuteen. Välittäminen olisi aikamoinen voimavara.

Ähtärin karhunpennut.

Voimia lokakuiseen viikkoon!

Koko perhe koolla

Tämä viikonloppu oli iloa ja herkkua. Olimme koolla koko perhe juhlistamassa tyttären syntymäpäivää. Monta edellistä syntymäpäivää onkin vietetty syystä jos toisestakin etänä. Nyt päästiin juhlimaan yhdessä :-)

Tytär pääsi pari viikkoa sitten sitten pitkältä sairaalareissultaan kotiin ja elämä on siinäkin mielessä yhtä juhlaa. Paranemista ja toipumista on vielä pitkä matka edessä, mutta sairaalasta pois pääseminen on jo eräänlainen virstanpylväs.

Käytiin ottamassa muutamat synttärikuvatkin, vaikka keli oli hyinen ja kuvat piti ottaa todella nopeasti ;-)

Ihania syyspäiviä sinulle :-)

Kantarellikoira

Lyhyt ja heikossa valossa hetken päähän pistosta kännykällä kuvattu sieniretken loppuhuipennus. Kantarelleja löytyi vain yksi, joten se päätyi kantarelleista kovasti pitävälle koiralle. Malttoi hädin tuskin odottaa omaa vuoroaan ;-)

Tässä siis huikea kantarellisaalis.

Reseptinä oli: pilko pienemmäksi ja kuumenna pannulla, kunnes ylimääräinen neste on haihtunut.

Palat lautaselle jäähtymään.

Ja koira saa tulla syömään :-)

 

Yyterin (vähintäänkin) kahdet kasvot

Porin Yyteri on herättänyt minussa kaksijakoisia fiiliksiä. En pidä turistiruuhkista enkä yleistrendeistä. Keskellä kesää en voisi kuvitellakaan astuvani Yyterin kauniille rannoille. Syksyn hiljaisuuden myötä arvasin lähteä katsomaan kunnolla, mistä oikein on kysymys.

Ensin näkyi sitä perinteistä Yyteriä. Ihan kaunista ja ihan kivaa.

Matkalla rannalle.

Näkymä dyyneiltä.

Pilvisen aamun rantanäkymiä.

Kenkiä on nähtävästi todella helppo unohtaa Yyterin hiekoille ;-)

Iltapäivällä aurinkokin pilkisteli ja rannan tutkimiseen syttyi ihan uusi kipinä.

Tähän asti minun näkökulmastani aika tylsää ja tavallista Yyteriä. Mutta kun jaksaa kävellä ja käyttää aikaa, näkymät voivat parantua :-)

Ei tosin ihan heti...

Kun aurinkorannikon viehätys katoaa, minun innostukseni nousee. Kaikki perustavallisuudesta poikkeava on yhtä juhlaa :-)

Kun jonkun mielenkiinto luontoon päättyy, toisella se vasta alkaa. Eläköön me ja kaikki erilaisuus :-)