keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Tammikuussa näyttää tapahtuvan vaikka mitä!

Kuvia en ole ehtinyt ottamaan, mutta toivottavasti taas ihan lähipäivinä 👍.

Meillä Hämeenlinnassa on päästy kuuntelemaan hävittäjien lentoharjoituksia oikein ilotulitusvauhtia ja useamman päivän ajan. Hieman helpompaa olisi tuohon meteliin sopeutuminen, jos siitä olisi saanut jotain etukäteistietoa. Koirakin on ollut aivan säikkynä. Mutta tänään vihdoin Yle uutisoi asiasta. Paikallisessa Fb-ryhmässä kysely lennoista on lähinnä virittänyt vitsinikkarit ja trollit liikkeelle. Oli tyhmää kysyä sieltä mitään.

27 vuotta ollaan asuttu samassa talossa ja ihan ensimmäistä kertaa täällä lennetään. Ja nyt oikein maailmanluokan tyyliin.


Äitini ottaisi mielellään keepin hartioitaan lämmittämään, mutta yksinkertaisen ohjeen löytäminen on ollut haastavaa. Englanninkieliset ohjeet eivät useinkaan käytä kaavioita, vaan kaikki ohjeet ovat kirjaimin koodattuja. Niitä on vaikea lukea. Haluaisin jotain helpompaa, silti kevyellä palmikkosäväyksellä.


Pihassa vieraili tänään peräti neljä närheä samaan aikaan. Ovat mokomat oppineet räpiköimään pähkinäautomaatin kanssa ja tyhjentävät sitä urakalla 😂. Täytyy huomenna muistaa tankata ruokintalaite ja laittaa ostoslistalle lisää rikottuja pähkinöitä. Ihania vieraita ovat kuitenkin.


Puissa ja maassakin lentelee pienten lintujen parvi. Selvästi pienempiä kuin talitiaiset, joten veikkaisin vihervarpusia. Olen välillä kiikareilla yrittänyt katsoa, onko joukossa myös urpiaisia, mutta vikkelästi ovat poistuneet paikalta ennen kuin olen saanut kiikarit ja itseni viritettyä toimintakuntoon.

Urpiainen vuosimallia 2018


Isän hauskat tokaisut jäävät toisinaan hymyilyttämään päähäni. Viime kerralla isä tarvitsi ensin apua ja sitten ei tarvinnutkaan, kun hoitaja saatiin vihdoin paikalle. Nuori hoitaja yritti siinä avittaa tilannetta, kun paikalle saapui hieman kokeneempi hoitaja - henkilöstöpula oli ilmeinen, nuoren hoitajan puhelin oli soinut jo monesti.

Kokeneempi hoitaja ei ollut yhtä kärsivällinen kuin nuorempi kollegansa ja hän kysyi hieman tuskastuneena isältäni, että miksei hän ollut kertonut hoitajalle, ettei tarvinnut apua. Kuuntelin keskustelua hieman kauempaa ja isä ihmetteli takaisin, että ei hän ole nähnyt mitään hoitajia. Kokenut hoitaja vastasi siihen, että tuollahan se on, aivan takanasi. Siihen isä vastasi paljon puhuvasti, että niinpä niin! Eihän siinä voinut hihittelemään ryhtyä, mutta ei tietenkään isä voinut nähdä takanaan olevaa hoitajaa. Hieman aikaisempi hetki puolestaan ei enää ollut hänen muistissaan.


Tänään oli tuotekehityksen erikoisammattitutkinnon arviointikeskustelu ja suoritukseni on nyt hyväksytty. Tutkintotodistus tulee postissa lähiaikoina. Puolentoista vuoden tahkoaminen on tullut päätökseen, nyt on hyvä olla. Opit otan ehdottomasti käyttöön jatkossakin. Huikean paljon olen oppinut (ja saanut aikaankin) tänä aikana. Koulutus tehtiin oppisopimuskoulutuksena työn ohessa ja työnantaja kustansi koko hoidon. Tässä ensimmäisessä ryhmässä meitä oli vajaa 20 osallistujaa ja uusia ryhmiä on käynnistynyt kaksi sen jälkeen. Mahdottoman upea mahdollisuus itsensä kehittämiseen!


Ihanaa tammikuun jatkoa! Mitä se sitten tuokaan tullessaan 💖

maanantai 17. tammikuuta 2022

Vierailulla vanhempien luona

Kävin parin viikon tauon jälkeen levänneenä molempien vanhempien luona sekä heidän kodissaan.

Ensin oli retki isän luokse. Hän oli hyvällä tuulella. Urheilukilpailut olivat nyt tiiviisti puheissa. Hän oli ilahtunut minut nähdessään (kysyttyään ensin, kuka oikein olin) ja havaitessaan, että joku vielä on hengissä. Isän pikkuveljen kuolema on selvästikin hahmottanut kuoleman läheisyyden syvälle hänen mieleensä. Hän oli myös ilahtunut siitä, että äitikin on vielä hengissä. Nauhoitimme pienen videon äidille isältä. Isä esiintyi kuin puoliammattilainen konsanaan. Äitikin oli tyytyväinen nauhoitetun videotervehdyksen saatuaan.

Olin varannut termoskannuun kahvit kahvihetkeä varten, mutta isä oli enemmän orientoitunut ruokailuun, kuin sen pilaavaan kahvitteluun 👍.



Äiti oli yllättävän terveen ja jaksavaisen oloinen. Hänen äänensä kantoi kuuluviin asti ja hänen ajatuksensakin kulki mainiosti ja helposti seurattavasti. Kävelimme keskustelun jälkeen yhdessä hänen kävelyreittinsä läpi. Äidillä on kipuja, jotka rauhoittuvat vain kävellessä. Muuten äiti näytti paremmalta kuin aikoihin. Ryhti oli hyvä ja asenne tarmokas 👍.

Vierailun jälkeen osastolla oli kahvihetki, jonne äiti suunnisti hyvin määrätietoisesti. Kahvihetki oli selvästikin hyvä hetki 💖


Ihanaa tammikuun jatkoa sinulle! Kohti kevättä on matka tästä, minuutti minuutilta 💝.

lauantai 15. tammikuuta 2022

Luovuuden historiallisilla lähteillä: Isän kirjoneuleslipoveri

Tänään oli Lahti-päivä ja kävin tervehtimässä niin isää kuin äitiäkin. Lisäksi kävin heidän kotonaan käymässä postin läpi, jotteivät laskut jää maksamatta.

Molemmat vanhemmat olivat reippaalla tuulella, siitä lisää seuraavassa julkaisussa. Kotona siivoilin sitä härdelliä, mikä ensiavun jälkeen sinne oli jäänyt. Käsiini osui tutun näköinen neule, jonka olemassaoloa en enää muistanutkaan.

Isälle tekemäni slipoveri jostain 80- ja 90-lukujen vaihteesta. Silloin kirjoneule oli kovasti mukana käsitöissä. Täytyypä joskus laittaa kuva myös miehelleni tekemästä kirjoneulepuserosta 👍.


Pitkän käsityötauon jälkeen palasin jälleen kovin arkisiin käsitöihin ja kirjoneuleet ovat olleet vähemmän suosiossani. Saa nähdä, mitä aika tuo tullessaan.


Koulussa aikoinaan en tykännyt yhtään käsitöistä ja arvosana 8 merkitsi sitä, ettei tällä alueella juuri lahjoja ole (suhteutettuna siis monien muiden aineiden 9 ja 10). Onneksi harjoittelu päihittää luontaiset lahjat mennen tullen. Käsityöt ovat ehdottomasti tärkeimpiä rentoutumiskeinojani nykyisin. Miksei myös luovuuden lähteitäni 😊.

Millä sinä rentoudut? Ja miten saat purettua luovuuttasi?


keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Motivaatiopuhe: Riskejä ja mahdollisuuksia

Arki iski, mutta minä iskin takaisin vielä kovemmin 🤭.

Työ tuntuu sitä enemmän puurtamiselta, mitä useampi ihana työkaveri vaihtaa tai suunnittelee vaihtavansa työpaikkaa. Pyrin keskittymään siihen, mitä minulla työssäni on, enkä siihen mitä siitä poistuu. Välillä ihmettelen, miksei juuri missään osata/haluta hyödyntää keski-ikäisten nälkää kehittyä työssään lisää, oppia jotain enemmän ja olla entistäkin parempia. Osaaminen ja motivaatio valuvat hukkaan (enkä puhu vain omasta puolestani) ja tyrkylle tulevat rutiinit sammuttavat ilon melko perusteellisesti.

Pitäisiköhän meidän(?) perustaa yritys pettyneiden asiantuntijoiden ja esihenkilöiden osaamisen yhdistämiselle?


Jos olisin auto, minun vaihtoarvoni olisi varmaankin melko heikko. Mutta käyttöarvoni olisi melkoinen. Koneeni on hyvässä kunnossa, kehitysohjelmani hyvässä vauhdissa ja takuuni varma. Mutta ihmisiä ei mitata niin. Ikävä kyllä. Minun pitäisi perustaa oma yritys päästäkseni tästä jotenkin eteenpäin kohti ammatillisia unelmiani. Ehkä niin päädyn tekemäänkin jossain vaiheessa, sillä paikoilleni en vain voi jäädä. Elämä kulkee eteenpäin.


Kaikki vaikeat vaiheet elämässä vaativat pysähtymään ja jättämään kaiken muun odottamaan. Pysähtyminen on ok. Olen tehnyt sen monesti ja se on ollut uuden tilanteen yllättäessä todella tarpeellista. Vaikeita vaiheita ja kriisejä voi kuitenkin kerääntyä yhden ihmisen elämään vaikka kuinka paljon. Kaikkea ei kannata pysäyttää odotellakseen parempia aikoja. Tätäkin elämää pitää elää tuossa samalla ja vieläpä ihan nytku-periaatteella (nyt kun on tällainen tilaisuus elämässä...).

Laatujohtamisen puolella puhutaan riskeistä ja mahdollisuuksista samassa yhteydessä. Ja niinhän ne ovatkin, samaa aihetta. Riski on kolikon toinen puoli ja toisella puolella elää mahdollisuus. Aina kannattaa pitää molemmat mielessä, muuten mennään metsään (syvälle).

Suomalaiselle ei ole tyypillistä keskittyminen mahdollisuuksiin tai etenkään niistä puhuminen. Mutta miksi ottaa riskejä, jos ei tavoittele mitään? Ja miksi ihmeessä jättäisi tavoittelematta mitään?

Elämän paras aika on juuri nyt. Hyödynnä sitä 💖

maanantai 10. tammikuuta 2022

Talvipäivän ihanuutta ja ripelankasukat

Vuodenvaihteen puolilöllöilyt ovat ohi ja nyt on sitten siirryttävä ihan oikeaan arkeen. Eikä se niin pahaa ole, tänäänkin palaveerasin monen todella mukavan työkaverin kanssa 😊. Oikein mukava päivä oli!

Tänään oli mahtavan kaunis ilma, mutta pakkanen huiteli 17 asteen molemmin puolin, eikä pikalenkki ulkona lounaan yhteydessä yhtään kutsunut. Mutta katselin ikkunasta ulos ja käytin koiran pihalla pissalla. Kylmä oli silläkin, eikä se malttanut mennä kovin kauas hankeen, vaan pissasi ihan lähelle. Tuli ihan sovinnolla sisäänkin, eikä tarvinnut kantaa, niin kuin välillä (=usein).

Ihan fiilistelyn vuoksi muutama loppiaiskuva tänne vielä.



Pilkkiteknologia on selvästi kehittynyt minun lapsuuden vuosistani. Jonkinlainen kalatutka tai -navigaattori tuo taitaa olla.


Sukkatehtailuun olen ottanut tavoitteeksi, että joka toinen sukkapari tulisi tehtyä ripelangoista. Johonkin niitäkin olisi hyvä käyttää. Joskus määrät ja sävyt osuvat paremmin yhteen kuin joskus toisella kerralla. Ennen vein lankajämät töihin Saaralle, joka ahkerana ja ympäristöystävällisenä ihmisenä kierrättää langan kuin langan uuteen elämään. Nyt kun emme tapaa enää toimistolla, olen yrittänyt itse taklata haastetta. Joskus se jaksaa tökkiä aika paljon, niin kuin nyt. 

Nämä ripelankasukat (jämälankasukat) ovat jommalle kummalle meidän perheen miehistä. Kummalla nyt ensin sattuu taas akuutti sukkatarve iskemään. He ovat onneksi kovin laajamielisiä sukkien suhteen. Sininen väri on kummankin mieleen. Nämä ovat nyt valmiina sukkakorissa odottamassa käyttöönottoa, mutta jotain taiteellisempaa pitäisi keksiä seuraavia ripelankaprojekteja varten. Olisi mukavaa nauttia myös sukkien tekemisestä, niin kuin omavalintaisissa sukkaprojekteissakin käy. 


Kirjoneuleeseen voisi saada hukattua pieniä määriä jämälankoja, mutta lankojen sävyjen mätsääminen yhteen voi olla minun silmälleni vaativa haaste.

Onko sinulla hyviä ideoita ripelankojen hyötykäyttöön? Vai olisiko sittenkin parempi idea lähettää langan loput Saaralle jatkossa postissa? En ole tosin nyt kysynyt, vieläkö hän huolisi niitä, mutta...

Nyt puikoilla on uudet sukat valmistumassa ja niiden jälkeen olisi seuraavan ripelankahaasteen aika.

Upeaa valoistuvaa tammikuun jatkoa!

torstai 6. tammikuuta 2022

Kaunis ja rauhallinen lepopäivä

Tänään oli kaunis pyhäpäivä. Pilvisenä ja harmaana käynnistynyt päivä kirkastui lopulta, se lämmitti mieltä mahtavan paljon.

Otin kamerat mukaan ja lähdin ilman erityisiä tavoitteita tutkimaan ympäristöä. Ajoin ensin luistelukentän vierestä, mutta siellä ei ollut toivomaani hyörinää. Jatkoin pienempiä teitä pitkin eteenpäin ja nautiskelin auringosta ja maisemista. Mitään kuvattavaa en löytänyt. Mielen rauhaa ja silmän iloa senkin edestä.

Tämä keli mahdollistaa jäällä liikkumisen ja rannan tarkkailun eri suunnasta kuin tavallisesti. Meillä ei ole hienoja kävelybaanoja, ihan umpilumessa piti tarpoa, jos ei sattunut löytämään jonkun muun jalan jälkiä. Mutta tarpominenkin oli mukavaa puuhaa.

Aurinko paistaa vielä matalalta ja varjot ovat pitkiä. vaan sekin on eräänlainen tämän vuodenajan hieno erityispiirre (silloin kun se aurinko sattuu paistelemaan).

Varjot osuivat voimakkaasti niihin kohtiin, joita ajattelin kuvata. Toiset paikat olivat puolestaan pilkkijöiden käytössä. Pääsinpä muuttamaan ajatuksiani muutamaan kertaan ja kuvaamaan ihan erilaisia juttuja - tai ainakin eri suunnasta.

En yleensä kuvaa vastavaloon, mutta nyt se oli paras vaihtoehto, joten ei kuin kokeilemaan.


Melkein kaikissa kuvissa kykkii pilkkijä ja välillä toinenkin jossain päin maisemaa. Vähemmän niitä pilkkijöitä silti oli, kuin olin kuvitellut. Autoja oli parkissa todella paljon, joten osa lienee kävellyt tai kelkkaillut vähän kauemmaskin.


Rannalla päivysti kaukoputkien ja kameroiden kanssa lintujen tarkkailijoita merikotkia tähyämässä. Tällä kertaa en nähnyt yhtään merikotkaa.



Lehtipuiden ja -pensaiden oksat olivat jään koristelemat. Auringon valo sai ne näyttämään entistäkin kauniimmilta.


Muutaman kerran ajatus livahti velvoitteisiin, mutta muuten sain pidettyä itseni läsnä hetkessä ja nauttimaan luonnon kauneudesta sekä kiireettömyydestä. Kyllä teki hyvää!

Huomenna on kolmannen koronarokotteen aika. Ja vapaapäivä.

Ihanaa alkavaa viikonloppua!

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Uudet sukat ja muistoja isovanhemmista

Tässä vaaleanharmaat valepalmikkosukat hieman levennetyllä varren yläosalla. Muuten samanlaiset kuin aikaisemmat ruskeat, mutta näissä varren yläosa on hieman leveämpi ja rennompi. Tykkään näistä. Nämä menevät säilöön odottamaan hyvää tilaisuutta.


Satu-serkkuni etsi ihanasti kuvia isäni lapsuudesta ja nuoruudesta. Viikonloppuna käytiin isän kanssa kuvia läpi toisen kerran ja nyt hän suhtautui niihin perin positiivisesti.


Tässä kuvassa ovat mummini ja pappani (isän puolelta). He ovat selvästikin kaupungilla kaupunkiasuissa, sillä minun muistikuvani heistä ovat heidän kotioloistaan, joissa pukeuduttiin rennommin.


Olin jossain vaiheessa heillä päivähoidossa, isä oli töissä ihan heidän lähellään. Pappa lopetti tupakan polttamisen syövän havaitsemisen jälkeen. Sen jälkeen hänellä oli pieni kaappi täynnä Sisu-askeja. Mummi sanoi, että ne olivat papan tupakoita.

Pappa sitten kuitenkin kuoli lopulta keuhkosyöpään ja mummi kuoli pian papan jälkeen. Olen ollut noin kymmenvuotias heidän kuolemiensa aikoihin. Muutimme sitten asumaan mummin ja papan kotiin, isän lapsuuden kotiin. Minä vaihdoin koulua ja vähäiset ystävät vaihtuivat uusiin vähäisiin ystäviin.

Muistot mummista liittyvät eniten päiväunihetkiin. Kävimme päiväunille puuvuodesohvalle. En löytänyt hyvää kuvaa mistään, mutta puusohvaa googlettelemalla pääsee alkuun. Mummin puusohva oli vuodesohva, joka avattiin sivusta leveämmäksi. Siinä nukuimme. Mummi reunalla ja minä seinän puolella. Mummi nukahti monesti ensin ja yritin aina kiivetä hänen ylitseen vapauteen haluttomana nukkumaan. Mummi huomasi yritykseni kuitenkin jokainen kerta ja päädyin aina lempeästi takaisin sohvalle lepäämään, johon sitten pian nukahdin 💖.

Ihanaa, leppoisaa loppiaisen aikaa!

Nyt on aika nollata, levätä ja aloittaa jotain uutta, jos siltä tuntuu.