Varjoa viheralueista, meriharakat kuvissa

Muutaman kuuman päivän iltana löysin taas pihamme varjoisat kohdat. Niitä löytyy onneksi päivän jokaiseen hetkeen. Toki tuolia saa siirrellä, jos aikoo jatkuvasti pysyä varjossa. Nyt osaan arvostaa vuosikymmenten aikana istuttamiani lukuisia puita, joiden varjo on kuumilla helteillä kultaakin kalliimpi.

Minusta kuuman päivän paras puoli on se, että varjossa on juuri sopivan lämpöistä. En kaipaa paahteessa oleskelua ja pääni alkaa nopeasti särkeä auringossa oleilun tuloksena. Hattu on aina ehdoton 'must', oli se sitten kaunis tai ei.

Pihamme oli tänne muuttaessamme vuonna 1994 rakenteeltaan kovin erilainen kuin halusimme. Siellä, missä halusimme oleskella, oli runsaasti marjapensaita, enimmäkseen herukoita. Taaempana oli kesannoitunut naapurien aiemmin perunapeltona käyttämä alue. Halusimme tontin taka-alueen hyötypuutarhakäyttöön siinä määrin kuin jaksaisimme hyötypuutarhaa hoitaa. Oleskelualueen halusimme sijoittaa talon välittömään läheisyyteen. Siinä oli sitten lapiolla ja paikoin myös kaivinkoneella töitä.

Kaksi pihan vanhaa omenapuuta on jouduttu ikääntymisen vuoksi poistamaan pihasta.Yksi nuorempi puu jäi jäljelle. Poistolistalle on joutunut myös pari kuusta ja yksi koivu. Ainakin. Niiden jälkeen pihassa on jäljellä vanhasta ajasta isommista puista vain yksi tuija ja yksi omenapuu. Lisäksi vanhoja syreenejä löytyy tontin reunoilta. Tontilla on edelleen myös vanhoja ruusupensaita ja pari herukkapensasta. Muuten puut ovat minun (tai meidän) istuttamiamme.

Terijoensalavia istuttelin alkuvuosina saadakseni nopeaa näkösuojaa pihaan. Ne ovat osoittautuneet hyviksi ratkaisuiksi 10-15 vuoden ajalle, mutta sittemmin olleet myrskyherkkiä. Puumateriaali on jotenkin pehmeää eikä kestä pahoja puhalluksia. Välillä niistä on kaatunut myrskytuulen jäljiltä puoli puuta, välillä vain jokin iso oksa. Niitä en istuta enää lisää. Nyt tontilla riittää rehevyyttä enemmän kuin omiksi tarpeiksi ilman niitäkin.

Vanhat luumupuut tuottavat itsekseen uusia siemenpuita, jotka kasvavat nopeasti. Niitäkin pitää tarkkailla ja poistaa vuosittain. Osa vanhoista luumupuista on tullut jo elinikänsä päähän.

Tuijia olen istuttanut paljon näiden vuosikymmenten aikana. Pääosin olen istuttanut kartio- ja timanttituijia. Kartiotuijat kasvavat nopeasti, korkeuden lisäksi erityisesti myös leveyttä. Osa niistä on osoittautunut ajan myötä liian isoiksi ja niitä olemme myös poistaneet. Timanttituijat kasvavat hillitymmin ja pysyvät myös leveyden suhteen tiukempana pakettina. Joidenkin kasvamista ollaan välillä odoteltu ikuisuus, kunnes ovat vihdoin saaneet kasvuvauhdin käyntiin. Ne ovat selvästi sellaisia pitemmän ajanjakson investointeja.

Mutta varjoja siis riittää, kun on vain valmis siirtelemään lepotuolia auringonvalon mukaan.

En haluaisi muuttaa sellaiseen paikkaan, missä vihreää ja sen myötä myös varjoja on vähän. Kesät tuntuvat olevan yhä kuumempia ja viheralueet tulevat yhä tärkeämpään elvyttävään rooliin.

Sitten palaan toukokuiseen länsirannikon reissuumme. Meriharakoihin törmäsimme muutamaankin otteeseen. Nämä kuvat ovat Raumalta Poroholmasta.

Minulla alkaa nyt ihan oikea vuosiloma. Upeaa heinäkuun alkua ja luvattoman ihanaa kesää sinulle ❤️

Rauman reissua - täällä ei olla turhan vaatimattomia 👍

Kaiken kiireen keskellä pysähdyn nyt syksyn lomaviikon ääreen. Ihanaa, että se oli 💖.

Raumalle jäätiin viime kerran kirjoituksessa. Sieltä siis jatketaankin.

Jotain taideteoksen ja kiipeilytelineen yhdistelmää näen tässä. En käynyt kuitenkaan kiipeilemässä. Kaunis oli kuitenkin.

Kovasti kalpea alaston mies-oletettu pensasaidan takana.

Ja tässä välissä tapasin Marjan, johon olen heti yhteydessä, kun pääsen muutaman ehjän yön peräkkäin nukkumaan. Ilman Marjaa en olisi huomannut joutsenta, vaikka se niin näkyvillä siinä paistatteli kaikessa rauhassa. Ilman Marjaa kävelyreissu olisi ollut mahdottoman paljon tylsempi.

Mutta siinä se kyhmyjoutsen lepäili. Taisi olla sen puoliso, joka komeasti huutaen touhusi levottomana, ehkä etsi pariaan siinä lähellä.

Matalaa näytti olevan.

Marjalla oli mahtava kännykkäkuva tästä tilanteesta. Hän on selvästikin kuvannut paljon aikaisemminkin.

Tässä välissä liukastuin matalalla, mutta edellisen päivän sateen liukastamalla kalliolla. Tällä kertaa selälleen. Naamalleen mätkähtäminen testattiin jo kevätreissulla. Kovin lyhytaikaisiksi jäivät onneksi tämän lennähtämisen kipuilut. Huomattavaa parannusta kevään lentelyyn 👍.

Paikallinen satama tässä. Veneitä riitti niin kuin laiturialuettakin.

Runolliset rantapenkit huomasin Marjan esittelyn avulla.

Ja tässä ollaan taas takaisin Poroholmassa. Marja saatteli minut melkein perille asti. Kiitos 💖

Rannalla oli värikkäitä rantatuoleja kuin varta vasten kuvaamista varten aseteltuina. Ja minähän kuvasin.

Raumalaiset eivät elä yhtään pienemmällä itsetunnolla kuin porilaisetkaan. Kaupassa oli myynnissä tällaisia t-paitoja.

Upeaa viikonlopun jatkoa! Nyt on mahdottoman hyvä hetki levätä 🥰🤸‍♀️🥰.

Lomaa: Rauman Poroholma. Työtä: Vauhtia, prosesseja ja kaavioita unissa asti.

Saavuimme Rauman Poroholman lomakeskukseen sateisen hämäränä iltana. Paikka on ihan Rauman keskustan tuntumassa, keskustaan olisi voinut aivan hyvin kävellä. Sen sijaan päädyin kuljeskelemaan lähimaastossa ja sen jälkeen menin saunaan. En ole himosaunoja, mutta viileällä ja kostealla kelillä hyvin lämmitetty iso sauna, jossa saa olla ihan itsekseen, on aivan mahtava asia.

Ihmettelen edelleen, miten tuota paikkaa kannattaa pitää avoinna nykyisillä sähkön hinnoilla - noilla majoitusmaksuilla. Tämä oli ehkäpä edullisin paikka, missä olemme yöpyneet - silti kaikilla herkuilla varustettuna. Saunakin kuului siis majoituksen hintaan.

Kesällä sesonkiaikaan alue on varmasti kovasti vilkas. Syyskuun lopun arkipäivä sateisella kelillä ei ollut mikään turistirysä.

Laitureista löytyi pari isoa vanhempaa purjelaivaakin.

Hyvin nukutun yön jälkeen aurinko jaksoi taas paistella. Jopa näytti lahden toiselta puolelta katseltuna heti kauniimmalta.

Lahden poukamassa oli uimaranta.

Pieni kallion kumparekin mahtui rannalle.

Kuvassa tukkasotkia.

Ja tässä etualalla talvipukuinen silkkiuikku.

Vähän vielä pitemmälle käveltyäni tutustuin Marjaan, joka on asunut paikkakunnalla kymmenen vuotta. Meillä riitti juttua kuin vanhoilla tutuilla konsanaan 🥰.

Työelämäni puolestaan on siinä hektisessä vaiheessa, jolloin se tulee uniini. Olen parina yönä puoliunissani kehitellyt kovasti kaaviokuvaa siitä, miten skaalalla yksintyöskentelystä yhdessä työskentelyyn - samanaikaisesti (synkronisesti) ja toisaalta eriaikaisesti (asynkronisesti) työskentelemisen parhaat puolet tulevat esiin kehittämisen eri vaiheissa. Aihe ei ole tuulesta temmattu. Haluaisin kovasti kuvata prosessia yksinkertaisesti heille, jotka ovat jumissa ajatuksineen jossain yhdessä erityisessä vaiheessa. Kaavion kuvaaminen ei (selvästikään) onnistunut puoliunissaan, siihen käytetty aika oli vain täydellisesti pois hyvistä yöunista.

Olen myös pyrkinyt (tahtomattani) valmistautumaan seuraavaan työpäivään yön puoliunen aikana, vaikken ole muistanut, mitä seuraavan päivän agendassa oikein onkaan. Jossain vaiheessa kaikkeen varautumisen keskellä olen herännyt huomaamaan, että tämä ei toimi näin. Katsoin kännykästä kalenteriani ja helpotuin siitä, ettei aamupäivään tarvitsekaan valmistautua. Jos olisin ollut riittävän hereillä, olisin ymmärtänyt sen, että jos aamupäivään olisi voinut valmistautua, olisin jo tehnyt sen. Toisaalta, jos olisin ollut riittävän unessa, olisin todennäköisesti alkanut pian nähdä ihan toisenlaisia unia.

Ruumiitakin on jo muutamassa unessa syntynyt. Ja nyt on vasta tiistai. Eilen pidin metsälenkeillä kipeytyneen polven vuoksi vapaapäivää sienihuuhailusta. Se näkyi heti siinä, etteivät päivän työajatukset karisseet oikeastaan mihinkään ennen nukkumista. Toisaalta nykyiseen kiireeseen liitettynä työn muut vaihtelevuustekijät ovat nyt niin suuria, ettei sienimetsä enää oikein ratkaise ongelmia.

Elämässä on traagisia piirteitä, kun edes sienimetsä ei helpota päivän paineita riittävästi 🍄.

Vielä ihan sattuman varainen havainto sienimatkojen varrelta. Moni on kaivanut lehtipuhaltimen käyttöön syksyn lehtisadon odotellessa lopullista sijoittumistaan maan pintaan. Syksyn värien ihailijana ja tämän värikkään vaiheen jatkumisen toivojana olin sanaton (yksin omassa autossani, ei haitannut ketään), kun kulkemani tien varren talon isäntä oli lehtipuhaltimen kanssa siivoamassa syksyn lehtiä maasta - kuin myös pensaista. Ihan varmasti järkevää puuhaa samalla touhuamisella pyrkiä pudottamaan loputkin lehdet pensasaidasta, jotta työtä jäisi mahdollisimman vähän jatkoa varten. Ehkä kodissa ei ollut emäntää, joka olisi halunnut nauttia syksyn väreistä ihan viimeiseen tappiin asti?

Näin me vaan olemme erilaisia.

Mahtavaa lokakuun jatkoa! Vielä mennään vähän aikaa kesäajalla. Sitten siirrytään talviajan myötä vähän valoisampiin aamuihin.