Juhlia, yllätyksiä ja kiitollisuutta

Minulla oli sunnuntaina syntymäpäivät ja olisin mielelläni ohittanut ne mahdollisimman eleettömästi. Omalla kohdallani en yhtään välitä siitä, että iästäni tehdään numeroa. Täydellisen ohittamisen sijaan päädyin omantunnon tuskien jälkeen melkoisen viime tipassa ehdottamaan perhetapaamista ihan vain ruokailun merkeissä. Tyttären kalenteri oli jo kiinni, mutta päätimme juhlistaa myöhemmin yhdessä. Nyt kävisimme syntymäpäivänä syömässä ulkona kolmisin ilman tytärtä. Se sopi minulle hyvin, kyllä minulle kaksikin ravintola-ateriaa kelpaa, kunhan ei tarvitse nauttia niitä samalla kerralla.

Mies lupasi järjestää ruokailun, minun ei tarvitsisi tehdä mitään. Se kuulosti helpottavalta. Paikaksi valittiin Tampere, sillä poika asuu siellä ja Tampereella on myös paljon enemmän ravintoloita kuin Hämeenlinnassa. 

Aiheesta ei puhuttu mitään muutamaan päivään ja aloin sitten varmistelemaan ja kysymään, että ollaanko vielä menossa syömään ja jos, niin milloin. Oltiin edelleenkin menossa ja lauantaina kuulemma. Kummastelin päivän valintaa, sillä syntymäpäivänihän oli vasta sunnuntaina. Sain siihen jotain epämääräistä perustelua, josta en tullut hullua hurskaammaksi. Ihmettelin vähän, miksi kukaan ei ollut kysynyt minun mielipidettäni, mutta kyllähän se lauantaikin oli ihan yhtä hyvä päivä.

Perjantaina illalla ryhdyin kyselemään, mihin aikaan olimme menossa. Muut tuntuivat ottavan syntymäpäiväravintolaretkemme melkoisen rennoin rantein. Sitten selvisikin, että meidän pitäisi olla Tampereella klo 10! Ihmettelin ajankohtaa kovasti, sillä se ei kuulostanut yhtään tavalliselta. Poika ei saa usein vapaapäivänään aamiaistakaan alas vielä tuohon aikaan kunnon ruokailusta puhumattakaan. Taas sain vastauksesi vähän ympäripyöreitä selittelyjä ja tyydyin kohtalooni ja aikaiseen heräämiseen.

Lauantaina noin klo 10 pojan lisäksi tapaamispaikalle ilmestyi pojan lisäksi myös tytär! Ja emme olleet todellakaan menossa vielä syömään, vaan ensin oli jotain muuta. Minulle oli järjestetty yllätysjuhlat! Juhlien pääorkesteroijana oli tytär ja miehet olivat sitten mukana neuvonpidossa ja ideoimisessa.

Pienen etsimisen jälkeen löysimme tapahtumapaikan oven ja löysimme itsemme kuuntelemassa ohjeita pakohuonepeliin. Tytär oli meistä ainoa, jolla oli kokemusta pakohuoneista, me muut olimme auttamattomia noviiseja. Kilpailuviettini saattoi innostua hieman lentoon tunnin mittaisen pelin aikana, mutta sitä voivat arvioida vain paikalla olleet perheenjäseneni 🙄.

Oli muuten innostavaa ja mahtavaa! Tämä ei jää tähän!

Sitten suunnistimme tyttären valitsemaan ravintolaan Tammerkosken kupeeseen. Söimme hyvin ja erinomaisessa seurassa. Kiitos, ihana perheeni ja ennen kaikkea mielettömiä yllätyksiä suunnitellut ja järjestänyt tyttäreni! Kaikkeen tähän oli vaadittu paljon järjestelyjä ja salaisia neuvotteluja 💖 Ja rahaakin melkoisesti, näin oletan.

Tytär tuli kanssamme Hämeenlinnaan ja poika jäi Tampereelle omaan kotiinsa.

Päivä oli ihana, täyteläinen, hurmaava ja monipuolinen. Illalla oli ihan urheillut olo 🤭.

Seuraavana aamuna sain hurmaavan syntymäpäiväaamiaisen ja heräilin hiljalleen banaanilettujen, tuoreiden marjojen ja hedelmänektarin seurassa.

Aamiaisen jälkeen tytär varmisteli, että olen jo herännyt (en ole kova rupattelemaan ennen kunnon heräämistä). Kun olin sitten hereillä, sain kuulla uuden yllätyksen. Minulle olisi tulossa vieraita (alkuperäisen hengaile koko päivä pyjamassa -teemani sijaan). Tytär oli kutsunut joitakin ihania ystäviäni yllätyssyntymäpäivilleni, sillä eihän juhlimista saanut pelkästään perhepiiriin kuulemma jättää.

Koin ilon ja kauhistuksen väliltä kaikkia tunnetiloja. Tytär oli kuitenkin valmistanut aivan taivaallisen kahvikattauksen ja vähitellen aloin kokemaan huomattavasti enemmän ilon kuin hermostuneisuuden tunteita 🥰.

Vain yksi kutsutuista ei pääsisi tulemaan työvuorojensa vuoksi. Hänen kanssaan kahvittelemme sitten myöhemmin keväällä tai kesällä.

Kiitos, Marjatta, ihanasta kuvasta 💖. Ja kiitos Marjatta, Tuija ja Heli, kun olitte ihanina yllätysvierainani. Ja kiitos, Satu, että selvittelit mahdollisuuksia työvuorosi vaihtamiseen, jotta olisit päässyt paikalle 💖

Olen niin onnellinen ja kiitollinen perheestäni, erityisesti aivan taikoja tehneestä ja megaurakointia näiden juhlien ja yllätysten eteen uurastaneesta tyttärestäni Norasta 💖. Olette paljon enemmän kuin olen ansainnut.

Ja aivan älyttömän onnellinen olen näistä neljästä daamista, jotka tyttäreni valikoi kutsulistalle. Minulla oli hauskaa, teitte tilaisuuteen hyvän tunnelman ja heittäydyitte lämmöllä mukaan pieneen, mutta minulle tärkeään juhlaan muiden, teille vieraiden ihmisten kanssa 💖 Kiitos!

Tänään on ollut rauhallinen, onnellinen ja inspiroitunut olo. Olin kaikista yllätyksistä tietämättä varannut tämän vielä juhlavapaapäiväksi itselleni. Miten muutenkaan kertyneistä työaikasaldoja voisi paremmin käyttää? Keli hohkasi kauneuttaan ja pukeuduin paksuihin vaatteisiin mennäkseni ulos kotipihaan lintuja tiirailemaan - kameran kanssa tietenkin.

Seuraavan yllätyksen järjesti luonto. Nora olikin jo takaisin Helsingissä omien työkiireittensä parissa.

Talvimyrskyn kaatamien puiden raadot on pinottu kevättä odottamaan pihatien päähän. Siinä vieressä kuusen alla nojailin kuusen runkoon lintuja tiiraillen, kun huomasin sivusilmällä maassa jotain liikettä.

Tämä ihana, pienen pieni valkoinen olento oli jo matkalla hangella eteenpäin, mutta minun liikautettuani kameraa, se palasi maassa lojuneen oksan taakse.

Hetken patsasteltuaan se palasi varsinaisen puukasan luo. Se oli niin pieni ja nuo pienen pienet töpötassut 🥰.

Häntää ei näkynyt missään vaiheessa kokonaan. Mutta tämä oli kyllä niin mahdottoman pieni, että väitän ihan täydellä itsevarmuudella sen olevan lumikko. Taas se tarkkaili hetken ja kirmaisi sitten puukasan alle piiloon. Aivan häkellyttävän ihana ja yllättävä pihakohtaaminen 💖

Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle 💖

Perhedynamiikkaa - tai -draamaa (?)

RH kaipasi enemmän tarinaa haasteellisesta sukulaisuudesta. Katsotaan, mihin nyt päästään 🙄

Äiti oli ison maalaisperheen kasvatti. Lapsia oli 11, mikä merkitsi jokaiselle lapselle melkoisen vähän omaa huomiota erityisesti sota-aikana ja sen jälkeen. Äiti oli kaksonen, eli hänellä oli kaksoissisko, jota en muista koskaan tavanneeni.

Äidin isä palasi sodasta ymmärtääkseni vähemmän hyvässä kunnossa (ainakin henkisesti) ja alkoholi oli isossa osassa perheen elämässä paluun jälkeen. Jos olen ymmärtänyt oikein, kuvioon kuului myös väkivaltaa.

Meillä ei koskaan keskusteltu äidin lapsuudesta tai nuoruudesta. Hän muutti omilleen teini-ikäisenä (14-15-vuotiaana?) ja yhteydet sisaruksiin katkesivat entisestään.

Hän oli kihloissa isäni kanssa, kun minä sain alkuni. Olin kuulemma vahinkolapsi kondomeista huolimatta. Naimisiin meneminen taisi olla väistämätöntä raskauden havaitsemisen jälkeen. Isä ainakin rakasti äitiä aivan tavattomasti hamaan loppuunsa asti, vaikkei matka ollut pelkkää ruusuilla tanssimista.

Äitiyslomat olivat siihen aikaan lyhyitä ja nopeasti minäkin päädyin hoitoon mukavien hoitomummin ja -papan hoiviin. Varhaislapsuuteeni ei liity mitään traumaattista, joten elo sujui varmaan oikein hyvin.

Pikkuveljeni on minua melkein neljä vuotta nuorempi. Hänkin on äidin mukaan vahinko. Äiti oli siinä vaiheessa kuitenkin paljon valmiimpi äidiksi kuin minun syntyessäni. Äitiysloman pituus oli silloin sama kuin minun syntyessäni, mutta tällä kertaa äiti oli kotona huomattavasti pitempään. Oli siis myös luonnollista, että äidin ja veljeni suhde syveni aivan eri tavalla kuin minun ja äitini suhde.

Äitini kertoi minulle, että olin aivan ihana lapsi siihen asti, kunnes veljeni syntyi. Sen jälkeen minusta tuli paha. Uhmaikä?

Näin vuosikymmeniä painajaisia, joissa äitini oli mukana. Nyt vihdoin hänen viimeisten vuosiensa myötä olen saanut unissa rauhan hänen suhteensa. Näen edelleenkin levottomia unia, mutta kun äitini on mukana, meillä on vihdoin kaiken jälkeen kaikki ihan ok. Matka ei ole ollut yhtään mutkaton eikä todellakaan helppo. Äitikään ei ollut helppo - missään mielessä.

Sitten paluuta nykyaikaan.

Pihalla on ihanasti lintuja. Jaksoin onneksi vääntäytyä kameran kanssa pihalle eläviä vaanimaan. Se kannatti ja toi hyvää mieltä 💖

Parhaimmillaan pihassa häärii peräti kuusi mustarastasta yhtä aikaa! Se on kaikkien aikojen ennätys 🥰

Punatulkkuja on myös ihan ennätysmäärä. Toistakymmentä punatulkkua häärii kerrallaan pihan ruokinnalla. Näky on ihan mykistävä ja hurmaava 🥰

Olen lisännyt valoisuutta tähän kuvaan. Lintu oli vastavaloon todella tumma ja voin vain arvella, että se on mustarastasnaaras.

Talitiainen pysähtyi korallikanukalla matkalla ruokintapaikalle.

Palatakseni vielä äiti-suhteeseen: Olen läpi elämäni kuunnellut vähätteleviä kommentteja äitisuhteista. Vähättelevien ihmisten mielestä vika on minussa, vaikka he eivät tunne sen enempää minua kuin äitiänikään. Siksi(kin) avaudun tästä aiheesta todella harvoin.

Äitini ei kokemustensa jälkeen osannut toimia yhtään paremmin kuin hän toimi. Se oli silti repivää ja tuhoisaakin toimintaa. Kukaan ei ollut apuna tai tukena, kun olin lapsi ja ihan yksin. Kukaan ei varmaankaan uskonut äidin hurmaavuuden taakse piiloutuvan mitään ikävää.

Nämä ovat isoja asioita minulle ja niin epäuskottavia tarinoita ulkopuolisille. Siksi(kin) en näistä tavallisesti puhu tai kirjoita. Elämä näyttäytyy niin eri tavoin eri ihmisille.

Ihanaa ja parempaa uutta vuotta sinulle ja läheisillesi 💖☕🌿

Uusi vuosi käynnistyy vihdoin vauhdilla. Kotimaiset kollegat ovat monin paikoin lepäilleet loppiaiseen asti. Kansainvälisesti loppiainen ei ole kuitenkaan mitenkään pysäyttävä 'pyhä', joten monen monessa valtiossa arki suhaa eteenpäin meidän pyhistämme huolimatta.

Tyttären kanssa suunnittelemme yhteistä matkaa keväälle. Ihanaa, että on jotain niin kivaa odotettavaa 💖

Piharuokinnalla on kuhinaa. Sini- ja talitiaiset ovat pikkuvarpusten kera vakiovieraita. Viherpeippoja ja vihervarpusia riittää myös mukavasti vierailulistalla.

Punatulkut ovat kuitenkin suurena parvena valloittaneet omenapuun ruokinnan - ihan mahtavan iso ilo silmille! Punatulkkujen lisäksi ruokinnan vakiovieraita ovat mm. närhet, mustarastaat, oravat sekä vähemmän toivotut varikset, naakat ja harakat.

Tärkeintä ei talvella ole, mikä ja kuka olet. Tärkeintä on se, uskallatko ottaa paikkasi ruokinnalla ja pitää oman tilasi. Kun kamppailu omasta elämästä on ohi, on taas tilaa herkuttelulle: ystävällisyydelle, armollisuudelle ja melkein loputtomalle anteeksiannolle 💖

Koska oma elintilani on turvattu, toivottelen sinulle mitä parhainta alkanutta vuotta! Lämpöä, rakkautta, välittämistä ja turvaa. Ja heti, kun tuntuu hyvältä, välitetään isosti muistakin 💖😍💖🥰💖😍💖☕💖

Armollisuutta pimeän ja kylmän keskelle 💖

Miten voisi joulun jälkeisen viikonlopun viettää? Kipeänä? Niinpä siinä kävi, että lähes koko vuoden sairastumisilta välttyneenä sain puolikorpeavan flunssan heti joulun ajan vuosiloman jälkeen. Nyt tuntuu jo siltä, että huominen työpäivä voisi onnistua. Katsotaan, mikä on tilanne aamulla.

Ensin (kun vielä ainakin jaksan) haluan jakaa kanssasi kuvan Pixiestä. Otin sisällä kuvia tyttärestä salaman avulla ja samaan syssyyn otin muutaman kuvan koirastakin 💖

Pixie vartioi tässä pihaa sohvan selkänojalta. Olo on valpas.

Pixien kanssa ennakkoluulot näkyvät selvääkin selkeimpinä. Ohikulkijat ovat uhkia. Piste. Koira ei ymmärrä kaikkia vivahteita eikä etenkään kuuntele järkiperusteita.

Ihminen on kapasiteetiltaan monipuolisempi ja parempi. Niinhän sen kuuluukin olla. Moni pärjää paljon koiraa paremmin, mutta joillakin elämän tuska jää tunteisiin oikein kovasti. Siitä alkaa ikävä kierre.

Miten voisin auttaa kaveria tunteiden käsittelyssä? Miten voisin itse toimia fiksuna esimerkkinä?  Jos mietit tällaisia kysymyksiä, olet jo pitkällä.

Kenenkään ei tarvitse jäädä tunteidensa uhriksi. Eikä sen enempää muidenkaan tunteiden uhriksi. Kiehuminen vie turhaa energiaa. Miten kiehumisen voisi välttää?

Minä ja Pixie hengittelemme täällä syvään ja rauhallisesti. Pixie palaa melkein varmasti taas sohvan selkänojalle haukkumaan ohikulkijoita. Minä ehkä osaan sammutella ennakkoluulojani ja ihmetellä uteliaasti uusia asioita 💖

Ihanaa lähestyvää uutta vuotta 💖🎆🥰

Joulun aikaa - rentoutuminen on vain askelen päässä 💖

Joulu on tapanissa. Veljeni toinen nimi on Tapani. Minun toinen nimeni on Susanna. Veljen kutsumanimi on silti hänen ensimmäinen nimensä.

Ennen joulua kävimme tyttären kanssa laulamassa Vanajan kirkossa kauneimpia joululauluja. Yksi vuoden parhaista hetkistä 💖🌲🌿

Jouluahdistukseni oli pienin ehkä koskaan. Tein ja elin leppoisasti, enkä vertaillut omia tekemisiäni mihinkään tai kehenkään.

Ainahan joku tekee itse kaikki lipeäkalasta ja sekahedelmäkeitosta alkaen. Kaiken voi tehdä itse ja se on ihanaa.

Kaiken voi myös jättää tekemättä itse ja sekin on ihanaa. Lanttulaatikko ei ole pakollinen juttu, jos kukaan perheestä ei kaipaa sitä. Lanttulaatikosta saa myös nauttia, vaikka olisikin suvunsa omituisuus. Ja kuka ei muka haluaisi olla sukunsa omituisuus?

Meillä on ollut perheen täyttämä joulu. Vaikka vieraina ovat olleet 'vain' omat lapset, elämä on ollut intensiivistä. Kaikki ovat olleet läsnä isosti, vaikka omiin oloihin vetäytyminenkin on ollut erittäin sallittua.

Parikymmenvuotinen keinojoulukuusi ei oikein kestänyt uuden joulutähden painoa. Asetelma oli kaunis ja hassu samaan aikaan. (Kuva on miehen ottama)

Pienen korjailun jälkeen päästiin hieman tasapainoisempaan lopputulokseen.

Kauneimpiin joululauluihin palaan sen verran, että mobiililahjoittaminen kolehdin käteisrahan rinnalla on upea uudistus! Siitä kiitän!

Jouluaattoillan jälkeen kävimme tyttären kanssa toisella läheisistä hautausmaistamme. Veimme kynttilät muistolehtoon kaikkien isovanhempien muistolle.

Muistolehto hehkui kauniina 💖

Muistolehdolle pysähtyminen voi olla hyvä juttu, jos sen malttaa tehdä asenteella ja keskittyneesti.

Oma isäni ei ollut aikoinaan henkisesti läsnä, mutta kuoren ja muurin takana hän rakasti omalla tavallaan.

Äiti olisi kovasti halunnut rakastaa, mutta eväät eivät riittäneet siihen. Ehkä hän rakasti isää kovasti omilla ehdoillaan, mutta se ei voinut olla helppoa.

Jokainen sukupolvi osaa rakastaa enemmän ja hellemmin kuin aikaisemmat. Muuten me häviäisimme olemasta. Mutta aina ei onnista.

Olen tutustunut vähitellen lapsuuden perheeseeni. Kokemus on ollut kovasti ristiriitainen

Omien kokemuksieni siivittämänä varoittelen sukulaisuussuhteiden haasteellisuudesta (mitään hyvää ei saa ilmaiseksi). Sinun oikeasi voi olla aidosti sen toisen väärä ja pahis. Ja päinvastoin 👍

Mietitkö kynttilämeren äärellä läheistäsi vai itseäsi? Kumpikin on siis sallittua. 

Ihanaa joulun ajan jatkoa 💖💖💖💖💖💖

Lumi tuli - Hämeenlinnan auraus oli: puli, puli

Lunta tulee välillä. Talvella keskimäärin enemmän kuin kesällä. Nyt sitä tuli ainakin meille ihan erikoiskattaus. Se ei ole vielä järin harvinaista. Harvinaista on se, miten loukkuun jäimme lumen kanssa ihan taajama-alueella.

Jotenkin ymmärrän sen, että kaikkia paikkoja ei voida aurata kerralla. etenkään viikonloppuna. Meidän auraamattoman ja lumentäytteisen lähitiemme kohtalon nielen karvain mielin ja vastentahtoisesti. Mutta se, että lähitien pääty isommalle tielle oli aurattu umpeen lähes puolen metrin korkuisella aurausvallilla oli aivan erityisen kohtuutuonta, sillä sitä ei korjattu koko päivän aikana.

Useampikin auto suuntasi isommalle tielle lähitietä pitkin, mutta päätyi peruuttamaan ja urheilemaan U-käännöksiä syvässä kyntölumessa. Jos ei auraukseen haluttu ryhtyä, varoituskyltit olisivat totisesti olleet tarpeen.

Kuvat eivät anna ihan oikeaa käsitystä lumivallien korkeudesta. Tämä valli oli lähemmäs puoli metriä korkea - nopeusrajoitusmerkki oli tässä ihan liioittelua.

Tässä vielä vanha ämpäri antamassa mittasuhdetta auratun vallin korkeudelle.

Jossain vaiheessa jokin korkeapohjainen auto oli ajanut lumivallin yli. Puoli seitsemän jälkeen ulkoa kuului jumiin jääneen auton sutimisääniä. Sinne oli penkkaan jäänyt auto kiinni yrittäessään päästä lähitielle. Suihkunraikkaana vedin toppatakin yöpuvun päälle ja varrelliset talvisaappaat jalkaan. Meidän vahtivuorollamme ei kukaan jää lähistölle pulaan.

Otin lumilapion mukaani ja kunnon talvirukkaset käteeni. Sitten vain pelastustehtäviin. Mies seurasi mukana ja ohi kulkeneen auton pariskunta osallistui toimiin aktiivisesti. Lapioimme ensin isoimmat lumet pois auton alta ja edestä. Sitten työnsimme auton takaisin autotielle. Miehet neuvoivat auton kuljettajalle vaihtoehtoisen reitin samaan suuntaan.

Ihan kovasti vain ärsyttää se, että kaupunki omilla lumenluontisuunnitelmillaan motittaa pienen kaupunginosan muun maailman ulottumattomiin. Ei niinkään ne tekemättömät lumityöt, mutta ne teiden eteen kasatut ylitsepääsemättömät lumivallit. Tämä ei ollut ainoa umpitie tässä mielessä meidän asuinalueellamme. Teitä oli aurattu umpeen useassakin paikassa.

Jos meille olisi tilattu ambulanssi, se tuskin olisi päässyt lumivallin läpi. Kuka olisi silloin ollut vastuussa?

EDIT ma 16.12.2024: 

Klo 9:14 maanantaiaamuna risteys käytiin avaamassa ajokuntoon. Onneksi on etäpäivä eikä ambulanssiakaan tarvittu 👍.

Kuulluksi tulemisen haaste ja joulukortit matkaan ajoissa ensimmäistä kertaa 30 vuoteen!

Hyvä tahto ja muiden huomioiminen ovat ihan päteviä aiheita kristillisen joulun odotuksen yhteyteen. Tartun siis niihin.

Kuulluksi tulemisen puutteen tunne taitaa olla melkoisen globaali (maailmanlaajuinen, yleismaailmallinen, kansainvälinen, yleistasoinen) ilmiö. Kuka EI kokisi sitä tunnetta, että ei tule kuulluksi?

Helpoin vastaus yleismaailmalliseen tuskaan on ohittaa se tai vähätellä sitä. Kuka ikinä uskaltaisikaan katsoa itseään peiliin ja tunnustaa, ettei ihan oikeasti malta tai ehdi pysähtyä kuuntelemaan muita? Tuntisikohan siinä itsensä tyhmäksi, jos myöntäisi, ettei ihan tiedä, missä ongelmat makaavat? Vai onko kyse vain maailman ja ongelmien yksinkertaistamisesta ja uskomista siihen, että muka tietää jo, mistä kiikastaa.

Niin tai näin. Ongelmat pysyvät ja kasvavat. Luottamus vähenee ja epäusko lisääntyy. Kaikki osapuolet ihmettelevät syvästi, miksei missään vaiheessa tapahdu mitään.

Mitään ei tapahdu, jos kukaan ei päätä ottaa vastuuta tilanteen korjaamisesta ja muiden kuuntelemisesta tilanteen korjaamiseksi. Vai onko joskus käynyt jotenkin toisin?

Mietin tässä enimmäkseen työelämän ja yhteiskunnan haasteita, en kenenkään henkilökohtaisia asioita. Toki samoja aiheita voi aina peilata myös omaan henkilökohtaiseen elämäänkin. Olenko läsnä? Kunnioitanko muiden seuraa näkyvästi ja tuntuvasti? Kuuntelenko ihan aidosti?

Kuinka usein kuuntelet työkavereitasi oikein pieteetillä? Kuinka usein teet jotain yhteisten keskustelujen tuloksena? Ja kuinka usein muistat kertoa tarinan jatkon myös muille?

Kuinka usein maltat kuunnella (työ)kaverisi pitkän puheenvuoron loppuun asti keskeyttämättä sitä? (Tämä on minulle vielä vähän vaikeaa.)  Uskallatko tuoda esiin poikkeavan mielipiteesi silloinkin, kun se poikkeaa äänekkään puhe-enemmistön kannasta? Raivaatko kalenteriisi aikaa yhteisille tärkeille asioille? Jaksatko kiteyttää yhteisiä keskusteluja ja esittää niiden perusteella toimenpide-ehdotuksia?

Jaksatko kannattaa työkaverisi arkaa ehdotusta? Muistatko varmistaa, että tärkeiden asioiden eteneminen ei tyssää ja pysähdy sinuun ja umpitäyteläisen varattuun aikatauluusi? Jaksatko priorisoida niitä asioita, jotka ovat muiden kannalta tärkeitä ja joissa sinun helpohko panoksesi voisi pitää tavoitteet raiteillaan?

Ethän ole organisaation ja kehittämisen pullonkaula? 

Täysi kalenteri (tai työlista) on sinun pullonkaulasi muiden työlistoilla.

Ohitetut viestit tyssäävät kollegojesi työrytmin happamalla tavalla.

Epävarma vasteaikasi saa koko projektin horjumaan.

Sinun kalenterisi ei ole vain sinun kalenterisi.

Sinun aikataulusi on muidenkin aikataulu.

Sinun prioriteettisi ovat leikkureita ja suppiloita muidenkin työlistojen kohdalla.

Töissä mikään ei ole vain omaa. Hyvässä työyhteisössä on mukavan paljon myös sitä omaa.

Ja kaikkeen tähän liittymättömänä seikkana olen iloinen, että ensimmäistä kertaa ainakin sataan vuoteen iso osa meidän perheemme joulukorteista lähti matkaan KERRANKIN ajoissa. Aivan käsittämättömän historiallinen tapahtuma tämä!

Huomenna on vielä Helsinki-päivä töissä. Matkustan vaihtelun vuoksi junalla. Siihen toki saa varata taas reippaasti ylimääräistä aikaa. Vaan perjantaina ei tarvitse enää matkustaa. Ihana niin 💖.