Varjoa viheralueista, meriharakat kuvissa

Muutaman kuuman päivän iltana löysin taas pihamme varjoisat kohdat. Niitä löytyy onneksi päivän jokaiseen hetkeen. Toki tuolia saa siirrellä, jos aikoo jatkuvasti pysyä varjossa. Nyt osaan arvostaa vuosikymmenten aikana istuttamiani lukuisia puita, joiden varjo on kuumilla helteillä kultaakin kalliimpi.

Minusta kuuman päivän paras puoli on se, että varjossa on juuri sopivan lämpöistä. En kaipaa paahteessa oleskelua ja pääni alkaa nopeasti särkeä auringossa oleilun tuloksena. Hattu on aina ehdoton 'must', oli se sitten kaunis tai ei.

Pihamme oli tänne muuttaessamme vuonna 1994 rakenteeltaan kovin erilainen kuin halusimme. Siellä, missä halusimme oleskella, oli runsaasti marjapensaita, enimmäkseen herukoita. Taaempana oli kesannoitunut naapurien aiemmin perunapeltona käyttämä alue. Halusimme tontin taka-alueen hyötypuutarhakäyttöön siinä määrin kuin jaksaisimme hyötypuutarhaa hoitaa. Oleskelualueen halusimme sijoittaa talon välittömään läheisyyteen. Siinä oli sitten lapiolla ja paikoin myös kaivinkoneella töitä.

Kaksi pihan vanhaa omenapuuta on jouduttu ikääntymisen vuoksi poistamaan pihasta.Yksi nuorempi puu jäi jäljelle. Poistolistalle on joutunut myös pari kuusta ja yksi koivu. Ainakin. Niiden jälkeen pihassa on jäljellä vanhasta ajasta isommista puista vain yksi tuija ja yksi omenapuu. Lisäksi vanhoja syreenejä löytyy tontin reunoilta. Tontilla on edelleen myös vanhoja ruusupensaita ja pari herukkapensasta. Muuten puut ovat minun (tai meidän) istuttamiamme.

Terijoensalavia istuttelin alkuvuosina saadakseni nopeaa näkösuojaa pihaan. Ne ovat osoittautuneet hyviksi ratkaisuiksi 10-15 vuoden ajalle, mutta sittemmin olleet myrskyherkkiä. Puumateriaali on jotenkin pehmeää eikä kestä pahoja puhalluksia. Välillä niistä on kaatunut myrskytuulen jäljiltä puoli puuta, välillä vain jokin iso oksa. Niitä en istuta enää lisää. Nyt tontilla riittää rehevyyttä enemmän kuin omiksi tarpeiksi ilman niitäkin.

Vanhat luumupuut tuottavat itsekseen uusia siemenpuita, jotka kasvavat nopeasti. Niitäkin pitää tarkkailla ja poistaa vuosittain. Osa vanhoista luumupuista on tullut jo elinikänsä päähän.

Tuijia olen istuttanut paljon näiden vuosikymmenten aikana. Pääosin olen istuttanut kartio- ja timanttituijia. Kartiotuijat kasvavat nopeasti, korkeuden lisäksi erityisesti myös leveyttä. Osa niistä on osoittautunut ajan myötä liian isoiksi ja niitä olemme myös poistaneet. Timanttituijat kasvavat hillitymmin ja pysyvät myös leveyden suhteen tiukempana pakettina. Joidenkin kasvamista ollaan välillä odoteltu ikuisuus, kunnes ovat vihdoin saaneet kasvuvauhdin käyntiin. Ne ovat selvästi sellaisia pitemmän ajanjakson investointeja.

Mutta varjoja siis riittää, kun on vain valmis siirtelemään lepotuolia auringonvalon mukaan.

En haluaisi muuttaa sellaiseen paikkaan, missä vihreää ja sen myötä myös varjoja on vähän. Kesät tuntuvat olevan yhä kuumempia ja viheralueet tulevat yhä tärkeämpään elvyttävään rooliin.

Sitten palaan toukokuiseen länsirannikon reissuumme. Meriharakoihin törmäsimme muutamaankin otteeseen. Nämä kuvat ovat Raumalta Poroholmasta.

Minulla alkaa nyt ihan oikea vuosiloma. Upeaa heinäkuun alkua ja luvattoman ihanaa kesää sinulle ❤️

Kadonnut muisti palailee, lasinalusia ja kirpputoreja

Kesäpäivänseisaus oli eilen. Tänään päivä on siis ihan pienen hivenen lyhyempi kuin eilen. Muutenhan minun näkökulmastani paras osa kesää on vielä edessä, vaikka juhannuskin oli jo. Pidän enemmän kypsästä kesästä ja sen voimakkaista sävyistä.

Aloitin kesän alussa virkkaamaan lasinalusia. Virkatut lasinaluset vaimentavat myös lasin (tai mukin) pöydälle asettamisen ääntä. Ne voi pestä koneessa pesupussissa ja väriäkin voi vaihtaa vuodenajan mukaan. Kädet kaipasivat tekemistä, mutta sukkien neulominen ei vain kutsunut. Itse asiassa pään jumi oli pitkän työkuormituksen jäljiltä niin iso, ettei sukkien neulomisesta oikein tullutkaan mitään. Ihan kuin olisin ollut ensimmäistä kertaa asialla, vaikka luulin pystyväni tehtailemaan sukkia vaikka unissani. Se oli hämmentävä ja nöyryyttävä tilanne.

Eipä se sitten lasinalusten kanssa juuri paljoakaan paremmin mennyt, vaikka ohje oli maailman yksinkertaisimpia. Alku oli yhtä purkamista ja uudelleen tekemistä. Monen päivän ajan. Jotain valmistakin tuli, mutta jollen olisi ollut niin uupunut, olisin hermostunut. Nyt ei voinut oikein vaatia itseltään mitään. Vähitellen neljän yksinkertaisen kerroksen kaava alkoi sujua ja pääsin rauhoittavaan hitaasti tekemisen tahtiin.

Puuvillalangasta tehdyt puff-silmukat eivät näytä miltään. Villavoittoisesta sukkalangasta tehtynä silmukat ovat kauniimpia. Puuvillalankaan piti soveltaa ohjetta hieman ja jälki olikin sitten oikein eleganttia 🤭. Puuvillalanka on kuitenkin yllättävän kallista! Enpä ole vuosiin siitä mitään valmistanut ja kuvittelin jotenkin sen olevan edullista. Ja kattia kanssa.

Vasemmalla vaaleanharmaat puff-silmukoilla sukkalangasta tehdyt lasinaluset. Oikealla tummanharmaasta puuvillalangasta pylväillä tehdyt lasinaluset.

Tässä sitten pylväillä sukkalangasta tehtyjä lasinalusia eri väreissä. Jokaista väriä tein 6-10 kappaletta. Ja versioita on toki vielä muitakin.

Tästä käsityöprojektista tuli minulle samalla jonkinlainen muistin ja keskittymiskyvyn elpymisen mittari. Oli lohduttavaa nähdä, että yksinkertaiset asiat alkoivat jälleen luistaa ❤️

Olen ottanut kirpputoreilla vierailun omille matkalistoilleni. Kun käyn missä vain kotikuntaa kauempana, pyrin vierailemaan samalla yhdellä tai useammalla vierailupaikan tai -matkan kirpputorilla. Joitakin vanhoja astioita ei löydä enää muualta kuin kirpputoreilta tai vanhojen tavaroiden kaupoista. Niiden myötä olen liittynyt ensin kotipaikkani kirpputorien vakiovierailijaksi ja nyttemmin etsin aarteita myös kaikilta reissuiltani.

Keräämisen näkökulmasta on hyvä tutustua markkinoihin ennen ostospäätösten tekemistä. Pyyntihintojen erot voivat olla melkoisen isoja. Toisaalta joitakin tuotteita löytää vain joskus ja silloin ei voi olla liian nuuka hinnan kanssa. 

Omien keräilytavaroidensa etsimisen lisäksi uusilla kirpputoreilla viehättää se jokin seikkailunomainen fiilis. Koskaan ei tiedä, mitä minkin kirpputorin sisältä löytyy. Parhaimmat innostavat ja kutsuvat tulemaan kylään uudelleenkin. Joidenkin kohdalla kyseessä voi olla mahtava kertaelämys, jota ei ehkä kuitenkaan halua enää toistaa. Useimmiten kokemus on jostain näiden välimailta.

Pojan kanssa käytiin Tampereella Äijäkirppiksellä. En tiedä, onko mitään vastaavaa muualla Suomessa, mutta tämä oli käymisen arvoinen paikka, jonne saatan mennä ehkä joskus vielä uudelleenkin.

Pari kuvaa tähän tämän erikoisen kirpputorin antimista.

Hassua tavallaan, että vielä reilut pari vuotta sitten en käynyt kirpputoreilla oikeastaan ollenkaan. Vanhempien jäämistöstä löytynyt Iittalan Paadar-snapsilasi synnytti keräilyn ensimmäisen aallon. Niitä laseja etsittiin kauan ja ostettiin muutama kerrallaan, kunnes luulimme olevamme valmiita projektin kanssa. Sitten selvisi, että laseja on ainakin kahta eri korkeutta - ja meillä oli niitä kumpaakin. Päädyimme keräämään itsellemme vain toista kokoa ja etsintä jatkui. Sittemmin mukaan keräilyyn tulivat myös Erkki Vesannon suunnittelemat lasit, joita on ollut vieläkin vaikeampi löytää. Toisaalta nyt tällä hetkellä Paadar-laseja näyttää olevan kirpputoreilla oikein runsaasti - kun emme niitä enää tarvitse 🤔

Vaatteita en osaa ostaa kirpputoreilta vieläkään. Johtuu varmasti siitäkin, että katseeni hamuaa pitkin lasi- ja astiahyllyjä kovin kuumeisesti.

Käytkö sinä kirpputoreilla? Etsitkö jotain erityistä vai oletko matkalla avoimin mielin?

Pitkittynyt työkuormitus iskee aivoihin - ja tukkakoskelot (eivät iske mihinkään)

Kävin muistitutkimuksessa. Kumpikin vanhempani sairasti muistisairautta, siksi muistisairauden varjo väijyy aina jotenkin kulisseissa.

Olen aikaisemminkin kärsinyt muisti- ja keskittymisvaikeuksista pitkien työkuormitusaikojen jälkeen. Tällä kertaa muistivaikeudet olivat aiempia hankalampia, halusin varmistaa sen, että kyse on vain työkuormituksesta eikä mistään vakavammasta.

Muistitutkimus oli huomattavasti vaikeampi kuin presidentti Trumpille tehdyt tutkimukset. Näin ainakin lääkärin mukaan. Eikä minun pitänytkään tunnistaa eläimiä tutkimuksessa millään tavoin. Läpäisin testin silti 🥰. Pitäisiköhän seuraavaksi pyrkiä presidentiksi?

Koko tapaaminen testeineen ja alkuhaastatteluineen kesti vartin yli kaksi tuntia. Muistini on selvästi parempi kuin ikäluokallani keskimäärin, mutta työmuisti takkuili. Se johtuu kuulemma pitkästä kuormittuneisuudesta. Oli hämmentävää huomata, miten nuo muutamat tehtävät eivät sujuneetkaan yhtään kunnialla. Miten kauan palautumiseen tarvitaankaan? Milloin olen taas entinen oma itseni?

Muistisairaudesta ei kuitenkaan ole mitään merkkejä, se oli aivan suunnaton helpotus. Siitä olen myös kovasti kiitollinen ❤️

Tämä oli myös herätys siihen, että työkuormittuneisuudesta johtuva muistin ja keskittymiskyvyn pätkiminen ei ole ihan ok, vaikka muistisairaudesta ei olekaan kyse. Työmuisti ei palaa välttämättä parin viikon levolla, vaan voi viedä todella paljon aikaa. Kuinka paljon aikaa elämästä voi antaa kuormituksen aiheuttamaan muistin heikkouteen, jotta se on vielä ok? Olen kieltämättä hieman kauhistunut siitä, miten pahasti aivoni takkuavat vielä jollain osa-alueilla. Vaikka omassa työssäni pärjään varmasti aika pienelläkin tuon muistin osa-alueella, en silti haluaisi luopua mistään, mikä minulle pitäisi tavallaan kuulua vielä tässä vaiheessa elämää.

Rauman Poroholmassa törmäsin tukkakoskelopariskuntaan, jolla oli koirasväijyjä ihan siinä vieressä väijymässä omaa tilaisuuttaan. Pari oli luonnollisesti melko stressaantunut.

Upeaa kesäkuuta ❤️🥰

Meren elämää, kimurantteja perhesuhteita ja ylikierroksia

Aloitanpa luontoaiheella. Länsirannikolla istuin kummallisesti könöttävän laiturin reunalla tuijotellen meren rantaa. Laituri könötti hassusti, koska veden pinta on huomattavasti 'normaalia' alempana.

Kaislarannassa oli veneväylä vuokrakanooteille. Siinä tuijottelin kameran kanssa elämän ihmeellisyyksiä ja osin ihan tyyntä tapahtumattomuutta. Kunnes sitten tapahtui. Näytti, kuin yksi korsi olisi liikkunut vedessä hieman pystyasennossa. Se ei ollutkaan virran viemä korsi, vaan matkusti huomattavan reipasta vauhtia väylän toiselta laidalta toiselle. Liikkui samaan tapaan kuin kotilammella korret vesimyyrän kuskaamana. Ehdin nappaamaan yhden kuvan.

Tässä se 'korsi' näkyy isompana möykkynä kuvan keskivaiheilla. Kotona zoomasin kuvaa ja huomasin, että ettei se mikään korsi ollutkaan.

Rantakäärmehän se siellä uiskenteli. Huomaa sen keltainen kaularaita. Tämä oli iloinen kuvasattumus ja kohtaaminen 🥰

Muutamienkin herätteiden myötä olen alkanut jälleen miettiä sisarus- ja yleensäkin perhesuhteita. Minulla on muutamakin tuttava/ystävä, joilla on erittäin läheiset välit sisaruksiinsa ja lapsuuden perheeseensä. Ehkä sen perusteella olen päätellyt, että läheiset ja lämpimät lapsuuden perheen suhteet ovat jotenkin normaali. Että vain meidän perheessämme asiat ovat olleet toisin. Ja erityisesti vain minun osaltani.

Vanhempien asioita hoitaessani viimeisten vuosien aikana keskustelin monenlaisten ammattilaisten kanssa. Heitä oli hoivatyöntekijöistä edunvalvojiin sekä kaupungin terveydenhoidon ammattilaisista pappeihin ja poliisiin. Viesti oli minun näkökulmastani lohdullinen: Ristiriitoja on usein, ne ovat tavallisia ja isommatkaan kärjistymiset eivät ole harvinaisia. Minulla ei ollut mitään hävettävää, he toistivat. Nuo vuoropuhelut ovat merkinneet minulle paljon.

Perheen/suvun välit kärjistynevät erityisesti silloin, kun on vastuun ottamisen paikka. Tämä on ihan minun oma tulkintani. Ihmiset ottavat kovinkin usein muutokset vastaan ulkoisesti hymistelemällä, mutta päätösten äärellä ollaan myös totuuden äärellä. Silloin siloittelu ei auta, vaan on tehtävä lupauksia ja rajauksia. On myös luotettava muihin ja toivottava, että muut luottavat minuun.

1. Miten sinä kuvailisit parilla sanalla suhdettasi sisaruksiisi (jos heitä on) ja lapsuuden perheeseesi?

2. Kuinka usein tapaat lähisukulaisiasi ja millainen tunnelma on tapaamisissa?

3. Mitä toivoisit syntyvän yhteisistä tapaamisistanne?

Omat vastaukseni:

1. Minulla on yksi sisarus, veli. Olemme etäisiä maantieteen, iän ja erilaisten maailmojemme vuoksi. Äiti ja isä ovat kuolleet muutama vuosi sitten.

2. Äidin ja isän eläessä tapasimme todella harvoin, välissä oli vuosia. Tapaamiset olivat harvoin onnistuneita millään mittareilla. Halusin kuitenkin omien lasteni tutustuvan omiin isovanhempiinsa. 

3. Äidin ja isän kanssa toivoin aina jotain semi-onnistumista. Mutta aina jotain tapahtui. Veljen kanssa toivoisin armollista kuuntelemista. Jospa kumpikin voisi jotenkin arvostaa toisen täydellistä erilaisuutta. Ja käsitystä aivan erilaisista lapsuuksista samojen, yhteisten vanhempiemme kanssa.

Vierailen blogeissanne mahdollisimman pian seuraavan rauhallisen hengitysrytmin myötä. Liiallinen ja liian pitkä stressi tekee huonoa ihmiselle. Minä hinaan itseäni juuri takaisin aallon harjalle pitkällisen hapen puutteen jälkeen (kuvaannollisesti). Olo kohenee, mutta vielä hetken aikaa tarvitsen latausaikaa seuraavaan täysrupeamaan ❤️

Ihanaa kesäkuun alkua - ihan juuri ❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️

Torjuva koirastelkkä ja kantarellikastikkeen tuunausta

Kiitos kaikille sukkalähetyksen saaneille ystävällisistä vastaanottokuittauksista! Sukkien lähtö viivästyi, mutta nyt asia on onneksi hoidettu.

Pakastettujen kantarellien käytön kanssa olen tehnyt välillä pientä tuotekehitystä. Perinteinen kantarellikastike on saanut meillä kilpailijakseen tuunatun vegeversion. Tuunaus lähti liikkeelle kantarellipastasta ja siinä löytyneet kivat makuyhdistelmät lähtivät sitten kokeiluun myös kantarellikastikkeeseen.

Olen jo pitkään tehnyt kantarellikastikkeen kaurakermaan, vaikkei sitä ihan tuolla nimellä kaupasta löydykään. Ruokakerman kauraversioon siis. Edes laktoositon ruokakerma ei sovi minun vatsalleni, joten vaihdos kauravalmisteeseen on tehty jo kauan sitten.

Pitkään olen myös käyttänyt kantarellikastikkeessa huomattavan paljon enemmän kantarelleja kuin perusresepteissä. Se johtuu osin makuasioista ja osin siitä, että niitä on toistaiseksi riittänyt niin mahdottoman paljon.

Pastassa olen korvannut valkoviinin limemehulla ja vähitellen se on löytänyt tiensä myös kastikkeeseen.

Pastaan lisäämäni miniluumutomaatit korvasin ensimmäistä kertaa aurinkokuivatuilla tomaateilla tässä kevään aikana. Samoihin aikoihin olin lisännyt pastareseptiin myös vuohenjuustoa. Vuohenjuusto ja aurinkokuivattu tomaatti ovat kuin toisilleen tehdyt. 

Vuohenjuusto ei kuitenkaan sopinut maitoa vieroksuvalle vatsalleni, joten sille lähdin sitten etsimään korvaajaa. Usein vegaani versio toimii minullakin, joten lähdin niillä hakusanoilla etsimään vaihtoehtoa vuohenjuustolle. Mön Chavre-juusto on niin täydellinen vaihtoehto kuin olla vain voi. Lisäksi se sulaa ruoan seassa kokonaan eikä jää klimppiseksi, kuten oikea vuohenjuusto.

Ja kun Mö Chavre ja aurinkokuivattu tomaatti toimivat mainiosti pastassa, kokeilimme vihdoin niitä (melkoisen runsaalla kädellä) myös kantarellikastikkeessa. Ja sehän on toistaiseksi parasta kastiketta, mitä olen koskaan maistanut ❤️😍🥰

Pari kuvaa vielä lammen koirastelkästä, joka poikkeuksellisesti (?) hätisteli oikein rouheasti sitä lähennellyttä naarastelkkää kauas pois. Lammella oli kaksi naarasta ja ja yksi koiras. Yllättävän tiukasti koiras hätisti uimalla ja lentämällä vierailevaa seurankipeää naarasta pois. Minulle tämä oli aivan uusi tilanne.

Ihania kevätpäiviä! Minulla koivun siitepöly rajoittaa jonkin verran elämää, mutta nautitaan kukin mahdollisuuksiemme mukaan ❤️

Ikääntymisen skenaarioita ja sinitiaisia

Joku jossain (hallinnossa / politiikassa) haluaa meidän ikääntyvien ihmisten viipyvän töissä yhä pidempään ennen eläkkeelle siirtymistä. Minäkin tekisin jotain mielekästä työtä mielelläni vielä kauankin, mutta eihän se työelämä niin mene. Samaan aikaan kun ihmisen palautumiskyky iän mukana hidastuu, työn tekemisen tahti vain nopeutuu. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että houkutus työn tekemisen jatkamiseen kävisi oman aikataulun valtiaaksi ryhtymistä houkuttavammaksi.

Olisi upeaa jatkaa uraansa keskittymällä viimeisinä työvuosinaan merkityksellisiin ja oman osaamisen hyödyntämiseen kohdistuviin tehtäviin. Tiedätkö tai tunnistatko sinä työnantajia, jotka näkevät vaivaa ikääntyvien urapolkujen tuunaamiseen ja samalla hiljaisen tiedon siirtämiseen? Hyvän tavoitteen ja käytännön toimien välinen kuilu on minun havaintojeni mukaan ollut aika suurta. Olisi siis kivaa, mutta...

Millaisia keskusteluja työpaikoilla käydään eläkeikää lähestyvien työntekijöiden ja työnantajan välillä? Käydäänkö niitä? Jos käydään, mihin niissä keskitytään?

Kerro hyvistä kuulumisista ja kokemuksista!

Samaan aikaan työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo, että "työikäisten elämään on tulossa mullistuksia, joista poliitikot eivät uskalla puhua. Suomalaisten on tyydyttävä vähempään: pappa kotona, pienempi koti, vähemmän asfalttia teillä."

"Sosiaalipalveluita karsitaan, kun Suomi joutuu raivaamaan tilaa kahdelle menoerälle, puolustukseen ja korkomenoihin, Murto ennustaa.
– Sitten asutaan pienemmissä kodeissa, se on sitä elintason laskua. 1950-luvulla Helsingissä yhdessä huoneessa asui perheitä, hän kärjistää."

Käytännön ratkaisuideoita näihin ongelmiin Murrolla on niukkaakin niukemmin.

Kun ympärivuorokautisia hoivapaikkoja ei riitä, pitäisi Murron mukaan perheiden ottaa pappoja (ja kai myös mummeja) luokseen asumaan. Niin kuin se olisi vain jälkikasvun päätettävissä oleva asia. Vaikka jo lopputilanne olisi monelle perheelle todella haastava yhtälö, itse matka olisi ehkä jopa sitäkin haastavampi. 

Esimerkiksi:

Mummi asuu 200 kilometrin päässä lapsistaan ja tulee mielestään toimeen ihan hyvin. Mummi ei halua lähteä kodistaan, vaan haluaa elää omaa elämäänsä. Nyt mummi pitäisi kuitenkin siirtää kauas kodistaan ja ystävistään. Jonkun pitäisi myydä hänen asuntonsa (mikäs sen helpompaa näinä aikoina) ja muuttaa mummin kaikki keräilykalusteet uuteen kotiin pojan perheen luokse.

Kun lapset ovat jo muuttaneet pesästä, mummille järjestyy oma viiden neliön huone Hillukka-tyttären entisestä huoneesta. Mummin huonekalut eivät mahdu sinne alkuunkaan ja perheessä käydään tulisia riitoja mummin kalusteiden mahduttamisessa kodin eri huoneisiin. Silti suuri osa mummin kodista joudutaan säilömään varastoon. Mummia itkettää ja ahdistaa. Niin kuin kaikkia muitakin perheessä - eri syistä tosin.

Kun muuttosuruista päästään yli ja parin vuoden jälkeen mummin asuntokin on saatu myytyä pilkkahintaan, jäljellä on arki. Se on sitä, että mummilla on yksinäistä ja paha olla. Poika vaimoineen riitelee ja erkaantuu toisistaan. Oma rauha on mennyt.

Mummi reagoi stressiinsä taantumalla. Ensin ei uni tule. Lääkärin määräämien lääkkeiden kanssa uni sitten saapuu, mutta herääminen jää tapahtumatta, kun olisi aika pyörähtää vessan luo. Aamulla mummia hävettää suunnattomasti kostuneet vahingot ja miniää hatuttaa. Poika huomaa olevansa jo myöhässä töistä ja kiiruhtaa omaan vapauteensa työpöydän ja kahvikupin ääreen.

Minusta tässä on säästöjen lisäksi aika monta muutakin näkökulmaa mietittäväksi.

Silti pari kuvaa pesiään kiehnäävistä sinitiaisista ihan muistuttamaan, että maailma ja luonto jatkaa menoaan, vaikka jossain kuinka kipuiltaisiin. Tuohon luonnon hyvän olon hissiin kannattaa hypätä silloin, kun omat voimat eivät ole herkimmillään tai muuten tuntuu siltä, että juuri nyt olisi hyvä tankkaamisen paikka. Ihanaa huhtikuun jatkoa sinulle ❤️

Lomaa, peitto valmistui ja sinitiaiset pesäpöntöllä

Tässä ensin pari kuvaa valmistuneesta torkkupeitosta. Koko oli lopulta 70 x 130 cm ja painoa sille kertyi hieman alle 900 grammaa. Lisäksi alla linkki Novitan ohjeeseen, jossa on käytetty myös samanlaista nelinkertaista tuplalangankiertoja kuin peitossani.

Sylissä pihatuolissa istuessani

Lähikuva, käsi mittakaavana

Linkki Novitan virkkausohjeeseen tässä: Kesäkukka -virkattu vyölaukku.

Olin pääsiäisen jälkeisen viikon kauan odotetulla talvilomallani ja tänään oli hyppäys takaisin arkeen - ihan junalla Helsinkiin asti. Loma teki hyvää ja se oli ihanan vaihteleva. Minussa heräsi taas eloon jotain jo nuukahtanutta ja menetetyksi luulemaani. Hyviä asioita siis.

Eilen seurasin myös sinitiaisten vipinää yhdellä pihapöntöistä. Siinä seistessäni tuli taas niin kiitollinen olo kaikesta. Se on yksi niistä tunteista, jotka häipyvät kiireessä ja väsymyksessä perimmäisen nurkan viimeiseen koloon piiloon.

Ihania kevätpäiviä ❤️