Pysähdys Liminganlahdella 🥰

Liminganlahden tornille olisi hyvinkin voinut jäädä vaikka muutamaksi päiväksi, vaikka muutto onkin jo lopuillaan. Tornilla kärkkyminen pitemmän aikaa ei kuulunut matkasuunnitelmaamme, joten nautin maisemista ja linnuista juuri sopivasti 🥰.

Liminganlahden alue ja luontotorni ovat ihan Oulun kupeessa. Siellä oli hyvä ja luontevaa pysähtyä Hailuodon jälkeen. Torni on korkea ja tilava. Siellä oli väkeä, muttei niin paljon ruuhkaa, etteikö olisi päässyt kuvaamaan.

Ensin yleisnäkymää tornista.

Tätä lintua veikkaan punajalkavikloksi. Jalat ovat pitkät ja punaiset, nokassa myös punaista. Mitä mieltä olet?

Tässä taas veikkaan valkovikloa.

Nämä ovat ihan varmasti suokukkoja. Koirailla on majesteetillinen röyhyskauluri auki heti laskeutumisen jälkeen. Ja mitkä värit 😍.

Punajalkaviklo?

Valkoviklo?

Ja pieni pajusirkku.

Jos linnuista tykkää, niin Liminganlahdellakin kannattaa käydä ainakin kerran elämässään 👍

Porista se alkoi - loma siis 💖

Maanantai on yhden yön päässä. Ensimmäinen työpäivä viikkoon. Mennyt loma tuntuu ihanalta ikuisuudelta muussa todellisuudessa, vaikka sen aikana syntyikin paljon toiveita ja tarpeita monen asian tekemisestä tai aloittamisesta. Tavallaan tekemisen määrä lisääntyi lomailemalla ja arjesta irtautumalla. Eikä vain niin, että tekemisen tarvetta syntyi lomailun vuoksi, vaan enemmänkin niin, että oli aikaa ja kykyä havainnoida oman elämän kokonaisuutta. Piilotoiveet ja -tarpeet ponnahtivat pintaan. Hyvä niin.

Vielä on kesälomankin kuvia ja tarinoita purkamatta, mutta ne odottavat kyllä totuttuun malliin. Näitä tämän loman kuvia ja tunnelmia puran taas arjen mahdollistaman rytmin mukaan.

Porista aloitettiin. Olemme perheen kanssa mökkeilleet Siikarannassa vuonna nakki ja keppi mahdottoman kylmänä ja sateisena kesänä. Yyterissä yövyimme pari vuotta sitten. Itsekseni olen käynyt Yyterissä kerran. Nyt viivyimme Porissa kaksi yötä, yhden yön Reposaaren Siikarannassa ja toisen Yyterissä. Siikarannan leirintäalue oli matkailuautoilijalle mykistävän upea kokemus. Paikka merinäköalalla auringonlaskun suuntaan oli aivan luksusta!

Sillä aikaa, kun mies haki meille ravintoa, me rentouduimme Pixie-koiran kanssa hammockissa. Kevyt retkeilyriippumatto on helppo kantaa mukana ja ripustaa puihin. Olipa mainio (oma) idea ottaa se mukaan 👍.

Rannalla uiskenteli paikallisen kalastajaveneen lisäksi runsaasti joutsenia. 

Välillä piti nukkua lomasta huolimatta.

Ja aamulla paikalla oli jälleen runsaasti kyhmyjoutsenia.

Kaikkien onnen tuulahdusten välissä mietiskelin, miten parantaisin oman elämäni laatua. Jos en pian tee muutoksia, joiden seurauksena elämäni on nautinnollisempaa ja rikkaampaa, niin milloin sitten?

Ristiriitaisista välifiiliksistä huolimatta lomareissu oli ehdottoman ilahduttava ja voimaannuttava. Ihanaa lokakuun alkua! Tehdään hyviä jatkosuunnitelmia 💖.

Tyhypäivää taiteellisissa merkeissä ja Kummakiven profiilia

Tänään töissä oli tyhypäivä eli keskityttiin työhyvinvoinnin kehittämiseen.

Aloitimme aamupalalla, osallistuimme visailuun ja siirryimme Ateneumiin opastetulle kierrokselle. Oma taidetuntemukseni ja -osaamiseni on pahasti pakkasen puolella, joten päivä tarjoili paljon uutta.

Maantie Hämeessä / Helteinen kesäpäivä -maalaus ilahdutti minua, sillä löysin siitä paljon yhtäläisyyksiä valokuviin samoin kuin asuinseutuni historiaan. Tämän taulun oli tehnyt Werner Holmberg (1830-1860).

Minulla on musiikkiluokkalaisena ollut kuvaamataitoa koulussa vain viidennelle luokalle ja siltäkin ajalta opettajien palaute oli melkoisen lannistavaa, välillä myös julkista. Kaikkea ei vain voi osata. Onneksi tämä osaamattomuus ei mitenkään murtanut henkistä selkärankaani. Kammoni kuvaamataiteita kohtaan toki kasvoi aika äärimmilleen ja olen löytänyt itseni piirtämässä ja maalaamassa vain lasten ollessa pieniä heidän seuranaan ja 'esimerkkinään'.

Nämä (näyttelyn) maalaukset on tyypillisesti maalattu sisätiloissa kaukanakin itse kohteesta. Siksi maalaus ei aina ole ihan pelkästään realistinen. Tässä maalauksessa huomioni kiinnittyi heti kärryjen vasemman puoleisten renkaiden jälkiin. Jos ne olisivat aitoja, kärry olisi osunut vasemmalla olevaan isoon kiveen aika väistämättä. Tai väistämisestä huolimatta 😂.

Taidekierroksen ja lounaan jälkeen suuntasimme tekemään taidetta ihan itse. Ohjelmassa oli akryylimaaleilla maalaamista Paints and Friends -työpajaan. Uteliaisuuden ja puolikauhistuneisuuden sekaisin tuntein odotin tätä osuutta. Maalaaminen on ehdottomasti ja isosti epämukavuusaluettani. Toisaalta tämä oli ainutlaatuinen tilaisuus heittäytyä kokeilemaan.

Opastus oli ihanaa. Mutta alkuun pääseminen oli minulla vaikeaa. Kaikilla muilla taisi olla jo noin puoli taulua alustettuna, kun minä vielä vetelin varovaisia viivoja lyijykynällä kanvaasille ja pyyhekumilla kumitin ne parhaan taitoni mukaan pois. Heittäytyminen oli todella, todella vaikeaa minulle, pelkäsin jo jääväni lähtökuoppiin. Jostain kuitenkin keräsin rohkeuden ja puolihulluuden ja ryhdyin toimeen.

Itseni ylittäminen, epämukavuusalueelle heittäytyminen ja kritiikin unohtaminen itseilmaisun (vaikkakin osaamattoman) tieltä olivat suuret voittoni ja saavutukseni. En ymmärrä maalaustekniikoista vieläkään mitään, mutta nähtävästi akryylimaalauksessa sivellin kannattaa kuivata ennen uudelleen maalausta. Heti tuli vähemmän itkuraitoja 👍.

Oman maalauksensa olisi saanut ottaa mukaan tai jättää sinne kuivumaan ja hakea myöhemmin. Minä otin kuvat omasta taiteestani enkä lähtenyt raahaamaan tekelettäni kotiin. Olen ylpeä heittäytymisestäni ja rohkeudestani. Meidän kodistamme kuitenkin karsitaan tavaraa, ei hankita lisää kuin pakon edessä. Hieno harjoitusmaalaus jää minulle siis valokuvana ja se on hyvä niin.

Tässä touhuni tulos. Mahdottomasti opin sekä maalaamisesta että itsestäni. Aiheena piti olla jokin kasvi. Minun kasvini oli tuollainen mielikuvitusjättimarja. Syksyä eletään ja ilta on ajankohta.

Kiitos Marialle ja Juhalle päivän organisoimisesta ja suunnittelusta! Tuli taas eteen kaikkea kivaa, mitä itsekseen ei tulisi tehtyä 🥰.

Syyslomareissulta pari kuvaa Kummakiveltä Ruokolahdelta. Pysäköintipaikka löytyy nykyisin helposti ja siellä on jopa opastintaulu.

Kummakivi on hauska ilmestys ja melkoisen iso.

Tässä vieressä mies ja koira vähän niin kuin mittasuhteina.

Tässä näkyy koira toisesta kuvakulmasta (alhaalla oikealla). Iso kivi siis.

Jääkauden jäämiä tämäkin. Monet ovat yrittäneet siirtää kiveä, mutta kukaan ei ole vielä onnistunut. Oli elämys tämäkin 👍.

Ihanaa loppuviikkoa sinulle!

Valmistautumista toimistolle paluuseen ja elämän ensimmäinen reissu Kolille

Koronarajoituksia puretaan ja kansallinen etätyösuositus on näillä näkymin voimassa 15.10. asti. Takaisin entiseen ei ole paluuta, turhanpäiväinen matkustaminen paikasta toiseen jonkin palaverin vuoksi tulee harvenemaan todella paljon. Mutta toimistoihin paluu on edessä ja se joillekin helpompaa ja joillekin vaikeampaa. Arki on hitsattu kiinni etätyöhön ja rajoitteisiin jo niin voimakkaasti, ettei muutosta seuraavaan vaiheeseen tehdä kivutta eikä hetkessä.

Meidän perheessämme suurin muutos tulee koiralle. Se on korona-aikana ollut yksinään kotona todella vähän. Silloin kun minä olen liesussa luonnossa, paikalla on melkein aina mieheni. Nyt sille koittaa kokonaan yksinäisiä pitkiä päiviä säännöllisesti. Toki se siitä selviää, mutta alku voi olla hankalaa. Pixie seuraa minua jo nyt kuin hai laivaa, jollei alakerrassa ole luvassa ruokaa tai herkkuja. Niin etäpäivän kuin vapaankin ajan se seuraa minua lähietäisyydellä tahtoo palaverien välissä käydä joko alakerrassa tai ulkona. 

Työhuoneeni on rintamamiestalon yläkerrassa, mutta välillä siirrän työpisteeni väliaikaisesti alakertaan. Yläkerran työhuoneen ergonomia ja valaistus ovat ehdottoman hyviä ja alakerran vierailut jäävät aina lyhyiksi. Koira on kuitenkin oppinut erottamaan, milloin palaveri tai webinaari on ohi 👍. Silloin on sen mielestä tauon paikka.

Täytyy toki itsekin opetella, miten juuri nyt haluan kulkea työmatkat ja miten rytmittää päiväni. Entiseen ei siinäkään ole paluuta. Minusta on tullut vaativampi ja taidan sujuttaa löytämäni uudet työn iloa tuovat rytmitykset ja mukavuudet uuteenkin arkeeni.

Ja sitten syyslomaan: Kävimme elämämme ensimmäisen (ja toisenkin) kerran Kolilla. Se on ollut reissulistallani jo jonkin aikaa ja nyt nautiskelimme Kolin maisemista peräti kahden päivän ajan. Etenkin huipuilla (Ukko-Koli, Akka-Koli ja Paha-Koli) riitti ihmisiä yllättävänkin paljon ottaen huomioon, että olimme siellä keskellä viikkoa syyskuussa. Toisaalta ruska oli kaunis, ehkä siinä oli syytä riittävästi. Kolinuuron kierroksella oli rauhallisempaa, siellä ei ollut montaa vastaantulijaa ja luonnon ääniä pääsi kuuntelemaan herkästi ja helposti.

Sekalaista settiä reissun valokuvista. Saattaa hyvinkin olla, että samasta paikasta on useampikin valokuva, mutta ei anneta sen häiritä. Ensimmäisen päivän aikana oli puolipilvistä ja aurinko kuikki pilvien takaa ja välistä. Toisena päivänä pilvet jäivät vähemmistöön. Maisemat aivan häikäisevän upeita kaikilla keleillä!

Ja vielä lyhyt videoklippi, josta maisema Ukko-Kolilta avautuu vähän paremmin.

Ihanaa viikon jatkoa!

Keväinen loma ja Seinävuoren rotkolaakso

Keväinen lomaviikko on melkein takana. Olo on loman jäljiltä elpynyt ja uusiutunut. Nyt jaksaa taas heittäytyä turpean työmäärän kimppuun, tosin vasta maanantaina. Siihen asti vielä lomaillaan.

Lomasaivartelua

Lomailijoita on vähintäänkin kahta eri tyyppiä ainakin sen mukaan, miten loma-aikaa lasketaan tai ajatellaan. Minun mielestäni viikon loma alkaa perjantaina viimeistään klo 16, mahdollisesti saldon käytöllä hieman aikaisemminkin. Ja loma loppuu sitten vasta reilun viikon päästä sunnuntaina klo 23:59. Minusta loma on mukavampaa, kun sitä on enemmän 👍.

Tarkemmat lomailijat viettävät ennen viikon lomaansa tavallisen viikonlopun, jonka jälkeen maanantaina loma alkaa päättyäkseen perjantaina. Sitten vietetään taas tavallinen arkiviikonloppu. Noinhan se menee virallisesti, mutta omassa mielessä ero on suuri. Minun viikon lomani kestää 9 päivää ja säntillisempi joutuu tyytymään 5 päivän lomaan. Miten sinä määrittelet lomasi keston?

Loma keväällä

Kesä on parhaimmillaan ihanaa aikaa ja kurjimmillaankin vuoden lämpöisintä ja vihreintä aikaa. Keksin paljon perusteita sille, miksi en saa kesällä lomailusta kaikkea irti: huonoja kokemuksia (tapaturmia, liian kuumaa tai liian sateista, luonto elää aika hiljaista elämää = tylsää jne.). Voi olla, ettei mikään noista syistä ole mikään juurisyy, ehkei kesä vain ole minun juttuni tai ehkä kesä ei riitä minulle. Joka tapauksessa lomaileminen myös kesäkauden ulkopuolella on toiminut minun kohdallani aivan mahdottoman hyvin.

Keväällä lomailemisessa on monen monta upeaa puolta. Luonto muuttuu jatkuvasti, pöhinä on kiihkeimmillään. Ihan ilman kameraakin luonnossa liikkuminen on kertakaikkisen säväyttävää! Kamera on tietenkin hyvissä kuvauskeleissä mitä mainioin lisä, sillä kuvien kautta hyvän retken fiilistelyyn pääsee palaamaan aina uudelleen ja uudelleen.

Keväällä arkipäivinä näkee monia paikkoja todella arkiasussaan. Ne näyttävät ja kuuluvat tyhjillään tai hiljaisina niin erilaisilta kuin ruuhka-aikana muiden ulkoilijoiden ja/tai turistien kansoittamana.

Seinävuoren rotkolaakso

Seinävuoren rotkolaakso sijaitsee Tuusniemellä. Tuusniemi puolestaan sijaitsee Kuopion ja Joensuun välissä. Rotko ei ole jääkauden tekosia, ainoastaan sen muovaama. Rotko on saanut alkunsa melkein 2000 miljoonaa vuotta sitten!

Rotkolaakson ympäri kulkee lyhyt 2,5 kilometrin mittainen polku, joka ei ole helppoa tallustelua - etenkään, kun matkalla oli myös lunta!

Rotkolaakson kierros

Lumen määrä yllätti. Ei ole tullut aikaisemmin käytyä näillä korkeuksilla toukokuussa.

Kamerat mukaan ja talsimaan!

Reitti lähti Pienen seinälammen rannasta, jossa oli jotakuinkin kaikki retkeilyyn tarvittavat fasiliteetit.

Maasto vaihteli jo alusta lähtien pitkospuista kallioiseen metsäpolkuun ja takaisin pitkospuille. Reitti oli merkitty todella selvästi punaisella.

Tässä olen päässyt jo Seinälammen toiselle puolelle ja katselen jään peittämää lampea korkealta kalliolta.

Näköalapaikalla oli myös laavu ja nuotiopaikka. Lisäksi laavun takana oli siisti puucee-rakennus.

Kaukana edessä näkyy lähtöpaikan laituri ja vielä enemmän taustalla häämöttää paikan pysäköintialue.

Tässä vaiheessa lampi on jo kierretty toiseen päähän asti, mutta polku jatkuu vielä lampeen johtavan puron ympäröivän rotkolaakson reunoilla.

Syvyyseroja on vaikea saada näkymään kuvissa riittävän alkuperäisen näköisenä, joten tässä on useampikin kuva kuvaamaan korkeuseroja.

Lähtöpaikan lähellä oleva näköalatasanne näkyy tässä toiselta puolelta rotkoa kuvattuna.

Tämä pieni puro solisi äänekkäästi ja kulki lumen ja jään alla rotkon pohjalla Pieneen seinälampeen. Vastavalossa ei tullut parasta kuvaa, mutta saat kyllä tästä jonkinlaisen käsityksen pikku purosesta.

Tässä tuo näköalatasanne lähempää kuvattuna. Tästä on enää 300 metriä takaisin lähtöpisteeseen ja pysäköintipaikalle.

Kalliolla kuljettiin välillä jyrkästi ylös ja sitten taas reippaasti alas. Vaelluskengät ovat matkalla ehdottomat myös ei-lumiseen aikaan. Pohjan pito on todella tärkeää. Muutenkin reitti tuntuu paljon pituuttansa raskaammalta. Siihen kannattaa suhtautua kunnioituksella.

Miten ja milloin sinä vietät lomasi? Ja mitä odotat siltä?