Lahti-päivä ja pohdintaa muistisairaan joululahjasta

Tässä vaiheessa elämää joululahjottavien lista on kutistunut pieneen osaan lapsiperhevuosista. Lisäksi läheisille riittää onneksi jo muutama harkittu lahja, takana ovat villit joulupukkivuodet. Joulun lähestyminen tuntuukin paljon rennommalta nyt.

Tosin nyt joululahjalistalle ovat palanneet äiti ja isä. Isä ei osaa ajatella, mitä haluaisi lahjaksi (muuta kuin terveyttä). Äiti päätyi harkinnan jälkeen (kun terveyttä en hänellekään pystynyt lupaamaan) vihreään college-asuun. Nyt vain sellaista etsimään.

Isän lahjaa tässä mietin ja pyörittelen mielessäni, kuten hänen hoivakodin huoneensa sisustustakin. Sinne pitäisi saada isän näköistä. Mutta joululahjaan siis: Jotain mieltä ilahduttavaa olisi tavoitteena keksiä. Isä on kuitenkin aika eri mies nyt kuin on ollut aikaisemmin. En pääse oikein jyvälle siitä, mistä hän tällä hetkellä pitää ja/tai nauttii. Lahjan pitäisi olla tietenkin myös hoivakotiin riittävän turvallinen. 

Joulutähden ajattelin ainakin viedä hänen huoneeseensa. Meillä lapsuudenkodissa on ollut jouluisin joulutähtiä niin kauan kuin muistan. Se voisi jotenkin palauttaa joulutunnelmia jonnekin mielen sopukoihin.

Virvelöiminen ja pilkkiminen ovat vielä mukavina asioina hänen mielessään. Niitä ei juuri voi nykyisessä asuinsijassa harrastaa, mutta täytyy pitää nuo aiheet kuitenkin mielessä.

Isän näkö on heikko eikä hän näe lukea. Eikä kuulemma kiinnostakaan sen paremmin kuin television katsominen tai musiikin kuunteleminenkaan. Isän mielestä syöminen ja nukkuminen ovat mukavia asioita. Hoitajat kehuvat hänen pirteyttään, liikkumisen haluaan (kävelee rollaattorilla jo pitkiä pätkiä ihan itsenäisesti), huumorintajuaan ja ystävällisyyttään. Selvästikin hän tekee tuolla jotain muutakin kuin syö ja nukkuu 🤭. Monesti siellä kyläillessä törmäänkin häneen jo heti käytävällä, jossa hän on matkalla jonnekin ja kysyy hyvin nopeasti tulijan nimeä.

Valokuvakollaasi tai -kirja hänen lapsuuden- tai aikuisuuden aikaisista tilanteistaan on listalla, mutta kaikki valokuvat ovat äidillä enkä ehdi ennen joulua kaikkeen hommaan vaadittavaan. Se saa siis odottaa jotain muuta hetkeä.

Kaikki ehdotukset ja ajatukset lahjasta ja/tai huoneen sisustamisesta ovat tervetulleita!

Lauantaina kävin Lahdessa vanhempia tervehtimässä ja äitiä hieman auttelemassa. Melkein koko päivä siinä aina hurahtaa eikä siellä käydessä passaa kiirettä ajatellakaan.

Otin isästä muutaman kuvan taas jo aamupäivän käynnilläni.

Nopea kännyräpsy meistä yhdessä. Isä totesi heti, että tutun näköisiä ihmisiä tuolla (kännykän kamerassa siis)!

Alkuiltapäivästä tulimme äidin kanssa isän luona käymään. Isä on aina niin ilahtunut äidin näkemisestä, kunhan hänet ensin tunnistaa. Isä oli aika huolissaan äidin väsymyksestä. Alzheimer on vienyt diplomaattisuuden ja tekstiä tulee suhteellisen estottomasti. Yritin taiteilla tilanteiden tasaajana siinä välissä, kun isä aika kömpelösti vuodatti huoltaan äidistä. 

Tässä (kuvan) vaiheessa huoneessa oli kaksi hoitajaa ja isä sai sängyn reunalle seurakseen äidin ennen rollaattorille siirtymistä. Isä oli sulaa vahaa ja vuodatti helliä tunteitaan niin äidille kuin tiedoksi myös läsnäoleville hoitajillekin. Vaikka äiti oli muuten melko väsynyt, hän reagoi tällä kertaa selvästi positiivisesti isän hempeilyyn. 

Tämän kuvan ehdin ottaa äidistä ja isästä kännykällä, kun hoitajat yhtyivät lepertelyyn ja olivat niin tunteella mukana: "Oi oi, ihanaa! Tästä se todella ihana kuva tulisikin!". Oltiin juuri hetkeä aikaisemmin kerrottu äidin kanssa, kuinka vähintään joka toinen kerta käydessämme otan heistä muutaman yhteiskuvan ja teetän niistä omat isot paperikuvat kummallekin.

Kotimatkalla käytiin ostamassa äidille hieman suklaata. tavoitteena olisi saada häntä herkuttelemaan edes ihan pienesti välillä, ruoka kun ei maistu vanhaan tapaan. Perillä kotona etsittiin vielä avain (äiti löysi sen ihan itse) ja tutkittiin oikkuilevaa imuria. Jos se ei kunnon latauksella ryhdy pelittämään, on vain hankittava uusi.

Kotimatkalla aurinko tervehti minua ihan yhtä ystävällisesti kuin Lahteen tullessakin. Mennessä oli auringonnousu ja komea auringonpilari ja kotiin palatessa auringonlasku.

Onpa jotenkin harvinaisen kylmää joulukuuksi. En muista moista nyt lähimuististani.

Lempeää joulun odotusta sinulle!

Muistoja: Konnevesi 2015

Harmaa aika kannustaa palaamaan niihin juttuihin, jotka ovat jääneet vähän kesken.

Löysin kuvia peräti vuodelta 2015, jolloin lomailimme vuokramökillä Konnevedellä. Tytär oli koko kesän kesätöissä, poika pääsi mukaan mökkilomalle. Täytyy jossain vaiheessa omia muistoja varten kaivaa esiin tieto siitä, missä oikein oleilimme ja millä koskilla kävimme. Tämä oli kuitenkin muistaakseni aika lähellä mökkiämme, poika jaksoi kalastaa 💖

Mökki oli melko lähellä rantaa ja muistaakseni olimme sisätiloihinkin ihan tyytyväisiä. Joskus myöhemmin lomailimme miehen kanssa mökissä, jonka makuuhuoneessa ei ollut kokonaisia seiniä. Tai siis yksi seinä oli vajaa. Siitä ei mainittu jostain syystä myyntiesitteissä. Onneksi olimme matkassa kahden eikä suora yhteys olohuoneeseen haitannut kovin paljon. Mutta se oli siis ihan eri mökillä.

Ihana sammakkokin on nähty tuolla reissulla 💖

Ja pieni sisilisko lintutornin luona.

En ole yhtään aamuihminen, mutta tämän aamuhämyn sain kameraan. Sitten menin taas nukkumaan 🥰.

Nyt olisi hyvä hetki alkaa suunnitella joulun vieton ohella kevätloman ohjelmaa. Ehdotuksia? Matkailuautolla lähdemme huhti-toukokuun vaihteessa viikoksi liikenteeseen.

Kaksi aikuista lasta ja marraskuun viime hetkiä Päijänteen rannalla

Kerron pojastani blogissani aika vähän. Hän ei viihdy valokuvissa, joten hänestä ei ole juuri julkaistavia valokuvia. Yhteiset valokuvat ovat vain omaan käyttöön. Hän asuu myös Hämeenlinnassa, joten hänen tapaamisensa on helppoa ja arkistakin. Toki voi olla, etten näe häntä välillä pariin viikkoon. Puhelimitse olemme kuitenkin yhteydessä ihan kohtuullisen tiiviisti.

Poikani on 1,5 vuotta tytärtä vanhempi ja ennen kouluikää he olivat mainio menotiimi. Eri luokille meneminen koulussa eriytti heidän kaveriporukoitaan ja sen jälkeen meno tavallaan 'normalisoitui' suhteessa muuhun maailmaan.

Poika ei juuri kokkaa ja nyttemmin olen innostunut vähintään joka toinen viikko tekemään hänelle ison annoksen broileripastaa tai -kiusausta. Resepti vähän vaihtelee, mutta poika on aina yhtä tyytyväinen ruokaan. Sieniaikaan tehtiin miehen kanssa sienisalaattiakin, mutta nyt ovat lumet olleet maassa viikon ajan eikä sienestämään lähteminen enää (onneksi) kutsu.

Edelleenkin on yhtä ihmeellistä, kuinka erilaisia lapsista voi samalla kasvatuksella tulla. Täydellisiä tyyppejä kumpikin ja niin mahdottoman erilaisia monessa suhteessa. Eikä muuten johdu vain sukupuolesta.

Moni pienempi järvi on saanut täällä jo ihan näkyvän jääpeitteen. Vain isommat vedet patsastelevat vielä vapaina. Vaikka säätiedotuksesta piilotettiinkin maanantain aikana kaikki sinne vielä aamupäivällä luvatut auringon kuvat (puolipilvistä), vapaapäivä oli tervetullut ja tuli tarpeeseen.

Päijänteen rannan kivet olivat keränneet jää- ja kuurapeitteitä.

Lumi jäi, linnut käyvät ruokinnalla

Eilen kävin Helsingissä auttamassa tytärtä hieman muuttopakkailuissa ja -siivoiluissa. Ei minusta paljoa hyötyä ollut, mutta onhan se yhdessä puuhastelu aina mukavaa verrattuna samojen asioiden yksinään paahtamiseen. Etenkin, jos on kyse vähemmän vetovoimaisista asioista.

Aurinko paistoi menomatkalla ja päivän aikanakin. Kotiin tullessa taivas oli jo pilvessä. Auringontäyteinen aika piristi mieltäni kuitenkin ihan mahdottomasti 🌞! Kuten tyttären tapaaminenkin 💖.

Enpä olisi uskonut, että marraskuun lopulla satava lumi jäisi maahan näinkin pitkäksi aikaa. Nyt maa on ollut lumen peitossa ainakin meidän hämeenlinnalaisella pihallamme jo melkein viikon. Tulevalle viikolle luvataan edelleen pakkasia. Ei kuitenkaan sitä kovasti uutisoitua lumimyrskyä, ei edes pienempää lumihipsuttelua.

Pari viikkoa sitten aloittamamme lintujen talviruokinta on kuin onkin todella ahkerassa käytössä. Kreivin aikaan laitettiin se pystyyn. Tänään näin ruokinnalla mustarastaita, järripeipon, punatulkkuja, tali- ja sinitiaisia sekä pikkuvarpusia. Aiemmin paikalla on vieraillut myös närhiä, orava ja tavallisia varpusia. Jäljistä päätellen paikalla on käynyt myös fasaani. Ja toki täytyy muistaa nuo vähemmän kutsuvat vieraat harakat ja varikset. Onneksi ne ovat kohtuullisen harvoin purjehtineet paikalle.

Kävin kameran kanssa katsomassa ruokinnan tilannetta, mutta linnut olivat epäluuloisia ja varovaisia, mokomat. Eivät innostuneet poseeraamaan ja siirtyivät nopeasti hieman kauemmas.

Talitiaisista löytyi muutama rohkea tai kovasti nälkäinen yksilö ihan näkyville asti.

Aurinko ei iloitellut pilviverhon tällä puolen, mutta sillä säällä mennään, mikä osuu kohdalle. On jokseenkin hyödytöntä valittaa säästä, sopeutuminen tuntuu melko paljon helpommalta ja antoisammalta.

Ylen pentuliveä käyn katsomassa muutaman kerran päivässä. Samalla pääsen lukemaan sivustolta pentujen painon kehityksen. Pienin musta pentu on saanut painoaan kohotettua, se on hienoa. 

Huomenna vietän saldovapaapäivän. Joustavan työajan myötä työtuntien saldo elää aina johonkin suuntaan. Vailla pieniä lapsia minun saldoni tuppaa hiljalleen aina kasvamaan. Näin marraskuun lopulla 'ylimääräinen' vapaapäivä kuulostaa hyvältä 🤍. Ajattelin hemmotella itseäni muutenkin kuin nukkumalla, vaikka toki rästitöitäkin riittää huomisen ohjelmaan. Jos minä en hemmottele itseäni vapaapäivänäni, niin kuka sen sitten tekisi?

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Nyt on hyvä aika muistella kaikkia hyviä hetkiä

Parin yön ajan olen nukkunut jo ihan kohtalaisesti. Mieli on heti paljon parempi herätessä, niin se vain on.

Olen vähentänyt velvoitteitani - tai siis harventanut niitä. Toivon, että tällä pääsen hieman jaksavampaan olotilaan. Ylen pentuliven seuraaminen on meditoivan rauhallista katseltavaa. Välillä pistän taustalle jonkin podcastin porisemaan ja värkkään samalla käsitöitä. Kaikki ihan rennosti, ilman suorituspaineita.

Hyviin hetkiin palaaminen tekee myös hyvää. Intohimoisena kuvaajana minulla on kuvia vaikka mistä. Fiilikseen palaaminen kuvan kera on melkoisen helppoa. Tässä ollaan viime kesässä. Tytär on terve ja iloinen. Maailma on hetken aikaa vailla huolia 💖

Minä tarvitsen kuvia muistaakseni myös hyvät hetket. Olen luonteeltani vatvoja ja positiiviset asiat jäävät varjoon, jos en näe erityistä vaivaa niiden eteen.

Nyt on hyvä aika palata kaikkien mukavien hetkien pariin. Ne ansaitsevat huomionsa.

Ylen pentulive hurmaa ja paikkaa marraskuun harmautta 🥰

Marraskuisen väsymyksen ja harmauden keskellä valokuvausintokin on heikossa. Koska kuvaaminen tekee minulle hyvää, päätin eräänä lauantaina lähteä ulkoiluttamaan kumpaakin kameraa. Säätiedotus lupasi kaunista puolipilvistä taivaan ja auringon vilkettä. Toisin kävi. Oli harmaata ja satoi tämän tästä.

Otin sitten pari kuvaa kuvaamaan reissuani Kanta-Hämeen syövereissä. Tässä toinen. Jos nyt unohtaa sateen ja harmauden, niin hakatut metsäaukiot ovat ihan liian tavallista katseltavaa. Minun mielialani ei tällaisista toistuvista maisemista kohene - kesälläkään.

Joskus maisema näyttää tien viereen kovasti metsäiseltä. Kun sinne puiden keskelle sitten jalkautuu sieniä etsimään, huomaa, että metsäkaistaletta on vain vaikkapa sadan metrin matka ja takana pilkottaa joskus pelto, ikävän usein hakkuualue. Joskus metsäkaistale on vain kymmenen metrin levyinen. Kun tarkoin katsoo, näkee sen läpi. Hakkuuaukeiden väliin mahtuu sellaista pari-kolmemetristä taimikkoa, joka ei näytä yhtään metsältä.

Kun tuolla ulkona ei mieli kohene, täytyy perinteiseen marraskuiseen tapaan turvautua muihin menetelmiin. Käsityövaihde ja -innostus on tänä syksynä harvinaisen myöhässä. Yle Areenasta olen kuunnellut minulle uusia, mielenkiintoisia ohjelmia. Siinä samalla voi touhuta pikkaisen jotain muutakin.

Ylen Pentulive kertoo labradorinnoutaja Akan synnytyksistä ja pentuajasta kahdeksan viikon ajan reaaliaikaisena lähetyksenä ihan kuvan kanssa. Eilen synnytettiin ja yhdeksän pentua sieltä sitten lopulta tuli. Katsoin synnytykset pienellä pikakelauksella tallenteelta. Tällaiselle koirasynnytyksiä kokemattomalle oli melkoisen upea kokemus. Tällä hetkellä on menossa lepoa ja ruokailua 💖.

Jaksamista ja iloa marraskuuhun! 

Marraskuu ja suku riipivät

Olen lähtenyt monesta paikasta.

Sinne ei kannata jäädä, missä on tavattoman paha olla.

Siten jää helposti myös hyvin yksin. Yksin oleminen on kuitenkin mukavampaa kuin joukon naurunappina tai ihmettelyn aiheena oleminen. Niihin rooleihin olen perin väsynyt.

Äitini potee kipeää yksinäisyyttä. Isä on ollut aina hänen vierellään ja nyt tilanne on toisin. Kaikki tuntuvat olevan huolissaan äidistä, harvempi muistaa isää. Tämä on ollut aina se marssijärjestys.

Minä muistan isää, kovasti. En sen vuoksi, että jonkun tarvitsee. Isän kanssa en (yleensä) riidellyt. Meillä ei ollut taisteluja, jos ei sitten paljon yhteistäkään. Jokainen lapsi ansaitsee jonkun aikuisen, joka ei tuomitse eikä hylkää. Minulla se aikuinen oli isä. Nyt meillä on uusi tutustumisen mahdollisuus. Eikä sekään muuten ole keltään pois. Vapaaehtoistyössä löytää varmasti yhtäläisiä kokemuksia, kun vain laittaa itsensä likoon.

Anteeksi. Provosoiduin taas.

Juuri nyt tuntuu aika raskaalta äidin ja sukulaisten ristitulessa. Kaikki haluavat minulta paljon ja minun voimavarani riittävät - ei mihinkään. Juuri nyt minun pitäisi olla avain äidin hyvinvointiin. Siitäkin huolimatta, että meidän välimme ovat olleet melko kiirastulenkatkuiset niin kauan kuin muistan. En ole koskaan osannut oikeassa paikassa vaatia mitään, mutta olen aina pettänyt kaikki odotukset. Muiden mielestä minun pitäisi jaksaa ja pystyä enemmän ja sitä viestiä otan vastaan aika voimattomana.

Onneksi vastapainona on työ, joka ei kuitenkaan tuo lisäarvoa. Vapaa-ajan murheet eivät tässä yhteydessä korostu liikaa.

Elämä on
hyvää ja pahaa.

Niin kuin kolikolla on kaksi puolta,

elämäkin näyttää ääripäänsä.

Avautuminen ja kertominen ovat vaikeita taitoja.

Niihin tarvitaan hyvä kuuntelija,

joka muistaa arvostaa

ja arvioida.

Kuunteleminen ja ymmärtäminen

ovat mahdollista vasta,

jos joku avautuu.

Jos joku kertoo.

Jaksatko sinne asti?

Ja jaksatko tehdä pohdintaa siitä eteenpäin?

Käytiin koirulin kanssa metsälenkillä. Minä määrään reitin alkupuoliskon ja hän saa päättää paluureitin. Aina yhtä hauskaa 👍

Ihanaa marraskuun loppua!

Rakkaudella, Susanna