Luvattoman ihanaa syyslomaa viettämässä 🥰

Elämä aukaisee itsestään yllättävän paljon, kun vain löytää aikaa pysähtyä ja halua kuunnella. Sehän taas ei ole sitten ollenkaan helppoa tai edes luonnollista. Pysähtyminen ei ole töissä aina hyve, vaikka sen kuuluisi olla. Kuunteleminenkin tuntuu olevan töissä monesti joutopuuhaa, koska niin monet uskovat tietävänsä jo ihan riittävästi.

Suorittamisen puuskaa on 'helppo' jatkaa myös yksityiselämässä. Se kun tulee sieltä selkäytimestä ihan kuin luonnostaan. Ja niin me riudumme, kapenemme, supistumme ja harhaudumme.

Lomalla kaikkia fysiikan ja työelämän perustotuuksia uhmaten päätän pysähtyä. Ja kuunnella - itseäni ja elämää. Siinä aina viisastuu vähän kerrallaan.

Olen edelleen sitä mieltä, että syyskuu on yksi vuoden parhaista (loma)kuukausista. Kesän suorituslomailu on tiessään ja voi keskittyä ihan itseensä, puolisoonsa, lemmikkiin ja pohdiskeluun. 

Pixie sai matkailuautoon oman korokkeen. Nyt hän näkee (turvavöissä) ikkunasta ulos koko matkan ajan jopa lepoasennossa. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun Pixie malttaa levätä melkein koko reissun ajan. Tässä alussa oli vielä vähän päivystämistä.

Suttuinen matkakuva näyttää Pixien kakkospäivän rentoutuneisuuden. Tämä oli ihanaa 🥰.

Tässä Pixie on parin matkapäivän jälkeen siirtynyt meidän lounastaukomme aikana apukuskin paikalle. Minä jonottelin ulkona ja kuvasin samalla ikkunan läpi koirulia. Avaimet olivat lähellä asioivalla miehellä.

Olemme matkanneet länsirannikolla. Ilman mitään kunnianhimoisia suunnitelmia tai tavoitteita. Kotona on kotivahti, minun huoleni rauhoittuvat myös siitä.

Tällä kerralla ollaan yövytty vain meren äärellä.

 

Koira kuorsaa minun paikallani. Mies nukkuu omalla paikallaan, valot ovat päällä, jotta pääsen kirjoittamaan kaiken rauhassa loppuun. Tänään olin jo epävarma viikonpäivästä. Joko loma tai dementia edistyy kiitettävästi 👍.

Matkalla pitkin Länsi-Suomea ja katseltuani täälläkin hakattuja, tiukasti kuritettuja metsiä ja avohakkuita, haaveilen metsien suojelemisesta. Joutomaiden metsittämisestä ja jo olemassa olevien metsien suojelemisesta. Mitä tässä voisi ilman rikkauksia tehdä? Sielu huutaa oikeiden ja aitojen metsien perään. Sellaisten, missä puut ovat eri-ikäisiä ja erilajisia, maapohja kasvaa aitoa metsän aluskasvillisuutta eivätkä hakatut taimet tai edellisen hakkuun kivet tee metsässä etenemisestä melkein mahdotonta.

Tämän päivän lounaspaikalla seurasin (katseellani) useaakin 'vanhempaa' edelläkävijääni. Reippaiden taivaltajien lisäksi joukossa oli niin fyysisesti kuin henkisestikin rauhallisempaa porukkaa. Tuli taas kannustusta itselle pitää omasta terveydestä huolta - ihan itseni vuoksi 💖.

Ihanaa syyskuun jatkoa! 🍂

Viikonloppu sienestämässä ja virkkaamassa patiolla

Olen päässyt sienestämisen kanssa aiempaa parempaan tasapainoon. Se ei tarkoita sitä, etten raahaisi metsistä edelleen kori- ja pussikaupalla kotiin. Olen pistänyt osan sienistä myyntiin, mikä on itse asiassa aivan mahdottoman paljon helpompaa kuin kysellä kerta kerran jälkeen ystäviltä ja tutuilta, kenelle kelpaisi kasa kantarelleja (tyrkyttäminen on niin tylsää ja noloa, etenkin muutamien kieltäytymisten jälkeen). Eihän tuolla myynnillä rikastu, muttei se ole tarkoituskaan. Pyydän edullista hintaa, mutta siivoan sienet taiten, pakkaan ne huolella niin, että ne ovat mahdollisimman hyvin turvassa kolhuilta ja niitä mahtuisi myös käyttämääni kahden litran rasiaan mahdollisimman paljon. Saamani raha kompensoi sienireissuihin kuluvaa polttoainetta. Toivon, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.

Käyn myös sienestämässä siksi, että kaipaan ulkoilua ja ulkona puuhastelua. Käyn siellä siksi, että se on kivaa, en siksi, että elämä tuntuisi taas kivalta. Aikaisempina vuosina olen mennyt metsään ison ja painavan huolitaakan kanssa ja tarponut siellä niin pitkään, että huolet ovat vähitellen varisseet harteiltani ja hyvä olo on päässyt hiipimään tilalle. Se on ollut siis erittäin toimivaa ja arvokasta terapiaa.

Käsityökausi on nostanut syksyn myötä päätään. Aikaisemmista vuosista poiketen en ole aloittanut vielä minkään sukkaprojektin kimpussa - ne ovat olleet perinteinen tapa aloittaa syksyn paras aika. Nyt olen tarttunut langanloppuihin, ripelankoihin. Pelkkien ripelankasukkien neulominen on hidasta ja vaivalloista, jos niillä aikoo taklata kaikki ripelangat. Ryhdyinpä sitten tekemään yksivärisiä ja yksinkertaistettuja isoäidin neliöitä. Virkkaaminen on ollut kivaa vaihtelua. Ripelangat alkavat tosin nyt loppua, joten joudun tekemään valinnan, jäädytänkö työn joksikin aikaa vai käytänkö kaapista ihan uusia keriä työn edistämiseen. Siinäpä mietittävää.

Tässä tämän aamupäivän hahmotelmaa valmiina olevista neliöistä.

Pohdintaan tulee myös se, yhdistänkö tilkut toisiinsa suoraan, vai virkkaanko tausta- ja reunalangalla tilkkujen väliin 'saumat'. Ja jos, niin millä värillä. Kunhan saan kokonaisuuden kasaan, päätös on varmasti helpompi tehdä.

Torkkupeiton ajattelin tästäkin tehdä. Vähän isomman kuin mitä tein isälle - sekin on olohuoneessa paitsi muistona, myös ihan käytössä. Tässä kuva isälle tekemästäni torkkupeitosta.

Luonto on mennyt sekaisin kuuman syksyn myötä. Alppikärhö on useinkin tehnyt uusia kukkia vielä syksyllä, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun alppiruusu innostuu samaan.

Minä puolestani olen siivonnut sienet patiolla ulkoilmassa, samoin olen istunut virkkaamassa tatin lailla pihapatiolla. Tarvittavat kehonhuoltoaskeleet tuli keräiltyä sienireissuilta perjantaina ja lauantaina.

Ihanaa alkavaa viikkoa! Kiitos, kun kävit lukemassa 🥰

Syksyn kiirehuippu päättyy ihan pian - oravien sembramäntykäpyily jäi liian vähälle huomiolle

Muutaman päivän päästä syksyn ylivoimaisesti hektisin jakso töissä on takana. Tiukempaa ei pitäisi olla siis tulossa. Vaikka olen kaikkeni antaneena ollut monesti hyvin vähillä energioilla, olen äärettömän innoissani siitä, että pääsen puskemaan itseäni työssäni niin pitkälle kuin vain pystyn. Kaikkensa antaneena on niin mahtavan hyvä olla. Ja meillä onneksi muutkin arvostavat toistensa panostuksia.

Vaikkei työpäivä olisi pitkäkään, sen intensiivisyys voi imeä voimavarat silti täysin. Illat ja viikonloput ovat olleetkin tarpeen palautumista varten.

Vaan olenhan minä sienimetsässäkin käynyt. Monesti. Ja isostikin välillä. Tänä kesänä en kuitenkaan sen vuoksi, että saisin käännettyä pahan olon hyväksi, vaan ihan vain, koska se on kivaa. Mutta kivaa on ollut muutenkin, joten kaikki on ihan mahdottoman hyvin 🎈🍄🌼

Heinäkuun sembramännyn tyhjennysoperaatio jäi aika vähille otsikoille täällä. Pari hassua kuvaa eivät kertoneet paljonkaan. Joten tässä pari plus pari edelleen ihan hassua kuvaa dokumentaation täytteeksi. 

"Siperiansembra(mäntyä) alettiin viljellä Suomessa isohkojen syötävien siemenien takia 1860-luvun nälkävuosien jälkeen. Nyt siemenet ovat merkittävä ravinnonlähde muun muassa pähkinähakille. Tämä puu menestyy lähes kaikkialla maassamme, mutta se voi kärsiä taimivaiheessa ankarista keväthalloista ja sienitaudeista merenrannikolla. Siperiansembra kasvaa monenlaisilla paikoilla kuten kangasmetsissä, tulvalaaksoissa, kivisillä mailla ja lettorämeillä, mutta se suosii kevyesti varjoista ja hikevää kasvupaikkaa. Se voi tulla jopa 300–400-vuotiaaksii ja yli 30-metriseksi. Aluksi harmaa, vanhana harmaanruskea rungon kuori on ohutta vanhoillakin puilla." (Huutokoski.fi).

Sembramännyn siemenet kutsuvat vuosi vuodelta. Kun kävyt ovat kypsyneet, siemenet katoavat oravien suihin viikossa - allekin.

Kävyn päällissuomut ovat tumman violetit. Sen paksukuoriset siemenet ovat pähkinämäisiä ja arvokasta ravintoa.

Kävyt tihkuvat tahmeaa nestettä (pihkaa?), joka tummentaa myös käpyjä nautiskelevien oravien suupielet. Huomaa alla syödyn kävyn punertava pohjaväri. Kun käpy vanhenee maassa, punainen väri ja päällissuomujen violetti väri himmenevät, jopa katoavat.

Sembramännyn käpy näyttää maistuvan erinomaiselle kaikille männyssä vierailleille ahmattioraville. Alle viikossa iso käpysato oli syöty pieniin oravasuihin.

Hitsi, kun itsekin muistaisi nautiskella omista ruokahetkistään edes hieman tuonne päin. Toki ruokailuvauhtia kannattaa rauhoittaa oravien hurjasta ahmimisesta. Mutta niillä ei ole kännykkää eikä some käytössä. Keskittyminen ruokailuun riittää 💖

Kesän siivekkäitä ja sienestyksen iloa

Syksy jakaa mielipiteitä. Monelle kesää rakastavalle syksy on paha ja kauhistus. Silti uutta kesää ei tule ilman syksyä. 

Minä nautin syksystä - ehkä sinne lokakuun puoleen väliin asti. Sitten alkaa maistua jo liian talviselta minun makuuni. Talvi ei ole vielä toistaiseksi ole ollut minun juttuni. Silti ihailen talven kauneutta ja katson lumoutuneena muiden kuvaamia kauniita talvikuvia. Kauniita talvikuvia ei voisi katsella ilman talvia. Joten yritän sopeuttaa itseäni talviin ja talvisiin olosuhteisiin.

Vaan ei sen enempää talvesta, kun syksykin on vasta alussa. Syksyn parasta upeutta ovat värikkäät puiden lehdet ja pimeät illat. Niitä joutuu vielä odottelemaan.

Kesälomalta kaivelin kuvia, jotka ovat jääneet paitsioon kaiken muun keskellä.

Sitruunaperhonen antautuu kuvattavaksi kesällä paljon helpommin kuin keväällä. Kesällä se viipyilee kukilla. Keväällä se ei tunnu löytävän etsimäänsä ja on stressaantunut.

Karttaperhonen 💖

Ja ketoniittyperhonen. Niittyperhoset tunnistaa parhaiten siipien alapuolen kuvioista. Kannattaa siis odottaa, että ne ovat paikoillaan ja vetävät siipensä suppuun.

Tämä herkistelevä sudenkorentopari on ymmärtääkseni elokorentoja.

Kävin metsässä. Kantarelleja riittää viime päivien sateiden jälkeen ihan juhlallisesti. Tietysti niitä piti kerätä mukaan. Tulossa on melkoisen kiireinen työviikko, jonka aikana metsään ei juuri piipahdella. Siksi pienestä sateesta huolimatta tänään oli ihan täydellinen päivä käydä sienien perässä samoilemassa 🥰.

Suppilovahverot ovat vielä pieniä ja niitä on kohtuullisen vähän. Tilanne elää, täytyy käydä taas tutkimassa tilanne seuraavan hyvän vapaan hetken myötä 🥰.

Ihanaa syyskuun alkua 💖. Meillä on vielä yksi vuosilomaviikko syyskuussa. Nautinnollisia ja kauniita syyskuun päiviä sinulle 🤸‍♀️💖.

Mahtavia kohtaamisia minulle uusien ihmisten kanssa

Ennen vanhaan (silloin, kun osasin vielä vain vähän) oli paljon helpompaa olla tyytyväinen työssään. Nykyiset vaatimukset ovat masentavia eivätkä edes kannusta tähtäämään omaan parhaaseensa. Palaute on liian usein todella tyly.

Toki kaikesta huolimatta teen parhaani ja pyrin ensiluokkaisiin suorituksiin ihan itseni vuoksi. 

Paluu loman jälkeiseen työelämään on ollut pysäyttävä. Lomaunelmat ja -haihatukset ovat selvästikin vahingollisia työarjen kohtaamisen näkökulmasta.

Kesän aikana olen kerännyt uusia vuorovaikutuskokemuksia kantarellien myymisellä. Minähän siis kerään kantarelleja kovasti oman ja lähipiirini tarpeen lisäksi ja ylijäämäkantarelleilla pitäisi saada aikaiseksi jotain hyvää. Olen muutaman vuoden aikana lahjoittanut (tutuille ja tuntemattomille) ylijäämäkantarelleja ja myynyt kauneimpia siivottuja kantarelleja lähinnä tuntemattomille. Vuorovaikutustahan näistä kohtaamisista väistämättä syntyy. Ja niin erilaisia keskenään!

Kantarellien myymisen kautta olen kohdannut sellaisia ihmisiä, joita en arjessani tapaisi. Se on tehnyt hyvää. Ylijäämäkantarellien kierrättäminen eteenpäin on myös ollut terapeuttista. Noissa kohtaamisissa on ollut aina jotain taikaa 💖.

Miten ja milloin sinä tapaat oman kuplasi ulkopuolisia ihmisiä? Mitä noista kohtaamisista jää käteen?

Sain uudet rillini. Tältä ne kännykkäkameralla kuvattuna näyttävät.

Ensin on vapaa-ajan kuva omalta pihalta.

Sitten toinen kuva töistä toimistolta.

Käytännössä isoin osa ei ole ollenkaan se, miten ulkonäköni on muuttunut silmälasien myötä. Olenhan käyttänyt markettien lähilaseja jo vuosia. Nyt, kun sekään ei enää auttanut, oli pakko vihdoin ja viimein siirtyä ihan optikolle ja hankkia parhaiten omaa näköä korjaavat lasit.

Isoin huomio kiinnittyy siihen, mitä näen vihdoin tarkasti ja terävästi. Liikennemerkkejä ei tarvitse arvailla viimeiseen mahdolliseen hetkeen asti. Auton peruutuskamera näyttää vihdoin oikein toimivalta!

Kaksiteholinssien kanssa on vielä vähän hakemista lähinäön ja kaukonäön välillä. Näyttöpäätelasit tarvitsen kuulemma ja selvästikin vielä erikseen. Siitä sain optikolta ihan lausunnonkin.

Kuinka paljon sinä kiität lähimpiäsi? Töissä ja kotona? Kuinka usein saat itse kiitosta? Ja milloin haluaisit kiitosta omista tekemisistäsi?

Ihanaa elokuun loppua sinulle! Nautiskellaan ja tasapainotetaan muun elämän vähemmän kivoja piirteitä omilla asenteillamme. 💖

Hyvästä lomasta hyvään arkeen - juuri niin 🌼

Loma on vietetty ja toisaalta lomaa on myös vielä jäljellä. Tämä ei ollut vielä tässä.

Loman ja arjen välinen raja häilyi tavallista voimakkaammin, sillä meidän lomamme loppuessa tyttären loma alkoi. Hän nautiskeli alkulomastaan meillä 'maalla'.

Meillä voi tosiaan herättyään kävellä lyhyehkön matkan järvelle ja mennä aamu-uinnille. Ja kulkea koko matkan ihan uimapuvussa. Se ei ole mitään stadin elämää.

Kantarellien metsästämisen olen pyrkinyt nyt jättämään vain ilon puolelle. Ylimääräiset (keräämisen) intohimot eivät kuulu nyt kuvioon. Herkästi innostuksiin kiinnittyvänä yritän nyt pitää innostukseni sellaisissa rajoissa, joiden kanssa on mukava elää.

Toki sieniä kertyy edelleen ihan mahdottomasti, mutta olen ymmärtänyt, että kaikkia niitä ei tarvitse pakastaa. Edellisvuotisiakin on vieläkin ihan aivan liikaa.

Asiasta kukkaruukkuun:

Pixie on jo vähän vanha. Se ei ole surullista, vaan asiaan kuuluvaa ja hieman hellyyttävää. Pixien kuulo on selvästi heikentynyt. Kutsuhuudot eivät aina saavuta eivätkä muutkaan viestit mene aina perille. Tässä tarvitaan kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Kuulon heikkeneminen ei ole koirallekaan mikään helppo nakki.

Ihana hän on, täynnä elämää rajoitteistaan huolimatta 🥰

Käytiin tyttären kanssa kuvailemassa perinteiseen tapaan auringonkukkapellon luona. Elokuun kesä on vain niin vahvaa ja väkevää kaikissa väreissään, tuoksuissaan ja valoissaan 💖.

Töissä alkaa olla taas kiirettä. Yritän pitää  arjen hyvän elämän mukana töiden kiireissäkin. Se ei ole helppoa. Vaan se ei myöskään toteudu, jos sitä ei kovasti tavoittele. Parempaan arkeen siis! 🤸‍♀️

Kesä kypsyy, elämä on vallan ihanaa 🥰

Loma on ohi ja työ on alkanut. Tuntuu hyvältä. Lomaa on onneksi myös vielä jäljellä, eikä kaikkea lomailua ole tarvinnut suorittaa kerralla. 💖

Olen päässyt hyvään vaiheeseen tekemättömyyden kanssa. Luin lomani aikana neljä erittäin monisivuista kirjaa. Se on tehnyt hyvää.

Olen myös päätynyt siihen, etteivät nykyiset marketti(silmä)lasini enää palvele minua riittävästi. Siksi piti tehdä päätös optikkoajan varaamisesta (vihdoin ja viimein) toimivien lasien saamiseksi. Jännityksellä odotan uusien lasieni saapumista.

Töissä on ollut tavallaan rauhallista ja toisaalta lomarentoutumisen näkökulmasta vaativaa ja haastavaa. Iltaisin ja viikonloppuisin energia on mennyt palautumiseen. Siltikään en ole kevään kaltaisessa suoritusputkessa. Ainakaan vielä 👍.

Sitruunaperhonen kukalla.

Karttaperhonen - sekin kukalla.

Ihanaa syvän ja kypsän kesän jatkoa! 💖