torstai 13. kesäkuuta 2024

Kuinka synkkään rakoon ihminen voikaan itsensä ajaa?

Etäpäivät vuokramökillä olivat mahtavia! Sopivan varjoisena hetkenä tein töitä reilun tunnin ajan ulkona patiolla. Meren äänet kuuluivat ja meritunnelmat näkyivätkin paljon paremmin, kuin kuva antaa ymmärtää.


Suurin osa työpäivästä kului kuitenkin sisätiloissa ja ennen kaikkea opiskelun merkeissä. Olen opiskellut kevätkesän ajan Power BI -raportointityökalua oikein urakalla. Vielä pitäisi löytää aikaa harjoitteluun, jotta opitun saisi muuntumaan oikeaksi hyödyksi. Jospa tässä ihan lähiaikoina vielä ennen kesälomia 👍.


Elämäni on pyörinyt jo liian kauan melkein pelkästään työn, palautumisen sekä kuolinpesän tyhjennyksen ja siivouksen ympärillä. Muu elämä on jäänyt aika varjoon ja sen myötä omat voimavaratkin ovat niukistuneet niukistumistaan. Tähän täytyy tulla muutos jo ennen kesälomia. Minun täytyy opetella pistämään itseänikin omiin prioriteetteihini.

Se tarkoittaa muun muassa sitä, etten hyväksy oitis lounastaukoni päälle ehdotettuja palavereja. Merkitsen lounastaukoni kalenteriini juuri siitä syystä, että tarvitsen ne ihan oikeasti. Jonkun mielestä tulen selvästikin toimeen vararavinnollanikin tai sitten tuo joku ei vain välitä pätkääkään. Minun täytyy ryhdistäytyä ja pitää puoleni.

Toinen työrauhaani häiritsevä palaverikäytäntö on se, että minulle tärkeimpien palaverien kylkeen liimataan ilman siirtymäaikaa muita palavereita. Se häiritsee, sillä haluan valmistautua erityisesti tärkeimpiin palavereihini. Täytyy jatkossa laittaa valmistautumisajatkin entistä tiukemmin kalenteriini. Ja pitää niistä kiinni.


Minun kuormitukseni on selvästi ylittänyt rajat ja voimavarat ovat valuneet hulevesien kanssa jonnekin viemäriin. Juuri nyt minun pitää pitää huolta kalenteristani ja omasta jaksamisestani. Pahoittelen tätä vuodatusta, mutta nyt kalenteri näyttää paremmalta ja minulla näkyy valoa tunnelin päässä. Vanha paha olo purkautuu nyt ulos.


Nyt tämän purputtamisen jälkeen palaan vielä Rymättylän mökin tunnelmiin. Uskoakseni tämä on harmaasieppo. En ole tavannut sitä aikaisemmin, siksi tunnistaminen on vielä arvailua.





Kaikkia ei tarvitse miellyttää. Kaikkien vaatimuksiin ja odotuksiin ei tarvitse taipua. Omaa jaksamista ei saa venyttää jatkuvasti eikä loputtomiin. Ollaan itsellemme armollisia 🌿.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Lomalla ja töissä, aamupäivä Seilissä

Vietin viikon mökillä Rymättylässä (Naantalia). Viikonloppujen lisäksi matka koostui kahdesta etätyöpäivästä ja kolmesta vuosilomapäivästä. Saavuin mökille lauantaina iltapäivällä ja poistuin sieltä perjantaina aamupäivällä. Mies ja koira saapuivat maanantai-iltana ja lähtivät kotiin keskiviikkoaamuna. Tiistai oli lomapäiväni.

Tämä oli tuttu, joskin peruskorjattu mökki, josta minulla oli paljon lämpimiä muistoja edellisestä kerraltani.


Seilin saari oli yksi tärkeimpiä (vaikkei ensimmäinen) reissukohteitani. Seilin saareen pääsee Rymättylästä Hangan yhteyslaiturin kautta. Seiliin ei tavisihmiset saa viedä ajoneuvoja, joten jätin auton yhteyslaiturin luona olevalle pysäköintialueelle.

Seili on ollut matkalistallani jo joitakin aikoja. Pääosin kiinnostukseni liittyi saaren historiaan.

Seilin yhteyslaituri näytti mereltä katsottuna tältä.



Kävelin saarta läpi isolla vauhdilla kahdestakin syystä. Ensiksikin kuvittelin jotenkin jotain karttaa selattuani nähtävyyksiä ja tekemistä olevan enemmänkin. Olin itselleni tyypillisesti sekoittanut kartat toisiinsa 🙄. Toiseksikin olin unohtanut hyttyskarkoitusaineet autoon (mantereelle). Ja hyttysiä riitti 😞.



Fyyri eli sairaalan taloudenhoitajan ja päällysmiehen virkatalo

Metsäkauriskin löytyi saarelta

Saaren kirkko

Yhteyslaiturin luona

Opastuksien suhteen saarella olisi kehittämisen varaa. Saaren päärakennukseen ei suoranaisesti ollut mitään ohjeistusta. Piti osata ymmärtää, että Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen viittojen seuraaminen johtaisi perille 🤔.

Kesäkioski ei kesäkuusta huolimatta ollut vielä auki. Ja Seilin päärakennuksen näyttelykin oli uudistamisvaiheessa. Ihan ei oltu paikalla valmiita vielä kesävieraiden vastaanottamiseen.


Hieman historiaa

Vuonna 1619 Ruotsin kuningas päätti rakennuttaa leprasairaalan Seiliin. Kaikkiaan Seilissä  on hoidettu vähintään 663 leprapotilasta.

Lepra (spitaali) alkoi kadota Suomesta 1700-luvulla. Spitaalisten jälkeen Seilissä keskityttiin erityisesti mielisairaiden hoitoon. Saarelle lähetettiin 1600-luvulta lähtien ihmisiä melko kevyinkin perustein, kuten vammaisuuden tai "älyllisen ja moraalittoman kehittymättömyyden" perusteella.

Noina aikoina uskottiin, että mielisairaat ovat paholaisten haltuun ottamia. "Houruinhuoneeseen" suljettujen henkilöiden huolenpito muodostui käytännössä vankilamaisista olosuhteista, vaatteista, ruoasta ja viinasta. Seilin saarella poltettiin viinaa lääkkeeksi potilaiden hoitoon. Tuotanto kasvoi niin suureksi, että väkijuomaa myytiin myös muille saaristolaisille.

Vuodesta 1755 alkanut Seilin mielisairaalatoiminta kesti vuoteen 1962 asti. 1900-luvulla hoidettavana oli ainoastaan naispotilaita. Seilissä on hoidettu 192 mielisairaalan potilasta.

Seilin mielisairaala lakkautettiin vuonna 1962 ja mielisairaalan rakennukset siirtyivät Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen käyttöön.

Mielisairaalan potilaan huone - tässä ovi avoinna


Selissä on nähtävissä mielisairaalan aikainen potilaan huone. Sänky on kapea ja jykevä ovi lienee ollut kiinni suurimman osan ajasta. Seinien väritys ja kuviot oli valittu niin, että niiden oletettiin rauhoittavan potilaita.


Lisätietoa:

https://www.visitseili.fi/fi/historia/ (VisitSeili.fi - historia)

https://yle.fi/a/74-20088760 (Yle: Viina oli Seilin saaressa lääke synteihin ja mielenterveysongelmiin – synkän historian saari on nyt matkailukohde)

perjantai 31. toukokuuta 2024

Toukokuun loppua ja lammen joutsenia

Vielä on toukokuun loppua. Ja silti tuntuu, kuin kesää olisi kestänyt jo kauan. Voi olla, että tämä on vain minun henkilökohtaista ajatusharhaani, mutta kevät tuntui katoavan jonnekin melkein kokonaan.

Kevään etenemistä enemmän minut pysäyttävät kotimaiset väkivaltauutiset. Miten tähän ollaankaan päädytty? Mitä olemme tehneet väärin? Mikseivät uudet sukupolvet opi mitään ratkaisevaa aikaisempien sukupolvien elämistä ja virheistä?


Kuri (rajat) ei voi korvata rakkautta eikä rakkaus rajoja (kuria). Molemmissa pitäisi onnistua jonkin verran.



Lammen joutsenet eivät tunnu lähtevän minnekään. Hoipertelevat itsevarmoina pitkin kävelyteitä ja istutusalueita (joista kukaan ei ole pitänyt tämän vuoden puolella mitään huolta.)




Ilmastomuutos koettelee luonnon seuraajien kynnyksiä ja vaatimuksia. Jaksellaan 🤸‍♀️🌿🥰





sunnuntai 26. toukokuuta 2024

Vesimyyrä ja kesäsää

Muutaman vuoden ajan olen seurannut lähiseudun vesimyyrien elämää. Ihan hillityn hallitusti. En ole leiriytynyt, pitänyt myyräpäiväkirjaa enkä ollut mitenkään muutenkaan kovin perusteellinen. Kunhan olen seurannut. Uteliaana toki.

Joka vuosi opin vesimyyristä jotain uutta. Jos olisi enemmän aikaa, tutkisin itselleni tyypillisesti vesimyyristä paljon lisää monien kanavien kautta. Mutta tämä on rentoutumisaikaani ja yritän olla lähtemättä muutoin niin kiehtovalle suorittamisen polulle. 

Tähän mennessä olen saanut vesimyyrästä kuvia enimmäkseen vain vedestä. Tänä keväänä olen nähnyt sen useampaankin kertaan maalla ja maalta sain myös ensimmäiset kuvani siitä 💖. Rannalla oli herkullista ja houkuttelevaa ruokaa.






Kevät tuntuu jo kesältä. Kelit ovat olleet lämpimiä ja ensi viikolle ainakin Hämeeseen luvataan ihan luvattoman kuumia kelejä. 

Laulujoutsenpari viipyilee lammella ihan kotoiluun asti. Ne eivät varmaankaan ole pesimässä tänä vuonna?

Punatulkkupariskunta viihtyy myös hyvin yhdessä. Naaras ei ole hautomassa - tästä pitäisi varmaan vetää jotain johtopäätöksiä?


Ensi viikolle on luvattu kuumaa (keliä). Millaisen kesäsään ystävä sinä olet? Mistä nautit silloin tällöin ja mikä olisi unelmiesi sää koko kesäksi?


perjantai 24. toukokuuta 2024

Sinitiaisia omenapuun kukissa ja organisaatioviestinnän vaikeuksia 🌼💖

Luonto on parhaimmillaan. Kaikkea tapahtuu ja jokainen päivä on hieman erilainen kuin eilinen.

Töissä on ainakin meillä ihan erilaista. Kiire polttelee töppösiä ja rentoutuminen on pakollista koomaa kaiken kiireen keskellä. Ainakin minulla siis.

Näin yöllä painajaisia ja ahdistavia unia vuorotellen. Aamulla herätessä ketutti. Onneksi luin jostain, että se on ihan normaalia 👍. Aamut saavat tuntua vaikeilta, vaikkei isoja ongelmia olisikaan 👍.


Luulen, että osa tuskastani johtuu kaiken ympärilläni pyörivän viestinnän ja vuorovaikutuksen liian herkästä (omasta) tulkinnasta(ni). Missään ei ole kuitenkaan määritelty, millaista ja minkä sävyistä vuorovaikutusta tavallisen asiantuntijan (tai muun työntekijän) tulisi pystyä sulattamaan ja tulkitsemaan.


Keskusteltuani oman lähipiirini kanssa vaikuttaa siltä, että ongelman hähmäisyys on aika yleistä monessakin paikassa.


"Johto odottaa näitä uusia kvartaaliraportteja kuukausittain alkaen ensi viikosta".

"Johtoryhmä odottaa saavansa raportit ensi viikosta alkaen viideksi vuodeksi eteenpäin."

"Johto edellyttää näiden tietojen raportointia kuukausittain xx alkaen"

"Tarvitsemme nämä tiedot ensi viikon alusta alkaen kymmenen vuoden ajalta"


Joskus odotukset ovat realistisia, joskus epärealistisia aikajänteeseen nähden.

Toimeksiantojen sävy ei aina vastaa nykyajan työelämän vaatimuksia. Yhteistyö ja yhdessä tekeminen eivät näy käytännön viestinnässä.


Kuuntelen monia turhautuneita puheenvuoroja arjessa - ne eivät kohdistu mihinkään erityiseen työnantajaan. Ne kohdistuvat nuorten omiin odotuksiin työelämän suhteen. Olemmehan kuulolla?



Ihanaa toukokuun loppua! 🌼




maanantai 20. toukokuuta 2024

Miniloma teki ihmeitä - niin kuin lomat aina 💖

Kävimme miehen kanssa minilomalla. Pitemmänkin loman olisin mieluusti ottanut, mutta nyt on otettava lomia päivä kerrallaan sinne, minne ne ilman isoa stressiä sopivat. Miniloma oli siis tässä tilanteessa aivan paras loma.

Pyysimme lapsilta joululahjoiksi koiran hoitamista kevätlomamme aikana. Se tuntui heistä silloin kovin pieneltä lahjalta, mutta kyllähän se työllisti heitä ihan kunnolla. Koiran hoitajat takasivat meille mahdollisuuden lähteä jonnekin ihan kahdestaan. Jopa lentämällä.

Sopivan kalenterimahdollisuuden vaaniminen oli tarkkaa ja pitkäjänteistä työtä. Oman uuden työni vuosikello ei ole vielä ihan hahmottunut, joten kiireiden ajoittumista piti seurata ja arvioida pitkään. Päädyimme lopulta valmismatkalle Kroatian Dubrovnikiin. Jos joskus menemme vielä uudelleen Kroatiaan, matka on aivan erilainen. Mutta tämä matka oli tähän tilanteeseen ihan paras mahdollinen.


Päädyimme meren rannalla olevaan hotelliin - merinäköalalla. Parvekkeella tuli kolmen päivän aikana vietettyä aikaa ihan mukavasti. Kallistun edelleenkin enemmän huoneistohotellin puoleen, mutta näin lyhyt loma meni ihan kivasti vähän paremmassa hotellihuoneessakin.


Etenkin näillä meidän kahdenkeskisillä reissuillamme olen oppinut arvostamaan järjestettyjä retkiä. Meillä oli perillä kolme matkustamatonta lomapäivää. Ensimmäiselle varasimme matkan Korculan saarelle. Pysähdyimme ensin Stonin kaupungissa, missä suola-altaiden vierestä sain erinomaisesti sään vaihtelua kuvaavan kuvan. Tässä vuoren laki on pilven peitossa, pari tuntia myöhemmin aurinko paahtoi pilvettömältä siniseltä taivaalta ihan kaikella voimallaan.

Googlettelin Kroatian säätä kevyesti, mutta mitään havaintojamme tukevaa ei pölähtänyt näytölle. Minusta sumun/usvan ja pilvettömyyden nopea vaihtelu on eksoottista ja mielenkiintoista. Se  teki kuvausympäristöstä vaihtelevaa ja tasasi paikoittaista kuumuutta.


Korculan saarelle matkasimme loppumatkan isolla veneellä. Bussi jäi odottamaan Orebician kylän satamaan.


Korculassakin oli vanha kaupunki, jota ympäröi suurelta osin vanha muuri. Osin vanhaa muuria oli myös purettu tarpeettomana. Marco Polo on asunut Korculan saarella, joidenkin tietojen mukaan jopa syntynyt siellä. Emme ehtineet käydä vanhaa kaupunkia kauempana. Sieltä löytyi myös monia ravintoloita, joista mekin löysimme oman suosikkimme.


Paluumatkalla pysähdyimme luomuviinitilalla maistelemassa paikallisia viinejä. Päivä oli pitkä, antoisa ja täyteläinen 💖.




Toisena päivänä kävimme tutustumassa kaapelihissillä 405 metriä korkealle Srt-vuorelle. (Huomaa, miten kroatian kielessä säästellään vokaaleja 🤭).






Palattuamme hissiretkeltä suuntasimme (Dubrovnikin) vanhaan kaupunkiin. Se oli kiehtova, mutta hieman niukasti opastettu. Oli vaikea tietää, missä oli ja mihin suuntaan piti kulkea päästäkseen haluamaansa paikkaan.



Löysimme monen mutkan kautta myös lopulta lounaspaikan. Ravintoloitahan oli siis todella paljon. Ongelma ei ollut siinä, vaan pienissä asioissa. Kun vihdoin löysimme ravintolan, jonka menu herätti toiveita, huomasimme, ettei ravintolassa ollut yhtään vapaata pöytää. Emme halunneet jäädä odottelemaan, vaan jatkoimme matkaa.

Seuraava lounaslistallaan houkutteleva ravintola oli jonkin aikaa talsittuamme jo melkein hyppysissämme. Sitten tuli tarjoilija. Hän hehkutti tuoreita meren antimia - ja varmasti ihan syystä. Me emme vain olleet juuri silloin syömässä mitään meren elävää. Kun kerroimme sen tarjoilijalle, hän tyrmistyi siinä määrin, että vetäytyi takavasemmalle eikä palvellut meitä enää ollenkaan. Se oli sen ravintolan tarina meidän listallamme.

Vastaavan tyylinen erehdys tuli vastaan myös Korculan saarella, jossa pizzoihin ja pihveihin (mainoksen mukaan) erikoistunut ravintola ilmoittikin, ettei heiltä saa pizzoja kuin vasta illalla. Löysimme sitten lopulta ravintolan, missä minä sain maittavan salaatin ja mies erittäin maukkaan pihvin.

Kaiken kulkemisen jälkeen löytyi hyvä ravintola myös Dubrovnikin vanhasta kaupungista.





Kaiken rinnalla selvisi, että veljeni maailmalta (= Suomen ulkopuolelta) on saanut perintöveroilmoituksen ja minä en. Vinkin saatuani löysin laskun OmaVeron sivuilta. Mutta mitään ilmoitusta en ole saanut sen paremmin postitse kuin sähköpostinkaan kautta.

Täytyykin pistää kyselyä kiinteistövälitykselle kuolinpesän asunnon tilanteesta. Ja neuvotella sitten veljen kanssa jatkosta.


Olo on ihanan rentoutunut. Paikan vaihtaminen auttaa melkein aina rentoutumaan. Huomenna pääseekin työhaasteiden pariin ihan uudella asenteella 💖.


Kiitos, lapset, lomasta! 💖🥰🌿🌼🤸‍♀️🐓🎈🥳.

torstai 9. toukokuuta 2024

Erilaisuus jaksaa haastaa ja ripelankasukkia valmistunut

Erilaisuus on kaunista ja yritän jatkuvasti kasvattaa itseäni siitä iloitsemiseen. Välillä tulee pieniä pysäytyksiä, kun putoaa keskustelukumppaninsa kartalta ihan täysin. Tällä hetkellä treenaan kuuntelemista ja pohtimista. Ja kommentoimatta jättämistä. Olen edistynyt, joskus toki sakkaa.

Eräässä tilaisuudessa puolitutun ryhmän kanssa vaihdettiin aamutervehdyksiä. Yhdellä oli fantastinen aamu, toinen valitteli väsymystään raskaan henkilökohtaisen viikonlopun jälkeen. Minä mielessäni aloin huolehtia siitä, onko joku läheinen sairastunut, joutunut onnettomuuteen tai jopa kuollut. Mutta ei, hän oli kasannut uutta kasvihuonetta. Raskasta toki sekin varmasti omalla tavallaan. Teki mieli sanoa jotain elämän raskaudesta, mutta yllättävän helppoa oli olla hiljaa. Sitten kolmas osallistuja ymmärsi elämän rankkuutta, olihan hänkin ollut taloyhtiön talkoissa.

Elämä on ihanassa vaiheessa, kun nuo ovat elämän rasittavimpia tapahtumia. Onneksi elämän koettelemukset useimmiten osuvat siihen haarukkaan, johon kypsyystasomme riittää. Vaativampien haasteiden aika on myöhemmin. Vaikka sitten yksittäisissä tapauksissa suuret koettelemukset ja katastrofit eivät kysy ikää sen kummemmin kuin kypsyystasoakaan. Niiden edessä olemme kaikki melkoisen voimattomia.

Kunnioitetaan siis toistemme haasteellisia tilanteita 💖.


Ripe- eli jämälangat ovat lisääntyneet valmistuneiden käsitöiden myötä. Olen käyttänyt taas muutaman tovin ripelankojen hyödyntämiseen - kaikki kiertoon. Ripelankasukkia on valmistunut muutamakin pari. Niiden tekeminen on hidasta ja viimeisteleminen vieläkin hitaampaa. Tavallaan ihan hullun hommaa. Mutta ihan lämpimiä sukkia niistäkin saa aikaiseksi.

Kuvassa vasemmalla kaksi paria naisten sukkia ja oikealla kaksi paria miesten sukkia. Miesten sukat menevät meidän perheen miesten sukkalaatikkoon odottamaan oikeaa hetkeä. Naisten sukat menevät harkintalaatikkoon. Eivät päädy omaan käyttööni ainakaan näillä näkymin. Nuo kirjoneulesukat ovat aivan erityisen paksut ja lämpöiset sisäsukiksi.


Aloitin oman sukkaprojektin ihan itselleni. Tavoistani poiketen teen sukat ihan ohjeiden mukaan. Lanka on Novitan Nallea, ohuempaa, mitä tavallisesti käytän. Teen kahta pintaneulesukkaa yhtä aikaa, ja pyrin varmistamaan näin sen, että käsialani on sukissa jokaisessa kohdassa keskenään samanlaista. Käsiala saattaa muuttua suuntaan tai toiseen näin vähemmän pintaneuletta neulovalla projektin aikana. Nyt sukista tulee varmasti samankokoiset. Lisäksi ne myös valmistuvat samaan aikaan - ei tule sitä vaaran paikkaa, että ensimmäisen sukan jälkeen tulisin toisiin aatoksiin. Keväällä minulla jokin neule jää aina kesken ja kesätauko yllättää. Yritän nyt välttää sitä tässä projektissa.


Vaikka tuo alku näyttää yksinkertaiselta, melkoista ohjeiden luentaa ja apupuikon heilutusta se on vaatinut. Hitaasti, mutta meditoivasti edistyy tämä sukkaprojekti 🦶.


Koivuallergia valvotuttaa minua hieman öisin. Yskin kuivaa yskää, kummallinen allergian muoto, mutta niin se vain koivun siitepölyaikana menee.

Ihania kevätpäiviä sinulle! Luontoelämyksiä ja -kohtaamisia, lumoavaa äänimaailmaa ja ihan puhdasta luonnosta ja keväästä nautiskelua 💖🐓🤸‍♀️