torstai 29. helmikuuta 2024

Aamuvirkku linnut näkee, päivävirkku tv:n parhaat urheiluohjelmat!

Oletko aamu- vai iltavirkku? Minä aina kompastelen tämän kysymyksen kanssa. Vaan nyt luin, että päivävirkkuja on paljon, paljon enemmän kuin iltavirkkuja. Se kuulostaa ihanalta, sillä en ole koskaan kokenut olevani sen enempää aamu- kuin iltavirkkukaan. Kummassakin päässä päivää aina väsyttää.

Toki voin herätä tarvittaessa aikaisin tai valvoa myöhään, mutta onnistumisen takaamiseksi näiden eteen pitää tehdä hieman valmistelutöitä.

Itse asiassa valmistaudun mielelläni aika moneen asiaan. Valmistautuminen vähentää aina tekemistä ja pohdintaa itse tilanteesta. Pidän siitä, että voin hoitaa jotain hommia jo etukäteen. Aina vähemmän tehtävää ja yllätyksiä myöhemmin.


Joskus aikoinaan töitä hakiessani soveltuvuustesteissä oli kysymyksiä, jotka liittyivät järjestelmällisyyteen ja suunnitelmallisuuteen. Huomasin jossain vaiheessa jälkikäteen vastausteni muuttuneen kovasti silloista (nykyistä) työtehtävää mukailevaksi. Jos työ oli enimmäkseen isoa johtamista ja tulipalojen sammuttelua, se näkyi heti vastauksissa. Ja asiantuntijatehtävissä suunnitelmallisuus ja järjestelmällisyys ovat olleet aivan toisessa roolissa. Siis isommassa. Kun tehtävät valuvat ylhäältä alaspäin, voi alhaalla varautua vyöryihin vain suunnittelemalla ja tekemällä ennakkoon sen mitä voi.

50 vuoden ikäpylkin paikkeilta asti en ole saanut yhtään haastattelukutsua yhteenkään hakemaani työtehtävään, oli kyse sitten yksinkertaisesta tai vaativasta työtehtävästä. Lopetin pian itseni nöyryyttämisen työpaikkahakujen kanssa ja jäin omaan hauskan omituiseen urapolkuuni nykyisessä työpaikassani. Nyt olen jo kolmannessa aivan erilaisessa tehtävässä koskaan saman työnantajan leivissä. On tämä ollut monessa suhteessa mielenkiistoista ja upeaakin seikkailua!


Talitiainen odotteli korallikanukan punaisilla oksilla hyvää hetkeä lennähtää ruokintapaikalle.


Sinitiainen tyytyi omenapuun korkeisiin oksiin odotellessaan hyvää tilaisuutta lehahtaa ruokinnalle.




Ruokintapaikan telineellä voi tuumaillakin hetken. talitiaisen aivoruuhka tasaantunee tässä oikein sopivasti. Taustalla korallikanukan oksia.


Sinitiainenkin pönöttelee ruokintapaikan telineellä. Hetken tuumaustauko ja ympäristön tarkkailuhetki tulee tarpeeseen.



Viikko on ollut työntäyteinen. Töissä olen päässyt piilotetun matemaatikkoni pariin ja siihen liittyy mahdottomasti innostusta, ripaus epävarmuutta (kun ei olla tutulla mukavuusalueella) ja itseensä uudelleen tutustumista. Miten sovitankaan tässä uudessa tilanteessa työn ja (sen vähän) sosiaalisuuden (mitä minulla nyt sattuu olemaan)?

Viikonloppuna tytär saapuu kylään - ihanaa 💖.


Salpausselän kisat ajoittuvat tähän viikonloppuun. Kisat näkyvät Ylen kanavalla 2.


Formulasirkus käynnistyy niinikään tämän viikonlopun aikana. Kisat näkyvät vain maksullisilla kanavilla.


Ulkoilu ei maksa mitään ja sitä voi tehdä mihin kellonaikaan hyvänsä. Ihanaa alkavaa maaliskuuta!

lauantai 24. helmikuuta 2024

Muisteloita ja tinttejä 🥰

Hei Sinä! Miten jakselet ja mitä sinulle kuuluu?

Minä olen ollut väsynyt ja ruuhkainen, mutta se on mielestäni ihan ok. Aika aikaansa kutakin 👍.

Etenkin ikävillä asioilla on taipumusta kasaantua. Noihin tilanteisiin ei oikein voi itse vaikuttaa mitenkään. Ainoa, mihin voi vaikuttaa, on oma asenne noissa ***-tilanteissa.

Juuri nyt minulla näkyy valoa tunnelin päässä. Olen toiveikas. Sisäinen pessimistini on jo kartoittanut vaaran paikat ja toistaiseksi ei taida olla mitään hirvittävää odottamassa 🧐.


Vanhempien asuntoa tyhjentäessä on mieli kelannut moneen kertaan muistoja ja traumoja. Traumatkin alkavat sulaa pehmeäksi, kun ei ole enää odotettavissa mitään uutta. Alan hieman ymmärtää äitiä, vaikka siitä ei pääsekään mihinkään, että suhteemme oli rikkinäinen. Äiti todennäköisesti teki parhaansa aina kun jaksoi ja malttoi. 

Minun näkökulmastani pikkuveli pääsi paljon helpommalla. Häntä aina kehuttiin samalla kun minua moitittiin ja hävettiin. Todennäköisesti muistoni eivät ole koko totuus. Äidillä oli fantastinen taito saada ihmiset uskomaan omiin tarinoihinsa, mitä ne milloinkin olivatkaan.

Minä en hänen tarinoitansa ja väitteitänsä aina uskonut, mutta sillä ei ollut käytännössä mitään merkitystä. Kukaan ei uskonut minua. Samaan aikaan elämän (äidin) epäreiluus rokotti minua ankarasti. Äiti sanoi muun muassa, että kaikki pikkuveljeni on oppinut kaikki huonot asiat minulta. Tämä ei mennyt minun oikeustajuni läpi vähän yli 10-vuotiaana. Heitin äidille takaisin haastavan kysymyksen: Mistä minä olen sitten ne kaikki huonot asiat oppinut? Äidin mielestä minä olin paha jo syntyessäni. Tuotakaan en ostanut, mutta tietenkin pahoitin siitä mieleni ihan mahdottomasti.

Näitä samoja asioita olen kelannut vuosikymmeniä. Aina jotenkin päädyn niihin takaisin. Jospa nyt pääsisin vähitellen näissäkin ajatuksissa eteenpäin.


Pihalintuja olemme seuranneet taukohetkinä Pixien kanssa.
Talitiainen vanhan omenapuun oksalla.



Pikkuvarpunen odottelee terijoensalavan oksalla.


Talitiainen syöksyy oravakepin nokasta lintulaudalle.



Kyllä elämä noiden lintujen kanssa on vain ihanaa 🥰


Ihanaa kevään odotusta! 🥰🧐💖🤸‍♀️😍🥳🌼🌿


maanantai 19. helmikuuta 2024

Kummallisia talvikelejä ja pihan urpiaisia

Lauantain keli oli vetinen, melkein tulviva

Lauantaina käytiin huikean kummallisessa säässä Lahdessa vanhempieni asuntoa tyhjentämässä. Ei tullut tyhjäksi vieläkään, mutta nyt näyttää jo ihan toiveikkaalta.

En tiedä, olenko koskaan nähnyt teillä lauantain kaltaisia vesimassoja! Harmi, etten hoksannut ottaa kännykällä kuvia tai videoita. Keskityin vain kauhistelemaan ja ihmettelemään ihan täysillä. Välillä vettä oli isona lampena koko tien leveydeltä, toisinaan tien keskellä meni kapeampi luiru, jossa pääsi melkein kuivana läpi. Aluksi ajattelin, että kyse on vain kaupunkialueen haasteista, mutta kyllähän samanlainen meno jatkui maantielläkin. Edellisen yön ja saman aamun valtaisat vesisateet valuivat valtoimenaan aurausvallien välisessä kourussa eli tiellä. Samalla vesi sulatti lisää lunta ja jäätä. Notkelmapaikoissa oli sitten lampia, jopa vähän pelottavan syviä lampia ylitettäväksi.

Vaikka ajoimme mukana olevan peräkärryn vuoksi rauhallisesti, veden lentäminen oli aivan infernaalista. Mutta minnekäs se vesi olisi sieltä aurausvallien välistä päässyt. Keväällä sulamisvedet roiskuvat ja valuvatkin osin tien ulkopuolelle, mutta aurausvallin korkeus vaihteli puolesta metristä metriin. Joten kaikki vesi valui alaspäin - jos oli, minne mennä. Ja taivaalta satoi lisää. Olipas se menoreissu! Takaisin tullessa sade oli loppunut ja lämpötila valunut plussan puolelta pienelle pakkaselle. Muutamia pieniä vesipasseja oli enää matkalla.


Sunnuntaina olikin sitten jäistä

Sunnuntaina aurinko hymyili ja lähdinkin kameran kanssa maisemia tutkailemaan. Enpä ajatellut kovin pitkälle. Eilisen vedet olivat kaikki jäätyneet tukevasti ja ennen sitä huuhtoneet mahdollisen hiekoituksen mennessään. Olisi pitänyt laittaa nastakengät jalkaan.

Kävin liukastelemassa Hämeen linnan luona, mutta päätin sitten käydä Hauholla. Siellä jäisyys oikein korostui, sillä osaa teistä on aurattu harvoin ja niukasti. Jäätä, polanteita ja uria riitti. Vastaantulijoiden kohdalla piti keskittyä ihan kunnolla, että löytyy pitävä ajoreitti kummallisten urien välistä.

Välillä tien pinta oli pelkkää epätasaista jäätä.


Tasaisella peltoaukealla saattoi olla hieman sulaakin.


Hautausmaalla ei ollut kävelykelpoista. Kuvissa ei ole yhtään vettä. Kaikki kiiltävä on paksua jäätä. Hauskan epätasaisesti se oli jäätynyt hiljalleen kesken valumisen. Nastakenkiä olisi taas tarvittu.



Tosin ei tuolla hautausmaalla liikkuminen ole vähemmän jäisinäkään päivinä helppoa. Joku oli tarponut lumihangessa viedäkseen kukat haudalle. Muuten hanki oli lähes koskematonta.



Urpiaiset jatkavat vierainamme

Urpiaisparvet jaksavat ilahduttaa. Ne lehahtavat paikalle kymmen-, melkein satapäisinä parvina. Sirkuttelevat vilkkaasti. Yhtään urpiaistappelua en ole tänäkään vuonna nähnyt. Lehahtavat sitten aina ihan yhtä nopeasti pois kuin saapuivatkin.

Selvästi tiaista pienempi urpiainen on alemmissa kuvissa koiras. Sillä on hiven punaista rinnassakin.




Käyn lukemassa ja kommentoimassa blogejanne taas pian. Takana on pari melkoisen työlästä ja haasteellistakin viikkoa. Illat ovat kuluneet ihan vain hengitellessä, käsityötkin ovat tuntuneet liian rasittavilta. Nyt näyttää ainakin siltä, että jatkossa olisi hieman tasaisempaa. Tänään ainakin jaksoin jo työpäivän jälkeen touhuta melkein vanhaan malliin.


Ihanaa valoisaa helmikuuta! Jos aurinko ei aina näyttäydykään, niin päivät ovat kuitenkin pidentyneet jo aivan mahtavasti. Nautitaan 🥰

torstai 8. helmikuuta 2024

Käsityöt ja Pixie ovat rentoutumisreseptini 💖

Viime yönä näin unta käärmeistä. En koe mitään isoa käärmekammoa, mutta uniini toisinaan tunkeutuvat käärmeet ovat ikäviä ja lisääntyvät voimakkaasti. Tavallisesti tällaisia unia edeltää vilkas ja tapahtumarikas päivä. Minulle siihen riittää kellotettu aikainen aamuherätys, päivä toimistolla ja tiivis päiväohjelma. Nukun itse asiassa matkapäivää (lähipäivää) edeltävän yönkin levottomasti. Kolmen lähipäivän setti peräkkäin teettää siis neljä mahdottoman heikosti nukuttua yötä perätysten. Minkäs teet.

Kohtuullisen usein jaksan nautiskella iltaisin käsitöiden tekemisestä. Lopen uupuneena käsityöt eivät enää kiinnosta, mutta tavallisen oloisena iltana käsityöt tuovat rentoutusta iltaani. Hyvä ruokkii hyvää.

Jotain aina välillä valmistuukin.

Poika pyysi pipoa. Väri on keskiharmaa, vaikka kuva näyttää ruskeankin sävyjä tuonne. En ryhtynyt säätämään kännykkäkuvaa. Pipo on merinovillaa ja pitäisi olla melkoisen kutittamaton. Tämän voi kuitenkin pestä vielä hellästi pesukoneessakin.


Sukkarintamalla olen naisten valepalmikkosukkien lisäksi tehnyt miehelle sukat hänen valitsemastaan reippaan vihreästä langasta. Ihan kaupassa siis lanka valittiin, ei kotoa omista varastoista. Varren pituus on myöskin miehen toiveiden mukainen. Sukkia ei tarvita ihan vielä, mutta ovat odottamassa, kun tilanne tulee, että jotkin vanhat kuluvat rikki.

Ruskeat pötkylät ovat säärystimet itselleni. Ostin Novitan Mustaa lammasta tutkimatta langan paksuutta. Se olikin sitten Isoveikan paksuista. Kun en halunnut niin paksusta langasta tehdä sukkia, tein kääreen ohjeiden mukaan langasta säärystimet itselleni. Innostuin kovilla pakkasilla lämpöä varaavista säärystimistä niin paljon, että ostin Isoveli-lankaa ja tein siitä pitkät säärystimet tyttärelle, joka kävelee melkein neljän kilometrin työmatkan kumpaankin suuntaan. Pakkasilla merituulen armoilla niillä matkoilla tarvitaan kaikki mahdollinen lämmitys 💖.




Pixie-koiran kanssa otettiin yhteiskuva yhtenä iltana, kun Pixielle tuli pitkä yskä. Olin tietenkin huolissani ja kun yskä ei näyttänyt hellittämisen merkkejä, nappasin koiran syliini ja kiersimme rintamamiestalon alakertaa ympyrää kuin pienten kipeiden lasten kanssa aikoinaan. Pidin koiraa sylissä, kävelin ja hieman hytkyttelin (niin kuin ainakin aikoinaan tehtiin vauvojen ilmavaivojen kanssa). Taputtelin Pixietä myös selkään. Toisen kierroksen aikana köhä hellitti ja hieman sen jälkeen laskin koiran lattialle. Jäi siihen paikoilleen kuin patsas ja tuijotteli minua kiinteästi. Oletin, ettei olo ollut vielä hyvä.

Oltiin sitten sylikkäin, vaikka olisi ollut jo minunkin nukkumaanmenoaikani. Mutta kaveria ei jätetä 💖. Vähitellen Pixie rentoutui ja otimme sitten muutaman valokuvankin ennen iltapehkuille siirtymistä. 



Kaikki on nyt siis Pixien kanssa hyvin. Odotellaan maaliskuussa vietettävää 14-vuotissyntymäpäivää. Tai ainakin me muut odotamme. Pixie taitaa nauttia elämästä ihan päivä kerrallaan. Tekisi hyvää meille muillekin 💖.

perjantai 2. helmikuuta 2024

Elämä kulkee, mutta luonto pysyy

Uuteen työhön hyppääminen on ollut upeaa, virkistävää - ja vaativaa. Saan helposti kulutettua kaiken energiani työajalla, viikonloppuisin yritän löytää vireen kuolinpesän asioiden hoitamiseen. Joskus jopa omiin harrastuksiini.

Jotenkin joskus aikoinaan kuvittelin elämän olevan tässä vaiheessa vähän kuin pehmeillä patjoilla kellumista. Ammattiosaaminen on vuosikymmenten myötä hanskassa ja lapset ovat jo kypsiä aikuisia. Omat vanhempani eivät olleet pitkään aikaan mitenkään aktiivivierailijoita elämässäni, joten odotin saman tietenkin jatkuvan. Nyt olisi aikaa harrastaa ja miettiä jotain omiin intohimoihin (valokuvaamiseen ja luontoon) liittyviä aiheita. Mutta niin se ei mennyt.

En ole katkera. Monesti sitä ei itse tiedä, mitä tarvitsee, vaan haluaa vähän kuin 'vääriä' asioita. Sitä aina kuvittelee olevansa fiksumpi kuin onkaan.

Elämäni on nyt aivan mahtavan upeaa. Toki melkoisen vauhdikasta ja se on nyt aivan hyvä juttu. En vain vielä osaa ennustaa, kuinka kauan näin vauhdikas elämä tuntuu hyvältä. Se jää seurantaan.


Henkilöstökyselyn jälkeisen työpajan ja johdon dialogin vetämisen (yhdessä kollegojen kanssa) jälkeen olen kerännyt ja listannut henkilöstödataa ihan urakalla. Tällä viikolla olen venyttänyt itseäni rajoille, toivottavasti joku on viihtynyt matkassa.


Tänään Excelien valmistumisen jälkeen oli pakko pitää tauko. Odottelin mahdollisia muutostarpeita, mutta nähtävästi muutkin olivat viikonlopun levon tarpeessa ja muutospyyntöjä ei tullut.


Töiden jälkeen jaksan harvoin tehdä edes käsitöitä. Ne odottavat viikonlopun levänneempiä hetkiä. Valokuvaaminenkin heräilee valon lisääntymisen myötä. Tämä on lupaavaa ja houkuttelevaa aikaa 🥰.


Kuusitiaiset käyvät meillä ruokinnalla. Ahveniston harju on aivan vieressä, joten ihania vieraita riittää.


Talitiaiset ovat vakiovieraita. Niistä on helppo saada kuvia.


Sinitiaiset ovat yhtä varmoja vakioseuralaisia 💖.



Tänä viikonloppuna ollaan kotona eikä mennä tyhjentämään kuolinpesän asuntoa. Sekin odottaa tehtävälistalla puolikiireellisenä.


Ihanaa viikonloppua sinulle! Lupaathan levätä ja nautiskella. Kukaan ei tee niitä puolestasi 💖.

sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Tyhjennettiin asuntoa

Tänä viikonloppuna tyhjensimme vanhempieni asuntoa. Perjantaina tyhjensin asuntoa yksinäni. Lauantaina tyhjennyspartiossa olivat mukana mieheni ja poikani. Siirsimme muuhun kierrätykseen kelpaamattomat isot huonekalut isoon vuokra-autoon. Miehet veivät isot huonekalut, minä jeesasin pienempien tavaroiden kanssa.

Autoon olisi mahtunut enemmän kuin jaksoimme kohtuudella sinne kantaa. Osa huonekaluista piti purkaa osiin ennen kantamista. Kantomatka kulki hissittömän kerrostalon kolmannesta kerroksesta kapeaa ja jyrkkää portaikkoa pitkin pihalle. Priorisoimme tehtäväämme niin, että nyt vietiin ainakin kaikki se, mikä vaati kuljetukseen isompaa autoa. Peräkärryyn mahtuvaa tavaraa pystyy kuljettamaan myöhemminkin.

Poika oli kova ja tehokas tiimin jäsen. Ei oltaisi ilman häntä pärjätty mitenkään.


Tässä taitaa olla menossa keittiön pöydän ositus kannettaviin osiin.


Kaikkien kierrätyspyrkimystenkin jälkeen jätelajitteluasemalle päätyi minun arvioni mukaan oikein käyttökelpoistakin tavaraa. Hyväntekeväisyyskirpputori ei ottanut vastaan hyväkuntoisia vanhempia sohvia. Kovasti oltiin siellä nihkeitä muitakin vanhempia huonekaluja kohtaan. Ymmärrän toki, jos kukaan ei sellaisia halua ostaa.

Kävin läpi facebookin kierrätys- ja luovutusryhmiä. Sielläkään kukaan ei kaivannut sen kaltaisia huonekaluja, mitä meiltä oli vapautumassa. Energia on rajallista ainakin omassa elämässäni enkä enää jaksanut lähteä etsimään tavaroille mahdollista uutta kotia.

Ehkei hyväkuntoisilla, mutta vanhemmilla huonekaluilla sitten olekaan käyttöä kenelläkään? Ajat ovat niin muuttuneet sitten oman nuoruuden. Silloin omassa nuoruudessa pienillä rahoilla eläessä oli oltava kiitollinen siitä, kun sai joltain jotain käyttökelpoista käyttötavaraa ihan ilmaiseksi. Tyylistä ei ollut varaa silloin kipuilla 🤭.


En ole ollut koskaan kouluikäisenä yhdenkään historian opettajan ihanneoppilas. En löytänyt koskaan historian opintojen vuosilukujen, sotien ja muuttuvien valtiorajojen takaa mitään helppoa ja lähestyttävää kosketuspintaa. 

Sittemmin olen oppinut ymmärtämään historiaa tarinoina ihmiskunnan kehittymisestä ja kansakuntien matkoista. Miksei kukaan koulussa kertonut, miksi (ja miten) näistä asioista on hyvä kiinnostua?


Olen töissä huomannut sen, miten paljon työyhteisöjen ja työpaikkojen historian tuntemisesta voi olla hyötyä. On ällistyttävän hyödyllistä ja käytännöllistä ymmärtää sitä, miten ja miksi tähän tilanteeseen on päädytty. Se auttaa löytämään tapoja ja keinoja tulla toimeen niiden ihmisten kanssa, joiden toiminta muuten tuntuisi jotenkin oudolta. Se auttaa perustelemaan asiat paremmin ja tehokkaammin ja ymmärtämään ihmisten kipupisteitä huomattavan paljon paremmin.

Sama pätee melkein kaikessa muussakin elämässä. Erilaisuuden ymmärtäminen on vaikeaa ja oman toiminnan sopeuttaminen siihen vieläkin vaikeampaa. Menneen ymmärtäminen auttaa pääsemään sille polulle, jota moni on kulkenut ja jokunen jäljestä seurannut. Aikaisemmin tapahtuneisiin asioihin perehtyminen on viisauden juuri. Jotta voi ymmärtää, mikä voi toimia nyt, pitää olla käsitys siitä, mitä on aikaisemmin tapahtunut.


Talvi jatkuu, onneksi pakkasasteet ovat ainakin meillä pudonneet siedettäviin lukuihin. Tänään taisi olla peräti lauhaa, plussan puolella kävi lämpömittari.

Tässä talvikuvassa tyttärellä on päässä minun tekemäni pipo - toinen niistä. (Tavallaan tyhmä huomautus - kaikki näkevät, ettei kuvassa ole kahta pipoa 🤭)



Yritän töissä tasapainotella kiireen ja kaipaamani kiireettömyyden välillä. Pienet kiireettömät hetket päivän mittaan eivät tuhoa tuottavuutta. Päin vastoin 💖

sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Valon pilkahduksia ja toiveikkuutta

Olen panostanut lepäämiseen ja palautumiseen, melkein kaikki muu töitä lukuun ottamatta on jäänyt jonotuslistalle. Panostaminen on ollut hyödyllistä. Olen päässyt nauttimaan keskittymisestä yhteen asiaan kerrallaan ja välillä ihan vain olemaan. Olen kuunnellut itseäni ja saanut kaivettua mieleni syövereistä loputtoman tuntuiseen to do -listaani lisää tehtäviä. Se on ollut helpottavaa. Omassa päässä jonottavat ja pyörivät asiat, joita ei saa konkretisoitua käytännön tekemiseksi, pitävät yllä ihan kohtuullista perusstressiä ja epämiellyttävää oloa. Tekemättömien asioiden listaaminen avaa ihan erilaisen mahdollisuuden muistamiseen, tekemiseen ja tekemättömyydestä vapautumiseen.

Olen saanut hahmoteltua itselleni myös isompaa kuvaa tämän vuoden työtehtävistäni. Vaikka olen vasta hahmotteluvaiheessa ja yllätyksiä tulee eteen varmasti pitkin vuotta, olen jo helpottunut. Hatarakin suunnitelma antaa paremman fiiliksen kuin ei suunnitelmaa ollenkaan. Jos siis haluaa suunnitella työtään ja valmistautua etukäteen siltä osin kuin se on mahdollista ja järkevää. Ja minä haluan.


Lintujen ruokintapaikalla on ollut kova kuhina. Lintuja ja oravia riittää iloksi pitkin päivää. Meditoinnin sijaan voi katkaista päivän tekemisiä tuijottelemalla ruokintapaikan kuhinaa ja ruuhkaa.

Tässä mustarastaskoiras lumisen tuijan oksilla.




Talvi on tarjoillut myös teknisiä askareita. Ilmalämpöpumppu käräytteli sulaketta kovien pakkasten aikaan oikein iloisella tahdilla. Nyt sähköammattilaiset kävivät siirtämässä sen ihan oman sulakkeensa taakse. Ei enää ongelmia 👍.

Nettiyhteydet ovat olleet myös pitkän aikaa hieman epävarmoja, eikä sellainen toimi kahden etätyöläisen huushollissa. Uuden netin myötä netti on nyt nopea ja varma. Siitä ei ole haittaa vapaa-ajallakaan.

Nuo 'remontit' tehtiin peräkkäisinä päivinä ja Pixie-koiralla oli hieman vaikeuksia suhtautua muukalaisiin omalla reviirillä. Isolla syliotteella Pixie pysyi rauhallisena. Lattialle päästessään se jonotti työhuoneen ovella ja haukkui vierailijoita oven läpi. Ne olivat tiukkoja rupeamia meille molemmille.

Sähköammattilaiset olivat meillä jo toista kertaa. On ihan mahdottoman upeaa, kun palvelu ja aikataulut pelaavat samoilla säännöillä kuin omassakin työelämässä! Liian usein on aikaisemmin käynyt niin, ettei sähkömies tule paikalle, vaikka kuinka on asiasta sovittu.


Päivä on pidentynyt ja valo lisääntynyt. Minulla ovat myös omat voimavarani lisääntyneet ja tuntuu, että sekavan ja raskaan vuoden jälkeen näkyvissä olisi hiven järjestystä ja ennustettavuutta 💖. Jaksamista meille kaikille!