Kymmensormijärjestelmä ja loppukesän korentoja

Tänään kävin näyttämässä toista rannettani työterveyslääkärillä. Se on ollut hieman turvonnut ja ihan reippaasti kipeä kesäkuun lopusta asti. Olen hoitanut sitä monin keinoin, mutta nyt työt alkoivat eikä ranne ole vieläkään kunnossa. Lääkärille siis.

Kävi ilmi, ettei ranne ole siitä kohtaa turvonnut, mistä luulin. Siinä kohtaa olen vain epäsymmetrinen (ihan kunnolla). Mietinkin, että kumma kohta olla turvoksissa, kun ei ole pehmeä eikä kipeä, tuntuu vain luulta 🙄.

Pientä turvotusta löytyi sitten sieltä kipualueelta, jokin tulehdus siellä piilee. Sain hyvät hoito-ohjeet. Pitäisi käyttää myös kylmähoitoa. Kävin ostamassa apteekista elämäni ensimmäisen kylmäpakkauksen. Olen jääräpäisesti vähätellyt kylmähoitoa kivun hoidossa, sillä minulle kylmä aiheuttaa melkein aina kipua. Nyt täytyy vihdoin joustaa periaatteissaan ja kokeilla, josko tuo sittenkin auttaisi.

Katselin joutessani lääkärin näppäilyä tietokoneensa kanssa. Reipas kolmisormitekniikka oli käytössä (kaksi etusormea ja vasemman käden peukalo). Lääkäri oli minua nuorempi, mutta ei niin nuori, että olisi koulussa oppinut kymmensormijärjestelmää. Vai opetetaanko sitä siellä? Sen pitäisi minun mielestäni olla kyllä ihan ala-asteen perusjuttuja, sillä näppäimistöllähän töissä melkein kaikki kirjoitetaan.

Mietiskelin sitä, kuinka paljon ylimääräistä aikaa tuolla lääkärillä kuluu päivittäin tuon kolmisormitekniikan kanssa. Vuodessa varmasti kuitenkin melkoinen määrä ylimääräistä aikaa. Ja miten se vaikuttaakaan ergonomiaan? Ei ainakaan positiivisesti.

Minä joudun (pääsen) kirjoittamaan työssäni paljon. Olen omalla ajallani poikani kannustamana  opetellut tehokkaampaa ja taloudellisempaa kirjoitustekniikkaa (hän myös katseli kirjoitustekniikkaani pieni sääli silmissään). Nopeasti selvisi, että netistä löytyy kymmensormiharjoitteita vaikka kuinka paljon. Niitä sitten mussuttelin ja näpsyttelin aikani. Muutaman viikon tauon jälkeen palasin niihin uudestaan. Kymmensormitekniikka ei ole vieläkään todellakaan hallussani, mutta nykyään käytän aktiivisesti jo 6-7 sormea näpytellessäni. Samalla kykyni paikantaa kirjaimet näppäimistöltä on parantunut huomattavasti ja pystyn kirjoittamaan pieniä pätkiä jopa katsomatta näppäimistöä. Kirjoitusnopeuteni on moninkertaistunut, työni helpottunut ja ergonomiani parantunut.

Tässä pari linkkiä hyviin harjoitteisiin:

https://www.typingstudy.com/fi/

https://sense-lang.org/typing/tutor/keyboardingFI.php.

Kummastakin löytyy ohjeistus myös suomen kielellä.

Loppukesän korentolöytöjä tässä:

Tummasyyskorennon naaras on mielestäni huomattavasti kauniimman näköinen kuin koiras. tavallisestihan koiraalle jaetaan ne parhaat värit ja naaras saa tyytyä siihen tylsään, mitä sattuu jäämään jäljelle. Nyt koiras sai mustan, eikä se kelpaa vertailussa naaraalle mitenkään.

Ukonkorennot ovat upeita niin kokonsa kuin väriensäkin puolesta. Ruskoukonkorennon naaras on iso, muttei niin kovin värikäs. Ensimmäisen kerran tänä kesänä näin sen lammella. Kuvaamaan pääsin sitä vasta, kun se asettui vihdoin munimaan.

Kaikki korennot lepäävät välillä. Ukonkorennot lentävät minun kokemukseni mukaan usein puun rungolle suhteellisen korkealle tai puun oksistoon. Niitä on vaikea löytää sieltä sellaisenaan, mutta kun jää paikoilleen seuraamaan korennon lentoa, näkee sen tai sen kaverin ennemmin tai myöhemmin laskeutuvan lepäämään jonnekin. Usein ne saapuvat sinne lepäämään toisenkin kerran. odottaminen ja paikallaan seuraaminen siis kannattaa.

Tämä ruskoukonkorentonaaras asettui lepäämään tämän puun runkoon jo toisen kerran.

Samaan puunrunkoon saapui hieman myöhemmin myös siniukonkorennon naaras. Ovat ne komeita 💖!

Mikä on lempikorentosi? Vai ovatko ne kaikki inhokkeja?

Amiraaleja perhosbaarissa ja viikon vanha korento

Ainakin minun kroppani tarvitsee paranemiseen lepoa, vaikka kyse olisikin vain pienestä syysflunssasta. Nyt, kun kroppa on saanut runsaasti unta ja lepoa, alkaa olo olla ilman lääkkeitäkin jo hieman ehompi. Urheilemaan ei kannata alkaa vielä, sillä pienempikin liikkuminen hengästyttää, mutta liikkeelle pääseminen tuntuu todella mukavalta :-)

Kuvaaminen on jäänyt vähäksi aikaa, mutta niin on kaikki muukin. Ehkä jo huomenna on hyvä tilaisuus lähteä ainakin kevyesti heiluskelemaan kameran kanssa. Paitsi että kuvasinpa tänään amiraalin, joka aterioi perhosbaarissa... Isäntä tuli ilmoittamaan minulle sisälle, että siellä baarilla olisi kuvattavaa ja minähän painelin kameran kanssa paikalle. Eihän siitä mitään järisyttävän komeita kuvia tullut, mutta perhostodisteita kuitenkin ;-)

Itse asiassa heti kuvien ottamisen jälkeen paikalle pölähti toinenkin amiraali. Ne lepattelivat siinä hetken kuin ilahduttaakseen meitä ja katosivat sitten omille teilleen.

Olen jättänyt tänä vuonna perhosbaarin nesteissä siirapin ja hunajan hyvin vähälle. Pääpaino on nyt punaviinillä ja punaviinietikalla. Ampiaiset ovatkin jättäneet baarin rauhaan, amiraaleille tarjoilut ovat kelvanneet melkein viimevuotiseen malliin.

Ja sitten viikon vanhoja kuvia lintutornilla vierailleesta tummasyyskorentonaaraasta (?). Asettui vastavaloon joka kerta, vaikka vaihtelikin paikkaa välillä. Siinä oli kai auringon valossa mukavaa levätä ja kerätä lämpöä :-)

Kuuman päivän korentoarvuuttelua

Kuumat kesäpäivät ovat saaneet korennot liikkeelle. Lammella on varsinainen pörinä yksin ja kaksin matkustavien korentojen hyrrätessä kiivaasti ympäriinsä. Parittelu on intensiivistä ja munia lasketaan veteen tavalla jos toisellakin ;-)

Vaikka nyt elokuussa on ollut tavallista vähemmän aikaa kuvaamiseen, korantoja piti käydä katsastamassa nyt, kun niitä riittää...

Tummasyyskorennot parittelivat keskittyneesti, lensivät välillä parina toiseen paikkaan ja jatkoivat siellä yhteiseloaan.

Nämä punaiset ovat aina minulle vähän vaikeampia tunnistettavia... Jaloissa on vaaleaa (huomaa paremmin, kun klikkaa kuvaa suuremmaksi). Siipien tyvellä on nuo värilliset läiskät... Olisiko elokorento?

Tummasyyskorento - koiras.

Kakkoskuvan korennon lajikumppani mielestäni. Lähikuvaa alemmassa kuvassa.

Suunnittelua ja korentoja

Suunnittelen lintujen talviruokintapaikan siirtoa. Melkein pari vuosikymmentä käytössä ollut ruokintapaikka ei ole paras mahdollinen lintujen eikä minunkaan kannaltani. Silti ei ollut itsestään selvää, että löydän tarmon puuskan, jonka innoittamana alan oikeasti suunnitella uutta paikkaa ja ehkä vähän muutenkin uutta ajatusta.

Vanha ruokintapaikka on lähellä katua - itse asiassa kahtakin katua. Ei niin hyvä lintujen kannalta. Lisäksi paikka on talon varjoisimmalla seinämällä - erittäin huono valokuvaamisen kannalta. Uusi paikka on suojaisammassa paikassa keskemmällä tonttia. Ja ehdottomasti paljon valoisammassa paikassa. Onnistuupa toivottavasti lintujen talvikuvaus tällä kertaa helpommin.

Useampana vuonna olen haaveillut myös oravien omasta ruokinta-automaatista. Sellaisen voisin tilata netistä tai sitten voisin laittaa sellaisen toivomuslistalle miehen tehtäväksi. Mielelläni minä noita oraviakin ruokkisin...

Uusi ruokintapaikka tulee omenapuun viereen (nykyinen on toisen omenapuun alla). Omenapuu tarjoaa odotteluoksia ja ruokailupaikkoja siivekkäille. Jos saan aikaiseksi, etsin jostain jonkin erityisen pönöttelyoksan tai -kepin vielä lisäksi. Ihan vain kuvauspaikaksi, jos sen käyttöönsä kelpuuttavat (ja saan sen oikeasti hankittua). Oravien ruokintapaikka tulee vähän sivummalle.

Käpytikoille en ole aikaisemmin laittanut mitään omaa ruokailua, mutta tali- tai rasvamöykky kunnolla puun runkoon kiinnitettynä voisi olla toimiva juttu. Tähän mennessä ovat kieppuneet roikkuvassa talipötkylässä ja joutuneet vähän väkisinkin pieneen karuselliin ruokailun ajaksi. Runkoon kiinnitetty ruoka voisi tarjota paremmat ateriointimahdollisuudet.

Asiasta kolmanteen: Kun viikonloppuna on näin taivaallinen keli, on liikuttava kameran kanssa mahdollisimman paljon, kertoi sisäinen ääneni minulle. Ja minähän liikuin. Eilen paremmin tuloksin ja tänään suhteellisen heikoin eväin. Keskimäärin siis ihan ok kuvauspäivät. Korentojen paljous yllätti minut täysin. Syyskorentoja näkyi yksin ja kaksin melkein ruuhkaksi asti. Ukonkorentojakin näkyi, mutta kuvattaviksi ne eivät jääneet.

Kahtoilammella näin eilen enimmäkseen tummasyyskorentoja. Paljon.

Tänään Hattelmalanjärvellä kuvasin kaukaa syyskorentojen parittelun jälkeisen läiskimisoperaation. Kuva ei ole komea, välimatkaa oli nelisenkymmentä metriä... Koiras siis pitää naarasta pihdeissä ja läiskii sitä veteen, jotta saisi sen laskemaan kaikki munansa turvallisesti lisääntymisvesille. Otteet ovat enemmän kuin reippaat.  Klikkaamalla kuva suurenee hieman.

Hevostallien luona hiekkatiellä poseerasi tämä punainen syyskorento...