Arvonnassa erittäin vähän käytetty perennakirja

Vähintään kerran vuodessa yritän saada harvennettua kodin tavaramäärää oikein radikaalisti. Jeps - nyt on taas se aika. Tavaraa siirtyy ihan kaatopaikalle, mutta niin paljon kierrätykseen kuin on mielekästä. Kaksi uutta pussillista UFF-vaatetta on odottelemassa toimittamista perille. Ja sunnuntaista alkaen on kirpputoripöydän vuoro.

Minun paheeni ovat kirjat, joita kerääntyy aina enemmän kuin mitä hyllyihin mahtuu. Olen päättänyt, että isompaa hyllytilaa ei tarvita, vaan että kirjamäärän tulee sopeutua nykyisiin tiloihin. Kaikkia kirjoja ei kuitenkaan raaski tunnesyistä myydä kirpputorilla kahden euron hintaan ja niille yritän aina löytää hyvää kotia muilla tavoin. Ja siitä päästään aasinsillalla varsinaiseen asiaan ;-)

Puutarhakirjoistakin täytyy osasta luopua. Tarjoaisin tähän nyt 'arvontaan' erittäin vähän käytettyä perennakirjaa, jos jotakuta sellainen kiinnostaa.

Kirja on Rakkaudesta perennoihin - kukkaloistoa koko kesäksi, kirjoittajat Ella Räty ja Irmeli Anttiroiko. WSOY on julkaissut kirjan vuonna 2009, sivuja kirjassa on ilman sisällysluetteloa 137.

Sisällys karkeasti supistettuna on:

Toteuta unelmiesi kukkatarha

• Kukkakasvien runsautta
• Kukkia iloksi ja hyödyksi
• Suunnittele mieleisesi kukkaryhmä
• Kukkaryhmän perustaminen
• Hoidosta helppoa

Kasvupaikat

• Paahde
• Aurinko
• Puolivarjo
• Varjo

Pihatyylejä

• Moderni terassipiha
• Levollinen puutarha
• Pieni taajamapiha
• Romanttinen Cottage-puutarha
• Kotoinen metsäpuutarha

Jos kirja kiinnostaa, ilmoita halukkuutesi kommenttikentässä. Aikaa kiinnostuksen osoittamiseen on perjantaihin 7.8.2015 asti.

Ruskeakarhu ja huonoa tilannetajua...

Ranuan eläinpuistossa elelee myös muutama ruskeakarhu. Tämä ruskeakarhu asustelee aivan jääkarhujen naapurissa. Sekin sai alkupaloiksi porkkanoita (ei niin hirveän hyviä) ja omenoita (ne olivat tosi hyviä ;-)). Ennen ruokailua se otti rennosti. Aurinko paistoi ja tuuli henkeäili pehmeästi...

Eläinten hoitaja kertoi, että tämä karhu on oppinut emoltaan 'joogaamaan'. Ja siltähän tuo touhu näyttikin, kun se alkoi venyttelemään ruokailua varten ;-) Harmi, että aurinko takaa kuviin kovat kontrastit - mukavaa, että melkein koko päivän oli aurinkoista :-)

Asiasta kolmanteen...

Aamulla (myöhään) heräsin meteliin ja ihmettelin, kenen pitää ennen yhdeksää pitää moista mekkalaa. Pian huomasin ikkunasta heijastuvat siniset vilkkuvalot. Tällä kertaa paikalla olivat niin poliisit, pelastushenkilökuntaa kuin sairaanhoitoihmisiäkin ambulanssin kera. Olin onnistunut olemaan heräämättä, kun auto oli jysähtänyt puuhun talon vieressä - ilmeisen kovalla vauhdilla. Puuhun jäi iso jälki ja auto päätyi katolleen. Pelastushenkilöstö oli saanut tuossa vaiheessa auton toisen puolen ovet leikattua irti ja irroittivat nähtävästi kuljettajaa.

Paikalle kerääntyi ymmärrettävästi yleisöä lähinnä ohikulkijoista. Häiritsevää oli, että osa näytti unohtavan välillä vakavan tilanteen ja keskustelu meni hauskaksi naureskeluksi. Se ei tuntunut minusta sopivalta, oli pelastettava sitten hengissä tai ei. Olisihan tuossa ollut tilaa siirtyä hekottelemaan vähän kauemmaksikin. Kukaan ei olisi varmaan pistänyt pahakseen...

Keltainen stalkkeri :-)

Rovaniemen Koivusaaressa (on muuten käymisen arvoinen paikka :-)) sain pitkospuilla kantaani stalkkerin. Ensin kuvasin sitä innoissani. lähdettyäni liikkeelle se lennähti liikkelle ja asettui taas kuvattavaksi. Ja tietenkin kuvasin sitä taas. Mutta seuraaminen sen kuin jatkui varmasti ainakin kymmenen pyrähdyksen verran.

Tuo stalkkeri oli mielestäni poikanen ja huuteli emon ruokkivan suun perään. Ei kai se minulta ruokaa halunnut? Kameralla näki, että sen vatsa on keltainen, joten ensin veikkasin sitä keltavästäräkiksi. Illalla kameran näytöltä tuijottelin kuvia ja linnun rosoinen kaulalappu hämäsi. Koivetkaan eivät olleet mustat. Siirryin veikkaamaan virtavästäräkkiä - sitä oli merkintöjä Tiirassa.

Kotona näytöllä silmääni osuivat siipien vaaleat raidat/juovat. Se tuki taas alkuperäistä käsitystä keltavästäräkistä. Fb:n linturyhmässä sain vahvistuksen lopulta laijille: nuori keltavästäräkkihän se siinä :-) Ihan kiva oma stalkkeri - eikä ollenkaan pelottava :-)

Jääkarhujen ruokahetki

Urosjääkarhu painaa 350-800 kiloa! Se säkäkorkeus on noin 120-140 senttiä. Kahdelle jalalle noustessaan se on aivan huikea ilmestys. Naaras on kooltaan vain noin puolet uroksesta.

Nämä Ranuan jääkarhut saivat alkupaloiksi porkkanoita. Urosta ne eivät kiinnostaneet, mutta naaras lähti uiskentelemaan niiden perään. Nautinnollisesti se makusteli porkkanoita :-)

Ruokarukous sitten ennen pääruokaa?

Pääruokana oli lihaa, oikein runsaasti lihaa. Naaras ui lihapalojen luo, uros ei vieläkään liikahtanutkaan. Uroksen lähelle heiteltiin maahan lihakimpaleita, mutta pitkään aikaan se ei värähtänytkään niiden vuoksi. Jatkoi vain makoilua. Mutta naaras nautiskeli :-)

Sytyään riittävästi tällä erää, naaras ui maihin ja alkoi kävelemään levottomasti muurin vierustaa. Sen jälkeen vasta uros kömpi pystyyn ja raahasi kroppansa hitaasti ensimmäisen lihapalan luo. Siitä alkoi sen ruokailu.

Kotona jälleen :-)

En ole tavallisesti ollut kesälomatouhuaja. Tämä kesä on siinä mielessä poikkeus. Viikon kotiloman jälkeen vietettiin viikko lomalla Konnevedellä, pian sen jälkeen  Pohtiolammelle Kangasalle sääksiä kuvaamaan. Ja vielä heti perään Rovaniemelle ihan yksin. Nyt on muutama päivä 'vapaata' ennen kuin koittaa seuraava Pohtiolammen reissu :-)

Juuri kun olen päässyt vaemman käden kipsistäni eroon, tyttäreni joutui ottamaan kipsin oikeaan käteensä. Kyllä tämän perheen naiset osaa ;-)

Tänään saavuin Rovaniemeltä takaisin kotiin... (kännykkäräpsy koneen ikkunasta laskeuduttaessa).

Eilen vierailin Ranuan eläinpuistossa. Upea reissu, vaikka eläintarhat herättävätkin aina melko ristiriitaisia tunteita.

Isäntäjääkarhu otti kovasti rennosti. Elopaino näytti rajoittavan liikkumista. Kovin vaivalloisesti nousi pystyyn ja liikkui mäkisessä maastossa...

Viipyilevän hidas sääksi :-)

Sääkset pihtasivat ensin läsnäoloaan. Olivat olleet kuulemma paikalla kovastikin ennen meidän kuvausvuoromme alkua. vaan sitten vain yksi kävi illan aikana paikalla ja minun kamerasäätöni eivät pelanneet ollenkaan. Nolla kuvaa siitä yhdestä syöksystä :-(

Seuraavana aamuna kävi toinen sääksi. Se oli vitkuttelija. Istuskeli puussa niin kauan, että auringon valo ehti voimistua kaikessa rauhassa. Valoasetukseni eivät olleet enää kohdallaan. En arvannut ryhtyä säätelemään niitä, sillä silloinhan perinteisesti kaikki kiinnostava tapahtuisi kesken säätöjeni. Päätin siis odottaa ja ottaa sellaiset otokset kuin niillä säädöillä saisi. Hieman puhkipalaneita, silti kelvollisia kuvia sain muutaman. Tänään heitin kuvia läpikäydessäni ne kaikki pois. Muistikortilta löytyi onneksi niin paljon parempiakin kuvia, ettei tarvinnut niihin puhkipalaneisiin tyytyä. Tulipahan  kuvattua yksi harjoituskierros sääksen kanssa.

Aamun vitkutteleva sääksi odotti läheisessä koivussa. Iltapäivällä monia tunteja myöhemmin seuraava sääksi syöksähtikin takaa. Kojusta ei näe sinne, joten siinä koetellaan refleksejä ja tarkkaavuutta. Kuvaajan 'mieliksi' sääksi ei napannut kalaa heti ensimmäisellä yrityksellä. Kamerani jumittui niin, että se aloitti toimintansa vasta kun otin akun pois paikaltaan ja palautin sen takaisin. Kun sääksi ei saanut kalaa, tilanne ei ollut minun kannaltani niin paha - se palaisi pian. Eikä aikaakaan kun se taas vain loiskahti lammikkoon... takaa tietenkin :-)

Tunti vain ja taas saapui sääksi. Hidas ja vitkutteleva. Se istui kelorakennelman päällä vaikka kuinka kauan. Selkälokki kävi hätyyttelemässä sitä ja sääksi lennähtikin hetkeksi pois. Tullakseen taas takaisin istumaan ja ympärilleen katselemaan. Se käänteli päätään puolelta toiselle ja tarkkaili ympäristöään. Ei mitään kiirettä... Välillä se liikautteli päätään kaulasta sivusuunnassa edestakaisin niin, että pää pysyi koko ajan suorassa pystysuunnassa. Se oli kai jokin kalan tarkkailuliike ;-)

Odotusta kesti niin kauan, että mieleni teki hoputtaa sitä. Piilokojusta ei saisi kuvata kelolla istuvaa sääkseä ennen sen saalistamista, joten minä jouduin vain katselemaan sen touhuja. Kunnes se sitten vihdoin lennähti syöksyyn.

Vasta kolmannella kerralla se sai kalan. Eikä silloinkaan helposti. Se jäi matalaan syöttöaltaaseen lojumaan ja saalisti (?) kai jotenkin jaloillaan. Pyöriskeli vaakasuorassa ympäri pikkuhiljaa... En tiedä saalistiko se vai oliko vain taas kovin hidas. Pää kääntyili puolelta toiselle tilannetta tarkkaillen.

Taas kerran pitkällisen odottelun jälkeen se nousi altaasta kalan kanssa. Kala oli iso. Suurin piirtein sääksen kropan kokoinen.

Ei mennyt putkeen sääksen kalastus. Se joutui laskeutumaan saaliin kanssa rannalle. Saalis oli kai tippua sen otteesta. On niin tapahtunut monesti aikaisemminkin, mutta ensimmäistä kertaa näin sääksen levähtävän rannalla näin kauan. Olikohan se niin väsynyt vai oliko se vain hidas nautiskelija?

Pää kääntyili taas puolelta toisella, ympäristön tarkkailu oli jatkuvaa. Pari kertaa se näytti yrittävän lentoon, mutta yritykset tyssäsivät nopeasti. Kesti peräti puolitoista minuuttia ennen kuin se vihdoin  pääsi kalan kanssa ilmaan. Pisin paikallaan kököttelyjakso kesti vajaan minuutin :-)

Iltapäivän viimeinen sääksi saapui tästä noin tunnin kuluttua. Se syöksyi taas kojun takaa eikä todellakaan aikaillut minkään kanssa. Kahden turhan syöksyn jälkeen se syöksyikin yllättäen viereiseen sameaan jokeen ja nappasi kalan sieltä :-)

Haikarat herättelivät ;-)

Vuorokausi piilokojussa on lomailtu... Ai että tykkäsin :-)

Piilokojun kuvausaukot eivät sulkeudu, mutta niissä on öttiäisiä estävät verkot. Yöllä (ja vielä aamullakin) oli siis viileää. Onneksi uusi makuupussi lämmitti ihanasti ja siinä mahtui kääntämään kylkeäkin. Oli kuin olisi talon ja teltan sekamuodossa yöpynyt :-)

Piilokojussa oli kerrossänky. Minun kojussani alasängyn tila oli matala. Ei sovi äkkiherääjälle, saa nopeasti tikkuja päähänsä noustessaan. Minunlaiselleni hitaasti heräilijälle matalasta tilasta ei ollut mitään haittaa.

Illalla tuli kuvattua viimeiseen asti. Sitten niukat iltapesut (naama vain pesulapuilla) ja nukkumaan. Uniaikaa jäi teoreettisesti reilut viisi tuntia. Tunti väheni siitä, että uni tuli pätkittäin uudessa ympäristössä - siis hitaasti. Toinen tunti tuli lisää siitä, että päätin, ettei objektiivini valovoima riitä kuitenkaan aamun ensimmäisiin kuviin ja siirsin aamulla kelloa tunnin eteenpäin herättämään. Jäljelle jää siis se sama reilut viisi tuntia unta.

Vaan ne suloiset ihanat haikarat, joita oli kerääntynyt sinne mahdottoman paljon, herättelivät 'sulohuudoillaan' pitkin yötä. Ensimmäisen riekaisun tullen pelästyin todella, tuli niin puskista se väkivaltainen herätys ;-) Sen jälkeen enää nauratti. Eihän sitä voi sanoa häiritsemiseksi, jos harmaahaikara herättelee - vai voiko?

Haikarat olivat saaneet rikottua varsinaisen kala-altaan ('varasto') verkon ja löytäneet upeat ruoka-apajat. Sinne saapuivat sitten juhlimaan nähtävästi kaikki lentomatkan päässä olleet haikarat. Eivätkä aivan hiljaa... ;-)

Vielä tänään haikarat oikein parveilivat paikalla, ennen kuin verkot saatiin korjattua. Kalat ovat sääksien ruokinta-altaaseen menossa olevia kaloja eikä niitä ole viime kesän katovouden jälkeen yhtään liikaa. Anteeksi siis vain haikarat...

Tämä yksilö lennähti aamupäivällä puuhun patsastelemaan :-)

Hauska veikko tuo isokoskelo :-)

Puolen tunnin kuluttua suuntaan auton nokan kohti Kangasalaa ja Pohtiolammen sääksikeskusta. Luvassa vuorokausi kuvausta piilokojun suojista. Säästä on ennustettu hyvää. Hyvä niin, sillä koju piti varata jo talvella eikä silloin voinut arpoa sääolosuhteiden kanssa ;-)

En tiedä kumpi on kiehtovampaa: kuvaaminen vai sääksen kohtaaminen niin läheltä. Toivottavasti sääksi ilmestyy paikalle - mieluummin useammankin kerran :-)

Pari isokoskelon kuvaa tähän mökkiviikon kuvasaldosta. En ole vieläkään käynyt kaikkia kuvia läpi. Raakakuvien huonona puolena on tämä käsittelyn ja läpikäymisen hitaus. Toisaalta nämä kuvat isokoskelosta eivät olisi onnistuneet voimakkaassa vastavalossa jpeg-muodossa. Raakakuva antaa mahdollisuuden varjoisten kohtien hellään valon kaiveluun.

Olen kovin harvoin nähnyt isokoskeloa ja miellyin tuohon mökkivieraaseen kovasti viikon aikana. Tämä yksi viihtyi yksinään. Toinen kulki sen ison pesueensa kanssa. Ja sitten oli iso kaveriporukka köllöttelemässä kivillä päiväunilla, lentelemässä pois ja takaisin ja vain uiskentelemassa ruokasukellusten välissä. Hauskoja heppuja :-)

Kaunista kesäaamua

Eilen aamulla poikkesin tavoistani ja heräsin aikaisin. Katsoin ikkunasta ja toivoin, että keli olisi ollut kurja, jolloin olisin voinut käydä samantien takaisin nukkumaan ;-) Mutta kaunistahan ulkona oli, joten ulkovaatteet yöpuvun päälle ja laiturille kuvaamaan. Aurinko oli vasta nousemassa ja sitä ennakoiva puna värjäsi taivasta. Lahden pohjukassa oli usvaa ja yhdistelmähän on mitä herkullisin kuvaajan silmin :-)

Viimeinen mökkiaamu tuli siis dokumentoitua ennen kukon laulua ja nyt on lupa nukkua seuraavina aamuina taas pitkään. Paitsi että tiistaiaamuna olen piilokojulla kuvaamassa enkä todellakaan aio nukkua silloin pitkään :-)

Eilisaamun kesätunnelmat tässä - ei haittaa yhtään, vaikkei tänään ole ollutkaan yhtä kaunista...

Mäntyniemen laiturilla

Konneveden rannalla on mökki, jonka nimi on Mäntyniemi. Mökin isäntä on toiminut Urho Kekkosen haavipoikana Kekkosen kalastaessa paikallisella Siikakoskella 80-luvun alussa. Siitäköhän nimi? Siitä ei tullut keskusteltua.

Mäntyniemessä vietimme kuitenkin mökkielämää viikon verran. Jo mökin laiturilta oli mahtavat lintunäkymät. Laiturilta käsin havaitsimme ainakin kurkia, laulujoutsenia, isokoskeloita, telkkiä, kalatiiroja, västäräkkejä, pääskyjä, kuikan, harmaahaikaran, peipon (kuulohavainto), kuusitiaisen (kuulohavainto) ja talitiaisen (kuulohavainto). Loma oli siis kovin linturikas :-)

Kuvien lataamisen kanssa on valtavasti haasteita. Siksi kuvia enemmän vasta myöhemmin...

Tikli heinikossa

Silkkiuikut hautoivat edelleen. Ei näytä hyvältä... Sateessa värjöttivät pesällään vielä uskollisesti.

Rantakasvustoon lensi kuvattavaksi tikli. Se oli iloinen yllätys harmaan ja märän sään keskellä. Jotain väriä tähän elämään :-)

Ahvenistoa ja korentolempeä ulpukalla

Heti alkuun myönnän, että kärjistän asioita hieman heti tämän aloituksen jälkeen. Lempeän sovittelevuuden tie ei aina johda pitkälle. Tällä kertaa se on johtanut vain itsensä altistamiseen epäasialliselle puheelle ja kohtelulle. En siis jatka enää tuolla hyödyttömällä linjalla. Sitten aiheeseen...

Meillä on 'keskusteltu' jo pitkään Ahveniston harjun kehittämisestä. Kehittäminen tarkoittaa meillä päin tavallisesti yritystoimintaa (missä sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta jotenkin näen, että muunkinlaista kehittämistä on olemassa). Lisäksi kehittämiseen liittyy meillä paljon ulospäin näkyvää tohinaa. Tässä tapauksessa on puhuttu kiipelyradasta, vesipuistosta ja välinevuokrauksesta.

Asiasta ei ole luonnollisestikaan keskusteltu kunnolla asukkaiden kanssa, mikä osan mielestä ei ole ollenkaan hyvä juttu. Osa taas on sitä mieltä, että kunnallisvaalien valtakirjalla valtuutetut ovat oikeutettuja tekemään oman näkemyksensä mukaisia päätöksiä seuraavat neljä vuotta konsultoimatta välillä äänestäjiään.

Luontoihmiset eivät ole pääsääntöisesti pitäneet ajatuksesta, että vaikeasti liikennöitävälle luonnonsuojelualueelle houkutellaan lisää väkeä tuomalla järveen isoja muovihärpäkkeitä. Kehittämisorientoituneet nimittelevät luontoihmisiä periaatteellisiksi kehittämisen vastustajiksi, jotka tuhoavat tahallisesti kaiken alueelle suunnitellun liiketoiminnan.

Minun silmissäni ja korvissani itse asiaa isommiksi ovat nousseet 1) epäasiallinen ja halveksiva puhetyyli, jota osa päättävistäkin ihmisistä tässä keskustelussa ihan rohkeasti käyttää, 2) luonnonsuojelualueen rajoitusten kiertämis- ja välttämisyritykset sekä 3) asukkaiden kuuntelemattomuuden perusteleminen sillä, että kaupunkiin tarvitaan lisää uusia asukkaita.

Lainauksia fb-keskustelusta:

"...selitetään jotain puolivillaista muovin sopimattomuudesta luontoon..."

"...Taas saatiin tehokkaasti estettyä uudenlaisen liiketoiminnan tulo Hämeenlinnaan! ..." (Yrittäjä vetäytyi vesipuistohankkeesta.)

"...Tuskin olisi mitään pysyvää vahinkoa aiheutunut Ahveniston jo hyvinkin muokatulle "erämaalle" vaikka "muovi härpäke" olisi siellä kesä killunut..."

"...Tiedän että alue on Natura- aluetta ja ties mitä suojelumetsää mutta silti vastustava argumentaatio on mielestäni enemmän idealistista kitinää kuin oikeaa huolta ympäristöstä..."

No jaa...

Tämän vastapainoksi aurinkoisen maanantaipäivän kuvia Terisjärveltä.

Tunnistamattomia lintuja

Tänään poikkesin ohimennessäni märässä ja pilvisessä Kangassaaressa uudestaan :-) Kaksi lintulöytöä, joista vähemmän hohdokkaat kuvat (totta kai vain ja ainoastaan huonojen olosuhteiden vuoksi ;-)).

En tietenkään tunnistanut näitä paikan päällä enkä vielä kotonakaan. Ensimmäisen linnun ääntelyä kuulin paljonkin. Sen perusteella ei ollut ainakaan kirjosieppo. Näitä oli muuten kolme: mamma ja kaksi poikasta kokoeroista päätellen.

Toinen lintu oli aivan hiljaa, kuten kaverinsakin.

Ensimmäinen lintu oli hoikka ja pieni. Toinen oli kauempana, mutta ei varmaankaan varpusta isompi sekään. Arvelisin...

Ehdotuksia?

Pyrstötiaisia?

Kävin Akaan Toijalassa Kangassaaressa - joka ei itse asiassa ole enää mikään saari, vaan ennemminkin niemi. Löysin itseni lintuparven keskeltä. Vikkelät ja levottomat pienet pitkäpyrstöiset linnut hyrähtelivät oksasta toiseen, mutta pysyivät ihan lähellä. Kamera (tai oikeammin kuvaaja) ei pysynyt leikissä mukana. Oksien ja lehtien lomassa kamera hämääntyi helposti eikä ymmärtänyt, mihin tarkentaa. Muutaman kuvan otin todistusaineistoksi käsitarkennuksella - ja aivan liian lyhyellä suljinajalla...

Tämä siedettävin versio on tumma vaaleaa taivasta vasten. Ja tietenkin alhaalta ylöspäin kuvattu...

Minä veikkaisin pyrstötiaisia. Nokka pieni töpö, vartalo pyöreän oloinen ja silmän ympärillä punertava reuna... Monien väritys näytti siltä, että poikasia olivat vielä.

Tässä nyt vielä suhru versio, josta värit näkyvät kuitenkin paremmin.

Tyyne ja Aamu uimassa

Käsi pääsi perjantaina eroon kipsistä, murtuma on kuulemma parantunut hyvin. Yllättävän kipeältä käsi tuntuu näin 'vapaana', se onkin kuulemma toipilas ainakin vielä kolme viikkoa. Sitä saa ja pitääkin käyttää omien tuntemusten mukaan. Raskaimpiin touhuihin sain avuksi rannetuen. Otan sen kuvausreissuille mukaan siltä varalta, että tulee jotain intensiivisempää kuvattavaa ja haluaisin keskittyä enemmän kuvaamiseen kuin ranteeseen.

Murtuma oli mennyt koko luun läpi, sen näki nyt tästä viimeisestä röntgenistä kuulemma selvästi. Minäkin jopa olin näkevinäni sen ;-) Luu kestää arjen, muttei uutta kompastumista, ainakaan tukena toimimista siis. Yritän pitää tuonkin mielessäni, vaikka käsi sen verran kipuileekin, etten varmasti ihan heti unohda varoa sitä.

Tervaniemeltä ei löytynyt kuikkia eilen. Väkeä oli liikkeellä niin paljon, että kuikat hakeutuivat varmasti jonnekin rauhallisempaan paikkaan. Niin minäkin olisin tehnyt.

Sen sijaan koirarannalla oli toimintaa. Uimareita riitti toinen toisensa jälkeen. Pääsin kuvaamaan Tyyneä ja Aamua. Erityisesti Tyyne (vaaleampi) suhtautui veteen ja uimiseen kovin intohimoisesti :-)

Lempeä... :-)

Työpaikan parvekkeella kasvaa yrttejä ja muita hyötykasveja. Ja mitäs siellä kaiken keskellä tapahtuikaan? :-)

Kurjilla menee hyvin :-)

Lintutornin kurjilla menee hyvin. Tällä tarkoitan siis jälleen lintuja, en kuvaajia ;-) Vaikka ihan hyvin taitaa mennä kuvaajillakin.

Kävin pojan kanssa asioilla ja aikaa yhteiseen kaupoissa juoksemiseen kului ennätyksellisen paljon aikaa. Hommat tuli hoidettua, joten ajan käyttö kannatti. Iltakuvaaminen jäi lyhyeksi, mutta ehdin kuin ehdinkin nähdä kurkiperheen. Ja hyvältä näytti :-) Poikaset ovat kasvaneet jo vallan isoiksi. Päässäkin on keltaista enää päälaella ja hieman niskassa...

Kuvat ovat kaukaa, mutta tilanne käy hyvin ilmi näistäkin kuvista :-)