torstai 4. elokuuta 2022

Edunvalvoja tavoitettu, sisilisko havaittu ja kuvattu - vielä tarvitaan korviketta sieniaddiktiolle sadon jälkeiseen aikaan 👍

Sain yhteyden isän edunvalvojaan. Puhelu sujui hyvin ja oletan päässeeni nyt mukaan hänen asioidensa hoitamisen viestintärenkaaseen. Sain nyt ihan virallisesti tietää molempien vanhempieni edunvalvojien nimet. Olen nähnyt ne vanhemmille tulleissa posteissa, mutta odotin jotenkin saavani niistä itsekin tietoa, enkä kirjoittanut niitä mihinkään ylös. No nyt tiedän.

Äidin palveluasumiseen siirtyminen edistyy reipasta vauhtia. Hän muuttaa näillä näkymin jo ensi viikolla samaan palvelutaloon isän kanssa. Eri kerrokseen tosin, mutta äiti oli toivonutkin omaa huonetta eikä yhteisasumista isän kanssa. Välimatka on kuitenkin jatkossa lyhyt ja asiat sujuvat siinä mielessä paljon mutkattomammin. Väliaikaisista tilanteista ja ratkaisuista päästään nyt pysyvämpiin olosuhteisiin. Se helpottaa.

Toki tämä aiheuttaa lisähärdelliä vähäksi aikaa ja kalenterin uudelleen suunnittelemista. Pysyvyys tuo tilanteeseen kuitenkin melkoista lisälohtua.


Valokuvaaminen (asiasta työkalupakkiin) on jäänyt nyt vähävaloisten säiden armoille. Olen jotenkin osunut kameran kanssa enemmän ja vähemmän tummiin keleihin. Mutta niillä olosuhteilla mennään, mitä on käsillä.

Ylle jyränneestä supermustanpuhuvasta pilvestä huolimatta sisiliskot jäivät vielä hetkeksi lekottelemaan kivilleen. Tämä sisilisko ei välittänyt ympärillään pyörineistä muurahaisista. Muurahaisetkin jättivät liskon rauhaan. Vihdoin tämän kesän ensimmäiset sisiliskokuvat!


Yhdellä metsävadelmapaikalla näin melkein mustan sisiliskon (verrattuna näihin ruskeisiin). Maastoutui todella hyvin sikäläiseen maastoon, mutta oli puhuttelevan näköinen 👍


Kantarellihulluus vaivaa yhä. Se loppunee vasta, kun suppilovahverot alkavat kukoistaa. Suppiksien jälkeiselle kaudelle kaipaan jotain uutta viritystä, projektin (=suppikset ja kantarellit) jälkeinen tyhjyys ei saa ottaa valtaa pimenevässä syystalvessa tällä kertaa. Kovasti etsin uutta johtolankaa sinne. Onko sinulle jotain ehdotuksia? Huonoja ehdotuksia ei ole olemassakaan 👍

tiistai 2. elokuuta 2022

Keräilyä ja säilömistä, ihmettelyä sairaaloiden ja hoivakodin käytäntöjen sekä sääntöjen kanssa

Viimeinen lomapäivä tältä erää. Yritin hieman himmailla, ettei menisi suorittamiseksi.

Eilen tein kesän merkittävimmän teon: keräsin marjoja. Se ei ole minulle ollenkaan tyypillistä, mutta en tehnytkään sitä intohimosta, kuten kantarellien keräilyt, vaan huomionosoituksena perhettä kohtaan. Tytär nauttii marjoista kaikkein eniten, mutta pienet erät keräsin myös miehelle ja pojalle. Ja vielä hieman pakkaseen.

Ylitin joltisestikin mukavuusalueeni, mutta ei mennyt pakkopullan eikä masennuksen puolelle. Olo tuntui ihan sankarilta rupeaman jälkeen!

Keräsin mustikoita ensimmäistä kertaa ikinä marjapoimurin avulla. Lapsena kerättiin kaikki marjat käsin ja se on jäänyt jotenkin normiksi. Mutta nyt piti optimoida marjojen määrä käytettyyn (hyttys-) aikaan ja siksi marjanpoimuri. Olin katsellut aikaisemmin lyhyen videon hyvästä keruutekniikasta. Hyvin se meni, vaikka olikin koko ajan kova kiire metsästä pois.




Metsävadelmat olivat kuivan maan kasvatteja: pieniä, suunnilleen hyttysen pakaran kokoisia. Parhaat marjat löytyivät puskien keskeltä ja sinne ulottaessa pääsi kosketuksiin monen, monen piikin kanssa. Tuskaisa ja hidas kerääminen tuotti toivottavasti toivottua makuelämystä.


Tässä tyttären osuus marjoista, mies ja poika saivat tyytyä pienempiin maistiaisiin. Jos toivetta tulee, kerään heille seuraavalla kerralla hieman enemmän.


Marjojen keruu oli yhden päivän urotyö (ei siis niin paljon kulunut aikaa, mutta muita urotöitä ei sille päivälle mahtunut). Kantarellivimmaa olen yrittänyt pitää kurissa sillä, että yhdellä autolla tehdyllä reissulla ei tyydytä vain yhteen keruupaikkaan, vaan urakoidaan vähän enemmän. Ja sillä, että suurin osa aiemmin kerätyistä sienistä pitää olla siivottuna ja pakastevalmiina ennen seuraavien keräämistä. Rajoitus on ollut tarpeellinen ja hyödyllinen.

Tänä aamuna ja aamupäivänä siivosin, pilkoin ja pannutin melkein kaiken sunnuntain metsäreissulta kerätyn sienisaaliin. Ovat nyt pakastimessa määrämittaisissa pakastepusseissa.

Kaksi isoa pannullista pilkottuja kantarelleja ja yksi vajaa noita pikkukantarelleja.


Yksi iso lautanen täytti paistinpannun kokonaan. Toki massa ja tilavuus vähentyivät nesteen haihtumisen myötä.




Pixie-koira tykkää ihan täysillä pannutetun kantarellin perään! Se maastoutui oven luokse ja seurasi silmä tarkkana prosessin etenemistä. Aina välillä se sai jotain 'ylijäämiä' 💖


Ja sitten muihin aiheisiin: Hoivakoti.

Isän muuttaessa hoivakotiin en saanut tietoa juuri mistään. Äiti ja veli hoitivat kaiken. Minulle vain ilmoitettiin, että olen nyt dokumenteissa hänen lähiomaisensa, mikä oli minulle ihan ok. Jotain informaatiota olisin hoivakodin käytännöistä ja säännöistä kaivannut. En hoksannut kysyä.

Äidin muuton lähestyessä sain ystävällisen virkailijan avustuksella saman infon muutosta kuin edunvalvojakin. Nyt viimeistään huomaan, että omia huonekaluja ja muita tavaroita voi ilman muuta tuoda asiakkaan huoneeseen. Sääli, ettei isällä ole huoneessaan mitään muuta omaa kuin vaatteet ja minun tuomani kuvat ja torkkupeite. Äidin kanssa pitää käydä tarkasti läpi, mitä hän haluaa kotoa mukaansa.


Kaiken kaikkiaan minua vaivaa ja ihmetyttää eri sairaaloiden ja hoitolaitosten erilaiset ohjeet ja säännöt. Ja erityisesti se, ettei niistä viestitä omaisille oikeastaan mitenkään. Sairaalahenkilöstö odottaa jotain ja huokailee hermostuneesti, kun homma menee pieleen. Voisiko jotenkin tehdä yhteistyötä?

Konkreettisena esimerkkinä: äidilläni on ollut viikon sisällä kaksi aikaa erikoislääkärille, johon hänet on pitänyt erikseen viedä. Molempina aamupäivinä minulle on soitettu kuntoutussairaalasta ja kysytty, voinko tänään mennä äidin kanssa sairaalakäynnille. Jos aikataulut olisivat minulla tiedossa etukäteen, olisin voinut monilta osin järjestellä omaa aikatauluani niin, että pääsisin mukaan. Muutaman tunnin varoitusajalla tuleva soitto sadan kilometrin päähän ei juuri jätä mahdollisuuksia.

Tästäkin olisi mukava tietää: Miten omainen voi saada tiedon potilaan/asiakkaan terveysajoista, jotta hän voisi sovittaa sen mahdollisuuksien mukaan omaan kalenteriinsa? Mitä minun täytyisi tehdä saadakseni informaation ajoissa?


Ja vielä: Miten saada tietoa omaisen edunvalvojalta ajantasaisesti. Ainakin isän edunvalvoja soittelee vain veljelleni. Minä saan veljen hyväntahtoisuuden mukaan sitä tietoa, mitä minun katsotaan tarvitsevan. Mikä on edunvalvojan ja omaisen tehtäväjako ja roolitus? Kuvittelin edunvalvojan ottavan aktiivisen roolin näissä, mutta en tiedä, mitä edunvalvontahakemukseen on kirjattu. Jotenkin olen ihan ilman hukassa kaiken tämän keskellä.


Asioilla on taipumuksena järjestyä. Niin käy varmasti nytkin.  Mutta kun tietoa ei jaeta, minun täytyy varmaankin hakea sitä itse, oikein määrätietoisesti. Nähtävästi jokainen omainen joutuu selvittelemään nämä tiedot ihan itse? Mitä turhaa ohjeistamaan 🙄

sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Lahti-päivä vanhempien luona kaikkineen

Kävin Lahdessa. Ensin isän luona, hän on parhaimmillaan aamupäivällä. Isä oli taaskin hieman hiljainen ja väsyneen oloinen. Muutaman kerran ilokin virisi ilmoille, mutta energiatasot eivät olleet nyt parhaimmillaan. Isä söi tyytyväisenä kaksi palaa viemästäni suklaasta. Fazerin sininen näytti olevan äidin lempiherkkua, joten oletin isänkin pitävän siitä. Oikeaan osui.

Sitten vanhempien asunnolle. Ovella odotti sanomalehtien vyöry, vaikka olin pistänyt edunvalvojalle viestiä, että lehden tilauksen voisi keskeyttää, eihän äiti näe edes lukea sitä. Sanomalehtien välissä oli myös postia, jotka nappasin mukaani kotoa edelleen lähetettäväksi. Pitää yrittää lopettaa lehden tilaus heti alkuviikolla.

Jääkaapissa oli pilaantunutta tavaraa. Siivosin selkeimmät vanhentuneet tuotteet pois, samoin olohuoneen pöydälle vanhentuneet omenat. Tiskasin jäljiltä jääneet astiat ja lajittelin roskat katokseen. Sanomalehdistä suurin osa päätyi saman tien kiertoon. Tuulettelin tunkkaista ilmaa tuoreemmaksi.

Löysin ottamani kuvan äidistä ja isästä ja otin sen mukaan äidille sairaalaan. Hän on pitänyt siitä kovin.

Ovi piti saada turvalukkoon, ihan varmuuden vuoksi. Oletin turvalukon avaimen löytyvän äidiltä. Seuraava kohde olikin äiti. Äiti valitteli kipuja, mutta oli muuten reipas ja huumorintajuinenkin. Kaikki aika lailla hyvin siis. Äitikin nautti kovasti omasta suklaalevystään. Ja kehui minua kiltiksi, kun autan häntä. Omalla tavallaan mahtavaa saada tällaista palautetta häneltä vihdoin, mutta toimin silti oman itseni kannalta oikein, en kenenkään miellyttämiseksi. Ja se on minulle aivan erityisen tärkeää.

Äidin avaimissa ei ollutkaan turvalukon avainta. Sitä piti sitten lähteä uudelleen etsimään heidän asuntoonsa. Äidin antamat koordinaatit turva-avaimelle eivät pitäneet paikkaansa. Äidin jemmausoperaatioita vuoden verran seuranneena osasin jäljittää hänen avainkätkönsä, jota hän ei itse todennäköisesti enää muistanutkaan. Asunto on nyt siis myös turvalukittu.


Aamuyhdeksältä matkaan lähtemisen jälkeen pääsin takaisin kotiini hieman ennen neljää iltapäivällä. Olin täydellisen väsynyt, niin kuin aina Lahti-päivien jäljiltä.

Reissusta ei ole yhtään valokuvaa. Otin isästä videokuvaa, jotta hän lähettäisi siinä äidille terveisiä. Hän ei ollut keskittymistuulella, vaan jutteli ihan muusta. Mutta video on kuitenkin otettu. Tässä vähän vanhempi, vielä hyväntuulinen kuva.




torstai 28. heinäkuuta 2022

Kesäpäivä täynnä luontoa ja sisältöä 🥰

Kantarelleja riittää nyt mahdottoman hyvin (ainakin täällä Hämeessä). Ja niitä löytyy melkein mistä metsästä vain. Jos sienestys ei ole oma vahvuusalue, juuri nyt kannattaa opetella kantarellin eli keltavahveron tunnusmerkit ja lähteä sen perässä valoisiin kuusi-/koivu-/sekametsiin. Kantarelli on tietenkin parhaimmillaan tuoreena, mutta jos sitä löytää sankoin joukoin, niiden pakastaminen pannulla kuumentamisen ja nesteiden haihduttamisen jälkeen on paras vaihtoehto.

Metsässä kannattaa tarkkailla keltaisia välähdyksiä maan pinnassa. Usein kantarelli jää jumiin sammaleen ja heinien alle ja siitä pääsee näkyviin vain pieni murto-osa. Varoituksen sana silti: sienestäminen voi koukuttaa ja addiktoida.

Eilisen saalis 1,5 kiloa kantarelleja oli mittausten mukaan 5,5 litraa. Osa löytyi satoisasta paikasta, osan perässä piti kävellä pitkiäkin matkoja. Niin kuin näkyy, näissä riittää pientä siivoamista sammaleiden, heinien ja mullan jäljiltä.


Tänään aamulla kokeilin sienten pikkelöintiä. Pikkelöidyt sienet säilyvät hyvinä reseptistä riippuen parista viikosta jopa vuoteen.

Pikkelöintiliemen 1-2-3-reseptin lisäksi tuli mukaan pari minuuttia ryöpätyt pikkusienet, yksi halkaistu valkosipulin kynsi ja kolme tuoreen timjamin oksaa.


1-2-3-liemessä on yksi osa (väkiviina)etikkaa, kaksi osaa sokeria ja kolme osaa vettä. Tekeytymiseen kuluu vuorokausi ja sitten on parista viikosta vuoteen aikaa nauttia pikkeli. Meillä vuorokausi tulee täyteen siis huomenaamulla.


Neidonkorentokoiraita parveili ja esiintyi runsaasti yhdellä päivälenkilläni. Yhtäkään naarasta en nähnyt, mutta todennäköisesti ne lymyilivät lähellä vielä odottelemassa oikeaa hetkeä.




Varoitan myös itselläni alkaneesta sieniaddiktiosta. Ajatukseni kierähtävät sieniin hetkessä. Vielä en näe niistä unia 👍.


Upeaa heinäkuun loppua! Kesä sen kuin paranee 💖

keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Somen yksityisyys, Tallinnan kukko ja pikkelöintisuunnitelmia

En tykkää siitä, kun joku märittelee minun puolestani minun ajatukseni. Aivan kuin olisimme kaikki samanlaisia ja toimisimme samalla tavoin.

Toimin aina tökerösti, kun joku toteaa minulle loman jälkeen, että parin päivän jälkeen olen unohtanut koskaan olleenikaan lomalla. Kun en ole! En yhtään pidä siitä, että muka yhteiseksi oletettuja toimintamalleja sälytetään minullekin. Olisi viisainta olla hiljaa ja myhäillä. Mutta sillä tavalla kukaan ei heräisi siihen, että olemme aidosti todella erilaisia ja että se on hyvä asia. Enkä muutenkaan osaa olla epätotuuksista hiljaa. Ikävä kyllä.

Loman pitää olla ollut hyvä. Etenkin, jos on ollut hellettä, siitähän täytyy jokaisen tykätä. Lomalla on pitänyt tapahtua jotain aivan erikoista, joka on vähintäänkin instagramin tai facebookin arvoista. Mitä onkaan nautinto, jos sitä ei kilpailuhenkisesti jaa kaikkien muiden kanssa?


Yhden nautinto ei herätä toisessa minkäänlaista kaikupohjaa. Toisen tuska saattaa aiheuttaa vetäytymistä ja välimatkan ottamista. Some ei ole rehellinen. Itsekäs kylläkin.


Oma blogini on jonkinlaista semi-yksityistä aluetta. Kerron täällä enemmän itsestäni kuin missään muualla julkisesti. Facebookissa jaan yleisaiheiset blogipostaukseni. Henkilökohtaisemmat julkaisut jätän jakamatta.


Nyt jatkan kesälomani viimeisen viikon viettämistä. Tämän päivän saaliina oli 5,5 litraa eli 1,5 kiloa kantarelleja. Nyt kelpaa pakastaa ja pikkelöidä! Pikkelöinti on minulle vielä aivan uutta, joten kokeiluksi menee parhaiden löydettyjen reseptien myötä.


Ihanaa heinäkuun loppua!

maanantai 25. heinäkuuta 2022

Häpeän pitkä vaino ja äiti siirtyy palvelukotiin

Kesäloma on ollut täynnä yhtä lailla tapahtumia kuin pysähtymisiäkin. Ja vielä on viikko lomaa jäljellä!

Ensimmäinen viikko oli vielä täynnä väsymystä ja univajetta kaikesta etukäteisvalmistautumisesta huolimatta. Toisella viikolla aktiivisuustaso oli jo paljon parempi. Olen pysähtynyt monien oman elämäni isojen juttujen äärelle.

Kuten sen, että nyt tuntuu, että ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden ymmärtämättömyyden en ole ihan oikeasti hävennyt tai dissannut itseäni joihinkin aikoihin. Eikä tämä ole pelkkää myöhäsyntyistä kapinallisuutta kuten joskus aikaisemmin. Nyt sopu itseni kanssa tuntuu vilpittömältä. Toivottavasti sopu säilyy 🤭.

Häpeällä kasvatettu kantaa häpeän taakkaa kauan ja hartaasti. Sitä ei vain tiedä, miten elää ilman sitä.

Toivon, että nyt pystyn heijastamaan omalle perheelleni ja läheisilleni sitä, mitä en ole aikaisemmin pystynyt antamaan enkä olemaan.


Häpeän puuttumista ei ymmärrä jos ei ole kokenut voimakasta toistuvaa häpeää. Siksi sitä on vaikeaa ja ehkä turhaakin selittää muille. Mahtavaa kuitenkin olla vapaana siitä aikakin toistaiseksi!


Pienistä asioista nauttimisen taito on myös korostunut omassa ajattelussa. Päivä voi olla puolip***a, mutta sisältää hienon hetken. Jäänkö ikävän päivän märehtimiseen vai keskitynkö mahtavaan hetkeeni? Kumpaan keskittyminen on tärkeämpää?


Asiasta kukkaruukkuun: Äiti sai tuetun palveluasumisen puoltopäätöksen. Hän odottaa nyt kuntoutussairaalassa palvelutaloon pääsemistä. Palveluasuminen poistaa monen monta huolta arjesta. Hyvä näin.

Toisaalta tästä seurannee paljon oheistyötä asunnon tyhjentämisen ja äidin muuton myötä. Nyt toistaiseksi odotellaan. Äidin puhelin ei vastaa, nähtävästi akku on tyhjentynyt latausten välillä. Muistaakohan hän pin-koodin käynnistääkseen puhelimen uudelleen?

Viikon lopulla käyn vierailulla sekä isän että äidin luona. Heidän asunnollaankin pitänee käydä jääkaapin tyhjentämiseksi. Vaan asia kerrallaan.

lauantai 23. heinäkuuta 2022

Päihäniemen historiallista luonnon hiekkarantaa

Valitsimme tyttären kanssa Saimaan lomalle kaksi päiväretkikohdetta. Kummatkin rannalta, sillä sitä ei meidän mökillämme ollut. Ensimmäisen kokonaisen mökkipäivän aikana käytiin Päihäniemessä.

Päihäniemi kutsui historiallisen taustansa ja todella pitkän luonnonhiekkarantansa vuoksi. Aika olemattomin tiedoin ajelimme mökiltä 15 kilometriä Päihäniemen virkistysalueelle. Paikalla olikin muutama matkailuauto ja yksi melkein teltalta näyttänyt kyhäelmä. Sade ripsahteli paikoin runsaastikin. Jouduimme itse sateeseen vasta takaisin autolle kävellessämme.



Tavallisen rannan sijaan alueella onkin useampi historiallinen rantamuodostuma. Ylin ranta on muodostunut Baltian jääjärven aikana. Alempana on Saimaan jääjärvivaiheeseen liittyviä rantavalli, jonka alapuolella on paikoin selvästikin näkyvä Suursaimaan aikainen rantavalli. Ja sitten on tietysti maan nousemisen myötä esiin tullut nykyinen rantaviiva.

Lisää Päihäniemen ranta-alueesta täällä, täällä ja täällä.

Paikalle pääsee mainiosti myös veneillä.





Rantaviivaa on noin 800 metriä, jos olen tulkinnut lukemaani oikein. Ensisilmäyksellä näkee vain osan hiekkarannasta. Mutta se on vain hämäystä. Muutamien metrien katkon jälkeen hiekkaranta jatkuu pitkänä.




Puisia rappusia pitkin pääsi näköalatasanteelle, josta näkymät korkeiden puiden vuoksi olivat kuitenkin melko rajalliset.


Paikalta löytyi myös toisen maailmansodan aikaisia Salpalinjan kaivantoja.

Keli oli viileä, emme ajatelletkaan uimaan menemistä, mutta rantoja ja muuta maastoa tarpoessa aika kului kuin siivillä. Mieli ja sielu lepäsivät.

Pilvien muuttuessa uhkaavammiksi lähdimme kävelemään autolle. Emme ihan ehtineet sinne asti kuivina, mutta kivaa oli!



Kuivakäymälöitä ja nuotiopaikkoja riitti mukavasti, voisin hyvinkin kuvitella viihtyväni tuolla muutamankin päivän etenkin, jos ihmisiä ei olisi tuota enempää. Epäilen vain, että kauniilla keleillä paikka on melkoisen suosittu.