Kantarelleja, Petäjäveden vanha kirkko ja kauhean vanha viisaus

Punnitsen melkein jokaisen sienisaaliin, jonka tuon metsästä kotiin. Tänä vuonna olen kirjannut niiden painot vihkooni. Merkintöjeni mukaan olen kantanut metsästä kotiin noin 20 kiloa kantarelleja. Siinä on mukana turhia varren pätkiä, hieman sammalta ja heinikkoa sekä joitain huonompia, pois leikattavia kantarellin paloja. Sen tarkempaa seurantaa en tällä hetkellä halua tehdä. Kantarellivuosi on selvästikin ollut hyvä 🍄.

Olen pakastanut paljon. Antanut ystäville jonkin verran ja hieman myös myynyt. Sitä (myymistä) en osannut odottaa. Hyvä ystäväni kannusti minua harkitsemaan sienten myyntiä, kun niitä välillä tuppaa tunkeutumaan tänne kotiin todella paljon. Ensin en halunnut edes miettiä ajatusta, mutta sitten kävi taas niin, että kantarelleja oli todella paljon, enkä kehdannut enää kysellä tuttavilta, josko he voisivat ottaa vastaan niitä. Siitä se alkoi.

Eihän se mikään bisnes ole. Mutta sienitulvan tullen siitä saa pientä korvausta. Kun rimaa ei pistä korkealle, niin eipä siinä mitään menetäkään. 

Sienet olen myynyt facebookin market placen kautta. Myyntiin laitan kauniit ja ehjät kantarellit, vähemmän täydelliset siivoan ja pakastan itse.

Nyt sienihurmostani on tullut rajoittamaan hirvikärpäskausi. Koska kantarelleja on pakastimessa jo runsaasti, pyrin pysymään metsistä poissa yöpakkasten tuloon asti. Hirvikärpäset ovat hitaita ja kankeita kylmässä. Pakkasyön jälkeinen kylmä aamu on täydellinen suppilovahveroiden keräämisen hetki hirvikärpäsalueilla. Saa sitten nähdä, miten metsistä kaukana pysyminen onnistuu.

Heinäkuun lopulla mökkeilimme Petäjävedellä ja Petäjäveden vanha kirkko tuli korkattua jo toisen kerran. Se on yksi maailmanperintökohteista Suomessa.

Kirkon vieressä on vanha hautausmaa, joka on ihan vierailun arvoinen. Haudat ovat vanhoja ja muistomerkit kovin vaihtelevia.

Kirkon toinen puoli oli tuoreesti tervattu (?), mutta toinen puoli oli käsittelyä vailla.

Kirkkoon olisi päässyt sisällekin pientä korvausta vastaan, mutta museokammoiselle se oli liian iso juttu. Ei kiinnostanut niin paljon ja se jätettiin väliin.

Elokuu on ihan lopussa. En ole näin kiireistä elokuuta koskaan viettänytkään sen paremmin työn kuin henkilökohtaisen elämänkään parissa. Tulipahan tämäkin koettua. Onneksi meillä on miehen kanssa syyskuussa jo kauan sitten varattu viikon loma kesäloman jatkeeksi. 

Elämälle on turha kiukutella asioista, joille ei voi mitään. Rentouttava sisään- ja uloshengittäminen auttaa paljon enemmän. Kukaan ei valitse taistelujasi. Ja vain sinä valitset sen, miten taisteluihisi suhtaudut. 

- Minä -

Muistatko kesäsiirtolat? Entä mitä kuuluu elokuuhusi?

Kuulin jossain ohimennen keskustelun sivujuonen kesäsiirtoloista. Minua huomattavasti nuorempi naisihminen kertoi keskustelukumppanilleen kesistään isoäitinsä luona. Hän muisteli, että hänen lapsuudessaan vähävaraisten perheiden lapset olivat viettäneet kesäloma-aikojaan kesäsiirtoloissa, kun muutakaan valvottua kesäpaikkaa ei ollut olemassa. Hänen ei ollut tarvinnut mennä kesäsiirtolaan, sillä hänellä oli mahdollisuus viettää kesiään isoäitinsä kanssa. Minulle tuli tästä heti sellainen ristivetoinen olotila.

Minä vietin lapsena kesäisin aikaani kesäsiirtoloissa. Kyllä, perheeni oli vähävarainen. Ei, en koskaan tuntenut, että viettäisin aikaa siirtolassa vain sen vuoksi. Kesäsiirtola oli minulle uusien tuttavuuksien aikaa. Ihmisiä, joilla ei ollut suhteeni mitään ennakkoluuloja. Ja yhteisöä, jossa oli runsaasti kaikenlaista ohjelmaa ja tekemistä. Siellä ei päässyt tylsistymään. Itse asiassa viimeisinä vuosina vietin aikaani jopa kahdella eri leirillä saman kesän aikana. Ihan omasta aloitteestani ja mielenkiinnostani.

Kesäsiirtolat ovat vähentäneet toimintaansa vuosien myötä. Linkkejä kesäsiirtolatoimintaan löysin muun muassa täältä, täältä, täältä ja täältä.

Ilman kesäsiirtoloita olisin varmaankin paljon umpimielisempi ja yhteistyökyvyttömämpi. Olisin viettänyt loputkin kesälomistani aivan yksinäni kirjojen parissa ja saanut siitä päivittäin moitteita vanhemmiltani.

Oletko sinä ollut koskaan kesäsiirtolassa? Jos olet, millaisia ovat kokemuksesi?

Kuin jatkona kesäsiirtolatoiminnalle vietin peruskoulun ja lukion välissä kesäaikaani saksalais-suomalaisella kesäleirillä. Saksankielen taitoni ei ollut komea, mutta tulta päin lähdin leirille. Kivaa oli, vaikka enimmäkseen englantia puhuimmekin. Saksalaiset osallistujat olivat lähemmäs parikymppisiä ja minä nuorimpana olin vasta siirtymässä lukioon.

Heinäkuun hetkiä vuokramökillä fiilistelen tällä kuvalla. Kesällä tapahtuu niin paljon, ettei kaikkeen ehdi sukeltamaan saman tien. Onneksi nyt on aikaa tällekin. Loppukesässä minua kiinnostaa erityisesti vahvat kontrastit. Valo ja varjo, heijastus ja pimeä.

Työlistallani on työkiireiden lisäksi muun muassa perunkirjoitus ja kaikki siihen liittyvät kummajaiset. Päivä kerrallaan ja asia kerrallaan. Asioilla on taipumus järjestyä.

Mitä kuuluu sinun elokuusi loppuun?

Loma on ohi - paitsi rusakolla

Nyt on kesäsiirtymät omassa työelämässä ohi ja vauhti on ollut melkoinen jo jonkin aikaa. Hetken kestää, ennen kuin pääsee itse luontaisesti samaan rytmiin. Hämäläisen ajattelun ja toiminnan kiihdytysnopeus ei ole valoa nopeampaa, mutta paljon silti huhuja ja mainettaan ripeämpää.

Kun kyse ei ole paniikista eikä kaaoksesta, vaan tiukasta rupeamasta, niin sehän sopii minulle oikein hyvin. En yritäkään analysoida sitä, mikä on ulkoisen pakkokiireen ja yhteisen tavoitteen tuoman tiukan työrytmin välinen iso ero. Mutta iso se ero on. Vaativa haaste on upea kokemus, kohtuuton vaatimus on jotain ihan muuta.

Tehtävälista on pitkä ja tiukka niin työ- kuin henkilökohtaisellakin rintamalla. Toistaiseksi kaikki on kuitenkin ihan ok. Ehkäpä muutaman viikon kuluttua kirjoittamisellekin on taas enemmän aikaa. Kirjoittaminen on ehdottomasti pitkäaikaisimpia harrastuksiani (ja osin työtehtäviänikin). Toinen vieläkin vahvempi painopiste harrastus-/työelämätaidoissa on kouluttaminen ja esiintyminen yleensäkin. Koulutan mielelläni, jotta esiintymistaito ja -kokemus pysyy rukkasessa. Jos aika ja muut olosuhteet sen sallivat, kehittäisin mielelläni myös osaamistani tuolla alueella lisää.

Kouluttaminen, fasilitointi ja muu esiintymistouhu ovat monen inhokkilistoilla. Jostain syystä tunnen nuo (miten ollakaan) kotikentäkseni. Ja kun jostain tykkää, siinä yleensä haluaa myös kehittyä.

Katsaus vihdoin uuden vuoden lupausten seurantaan. Konkreettisin ja pitkäaikaisin seurantakohde on ehkäpä tämä: 

"Tyhjennän huushollistamme vuoden aikana vähintään 24 roskapussillista 'käyttökelpoista' tavaraa (jota ei kuitenkaan lopulta tarvita). Kierrätän kaiken mahdollisen, roskapussi on nyt vain käytännöllinen tilavuusmittari. Tähän ei lasketa äidin ja isän kotoa kierrätykseen lähteviä tavaroita, vain oma koti on tässä mukana. 24 pussillista tarkoittaa keskimäärin kahta pussillista kuukaudessa."

Huhtikuussa kokonaissaldo oli vuoden alusta asti mitattuna yhteensä 15 pussillista. Toukokuussa kertyi vaivaiset puoli pussillista. Samoin kesäkuussa. Heinäkuussa loman alettua surutyönä piti touhuta ja saldo oli ainakin tuon kirjaamani 10 pussia. Vuoden alusta heinäkuun loppuun olin tyhjentänyt kotoamme vähintään 26 pussillista. Tavoite on siis kokonaisuudessaan saavutettu, mutta pyrin pitämään loppuvuoden tavoitteena edelleen vähintään tuon kaksi pussillista kuukaudessa, jotten laiskistu aloilleni.

Ja pari kuvaa naapurin hurmurista: Rusakko nautiskeli työmaan alle joutuneesta pysäköintialue-kaistaleesta ja rapsutteli rennosti itseään. Kuka ei rapsuttelisi?

Tänään Hämeenlinnassa satoi. Helsinki pysyi kuivana, mutta kotona sade helli sieniä ja muutakin luontoa. Tykkään, kun yöt pimenevät. Tulee ihan keski-eurooppalainen olo ja meininki. Tosin aamulla töihin lähtiessäni laitoin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ratin- ja penkinlämmittimet päälle. Nyt odottelemaan kaikkea sitä ihanaa, mitä syksy tuo tullessaan 💖🥰🌻.

Pixie-koiran ulkoilmanautinnot ja kuivan kelin onnistunut sienireissu

Tekemättömyys ilman huonoa omaatuntoa kuuluu loman tehtävälistaan. Se on vaikeaa. Mikä tahansa oheispuuha puhdistaa omaatuntoa aivan mahdottomasti. Mutta silloin se ei enää ole tekemättömyyttä.

Pixie-koiralle tekemättömyys kuuluu osaksi ihan arkeakin. Sinne väliin aina jotain kivan tuntuista touhua hetkeksi ja sitten voi taas vain olla ja nautiskella.

Lomalla vuokramökillä Pixie nautti aivan erityisesti ulkona olemisesta. Paikkojen tutkimisesta ja tuulien haistelemisesta. Ulkona kuuluu sen mielestä haistella antaumuksellisesti ja sitten vain nautiskella jälkitilasta.

Kävin etätyöpäivän jälkeen vielä lähimetsässä rentoutumassa (sienet mielessäni ja silmäkulmassani). Tänään oli kuumaa ja hiostavaa. Vettä ei ole tullut pientä näköissadetta lukuun ottamatta ehkä pariin viikkoon. Sateet loppuivat kuin seinään, kun päädyin tilaamaan kenkienkuivaajan. En ole koskaan uskonut moisen vehkeen tarpeellisuuteen, ennen kuin loman lopulla ja työrupeaman alussa kastelin molemmat retkikenkäni toistuvasti niin perusteellisesti, ettei vanha hyvä sanomalehtipaperikuivaus enää ehtinyt riittävän kuivaan tulokseen. Tilasin siis kenkienkuivaajan ja sateet loppuivat oitis siihen.

Sateen jälkeen olen kolunnut tuttuja sienipaikkojani läpi ja kerännyt sieniä ihan mukavasti. Nyt kuitenkin uskoin kuivuuden ja kuumuuden tyssänneen sienikauden ainakin toistaiseksi. Mies onneksi kannusti lähtemään metsään, kun etätyöpäivän jälkeen levottomana mietin sopivaa touhukohdetta. Pukeuduin mahdollisimman kevyesti ja peittävästi, jottei tulisi kauhean kuuma eivätkä hyttyset pääsisi iholle asti.

Ihmeekseni sieniä oli noussut ihan kiitettävästi. Eivät ne mitään jättiläisiä olleet, mutta hyvässä keräämiskunnossa kuitenkin. 25 asteen kostea lämpö oli karkottanut kaikki 'kilpailevat' sienestäjät lähialueelta ja pääsin sienestämään ihan rauhassa. Kaupunkimetsässä on usein moni muukin samalla asialla.

Punnitsen sienisaaliin aina heti kotiin tultuani. Punnitustulos ei ole sikäli tarkka, että se sisältää sienien pitkiä varsia ja väkisin mukaan hivuttautuvia metsän tarpeitakin. Tämän kerran punnitustulos oli 1,2 kiloa, mikä tarkoittaa siivottuna sienisaaliina ehkä noin viittä litraa. Aikamoinen kuivan kelin saalis ahkeraan käytetystä lähimetsästä!

Ollaan kuumassa loppukesässä - nautitaan siitä! Loppukesän iloksi yöt viilenevät eikä kuumuus tunkeudu niin pysyvästi sisätiloihin.

Minulla on siis menossa loppukesä. Sitä seuraa henkilökohtaisessa elämässäni syyskesä, josta sitten siirrytään syksyyn. Syyskesä edellyttää jo syksyn värejä ihan isommassa määrin. Ei siis vielä nyt.

Työelämässä jaottelen vuoden vanhasta tottumuksesta kevääseen ja syksyyn. Minun työni on kauan ajoittunut kevätkauteen, joka alkaa vuoden vaihteen jälkeen ja jatkuu kesälomiin sekä syyskauteen, joka alkaa kesälomien jälkeen ja loppuu joulun aikaan.

Millaisia vuodenaikoja sinun elämässäsi on ja milloin ne alkavat ja loppuvat?

Olen oman elämäni merimetso - tavallaan

Isä olisi täyttänyt kaksi päivää sitten 88 vuotta. Ihan sinne asti ei päästy.

Lähilammelle vähäksi aikaa asettunut yksinäinen merimetso näyttää siirtyneen muualle. Toivottavasti ihan omaehtoisesti ja terveenä. Se oli kovasti huomiota herättävä vieras lammen ympäri kulkevalla kävelytiellä, jolla se vietti suurimman osan aikaansa. Välillä se uiskenteli lammessa saalistaen ruutanoita. Sitten se meni taas rannalle kuivattelemaan ja huilaamaan.

Siinä mietiskellessä tuli ihan merimetso olo. Merimetsokaan ei ole ilkeä eikä tee kenellekään harmia tahallaan. Se syö roskakaloja, kakkii paljon ja pienelle pinta-alalle. Siksi sitä saa muka vihata. Siinä ei ole äkkiseltään mitään järkeä.

Olen omalla tavallani oman elämäni merimetso. En aineenvaihduntani puolesta, mutta jotenkin muuhun maailmaan sopimattoman toimintani/olemukseni puolesta. Niin paljon kuin olisin aina halunnut olla miellyttävä, olen tainnut olla kaikkea muuta: ärsyttävä, inhottava ja vaikea. En tahallani, mutta se on ollut sitä, mihin olen parhaimmillani pystynyt. On varmaan hyvä ja iloinen asia, etten päättänyt tavoitella mitään ikävää?

Sosiaalisesti puolisokeana olen törmäillyt kauan ja törmäilen ikävä kyllä vieläkin jonkin verran. Olen tahtomattani provosoinut erityisesti ihmisiä, joiden seurassa olisin halunnut olla. Olen selvästikin melkein aina tuntenut platonista ystävyyden kaipuuta minulle aivan epäsopivien ihmisten kanssa. Joskus olen polttanut siipeni, joskus olen sopeutunut helpommin. Vähitellen opin jättämään ystävyyksien etsimisen sikseen (sortuakseni siihen muutaman kerran uudelleen todella huonoin tuloksin). En osaa harjoittelustani huolimatta ystävystyä. Muutamat hyvät ystävyyteni olen onnistunut solmimaan omista puutteistani huolimatta. Ne ovat syntyneet hitaasti ajan myötä.

Kun sosiaalisia taitoja ei opi kotoa, niitä ei ainakaan minun kouluaikoinani opetettu koulussakaan. Se ei ollut koulun tehtävä. Päin vastoin, koulussakin osa opettajista maksoi nakit nakkeina, kun en itse ihan tajunnut homman ideaa.

Elämä on muuttunut ankarammaksi ja vaatimukset yhä tiukemmiksi. Etenkin nuoriso ja nuoret aikuiset asettavat deittikumppaneilleen ihan kummallisia vaatimuksia: sellaisia, joilla ei ole mitään merkitystä yli kahden kuukauden mittaisissa suhteissa. Onneksi en ole nuori juuri nyt.

Mutta se puolisielunkumppanini merimetso - tässä muutama kuva hänestä 💖.

Toivottelen ymmärrystä erilaisuudelle. Suvaitsevaisuutta ja anteeksiantamista erilaisuudelle ja erehdyksille. Ja vastuun kantamista omasta käytöksestään. On ihan eri asia olla töykeä tahattomasti ja osaamattomuuttaan kuin tahallisesti ja suunnitelmallisesti. Silloinkin, kun toinen on ensin aloittanut.

Elokuun alku ja ihastuttava lintututtavuus 💖

Kesäloma on vietetty ja töissä on alkanut ihan kunnon suhina ja pöhinä. Kiire näyttää jatkuvan kuin välissä olisi ollut vain tietoliikenneyhteyksien väliaikainen katkos. Hetki hämminkiä ja sitten taas täysillä eteenpäin.

On hieman hidassytytteistä tajuta, että isän hautajaisten jälkeen pitäisi edelleen jatkaa perunkirjoituksen parissa. Jospa perunkirjoituksen antaisi sittenkin jollekin ulkopuoliselle tehtäväksi? Löytyisikö joku, jonka kanssa prosessi ei olisi yhtä epämiellyttävä kuin edellisellä kerralla?

Metsät tihkuvat ja pursuavat sieniä. Niitä (sieniä) ei oikeasti kannata kerätä enempää, kuin ehtii ja jaksaa siivota ja säilöä. Se on iso haaste pystyä pidättäytymää keräämisestä, vaikka metsä tarjoilee uutta satoa.

Olen myynytkin muutamia litroja kantarelleja. Hyvä saada osa kierrätettyä eteenpäin, maltti keräämisessä ei toimi ihan toivotulla tavalla.

Luonto elää ihanasti omaa elämäänsä. Kuuntelen innoissani pihalla ja metsässä punarinnan naksutusta. Se ei enää laulele kauniisti niin kuin alkukesästä. Se naksuttelee pienesti, se riittää herättämään jälleen kohtaamisen ilon 🥰.

Lähistölle ilmestyy aina uusia ja yllättäviä luontokavereita. Joskus niistä on enemmän huolissaan kuin ilahtunut. Joskus taas päinvastoin.

Elokuu on ihan parasta aikaa elämässä. Nauti, iloitse ja innostu. Vuolasta elokuuta sinulle!

Höyryveturipuisto oli yllättävän monipuolinen kesälomakohde 😇

Kun reissussa on eri-ikäisiä ihmisiä, kannattaa ehdottomasti mennä Keuruun Haapamäelle Höyryveturipuistoon. Siellä voi mennyttä historiaa kosketella ihan itse, ja vaikkapa lukea taustatietoja ja käydä keskustelua siitä, mitä tuona aikana on tapahtunut.

Lapsiperheitä saattaisi kiinnostaa myös majoittuminen vanhassa yöjunan hytissä. Toki tuolla voi telttaillakin tai tulla matkailuvaunun tai -auton kanssa yöpymään.

Tämä ei ole mainos eikä edes yhteistyöprojekti. Ihan vain terveisiä kesälomamatkalta.

En osannut kuvitella innostuvani vanhoista höyryvetureista näin paljon. Ajattelin reissua lähinnä yleissivistävänä juttuna, mutta niinpä sitten tilanteen salliessa löysin itseni kapuamasta vetureiden kyytiin.

Veturista oli ympärille aivan erilainen näköala kuin maasta käsin. Kannatti kavuta 👍.

Eipä sillä veturinkuljettajalla ollut kovinkaan kummoiset näkymät eteenpäin. Pienistä ikkunaluukuista piti tuhrustella ja tarkkailla tilannetta.

Jykeviä laitteita olivat kaikki. Jotkut sitten ihan mahdottoman järeästä päästä ja toiset suhteessa paljon kevyempiä.

Liikuttavin esittely oli tällä veturilla. "Maaliskuun 15. päivänä 1957 sattui Suomen rauhanajan tuhoisin junaturma Kalvolan Kuurilassa, Kanta-Hämeessä. Kuurilan junaturmassa kuoli lähes 30 ihmistä ja yli 50 loukkaantui. Onnettomuus tapahtui lähellä Kuurilan asemaa, kun pohjoiseen matkannut Porin moottoripikajuna ja höyryveturin vetämä yöpikajuna törmäsivät toisiinsa." (Yle).

Kaikkiin vetureihin ei saanut kiivetä. Joihinkin vain omalla vastuulla. Yöjunien makuuhytit olivat vain niihin majoittuneiden käytössä. Ihan reilua.

Juhlatalo Ukko-Pekasta saatiin mainiota ja ystävällistä palvelua, kun tarvitsimme koiralle vettä. Harmi, että olimme itse kylläisiä, tuonne olisi mieluusti mennyt syömään itsekin 👍

Loma on kuitenkin ohi ja huomenna arki jatkuu töiden merkeissä. Kantarelleja löytyy ainakin meiltä oikein kivasti. Nyt taitaa olla taas melkein täydellinen hetki lähteä metsään opettelemaan kantarelleja 👍🥰.

Elokuun kantarellit ja mökkimuistot

Elämä jatkuu. Ja työelämä jatkuu - loman jälkeen. Tänään oli ensimmäinen loman jälkeinen työpäivä. Se oli ihanaa hapuilua, silti jäljellä oli vielä jotain pientä tuntumaa siihen, mitä on tullut tehtyä reilut kolme viikkoa sitten. Ensimmäinen työviikkoni on kolmipäiväinen, joten siitä selvitään.

Tärkein asia ensin: kantarellit ovat nousseet poimittavaksi. Sato ei ole parhaimmillaan, mutta todella isoihinkin kantarelleihin olen jo törmännyt. Ne vaikuttavat kypsyvän eri tahtiin eri paikoissa. Viime vuoden havaintojen perusteella olen nyt käynyt läpi varhaisten kantarellien alueita. Ja vertailun sekä varmuuden vuoksi olen käynyt läpi vähän muitakin reuna-alueita. Aikaisemmat kokemukset tuntuvat pitävän kutinsa.

Voisin jatkaa kantarellikuvailuja pitkään ja vielä pitempään, mutta jätetään se väliin. Tällä kertaa 🤭.

Olen pohtinut sienikorin hankkimista muovipussieni tilalle. Sellaisen riittävän ison korin, johon mahtuu kunnolla sieniä. Käytätkö sinä sienikoria? Millaista koria suosittelisit?

Suunnittelemme myös soutuveneen hankkimista. Sen pitäisi olla sellainen, jonka siirtäminen ei olisi mikään hurja projekti ja jota saisi helposti liikuteltua myös kevyellä sähköperämoottorilla. Onko sinulla kokemusta tältä saralta? Mitä suosittelisit? Erityisen paljon painoa pistän mökkiveneen kokeilun jälkeen veneen vakaudelle ja sähköperämoottorin helpolle käyttömahdollisuudelle. Mökkivene oli ahdistavan kiikkerä pienenkin liikahduksen suhteen. Perämoottorin kanssa oli ulottuvuusongelmia. Moottori mahtui tuunailun jälkeen paikoilleen, mutta moottorin käyttäjä joutui tasapainoilemaan osin akun päällä. Sellainen on ihan poissuljettu vaihtoehto.

Haikailen varmaan ikuisesti myös jonkinlaisen kesämökinkin suhteen, jonka pitäisi kuitenkin täyttää aika monen monta ehtoa ollakseen lopulta kelvollinen minun näkökulmastani.

Nyt hautajaisten jälkeen pitäisi pureutua perunkirjoitukseen. Taidan totutella ensin muutaman päivän loman jälkeiseen työelämään ja vasta sitten ryhtyä perunkirjoituksen pariin. Kyllä sekin siitä 🤍.

Kevätkesän ohella syyskesä on suosikkivuodenaikojani. Hiljaisen ja stabiilin keskikesän jälkeen alkaa jälleen tapahtua. Öisinkin on taas jo pimeämpää 🥰. Ja ne sienet 🙈. Minun mittakaavassani nyt on luvassa vuoden upeimpia aikoja (onneksi hirvikärpäsetkään eivät ole vielä kohta iholla). 

Mikä sinun mielestäsi on parasta elokuussa?