Kuikkia ja marraskuuta

Jos ( ja kun ) on monta vuotta kulunut syksyisten suurväsymysten parissa, niin tämä vuosi on ollut huomattavan erilainen. En uskalla selittää tapahtunutta mitenkään, sillä elämä on minun selityksiäni suurempi. Minähän vain arvailen, elämä toteuttaa.

Syksyn harmauden sivuuttaminen on sujunut siirtymällä sovinnolla ja innostuksella sisäelämän projekteihin runsaan valaistuksen saattelemana :-) Elämässä on paljon asioita, joita ei halua tehdä sisätiloissa lämpöiseen ja valoisaan aikaan. Niitä juttuja voi tehdä ihan puoli-innollakin juuri nyt!

Olen raivannut vaatekaappeja ja varastoja ja päässyt eroon isosta kasasta tarpeetonta tavaraa. Se on aina yhtä vapauttavaa :-) Olen putsannut ja siistinyt siitä paikkoja, jotka ovat silmieni tielle sopivasti osuneet. Tunnollisesti ja ilman minkäänlaisia tavoitteita. Puhdistavaa :-)

Kesäisiin kuviin palaaminen tyydyttää sen verran, ettei syksyllä olekaan tarvetta lentomatkalomalle. Vietän vain lomaa ilman lentoja. hiilijalanjälkeni tykkää siitä :-)

Ja nyt sitten muutamia sekalaisia muistoja menneiltä ajoilta. Ihanaa marraskuuta - tämä on ihan ehdottomasti paras aika vuodesta tavaran karsimiseen ja muuhun siivoamiseen :-)

Myöhäistä isänpäivää kaikille :-)

Myöhäistä isänpäivää kaikille :-)

Poikamme kävin isänpäiväkahvilla aamusella, tytär on vaihto-opiskelussa Kanadassa. Oma isäni asuu vähän kauempana ja puolisoni isä kuoli toistakymmentä vuotta sitten.

Oman isäni kanssa tapaamme harvakseltaan, mutta vuosien myötä arvostan häntä yhä enemmän. Lapsuuden ja nuoruuden hyvät hennot muistot vahvistuvat iän myötä, ainakin minulla.

❤

Karhunahas - paluu kesäisiin maisemiin :-)

Koska ulkona on tummanharmaata ja kosteaa, pihalintujen kuvaaminen ei tuottanut mitään säädyllistä tulosta. Vielä viime yö meni työstressin värittämässä unimaailmassa ja hetkenkin heräys viritti ajatukset keskeneräisiin työtehtäviin. Onneksi oli aikaa. Kävin joutessani käyttämässä koiran aamulenkillä ja luin sanomalehden. Syötiin koiran kanssa vielä banaani ja siirryin se jälkeen uusille unille. Heti ei uni tullut, mutta kun uni tuli, sitä myös riitti.

Heittäydyin lopulta arkisten velvoitteiden jälkeen reilun vuoden vanhoihin Petäjäveden kuviin. Yhdessä miehen kanssa etsittiin, mikä olikaan tuolloisen retkipaikkamme nimi ja paikaksi paljastui Karhunahas. Kyseessä on Petäjäveden keskustasta hieman yli 20 kilometrin päässä sijaitseva rotkojärvi.

Rotkojärven ympäri kiersi myös polku, mutta tyydyimme tutkailemaan pientä järveä korkealta kalliolta ja sen viereltä. Näihin maisemiin palaaminen oli huomattavasti mukavampaa kuin ulos tuijottaminen :-)

Kalvolan hautausmaalla harmaan päivän kuvailua

Kelit ovat olleet juuri niin harmaita kuin marraskuulta vain voi odottaa. Iloa hämärään on tuonut lintujen ruokinnan aloittamisen myötä alkanut melkoinen eläinvaellus pihassamme. Ei nyt mitään maaseutuhurjastelua, mutta kaupunkiasumiseksi oikein kiitettävää eläinruuhkaa on esiintynyt :-)

Oravia ja fasaaneja lukuunottamatta kaikki ovat kovasti uteliaita ja hämmentyneitä oravien ruokintapisteestä. Pähkinät näyttävät olevan nokan ulottuvilla, mutta jostain syystä ruokailu ei kuitenkaan onnistu. Yhtään oravaa en ole tuolla niiden omalla ruokailupaikalla vielä nähnyt ;-)

Jokasyksyinen tavarankarsimisvaihe on taas käynnistynyt. Tällä kertaa ei kovin isolla vimmalla, mutta karsintaa tulee tehtyä harva se päivä. Eikä tälle urakalle ole vielä näköpiirissä loppua. Mutta en minä tätä karsintaa urakkamielellä teekään, vaan ihan oman oloni ja mielenrauhani vuoksi. Vuosikymmenten säilyttämistä ei pureta muutamassa vuodessa, vuosi kerrallaan ehkäpä sen sijaan :-)

Pari viikkoa sitten kävin ensimmäistä kertaa Kalvolan hautausmaalla. Hautausmailta löytyy usein jotain todella vanhaa - jos ei muuta, niin hautausmaan muuri. Olen tullut uteliaaksi vanhoille asioille ja siksi hautausmaatkin ovat synkeällä syysharmaalla kelillä ihan käypäisiä vierailukohteita :-)

Kalvola on siis nykyään Hämeenlinnaa taannoisen vuoden 2009 kuntaliitoksen myötä. Tämä rakennus on hautausmaan vanha kivisakasti, jonka rakentamisvuosi on vuoden 1500 jomminkummin puolin.

Vanhan sakastin vastapainona lähihaudalla oli tuoreita ruusuja. Pääsinpä keskustelemaan ruusut tuoneen rouvan kanssa hetken aikaa.

Leppoisaa syksyistä viikonloppua!

Ihanaa marraskuun jatkoa - ja vähemmän pirteää pohdintaa ;-)

Minulla ei ole ollut koskaan vahvaa itsetuntoa. Jälkikäteen ajateltuna olen ollut ihan kohtuullisen lahjakas lapsi ja nuori, mutta positiivisen palautteen lähes täydellinen puuttuminen ei auttanut minua käyttämään vahvuuksiani voimavaroinani.

Sen sijaan negatiivista palautettahan saavat kaikki. Minulla se oman tulkintani mukaan muodosti valtaosan saamastani palautteesta - ainakin siitä mieleen jääneestä palautteesta. En silti musertunut palautteen alla, sopeuduin vain siihen, että tällaisessa maailmassa siis eletään.

Musertuminen tuli myöhemmin, kun negatiivisen palautteen taakka kasvoi yli kestokyvyn. Ei ole montaa henkilöä, joka ylitti rajan. Muut vain vahvistivat saamaani signaalia. Tahattomat lipsahdukset, syrjinnät ja hylkäämiset pinoutuivat ja kasasta tuli kestämätön.

Nyt, tässä hetkessä, olen vahvasti jaloillani. Superherkästä (joka olen vieläkin) henkisten iskujen vastaanottajaksi kypsyminen on näillä näkymin hyvässä vaiheessa. Kovapintaista minusta ei tule koskaan. Olen myös huomannut, että avoimuus on aivan yliarvostettu juttu. Ja silti tässä lörpöttelen menneisyydestäni ja aroista kohdistani ;-) Luottamus on kuitenkin saanut aivan uudet raamit.

Googletellessani löysin tällaisen Suomi 24 -sivuston kommentin. Edistystä on tapahtunut, sillä tämä ei tuntunut edes pahalta. Olen siis vihdoin oppinut määrittelemään itseäni muutenkin kuin saamani palautteen perusteella.

Kiitän sinua, että maltat lukea ja siten kuunnella. Kiitän sinua siitä, että maltat olla arvostelematta. Arvostan sinua, koska kohtaat ihmisen ihmisenä ja löydät meitä yhdistäviä tekijöitä. Maailmanpoliittisessa tilanteessa sinunkaltaisiasi saisi olla paljon, paljon enemmän.

Ihanaa marraskuun jatkoa :-)