Hajoileva työmuisti, isoja suppiksia ja virkatun puseron kuvia

Etsiskelin tutkimustuloksia pitkän työkuormituksen aiheuttaman hajoilleen työmuistin palautumisesta. Tutkimustietoa on niukasti ja se on helppo havaita jo muutenkin aiheesta tietoa kaivelleena. Vähäinenkin lisätieto auttaa kuitenkin suhtautumaan tulevaisuuteen ja omaan kokemuksiin paremmin kuin vain se perinteinen lohdutus, että aika korjaa.

Selvittämäni mukaan työmuisti VOI palautua, kunhan stressi ja kuormitus asettuvat ei-kuormittavalle tasolle. Mitään takeita ei ole, että kaikki sujuu jonkin ajan kuluttua kuin itsestään ihan hyvin. Tämä on jotenkin lohduttavaa, sillä oman kuormitukseni seisauttamisesta on nyt noin puoli vuotta. Työmuistini toimii paremmin, muttei ole todellakaan entisellään. Tämä ei ole ollenkaan poikkeuksellista. Puoli vuotta on pitkä aika, mutta ei lähellekään riittävän pitkä aika ainakaan minun kohdallani.

Joidenkin pitkäaikaistutkimusten mukaan puolitoista vuotta (1,5 v) on sellainen ajanjakso, jolloin näkyy usein merkittävää työmuistin kohentumista, mutta ei vielä täyttä toipumista. Siihenkin on siis vielä vuosi aikaa.

Olen ollut ihmeissäni oman tilanteeni ja oman suhtautumiseni kanssa. Olen kokenut kaiken ensimmäistä kertaa (onneksi) enkä ole löytänyt vertailtavaksi kokemustietoa. Nyt tässä vaiheessa ymmärrän jo tätä alkumatkaa hieman paremmin.

Hämäävää on, että muistini toimii muuten hyvin. Osaamiseni ja ammattitaitoni eivät ole kadonneet mihinkään. Yllättävät henkisen kaistan vaihtotilanteet eivät sen sijaan suju. Uudet yksityiskohdat eivät löydy muististani valon nopeudella etenkään, jos joudun palauttamaan niitä mieleeni jossain aivan muussa asiayhteydessä.

Minun kokemukseni näistä yllätystilanteista on kuin olisin yhtäkkiä tsunamin tuhojen keskellä - jossain. Kaikki ympärillä pyyhkiytyy hetkeksi (joskus pitkäksikin hetkeksi) pois, enkä saa mistään kiinni. Nopeasti heräävät ahdistus, häpeä ja kauhu eivät auta tilannetta. Näissä tilanteissa on iso ero, onko siinä vaiheessa lähelläni ymmärtäviä ja minua tukevia kollegoita vai minulta normaalisuoritusta odottavia reaktiotani selvästikin paheksuvia työkavereita.

Olen jakanut lähityöyhteisölleni tietoa muistitilanteestani, jotta olisimme samalla sivulla asiasta. Mutta emmehän me ole. Joku ei muista koko asiaa ja jonkun toisen mielestä kyseessä on selvästikin pieni ongelma, jonka pitäisi sairausloman myötä olla jo mennyttä elämää. Minä olen tilanteista ihan yhtä ymmälläni kuin monet kollegani, mutta osa heistä osaa mielettömän upeasti arvostaa tilannettani ja tunteitani. He toteavat usein, että tämän tiedonhan ehtii kaivaa palaverin jälkeenkin ja muistuttavat, että kaikki on ihan ok. Se auttaa todella paljon.

Häpeän ja kauhun määrä näissä yllättävissä kaiken kadottamistilanteissa on ihan tolkutonta. Sitä on vaikea yrittääkään kuvailla. Mutta päälle iskevä paniikki on raju. Ymmärrän toki, että sen ymmärtäminen voi olla vaikeaa. Minulle tilanne aiheuttaa häpeän kehän, jossa häpeää syntyy jatkuvasti lisää.

Kerron tästä siksi, että joku muu ehkä saa tästä hivenen vertaiskokemusta omaan tilanteeseensa.

Olen myös tuntenut vihaisuutta ja äkäisyyttä, asiat olivat voineet edetä paremmin ja aikaisemmin. Mutta niin ei käynyt. Nyt yritän ohittaa epäoikeudenmukaisuuden tunteeni ja hyväksyä tämän tilanteen.

Olen antanut itselleni luvan (häpeästä huolimatta) tehdä yhden asian kerrallaan ja olla edes yrittämättä vastaamista kaikkiin toiveisiin ja tarpeisiin saman tien. Olen huomannut, että loppujen lopuksi asiat etenevät nopeammin ja virheettömämmin, kun annan kaikelle oman aikansa. Toki tämä vaatii jatkuvaa priorisointia, malttia ja lepohetkien muistamista. 

Olen nyt viikon verran osannut pitää itseni omassa rytmissäni ja kuplassani. Kun en ole enää keskellä kaikkia moniajoa suorittavien ihmisten ajatusvirtaa, voin paremmin. Ja mielestäni myös näen selvemmin. Hosumisen ja kiireen keskellä kilvoittelevat ihmiset tuntuvat turvallisen etäisiltä, kun voin keskittyä vain asioiden kannalta olennaisiin viesteihin. Ajoissa.

Toivon, tämä kirkastumisen tunne ei ole väliaikaista, vaan osaan pitää huolen omasta rytmistäni jatkossakin. Kun en anna itselleni lupaa heittäytyä muiden hosumiseen, en joudu tsunamin jälkihöyryihin. En ole hukassa enkä törmää henkeä salpaavaan häpeään. Ja saan silti aikaan enemmän niitä ihan oikeita työtuloksia, joita pitääkin.

Kävin vielä lokakuun viimeisinä päivinä metsässä suppilovahveroita etsimässä. Lähimetsästä en löytänyt juurikaan sieniä, joten suuntasin takuuvarmaan suppismetsääni. Ei niitä suppiksia mitenkään hekeäsalpaavan paljon ollut, mutta ne olivat kunnollisen kokoisia ja riittivät hyvin minun tarpeisiini.

Muutama kuva lisäksi siitä virkkaamastani puserosta. Väri ei näy näissäkään kuvissa autenttisena. Siksi laitan tähän kuva Novitan sivulta, josta selviää värin oikea sävy.

Pusero on saumaton, palat on virkattu yhteen. Lanka on paksua ja painavaa, nyt valitsisin hieman ohuemman langan. Väristä pidän kuitenkin, se tuntuu oikein omalta ❤️


Ihanaa alkanutta marraskuuta 🙏🦜🌴

Onpas ollutkin tapahtumarikasta syksyä - ihan hyvällä tavalla

Ennen syyslomaamme poikamme muutti toiseen asuntoon ja ehdimme vielä ennen matkaamme olla mukana muuttoapuna. Nyt muutto tapahtui saman kaupungin sisällä, joten asioiden järjestely oli huomattavan paljon helpompaa kuin kertamuutolla tehtävä muutto. Mutta on se kieltämättä aika raskasta, vaikka poika olikin hoitanut pakkaamisensa mallikkaasti.

Loman jälkeen käytin vielä yhden lomapäiväni muuttosiivousapuun. Perussiivous oli tehty mainiosti, jäljellä oli pintojen ja ikkunoiden pesu.

Lomamme aikana tytär oli saapunut vieraaksemme ja viettikin meillä pari viikkoa etätöitä tehden. Täytyy myöntää, että vapaa-aikaan tuli suhtauduttua huomattavasti tavallista arkea aktiivisemmin. Oli kiva tehdä yhdessä sellaisia asioita, jotka eivät muuten olisi olleet mahdollisia. Ainakaan yhdessä siis.

Loman jälkeen käynnistyi myös syksyn kirpputorikautemme. Myyntiin meni taas koko perheen tavaroita. Lähes päivittäinen pöydän ja rekin siivoaminen ja täydentäminen rytmittävät arkea. Sienestysurakat raavin kasaan ennen matkaa ja nyt vapaa-ajalla on enemmän tilaa kirpputoripisteen pyöritykselle. 

Käsitöissä olen palannut sukkien pariin. Liikahdus sukkien neulomisesta pois tapahtui työmuistin kariutuessa ihan kunnolla kevään aikana. Olin ihan solmussa sukkapuikkojen kanssa, en vain saanut enää tehtyä mitään järkevää. En hoksannut, mitä piti tehdä enkä muistanut mitä olin juuri tehnyt. Tein virheitä ja purin tekemääni. Homma kulki enemmänkin taakse- kuin eteenpäin. Niin hämmentävää ja pelottavaakin kuin pään jatkuva tyhjentyminen olikin, päädyin sitten virkkaamaan lasinalusia maailman helpoimman ohjeen avulla. Ensin sekään ei sujunut ja alku oli ihan käsittämättömän vaikeaa. Jossain vaiheessa sain kuin sainkin ensimmäisen lasinalusen valmiiksi. Seuraavan tekeminen ei ollut vielä yhtään helpompaa. Mutta vähitellen sain yhä pitempiä pätkiä virkattua ilman virheitä ja katastrofeja. Toivo alkoi viritä. Virkkausvaihe jäi päälle pitkäksi aikaa. Päädyin virkkaamaan peräti puseron itselleni, josta en sitten löytänyt kuvaa valmiina. Mutta tässä semivalmiina.

Tuohon kukkapalaan ja sen kiinnittämiseen toiseen palaan löysin ohjeet, mutta muuten pusero on hahmoteltu vähitellen, pala palalta kasaan ja muotoonsa. Sittemmin olen myös päätellyt langanpäät ja viimeistellyt virkkaamalla helman, kaula-aukon ja hihansuut. Ihan kiva tuotos kaikkien harmien ja vaikeuksien jälkeen 🥰

Sukissa olen toistaiseksi jäänyt varrettomien sukkien pariin. Olen sukkien valmistuttua liittänyt sukkapariin myös samasta langasta pienen parsinlankanyssykän. Sukkien parsiminen on kutsuvampaa, jos oikean värinen lanka on jo valmiiksi mukana. Toivon myös, että yhä useampi sukkien saaja harkitsee sukkien parsimista tilanteen tullen ja sukkaparin käyttöiän pidentämistä ympäristöystävällisesti.

Tänään on talviajan ensimmäinen päivä. Kylläpä iltapäivällä olikin hämärää. Aamulla sen sijaan oli piristävästi valoisampaa, sillä minun tuli nukuttua myös tuo ylimääräinen tunti.

Muistini kanssa teen edelleen takkuista matkaa. Monet asiat sujuvat oikein hyvin. Pienissä jutuissa tulee sitten tämän tästä ikäviä takapakkeja. Kun ei muista, niin ei muista. Välillä harmittaa aivan vietävästi se, että muisti paranee niin hitaasti. Lohdullisimmat ja auttavimmat sanat ja neuvot olen tähän tilanteeseen saanut (omaa perhettä lukuun ottamatta) omalta gynekologiltani. Ihan yllättävältä taholta tosiaan sain toivon kipinää tässä tilanteessa, kun oma muistamattomuus tuntuu niin mahdottoman epäreilulta ja oma olo äkäiseltä. Yritän nyt luopua äkäisyydestäni ja keskittyä siihen, mitä minulla on ❤️.

Ihanaa lokakuun loppua. Toivon kipinöitä, armollisuutta ja hyviä keskusteluhetkiä - kenen kanssa tahansa 🙏

Lomaa ja maiseman vaihtoa Länsi-Suomeen

Lähdettiin sitten lomalle - niin kuin joka syyskuussa aika monen vuoden ajan. Muistiongelmien ja töihin paluun jälkeen tämä oli mitä parhainta tasoitusta elämään, vaikka olikin ihan normaalin vuosisuunnitelman pohjassa mukana.

Olemme liikkuneet matkailuautolla Hämeenlinnasta Seinäjoen kautta Vaasaan ja edelleen Mustasaaren Raippaluodon Svedjehamniin. Sieltä edelleen Porin Reposaaren Siikarantaan ja muutaman pikkupysähdyksen kautta Sastamalaan, jonka jälkeen suuntana on koti. Siikarannassa vietimme kaksi yötä, muissa paikoissa yhden yön. Seinäjoki ja Sastamala toimivat hyvinä pysähdyspaikkoina pääkohteiden Svedjehamnin ja Siikarannan reunoilla.

Matkalla oli aurinkoa, pilvistä ja reipasta sadettakin. Maisema oli kovasti syysväreissä. Alla kuva matkan päältä jostain reissun alkuvaiheilta.

Pixie-koira on jo tottunut ja rutinoitunut matkustaja. Vaikka hänellä on ikää jo 16,5 vuotta, matkan rasitus ei painanut aiempaa enempää.

Kaunista oli pilviselläkin kelillä. Tämäkin matkanäkymä jostain reissun alkuvaiheilta.

Svedjehamnin sataman tunnelma punaisine venevajoineen oli kutsuva myös sateiden väliin osuneella kävelyllä. Huonossa valossa kännykkä ottaa kuvia kyllä todella kauniisti ihan ilman editointeja. Järjestelmäkamera hieman yskähteli huonon valon kanssa ja niin kohinaa kuin valoakin joudun säätämään niihin kuviin kuvankäsittelyllä.

Siikarannan ihana aamumaisema kovasti sateisen illan jälkeen. Täällä matkailuauton saa ihan rantaan ja maisemia voi ihailla säällä kuin säällä. Ihan suosikkipaikkojani. Kuten jonkun muunkin 🥰

Jossain matkalla taas. Pitkä rivi syksyn värisiä puita.

Viimeinen pysähdyspaikka Sastamalassa. Leirintäalue on ihan keskustan tuntumassa. Luontoa ei ole muuten viljalti, mutta maisema kruunaa kaiken.

Puhelimen kamera on usein aika mahtava vastavaloon kuvatessa. Tässä (toisessa kuvassa) en edes yrittänyt kuvata järkkärillä, sillä kännykällä tuli tunnelma ja näkymä oikein mainiosti talteen 🙏

Muisti? Mikä muisti? Hah-hah-haa 🤭. Muisti reistaa yhä ihan liian usein. Toisaalta aika moni asia sujuu jo ihanan paljon paremmin. Kutsuisin tätä edistykseksi. Nopeaksi tätä edistystä ei voi kehua. Vaan kaikkea ei voi saada.

Ehkä yritän yhä enemmän keskittyä siihen, mikä toimii paremmin ja olla välittämättä siitä, mikä ontuu vieläkin. Loma teki ainakin hyvää oikein isosti ❤️ Suomen luonto palkitsee syksyllä aivan erityisesti.

Syksy maistuu hyvältä ❤️

Muistoni keväästä ja kesästä ovat himmeät muistiongelmien vuoksi. Se ärsyttää ja harmittaa. On mahdottoman surullinen olo eletyn elämän menettämisestä.

Tiedän kuitenkin, että minulla on ollut hyvä kesä ja olen toteuttanut omia toiveitani ihan mukavasti 🩷. Olen helposti käärmeissäni muistini toimimattomuuden kanssa, mutta äkäily ei paranna tilannetta mihinkään. Yritän opetella erottamaan primitiivireaktioni omista tietoisista fiiliksistäni. Minä ajattelen, että minulla menee ihan hyvin (paitsi silloin, kun ketuttaa kovasti tuo muistin kanssa taisteleminen).

Tähän väliin muistutan, että muistini reistaa vain kapeasti, se harmittaa silti aina enemmän tai vähemmän.

Viime viikonlopun aikana luin monta artikkelia tekoälystä. Se koetaan toisaalta isoksi työmäärän vähentäjäksi ja ihmisresurssien tarpeettomaksi tekijäksi. Samaan aikaan sen voimaa ja holtittomuutta pelätään. 

Suosittelen itse kullekin tekoälyyn tutustumista varovaisesti ja sopivan etäisesti. Ystävällisen tekoälyn kanssa ei kannata lähteä tunteilemaan, mutta se on kovin näppärä tiedon kerääjä, yhdistelijä ja analyysin tekijä. Se on kuin erittäin älykäs nuori kollega. Käytäntö ja yhteisön rajat eivät ole hallussa ennen kuin niihin perehdytetään. Myös yhteisön (tai oma) eettiset rajat kannattaa tuoda esille todella selvästi. Nuoremman kollegan (tekoälyn) viitekehykset, olettamukset ja ajattelun raamit voivat olla mitä sattuu, jollei niitä märitä sille erikseen. 

Ehkä tärkeintä on ymmärtää, että tekoäly pystyy vaikka mihin, mutta siihen ei voi koskaan täysin luottaa. Moneen nuorempaan kollegaan voi varmasti luottaa paljon enemmän 🙏

Kirpputorit kutsuvat minua edelleen. Siellä on niin paljon opittavaa (ja löydettävää).

• Älä osta, ennen kuin tiedät oikean hintahaarukan
• Älä haksahda alennuskyltteihin - lähtöhinnat ovat toisinaan taivaalliset
• Kun tiedät oikean hintahaarukan, tunnistat luvattoman edullisen hinnan
• Ikävän moni myy rikkinäistä tai muuten viallista tavaraa hieman edullisempaan hintaan ilman mitään merkintää tuotteen vioista
• Tutki tuotteet aina tarkoin mahdollisten vikojen varalta
• Joskus joku myy oikein briljanttia tavaraa ihan toimivalla hinnalla. Sen tunnistaakseen pitää tietää yleinen hintahaarukka/-taso
• Älä usko hintalappujen tietoihin, tarkista tuotteen tiedot vaikkapa valokuvan ja tekoälyn avulla. Joillakin ihmisillä luovuus kasvaa, kun pääsee kirjoittamaan asiaa hintalappuihin 🙁
• Ostetut langat ja tekstiilit kannattaa pakastaa ennen käyttöönottoa. Itse pidän uusia hankintoja pakastimessa viikon verran, jotta vaikeimmatkin tapaukset hoituisivat varmasti käyttökuntoon.

Luonnossa on ihanaa juuri nyt. Välttelen metsiä, joissa on hirvikärpäsiä. Kelien viilentyessä niihinkin metsiin voi taas palata. Päivä lyhenee - auringonlaskut ja -nousut osuvat taas inhimillisiin valvomisaikoihin. Lintujen muutto on käsillä. Joutsenet ruokailevat pelloilla pareina ja perheinä. Kurjet viihtyvät myös peltoruokailussa. Pilvisinä / sateisina päivinä kurjet saattavat ruokailla kovinkin lähellä teitä. Autosta kuvaaminen tarjoaa nyt hyviä luontokuvausmahdollisuuksia.

Nymfejä (punkkeja) niskassa

Kävin vihdoin ja viimein tehostamassa vanhan punkkirokotteeni. Minun ikäisilläni tehosterokote pitäisi ottaa viiden vuoden välein, mutta nyt väliin jäi kyllä enemmän vuosia. En löytänyt itseltäni mistään merkintää siitä, milloin olen punkkirokotteeni ottanut, mutta kyllä siitä enemmän on kuin tuo suositeltava viisi vuotta.

Kävin lähimetsässä sieniä katsastamassa ja mukanani oli pieni reppu. Laskin sen välillä sieniä kerätessäni maahan taakkaa keventämään ja poimin taas mukaani paikkaa vaihtaessani.

Kotona tunsin niskassani jotain pientä hipsuttelua. Hirvikärpäset ovat tehneet minusta vuosien saatossa yliherkän kaikille hyönteisten kaltaisille tuntemuksille ja olin heti tunnustelemassa niskaani. Sieltä löytyikin pienen pieni musta otus, jonka pudotin lavuaariin päästäkseni tarkastelemaan sitä paremmin. Silmä ei erottanut, mutta kännykällä otettu lähikuva suurennoksineen paljasti otuksen selväksi punkiksi. Se eteni lavuaarin pinnalla reippain askelin.

Vieressä peukaloni mittakaavaa antamaan.

Olen lukenut pienistä nymfeistä, mutten ole koskaan nähnyt sellaista. Vaikea tuollaista on vaatetuksessaan havaitakaan oli vaatteiden väri sitten mikä tahansa. Lisää kaksivuotiaista puutiaisista eli nymfeistä voit lukea vaikkapa täältä: "Näkymättömiä" punkkeja pelätään - tältä tappava nymfi näyttää - Verkkouutiset.

Hetkeä myöhemmin tunsin taas pientä vipellystä niskassani. Sieltä löytyi kuin löytyikin toinen kävelyretkellä oleva nymfipunkki. Kuin ihmeen kaupalla sain molemmat kiinni vielä tuossa kävelyvaiheessa.

En keksi punkkien oudolle sijainnille (niskani) muuta selitystä kuin että ovat kiivenneet reppuuni sen ollessa maassa. Itse en kieriskellyt maassa kertaakaan koko reissun aikana 🤭

Onko sinulla voimassa oleva punkkirokote?

Töihin paluu loman jälkeen syö muistiani

Töihin palaaminen on verottanut muistini toimintaa enemmän kuin pelkäsin. Pystyn jälleen aivan käden käänteessä unohtamaan mitä olin tekemässä ja mitä pitikään tehdä seuraavaksi. Sen seurauksena olen jo kahteen otteeseen unohtanut kantarellit kesken siivousurakan pilaantumaan niille sijoilleen. Ensimmäisen kerran sienet jäivät pusseihin verannalle viikoksi. Onneksi olivat pusseissa, olomuoto oli auringon lämmittämässä paikassa muuttunut vähemmän edulliseen suuntaan. Toisen kerran kantarellit jäivät ensimmäisen siivousvaiheen jälkeen viikoksi jääkaappiin. Kompostiinhan nuo kaikki sitten päätyivät.

Toki kummastakin sienisaaliista iso osa oli jo puhdistettu, pannulla käsitelty ja hyödynnetty. Ihan koko saalis ei mennyt hukkaan, mutta onhan tämä ihan ennen kokematonta 😟.

Olen pyrkinyt ottamaan töissä asiat tuplarauhallisesti ja pitämään taukoja. Silti työmuisti on päässyt kuormittumaan yllättävän paljon. 

Huomaan usein taukojen aikana, että olen taas suunnittelemassa itselleni aivan överiä aikataulua tuskaisen poskettomilla tavoitteilla. Silloin osaan hieman peruuttaa ja höllätä otetta. Silti muisti on taas jo vielä heikompi kuin vaikkapa viikko sitten.

Onneksi suurin osa muististani toimii mainiosti. Pärjään siis kyllä, mutta enää ei passaisi työmuistin enää heiketä nykyisestä.

Töissä täytyykin keskustella tulevien viikkojen työruuhkasta. Se (ruuhka) vähän kauhistuttaa jo ilman muistiongelmiakin. Ja muistiongelman kanssa töiden kanssa ei voi lähteä kauhuviikkoja pitelemään.

Pahoittelen, sitä, etten nyt käy lukemassa ja kommentoimassa teidän blogejanne entiseen tahtiin. Tai johan tämä tahti on jo jonkin aikaa hiipunut. Nyt yritän löytää päivittäin tasapainoa, jolla saisin pääkoppani lepäämään ja toipumaan oikealla tavalla. 

Kiitos, kun jaksoit käydä lukemassa kuulumiseni ❤️

Valokuva tyttärestä noin vuoden takaa.

Vinkkejä kirppistelyn monivetoiseen maailmaan ❤️

Minun kirpputorikäyskentelyni lisääntyminen ei ole varmastikaan mikään perhosen siiveniskun aiheuttama perhosvaikutusilmiö. Mielenkiintoisesti se on kuitenkin vaikuttanut moneen arkiseen asiaan.

Langat ovat usein ylihinnoiteltuja - muista pakastaa ostokset

Käsityöt ja lankojen ostaminen on yksi sellainen konkreettinen asia. Olen päätynyt yhä enemmän ostamaan lankoja kirpputoreilta. Hinta on parhaimmillaan niin paljon edullisempi, että satunnaisten erien ostaminen kannattaa. Toisaalta ikävän usein myyntiin tarjotaan pieniä sekaeriä lankoja, jotka on hinnoiteltu melkein kaupan hintojen tasolle. Ehkä joku ostaa niitäkin.

Lankojen kohdalla on tärkeää päästä ostamaan riittävästi lankaa samasta tuotantoerästä. Silloin langan värisävy on sama. Kirpputorilta ostettu lankaerä on melkeinpä poikkeuksetta eri erää kuin kaupasta ostettavat lankakerät, jos siis lanka on vielä ostettavissa kaupoista. Tässä tulee vastaan rajoituksia, joita harva käsitöiden tekijä on valmis kohtamaan. Siksi kaupan hinnoittelun jäljittely on liian rohkeaa.

Joskus lankoja tarjotaan ilman vyötteitä (paperista selostetta) myyntiin sekalaisissa kokoelmapusseissa, jolloin pitää jaksaa ostaa sika säkissä. Harva jaksaa.

Joskus kuitenkin joku tarjoaa hyvän erän laadukasta lankaa toimivaan hintaan ja silloin on mahdollisuus panostaa lankaostoksiin 👍

Toki langat pitää muistaa laittaa kotona pakastimeen viikoksi (?). Näin voi varmistaa mahdollisten kutsumattomien vierailijoiden puuttumisen lankojen kavereina.

Mariskoolien kopioilla huijataan

Mariskoolien ostajan täytyy olla varovainen, osaava ja tarkka kirpputoriostoksilla. Ensinnäkin pitää varmistua siitä, että ostos on todella oikea Mariskooli eikä mikään kopio. Ja jos kopiokin kelpaa, niin sellaisen hinta pitää olla huomattavasti alkuperäistä edullisempi.

Oikean Mariskoolin tunnistamisen tueksi voit lukea faktoja täältä: Mikä on kallein Mariskooli? Mistä tunnistaa aidon Mariskoolin? | Kotona

"Mariskoolit ovat erityisesti suomalaisten suosimia koristelasiesineitä, joita on saatavilla jo lähes 70 eri värissä ja kahdessa eri koossa. Yleisempi koko on 155 mm korkea malli, jota on valmistettu jo vuodesta 1965 lähtien. Pienempi 120 mm korkea malli on uustuotantoa, ja niitä valmistettiin 25 eri värissä vuosien 2008–2015 välisenä aikana." Mariskoolien värit ja hinnat - Täydellinen listaus (kuvat)

Joitakin tietoja aidon Mariskoolin tunnistamiseen:

Koko:
120 mm korkeita Mariskooleja valmistettiin vain vuosina 2008–2015. Suurempi 155 millin kulho on säilynyt kooltaan muuttumattomana. 

• Kaikissa pienissä mariskooleissa on stanssi. Eli Marimekko kirjoitus pohjassa.
Piparit, kaula ja sormus - niistä tunnistaa.

Massaleima ja muottinumero:
Marimekko-massaleima, jota on virheellisesti kutsuttu myös stanssiksi, esiintyy vuoden 2004 jälkeisissä suurissa ja kaikissa pienissä Mariskooleissa. Muottinumero on lisätty kulhon pohjaan Iittalan tehtaalla valmistettuihin skooleihin vuodesta 2004 lähtien ja Nuutajärvellä valmistettuihin vuodesta 2008 lähtien.

Hinnoilla yritetään hämätä ja kovasti

Nämä Pirtti-astiaston kupit lautasineen olivat tarjolla huimaan hintaan. Pöydässä oli 50% alennuskyltti, mutta hinnaksi jää silti kuusi euroa. Kuppiparin löytää muualta usein 2,5 euron hintaan.

50% alennuskyltti päätyy myyntipaikalle tavallisimmin, kun pöydän vuokra-aika lähestyy loppuaan. Toisinaan alennuskyltti ilmestyy pöydälle jossain vaiheessa myyntiä vauhdittamaan ja jääkin sinne pitkäksi aikaa. Tällä välin pöydälle tulee uutta myytävää kaksinkertaiseen hintaan keskihintaan verrattuna. Tavoitteena tuntuu olevan houkuttaa ostajia alennusmyynnillä ja pitää tuotto silti entisellään.

Ole tarkkana hintojen kanssa!

Seuraa hintojen kausivaihtelua

Iittalan tuikkulyhty Ballo on mielestäni hyvä esimerkki hintojen vaihtelusta. Loka-marraskuussa viime vuonna näiden hinnat vaihtelivat 6-10 euron välillä. Kesän läheisyys laski hinnat jo 3-5 euron tuntumaan. Nyt hintahaarukka on taas jo 6-8 euron tasolla. Kierrätyskeskukset pyytävät näistä usein hieman ylihintaa. Ole tarkkana näiden hintojen kanssa.

Nämä Kehrän pienet boolilasit saa ehdottomasti tällä kahdella eurolla. Yhtään enempää niistä ei kannata maksaa. Tarjontaa on paljon.

Kehrän tuikkulyhty on ehkä korkeintaan tämän 2,5 euron hinnan arvoinen. Jossain olen nähnyt jonkun pyytävän tästä jopa 8 euroa 😯

Tiedä, mitä haluat ja mikä on oikea hinta. Vasta sitten kannattaa ostaa.

Kirppisiloa! ❤️